Homoseksuaalisuuden hyväksyminen ei valtavirta kristillisyydessä

Amerikan suurin luterilainen kirkko, 4,2 miljoonan jäsenen Amerikan evenkelikaalinen luterilainen kirkko (ELCA) avasi vuonna 2009 homoseksuaalisessa parisuhteessa eläville mahdollisuuden palvella kirkon viroissa. Teologisesti konservatiivisempi, 2,8 miljoonan jäsenen Missourin Synodi ilmoitti hiljattain, että kirkon ei ole enää mahdollista jatkaa yhteistyötä ELCA:n kanssa. Käytännössä kirkkojen yhteys on katkennut tämän kysymyksen vuoksi.

Amerikan uusin luterilainen kirkko on the North American Lutherican Church, joka perustettiin 2010, vastineeksi ELCAn liberaalille seksuaalietikkalle. Siihen on liittynyt reilussa vuodessa noin 300 seurakuntaa ja 100.000 jäsentä. Vastaavasti ELCA on menettänyt vuosittain yli 80.000 jäsentä.
Tämän lisäksi Amerikassa toimivat Wisconsin Evankelikaalinen Luterilainen synodi sekä evankelikaalinen luterilainen synodi ovat pidättyväisiä homoseksuaalisuutta koskevissa kysymyksissä. Näissä jälkimmäisissä jäseniä on noin 500.000.

Maailmanlaajuisesti homoseksuaalisuuteen pidättyvästi suhtautuvat kristilliset valtakirkot, kuten Itäinen ortodoksinen kirkko 220 miljoonaa jäsentä sekä Romalaiskatolinen kirkko 1,12 miljardia jäsentä. Muita kielteisesti kysymykseen suhtautuvia kirkkoja ovat seitsemännenpäivän adventtikirkko 16,3 miljoonalla jäsenellä, valtaosa evankelikaalisista sekä reformoiduista kirkoista sekä uuskarismaattiset seurakunnat, jotka kaikki yhteensä muodostavat noin 400 miljoonan kristityn jäsenpohjan.

ELCAn 4,2 miljoonan jäsenen tukena liberaalia seksuaalietiikkaa ajavat ovat maailmanlaajuisesti piskuinen joukko, joka koostuu muutamasta luterilaisesta kirkosta sekä osasta anglikaaneja, joita kysymys repii voimakkaasti. Yhdistynyt Kanadan luterilainen kirkko tukee liberaalia näkemystä 152.000 jäsenen voimalla, Saksan evankelisluterilainen kirkko 24 miljoonalla jäsenellä sekä ruotsin luterilainen kirkko n. 6,5 miljoonalla jäsenellä. Ruotsin ja eräiden Saksan kirkkojen jäsenmäärän lasku on Suomen ohella maailman nopeinta. Norjan, Tanskan ja Suomen luterilaiset kirkot, yhteensä noin 12,5 miljoonaa jäsentä ovat ruotsia varovaisempia avioliittokysymyksessä, mutta siunaavat homoparien liitot. Suomessa luterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrä kaventui viime vuonna 65 839 jäsenellä - kirkosta erosi 83 097.

Toisin kuin pohjoismaiset serkkunsa, Viron luterilainen kirkko kasvatti jäsenmääräänsä 12 000 henkilöllä. Lisäystä edellisvuoteen oli 7,5 prosenttia. Kokonsa puolesta Viron kirkko on Ruotsin ja Suomen kirkkoihin verrattuna kärpässarjassa runsaalla 170 000 jäsenellään. Viron kirkko katsoo homoseksuaalisuutta Pohjoismaisia kirkkoja paljon jyrkemmin. Myös 15.000 jäsenen Inkerin kirkko suhtautuu homoseksuaalisuuteen hyvin pidättyvästi.

Maailmanlaajuisesti ne kirkot jotka ovat ottaneet liberaalin kannan homoseksuaalisuuteen näyttävät ajautuvan jäsenmäärien laskukierteeseen sekä vuosia tai vuosikymmeniä jatkuviin riitoihin ja kirkon jakaantumisiin.

