Opillinen vai kokemukseen perustuva helluntailaisuus

Areiopagi-sivusto pohdiskeli muutamia viikkoja helluntailaisuutta ja sen synnyttämiä mielikuvia, todeten totuuden mukaisesta – joskaan ei välttämättä aiheellisesti -, että liikettä pidetään joskus epä-älyllisenä, koska se näyttää korostavan uskonnollisen kokemuksen ja Pyhän Hengen vaikutuksen merkitystä enemmän kuin teoreettista akateemista teologiaa. Kirjoitus etsi hyvin rakentavalla tavalla kokemukseen omaavan käsityksen tietoteoreettista pohjaa, joka sekin olisi löydettävissä.

Voimme havaita, että helluntailiikkeen piirissä teologisen ja opillisen perustan vahvistaminen elää nousukautta, mutta ehkä seurakuntien näkökulmasta osin aika villisti ja vapaasti, ikään kuin kaikki teologinen koulutus olisi aina ja automaattisesti sopivaa seurakuntien tarpeisiin. Samaan aikaan liike elää opillisen hämmennyksen aikaa, jossa myös erilaiset näkemykset naispastorien asemasta tai nuorten perustamien uusien seurakuntien asemasta jakavat mielipiteitä. Liikkeen jäsenmäärä on kääntynyt laskuun ja on pienimmillään nyt 25 vuoteen, eikä 53% seurakunnista kastanut yhtään ainutta ihmistä viime vuonna.

Ajattelen että juuri nyt meidän tulisi keskustella paljonkin siitä, minkälainen tietoteoreettinen itseymmärrys liikkeessämme tarvitaan opillisesta perustuksesta, koulutuksen suunnasta ja siitä kuinka asemoimme itsemme ja itseymmärryksemme suhteessa liikkeemme alkuperäiseen voiman lähteeseen, kokemukseen ja Pyhän Hengen vaikutuksen merkitykseen. Entä opillinen kehyksemme ja pastorien sekä seurakuntatyöntekijöiden koulutustaso, mikä tulisi olla meidän liikkeemme vaatimustaso? Teen nyt oman avaukseni, jossa otan myös tietoisen riskin.

Uudet seurakunnat

Jos olen oikein ymmärtänyt, helluntaikirkko suhtautuu myönteisesti nuoremman sukupolven perustamiin uusiin helluntaiseurakuntiin, koska joka tapauksessa ne syntyvät joko liikkeen sisä- tai ulkopuolelle. Mikäli tämä kysymys hoidettaisiin mallikkaasti, tilanne nähtäisiin uusien seurakuntien istutustyönä, joissa voitaisiin positiivisella prosessilla säilyttää vanhan ja uuden suhde, joka on luonnollinen osa elämän jatkumista. Osa seurakunnista ei kykene tätä käsittelemään rakentavasti, joka on johtanut tarpeettoman jännitteen syntymiseen.

Opillinen perusta

Puutteellinen tai sekalainen opillinen pohja on syynä sille, että liikkeestä vuotaa väkeä opillisesti selkeämpiin rakenteisiin, kuten luterilaisuuden eri liikkeisiin ja herätysliikkeisiin, ortodokseihin sekä uusiin opillisesti selkeisiin reformoituihin suuntauksiin, joita alkaa olla kaikissa suurimmissa kaupungeissa. Toki, myöskin karismaattiset liikkeet voivat toiselta seinämältä houkutella joukkoihinsa niitä, jotka eivät löydä riittävää tunteisiin tai kokemukseen pohjautuvaa toimintaa seurakunnan jäykistyessä tai eivät löydä oikeanlaista musiikkia, oikean ikäistä seuraa tai ylistystä jota kaipaavat. Olipa syy mikä tahansa, on selvää että kaikille emme voi tarjota kaikkea.

Itse kävin niin pitkällä luterilaisen tunnustuksellisuuden maisemissa, kuin se on mahdollista. Tunnustuskirjat tulivat kahlattua jo ennen teologin opintoja, suoritettuani diakoni- ja pappistutkinnon luterilaisessa venäjän työhön valmentavassa instituutissa.

