Puhdasoppisuus: Kaste

Viime aikojen keskustelu oikeasta opista tai puhdasoppisuudesta voidaan karkeasti kytkeä kahteen pääteemaan, kristilliseen kastekäsitykseen sekä avioliittokäsitykseen. Näiden kahden opilliset tulkinnat jakavat mielipiteitä länsimaisessa kristillisyydessä. Oppi kasteesta on jakanut kristikansaa jo hyvinkin 2000-vuotta ja keskustelu on jo jäsentynyttä ja sivistynyttä. Avioliittokäsitys on repivää ja hajottavaa. Käsittelen kirjoituksessani kastetta ja myöhemmin otan käsittelyyn avioliiton.

KASTEKÄSITYS

Aivan juuri päättyneiden luterilaisten ja helluntailaisten oppikeskustelujen loppupäätelmä kasteteologiasta oli, että helluntailaisen näkemyksen mukaan sylilapsen kaste ei ole oikea kaste, eivätkä luterilaiset hyväksy lapsena kastetun uudelleen kastamista. Luterilaiset hyväksyvät vedellä kolmiyhteisen Jumalan nimeen toimitetun kristillisen kasteen eli myös helluntailaisten toimittaman kasteen. Kasteen vastavuoroinen tunnustaminen ei ole anabaptistiseen traditioon kuuluvan liikkeen tavoite, koska jos helluntailaisuus hyväksyisi sylilapsen kasteen täysimittaisena kristillisenä kasteena, se luopuisi kasteteologiastaan. Helluntailaisesta näkökulmasta sylilapsena kastettu luterilainen voi kuitenkin olla todellinen kristitty. Kristityksi tuleminen on helluntailaisten mielestä Jumalan armoteko vastauksena julistetun evankeliumin uskomiseen.

Vapaakirkon vastaavissa oppineuvotteluissa luterilaisten kanssa loppupäätelmä oli hyvin lähellä helluntailaista tulkintaa. Vapaakirkko on itsenäisten seurakuntien muodostama seurakuntaliike. Joissakin Vapaakirkon seurakunnissa saatetaan hyväksyä varsinaiseksi jäseneksi
sydämen uskon perusteella henkilö, jota ei ole uskovana kastettu, jos hän ymmärtää ja hyväksyy seurakunnan kasteopetuksen ja -käytännön perustuvan yksinomaan uskovien kasteeseen. Ehkä näkyvin ero helluntailaisen ja vapaakirkollisen kastekäytännön välillä on se, että vapaakirkollisessa käytännössä kaste voidaan toimittaa ilman seurakuntaan liittämistä. Helluntailaisista valtaosa liittää kasteen seurakuntaan liittymiseen, mutta poikkeuksiakin on, kuten minä itse, joka en noudata tätä periaatetta.

Kasteen armo
Luterilaiselle kastetulle lahjoitetaan usko, jolla hän voi ottaa kasteen lahjan vastaan. Kun ja jos he tulevat herätyksen tilaan tai uskoon, kuten asia usein ilmaistaan, se on paluuta kasteen armoon eli kasteen henkilökohtaista vastaanottamista. Kaste liittää Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen. Kuitenkin hätäkaste ja usko kasteen itsessään sisältämään armoon, ilman uskoa, tekee siitä vaikean ymmärtää. Ymmärrämmehän me kaikki sen, että vastasyntynyt on niin viaton kuin ihminen missään elämänsä vaiheessa voi olla, mutta ei hän tietoisesti usko kuulemaansa. Kaikki äänet ovat hänelle vielä hälyä ja kaste pelottava hetki. Tietoisuus kasteen merkityksestä tai lapsen oma usko eivät ole tuolloin todellisia elementtejä, vaan jäljelle jää vain vesi, asetussanat ja tapahtuman sakramentaalinen luonne.

Asian tekee astetta ymmärrettävämmäksi todellinen tilanne ympäristössä. Kerron kaksi tilannetta, joista toinen tekee lapsikasteen ymmärrettävämmäksi ja toinen ei. Molemmat ovat tapahtuneet luterilaisen kirkon sisällä, toinen Venäjällä ja toinen Suomessa.

