Erehtymätön riippumattomuus konseksuksen hengessä

Kirjoitin edellisen blogini otsikolla "Suuret tulot rukoilemalla ja julistamalla Sanaa". Perimmäinen motiivi oli järjestökouluttajan motiivi. Kirjoitus ei ottanut kantaa sittenkään siihen, ovatko Pirkko Jalovaara ja Leo Meller saaneet suuret tulot rukoilemalla ja julistamalla Sanaa, vaan totesin yksiselitteisesti, etten ota kantaa yksittäisiin tapauksiin. En myöskään ryhdy heidän kouluttajakseen. Ajattelen kuitenkin että helposti yleishyödyllisyyden antamat erityisvapaudet ja niihin liittyvä eritynen vastuullisuus on osittain hukassa säätiöissä, yhdistyksissä ja kansainvälisissä avustusjärjestöissä. Näyttäisi siltä, että myöskin kunnallinen eläkevakuutusyhtiö kompuroi teeman kanssa.

Leo Mellerin osalta mahdollisesti erillisellä vakuutuksella tuettu eläketulo sekä mahdollisesti tulot kirjakustannuksen puolelta, joka on elinkeinotoimintaa, tarjoavat suurelta osin selvityksen tulojen muodostumiseen. Tuloja tulee monista lähteistä. On paljon mahdollista että Pirkko Jalovaaran laajan kirjatuotannon tulot ja kuka tietää, mahdolliset eläketulot voivat aivan hyvin olla osana tulojen muodostuksessa. Olipa niin tai näin, nyt olen arvannut jo liikaakin asiassa, joka ei minulle kuulu.

Se miksi nyt tartuin näppäimistöön, johtuu siitä että en usko kristittyjen, uudestisyntyneiden, helluntailaisten tai vaikkapa lestadiolaisten erehtymättömyyteen. En myöskään usko että kristittyjen tulee elää sellaisessa konseksuksessa, joka estää meitä arvioimasta ja keskustelemasta erilaisten ilmiöiden tai tekojen vaikutuksia tai seurauksia.

Pidän tärkeänä että kukin antaa omastaan. Jos joku on perehtynyt lainsäädäntöön, hän jakakoon sekä varoittavia että oikaisevia lauseita nähdessään tarvetta siihen. Joku toinen taas on etiikan asiantuntija, kolmas verotuksen, neljäs rakentamisen ja niin edelleen. Lista on loputon. Kaikkein pahin tilanne on sellainen, jossa kukaan ei lausu mitään, etenkin jos lausuttava on kohonnut näkyvässä tai näkymättömässä hierarkiassa hengelliselle jalustalle, jonka arvosteleminen liitetään Jumalan ja hänen työnsä arviointiin.

Voiko ihminen kohota tällaiselle tasolla? Ei voi. Korkein asema, mikä ihmisellä voi Jumalan edessä olla, on
armahdetun syntisen asema. Emme sittenkään kykene kohoamaan yhtään tätä korkeammalle elämämme aikana, vaikka palvelisimme Jumalaa millä tavoin tahansa. Meillä vain tahtoo olla tapa pyhittää itseämme ja toisiamme tekojemme mukaan. Me emme kuitenkaan pyhity millään muulla tavalla kuin uskon lahjan kautta, toisin sanoen saamme kohdallemme armon - lahjavanhurskauden.

Katolisen kirkon paavin erehtymättömyys ja Pietarin avaimien kantaminen historiassa pitävät sisällään kaikkein räikeimmät hengellisen ja maallisen vallan sekä materiaalisen mammonan yhteen koplaamiset. Nyt vallassa oleva paavi edustaa jo toisenlaista paaviutta, vaikka rakenteessa on vieläkin valtaisasti epämääräisiä jäänteitä menneisyydestä sekä kestämätöntä opillisuutta. Muun muassa Jehovantodistajien teokratia sisältää elementin, jossa järjestön arvostelu on itse Jehovan "kimppuun käymistä".

Elämä haastaa meitä vastuullisuuteen, kasvamaan aikuisuuteen, kypsymään, mutta samalla pysymään lapsen kaltaisina uskossamme. On siinä haastetta meille jokaiselle. Etenkin minulle.

15.11.2013 Ismo Valkoniemi