Karkeasti tilastojen valossa näyttää siltä, että liberaalin kannan homoseksuaalisuuteen ottaneet kirkot muodostavat maailman kristityistä alle 50 miljoonaa jäsentä, joka tarkoittaa 2,5% kristitystä maailmasta.

Ismo Valkoniemi

Kristuksen sisäinen tunteminen

Nuoren Paavo Ruotsalaisen ja seppä Jaakko Högmanin kohtaaminen 1700-luvun loppupuolella on jättänyt paljon pohditun ja tutkitun repliikin elämään "Yksi sinulta puuttuu ja sen kanssa kaikki: Kristuksen sisällinen tunto".

Lukuisat tutkimukset ja kirjoitukset, viimeisin erinomaisen hyvä ja ansioitunut artikkeli juuri ilmestyneessä Teologisessa Aikakauskirjassa, näyttävät päättyvän ajatukseen, että loppuosa "Kristuksen sisällinen tunto" on irroitettu asiayhteydestä ja liitetty virkkeeseen.

Paavali puhuu kuitenkin täsmälleen seppä Jaakko Högmanin ajatuksia Filippiläiskirjeen 3. luvun jakeissa 1-11. Luku on otsikoitukin "tärkeintä on Kristuksen tunteminen". En äkkisiltään näe mitään syytä ajatella, etteikö Kristuksen sisällinen tunto tai Kristuksen tunteminen olisi juuri se avainasia jota Paavo Ruotsalainen tarvitsi tai sinä ja minä tarvitsemme tänäänkin, vaikka monet tuntuvat ajattelevan ettei tuo lause voinut olla se joka Paavon vapautti.

Paavali pitää kaikkea muuta halpana, suoranaisena tappiona, sen rinnalla mitä Kristuksen tunteminen hänelle merkitsee. Hän on menettänyt Jeesuksen kanssa kohtaamisensa jälkeen kaiken yhteiskunnallisen asemansa, vapauden - sillä kirjoittaa vankeudesta - syntyperänsä ja suvun merkityksen asemaansa sekä myös huomionsa kansan keskuudessa "tosi hurskaana" ihmisenä. Hän sanoo suorastaan heittäneensä tuon kaiken roskana pois.

Tutkimus viittaa seppä Högmanin ajatuksen olevan peräisin enemmänkin Markuksen evankeliumin 10. luvun jakeeseen 21, jossa Jeesus sanoo: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua."

Mutta eikö ajatus ole sama kuin Paavalilla? Paavalin väärä aarre oli mammonan sijaan oikeassa olemisen ylpeys, kiivailu, virheettömät suoritukset ja omat teot ja asema. Ne piti heittää pois, hylätä. Rikkaan miehen taas hänen tapauksessaan omaisuus. Se piti myydä ja antaa rahat köyhille. Sanoma on sama! Heitä pois, myy tai luovu muulla tavalla kaikesta siitä, mikä estää sinua seuraamasta Jeesusta, oli sitten kyse aineellisesta tai henkisestä asiasta.

Minulle Seppä Jaakko Högmanin lause voi edelleen kuulua siten kuin se on Jyväskylän hautausmaan muistokivessä:
"Tällä paikalla sijainneessa pajassa Paavo Ruotsalainen v. 1799 tapasi Jaakko Högmanin, jyväskyläläisen sepän, jonka sanat: "Yksi sinulta puuttuu ja sen kanssa kaikki, Kristuksen sisällinen tunto", tekivät hänestä kansamme herättäjän.

Nyt olisi uudelle Paavolle tilaus, väyrynen ei riitä!

Ismo Valkoniemi

Rakkauden näkökulma homoseksuaalisuuteen

Viimeistään nyt jokaisessa kyläyhteisössä Suomen perimmäisessäkin kolkassa sekä jokaisessa pienessä ja sulkeutuneessa seurakuntayhteisössä on tieto siitä, että me emme pääse homoseksuaalisuudesta eroon kertomalla omasta kielteisestä kannastamme, muistuttamalla tiettyjen raamatunpaikkojen olemassaolosta tai estämällä homoseksuaaleilta osallistumisoikeuksia keskuudessamme.

