Uskonnollinen korvausteologia katsoo liian lähelle historiaa
ja näkee oman uskon ja tradition ainoana oikeana ja jumalallisena. Tämä lause on tullut
todennetuksi läntisissä kristinuskon sodissa ja miekkalähetyksissä. Perusasetelma
on aina sama. Oikea oppi, oikea traditio ja jumalallinen pyhitys yhdistettynä
joko kirkolliseen tai valtiolliseen valtarakenteeseen.
Näin on myös Venäjän tapauksessa. Vladimir Putin siteeraa historiaa vuodesta 988
alkaen. Raamattu kehottaa meitä katsomaan uskonnon historiaa tuhansia vuosia varhaisempiin tapahtumiin. Venäjän ortodoksikirkon näkökulmasta pyhitetyksi tulevat maahistoria ja kirkko, joka nostaa itsensä asemaan jossa se voi katsoa olevansa Konstantinopolin ekumeenisen patriarkkaan tai Ukrainan patriarkkaan nähden 'se oikeassa oleva'.
Mutta ylimielisyyteen tai pilkallisuuteen ei lännessä ole varaa. Sama ongelma
on nähtävissä läntisessä kristillisyydessä, vielä selkeämmin sen historiassa. Uskoa
ja sen oikeaa olemusta on katsottu Rooman kirkon näkökulmasta, kirkkoisien
näkökulmasta, Lutherin näkökulmasta tai vaikkapa Calvinin näkökulmasta. Kaikki
nämä ovat jossakin keskellä historiaa kulkevia vaiheita, joista Raamatun kokonaissanoma
ei puhu mitään.
Khazarian valtakunta nykyisen Ukrainan alueella
Khazaria toimi itsenäisenä valtiona 650-1016. Yhdeksännellä vuosisadalla
Khazarian kuninkaallinen aatelisto sekä merkittävä osa Khazarin kansasta omaksui
juutalaisen uskonnon. Khazaria oli diplomaattisissa ja kauppasuhteissa monien
kansojen ja kansakuntien kanssa. Khasaarien kääntymisen jälkeen kasareita
hallitsi joukko juutalaisia kuninkaita ja tänään tiedetään, että Toora ja
Talmud, heprealainen kirjoitus ja juutalaisten juhlapyhien viettäminen olivat
osa valtakunnan elämää. Valtakunnassa oli uskonnonvapaus ja osa valtakuntien
väestöstä omaksui kristinuskon ja islamin. Kevin Alan Brook otaksuu kirjassaan The
Jews of Khazaria, että Itä-Euroopan ja Venäjän juutalaiset ovat
kasaarijuutalaisten, saksalaisten, kreikkalaisten juutalaisten ja slaavien
jälkeläisiä. Amerikan juutalainen historioitsija Henry Abramson sekä Hebrean yliopiston professori Shaul Stampfer katsovat, että Khazarian juutalaisilla ja Euroopan
aseknaasijuutalaisilla ei olisi geneettistä linkkiä toisiinsa. Heidän arvionsa
on että Kazarian juutalaiset olivat enimmäkseen käännynnäisiä, ilman
geneettistä sidettä Israelin heimoihin. Kuitenkin voidaan varmuudella sanoa,
että juutalaisia on nykyisen Ukrainan alueella ollut yli 1000 vuotta ja on
edelleenkin.
Krimin sota 988 ja 2014
Krimin alueella Khazaria joutui vetäytymään, kun Bysantin sotaisa keisari
Basileios II valloitti sen. Tätä ei kuitenkaan slaavilainen sotapäällikkö Vladimir
Svjatoslavich nähnyt hyväksi, vaan hän hyökkäsi Bysantin keisarin joukkojen
kimppuun. Vladimir lähetti Basileiokselle viestin, jossa hän ilmoitti vallanneensa
kaupungin. Hän uhkasi myös vallata pääkaupunki Konstantinopolin, ellei
Basileios II antaisi Vladimirille sisartaan Anna Porfyogenitaa vaimoksi. Tämä
oli mahdoton pyyntö keisarille ja hänen sisarelleen, sillä kyse oli
pakanallisesta heimopäällikön ja keisarillisen puhdasverisen prinsessan
liitosta, joka ei olisi mahdollinen. Asiasta päästiin sopuun sen jälkeen, kun
Vladimir vakuuttui siitä, että Bysantin ortodoksiuskonto oli se mihin hänen ja
hänen valtakuntansa tulisi liittyä.