Karjalan kirkon piispa Aleksander Kutznetsov kertoi omasta matkastaan babtismista luterilaisuuteen. Halusin nimenomaan ymmärtää, kuinka hän on itselleen selvittänyt kastekysymyksen uskovien upotuskasteesta lapsikasteeseen. Hän kertoi olleensa 20 vuotta babtistipastori, jonka työn kärki oli lapsityössä. Hän kertoi kohdanneensa tuhansia lapsia leireillä noiden vuosien aikana. Lapset olivat osa seurakuntaa, mutta heidän vanhempansa kastattivat heidät poikkeuksetta ortodokseiksi ja lopulta hän menetti heidät seurakuntansa rakenteista. Hän lähestyi kasteteemaa nimenomaan seurakuntaan liittämisen kautta, jossa lapsi kastetaan osaksi Kristuksen seurakuntaa, jossa uskovat kummit ja vanhemmat lupautuvat ja sitoutuvat kasvatusvastuuseen. Hän myös muistuttaa heitä ja kysyy lasten ja vanhempien perään. Hän kokee paimenuutta, jossa laumaan erottautuminen tapahtuu nimenomaan kasteen kautta. Kun nämä lapset tulevat rippikouluikään, heidän uskonsa vahvistuu ja he ottavat saadun kasteen omakohtaisena ja tietoisena sakramenttina, tunnustaessaan uskonsa.

Toinen esimerkkini koskee suomalaista luterilaista seurakuntaa, jossa homoseksuaalisessa parisuhteessa elävä pastori kastaa lapsen, jonka vanhemmat eivät usko kirkon opettamalla tavalla, eivätkä kummit myöskään näe mitään tarvetta opettaa lapselle kristillistä uskoa. Heille kaikille kyse on traditiosta. Papin perhekäsitys eroaa valtavirrasta, uskontunnustus on menneisyyden liturgiaa vanhemmille ja kummeille. Kulman takana kysyttynä he kieltävät uskonsa. Kirkko kuitenkin vakuuttaa, että kastetapahtumassa usko omistettiin lapselle ja että kasteen armo pelastaa. Tähän turvautuen, kenenkään ei ole tarvetta tehdä parannusta tai ottaa sitä pelastusta vastaan, jota Kristus tarjoaa.

Veden merkitys ja upotuskaste
Raamattu puhuu saastaisista hengistä, kuinka ne kuljeskelevat vedettömillä seuduilla, etsien lepopaikkaa (Matteus 12:43 ja Luukas 11:24). Markuksen evankeliumin 5. luvussa Legioona niminen saastainen henkien joukko kohtasi Jeesuksen. He pyysivät hätääntyneenä, että Jeesus karkoittaisi heidät siitä ihmisestä, jossa he majailivat, sikoihin. David Wilkerson kertoo saarnassaan "Demonit eivät osaa uida", demonien käsittäneen että siat juoksisivat erämaahan, jossa he voisivat levähtää ja etsiä sitten uuden ihmisen johon mennä. Kuitenkin Jeesus ei jättänyt työntänsä kesken ja antanut sikalauman hallitsemattomasti syöksyä mereen ilman merkitystä, vaan että nimenomaan hän halusi nuo demonit pois vaeltelemasta ihmisten keskuudesta.
Psalmissa 68 on kuvaus Israelin kansasta vaeltamassa Siinan erämaassa. Jumala itse kulki kansan edellä ja taivaat pisaroivat vettä Jumalan edessä. Vedellä on erityinen merkitys Jumalan lupauksissa. Hesekielin 47 luvussa virtaavat vedet eheyttävät luonnon ja luomakunnan kaikesta saastasta. Jesajan kirjan 35 luvussa vesipurot alkavat solista autiomaissa, hehkuva hiekka muuttuu lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi ja tämän veden keskellä kulkee Pyhä tie, jota saastainen ei voi kulkea.