Homoseksuaaleista on tullut näkyvä ja erityisen kuuluva osa yhteiskuntaamme, halusimme sitä tai emme. Tämän edellisen lauseen avaaminen vaatisi sosiologian tutkimusta tai muuta perusteellista analyysiä siitä, ketkä muut kuin homoseksuaalit ja millä motiiveilla ovat halunneet nostaa heidän äänensä näin suureksi, suhteessa heidän määräänsä. Eräs osin tutkimaton selite tuntuisi liittyvän laajempaan tarpeeseen länsimaissa murtaa vanha patriarkkaalinen kristillisyys sekä ylipäänsä murtaa kristillisyyden valta sanella oikean ja väärän kysymystä. Oli asia niin tai näin, voimakas flow-noste ovat tehneet jo tehtävänsä. He ovat täällä, tervetuloa!

Koska kyse on ihmisistä, joista suurella osalla homoseksuaalisuus ei ole tietoisesti valittu toimintatapa ja koska seksuaalisuus ja tunteet kietoutuvat syvälle toisiinsa, meidän tulisi kohdelle heitä oikein, kanssa ihmisinä, Jumalan luomina. Paljon parjattu kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ansaitsee julkisen kehun asiasta, josta enemmät pluspisteet ovat tainneet valua Pekka Haavistolle. Kehoitettuaan homoseksuaaleja muuttamaan Ahvenanmaalle (jossa Haaviston kannatus olikin suurempaa kuin mantereella), hän soitti ja pyysi anteeksi Haavistolta sekä kutsui Haaviston tutustumaan kotikyläänsä, yritykseensä ja kotiinsa. Hakkarainen sanoo olevansa nykyisin Haaviston ystävä, mutta äänestäneensä Sauli Niinistöä. Hakkarainen loi mielestäni mallin, joka kristittyjen tulisi nyt kaivaa esiin, rakkauden malli, "Haavisto on ystäväni, mutta äänestin arvojeni mukaan". Kiitos Teuvo!

Luulen niin, että kristittyjen tulisi nyt viimeistään perehtyä ja paneutua homoseksuaalisuuden myötä seurakuntaan tulleeseen haasteeseen paljon nykyistä syvällisemmin. Seurakunnista löytyy niitä, jotka mieluusti ottavat tämän osa-alueen pohdinnan työskentelyn alle, myös niitä joita tämä asia koskettaa omakohtaisesti, löytyy seurakunnista. Aslan ry:täkään ei kannata pelätä keskustelukumppanina, vaikka järjestöä on mustamaalattu oikein olen takaa jo tovin.

En pidä siitä, että kirkon ja seurakunnan työntekijät lausuvat joko tai kantoja, se on hyvin tuhoava tie. Tarkoitan sitä että se ei ole rakentavaa, että me tuomitsemme homoseksuaalisuuden ohella huomaamattamme ihmisen, joka ei koe voineensa valita tai vastaavasti asian hyväksyneet painostavat muita kaikin käytettävissä olevin keinoin, uhkaamalla, kiristämällä ja lahjomalla.

Olen itse viimeaikoina lisännyt syventymistäni asiaan, lukemalla sosiologian tutkimuksia nuorten maailmasta, jossa seksuaalinen identiteetti vahvistuu suuntaan tai toiseen, lukemalla homoseksuaalien kertomuksia, tutustunut ihmisiin jotka sanovat eheytyneensä ja niihin jotka eivät voi ymmärtää koko eheytymis-logiikkaa. Tähän asti, puolueettomasti, vastaan on tullut vilpittömiä ihmisiä joilla on traagisia kertomuksia matkasta homoseksuaalisuuteen tai siitä pois sekä niitä jotka ovat jääneet seurakunnan keskelle, elävät selibaatissa, elääkseen Sanan mukaisesti, koska muutosta ei ole tapahtunut.

Kaipaan kipeästi vuorovaikutusta, jossa vaikuttaa rakkauden henki, ymmärrystä, mutta myös oikeutta löytää rinnakkaiselolle nykyistä parempi malli, esimerkiksi Hakkaraisen malli, "olen ystäväsi, mutta ajattelen näin". Minä rakastan Jumalan Sanaa ja luomisjärjestystä, enkä voi hyväksyä sellaista elämänmuotoa normaalina, joka riitelee näitä vastaan, mutta rakastan myös lähimmäistä niin kuin itseäni ja kun katsomme ihmistä, pysähdymme rinnalle, kuuntelemme häntä ja hänen näkökulmaansa, me emme voi tuomita ettei meitä tuomittaisi.