Tänään näen, että helluntailaisuuden voima ei ole ollut aiemmin, enkä usko että se löytyy jatkossakaan oppirakenteen ja teologian puhtaudessa ja tiedon kasvattamisessa. Monet muut ovat kulkeneet opillisen älyllisyyden tietä jo satoja vuosia. Emme näe puhdasoppisuuden ja tiukan tunnustuksellisuuden lisäävän liikkeen voimaa. Se kyllä säilyttää, luo traditiota, mutta ei synnytä uutta. Matteuksen evankeliumin 22. luvun jakeen 29, Jeesuksen sanat ovat huomionarvoiset; "Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa." Molempia siis tarvitaan. Eräs helluntailiikkeessä varmuudella ilmennyt vahvuus on ollut vapaus. Liike on ollut vapaampi liturgiassa, kirkkokalenterin noudattamisessa ja myös vapaa ilman kaikkia kirkkoisien tai tunnustuskirjojen painolasteja, sillä niitäkin on. Samalla tunnistan, että näiden täydellinen puuttuminen aiheuttaa monien teemojen puuttumisen ja järjestelmällisyyden katoamisen. Mutta meidän ei ole pakko ammentaa opillista ymmärrystä edes, ja vain, läntisen teologisen oppikäsityksen oikeasta tulkinnasta, vaan voisimme osin ohittaa ison osan kirkollisesta eetoksesta, kreikkalais-hellenistisestä vaikutuksesta ja sellaisesta tunnustuksellisuudesta, joka ei ole tarkoitettu meille tai vapauttamme rajoittamaan.

Mihin me tarvitsemme tietoteoreettisen kehyksen jostakin filosofisesta suuntauksesta? Toki yleissivistys edellyttää perusasioiden ymmärryksen. Eikö meille riitä yksinkertainen uskon oppi, jonka voisimme paaluttaa maailman suurimman helluntailiikkeen Assembly of God -kirkkokunnan tapaan, vaikkapa riittävällä määrällä niitä peruskäsityksiä, joita ajattelumme ytimessä on? Eikö meidän tulisi olla osa sitä helluntailiikkeen perustaa, jonka ilmapiirissä liike on syntynyt? AOG:n 16 opillista pylvästä ovat: Pyhät kirjoitukset innoittavat, yksi tosi Jumala, Herran Jeesuksen Kristuksen jumaluus, ihmisen lankeemus, ihmisen pelastus, seurakunnan toimitukset, Pyhän Hengen kaste, alkuperäinen fyysinen todiste Pyhän Hengen kasteesta, pyhitys, seurakunta ja sen tehtävä, ydintehtävä, Jumalallinen parantaminen, siunattu toivo, Kristuksen tuhatvuotinen hallituskausi, lopullinen tuomio, uudet taivaat ja uusi maa.

Kysyt ehkä, että mitä ongelmia tunnustuskirjoissa tai kirkkoisien ajattelussa sitten on. Otan joitakin haastavia ja osin ongelmallisia pilkahduksia, joita itse hahmotan suhteessa läntiseen kristilliseen teologiaan? En kuitenkaan väitä että ne olisivat välttämättä ongelmia, mutta ne ovat ongelmia helluntailaisuudelle, joka on perustunut kokemukseen, Pyhän Hengen toiminnan olemassa olon tunnustamiseen ja vapauteen. Mikäli meistä tulee 'pikku luterilaisia' tai muulla tavoin emme löydä omaa identiteettiämme ja alamme rakentamaan vahvaa opillista ja tunnustuksellista rakennetta, meistä tulee entistä enemmän säilyttäjiä.

