4.12.2014

Eettiset kysymykset haastavat auttajan

Voiko auttaja säilyttää oman eettisen tai raamattuun pohjautuvan kantansa oikeaan ja väärään, mutta silti auttaa? Tietenkin voi! Meillä ei ole minkäänlaista tietoa siitä, mikä oli ryöstetyn etiikka raamatun kertomuksessa Laupiaasta Samarialaisesta. Emme tiedä oliko hän ansainnut tulla ryöstetyksi vai ei, mutta sillä ei ollut auttajalle merkitystä. Raamatun mukaan ryöstetty oli vain ”eräs mies”.

Raamatun kertomuksessa on myös kaksi muuta henkilöä, pappi ja leeviläinen. He edustivat molemmat temppelipapistoa, jotka huolehtivat päivittäisistä uhrimenoisa. Papiksi ei tuohon aikaan voinut ryhtyä, vaan pappeus oli perinnöllistä. Papit olivat Mooseksen veljen Aaronin jälkeläisiä ja leeviläiset olivat alempaa papistoa, Jaakobin pojan Leevin sukujuurta. Sukuasema toi suuren arvostuksen lähinnä Jumalaa olevasta heimosta. Tästä syystä pidän perin kummallisena, että he eivät pysähtyisi ryöstetyn kansalaisensa luo.
Auttaja oli Samarialainen, Juutalaisten näkökulmasta epäpyhä kansa. Jeesuksen esimerkki Samarialaisesta on tietoinen, hän osoitti että oikealla sydämellä varustettu voi tulla mistä tahansa. Kertomuksessa meille aukeaa vain laupiaan Samarialaisen etiikka. Hän halusi auttaa tuntematonta ”erästä miestä”, joka saattoi papin ja leeviläisen mielestä ansaita kohtalonsa, koska he menivät ohi. On myös mahdollista että ”eräs mies” oli vieraasta heimosta ja näin ollen pappi ja leeviläinen katsoivat että miehen ongelmat eivät kuulu heille. Juutalaisen papin ja leeviläisen ei ollut mahdollista kävellä oman kansansa ryöstetyn ja pahoinpidellyn ohi ilman syytä. Olipa syy mikä tahansa, se ei merkinnyt laupiaalle Samarialaiselle mitään.

Kun Samarialainen tuli miehen luo, häntä säälitti hänen tilansa. Tuo mies oli ihminen, ehkä ansainnut tuon tapahtuman, mutta nyt hän kärsi. Hän hoiti miehen haavat öljyllä ja sitoi ne, otti miehen kyytiinsä ja toimitti hänet majataloon lepäämään ja toipumaan. Hän jäi itse samaan majataloon yöksi ja varmasti kävi pitkin iltaa ja yötä katsomassa, että kaikki oli hyvin. Aamulla hän antoi majatalon isännälle rahaa ja pyysi hoitamaan potilasta hyvin. Mikäli hoito maksaisi enemmän kuin hän antoi, hän lupasi vielä palata takaisin ja maksaa tarvittava summa.

Voimmeko me auttaa ihmistä, jonka seksuaalinen suuntautuminen on mielestämme väärä, jolla on tatuointeja, joka tupakoi, joka käyttäytyy häiritsevästi, käyttää päihteitä tai puhuu sopimattomia. Jumala katsoo sydämeen, ihmiset katsovat tekoihin ja ulkokuoreen. Voisimmeko mekin nähdä ihmisen samoin kuin Laupias Samarialainen, että meille tulisi häntä sääli, että me olisimme valmiit uhraamaan elämästämme päivän tai pari tuntemattoman ihmisen auttamiseksi tai varojamme hitusen verran.

Kun Jeesus oli kertonut tämän opetuksen hän sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin kuin laupias Samarialainen”. 

15.11.2014

Tarpeellinen kristinuskon etiikka

Valtio-opin professori Kaisa Herne kirjoitti Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 5.11.2014 että uskonto ei sovi poliittisten päätösten perusteeksi. Hän kohdistaa pääsanomansa erityisesti tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyyn. Hänen mielestään uskontoon tai luonnonjärjestykseen vetoaminen ei ole oikea perustelu, vaan perustelun tulisi olla julkinen. Samalla hän tulee itse vedonneeksi Yhdysvaltalaiseen yhteiskuntafilosofi John Rawlsin 1993 ilmestyneeseen teokseen ja sen hahmotelmaan ihanneyhteiskunnasta, jossa poliittinen päätöksen teko perustuu julkiseen perusteluun.

Hän jatkaa toteamalla, että julkinen perustelu ei ole julkinen perustelu liberaalissa moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa vallitsee uskonnonvapaus. Samalla hän tulee kumonneeksi uskonnonvapauteen liittyvän keskeisen oikeutuksen, siis sen että poliittisilla päättäjillä tulee olla mahdollisuus käyttää uskonnonvapautta ajattelussaan sekä soveltaa niitä arvoja joita se tuo hänen ajatteluunsa ja elämäänsä. Jos politiikko ei saa käyttää ajattelussaan uskonnonvapautta, se ei ole vapautta laisinkaan.

Erikoista on että Herne ei näe luonnonmukaisen järjestyksen kuuluvan julkisen perustelun piiriin. Sen jos minkä luulisi olevan sovellettavissa yleiseksi ja julkiseksi periaatteeksi, koska se on ainoa tapa lisääntyä. Sen sijaan hänelle julkinen periaate toteutuu miehen ja miehen, tai naisen ja naisen avioliitossa sillä perusteella että se pohjautuu tasa-arvoiseen kunnioittamiseen. Mutta emmekö me ole tällä perusteella epätasa-arvoisia koska emme hyväksy esimerkiksi kolmen miehen tai neljän naisen keskinäistä avioliittoa, yhden miehen ja kahdeksan naisen avioliittoa.

Edelleen Herne sanoo hieman terävämmällä äänellä, että oman maailmankatsomuksen tyrkyttäminen muille, viittaa siihen, että muita ihmisiä ja heidän arvojaan ei pidetä yhdenvertaisina omien arvojen kanssa. Valtio-opin professori Kaisa Herne, sinähän tyrkytät maailmakuvaa joka ei arvosta luonnonmukaista järjestystä, vetoat raamatun sijaan John Rawlsin hahmotelmiin liberaalista ihannekuvasta ja samalla ajatuksesi kiertävät kehäpäätelmässä.

Ystävällisesti vasta-argumentoiden

27.10.2014

Ideologin ongelmat

Olen idealisti, etenkin sen jälkeen kun aloin ymmärtää että juuri ideamaailmasta käsin elämälläni on perusta. Varmaankin kaikkina ikäkausina perustana on ollut joku idea maailmasta ja omista tavoitteistani, mutta nuoruuden ja nuoren aikuisen perusta, jossa keskeistä oli "oma ansaintalogiikka", maksimaalinen hyöty ja menestyminen, ei tarjonnut iloa kuin -90/-91 lamaan asti.

Pienellä paikalla, suurissa ongelmissa hahmotin ideamaailmani pettäneen ja sen kautta joutuneeni keskelle vaikeuksia. Tässä samassa sopassa kiehui valtaisa joukko ekonomisteja ja yrittäjiä sekä tavallisia kansalaisia, jotka olivat saaneet lainaa määrättömästi ylelliseen elämiseen.

Uusi kestävä ideaali Jumalan valtakunnasta on tarjonnut pohdittavaa ja purtavaa jo 24 vuotta. Seuraavat lamat menivät jo heittäen ja mitkään sodat, myrskyt tai tsunamit eivät ole järkyttäneet maailmankuvaani. Omalta puoleltani koen eläväni suhteessa, jonka toinen osapuoli on pohjaton Hyvyys ja Oikeudenmukaisuus. Tässä suhteessa kasvaminen on ollut sekä kipeätä että turvallista. Se on tuonut myös mielekkäitä tehtäviä, jotka eivät näytä loppuvan, mutta se aiheuttaa jatkuvasti myös konflikteja maailmankuvien törmätessä.

