Valtakunnan perusta

(Julkaistu RV-lehdessä 18.8.2009)
Tänä vuonna työpaikkakunnallani Porvoossa sekä kotiseudullani Hämeenlinnassa on käynyt arvovieraita, muistelemassa vuoden 1809 tapahtumia, kun Suomi siirrettiin Ruotsin vallan alta Venäjälle. Samaria-Centerin ikkunasta olemme voineet katsella muun muassa Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin astelua Porvoon kirkkotorilla.

Hämeenlinnassa poliisit pysäyttivät liikenteen kokonaan, kun vanhaan Hämeen linnaan, lipui mustien autojen ketju, sisällään koko Ruotsin hallitus.1809 Suomen alueen virkamieskunta oli pääosin ruotsinkielistä ja he joutuivat perin outoon tilanteeseen. Nyt piti palvella Venäjän keisarikuntaa.
Näissä ajatuksissa juuri suomenruotsalaiset virkamiehet aloittivat Suomen kansan tukemisen, jotta se löytäisi oman kansallishenkensä, jonka varaan voi rakentaa kansakunnallista valtioelämää. Tuolloin katseet kääntyivät Turun seudulla elpyneeseen uusromantiikkaan, jossa Elias Lönnrotin Karjalasta keräämät runot rakentuivat Kalevalaksi ja J. V. Snellman alkoi kantaa huolta suomenkielen asemasta. Tällä tiellä syntyi Suomi, lippuineen, kielineen, urheilijoineen ja mytologioineen.

Suomen valtio on iältään Euroopan nuorimpia. Meille Suomen nyt eläville asukkaille, maamme, kansamme ja kulttuurimme tuntuu ikuiselta ja pysyvältä. Historiaa tutkiessamme, huomaamme että kansallisvaltiokäsite on historiassa verraten nuori. Kaikki maailman kansallisvaltiot ovat korkeintaan vain muutamia satoja vuosia vanhoja ja kaikkien syntykaava on sama. Pohjalla on jokin kansallinen eepos tai muu mytologinen kertomus, josta nousevat erilaiset symbolit; liput, kansanluonteet ja muut kansalliset piirteet. Ne ovat enemmän tai vähemmän hataran myyttisen kertomuksen varassa. Kansallisvaltiot pysyvät koossa tehtyjen sopimusten, kielten, kansojenvälisten urheilusuoritusten, piirrettyjen karttojen, lippujen ja muiden symbolien vuoksi. Silloin tällöin ne lakkaamat olemassa, pirstoutuvat tai niitä muodostetaan uudelleen. Minunkin elinaikanani Eurooppaan on syntynyt uusia valtioita ja vanhoja on lakkautettu. Vaikka me rakastamme maatamme, me emme tiedä kuinka paljon sillä on elinvuosia.

Tätä taustaa vasten, Jumalanvaltakunta tuntuu hyvin loogiselta ja todelliselta, koska se perustuu mytologisia kertomuksia vahvemmalle historialliselle kertomukselle todellisesta sankarista Jeesuksesta. Tässä voimallisessa kertomuksessa Jumalan poika uhraa itsensä sinun ja minun syntien tähden, saattaakseen meidät rauhaan Jumalan kanssa ja mahdollistaakseen meidän pääsymme valtakuntaan sisälle. Tämä kertomus on selkeä ja kirkas kansallisiin mytologioihin verrattuna ja historiallisena Jumalan järjestämänä tapahtumana sen synnyttämä valtakunta on ikuinen. Sen keskeisintä symbolia, ristiä, on lainattu monissa lipuissa, juuri sen kertomusvoiman vuoksi. Tämä valtakunta on aluksi sydämessämme pieni kuin sinapinsiemen, mutta eläessämme valtakuntaa todeksi ja lukiessamme Jumalan Sanaa Raamattua, valtakunnan mittasuhteet alkavat hahmottua äärettömyyksiin. Lopulta voimme luottaa että se ulottuu myös kuoleman yli.