Katolisen teologin Emil Antonin kirja, Kahden virran maa, avaa ymmärrystä siitä kristinuskon haarasta, joka ei ole ollut läntisten kirkkoisien tai kreikkalais-hellenistisen kulttuurin vaikutuksen alla. Kirja ohittaa sen kirkkohistoria, jonka tunnemme ja kuitenkin näemme, että Messias itse on rakentamassa seurakuntaansa myös siellä, missä kreikkalainen, Roomalainen tai läntinen kristillinen ajattelu ei ole pesäänsä tehnyt. Kyse ei ole vain tästä kirjasta, vaan myös meillä on monia läntisen kristillisyyden yli katsovia, jotka näkevät vääristymän joka on läpäissyt myös meidät.
Mikäli annamme ymmärryksemme kasvaa, meidän on myönnettävä, että yhden kirkon käsite tai Paavin Pietarin istuin -teema ei ole ongelmaton, eikä se ole ollutkaan. Erityisesti maahanmuuttotyössä näemme, että Kristus ja kristologia on korvannut juutalaisen Messiaan silloinkin, kun sen ei pitäisi ja lähestymme aika ajoin korvausteologisia näkökulmia. Kalenteri, jota noudatamme ei istu lainkaan siihen aikakäsitykseen, josta Jumala itse puhuu Raamatussa. Raamatun vuosi ei ala keskellä pimeintä talvea keskiyöllä, vaan siitä kun luonto herää uuteen kasvukauteen päivän taittuessa iltaan. Elämme Roomalaisten keisarien määrittämässä vuosirytmissä, jossa edes kaikkein pyhin juhla, pääsiäinen, ei ole oikeassa paikassa. Kaiken lisäksi Raamattu kertoo voimista jotka muuttavat ajat ja lait. Kreikkalainen hellenistinen filosofia läpäisee läntisen kirkollisen ajattelun niin suvereenisti, että emme edes ymmärrä mitä olisi elämä ilman sen värittämää maailmankuvaa.

Mitä me tarvitsemme?

Ajattelen tänään niin, että me tarvitsemme ennen kaikkea Raamattuherätyksen, voimakkaan, eräänlaisen helluntailaisen pietismin, jossa palaamme alkujuurille etsimään Jumalan tahtoa Sanan uskomattomista aarteista. Ajattelen, että emme tarvitse niinkään teologista opinahjoa, vaan tähän riittää oman liikkeemme seminaarin taidot ja ymmärrys ja jossa kutsumus ja innostus ovat läsnä. Toki teologisia aineita voi olla tarvittava määrä mukana.
Tarvitsemme enemmän kutsumustietoisia paimenia, joilla riittävät opinnot ja ymmärrys Raamatusta, kuin erinomaisen teologisen pohjakoulutuksen saaneita, joskin heitäkin tarvitaan. Ajattelen niin, että tarvitsemme Raamatun opettajia, jotka innostuneesti ja syväluotaavasti avaavat Raamatun salaisuuksia ja kysyvät Jumalalta neuvoa opetustehtävään. Unelmoin opetuksesta, joka koukuttaa kuulijoita paikalle rehevällä ja rehellisellä Sanan ymmärrykseen pohjaavalla opetuksella, yli liikkeemme rajojen. Ajattelen niin, että seurakunnat ovat erilaisia, mutta niillä on riittävät opilliset paalut ja doktriinit, joiden varassa ne ovat osa helluntailiikettä.

Ajattelen niin, että meidän on annettava ennakkoluulottomasti tilaa sille työlle, mitä Pyhä Henki haluaa parissamme tehdä. Voolahden pikkuruisessa helluntaiseurakunnassa, salimme täyttyy maahanmuuttajista, joille kirkkomme on rakas paikka, jossa pienten alkuvaikeuksien jälkeen mausteet saavat haista ja pianon polkimet rikkoutua. Tilat voidaan tuulettaa ja polkimet korjata iloiten, sillä kuoleman sijaan elämä jatkuu.

Ajattelen niin, että meillä on varaa ruokkia nälkäisiä, vaatettaa alastomia ja tarjota turvaa lyödyille. Ajattelen niin, että tämä kaikki syntyy vain siksi, että me olemme valmiita kuolemaan sille joka pidättää, myöntämään sen että me emme ole mitään ilman eläväksi tekevää Isää, jonka kasvojen eteen saamme mennä meidän sukulunastajamme, Messiaan ja Herramme nimessä.

Matteus 22:37-40: Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
Toisin sanoen, Jeesus sanoi että laki ja profeetat ovat oikeastaan näissä kahdessa käskyssä. Jos oppi on pelkistettävissä tähän rakkauden kaksoiskäskyyn ja vanhurskauttaminen tapahtuu uskossa, ei tiedossa, meidän on varjeltava liikettä uudistaessamme uskon tasoa. Olen elämässäni tavannut joitakin henkilöitä, jotka ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen sydämen vanhurskaudella, vaikka he ovat olleet meidän asettamamme opillisen järjestelmän ulkopuolella, ns. oppineita.

Toistan lopuksi alussa mainitsemani kysymyksen. Mikä tulisi olla meidän liikkeemme vaatimustaso?

8.3.2021 Ismo Valkoniemi