Olen ollut innostunut kristillisestä päihde- ja sosiaalityöstä, jossa tästä ideaalista käsin on ollut riemullista tehdä työtä. Mutta jos tämän työn pariin tai muuhun kristilliseen aatteelliseen työhön alkaa kantautua ajatuksia, jotka huonosti istuvat aatteellisen toiminnan kanssa, minusta tulee ikävä ideologi. Suurten ansiotulojen perusteleminen vertailemalla sitä yrityselämän tai tulospalkkaus, eivät sytytä aatteelista idealistia. Suuret tulot aatteellisessa toiminnassa vahingoittavat koko sektoria, etenkin kun niihin oikeutetusti julkisuudessa puututaan. Vielä rahaakin suurempi ongelma aatteelliselle sektorille on aatteen kadottaminen. Silloin koko kantava pääoma on menetetty.

Kasvaessaan järjestöt, kirkot ja seurakunnat laitostuvat, jäykistyvät ja ideologialle ei ole enää sijaa. Uskonpuhdistuksen tehtävä on ideologian palauttaminen, ideaalin ottaminen kantavaksi rakenteen sijaan. Tänään olisi paljon tilaa uskonpuhdistukselle, protestisuudelle josta protestanttisuus sai nimensä, niin järjestöissä, kuin kristillisissä seurakunnissa ja kirkoissa.

Uskon aiheuttamat mainehaitat


Uskon keskeisten elementtien esillä pitäminen julkisesti herättää kahdenlaisia tunteita itsessäni. Mitä työn kautta minut tuntevat, arkisia asioita viranpuolesta pyörittävät, vanhat koulukaverit tai ystävät ja naapurit kymmenien vuosien takaa ajattelevat, kun jakelen uskoon liittyviä ajatuksiani?

Kenties, että Ismo on aina ollut aika radikaali tai vähintäänkin omituinen? Ei näinä aikoina erityisesti kannattaisi profiloitua noin selkeästi hengen mieheksi, nolottaa hänen puolestaan? Ihme että kuitenkin on pärjännyt elämässä?

Hei älä suotta, sanon minä! Olen tietoinen mainehaitoista ja omituisuudestani, mutta minulle elämä kiertyy uskon ympärille. Uskon ytimestä elämä lähtee liikkeelle. Sen ympärille rakentuu kaikki; perhe, ihmissuhteet, työ ja harrastukset. Kiitämme vaimoni kanssa ruoastakin, myös silloin kun meillä on ystäviä ja vieraita, joille tapa on vieras. On siinä hetken sellainen kiusallinen tunne, että mitähän he nyt ajattelevat, mutta vaikka kaava olisi lapsille tarkoitettu, ”siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme”, niin se on sitten siunattua ruokaa ja lopulta kaikki ovat iloisia. Luulenpa että epäilijäkin toivoo, josko toimenpide takaisi vielä maukkaamman aterian. Minun aikanani ruoka on ollut itsestäänselvyys,  mutta tuntuu hyvältä kiittää siitä. Tämä on keskeinen osa minun persoonaani, olen ja elän näin ja ajattelen näin.

Pystyn nauttimaan hyvästä ruoasta, hyvistä elokuvista, pienet extreme tekemiset edelleen innostaa, musiikissa menee gospelin lisäksi jazz-groove ja joskus vanhana kitaristina luukutan autossa jotain, jossa tuhdit kitarasoundit jyräävät maukkaasti, alkoholi ei kuulu enää elämääni, mutta valinta tilanne oli vapaa ja vasta aikuisiällä.

Ehkä juuri siksi rokkari Kari Peitsamon jutut kolahtivat minuun Samaria-päivässä. Olipa hyvä kun otin ”riskin” ja kutsuin miehen kertomaan ajatuksiaan ja esittämään laulelmiaan. Peitsamo on 40 vuotta kiertänyt kapakoita ja roheita festareita, kaivanut hautoja ja katsellut maailmaa kommunistin silmälasien takaa ja nyt hän puhuu Kristuksesta ilman pitkän seurakuntaelämän jäykistämää ajattelua. Yleisöstä joku ystävämme huusi, että ”miten ihmiset ovat suhtautuneet siihen että olet uskossa, oletko menettänyt ystäviä”. Hän vastasi, että esiintyvät taiteilijat ovat omituisia, vähän hullujakin ja se on vaan eduksi siinä genressä. Tähän samaan omituisuuteen hän katsoo menevän uskon, aidon, rehellisen ja rohean elämisen, johon Kristus kuuluu.

Teologisesti on kyse näkemisestä - todistuksellisesti kyse on kokemuksellisesta suhteesta ja "turha toivo" on vaihtunut odotukseksi.
Näillä mennään ystävät ja kylänmiehet! Toivottelen siunattuja päiviä sinullekin, jolle termi on vieras - onhan se vähän "naismainen" totta!

Tatuointi, merkki taivaasta

90-luvun alkupuolella työskentelin Pauli Rantasen Selkikeskuksessa viisi vuotta. Takana oli raskas romahdus lama-ajan yrittäjänä sekä onnistunut roolisiirtymä totaalisen luovuttautumisen seurauksena Herran hommiin päihdeongelmaisten ja maahanmuuttajien kanssa käsittelemään lumpuista uusiotuotteita. Joskus S-ryhmän parhaana myyjänä palkittuna, vanhana Seppälän myymäläpäällikkönä ja entisenä juppi-grynderinä nipistelin itseäni ja yritin kysyä Herralta että tämäkö on minun paikkani? Sinähän lupasit tehdä mitä osoitan, tästä kun aloitat, niin paljon saat oppia, tuntui taivas vastaavan.

Ongelmat tulivat ja menivät, enimmäkseen tulivat, mukana tuli myös maahanmuuttajia ilman mitään hallittua järjestelmää. Kristian tuo maailman paras sähköinsinööri oli paennut Romaniasta Ceausescun hirmuhallintoa. Välillä hän oli piilossa Turun arkkipiispan hoteissa maassa karkotusta ja välillä korjaili vanhoja telkkareita myyntiin. Hän katseli jokaisen komponentin käyriä, vaihteli pienimmätkin osaset – tuohon aikaan jo meillä vaihdettiin kokonaiset piirikortit – sekä valitteli insinöörien laskeneen väärin jäähdytyksen, jolloin osat paukkuivat. Ei hätää hän totesi ja lisäili lattarautaa telkun koneistoon.

Mutta oli siellä myös Seppo, Suomen paras joululehtien myyjä. 700 kultalyhdettä meni Vihtiläisiin koteihin ovelta ovelle että heilahti. Seppo oli jäänyt mopon kanssa auton alle ja raahautunut satoja metriä auton mukana, sillä seurauksella että hän oli vammautunut päästä. Tämä uskon soturi oli pylväs jota en unohda koskaan. Kukaan ei harjaillut lattioita yhtä uskollisesti, eikä kukaan muu tullutkaan töihin Rejtexin konkurssin jälkeen kun Seppo ja minä, koska meille ei merkannut mitään pesänhoitajan ilmoitus, että palkkaa ei makseta. Konkurssipesän hoitajalle Seppo huusi jo kaukaa, että mikä mies on tulossa. Kun sikaria poltellut ilmoitti olevansa pesänhoitaja, Seppo meni halaamaan miestä, nosti laakerikengät ilmaan ja ilmoitti että olet siis sieltä ampiaspesästä.

Mutta oli siellä myös Sami, tuo Egyptin kopti, joka oli joutunut muslimien vainoamaksi ja paennut Suomeen. Hän esitteli minulle ylpeänä ranteensa kohdalla olevan ristinmerkkitatuoinnin ja sanoi, että se on Egyptissä merkki Jeesuksesta, taivaasta, jonka jokainen Kopti haluaa pukea päällensä kuin vaatteen, mutta niin että sitä ei muslimit riistää. Siksi se tatuoidaan käteen.

Protestisuus ja katatonisuus

Protestanttisuus
1500-luvun härskiintynyt Katolinen valtakirkkorakennelma oli katatonisessa tilassa ja sen harjoittajat kuuluivat oikeammin ilmaistuna katatoniseen kirkkoon. Tämä synnytti protestin, jonka nimestä väännettiin protestanttisuus – oikeampi ilmaisu olisi protestisuus.

