Missä mennään kristitty - ajatuksia vuoden lopussa 2018

On hyvä pysähtyä ja kysyä, missä mennään tällä hetkellä. Meno on paikoin niin sähäkkää, että maisemat jäävät huomaamatta. Aina kun pysähtyy, niin maisema näyttää entistä vieraammalta, se tuttukin. Ilmapiiri on muuttunut kolkoksi vai miksi se ei tunnu samalta kuin ennen?


Kysymykset sukupuoli-identiteetistä

Pahin kilpahuudanta alkaa olla ohi. Äänihuulet ovat käheät ja käsitykset eri sukupuolista edelleen sekavat. Sosiaalinen media on jakanut osan ihmisistä samanmielisiin kupliin, joissa tuetaan toinen toisia yhteisillä mielipiteillä. Yksi asia on varma, jakolinjat ovat syvät ja sosiaalinen media, joka lupasi yhdistää ihmiset, on ollut keskeisessä roolissa erottamassa ihmiset samanmielisiin ryhmiin ja juoksuhautoihin.

Sosiaalisen median bannit ovat arkipäivää erimielisille. Saksassa ensimmäiset oikeusjutut Facebookin banneista ovat osoittamassa bannaamiset laittomaksi, jos mittana käytetään vihapuhe-termiä. Täysin määrittelemätön vihapuhe-termi ei riitä rajoittamistoimenpiteen perusteluksi. Oikeuden mukaan kyse on puheen kontrollista, jota "virallisesti oikeassa olevat" kohdistavat eri mieltä oleviin.

Itselleni eräs kesän pettymyksiä oli Ortodoksikirkon pappien laaja linnottautuminen Yhteys-liikkeen julistukseen, jossa sanotaan että homoseksuaalisuus on synnynnäinen taipumus, ei valinta. On oikein hyväksyä kaikella tavalla ajattelevat, kokevat ja tuntevat ihmiset seurakunnan keskellä. Kohdella heitä hyvin ja tasavertaisesti, mutta kirkon ei pitäisi lausua enemmän kuin totta on. Näin ortodoksikirkko tekee, lausuessaan homoseksuaalisuuden synnynnäiseksi. Sitä se ei ole useinkaan, niiden monien tapaamieni henkilöiden kertomuksen valossa. Se ei ole aina edes lopullinen käsitys omasta suuntautuneisuudesta, vaan asiaan saattaa tulla muutoksia puoleen tai toiseen iän myötä. Eikä se ole sitä myöskään yksiselitteisesti tutkimuksen valossa. Sanoessaan niin, hyvää tarkoittava kirkko pahentaa monen tilannetta. Se hylkää monet, luulleessaan hyväksyvänsä heidät.

Islam ja maahanmuutto

Julkisen lehden nettialusta on asettanut julkaisurajoituksia myös istuville kansanedustajille, jos he ovat puhuneet maahanmuutosta tai islamista liian rohkeasti. Maahanmuuttokysymys on synnyttämässä pohjaa uudelle jytkylle, mutta samalla sen kylkeen kiinnittynyt kansallismielisyys lähestyy jopa rotuopillisia piirteitä. Ja juuri nyt, samassa paketissa antisemitismi on tutkimusten mukaan Euroopassa korkeamalla tasolla kuin koskaan aiemmin, toisen maailmansodan jälkeen.

Euroopaan tuli noin miljoona pakolaista 2015. Turkkiin heitä on tullut hyvinkin jo 4 miljoonaa. Alan kallistua itse sille kannalle, että täällä olevat maahanmuuttajat eivät pääsääntöisesti esitä kääntyneensä kristinuskoon, vaan he kääntyvät, jos kääntyvät. Tällaisia maahanmuuttajia on arviolta 2000 Suomessa. He ovat myös täällä vainottuja ja pilkattuja heti tämän tehtyään. Turkissa kristinuskoon kääntyneitä on vielä enemmän. Siellä voidaan jo puhua herätyksestä ja siellä asiaan suhtaudutaan fanaattisen kielteisesti muslimien taholta, mutta ilmiö ei ole pysähtymässä. Vaikuttaa siltä, että valtaisat ihmisryhmät löytävät kristinuskon, samaan aikaan kun länsimainen kristillisyys heikkoudessaan kumartaa ja tasoittaa tietä islamille ja muille uskonnoille - ettei vain loukkaisi ketään.

Liberalismi ja konservatismi

Kuten olen aiemminkin sanonut, tuntui hetken kuin olisi jyrän alle jäänyt. Valtaisa liberaalinen hyökyaalto vyöryi ylitsemme ja muutti lait ja asetukset, avioliiton ja sukupuolet. Painoi terävällä korkokengällään klassisen kristinuskon maanrakoon, piipittämään sieltä vapaan seksuaalisuuden vaaroista ja muistuttamaan tuhansien vuosien avioliittokäsityksistä.

Eurooppa oli valinnut tiensä ja Unionin integraation arvopohjaksi on valittu uusi liberalismi, ainakin ihanteena, vaikka hyvin tiedettiin että Etelä-Euroopan katolisilla alueilla muutos tulisi olemaan hidasta. Yhdysvaltojen Barak Obama ihasteli Eurooppalaisia arvoja ja molemmat mantereet tukivat toisiaan. Valkoinen talo valaistiin sateenkaaren väreihin ja juhlittiin näyttävästi vapautta.