Kun itse kastoin hyvin vaikeasta elämäntilanteesta nousseen nuoren naisen kesällä, niin mereen upottautumisessa oli hyvin vahva lataus. Vanha elämä ja synnit pestiin pois ja jätettiin kasteen hautaan. Mitään ei jätetty pinalle, vaan upottauduttiin hiustupsuja myöden Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Juuri viikko sitten kuulin, kuinka hän kertoi kasteen merkityksestä. Se oli voimaannuttava kokemus, joka vahvisti uskoa ja jossa hän koki tapahtuneen jotakin suurempaa. Hän oli saanut voimaa ja koki että tämä puhdistautumisen uskon askel oli tärkeä etappi elämässä.

Vaikka kaste on tärkeä osa kristityn vaellusta, etenkin henkilölle itselleen, niin usko on pelastuksen kannalta vielä keskeisempi. Raamattu sanoo Markuksen evankeliumin 16. luvussa, "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." Vastaavasti Jeesus puhuessaan uudestisyntymisestä toteaa: "Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan (Joh. 3:5).

Onko kaste siis ehto Jumalan valtakuntaan pääsylle ja sen tähden hätäkaste on perusteltu? Markuksen evankeliumi sanoi; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Jeesus sanoo vedestä ja Hengestä. Tämän tähden luterilaiseen oppiin sisältyy ajatus, että lapsi saa Pyhän hengen lahjan samalla kun hänet kastetaan. Apostolien tekojen 8. luvun jakeissa 16-17 huomaamme, että kaste ja Pyhällä Hengellä täyttyminen eivät tapahtuneet yhtä aikaa. Myös Matteuksen evankeliumin 3. luvun jakeessa 16 kertoo, kuinka Jeesus kasteen jälkeen noisi vedestä, jonka jälkeen Pyhä Henki laskeutui hänen päälleensä.

1. Piet. 3. luku jakeet 20-22 antavat meille kaipaamamme lisäselvityksen. "Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena, joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja valla ja voimat alistetut."
Pelastiko vesi tässä hukkumiselta? Ei, vaan arkki. Mitä Pietari sitten tarkoitti? Hän tarkoitti sitä, että tulvavesi tuhosi Jumalasta eroon joutuneen ihmiskunnan, kaiken saastan, saastaiset teot, saastaiset mielet, kapinahengen, murhahengen ja kaiken sen hirvittävän turmeluksen, joka maan päällä vallitsi ja pelasti Nooan perhekuntineen tältä saastalta. Vesi hukutti siis kaiken saastan ja puhdisti maan. Miksi Nooa pelastui? Siksi että hän oli ainoa, joka kunnioitti ja pelkäsi Jumalaa, toisin sanoen uskoi. Hänet pelasti usko, mutta vesi pesi pois turmeluksen.

Johanneksen evankeliumin ensimmäinen luku on myös merkittävä kasteen merkityksen ymmärtämiselle. Siinä Johannes kastaja aloittaa työnsä. Hän kertoo olevansa edellä kulkija, joka kehottaa ihmisiä parannukseen ja kastaa heitä vedellä. Juutalainen traditio tuntee vedellä puhdistautumisen merkityksen tuolloin ja kansa ottaa suurena joukkona kehotuksen vastaan. Kuitenkin Johannes pian kertoo, että hänen perässään tulee Hän, jonka kengän paulaakan hän ei ole arvollinen sitomaan ja joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella. Näin hän nostaa vesikasteen rinnalle, aivan kuin tärkeämmäksi, Jeesuksen kohtaamisen ja Pyhän Hengen lahjan saamisen.

Uudessa valtakunnassa ei ole vettä
Oletko huomannut, että Ilmestyskirjan ennustuksessa uudesta maasta, meri on poistettu kokonaan. "Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää" (Ilm. 21:1). Miksi ei ollut? Jeremian kirjan luvuissa 2:13 ja 17:13, kuvataan Jumala "elävän veden lähteenä", jonka hänen valittu kansansa Israel on hylännyt. 
Jeesus puhuu samarialaiselle naiselle, jonka hän tapaa Jaakobin kaivolla Sykarissa: "Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä" (Joh. 4:10).