Helluntailaisus
Helluntailaisuus syntyi ihmisten kaipuusta Elävän veden lähteille. Tuohon rutikuivaan maaperään eli ihmisen sieluun laskettiin innoittavat ja virvoittavat Hengen sateet. Syntyi helluntailiike. Samalla se oli protesti olemassa oleville kirkoille ja hengellisille liikkeille, siis protestisuutta.

Uuskarismaattisuus ja jälkikarismaattisuus
2014 Sateita runsaasti saaneessa Seinäjoen helluntaiseurakunnasta – viimeksi olisin olettanut että sieltä - irtoaa nuorten ryhmä tyytymättömyydestä, siis protestina nykytilaan. Se on vain yksi vaatimaton esimerkki lukuisien vastaavien kirjossa 2000-luvulla. Protestisuus elää ja voi hyvin protestanttisuudessa.

Historian perspektiivi
Luterilaiset ovat myöhäisiä kristillisiä kirkkoja, sitä ennen kristikansa on elänyt Jeesuksen seuraajina 1500 vuotta. Helluntailaiset ovat hyvin myöhäisiä kristillisiä liikkeitä, sitä ennen kristikansa on elänyt 1900 vuotta.  Uuskarismaattiset liikkeet, joita syntyy kuin sieniä sateella – hyvä että on sadetta - ovat hyvin, hyvin, hyvin myöhäisiä liikkeitä, sitä ennen kristikansa on elänyt 2000 vuotta Jeesuksen seuraajina. Protestanttisuus eli protestisuus voi hyvin ja varmaankin vastaa katatonisuuteen joka hiipii jäykistyviin herätysliikkeisiin, eikä katolisuudella eli katatonisella liikkeelläkään hullummin mene. ”Minun Isälläni on monta huonetta”, sanoi Jeesuskin.

Isän, äidin, veljen ja sisaren vaihtaminen parempiin
Protestisuus on myös kulttuurinen ilmiö. Käydessäni Burundissa keväällä 2014, seurakuntien nuoret halusivat tietää millaista kristillisyyttä meillä on Suomessa. Kun olimme kuvanneet heille pääsuuntaukset, aloimme luettelemaan uusia tulijoita ja minkälaisesta protestista tai tarpeesta näitä syntyy, kysyimme: ”Olettehan tekin varmasti vaihtaneet seurakuntaa, kun olette tulleet maaseudulta kaupunkiin?” Hämmästyneet nuoret sanoivat, että näin ole asian laita. Heidän johtava pastorinsa tai piispansa on edelleen entinen kotikylän piispa, hän joka on kastanut, joka on rukoillut joka on ollut kasvussa mukana. Sen jälkeen he kääntyivät puolemme ja sanoivat: ”Ei isää tai äitiä voi vaihtaa, ei siskoa tai veljeä voi valita. Me synnymme seurakuntaan ja he ovat isiämme, äitejämme ja veljiämme vaikka itse lähdemmekin muualle kasvettuamme.”

Vapauden vastuuttomuus

Vapaat kuin taivaan linnut! Monesti he ovat tulossa valtakirkon tai heidän tulkintansa mukaan liian tiukan autoritäärisen muun seurakunnan helmoista.
Ymmärrän heitä sinänsä hyvin. Lähtö voi olla perusteltua monin syin ja jopa teologisesti, mutta vapauden tulkinnasta olen eri mieltä. Se ei ole hillumista paratiisin hehkussa!

Pääosin he ajautuvat hengellisiin ryhmiin, joissa keskeistä on ylistää ja palvoa Herraa ja saada sinänsä tärkeän päämäärän ohessa hyviä fiiliksiä. Herran ylistäminen onkin tärkeätä, mutta euforisten tunteiden hakeminen ei motiivina ole kovin ylevä. Tärkeintä on että kukaan ei rajoita, mikään ei purista, eikä kukaan ole asettamassa minkäänlaisia kahleita. Hengen johdatuksessa tapahtuvat kaikki merkittävät asiat ja se on riittävä ohje mille tahansa tapahtumalle, katuaktiolle tai projektiolle.

He ärsyyntyvät helposti, kun aletaan puhua suunnittelusta, työryhmistä, organisaatiosta tai valtasuhteista. Näille ei ole tilaa Jeesuksen vapauttamissa ja tällaiset toimielimet tai suunnitelmat ovat turhia. Pahimmillaan he kapinoivat seurakunnassa ja erilaisissa kristillisissä organisaatioissa ja kokevat kutsua heittäytyä tuulen kuljetettavaksi, piittaamatta huomisesta.
Mutta vapaus ei generoi aineellisia tuloksia! Näissä piireissä ei järin suuria summia liikutella, ei synny kehitysapua, köyhäin apua tai diakoniaa. Silloin kun isompia summia liikkuu, mukaan on tullut joku hyvin organisoidun yrityksen omistaja tai vastaava, joka tulee kosketetuksi ryhmän heittäytymisestä tai vilpittömyydestä.

Jokaisessa järjestössä tai seurakunnassa, jossa aidosti syntyy työpaikkoja, maksetaan palkkaa ihan oikeilla euroilla tai järjestetään mittavaa humanitääristä apua niin koti-, kuin ulkomaillakin, niissä on toimintasuunnitelmat, vuosibudjetit, työryhmät, toimiva organisaatio ja valtasuhteet. Niissä työntekijän on tehtävä ihan oikeaa töitä palkkansa eteen ja oltava ahkerakin.

Eden ei ollut lomakylä, jossa tsillailtiin ilkosillaan päiväntasaajan lämmössä! Jumala pani Adamin, kuvansa, Eedenin paratiisiin viljelemään tai varjelemaan eli työskentelemään (1.Moos. 2:15). Työnteko oli olemassa jo ennen syntiinlankeemusta.
Paavali menee teemassa vieläkin pidemmälle. 2. Tes. 7-10: ”…emme pakoilleet velvollisuuksiamme, …emme syöneet ilmaiseksi kenenkään leipää, …teimme työtä ja uurastimme yötä päivää, …emme olleet toisten vaivoina, …halusimme olla esimerkkinä, …me määräsimme, että jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä!
Ja aivan kuin ostos-TV:ssä, eikä siinä vielä kaikki. Työnteko onkin oikeata palvontaa ja ylistystä! Kol. 3:22-24: Herra itse sanoo, että meidän on tehtävä työtä Jumalan mieliksi, ei ihmisten ja kun teemme työtä se on Kristuksen palvelemista!

Vapaus johon Kristus meidät vapautti, on sisäistä vapautta tehdä työtä ja rakastaa, sillä siihen meidät on kutsuttu ja mikään ei ole sen suurempaa!

Temppelin puhdistaminen

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te teette siitä rosvojen luolan."

Otsikko 8.9.2014 MTV3.fi:  ”Uskonveljiä käytetty härskisti hyväksi huijauksessa", ”Nova-jutussa tuomittu epäiltynä sijoitushuijauksessa”. Pidä penkistäsi kiinni kun luet tätä, Valkoniemellä alkaa keittää!

Tein taloudellisen mahalaskun 90-luvun alussa, koska yritystoimialani rakennuttaminen joutui silloisessa lamassa ylipääsemättömään tilanteeseen rahoitusmarkkinoiden reagoidessa tilanteeseen paniikinomaisesti. Samalla tein elämäni löydön! Löysin yhteyden Jumalaan ja tunsin nahoissani johdatuksen joka ohjasi minut uusille urille henkisen ja hengellisen työn pariin, vähäosaisten ja päihdeongelmaisten rinnalle. Seurakunnassa tutustuin upeisiin ihmisiin, mutta näin myös mukana yrittäjiä jotka pelasivat lain rajamailla.

Varoitin tuolloin paikallista helluntaiseurakuntaa henkilöistä, joilla oli saarnaoikeus ja jotka nauttivat suurta luottamusta mahdollisesti suuren taloudellisen ”uhrialttiuden” vuoksi sillä seurauksella, etten saanut jatkaa ao. seurakunnan tilintarkastajana. Samoissa piireissä tapasin jo silloin 20-vuotta myöhemmin valtakunnan yhdessä suurimmassa skandaalissa ryvettyneen yrittäjän. Silloinkin 90-luvulla henkilö tuomittiin rikoksista vankeuteen, kuten nytkin. Kaikki tämä on jo tapahtunut. Seurakuntakin huomasi varoitukseni tarkoitusperän lopulta vuosien päästä, joka koski hänen kumppaniaan, ja minut kutsuttiin takaisin tilintarkastajaksi.