Vladimir otti kasteen Khersonesoksessa Krimillä 19. toukokuuta
988, nykyisen Sevastopolin alueella. Kasteen jälkeen ortodoksikristityksi kääntynyt Vladimir avioitui samassa paikassa prinsessa Annan kanssa. Pyhä Vladimir Kiovalainen nimen saanut
hallitsija kehotti kaikkia oman hallitsemansa maan asukkaita kastattamaan
itsensä Mustassa meressä tai Dniepr joen rannoilla. Näin tapahtuikin. Tässä
tapahtumaketjussa katsotaan syntyneen Pyhä ortodoksinen Venäjän maa – Äiti Venäjä.
Tämän syntyhistorian pyhimmät alueet ovat Krim ja Kiova. Moskova oli tuohon
aikaan pelkkää suoperäistä lähes asumatonta seutua.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tarvittiin uusi venäläiskansallinen
ideologia
Meillä Suomessa kansallismielisyyden airuina olivat ruotsinkieliset yläluokan
oppineet; Runeberg, Sibelius, Lönnroth ja niin edelleen. Venäjällä vastaavan
kehityksen takana ovat muun muassa professori, filosofi Aleksander Dugin ja kirjailija
Aleksander Prokhanov. Sekä Dugin että Prokhanov pitivät itsenäistä Ukrainaa
eksistentiaalisena uhkana tavoitteelleen palauttaa neuvostovalta fasistisessa
muodossa. Aleksander Dugin määrittelee Pyhän Äiti Venäjän tavoitteen seuraavasti:
”Me konservatiiviset venäläiset haluamme vahvan kiinteän valtion, haluamme
järjestyksen ja terveet perheet, positiiviset konservatiiviset arvot sekä uskonnon
ja kirkon merkityksen vahvistamisen yhteiskunnassa. Me haluamme isänmaallisia
radioita, televisiota, isänmaallisia asiantuntijoita, isänmaallisia klubeja. Haluamme
median, joka nostaa esiin kansallisia etuja.”
Nämä arvot ovat nousseet myös Vladimir Putinin toiminnan keskiöön, yhdistettynä
pyhään Äiti Venäjään ja Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Putinin suhde Duginiin
ja Prokhanoviin sekä heidän ajatuksiinsa on kiistaton. Varsin hiljattain
Venäjän Ortodoksikirkon patriarkka Kirill lausui näitä arvoja edistävästä presidentti
Putinista, että ”hän on Jumalan ihme Venäjälle”. Viimeisten vuosikymmenten
aikana Venäjälle on syntynyt satoja uusia ortodoksikirkkoja, jotka on
rakennettu myös ’Jumalan ihmeelle’, Vladimir Putinille.
Venäjän historiankirjoitusten korjaaminen
Presidentti Vladimir Putin ilmoitti helmikuussa 2013 tilaavansa historian
oppikirjasarjan, joka olisi vapaa ristiriitaisista tulkinnoista ja
tyylillisesti siistitty. Lisäksi uusi kirjasarja korvaisi kaikki aikaisemmat
historian oppikirjat. Prosessissa keskeisessä roolissa olleen Venäjän
tiedeakatemian Venäjän historian instituutin varajohtaja Sergei Zhuravlevin
mukaan nykyiset valtion tuottamat oppikirjat ovat tasoltaan vain tyydyttäviä.
Merkittävimpänä puutteena niissä on kuitenkin ristiriitaiset tulkinnat ja
selkeiden päämäärien puute.
Uudistuksen keskeinen ajatus oli, että on luotava yhtenevä käsitys Venäjän historiasta. Uudistusta ajavien tahojen mukaan oppikirjasarjan tulisi poistaa monitulkintaisuus. Ohjeistuksessaan historian oppikirjauudistuksesta vastaavalle työryhmälle Putin totesi keväällä 2013, että oppikirjassa tulisi olla yksi näkemys ja sen tulisi esittää virallinen arvio kulloisestakin tapahtumasta.