Mutta huolissani olen silti. Miksi uutiset vyöryvät nyt jo seuraavaa aaltoa, moniavioisuutta, miksi avioliittolaki pitää muuttaa, miksi myös monet uudet asiat pyytävät jo lupaa tulla hyväksytyksi kulman takana? Olenko avaamassa tietä jollekin sellaiselle jota en voi hyväksyä, vai alkaako elokuva- ja viihdeteollisuus, media ja yleinen mielipide murtaa seuraavaksi tahtoani jossakin muussa kysymyksessä joka on ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa?

Ehkä, mutta tässä homoseksuaalisuutta käsittelevässä kysymyksessäkin vastaukseni on sama. Tulen pitämään kiinni Jumalan Sanasta, mutta olen valmis etsimään tapoja ihmisen kunnioittamiseen ja rakastamiseen sekä rinnakkaiselon löytymiseksi.

Ismo Valkoniemi

Armon vuosi 2033

Herättyäni luen tilastot herätys-nettiportaalista, jonka takana ovat vapaiden ja entisten kirkollisten piirien herätyskristilliset liikkeet sekä 276 muuta kristillistä ryhmittymää, jotka ovat vuosikymmenten aikana syntyneet kirkon jäänteisiin. Helluntailaiset ovat järjestäytyneet kokonaan omaksi kirkkokunnaksi, joten heidän tilastoimisensa on helppoa. Heitä on vähän yli 100.000 ja muiden määräksi arvioidaan noin 500.000.

Katolisessa kirkossa jäseniä on miltei 100.000, Suomenkielisessä ortodoksikirkossa 120.000 ja venäjänkielisessä 150.000.

Tarkastan ev.lut kirkon jäsenmäärän, joka näyttäisi olevan melko tarkasti 1.600.000 jäsentä. Prosentuaalisesti suurissa kaupungeissa sekä Uudellamaalla on kirkon jäsenmäärät ovat muuta maata pienemmät, vastaavasti juuri herätyskristilliset piirit ovat levittäytyneet Uudellemaalle ja suuriin kaupunkeihin.

Sukupuolineutraaliavioliittolaki on hyväksytty vuosia sitten ja luterilainen kirkko suorittaa avioliittoon vihkimyksiä lain mukaisesti, mutta käytännössä samaa sukupuolta olevien avioliittoja hyvin vähän, koska kirkkoinstituutio on menettänyt merkityksensä ja avioliitot solmitaan pääosin maistraatissa.

Korkeimmassa oikeudessa on ollut jo 2 vuotta käsittelemättä helluntaikirkon ja katolisen kirkon valitus vihkioikeuden menettämisestä tilanteessa, jossa maistraatin myöntämällä valtuutuksella oleva pastori on kieltäytynyt toistamiseen vihkimästä homoparia sekä takataskussa suunnitelma irroittautua yhteiskunnallisesta avioliittovelvoitteesta ja korvata se Jumalan siunauksella. Korkein hallinto-oikeus odottaa Euroopan Unionin ihmisoikeustuomioistuimen lausuntoa, joka on viivästynyt katolisten Etelä-Euroopan maiden voimakkaaseen vastarintaan.

Venäjä on painostanut Suomen säätämään tukun erillislakeja, syystä että Suomen suurin vähemmistö pitää sisällään 500.000 venäjänkielistä. Yksi näistä erillilaeista vapauttaa venäjänkielisen ortodoksisen kirkon Suomalaisen lainsäädännön vihkikysymyksistä.

--------------

Tässä olikin paljon optimismia ja ehkä jonkun mielstä myös pessimismiä. Ensimmäinen optimismi liittyi siihen, että minä olen 2033 hengissä, Kristillis-eskatologisessa mielessä toinen liittyy otsikon armonaika-väitteeseen, kolmas siihen että EU on edelleen olemassa ja neljäs siihen että venäjä on tyytynyt muutamiin lakeihin.