2014 uutisoidaan edelleen saman ryhmän ”ongelmista”. Ymmärrän että syyllisiä on vaikea hakea, mutta missä on hengellinen johtajuus jos he kaikki nämä vuodet ovat eläneet seurakunnan keskellä?

”Ja hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos pyhäköstä heidät kaikki lampaineen ja härkineen ja kaasi vaihtajain rahat maahan ja työnsi heidän pöytänsä kumoon”.

Näiden tapahtumien jälkeen Matteuksen evankeliumi jatkuu kuin se olisi aivan luonnollista. Jo seuraavassa jakeessa sanotaan :

Ja hänen tykönsä pyhäkössä tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät.
Tänäänkin saa kokea aitoa Jeesuksen läsnäoloa, mutta sitä ennen on tarjottava suurta kengän kuvaa persuksille näille ”uskoville” jotka pelaavat perkeleellisen mammonan kanssa vuosikymmenestä toiseen ja lokaavat temppelin lopullisesti! Heillekin on tarjolla tie jossa on nöyrryttävä pieniin askeleisiin ja kerättävä kivet joita on tullut kylvetyksi.

Ismo Valkoniemi

Teesit elokuu 2014

En tunne 24 vuoden ajalta, jolloin olen toiminut päihde- ja sosiaalityön ammatissani, yhtään toipumistapausta yhteiskunnasta syrjäytyvien ihmisten, sopeutumattomien, assosiaalisten, rikollisten, neurootikkojen, ylivelkaisten, psykoottisten, vanhojen ja parantumattomasti sairaiden parissa, jossa onnistuneen hoidon takana olisi nerokas hoito-ohjelma, erinomainen lääke tai ammatillisesti huippuunsa viritetty älykkö auttaja. En ainuttakaan!
Kaikissa sadoissa toipumiskertomuksissa, joita olen kerännyt, taustalla on kohtaaminen ihmisen kanssa, jossa on herännyt toivo. Kohtaaminen ihmisen kanssa, joka on voinut olla naapuri, ystävä, järjestötyöntekijä, pappi, diakoni, lääkäri, terapeutti, psykiatri, vanginvartija tai vaikkapa poliisi, mutta ennen kaikkea ihminen.

Toivon voimavaroja saadaan käyttöön, kun onnistutaan muuttamaan yksityisen ihmisen ja yhteiskunnan painajaisuni uudeksi unelmaksi, jossa ihminen täyttyy elämästä, omaan kehoonsa kotiutuneena, avoimena ja suhteessa maailmaan, joka on hänen omansa – lyhyesti, ihminen joka alkaa elää omaa elämäänsä.

Tästä syystä tuntui kovin kummalliselta, että presidentti Niinistön nuorten syrjäytymisen teema, tavallisia asioita, kohtasi niin kovan kritiikin. Juuri tavalliset asiat toimivat – tänäänkin. Presidentin teemat naureskeltiin pois agendalta, mutta ne olisi kiireesti kaivettava esille.
Ne jotka ovat ottaneet ruotsinkielen tai uskonnon vastustamisen elämäntehtäväkseen Suomessa, ovat huomaamattaankin yhteiskuntamme vihollisia. Me tarvitsemme yhteistä ponnistusta ja intoa. Ruotsin- ja suomenkielisten välillä vallitsi jo hyvä yhteisymmärrys ja tiivis yhdessä tekeminen oli astunut kuvaan. Kristillisten perinteiden romuttaminen ja keväällä käyty suvivirsi-taistelu tuntuvat nyt syksyllä jo myrskyltä teelusikassa (vesilasikin on liian suuri kuvaamaan tätä) – maailmassa rintamalinjat ovat revenneet ihan aikuisten oikeasti ja tällä kysymyksellä yritettiin rakentaa eripuraa lintukotoomme. Nyt meidän pitäisi tsempata toisiamme, sen sijaan että alamme luomaan rintamalinjoja kielen, ihonvärin tai uskonnon perusteella.

Olin 28-vuotias yrittäjä kun 90-luvun lama iski Suomeen. Toivoton tilanne vaihtui toivoon ja lukuisiin onnistumisiin, onnistuin uudelleen myös yrittäjänä ja synnytin toimivan tehtaan työpaikkoineen ja laitoin kuntoon monia kolmannen sektorin järjestöjä, sen jälkeen kun sain taistelutahdon ja ilon takaisin. Se on jatkunut tähän päivään asti, mutta ei ilman syytä. Ratkaisevassa asemassa on ollut usko ja toivo, jotka elämääni syttyivät Kristus uskossa. Elämänilo ja into eivät lamaannu pelottavien uutistenkaan edessä, jos sen takana on ikuinen pohja.

Jos me haluamme tämän maan kuntoon, meidän tulee pitää ruotsinkieliset, suomenkieliset, kristityt ja ateistit maamme hyvin voinnin takuumiehinä ja naisina. Ei ole pienintäkään järkeä keskittyä vastakkain asetteluun. Meidän tulee löytää luovuutemme uudelleen ja sulkea jatkuvat negatiiviset uutiset taka-alalle. Kilpaillaan mieluummin toinen toistemme kunnioittamisessa ja kilpaillaan luovuudesta ja innosta! Silloinkin kun ympärillä myllertää, elämä jatkuu ja pelottomat, hengeltään vahvat ja yhtenäiset kansakunnat selviävät.


Ismo Valkoniemi

Karismaattisuuden sivujuonteet

Uuskarismaattisuus, karismaattisuus ja jälkikarismaattisuus

Lähtökohtaisesti meillä on paljon seikkoja, jotka yhdistävät kristittyjä riippumatta siitä mihin kirkkokuntaan tai liikkeeseen kuulutaan. Tunnemme maailman uskonsotien keskellä veljeyttä ja sisaruutta kaukaisien kristittyjen kanssa, kuullessamme heidän kohtaamistaan uskonvainoista, riippumatta siitä mitä me tiedämme heidän opistaan, teologiastaan tai dogmeistaan.
Kotoisassa keskustelussa eri mieltä oleminen vaikkapa Herzogista, nostaa sitten ”myrskyn vesilasissa” ja pahin ja samalla miltei koomisin on väittämä vainosta. Rakkaat ystävät, kun te luette tätä blogia, niin ottakaa tämä tarpeellisena tai tarpeettomana kotimaisena keskusteluna.

Apostolit ja profeetat

Lähes kaikki maailmalla syntyneet herätykset heijastuvat tavalla tai toisella meille. Syntyy joko isompi tai pienempi liikehdintä, kirjoittelua tai ilmiöitä, jotka voidaan johtaa lähtöpisteeseen.
Jo jonkin aikaa olemme havainneet profeettojen ja profetaallisuuden sekä myös apostolien ja apostolisuuden esiinnousua.
Yleisesti apostolina on pidetty henkilöä, joka on Jeesuksen asettama ja hänen ylösnousemuksensa todistaja. Paavali sanoo itseään apostoleista vähäisimmäksi, mutta toisaalta hän kutsuu myös muita evankeliumin julistajia apostoleiksi (Room. 16:7). Näin ollen kotoisat evankelistamme voisivat olla myös apostoleja, sillä tapana oli, että kaikki jotka olivat saaneet Jumalalta tai Jeesukselta tehtävän evankeliumin julistamisesta, olivat apostoleja. Toinen mahdollinen kriteeri oli, että apostoleiksi kutsuttiin nimenomaan ylösnousemuksen todistajia. Tätä kriteeriä käytettiin Mattiaan valinnassa, ja myös Paavali vetosi Herran näkemiseen puolustaessaan omaa apostoliuuttaan (1 Kor. 9:1). Koska ylösnousemuksen todistajat vähitellen kuolivat, nimitys apostoli jäi tosiasiallisesti lähes pois käytöstä.
Profeetta-nimitystä maassamme käyttäneet ovat joutuneet kummastuksen kohteeksi. Tässäkin on hyvä tiedostaa, että nimen käyttäminen ei automaattisesti tuo arvostusta ja auktoriteettia, vaan voi hyvinkin aiheuttaa torjuntareaktion.
Ortodoksinen kirkko opettaa, että Johannes Kastaja, oli viimeinen profeetoista. Johannes välitti ja liitti Vanhan testamentin profeettojen ajan tiukasti Jeesukseen, jossa toteutuu vanhan lain täyttymys ja täydellisyys. Muissa protestanttisissa liikkeissä näyttäisi olevan vallalla käsitys, että profeettoja voisi vieläkin olla.
Koska yleisesti tunnettujen uskontojen perustajat ovat yleensä ilmoittaneet itsensä profeetoiksi, peruskielteisyyden syyt nimen käyttöön ovat myös ymmärrettäviä. Nimi nähdään Johannes kastajan jälkeen monessa muussakin kuin kristillisessä yhteydessä, Islamin perustaja Muhammad sanoi olevansa Allahin profeetta, ja profeetaksi itsensä ilmoitti myös mormonismin perustaja Joseph Smith.