Ismo Valkoniemi

Historiallinen Rooma 2009

Kaikki tiet vievät Roomaan, myös meidän tiemme – ainakin yhden kerran elämässä. Se tapahtui heinä-elokuun vaihteessa. Vuokrasimme mökin Rooman läheltä, hyvien julkisten kulkuyhteyksien ääreltä. Lähellä ollut leirintäalue hieman hirvitti, sillä kotimaisen kokemuksen mukaan näillä alueilla osataan myös juhlia ja häiritä lomalaisten unensaantia. Toisin oli Roomassa. Vaikka leirintäalueella oli runsaasti nuoria, en nähnyt kenenkään olevan humalassa yhtään kertaa kymmenen päivän aikana. Minkäänlaisista järjestyshäiriöistä tai haitallisista äänistä ei ollut tietoakaan! Mökkialuetta hoidettiin huippu hyvin ja sen läheisyyteen kuuluvat palvelut, uima-altaat ja ravintolat olivat esimerkillisesti hoidettu. Kuitenkin maa on tilastojen mukaan täynnä rikollisuutta ja mafiosoja.Roomassa vierailimme muutaman kerran metrolla ja liikuimme muutoinkin julkisilla kulkuvälineillä. Se oli edullisuuden lisäksi opettavaista ja mukavaa. Näin pääsimme paremmin sisälle maan tapoihin sekä saatoimme tarkkailla ympäristöämme.

Paikallinen mustalaisorkesteri matkusti kerran kanssamme Roomaan samassa vaunussa. Musiikki ja laulu soi, ja hattu kiersi. Erittäin hyvä hanurinsoittaja ja hiekalla täytettyä kaljatölkkiä rytmisoittimena käyttänyt poika toivat vaunuun eloa. Muu orkesteri odotteli pääsyä Roomaan penkeillä ja perheen naiset ja lapset hoitivat imetys- ja lastenhoitotehtäviä vaunun muussa osin. Köyhdyimme kolikkojen verran, sillä rytmisoittaja osasi myös kiertää sopivin väliajoin hattu kädessään. Toisaalta tiesimme että Roomaan meneminen tarkoitti rahanmenoa. Heille se tarkoitti hyvää apajaa.
Eräänä iltana menimme lähtöasemalta metroon, noin klo 22, jolloin vaunuun sattui kolme narkomaania selvästi aineiden vaikutuksen alaisina. Tunnelma vaunussa oli kireä ja eräs paikallinen mies oli joutua tappeluun ryhmän kanssa. Hän joutui lopulta poistumaan vaunusta ennen kuin se edes lähti, koska tilanne oli kehittynyt liian uhkaavaksi. Ryhmä nahisteli myös keskenään ja siitä ärsyyntyneenä eräs heistä päätti osittain sulkea vaunun poistumisväylän. Myös omaa poistumistamme vaunusta tämä nuori ”häirikkö” vaikeutti, jonka vuoksi jouduimme valitsemaan pienen lisälenkin päästäksemme oikealla asemalla pois. Tämä oli ainoa kerta, kun törmäsimme päihteisiin siten, että se olisi näkynyt katukuvassa. Viiniä maassa toki käytettiin paljon, mutta sen käyttö muistutti kotimaisen maitomme kulutustapoja.

Vatikaanin Rooman kirkko oli inhimillisesti vaikuttavin ihmisen rakentama kohde, jossa olen käynyt. Mitään erityisen pyhää tai jumalista en kokenut. Jonotimme turvatarkastukseen pääsyä kohtuullisen pitkään, jonka jälkeen pääsimme Vatikaaniin. Käynti paikallisessa rihkamakaupassa, katsomassa paavin kuvakoristeita ja muuta kristillistä rihkamaa, ei säväyttänyt. Ilmeisen vilpittömät jo iäkkäät nunnasisaret lienevät ilmaista työvoimaa näissä puodeissa. Kirkkorakennuksen mittakaava ja rakennusmateriaalit ovat inhimillisesti ihmeelliset, mutta siinä kaikki. Vaikuttavin tapaaminen tässä kirkossa oli pieni Jeesuksen kuva ”Ecce homo”, jossa hän katsoo säälien ja vähän hämillään tilannetta. Tuohon mestarilliseen maalaukseen oli helppo samaistua.

Ismo Valkoniemi 9.8.2009