17.1.2021

Sananvapaus ja sosiaalinen media

Piilaaksosta käsin toimivat sosiaalisen median suuryhtiöt sulkivat tammikuun 7. päivänän jälkeen maailman vaikutusvaltaisimme viranhaltijan sosiaalisen median tilit. Samalla he käynnistivät ilmiön, jossa pankki toisensa jälkeen ilmoittaa päättävänsä yhteistyön Trumpin kanssa. Myös kansainvälinen Golf-turnaus, joka oli sovittu pidettäväksi Trumpin omistamalla kentällä, siirrettiin pidettäväksi muualla. Eikä luettelo jää tähän, vaan voimme lukea lähiviikot vastaavia uutisia, joilla yritykset luulevat kiillottavansa kilpeään. Mitä tämä kaikki tarkoittaa ja miten se liittyy sinuun?

Ansaitsiko Trump tämän?

Jos Trumpin toiminta on ärsyttänyt ja etenkin jos olet omaksunut saman kannan kuin mediassa pääosin on esitetty, niin voin ymmärtää ajatuksen siitä, että tämä oli oikein ja Trump on ansainnut tämän omilla teoillaan.
Siirretään kuitenkin tunteet syrjään ja mietitään tarkemmin ilmiötä. Se näyttäytyy aivan toisenlaisena sen jälkeen. Ensiksikin sinä ja minä voimme itse etsiä sosiaalisen median tilejä, jotka kuuluvat ns. hirmuhallitsijoille. Muutamassa minuutissa löydät tilit Pohjois-Korean Kim Jong Unille, joka julistaa Bidenin olevan mätänevä koira tai vaikka Iraninin Khamenein tilin, jossa hän kertoo tuhoavansa Israelin lopullisesti. Tilit löytyvät Afrikan diktaattoreilta yhtä hyvin kuin Itäiseltä puoleltamme, muun muassa Valkovenäjän tai Krimin johtohenkilöiltä. Aina Putiniin asti voidaan hahmottaa komentoketjuja, joilla ammuttiin alas matkustajakone Ukrainassa sekä Venäjän oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin myrkytettiin. Ei siis ihme, että Navalnyi on voimakkaasti paheuksunut Yhdysvaltojen istuvan presidentin hiljentämistä. Navalnyi jos joku on asiantuntija yhteiskunnasta, jossa sananvapautta ei ole.

Eikä Navalnyi ole ainoa, joka on paheksunut Trumpin sananvapauden rajoittamista. Liittokansleri Angela Merkel, entinen pääministerimme Alexander Stubb tai vaikkapa Saksan johtavia demaripoliitikon Jens Zimmermanin mukaan Twitter näytti Trumpin tapauksessa valtansa hiljentää maailman mahtavimman viranhaltijan tilin, eikä se ole pelkästään positiivista.

Sosiaalisen median toiminta ei jäänyt vain Trumpiin, vaan se ulottui myös hänen hallintoonsa ja lähipiiriinsä. Tilejä on suljettu Trumpia tukevalta kenraali Flynniltä, Trumpin asianajajalta Sydney Powelilta sekä kymmeniltä muilta, mukaan lukien hänen pojaltansa.

Kuka voi estää tai kenelle voimme valittaa, jos tulevaisuudessa sosiaalinen media alkaa käyttämään samaa taktiikkaa niiden mielipiteiden suhteen, jotka ovat sen mielestä vääriä? Oikeaan aikaan vaalikampailun keskellä suoritettu tilien sulkeminen voi ratkaista vaikka tulevaisuuden vaalit.

Vaihtoehtoiset sometuottajat pyritään vaientamaan

Samoihin aikoihin kun somejätit sulkivat Trumpin ja hänen lähipiirinsä tilit, niin he myös käynnistivät nopean aggression kilpailevia pieniä sosiaalisen median tuottajia kohtaan. Parler-alustan lataaminen estettiin Applen ja Googlen toimesta ja Amazon poisti Parlerin kokonaan netistä vastoin Amazonin ja Parlerin sopimusta, jossa aikaa tuli olla 30 päivää etsiä korvaava alustan toimittaja. Parler on haastanut Amazonin oikeuteen. Tätä asiaa monet ovat kommentoineet siten, että kyseessä on äärioikeistolaisten ylläpitämä keskustelualusta, jossa vaaralliset ihmiset suunnittelivat demokratian vastaisia toimia.

Tosiasiassa
Parlerin on perustanut Rebekah Mercer, John Matze ja Jared Thomson vuonna 2018. CNN:n mukaan Mercer on konservatiivien rahoittaja, jonka tarkoituksena oli luoda neutraali sananvapauden palvelu, jossa käyttäjien tiedot on suojattu. Hän on rahoitusalalla työskentelevän Robert Mercerin tytär. Robert Mercer on yksi nyt jo toimintansa lopettaneen analytiikkayhtiö Cambridge Analytican perustajista. Itse liityin Parleriin seuratakseni sitä, minkälaista keskustelua siellä käydään. Olin seurannut keskustelua hyvinkin 2-3 kuukautta, ennen kuin alusta suljettiin. Sen keskustelu ei poikennut Facebookin tai Twitterin keskustelusta juuri millään tavalla. Itse asiassa keskustelu oli hyvin asiallista. Sivujen ylläpitäjät kirjoittivat ahkerasti ja kertoivat rajoittavansa puhetta vasta kun havaitsevat rikollista toimintaa ja että heille tärkeintä on puhevapaus.