Moderni profeettaliike uuskarismaattisuudessa

Mike Bickle johti Kansas City Fellowship (KCF) seurakuntaa, jonka ympärillä oli evankeliseen liikkeeseen kuuluvia julistajia, joita alettiin pitämään Jumalan profeettoina. Tunnetuimpia näistä ovat Bicklen lisäksi Paul Cain, John Paul Jackson ja Bob Jones. Michael Maudlin kirjoitti Christianity Today lehdessä: ”...jotkut profeetta julistajat ovat esittäneet ilmestyksiä ja oppeja, jotka eivät perustu kirjoituksiin (kuten, että demonien tunnistaminen vaatii ensin pihvin syömisen)... Kaikki Kansas City Fellowship ja Vineyard johtajat painottivat tuolloin, että profeetallinen liike oli (vielä) epäkypsä ja altis virheille. Samalla he uskoivat, että monet näistä profeetoista olivat erittäin kyvykkäitä, muun muassa ”erehtymätön” Paul Cain.
Profeetat kertoivat ja heillä sanottiin olevan monenlaisia kykyjä. Esim. Bob Jones sanoi omaavansa lahjan ”haistaa Jumalan tuoksu”. Jumala tuoksui ruusuilta. Profeettaliike sai yhdeksi puolustajakseen Dallasin teologisen seminaarin entisen professorin Jack Deeren. Hän esitti, että vaikka monet väitteet kuulostavat oudoilta, se ei silti välttämättä tarkoita, etteivätkö ne voisi olla totta. Liikkeessä yleisen käsityksen mukaan Jumala on vastuussa myös vääristä profetioista, jos ja kun niitä esiintyy liikkeen sisällä.
”Erehtymättömälle” Cainille tapahtui lankeemus, kuten niin monille ”korotetuille”, mutta häntä pidettiin tästä huolimatta lähes pyhimyshahmona. Kertomusten mukaan enkeli ilmestyi häntä odottavalle äidille ja ilmoitti tälle syntyvästä ihmelapsesta, jolle tulee antaa apostoli Paavalin nimi. Cain kertoo enkelin vierailleen luonaan ensimmäisen kerran, kun hän oli 8 -vuotias. Hänen todistuksensa itsestään sisältää myös seuraavan: Jeesus materialisoitui Paul Cainin Lincoln-merkkisen auton istuimelle 1950 -luvulla ja teki autossa olevalle Paulille selväksi, että hän on mustasukkainen, koska Paulilla on morsian. Tämä ”Jeesus” vaati sitten Paulia pysymään naimattomana ja selibaatissa koko ikänsä. Varhaisempina vuosinaan Cain toimi yhdessä William Branhamin kanssa, jota hän piti Jumalan profeettana.
Kevin Springerin kysyessä Cainilta Branhamista, tämän vastaus oli: ”...William Branham oli suurin 1900 -luvun profeetoista, hänen väärät opetuksensa olivat vain pieni osa hänen esiintymistään. Opetusta tärkeämpi asia oli hänen tiedonsanojen lahjansa, kukaan ei koskaan kyseenalaistanut hänen Kristuksen kaltaista luonnettaan, tuhannet tulivat tuntemaan pelastavan tiedon Kristuksesta hänen kokouksissaan.”
Moderni profeettaliike organisoitui lopulta Kansas Cityssä vuonna 1982. Ns. hippiliikkeestä syntynyt Vinyard-liike oli aluksi voimakkaasti mukana profeettaliikkeessä, mutta jo Vineyard -pastoreiden kokouksessa Denverissä vuonna 1991 profeetallisuutta arvioitiin uudelleen. Vaikka profeetallisuutta pidettiin tärkeänä, sen koettiin vieneen liikaa huomiota seurakuntien perustehtäviltä.
Profeettaliikkeessä pääasiaksi alkoivat nousta erilaiset ’manifestaatiot’, ’portaalit’ ja erikoiset ’ilmestykset’. Vineyard-pastori Randy Clark oli tuonut Howard-Brownen ”voitelun” Toronto Airport Vineyard -seurakuntaan vuoden 1994 alussa, jota voidaan pitää Torontolaisuuden alkuna.
Toronto Airport Vineyard -seurakunta (”Toronton siunauksen” kotipaikka) erotettiin kansainvälisestä Vineyard-liikkeestä joulukuussa 1995. Erottaminen tapahtui sen jälkeen, kun Vineyard-liike ja John Wimber olivat vuoden ajan varoittaneet sitä uudestaan ja uudestaan ylilyönneistä ja hengestä joka kielsi ilmiön arvostelemisen. Torontolaisuudessa jaettiin seuraavia varoituksia niille jotka ilmiöstä olivat huolissaan:
1. Tiedätkö, mitä tapahtui Ananiakselle ja Safiiralle? 2. Älä jää makaamaan tomuun seurakunnan edetessä Jumalan kanssa eteenpäin. 3. Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni.

Helluntailaisuudesta Herzogiin

William Branham vieraili Suomessa 1950. Häntä vastaanottamassa oli Helsingin Saalem seurakunnan johtaja Eino Manninen. Kansanedustaja Mauri Ryömä esitti sisäasiainministeri Urho Kekkoselle kysymyksen: ”Onko Hallitus kiinnittänyt huomiota eräiden parhaillaan Helsingissä vierailevien amerikkalaisten "ihmeparantajien" vahingolliseen toimintaan; ja jos on, niin mitä Hallitus aikoo tehdä tällaisen vahingollisen toiminnan estämiseksi?”
Poiminta Urho Kekkosen vastauksesta:  ”Mitään ilmoitusta petollisesta menettelystä tai muusta suoranaisesta vääryydestä ei viranomaisille ole tehty... Kuten edellä olevasta selviää, ei viranomaisilla enemmän kuin hallituksellakaan ole ollut mahdollisuuksia puuttua kyselyssä tarkoitettujen 'ihmeparantajien' toimintaan, vaikka hallituskin pitää näiden toimintaa tarpeettomana ja toivoisi sellaisesta päästävän.”
Pelkästään Googlea käyttämällä on helppo löytää yhteyksiä, joka kuvaavat alussa mainitsemiani virtausten liikkeitä, esim. Branhamista, Cainiin – Cainista Torontolaisuuteen ja Bentleyhin – Bentleystä Herzogiin ja päinvastoin – jopa kotimaisista tapahtuman järjestäjistä Torontolaiseen Bentleyhin (2008) ja tietysti myöhemmin Herzogiin. Olympiastadionin tapahtumassa silmiinpistävä piirre oli uusien karismaattisen liikkeen jääminen suurtapahtumassa yksin. Mukana olivat Torontolaisuudesta voimaa ammentanut City-seurakunta, Uskon Sana-liikkeen seurakuntia sekä vahvaa profetaallisuutta korostova pieni rukousliike, joka on pitänyt myös profeettakoulua sekä TV7 kanava, joka on vaarassa kaventua sisällöltään jälkikarsimaattiseksi.

