29.9.2008

Kuinka syvä lamasta tulee?

Tänään näyttää aika synkältä talouden saralla. Koko viikonlopun yhdysvalloissa etsittiin ratkaisua, jolla rauhoitettaisiin rahoitusmarkkinat. Lähes 700 miljardin dollarin rahoituspaketti näyttää tänään voimattomalta. On epävarmaa syntyykö sitä ollenkaan, mutta yhtä epävarmaa on auttaako se rauhoittamaan rahoitusmarkkinoiden kriisiä. Tänään viisi eurooppalaista pankkia ja yksi yhdysvaltalaispankki ajautuivat jälleen konkurssiin tai valtion syliin.

Kuinka syvä lamasta tulee? Kun ennen näimme kansallisia romahduksia, niin nyt, etenkin länsimaissa yhteen sidottu finassijärjestelmä levittää kriisin maailmanlaajuiseksi. Lännen lisäksi Venäjä ja Kiina joutuvat soppaan mukaan.

Tulemme näkemään ennätyksellisen synkän uutissyksyn talouden saralla, myrskyn merkit ovat jo nähtävissä. Olemme rakentaneet monenlaisia auttamisjärjestelmiä 90-luvun lamavelallisille, mutta uusille tulokkaille ne eivät vielä lohtua tuo.
Ahdistuneen kannattaa nyt etsiä pysyvämpiä arvoja, joiden varaan loppuelämän voi rakentaa. Niin minäkin tein edellisen laman uhrina ja nyt seuraan tyynesti tätä myrskyä, rauha sydämessä.

29.9.2008 Ismo Valkoniemi

25.9.2008

Aselait muutettava

Englannissa käsiaseet kiellettiin, kun siellä joitakin vuosia sitten esiintyi samankaltaisia järjettömiä väkivallantekoja, kuin meilläkin nyt. Sisäministeri, ylioppilasmerkonomi Holmlund (kok.) ei ryhtynyt ripeisiin toimiin aselain korjaamiseksi Jokelan tapahtumien jälkeen, myöskin lausunnot olivat erittäin ylimalkaisia ja tapausta pidettiin ainutkertaisena. Nyt Kauhajoen tapahtuman jälkeen ääni on muuttumassa, tosin vasta pari kolmen päivän mediamyllytyksen keskellä.

Suomessa ministerin erokynnys on todella korkea, jos verta muuhun maailmaan. Israelissa 1000 dollarin lahjus oli keskeisenä syynä pääministeri Ehud Olmertin eroon. Suomessa satojen eurojen vaalirahoitus ei heiluttanut ketään. Kaksi nuorten tekemää väkivallantekoa, jossa on kuollut 20 ihmistä ei vie ketään poliitikkoa vastuuseen. Ministerin eroon tarvitaan siis jokin todella vakava asia, suuri ja merkittävä. Niin, olihan meillä sellainen, nimittäin Ilkka Kanervan lähettämät tekstiviestit jollekin naistuttavalleen.

Kokonaan toinen kysymys on, onko Holmlund syyllinen asiaan ja auttaako ero meitä selviämään tästä tapahtumasta paremmin. Ei se mitään auta. Tässä ei ole lopulta kyse ministeriöstä vaan laajemmasta ilmiöstä. Pitäisin selvänä että julkisuus ja tieto siitä, että järkyttävä teko tulee jäämään maailmanhistoriaan, tieto siitä että miljoonat näkevät tekijän laittaman videon netissä, ovat osasyynä tapahtuneeseen.

Viha ja pahaolo ovat yksi syy, mutta se miksi nyt peräjälkeen tapahtuu tällaisia tekoja, johtuu osittain mediayhteiskunnan tuomista mahdollisuuksista saada erityinen huomio teolle. Myöskin erilaiset keskustelukanavat keräävät samanmieliset yhteen. Viha tiivistyy niissä toisen tukiessa toista. Sokea sokeata taluttaa ja kuuro kuuroa, vihaaja vihaajaa.

Tästä kaikesta nousee mieleeni eräs Raamatun paikka, Ilm. 9:12: "Ensimmäinen voi-huuto on ohi. Mutta sen jälkeen tulee vielä kaksi huutoa." Siis voi, voi ja voi!
Jos mitään hyvää tästä tapahtumasta löytäisi, niin nyt muutosta alkaa ilmetä. Johtavien poliitikkojen puheet ovat nyt totaalisen erilaisia, kuin Jokelan jälkeen.

25.9.2008 Ismo Valkoniemi

18.9.2008

Talouden syöksykierre

Viimeaikaiset uutiset eivät tulleet minulle yllätyksenä. Kirjoitin kesällä uutta kirjaani, Mammonan maailmasta Kuninkaan perilliseksi. Kuvaan siinä laajasti ahneuden aiheuttamaa ongelmakenttää, sielunmessun liturgiaa maailman pörsseistä ja talouspalatseista, joiden takana ei ole sisältöä ja siksi kertakäyttöiset rakennukset laitetaan kiiltämään ja loistamaan. Talousuutiset ovat syrjäyttäneet medialta saamallaan tilalla kaiken muun uutisoinnin. Ihmiset seurasivat henkeä pidättäen paljonko voittoa tuli. Ja nyt kai Wall Streetillä hypitään ikkunasta ulos, kuten 1930-luvun pörssiromahduksessa.

Mitä sokeampi oli meno, sitä kovempi on törmäys. Mahtaako tämäkään hillitä niiden 300 jättikauppakeskuksen rakentamissuunnitelmia Suomeen? Toivottavasti!
Taantumasta tulee paljon pahempi, kuin nyt näyttää. On mielenkiintoista nähdä mikä tilanne on lokakuussa, kunnallisvaalien aikaan ja miten se vaikuttaa tuloksiin.

Sydämeen voi saada rauhan myös näinä aikoina, kun rauhan lähde on ikuinen ja muuttumaton Jumala ja hänen vielä rikkaammat salaisuudet. Me voimme Kuninkaan lapsina löytää nämä aarteet. Sitä se levottomuus tiesi.

18.9.2008 Ismo Valkoniemi

Häiriintyikö elämäsi piispojen uudesta tulkinnasta?

          Jos katsoo kirkkohistoriaa pelkistettynä ja vähän silmiä siristäen, niin saa suoran linkin    tämän  päivän ongelmiin. Otetaanpa ä...