Historiallinen Rooma 2009

Kaikki tiet vievät Roomaan, myös meidän tiemme – ainakin yhden kerran elämässä. Se tapahtui heinä-elokuun vaihteessa. Vuokrasimme mökin Rooman läheltä, hyvien julkisten kulkuyhteyksien ääreltä. Lähellä ollut leirintäalue hieman hirvitti, sillä kotimaisen kokemuksen mukaan näillä alueilla osataan myös juhlia ja häiritä lomalaisten unensaantia. Toisin oli Roomassa. Vaikka leirintäalueella oli runsaasti nuoria, en nähnyt kenenkään olevan humalassa yhtään kertaa kymmenen päivän aikana. Minkäänlaisista järjestyshäiriöistä tai haitallisista äänistä ei ollut tietoakaan! Mökkialuetta hoidettiin huippu hyvin ja sen läheisyyteen kuuluvat palvelut, uima-altaat ja ravintolat olivat esimerkillisesti hoidettu. Kuitenkin maa on tilastojen mukaan täynnä rikollisuutta ja mafiosoja.Roomassa vierailimme muutaman kerran metrolla ja liikuimme muutoinkin julkisilla kulkuvälineillä. Se oli edullisuuden lisäksi opettavaista ja mukavaa. Näin pääsimme paremmin sisälle maan tapoihin sekä saatoimme tarkkailla ympäristöämme.

Paikallinen mustalaisorkesteri matkusti kerran kanssamme Roomaan samassa vaunussa. Musiikki ja laulu soi, ja hattu kiersi. Erittäin hyvä hanurinsoittaja ja hiekalla täytettyä kaljatölkkiä rytmisoittimena käyttänyt poika toivat vaunuun eloa. Muu orkesteri odotteli pääsyä Roomaan penkeillä ja perheen naiset ja lapset hoitivat imetys- ja lastenhoitotehtäviä vaunun muussa osin. Köyhdyimme kolikkojen verran, sillä rytmisoittaja osasi myös kiertää sopivin väliajoin hattu kädessään. Toisaalta tiesimme että Roomaan meneminen tarkoitti rahanmenoa. Heille se tarkoitti hyvää apajaa.
Eräänä iltana menimme lähtöasemalta metroon, noin klo 22, jolloin vaunuun sattui kolme narkomaania selvästi aineiden vaikutuksen alaisina. Tunnelma vaunussa oli kireä ja eräs paikallinen mies oli joutua tappeluun ryhmän kanssa. Hän joutui lopulta poistumaan vaunusta ennen kuin se edes lähti, koska tilanne oli kehittynyt liian uhkaavaksi. Ryhmä nahisteli myös keskenään ja siitä ärsyyntyneenä eräs heistä päätti osittain sulkea vaunun poistumisväylän. Myös omaa poistumistamme vaunusta tämä nuori ”häirikkö” vaikeutti, jonka vuoksi jouduimme valitsemaan pienen lisälenkin päästäksemme oikealla asemalla pois. Tämä oli ainoa kerta, kun törmäsimme päihteisiin siten, että se olisi näkynyt katukuvassa. Viiniä maassa toki käytettiin paljon, mutta sen käyttö muistutti kotimaisen maitomme kulutustapoja.

Vatikaanin Rooman kirkko oli inhimillisesti vaikuttavin ihmisen rakentama kohde, jossa olen käynyt. Mitään erityisen pyhää tai jumalista en kokenut. Jonotimme turvatarkastukseen pääsyä kohtuullisen pitkään, jonka jälkeen pääsimme Vatikaaniin. Käynti paikallisessa rihkamakaupassa, katsomassa paavin kuvakoristeita ja muuta kristillistä rihkamaa, ei säväyttänyt. Ilmeisen vilpittömät jo iäkkäät nunnasisaret lienevät ilmaista työvoimaa näissä puodeissa. Kirkkorakennuksen mittakaava ja rakennusmateriaalit ovat inhimillisesti ihmeelliset, mutta siinä kaikki. Vaikuttavin tapaaminen tässä kirkossa oli pieni Jeesuksen kuva ”Ecce homo”, jossa hän katsoo säälien ja vähän hämillään tilannetta. Tuohon mestarilliseen maalaukseen oli helppo samaistua.

Ismo Valkoniemi 9.8.2009