Helluntailiike, joka 1950 toimi jollakin tavalla verrattavissa olevan tapahtuman järjestäjänä, varoitteli 2014 vierailijan kirjoissa olevasta erikoisista väittämistä yhdessä Patmoksen ja One Way missionin kanssa. 

Loppukaneettina lienee meille kaikille tarpeellista kerrata Paavalin neuvo Tessalonikalaisille: Tes. 5:16-21: ”Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on.”

12.8.2014

Modernin profeettaliikkeen kriittinen tarkastelu

Sain puhelun eilen 11.8. eräältä eläkkeelle jäävältä ”ikinuorelta” helluntaipastorilta, joka kysyi mielipidettäni 7.8.2014 Ristin Voitto-lehden artikkeliin, jossa Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen peräänkuuluttaa apostolien ja profeettojen virkoja helluntailiikkeeseen. Sitä ennen omassa pastorin virassani olin saanut seurakuntani keskelle henkilön, joka oman yhdistyksensä sivuilla ilmoitti olevansa profeetta. Tämän tutustumisjakson aikana pääsin hieman perille rakenteista, joilla on yhteys maailmanlaajuisiin rukous- ja profeettaliikkeisiin, ainakin virtausten ja painotusten muodossa. Olin myös saanut tiedustelun seurakuntaani yhdeltä maamme suurimmalta helluntaiseurakunnalta. Kysymys oli muotoiltu siten että haluttiin tietää miten seurakuntamme suhtautuu henkilöön joka ilmoittaa nettisivujensa mukaan toimivansa laaja-alaisesti ”apostolis-profeetallisessa kutsumuksessa ja voitelussa”, jossa tehtävänä ovat muuna muassa olla seurakunnan perusta, perustaa seurakuntia, antaa seurakunnalle säädöksiä ja ohjeita, nuhdella, oikaista vääriä käsityksiä, antaa lakeja, käskyjä ja säädöksiä, kurittaa, osoittaa tietä ja paimentaa, voidella, asettaa eri tehtäviin sekä ”Apostolis-profeetallisen” kutsumuksen saanut sai nettisivujen mukaan kutsun ja tehtävän suoraan Jumalalta. Tässä siis aihetta pohtia mistä on kyse?

Seurakuntamme vastasi, että henkilö vastaa itse yhdistyksensä ja sen hallituksen kautta toiminnastaan ja sanomisistaan, mutta seurakunnassa hänen roolinsa on sovittu ja hallinnassa. Vaikka en varsinaisesti häntä koskien, sydämeen jäi kuitenkin huoli toiminnasta, jossa tosiasiallisesti ei olla vastuussa kenellekään. Myös profeetta-nimitysten käyttäminen ilman että välissä olisi kontrollia, antaa mahdollisuuden nimen käyttöön myös narsisistisille ja valtaa haluaville persoonille. Millä tavoin voimme arvioida tulevaisuudessa satojen seurakuntayhteyttä vailla olevien yhdistysten ja tittelien viidakossa kuka on todella Jumalan asettama ja kuka ei. Oli niin tai näin, huoli jäi sydämeen.

Miltei inflaation on kokenut minun mielessäni sana ”läpimurto” tai ”läpimurtorukous” tai jokin mystifioitu mekanismi jolla saadaan jotakin uutta Jumalan maailmassa. Uskossa vielä alkumetreillä olevat pitää pitää kaukana näistä asioista ja uskosta osattomilta toiminta salataan kokonaan. En jaksa ymmärtää kristillisyyttä jonka täytyy verhoutua, jotta "kasvot" säilyvät. Minun mielestäni rehellinen, läpinäkyvä ja avoin usko kestää toisten katseet - sitä voi harjoittaa myös uskosta osattomien läsnäollessa. Jumala haluaa totuutta salatuimpaankin saakka ja tätä avointa, murrettua, läpinäkyvää, haurasta saa katsella - koska sen takana loistaa Täydellinen ja Kestävä.

Modernin profeettaliikkeen tausta
Mike Bickle johti Kansas City Fellowship (KCF) seurakuntaa ja hänen ympärilleen kerääntyi joitakin evankeliseen liikkeeseen kuuluvia julistajia, joita alettiin pitämään Jumalan profeettoina. Tunnetuimpia näistä ovat Bicklen lisäksi Paul Cain, John Paul Jackson ja Bob Jones. Michael Maudlin kirjoitti Christianity Today lehdessä: ”...jotkut profeetta julistajat ovat esittäneet ilmestyksiä ja oppeja, jotka eivät perustu kirjoituksiin (kuten, että demonien tunnistaminen vaatii ensin pihvin syömisen)... Kaikki Kansas City Fellowship ja Vineyard johtajat painottivat tuolloin, että profeetallinen liike oli (vielä) epäkypsä ja altis virheille... samalla he uskoivat, että monet näistä profeetoista olivat erittäin kyvykkäitä, muun muassa ”erehtymätön” Paul Cain.

Profeetat kertoivat ja heillä sanottiin olevan monenlaisia kykyjä. Esim. Bob Jones sanoi omaavansa lahjan ”haistaa Jumalan tuoksu”. Jumala tuoksui ruusuilta. Kun kaikenlaisia kummastusta herättäviä väitteitä alkoi tulla esille, profeettaliike sai yhdeksi puolustajakseen Dallasin teologisen seminaarin entisen professorin Jack Deeren. Hän esitti, että vaikka monet väitteet kuulostavat oudoilta, se ei silti välttämättä tarkoita, etteivätkö ne voisi olla totta. Liikkeessä yleisen käsityksen mukaan Jumala on vastuussa myös vääristä profetioista, jos ja kun niitä esiintyy liikkeen sisällä.

Paul Cainille tapahtui lankeemus, kuten niin monille ”korotetuille”, mutta häntä pidettiin lankeemuksestaan huolimatta lähes pyhimyshahmona. Kertomusten mukaan enkeli ilmestyi häntä odottavalle äidille ja ilmoitti tälle syntyvästä ihmelapsesta, jolle tulee antaa apostoli Paavalin nimi. Cain kertoo enkelin vierailleen luonaan ensimmäisen kerran, kun hän oli 8 -vuotias. Hänen todistuksensa itsestään sisältää myös seuraavan: Jeesus materialisoitui Paul Cainin Lincoln-merkkisen auton istuimelle 1950 -luvulla ja teki autossa olevalle Paulille selväksi, että hän on mustasukkainen, koska Paulilla on morsian. Tämä ”Jeesus” vaati sitten Paulia pysymään naimattomana ja selibaatissa koko ikänsä.

Varhaisempina vuosinaan Cain toimi yhdessä William Branhamin kanssa, jota hän piti Jumalan profeettana.
Moderni profeettaliike organisoitui lopulta Kansas Cityssä vuonna 1982. Ns. hippiliikkeestä syntynyt Vinyard-liike oli aluksi voimakkaasti mukana profeettaliikkeessä, mutta jo Vineyard -pastoreiden kokouksessa Denverissä vuonna 1991 profeetallisuutta arvioitiin uudelleen. Vaikka profeetallisuutta pidettiin tärkeänä, sen koettiin vieneen liikaa huomiota seurakuntien perustehtäviltä.

Toronto Airport Vineyard -seurakunta (”Toronton siunauksen” kotipaikka) erotettiin kansainvälisestä Vineyard-liikkeestä joulukuussa 1995. Erottaminen tapahtui sen jälkeen, kun Vineyard-liike ja John Wimber olivat vuoden ajan varoittaneet sitä uudestaan ja uudestaan ylilyönneistä ja hengestä joka kielsi ilmiön arvostelemisen. Torontolaisuudessa jaettiin seuraavia varoituksia niille jotka ilmiöstä olivat huolissaan:
1. Tiedätkö, mitä tapahtui Ananiakselle ja Safiiralle?
2. Älä jää makaamaan tomuun seurakunnan edetessä Jumalan kanssa eteenpäin.
3. Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni.