Venäjän Opetus- ja tiedeministeriön edustajat ovat
etäännyttäneet itsensä projektista ja osoittaneet Historiallisen yhdistyksen
huolehtivan historianopetuksen uudistamisesta. Historiallinen yhdistys ei
kuitenkaan ole kansalaisyhteiskunnan tuote, vaan selkeän valtiollinen
organisaatio. Venäjällä oppikirjoista vastasi aiemmin Opetus- ja
tiedeministeriö, mutta nyt presidentin määräyksellä ministeriötäkin ideologisempi
valtiollinen yhdistysorganisaatio.
Oppikirjauudistuksessa nostetaan esille Valtion ja kirkon uusi liitto, jota
aiempi historiankirjoitus ei tunne. Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka
Kirill painotti oppikirjauudistuksesta lausuessaan, että yhtenäisen tulkinnan tulisi nostaa esiin niitä henkilöitä, jotka
ovat uhranneet henkensä Venäjälle, jotka ovat tuoneet kunniaa Venäjälle, olivat
he sitten tsaareja, poliitikkoja, tiedemiehiä, kenraaleita, pappeja tai
älymystöä. Kirill katsoi, että tällainen opetus poistaisi samalla historiasta sellaiset
ihmiset, jotka viittaisivat halveksuvasti omaan maahansa ja kansaansa. Duuman
varapuhenainen Ljudmila Shevtsova toi tämän saman esiin puhuen uudesta
patrioottisen kasvatuksen menetelmästä, rakkaudesta Venäjään tiedon kautta.
Ukrainan kriisi rikkoo syntyvää täydellistä kuvaa
Ukrainan Kiovassa alkoivat marraskuussa 2013 mielenosoitukset, kun EU-myönteiset
ukrainalaiset, joita kutsuttiin nimellä Maidanin kansanliike, alkoivat
protestoida Kiovassa presidentti Janukovytšin päätöstä hylätä assosiaatio- ja
vapaakauppasopimus EU:n kanssa ja hakea sen sijaan tiiviimpää taloudellista
suhdetta Venäjän kanssa. Mielenosoituksien taustalla oli myös yleinen
tyytymättömyys Ukrainan johtoon, kasvavaan korruptioon sekä maan talouden
kriisiin. Lopulta mielenosoitukset paisuivat satojen tuhansien
ukrainalaisten liityttyä katuprotesteihin. Presidentti Janukovytšin kovat
otteet johtivat yli sataan mielenosoittajien ampumiseen ja lopulta presidentin
maastapakoon Venäjälle. Putin oli menettänyt liittolaisensa Ukrainan johdosta ja
asia jäi vakavasti kytemään Venäjän ja Ukrainan välille.
Pian tämän jälkeen uskonnollisen ortodoksisen Äiti Venäjän pyhimmille alueille Krimille ja Sevastopoliin ilmestyivät tunnustuksettomat sotilaat, joiden virallisen yhteyden Venäjään maa kiisti, mutta jotka päivänselvästi olivat Venäläisiä sotilaita. He
tukivat venäjämielisten irrottautumista Ukrainasta ja toivat sotilaallisen vastavoiman, joka mahdollisti Krimin irrottamisen Ukrainasta. Maaliskuun 16. päivänä 2014 alueen asukkaat
äänestivät liittymisestä Venäjään ja Krimin niemimaa irrotettiin Ukrainasta Venäjän
hyväksyessä tapahtuneen. Ukraina ei tätä koskaan hyväksynyt, jonka vuoksi näiden alueiden kiista jätti sodan kytemään alueelle.
Vladimir Suuren eli Pyhän Vladimir Kiovalaisen patsas
Kansallisen yhtenäisyyden päivänä 4.11.2016 Vladimir Suuri (hallitsijana
980–1015) nostettiin lopullisesti Venäjän tärkeimpien historiallisten
merkkihenkilöiden joukkoon, kun valtaisa Vladimir Suuren patsas julkistettiin
Moskovan parhaalla paikalla. Patsashanke oli selkeästi yhteydessä uuden
Venäjän synnyn filosofiseen kirjoitukseen, Krimin valtaukseen, historian kirjoituksen uusimiseen
ja Venäjän Ortodoksisen kirkon yhtenäisyyteen. Puheessaan Putin rinnasti
Vladimir Suuren ”Venäjän kansakunnan ja keskusjohtoisen Venäjän valtion
henkiseksi alkulähteeksi”. Putin myös vertasi Krimin olevan venäläisille yhtä
pyhä kuin Jerusalemin Temppelivuori on islaminuskoisille ja juutalaisille, ja
antoi täten historiaan vedoten ymmärtää, että Krim kuuluu luonnollisesti
Venäjän hallintaan.
