Ideologin ongelmat

Olen idealisti, etenkin sen jälkeen kun aloin ymmärtää että juuri ideamaailmasta käsin elämälläni on perusta. Varmaankin kaikkina ikäkausina perustana on ollut joku idea maailmasta ja omista tavoitteistani, mutta nuoruuden ja nuoren aikuisen perusta, jossa keskeistä oli "oma ansaintalogiikka", maksimaalinen hyöty ja menestyminen, ei tarjonnut iloa kuin -90/-91 lamaan asti.

Pienellä paikalla, suurissa ongelmissa hahmotin ideamaailmani pettäneen ja sen kautta joutuneeni keskelle vaikeuksia. Tässä samassa sopassa kiehui valtaisa joukko ekonomisteja ja yrittäjiä sekä tavallisia kansalaisia, jotka olivat saaneet lainaa määrättömästi ylelliseen elämiseen.

Uusi kestävä ideaali Jumalan valtakunnasta on tarjonnut pohdittavaa ja purtavaa jo 24 vuotta. Seuraavat lamat menivät jo heittäen ja mitkään sodat, myrskyt tai tsunamit eivät ole järkyttäneet maailmankuvaani. Omalta puoleltani koen eläväni suhteessa, jonka toinen osapuoli on pohjaton Hyvyys ja Oikeudenmukaisuus. Tässä suhteessa kasvaminen on ollut sekä kipeätä että turvallista. Se on tuonut myös mielekkäitä tehtäviä, jotka eivät näytä loppuvan, mutta se aiheuttaa jatkuvasti myös konflikteja maailmankuvien törmätessä.

Olen ollut innostunut kristillisestä päihde- ja sosiaalityöstä, jossa tästä ideaalista käsin on ollut riemullista tehdä työtä. Mutta jos tämän työn pariin tai muuhun kristilliseen aatteelliseen työhön alkaa kantautua ajatuksia, jotka huonosti istuvat aatteellisen toiminnan kanssa, minusta tulee ikävä ideologi. Suurten ansiotulojen perusteleminen vertailemalla sitä yrityselämän tai tulospalkkaus, eivät sytytä aatteelista idealistia. Suuret tulot aatteellisessa toiminnassa vahingoittavat koko sektoria, etenkin kun niihin oikeutetusti julkisuudessa puututaan. Vielä rahaakin suurempi ongelma aatteelliselle sektorille on aatteen kadottaminen. Silloin koko kantava pääoma on menetetty.

Kasvaessaan järjestöt, kirkot ja seurakunnat laitostuvat, jäykistyvät ja ideologialle ei ole enää sijaa. Uskonpuhdistuksen tehtävä on ideologian palauttaminen, ideaalin ottaminen kantavaksi rakenteen sijaan. Tänään olisi paljon tilaa uskonpuhdistukselle, protestisuudelle josta protestanttisuus sai nimensä, niin järjestöissä, kuin kristillisissä seurakunnissa ja kirkoissa.