Gab.com on alusta, jonka sivujen kautta tehdystä hyökkäyksestä juutalaiseen synagogaan 2018, löytyi viitteitä. Tuolloin yhtiön alusta poistettiin suurten some-yhtiöiden toimesta, kuten nyt Parlerikin. Yhtiön toimitusjohtaja Andrew Gorba kertoo, että hän työskenteli ennen piilaaksossa somejättien työntekijänä. Tuolloin hän näki, kuinka sanavapautta rajoitettiin ideologisin syin. Hän päätyi siksi perustamaan alustan, jossa sananvapautta suojeltaisiin. 2018 takaiskun jälkeen yhtiö aloitti rakentamaan omaa konesalia ja nyt se on riippumaton suurien toimijoista. Sivustoa on syytetty jälleen osallisuudesta Capito Hillin tapahtumiin, mutta yhtiö katsoo syytösten olevan väärän tiedon levittämistä ja mustamaalausta. "Olemme työskennelleet ahkerasti lainvalvontaviranomaisten kanssa ja viettäneet useita viikkoja varoittamalla yhteisöämme tästä käyttäytymisestä ja ryhtyneet nopeasti toimiin sen poistamiseksi alustaltamme", Torba sanoi sähköpostissa USA todaylle. "Valvonta- ja lakitiimimme työskentelevät väsymättä yleisen turvallisuuden varmistamiseksi. Väkivallan ja laittoman toiminnan uhkailulla ei ole sijaa Gabissa." Itse olen liittynyt Gab-alustaan seuratakseni tilannetta.

Venäläistaustainen Telegram ja sen somealusta VK ovat käyttökelpoisia, mutta tietoturvallisuutta on mahdotonta tietää, sillä naapurimaassa venäjällä yhtiöiden sanavapaus ja sen ylläpitäminen on hankalaa silloin, kun valtiollinen toimija haluaa tietoja käyttöönsä. Sielläkin minulla on ollut tili vuosia, lähinnä venäjäyhteyksieni vuoksi.

Sananvapaus ja pääomien intressit

Facebook osti WhatsUpin 13,8 miljardin dollarin kauppasummalla syksyllä 2019. Aiemmin se oli ostanut Instagramin. Yhtiö ilmoitti, että jokaisen käyttäjän on hyväksyttävä 28.2.2020 mennessä uudet käyttöehdot, joissa Whatsup-tilin tietoja voidaan luovuttaa Facebookin käyttöön kaupalliseen käyttötarkoitukseen. On selvää, että jättimäinen kauppasumma täytyy saada takaisin jollakin tavalla ja se tapa on sinua ja minua koskevat tiedot.
Tilanteeseen tuli kuitenkin harmillinen mutka Facebookin kannalta välille, sillä

Moxie Marlinspike ja WhatsApp-perustaja Brian Acton ilmoittivat 21. helmikuuta 2018 Signal Technology Foundation -säätiön perustamisesta. Se on voittoa tavoittelematon organisaatio, jonka tehtävänä on "tukea, kiihdyttää ja laajentaa Signalin tavoitetta tehdä yksityisestä viestinnästä helppoa ja laajasti käytettyä". Signalin idea on sananvapauden vaaliminen ja se, että se ei koskaan luovuta tietoja kaupallisiin tarkoituksiin. Tämä on pakottanut WhatsUpin siirtämään omaa takarajaansa 3 kuukaudelle eteenpäin, sillä massoittain ihmisiä on siirtynyt Signalin käyttäjäksi WhatsUpin sijaan.

Omat suositukseni sosiaalisen median käyttöön

Me tavalliset ihmiset olemme syy sille, että sosiaalisen median yhtiöt kaapivat jättimäisiä voittoja. Mainostajat ovat liikkeelle ja valmiit maksamaan yhtiöille suuria summia vain sinun ja minun kaltaisten ihmisten vuoksi, koska mainostajat tavoittavat miljoonia ihmisiä kanavien kautta ja saavat korvausta vastaan heidän ostokiinnostuksestaan tietoja.

Jos et käytä lainkaan tai luovut sosiaalisen median käytöstä, luultavasti voit paremmin ja myöskin päätös on aivan oikea.

Jos kuitenkin syystä tai toisesta haluat jatkaa sosiaalisen median käyttöä, niin tässä muutama yleisohje:
1. Instagram, Facebook ja WhatsUp, Telegram ja VK ovat oikein sopivia alustaja tavallisten kukka, koira, ruoka, luonto ja muihin tavalliseen elämään liittyvien asioiden jakamiseen ystävien kanssa.
2. Älä kuitenkaan jaa liian yksityistä tietoa siitä miten asut ja milloin lähdet matkalle. Sivuja katsovat myös rikolliset.
3. Twitterissä voit ottaa maltillisesti kantaa asioihin.
4. Jos haluat käydä kiperää keskustelua tai poliittista ja ideologista väittelyä, siihen tämän hetken tietojen mukaan parhaiten soveltuvat Gab.com, mahdollisesti uudelleen avattava Parler tai Signal.

17.1.2020

Ismo Valkoniemi

Ei kommentteja:

Häiriintyikö elämäsi piispojen uudesta tulkinnasta?

          Jos katsoo kirkkohistoriaa pelkistettynä ja vähän silmiä siristäen, niin saa suoran linkin    tämän  päivän ongelmiin. Otetaanpa ä...