Ukrainan kirkko eroaa Venäjän kirkosta
Presidentti Vladimir Putin on useaan kertaan toistanut, että pyhään Venäjään
kuuluvat Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina ja että Ukraina on kiinteä osa Venäjän
historiaa. Tässä mielessä uusi takaisku Venäjälle tuli 16.12.2018, kun silloinen Ukrainan
presidentti Petro Porosenko ilmoitti, että Ukrainan ortodoksikirkko
eroaa Venäjän ortodoksikirkosta ja ottaa itsenäisen autokefalisen aseman.
Tämän jälkeen Konstantinopolin ekumeenisen ortodoksisen liikkeen patriarkka
Bartolomeus I, nykyisen Turkin Istanbulissa, myönsi tämän aseman
Ukrainan ortodoksikirkolle, jonka vuoksi Venäjän ortodoksikirkko puolestaan katkaisi
välit sekä Konstantinopoliin, että Ukrainaan.
Ukrainan presidentin vaalit 2019
Asiat menivät venäläisittäin aina vain huonompaan suuntaan. Satiirisen
TV-sarjan presidenttiä näyttelevä koomikko, juutalainen Volodymyr Zelenskyi
astui virkaansa Ukrainan presidenttinä 20. toukokuuta 2019, voitettuaan vaalit
73 % äänisaaliilla ja vasta perustettu Kansan puolue sai parlamentin 450
paikasta heti 251 paikkaa. Länsimyönteinen liberaali juutalainen oli noussut Pyhän
Venäjän uskonnollis-poliittisen narratiivin eteen ja vielä hetki sitten hyvin
venäläismyönteinen kansa oli ryhmittynyt nuoren liberaalin, länsimaisia arvoja
edustavan presidentin taakse. Sodan käsikirjoitus alkoi olla valmis.
22.2.2022 – 24.2.2022 Sota
Venäjä tunnusti 22.2.2022 Donetskin ja Luhatskin
kansantasavallat entisen Itä-Ukrainen alueella itsenäisiksi tasavalloiksi
Venäjän osana pian Kiinan talviolympialaisten jälkeen. Vain kaksi päivää tämän
jälkeen Vladimir Putin ilmoitti käynnistävänsä erityissotilaallisen operaation,
jonka tavoitteeksi hän määritteli Ukrainan ’denatsifioinnin´.
Käytännössä tämä voidaan lukea tarkoittavan liberaalin kansallismielisyyden pyyhkimistä
pois Ukrainasta. Natsismin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, sillä maata
johtaa juutalainen mies, jonka isän veljistä kolme tapettiin natsien holokaustin uhrina.
Sodan tavoitelluimmat kohteet ovat presidentti Zelenskyi ja patriarkka Filalet,
joita sodan ensimmäisinä päivänä ovat jahdanneet Venäläiset desantit. Viha
kohdistuu myös presidentti Zelenskyin juutalaiseen taustaan, joka edustaa
ongelmallista asetelmaa Venäjän oman kristinuskon oikeaoppisuuden näkökulmasta.
Erikoisella tavalla venäläisessä sielunmaisemassa on elänyt ajatus siitä, että
eräänä päivänä juuri Venäjä palauttaa kristinuskolle sen aseman, minkä muu
maailma on hukannut. Tästä ovat kirjoittaneet sekä Tolstoi että Dostojevski,
mutta tosin heidän keinonaan ei ollut turvata tätä kristillisyyttä sodan ja
aseiden keinoin.
Länsimaisessa keskustelussa Putin on esitetty osin mielipuolena, mutta Venäläisessä
sielunmaisemassa hän oli nousemassa maailmanlaajuisen äärioikeiston ja
kansallismielisten ihailluksi johtajaksi, joka palauttaa konservatiiviset arvot
maailmaan. Hän menikin monilla osa-alueilla hyvin lähelle konservatiivista
läntistä kristillistä tulkintaa, niissä kysymyksissä, joissa läntisessä
kristillisyydessä oli syntynyt railo liberaalien ja konservatiivien välille.
