Israel, maaliskuussa 2009

Vierailimme Israelissa maaliskuussa 2009. Matka antoi hyvän läpileikkauksen Israelin tilanteeseen ja elämään. Keskustelin juutalaisten, arabimuslimien ja kristittyjen sekä maassa pitkään asuneiden suomalaisten Heikki Kankaan ja Kalervo Syvännön kanssa, kuten myös muutamien maassa tilapäisesti vierailevien kanssa.

Jerusalem on kansojen sulatusuuni. Länsimaalaistunut rivijuutalainen elää elämäänsä, kuten muuallakin lännessä. Hän osallistuu perinteisiin kansantapahtumiin ja uskonnollisiin menoihin, mutta ulospäin hänen uskonnollisuutensa ei juurikaan näy.

Ortodoksijuutalaiset, joita on noin 10% kansasta elävät perinnäissäännöissä. Heillä on suuret perheet, jopa 10-11 lasta, perheenisä ei käy töissä, vaan elelee valtion tuella. Asut, hiukset ja tavat ovat tiukasti säädeltyjä. Perheen nuorisolla on jo pienenä asut ja hiuskiekurat, jotka ovat peräisin 150 vuoden takaa Puolasta. Musta yli suuri lierihattu tai huomiota herättävän suuri musta karvahattu, joka on nostettu irti päästä jollakin mekanismilla. Ortodoksijuutalaiset suhtautuvat kriittisesti hallituksen toimiin ja aivan äärilaita jopa Israelin valtioon. On luonnollista että suhtautuminen muslimeihin on vihamielistä. Suhtautuminen turisteja kohtaan, itseänikin, tuntui ylimieliseltä ja kopealta. Sabatti säädökset ovat käsittämättömän jyrkät. Edelleenkään sabattina ei saa tehdä mitään. Hotellissa jossa olimme, yksi hissi muutettiin sabattihissiksi, joka tarkoitti sitä että se kulki itsestään ja pysähtyi joka kerroksessa. Napin painaminen olisi ollut heidän mukaansa työtä ja siksi se oli kiellettyä. Portaita olisi muuten voinut käyttää, mutta siitä tuli helposti sallitun kävelymäärän ylitys. Kävellähän saa 24 h:n sabattitunnin aikana vain noin kilometrin yhteensä. 613 raamatun säädöksen lisäksi perinnäissääntöjä on valtaisa määrä. Heille sovitus on vaikea käsite, koska uhrisovitusta varten olevaa temppeliä tai ilmestysmajaa ei ole. Siksi sovituksen sijaan käskyjen noudattamisen tiellä yritetään pelastua. Turhaan.

Arabikristitty ei pääsääntöisesti tiedä mitä tarkoittaa uskominen, uskovaisuus tai henkilökohtainen suhde Jeesukseen eli ns. uudestisyntyminen. Nämä termit olivat vieraita. He olivat ristiretkeläisten perillisiä tai vielä vanhempia ortodokseja, kreikkalaiskatolisia tai muita vanhojen kristinuskon haarojen jälkeläisiä. He suorittivat muotomenoja, eivät pitäneet juutalaisista erityisesti ja ortodoksijuutalaisia he enemmänkin vihasivat. He kyselivät, kävisimmekö tasapuolisuuden vuoksi Betlehemissä ja muissa arabien turistikohteissa ja kuskasivat meidät mieluummin arabikortteleihin. He pitivät Israelia hyvänä maana, mutta siellä asuvia ihmisiä täysin kahjoina, tarkoittaen tällöin ortodoksijuutalaisia ja kiihkomuslimeja.

Muslimit katsoivat olevansa Jerusalemin oikeita hallitsijoita. He hyväksyivät jollakin institutionaalisen kristillisyyden, jonka kanssa he halusivat veljeillä siksi, että he saisivat tukea taistelussaan juutalaisia vastaan. Jotkut vanhat kirkot olivatkin luoneet suhteita palestiinan muslimeihin. Kristittynä oli suhteellisen rauhallista liikkua muslimien parissa, joskin arabikristityt olivat käytännössä saaneet Hamasilta kylmää kyytiä ja he olivat joutuneet poistumaan Hamasin hallitsemilta alueilta.

