Rakkauden näkökulma homoseksuaalisuuteen

Viimeistään nyt jokaisessa kyläyhteisössä Suomen perimmäisessäkin kolkassa sekä jokaisessa pienessä ja sulkeutuneessa seurakuntayhteisössä on tieto siitä, että me emme pääse homoseksuaalisuudesta eroon kertomalla omasta kielteisestä kannastamme, muistuttamalla tiettyjen raamatunpaikkojen olemassaolosta tai estämällä homoseksuaaleilta osallistumisoikeuksia keskuudessamme.

Homoseksuaaleista on tullut näkyvä ja erityisen kuuluva osa yhteiskuntaamme, halusimme sitä tai emme. Tämän edellisen lauseen avaaminen vaatisi sosiologian tutkimusta tai muuta perusteellista analyysiä siitä, ketkä muut kuin homoseksuaalit ja millä motiiveilla ovat halunneet nostaa heidän äänensä näin suureksi, suhteessa heidän määräänsä. Eräs osin tutkimaton selite tuntuisi liittyvän laajempaan tarpeeseen länsimaissa murtaa vanha patriarkkaalinen kristillisyys sekä ylipäänsä murtaa kristillisyyden valta sanella oikean ja väärän kysymystä. Oli asia niin tai näin, voimakas flow-noste ovat tehneet jo tehtävänsä. He ovat täällä, tervetuloa!

Koska kyse on ihmisistä, joista suurella osalla homoseksuaalisuus ei ole tietoisesti valittu toimintatapa ja koska seksuaalisuus ja tunteet kietoutuvat syvälle toisiinsa, meidän tulisi kohdelle heitä oikein, kanssa ihmisinä, Jumalan luomina. Paljon parjattu kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ansaitsee julkisen kehun asiasta, josta enemmät pluspisteet ovat tainneet valua Pekka Haavistolle. Kehoitettuaan homoseksuaaleja muuttamaan Ahvenanmaalle (jossa Haaviston kannatus olikin suurempaa kuin mantereella), hän soitti ja pyysi anteeksi Haavistolta sekä kutsui Haaviston tutustumaan kotikyläänsä, yritykseensä ja kotiinsa. Hakkarainen sanoo olevansa nykyisin Haaviston ystävä, mutta äänestäneensä Sauli Niinistöä. Hakkarainen loi mielestäni mallin, joka kristittyjen tulisi nyt kaivaa esiin, rakkauden malli, "Haavisto on ystäväni, mutta äänestin arvojeni mukaan". Kiitos Teuvo!

Luulen niin, että kristittyjen tulisi nyt viimeistään perehtyä ja paneutua homoseksuaalisuuden myötä seurakuntaan tulleeseen haasteeseen paljon nykyistä syvällisemmin. Seurakunnista löytyy niitä, jotka mieluusti ottavat tämän osa-alueen pohdinnan työskentelyn alle, myös niitä joita tämä asia koskettaa omakohtaisesti, löytyy seurakunnista. Aslan ry:täkään ei kannata pelätä keskustelukumppanina, vaikka järjestöä on mustamaalattu oikein olen takaa jo tovin.

En pidä siitä, että kirkon ja seurakunnan työntekijät lausuvat joko tai kantoja, se on hyvin tuhoava tie. Tarkoitan sitä että se ei ole rakentavaa, että me tuomitsemme homoseksuaalisuuden ohella huomaamattamme ihmisen, joka ei koe voineensa valita tai vastaavasti asian hyväksyneet painostavat muita kaikin käytettävissä olevin keinoin, uhkaamalla, kiristämällä ja lahjomalla.

Olen itse viimeaikoina lisännyt syventymistäni asiaan, lukemalla sosiologian tutkimuksia nuorten maailmasta, jossa seksuaalinen identiteetti vahvistuu suuntaan tai toiseen, lukemalla homoseksuaalien kertomuksia, tutustunut ihmisiin jotka sanovat eheytyneensä ja niihin jotka eivät voi ymmärtää koko eheytymis-logiikkaa. Tähän asti, puolueettomasti, vastaan on tullut vilpittömiä ihmisiä joilla on traagisia kertomuksia matkasta homoseksuaalisuuteen tai siitä pois sekä niitä jotka ovat jääneet seurakunnan keskelle, elävät selibaatissa, elääkseen Sanan mukaisesti, koska muutosta ei ole tapahtunut.

Kaipaan kipeästi vuorovaikutusta, jossa vaikuttaa rakkauden henki, ymmärrystä, mutta myös oikeutta löytää rinnakkaiselolle nykyistä parempi malli, esimerkiksi Hakkaraisen malli, "olen ystäväsi, mutta ajattelen näin". Minä rakastan Jumalan Sanaa ja luomisjärjestystä, enkä voi hyväksyä sellaista elämänmuotoa normaalina, joka riitelee näitä vastaan, mutta rakastan myös lähimmäistä niin kuin itseäni ja kun katsomme ihmistä, pysähdymme rinnalle, kuuntelemme häntä ja hänen näkökulmaansa, me emme voi tuomita ettei meitä tuomittaisi.

Mutta huolissani olen silti. Miksi uutiset vyöryvät nyt jo seuraavaa aaltoa, moniavioisuutta, miksi avioliittolaki pitää muuttaa, miksi myös monet uudet asiat pyytävät jo lupaa tulla hyväksytyksi kulman takana? Olenko avaamassa tietä jollekin sellaiselle jota en voi hyväksyä, vai alkaako elokuva- ja viihdeteollisuus, media ja yleinen mielipide murtaa seuraavaksi tahtoani jossakin muussa kysymyksessä joka on ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa?

Ehkä, mutta tässä homoseksuaalisuutta käsittelevässä kysymyksessäkin vastaukseni on sama. Tulen pitämään kiinni Jumalan Sanasta, mutta olen valmis etsimään tapoja ihmisen kunnioittamiseen ja rakastamiseen sekä rinnakkaiselon löytymiseksi.

Ismo Valkoniemi