Hän otti alkoholiin ja huumeisiin hyvin kielteisen kanna, hän otti seksuaali-identiteettisiin
kysymyksiin ja liberaaliin maailmankuvaan kielteisen kannan sekä nosti
perhearvot sekä kirkon ja sen edustaman hengellisyyden osaksi Venäläistä
elämää. Tämä oli yhtä Venäjän heränneen kansallismielisyyden ja historian uuden
ymmärryksen valossa, jota media laajasti tuki. Ajatus jota oli rakennettu
viimeisten vuosikymmenten aikana Duginin ja Prokhanovin sekä patriarkka Kirillin toimesta.
On ollut suhteellisen helppo nähdä, että myös oman maamme kansallismieliset ihmiset
ovat tulleet kristillismyönteisemmiksi, samalla kun kristillisyyttä on ajettu nurkkaan liberaalien toimesta. Kansallismielisillä on usein risti kaulassa ja
he puhuvat arvostavasti kirkollista konservatiivistä perinnettämme kohtaan. Tämän
vuoksi tässä ajatuksessa alkoi olla eksytyksen henki niille konservatiivisille
kristityille, jotka ovat olleet lopen kyllästyneitä läntisten demokratioiden
liberalisaatioon. Monet alkoivat jo ajatella, että ei Putin ole sen suurempi
ongelma kuin länsimaiset johtajatkaan, jotka rikkoivat viimeisten kahden vuoden
aikana demokratian pelisääntöjä ja vapautta koronavirusepidemian aikana
vaivatta, sulkemalla jopa pankkitilejä tavallisilta kansalaisilta, jotka olivat
tarjonneet kahvia mielenosoittajille, kuten Kanadassa nähtiin tapahtuvan. Eikä ymmärrystä ole lisännyt myöskään se,
että kristittyjä viedään valtakunnan oikeuteen mielipiteiden vuoksi tai että
World Economy Forumin takana nähdään uuden maailmanjärjestyksen rakennelma, jota juuri liberaali siipi kannattaa. Luottamuspula
on ollut jo niin syvä, että tähän Putinin konservatismi on osunut kuin vasara
naulaan.
Lännessä fasismi on siten esittellyt itsensä eurooppalaisen
kristinuskon puolustajana näitä voimia sekä muslimien massamuuttoa vastaan. Vastaavasti
läntinen kristillinen nationalismi on lähestynyt samoja teemoja ja nämä kaksi
ovat ajaneet ajatuksensa osittain yhteen.
Juutalaiskysymys, Israel ja Raamattu
Keskeistä eurooppalaiselle fasismille on aina ollut ajatus, että juutalaiset ovat moraalisen rappeutumisen agentteja. Valitettavasti tämä on tuoreen kirkkohistorian tutkimuksen tunnistama, vähintään ainakin osittain kristillisten kirkkojen synnyttämä väite. Lutherin kirja juutalaisten valheista oli yksi tätä kirkollista perää olevan antisemitismin ilmentymä. Eurooppalaisen fasismin mukaan juutalaiset ajavat maailman globaalin eliitin hallintaan (New World Order) käyttämällä liberaalin demokratian, maallisen humanismin, feminismin ja homojen oikeuksia, joita käytetään tuomaan rappiota, heikkoutta ja epäpuhtautta.
Fasistisen antisemitismin erottaa sitä vaarattomammasta kansallismielisyydestä siitä, että fasismi näkee juutalaisuuden ongelman olevan enemmän rodullista kuin
uskonnollista tai aatteellista. Koska voidaan osoittaa, että se kohdistuu
juutalaisiin rotuna, se on todella paljon syvemmältä kumpuavaa antisemitismiä.
Vähänkin Israelin politiikkaa seuraava ymmärtää kaksi asiaa. Israel on
Lähi-Idän ainoa demokratia ja että Israelissa on kaikki näkemykset edustettuna
demokraattisella alustalla. Jopa Israelin Palestiinalaiset voivat edustaa omaa
kansaansa Knessetissä, Israelin parlamentissa, tasavertaisesti muiden kanssa.
Kaiken lisäksi he ovat poliittisesti erittäin riitaisia, eikä minkäänlainen rodullinen
maailman salaliitto olisi edes teoriassa mahdollista. Sieltä löytyy niin oikeisto kuin työväenliike.