Ongelmallinen opetus ja ylilyönnit

Profeettaliikkeessä pääasiaksi alkoivat nousta erilaiset ’manifestaatiot’, ’portaalit’ ja hyvin erikoiset ’ilmestykset’. Vineyard-pastori Randy Clark oli tuonut Howard-Brownen ”voitelun” Toronto Airport Vineyard -seurakuntaan vuoden 1994 alussa, jota voidaan pitää Torontolaisuuden alkuna.
Paljon parjattu Benny Hinn oli ironista kylläkin, yksi ensimmäisistä jotka alkoivat puhua Torontolaisuuden ongelmista, esimerkiksi PTL-televisiokanavalla heinäkuussa 1997.

”Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:8)

Paavali sanoi: ”Meidän lihamme on himoineen ja haluineen ristiinnaulittu.” Jeesus sanoi: ”Ottakoon kukin ristinsä ja seuratkoon minua.”
Ihmisiä on niin helppo johtaa harhaan lupaamalla sellaista, joka ruokkii ihmisen lihaa. Rikkautta, menestystä, onnea jne. Sitä ovat kaikki eksytykset täynnä ja siksi ne ovat niin mieluisia kuulijoille.
”Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.” (2 Tess. 2:15)
”Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla.” (Ef. 5:6)

Nyt helluntailiike toimi Herzogin kokouksessa varoittelijana. 64 vuotta aiemmin se oli itse samassa tilanteessa - tilanne kuvaa liikkeen kypsymistä
William Branham vieraili Suomessa 1950. Häntä vastaanottamassa oli Helsingin Saalem seurakunnan johtaja Eino Manninen. Kansanedustaja Mauri Ryömä esitti sisäasiainministeri Urho Kekkoselle kysymyksen: ”Onko Hallitus kiinnittänyt huomiota eräiden parhaillaan Helsingissä vierailevien amerikkalaisten "ihmeparantajien" vahingolliseen toimintaan; ja jos on, niin mitä Hallitus aikoo tehdä tällaisen vahingollisen toiminnan ehkäisemiseksi?”
Poiminta Urho Kekkosen vastauksesta: ”...Helsingissä järjestetyissä tilaisuuksissa on arvioitu olevan noin 75 % muualta tulleita. Tilaisuudet on aloitettu uskonnollisilla lauluilla, rukouksilla ja puheilla, joita suomalaiset saarnaajat ovat pitäneet. Branham on myöskin esiintymisensä alussa pitänyt puheen ja rukoillut, ryhtyen vasta sen jälkeen parannustoimeensa. Itse 'parantaminen' tapahtuu sen jälkeen rukoilemalla joko yksityisten potilaiden tai potilasryhmien puolesta...Ihmeparantajien toimintaa tarkkailtaessa ei voikaan välttyä vaikutelmalta, että huomattava osa tilaisuuksiin saapuneista on lähtenyt matkalle hakeakseen parannusta ruumiillisille sairauksilleen ja että ainakin suurin osa näistä on tehnyt matkansa kokonaan turhaan. Luotettavasti on ainakin selvittämättä toistaiseksi onko edes yhtään todellista paranemista näissä tilaisuuksissa tapahtunut, joskin useat henkilöt ovat sellaisista kertoneet. Tilaisuuksien järjestäjät eivät ainakaan julkisesti ole kuitenkaan mitään ehdotonta parantumista luvanneetkaan ja Branhamkin on nimenomaisesti asettanut totisen uskon mahdollisen paranemisen perusedellytykseksi. Tilaisuuksien runsas yleisömenestys pikemminkin on laskettava tilaisuuksia selostavien sanomalehtiuutisten ja joko todellisista tai kuvitelluista 'ihmeteoista' kertovien ihmisten levittämien huhujen ansioksi. Mitään ilmoitusta petollisesta menettelystä tai muusta suoranaisesta vääryydestä ei viranomaisille ole tehty... Kuten edellä olevasta selviää, ei viranomaisilla enemmän kuin hallituksellakaan ole ollut mahdollisuuksia puuttua kyselyssä tarkoitettujen 'ihmeparantajien' toimintaan, vaikka hallituskin pitää näiden toimintaa tarpeettomana ja toivoisi sellaisesta päästävän.”

Suora linja karismaattisen profeettalikkeen ja nykyprofettojen välillä?


Kevin Springerin kysyessä Cainilta Branhamista, tämän vastaus oli: ”...William Branham oli suurin 1900 -luvun profeetoista, hänen väärät opetuksensa olivat vain pieni osa hänen esiintymistään. Opetusta tärkeämpi asia oli hänen tiedonsanojen lahjansa, kukaan ei koskaan kyseenalaistanut hänen Kristuksen kaltaista luonnettaan, tuhannet tulivat tuntemaan pelastavan tiedon Kristuksesta hänen kokouksissaan.”

Mitä raamattu sanoo siitä, onko opetusta tärkeämpää innostus, sytyttäminen tai evankeliumi joka on ”melkein” puhdasta?
Matt. 5:19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

Room. 16:17. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.
2. Kor. 11:4. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.
Gal. 1: 6.-12: Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.  Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

Kol. 2:8-9: Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen. Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
2 Joh. 1:10. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;

Mitä mieltä ehdotuksesta että helluntaiherätys tarvitsisi profeettoja ja apostoleja?

Uuden testamentin mukaan toiset nimitettiin apostoleiksi, toiset profeetoiksi. Tarvitaan kuitenkin järjestys, Kristuksen ruumis - seurakunta, jonka sisällä näitä virkoja käytetään seurakunnan rakennukseksi. Tarkaan on pohdittava kuinka tätä titteliä käytetään. Sosiaalisen median ja internetsivujen mukaan meillä on jo valtaisa määrä profeettoja ja apostoleja, jotka sanovat Jumalan nimittäneen heidät. Onko seurakuntaoppaassa jatkossa; johtava pastori Mauri M, profeetta Pekka K ja apostoli Raimo S - ehkä ei - toivottavasti!

Ismo Valkoniemi

Lähteet:
http://sport.aliexirs.ir/Karismaattinen-liike-parantajat-ja-mesmerismi.html
http://www.rauhantervehdys.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00011313

28.7.2014

Ihmeiden aika suurtapahtuma

Takana on Olympiastadionilla järjestetyn Ihmeiden aika tapahtumien -"suurkokoukset". Tapahtuma jatkuu Helsingin urheiluhallilla sopivammissa puitteissa.

David Herzogin edellisen vierailun yhteydessä katsoin TV7:n kautta pari tilaisuutta kokonaan. Itseäni häiritsi pinnallisina Herzogin puheissa olleet toisarvoiset asiat, kuten laihtuminen, kultahampaat tai tuuhea tukka sekä sen kaltaiset periamerikkalaiset ihanteet. Mainitsin kuitenkin silloisessa blogikirjoituksessani, että sinänsä julistus sisälsi myös evankelistalle kuuluvia elementtejä ja olin iloinen niistä joiden elämä muuttui, vaikkakin huoli jäi mihin he juurtuvat - kiertue toteutettiin ilman paikallisseurakuntia.

Erityisen kriittinen olen ollut kovaa ja tuomitsevaa uuskarismaattisuutta edustavien "profeettojen" puheisiin siitä, että Herzog on kirkas lamppu joka paljastaa seurakuntien tilan. Olen samaa mieltä että paljasti, mutta täsä tapauksessa lähinnä sen mikä oli epätervettä raamatun valossa Herzogin kirjassa Kirkkauden invaasio.

Tapahtuman järjestäjältä varmistin, onko Herzog saanut tiedon Patmos ry.n Leo Mellerin, teologian maisteri Petri Mäkilän (joka on saanut koulutuksen myös Livets Ordin raamattukoulussa ja 20 vuotta ollut Uskon sana-liikkeessä), teologian maisteri Pasi Turusen ja teologian tohtori Juha Ahvion kritiikin. Minulle vakuutettiin että kritiikki on tiedossa Herzogilla ja uskonkin että Ihmeiden aika tapahtuman julistuksessa hän vältti ylilyöntejä sekä viittauksia kirjansa ajatuksiin. Tätä pidän hyvänä ja siksi koen että myös tapahtuma oli varsin toimiva sisällöltään. Hienoa että tallainen terve julistus levisi 170.000 kotiin TV7:n kautta.