Kuulimme myös arabeista, jotka ovat löytäneet Jeesuksen henkilökohtaisena pelastajanaan. Heillä oli hyvät välit uudestisyntyneiden juutalaisten ja kristittyjen kanssa. He olivat rauhan rakentajia ja pohtivat miten voisi rakentaa sillan eri tahojen välille. Osallistuimme ryhmämme kanssa yhteen hienoon projektiinkin taloudellisesti, jonka takana oli uudestisyntynyt arabi.

Juutalaiset, jotka olivat löytäneet Jeshuan ja joita kutsuttiin messiaaniksiksi, olivat perustaneet messiaanisia seurakuntia, jossa kävi uudestisyntyneitä kristittyjä ja arabeja. Välit ja yhteinen tekeminen oli saumatonta. Osallistuimme suureen sabatin kokoukseen, jossa tapasimme niin juutalaisia, kristittyjä kuin arabejakin, jotka ylistivät todellista ilakointia. Ylistämistä isolla Y:llä.

Uudestisyntyneet kristityt auttoivat messiaanisia seurakuntia ja tekivät yhteisiä tempauksia yhdessä arabikristittyjen kanssa.

Tässä voisi nähdä karkeat päälinjat tulevaisuuden tapahtumille. Juutalaiset ja muslimit tulevat ottamaan kovaa yhteen niin kauan kuin Israelin oikea kuningas, Jeshua, saa vallata molempien sydämet. Koska tämä ei kelpaa vielä osapuolille, tilanteet ajautuvat aina vain kovemmiksi ja uhrien määrä lisääntyy. Käyntimme aikana ammuttiin kaksi liikennepoliisia ilta-aikaan raukkamaisella tavalla. Selkään kesken tiepartio tauon läheisiltä vuorilta. Murhan tekijäksi ilmoittautui aiemmin tuntematon terroristiryhmä. Ajoimme paikan ohi puolivuorokautta tapahtuneen jälkeen, jossa edelleen viranomaiset suorittivat teknistä tutkimusta. Kostoisku tulee vuorenvarmasti myöhemmin, johonkin arabikohteeseen, johon ryhmä ilmoitti sidoksistaan.
Iran joka on soluttautunut Hamasin kautta vahvasti Palestiinalaisten politiikkaan, tulee olemaan hyvin pian ilmaiskun kohteena. Minkälainen selkkaus siitä seuraa, sitä voimme vain arvailla.

Joka tapauksessa tilanne ajautuu siihen, että Israel käy epätoivoista sotaa. Samaan aikaan messiaanisten juutalaisten ja uudestisyntyneiden arabien määrä kasvaa. Myös Syyriaan, Libanoniin ja Iraniin tulee hengellistä herätystä. Viimein Israelin kansa kääntyy messiaansa Jeshuan puoleen hädässä, juuri kun se on äärimmäisen ahtaalla. Jos näin käy, maailman uudestisynteet kristityt ja arabit astuvat Israelin rinnalle ja he ovat heti yhtä. Sen on nähtävissä jo tänään.

Ilmestyskirjan tekstin mukaan Jeshua kuulee Israelin kutsun. Tällä kertaa Hän tulee Kuninkaana, joka kävelee Öljymäeltä vanhalle temppelialueella Kuninkaana ja hallitsijana. Häntä eivät estä muslimien haudat, jotka on tehty temppelin porttien eteen estämään messiaan paluu, eikä umpeen muurattu portti. Hän lyö Israelin vihollisen ja hänen kanssaan palvelevat rauhanvaltakuntaa kaikki uudestisyntyneet ja messiaaniset Juutalaiset.