Hanke oli kuitenkin enemmän eliitin ja median, kuin kansan. Vaikka koko mediakoneisto oli sitä tukemassa, niin kuitenkin amerikassa tapahtui vallanvaihto, Britanniassa Brexit, Unkari, Puola ja monet muutkin Itä-Euroopan maat alkoivat sulkeutua liberalismin ihanteelle. Ja kaiken tämän päälle, Kanadasta nousi älykkö, professori Jordan Peterson, joka hetken kuin yksittäisenä airueena kävi taistoon suurta koneistoa vastaan ja osin voitti sen. Vai kuinka pitäisi kuvata ilmiötä, joka hänen ympärilleen syntyi.

Kaikki tämä tapahtui siksi, että kansan syvät rivit eivät olleet muutoksissa mukana. He puristivat kättä nyrkkiin ja odottivat tilaisuuttaan. Sitä, joka ehkä näkyy tulevissa vaaleissa ja vielä monien länsimaiden elämässä. Tätä kirjoittaessani Ranskassa on käynnissä ennätysmäiset mielenosoitukset, Belgian hallitus on kaatunut ja Euroopan komission puheenjohtaja Juncker seilaa kännissä milloin missäkin. Jos rinnalle laitetaan Euroopan johtaja ja amerikan johtaja, emme voi ampua merten yli.

Kristillisyys Suomessa

Uskon, että kirkon piirissä tapahtuu nyt enemmän kuin vapaissa suunnissa. Kotiverkosto-seurakunta ja kirkon herätysliikkeet saavat rinnalleen uskonsa uudistavia kirkkoherroja, paitsi alueilla joissa liberaalit voimat ovat keskittäneet huomionsa ja hyödyntäneet alhaista äänestysprosenttia, kuten Helsingin Kalliossa.

Helluntaiherätys järjestäytyy ja kirkollistuu, vapaakirkko toimii oman allianssihenkisen näkynsä pohjalta ja voi varsin hyvin, mutta ei synnytä herätystä, uuskarismaattisten seurakuntien terä on poissa, mutta hyvin vapaasti järjestyneet ei-formaalit nuorten aikuisten seurakunnat kasvavat, ne jotka muistuttavat kirkon Kotiverkostoa. Tällaisten ryhmät ovat nimeltään usein pysäkkejä, satamia, lataamoja, stationeja ja niin edelleen. Niissä tervehenkinen kristillisyys, hyvä musiikki, lasten ja aikuisten läsnä olo ja rentomeininki ja yhdessäolo Hyvän Sanoman äärellä muodostavat toimivan rungon. Ne eivät kuulu mihinkään tai ovat väljästi jonkun suuremman alla.

Myöskin Hillsong-tyyppinen seurakuntarakenne ja lähestymistapa ovat muuttaneet Helsingin Filan ja osin jopa Helsingin Saalem-seurakunnan tapaa toimia. Ne ovat kuitenkin opillisesti itsenäisiä ja enemmän omaksuneet joitakin uusia kulttuurisia tapoja osana toimintaa, kuin suoraa oppia.

Sosiaali- ja lähimmäistyö, jonka alkuperäinen nimi on ollut diakoniatyö, voi nyt paremmin kuin vuosiin ja vuosikymmeniin. Sadat seurakunnat järjestävät erilaisia ruokailu- ja ruoanjakotapoja ja niiden yhteydessä muutakin toimintaa. Vapaakirkollinen Viadia ry on malliesimerkki siitä, kuinka kirkkokunta rakentaa tyhjästä 10 vuodessa mittavan valtakunnallisen diakoniatyön. Kirkko tekee sitä edelleen suuressa mittakaavassa ja suurella sydämellä. Helluntaiseurakunnat ovat myös heränneet, mutta eivät niin järjestäytyneesti kuin vapaakirkolliset ja adventistit.

Maahanmuuttajatyö tuottaa hedelmiä, siis hengellistä tulosta. Patmoksessa työskentelevät Helena ja Timo Keskitalo ovat tehneet pinnan alla uskomattoman hyvää työtä, toki ei vain Patmoksen nimissä vaan eri seurakuntien ja kansainvälisen seurakunnan kauttakin.

Lopunajat

Tilanne Israelin, Syyrian ja koko Lähi-Idän alueella on jatkuvasti jännittävä. Löydämme helposti raamatusta ennustuksia, jotka antavat meille oikeuden arvioida aikaa jossa elämme. Hesekielin kirjan 38 luku on ollut minullakin esillä useasti, monien muiden Raamatun lukujen kera. Jollakin tavalla Hilja Aaltosen ajatukset kirkon herätyksestä, nuo mainitsemani Raamatun luvut, puhumattakaan David Wilkersonin ja monien muiden edesmenneinen Jumalan palvelijoiden ajatuksista ovat mielessä. Kuitenkin niin, että me emme voi tietää aikoja ja hetkiä. Nyt vuosi vaihtuu ja aamuisin meillä on lupa pyytää Herran siunausta päiväämme! Jatketaan työtä ja pidetään kiinni niistä asioista, jotka meille voimaa antavat.

19.12.2018  Ismo Valkoniemi