Mihin sinä uskot?

Olemme läntisessä maailmassa kadottaneet ihmisyyden. Maailmassa on kauneutta luonnossa ja kauneutta ihmisissä, mutta silloin kun se ei ole hyvän palveluksessa, se on pahan palveluksessa. Ihmiskauneus on esineellistetty äärimmilleen. Joka päivä voimme katsoa epätodellisesta maailmasta otettuja kuvia 'esineellistetyistä' ihmisistä, joiden luulemme olevan onnellisia.

Kehitys on toki pitkän ajan kehitystä. Lukiessani psykologian isän Friedrich Nietzschen elämästä ja ajatuksista, en voi välttyä ajatukselta, että hän ja hänen seuraajansa ovat olleet jo viitoittamassa tietä ihmisyyden kadottamiselle. Nietzsche seuraajinen tulivat siihen johtopäätökseen, että heidän kulttuurinsa nopean ja rasittavan vanhenemisen syynä olivat vanhat hyveet, joista oli syytä päästä eroon ja vapautua.

Nyt tätä vapautumista tehdään sellaisella voimalla, jota voidaan kuvata tuhovoimaksi. Se on eräänlainen 'henki', joka taistelee omien sanojensa mukaan ihmisarvon puolesta, puhuu ihmisoikeuksista ja samalla romuttaa ihmisen. Tämä 'henki' hävittää ihmisen sukupuolen ja rikkoo persoonan tuhovoimassaan. Nietzschen vihaamat Dickensin kodikkaat maailmat vaihtuivat Kafkan hulluun maailmaan. CD-Facta 2001:n mukaan, kun puhutaan 'kafkamaisesta' tilanteesta tai ilmapiiristä, sen perustuntona on ahdistus, nimetön uhka, joka valtaa Kafkan henkilöt ja lukijan, kun osoittautuu, että todellisuus on käsittämätön ja että on turha yrittää tajuta sitä tai toimia siinä oikein. Tällaista aikaa elämme.

21. vuosisata seksuaalisine vapauksineen toteuttaa miltei kaikki Nietzschen toivomukset. Ihminen saa kaiken haluamansa, mutta unohtaa yhteytensä edellisiin ja seuraaviin sukupolviin. Tuleva sukupolvi tuhotaan ennen aikuisikää. Perimmältään ongelma on maailmankatsomuksellinen. Tieteellinen maailmankuva ei erota ihmistä kasvimaailmasta eikä eläinmaailmasta. Usko ruumiseen ja seksuaaliseen kokemukseen on noussut suuremmaksi kuin usko sieluun ja Pyhään.

Ihminen on menettänyt koko ihmisyytensä, kun se uskoo vain ruumiiseen ja tässä hetkessä itsekkäästi elämiseen. Siitä, ei hänestä, tulee seksikone, työkone, syömäkone, rahantekokone ja lopulta itsekäs eläin. Se, ei hän tai hen, menettää terveytensä ja mielenrauhansa eläessään näin ja sen jälkeen käyttää kaiken rahansa ostaakseen nämä takaisin. Luomisvoima katoaa ja sydän kääntyy mykkyrälle. Tätä tuskaa lievittämään on lääkkeiden lisäksi käytettävissä päihteet, seksi, rahapelit ja sosiaalinen media. Ne henkiset paikat jonne voidaan paeta tuskaa ja jossa adrenaliini ja dopamiini saa vielä kerran kohota.

Kun Nietzsche sanoo kirjassaan Zarathustran suulla, että "Jumala on kuollut", voimme todeta että samalla kuoli myös ihminen. Friedrich Nietzschen sisar, rouva Elisabeth Föster, oli yhdekänkymmenvuotias, kun hän lahjoitti Hitlerille kävelykepin, jota hänen filosofi-veljensä oli käyttänyt kuljeskelleensa alppiniityillä, Venetsian rantakaduilla ja Nizzassa. Raihnaantunut ja epätoivoon vajonnut Eurooppa näki hänessä ennen toista maailman sotaa opettajansa, josta Eurooppa ei vieläkään ole sanoutunut irti. Se syö mieluummin masennuslääkkeitä ja nauttii seksuaalisuuden rajattomuudesta, löytääkseen vapautensa.

Vaihtoehtokin on, löytää uudelleen ihmisyys. Se edellyttää Jumalan löytämistä uudelleen. Ikuisen Pyhän löytänyt tekee toivottomiltakin näyttävissä tilanteissa rakkauden, anteeksiantamuksen tai ystävällisyyden tekoja. Hän ei tee niitä siksi, että uskoisi tekojen muuttavan maailman välittömästi, vaan siksi että ne liittyvät siihen mitä Jumala on kehoittanut tekemään ja luvannut. Hän ei näe epämääräistä tulevaisuutta, vaan valon, jonka loisteessa näkökulma on jumalallinen. Se joka peilaa tulevaan ratkaisuun, lopulliseen.