Ismo Valkoniemi

Kirkko ja talous

Kesällä kirjoittamani kirja Mammonan maailmasta Kuninkaan perilliseksi tuntui aika jyrkältä ja kovalta, kuin tuomiolta maailman menolle. Elokuussa kirja ei ollut ajankohtainen erään kustantajan mielestä. Syyskuussa toinen alkoi pitää sitä ajankohtaisena. Marraskuussa ilmestyneen kirjan ensipainos 10.000 kpl on loppu. Nyt sitä painetaan 5.000 kpl lisää ja se ilmestyy myös ruotsinkielisinä. Nyt selaillessani sitä, se alkaa tuntua jo lepsulta. Vieläkin kovemmin olisi voinut sanoa ja ennustaa, niin synkältä näyttää talous tänään.

Kirjan perimmäinen sanoma tosin oli se, että nyt ihmisten tulisi etsiä todellisia aarteita Jumalan maailmoista. Materia on vain väline ja nyt kun sen palatsit ovat kontallaan, Jumalan valtakunnasta pitäisi puhua enemmän. Jumalan valtakunnassa ei ole lama, vaan se pursuaa luovuutta, intoa ja rohkaisevaa voimaa.

100 vuotispäiviensä aikaan evankelista-kirjailija Hilja Aaltonen ennusti pari vuotta sitten, että maahamme tulee uusi hengellinen herääminen. Se alkaa kirkon papeista, kun he kääntyvät Jumalan puoleen ja alkavat julistaa evankeliumia hengessä ja totuudessa. Silloin monet pohtivat, milloin tällainen aika voisi tulla. Itse näen että se häämöttää kirkon alennustilan takana. Tänä vuonna tulemme jo kuulemaan kirkon taloudellisista vaikeuksista. Kirkosta eroaminen yhdessä laman kanssa tulee verottamaan kirkkoa, joka sijoitti varojaan tämän maailman oppien mukaisesti. Toki sillä on kiinteätä omaisuutta, mutta paljon se laittoi viime vuosina kirkkorakennusten korjaamiseen ja kunnostamiseen, josta raha ei ole irroitettavissa. Metsäomaisuuttakaan ei voi myydä. Talouden konsulttien antamat neuvot sen sijaan olivat sijoitusrahastojen ja pörssiosakkeiden puolella, joita alkava lama verottaa ankarasti. Verotulot laskevat jyrkästi. Jo tänä vuonna monet seurakunnat joutuvat lomauttamaan henkilöstöä. Tampereen evankelisluterilainen seurakunta on yksi ensimmäisistä ja sen jälkeen tulemme kuulemaan vyörynä näitä uutisia, jotka vain pahenevat ensi vuonna.

Kirkko on ollut liberaali raamatun opetusten suhteen, mutta konservatiivinen ulkoisissa seikoissa. Vapaat suunnat sen sijaan ovat liberaaleja ulkoisissa asioissa, mutta konservatiivisia hengellisissä seikoissa. Kirkon hengellinen rappiotila, erityisesti seksuaalietiikan alueilla murehduttaa monia kirkon työntekijöitäkin. En osaa arvioida sitä, kuinka syvään kyykkyyn kirkko on asettunut silloin, kun sen piirissä rukoillaan tosissaan ja huudetaan elävää Jumalaa. Silloin kuitenkin kirkko ymmärtää, että se ei voi olla ihmiskäsin rakennettu laitos, vaan sen elämä ja kuolema riippuu siitä hengestä, joka tulee Jumalalta. Kirkko elää hengellisenä kirkkona, olipa rakennukset tai palkkavarat mitä luokkaa tahansa tai kuolee hengettömän, ihmisviisaudessa rakennettuna instituutiona.

Vaikka itse kuulun vapaisiin suuntiin, tulen seisomaan niiden kirkon uskovien ihmisten rinnalla, jotka alkavat taistella kirkon uuden hengellisen elämän puolesta rukouksessa ja hengen totuudessa.

Ismo Valkoniemi