Tapahtuman ehdottomasti suurimmat virheet näen yhteistyökyvyttömyyden ja yli suuren ja kalliin Olympiastadionin valinnassa. Tiedän että Herzog jakaa yhdessä kotimaisen järjestäjän kanssa kymmenien tuhansien alijäämän. Onko se haitallista tai ei, joka tapauksessa jäähallissa pidettynä tapahtuma olisi taloudellisesti omillaan ja vähäisen väkimäärän aiheuttama "epäonnistumisen" leima olisi pois.

Mitään peruuttamatonta vahinkoa tuskin tapahtui. Ääripositiivinen Herzog puhuu ja evankelioi jatkossakin siellä missä hänelle ovi avataan ja ääripositiivinen Jantunen järjestää tapahtumia jatkossakin. Olympiastadion täyttyy ja seurakunnat ovat mukana, kun etukäteen keskustellaan riittävästi. Nyt keskustelut avattiin vasta kun oli jo päätetty kutsua Herzog Olympiastadionille. Siinä vaiheessa on tuntemattoman evankelistan taakse vaikea saada seurakuntiamme, etenkin kun edellinen kiertue tehtiin seurakunnilta mitään kysymättä. Oli jo vähän "paha maku suussa" ennen suuria suunnitelmia. Siksi tapahtuma jäi yleisömäärältään myös kohtuullisen vaatimattomaksi ja turhaa sanailua nähtiin.

Uskon että meillä on seurakunnissa yhteinen tavoite, tavoittaa oma kansamme uudelleen. Tehkäämme jatkossa etukäteen "Jerusalemin kokous" johon kutsutaan paavalit ja barnabaat - puhutaan asioista niin kauan kuin voidaan todeta UT:n tavoin että "Pyhä Henki ja me olemme päättäneet..."

28.7.2014 Ismo Valkoniemi

1.1.2014

Katsaus kristillisyyteen Suomessa 2014

Muutamat teemat ovat vahvasti mielessä uuden vuoden alussa. 

Kristillinen seurakunta tänään

Luterilainen kirkko kamppailee alkaneen jäsenkadon kanssa, joka ei tule pysähtymään. Mitä voimakkaamman haasteen se ilmiössä kohtaa, sitä enemmän alamme näkemään hermostumisen merkkejä, mutta myös terveitä ja epäterveitä ilmiöitä. Sinänsä terve ilmiö on ollut Kallion kirkon kirkkoherran Teemu Laajasalon nousu kirkon viralliseksi "kasvoksi" ja "äänitorveksi", koska hän kykenee analysoimaan ilmiötä jollakin tasolla sekä luomaan nopeasti tarvittavia uusia rakenteita, sekä liikkumaan luontevasti mediassa. Laajasaloja tarvitaan enemmän.
Vastaavasti hengen uudistus-liike tai muut kirkon herätys liikkeet voivat hyvinkin koota eksyneitä lampaita, koska heillä on edelleen sanottavaa. Rukoilevat herätysliikkeet voivat jälleen kerran koitua kirkon siunaukseksi, vaikka kirkko on paikoin osoittanut niille oveakin. Nyt sillä ei ole enää mahdollisuuttakaan tehdä sitä. 
Pääkaupunkiseudun seurakuntien protesti herätysliikkeitä vastaan jää pitkässä juoksussa ilmiöksi joka osuu väärään aikaan ja joka ei tuo mitään hyvää kirkon elämään.

Vapaakristillisyys

Vapaalla kristillisyydellä tarkoitan kaikkia ei luterilaisen, katolisen ja ortodoksisen kirkon sisälle kuuluvaa kristillistä toimintaa, siis vapaita suuntia laajasti ymmärrettynä. Tällä hetkellä vanhat seurakuntarakenteet pohtivat, kuinka suhtautua maahan TV7:n avustamana vyöryville uuskarismaattisille ilmiöille ja puhujille. Kuka voi ja kenen pitää lausua niistä jotakin, jotta oma lauma olisi turvallisissa käsissä. Toisaalta pitääkö vain seurata sivusta, koska omassakaan piirissä ei ole tapahtunut mitään merkittävää vuosikymmeniin. Osa vanhojen seurakuntien pastoreistakin ovat nähneet enemmän elämää ja voimaa karismaattisuudessa, kuin omissa piireissä aikoihin ja ovat epävarmoja kantansa suhteen.
Samaaan aikaan vapaaseurakunnissa ja helluntaiseurakunnissa on käynnissä voimakas diakonia ja puutteen alaisten tarpeiden näkeminen, joka muuttuu teoiksi ja tuo seurakuntiin siunauksia.

Omalta osaltani olen päättänyt arvioida ilmiöt, aivan kuten Paavali kehottaa Korintolaiskirjeessään. Nyt maahamme on ilmaantunut useita profeettoja, joilla on vahvat juuret amerikan profeettaliikkeeseen sekä myöskin muihin uuskarismaattisiin suuntiin. Osa heistä ilmoittaa, että ovat suoraan Jumalan kutsumina, eivätkä ole siten riippuvaisia mistään seurakunnasta. Uuden testamentin profeetoista puhuessaan Paavali ei kerro seurakunnan ulkopuolisista profeetoista, vaan kehottaa näitä pysymään järjestyksessä.

UT:n lopussa ovat sanat: "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetien sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan" (Ilm. 22:18). En usko että ilmoitus on jatkunut apostolisen ajan jälkeen, vaan se mitä on ilmoitettu on koko ilmoitus. "Muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on" (1. Kor. 3:11). "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on" (1. Kor. 4:6).

Haaveita

Haaveilen vuodesta, jossa voin olla rohkea ja vapaa. Vuodesta, jossa kirkon tilaisuudet täyttyvät iloisesta ja vapaasta julistuksesta, seurakunnista joissa iloa ja vapautta nähdään enemmän kuin koskaan. Ihmisistä, jotka ovat ahkeria ja auttavat itseään ja toisia enemmän kuin aiemmin. Yhteiskunnasta joka ottaa päällensä presidenttinsä maalleen pyytämän Jumalan siunauksen, haaveilen ilmiöistä jotka innostava meitä kaikkia ilman jakolinjoja.

Haluan nähdä viisaita karismaatikkoja, jotka ymmärtävät meitä Suomalaisia ja tuovat omalla toiminnallaan vapautta ja iloa ja säästävät meidät noloilta ihmeitä korostavilta tilanteilta, joissa emme koe ihmettä tai epämiellyttäviltä kaatamisyrityksiltä rukousjonoissa, kun tuntuu että seisomme tukevasti maan pinnalla.

Haluan nähdä viisaita vanhojen seurakuntien pastoreita, jotka toivottavat uudet tuulet tervetulleeksi, mutta arvioivat ilmiöt ja pitävät seurakunnissa puhtaan Jumalan Sanan kirkkaana ja rajoittavat itseään korottavien karismaatikkojen toimintaa tarvittaessa, tarkkaillen samalla omaa egoaan ja kriittisyyttään terveellä tavalla.

Haluan nähdä kristillistä radio- ja TV-työtä, jossa annetaan tilaa kaikille tarpeille ja jossa ymmärretään erilaiset seurakuntaperheet ja erilaiset tarpeet.

Haaveilen Samaria-työstä, joka on niin rakkauden kyllästämää, että missä vain Samarialaiset liikkuvat, niin joku tulee kosketetuksi.

Haluan vähetä, jotta Kristus voisi enetä minun elämässäni! Haluan olla parempi esimies, parempi työryhmän vetäjä, parempi isä ja isoisä sekä aviomies!

Haluen vähetä, jotta kristus voisi enätä minun elämässäni!

Ja nyt jo osa haaveista on ollut koetuksella, mutta onhan jo tammikuun ensimmäinen päivä, joten apuasi Jumala tosiaan tarvitaan...!

Armon vuonna 2014, tammikuun ensimmäisen päivän iltana, Ismo Valkoniemi

Häiriintyikö elämäsi piispojen uudesta tulkinnasta?

          Jos katsoo kirkkohistoriaa pelkistettynä ja vähän silmiä siristäen, niin saa suoran linkin    tämän  päivän ongelmiin. Otetaanpa ä...