Venäjällä hallitseva versio antisemitismistä on sellainen, jossa osoitetaan kuinka juutalaiset käyttävät holokaustia hyväkseen edelleen, vaikka natsien "todelliset" uhrit, ovat venäläisiä kristittyjä. Ne, jotka omaksuvat venäläisen kristillisen nationalistisen ideologian, ovat erityisen alttiita tälle antisemitismille. Hitlerin tavoin Prokhanov on syyttänyt maailman juutalaisia ideoiden keksimisestä, jotka orjuuttivat hänen kotimaansa ja Putin on hyväksynyt tämän ideologian.
Venäjän entinen presidentti Dmitri Medvedev toisti tuttuja
fasistisia antisemitistisiä ajatuksia vuoden 2021 artikkelissa, jossa hän
tuomitsi Zelenskyin inhottavana, korruptoituneena, todeten että Zelenskyi ei
ole ’oikea uskovainen’. Lopulta asiat kiertyvät oikean opin ja uskon ajatukseen,
joka on sidoksissa kansalliseen oikeaoppisuuteen ja kirkolliseen puhtauteen.
On pelottava ajatus, että Venäjällä presidentti Putin katsoo olevansa
kristinuskon viimeinen toivo ja ryhtyy tässä mielessä aseelliseen ’uskonpuhdistukseen’.
Siitä huolimatta hän ei ole hullu, eikä ainoa joka näin on tehnyt. Kädessäni
on juuri kirja 1600 luvun Inkeristä, jonne Ruotsalaiset luterilaiset saapuivat
käännyttämään kansaa. He eivät hyväksyneet ortodoksista uskoa oikeaksi, eivätkä
kuunnelleet Venäläisten virkamiesten toiveita ja huolia pakkokäännytyksistä ja
väkivallan uhasta. Inkeriläiset käännytettiin luterilaiseen uskoon kaikkea muuta
kuin rakkauden asein. Näitä esimerkkejä on läntisen kristillisyyden historia pullollaan.
Minne historiassa pitää sitten katsoa?
Hikoilin paljon tämän aiheen kanssa. Pyöritin ja rukoilin tämän teeman kanssa päiväkausia.
Muutama yö sitten heräsin aamuyöstä ja ymmärsin erään osan ongelmaa.
Antisemitismi on ollut aina lähellä jotakin korvaavaa oikeaoppista
kristillisyyttä ja kristilliset kirkot ovat olleet osasyyllisiä antisemitismin
jatkumisessa. Tälle alustalle rakennettu kristityn identiteetti on riitaisa.
Niin idässä kuin lännessä kristillinen identiteetti rakentuu aina johonkin
Uuden testamentin jälkeiseen historiaan, jossa on mukana Raamatulle vierasta
traditiota. Kristityt rakentavat identiteettinsä Roomaan, apostolisiin isiin,
kirkkoisiin, kirkolliskokouksiin, uskontunnustuksiin, Lutheriin, Calviniin tai vaikkapa
Vladimir Suureen. He kiinnittyvät johonkin historian välivaiheeseen, josta uskon
käsitys ja tulkinta rakentuu. Kun tähän liitetään jokin valtiollinen tai suurta
valtaa ylläpitävä kirkollinen koneisto, on ’peto syntynyt’.
Ainoa vaihtoehto Raamatun sanoman näkökulmasta on palata ensimmäisen vuosisadan sanomaan. Meidän on
myönnettävä, että Raamattu keskittyy vain yhteen kansaan Israeliin, johon mekin
olemme oksastettuja. Jaloon öljypuuhun, valittuun kansaan, jonka Herra ja
Kuningas oli juutalainen. Hän, joka osallistui lehtimajajuhliin ja vietti
sapattia, aivan kuten Paavali, Pietari ja jokainen opetuslapsi eli apostoli.
Meidän on ymmärrettävä, että tuon kansan viimeinen tunnettu heimo Juuda on siroteltu
pitkin maailmaa ja sen hajallaan asuvista osista Ukrainan juutalaiset ovat nyt saaneet
kutsun palata takaisin omaan maahansa. Raamatun oman sanan mukaisesti voimme nähdä, että aikanaan myös Juudan Leijona, Jeesus
palaa Israelin Pyhille vuorille ja palauttaa sapatin ja uudenkuun juhlat, kuten
Jesaja 66 kertoo ja siellä ovat läsnä veljet ja sisaret kaikista kansoista ja heimoista.