Suomen Helluntaikirkon seksuaalieettistä kannanottoa kohtaan noussut kritiikki pakotti korjaustoimiin - mitä ajatella episodista?

Kun puhumme episodista, monet eivät tiedä edes mitään episodia tapahtuneen, sillä keskustelu pysyi valtamedian ulottumattomissa. Itse en ole tuomassa tähän keskusteluun uutta tulta, vaan täysin toisen näkökulman, käytännöllisen teologian puheenvuoron.

Mistä "episodissa" oli kyse?

Keskustelun pääasiallinen rintamalinja kulki perinteisesti Raamattu-uskollisena mielletyn kotimaisen helluntailiikkeen julkaiseman seksuaalieettisen kannanoton sanapainotuksien ymmärryksessä. Kun helluntaikirkko julkaisi kannanoton, oli se samaan aikaan julkaissut tiedon siitä että Helluntaikirkon uusi johtaja on nainen. Nämä kaksi uutista siirsivät kritisoijien mielestä helluntaikirkon liberalisoituvan länsimaisen kristillisyyden puolelle, yleiselle mielipiteelle periksi antavaksi liikkeeksi, joka hylkää konservatiivisen Raamatun tulkinnan.

Ymmärrän, että asia voidaan nähdä näin, mutta nopeat korjaukset seksuaalieettisen kannanoton sanamuodoissa, joita on tehty jo useita - viimeisin 5.3.2021 - kertovat enemmänkin siitä, että muotoilu ei kaikilta osin ensimmäisellä kerralla onnistunut.

Helluntaikirkon naisjohtajan nimeäminen oli toki linjamuutos, mutta aivan toinen kysymys on se, mikä on Suomen Helluntaikirkon johtajan tehtävä ja asema suhteessa seurakuntiin. Minun näkemykseni mukaan hän edustaa vahvasti lainsäädäntöömme liittyvän uskonnollisen yhdyskunnan hallinnollista ja välttämätöntä rakennetta seurakuntien (yli 80 itsenäistä seurakuntaa) ja yhteiskunnan välissä. Tilanne on kovin kaukana alkuseurakunnan yhteiskunta- ja seurakuntarakenteesta ja huonosti sovitettavissa suoraan apostolintekojen ja Paavalin kirjeissä esiin tuleviin soveltuvuusehtoihin.

Nähtiinpä asia kummalla tavalla tahansa, en koe olevani kyllä tai ei osapuolena sinänsä. Sen sijaan haluan nostaa esille täysin toisen näkökulman.

Mikä toimii käytännössä ja mikä ei?

Olen viimeisen viiden vuoden aikana pohtinut, puhunut ja kirjoittanut auki ajatuksiani, missä kysyn; mikä on seurakunta? Kirjoituksistani voi nähdä aidon kasvavan ristiriidan sellaisen seurakuntamallin, jonka me olemme sanoittaneet oikeaksi seurakunnaksi ja edustamani kristillisen järjestötoiminnan arjen välillä. Olen nipistänyt itseäni usein ja kysynyt kummassako elän Jumalan seurakuntaa todeksi? Onko aito Jumalan seurakunta siellä missä käyn sunnuntaisin kuuntelemassa ja joskus saarnaamassa tarkkaan määritellyn mittaisen puheen, joka pohjautuu Raamattuun, jossa tervehdin heitä joita tapaan tässä sunnuntaiharrastuksessani ja joka on yhteiskuntamme mielestä seurakunta (rekisteröity)? Vai onko se siellä missä elämän murjomat kokoontuvat jokaisena arkiaamuna yhteiselle aamiaiselle, sen jälkeen yhteiseen aamunavaukseen, jossa luemme Jumalan Sanaa lyhyesti ja siunaamme päivän? Viikon aikana pidämme raamattutunnin ja teologian luennon sekä keskustelemme niin arkisista huolista, kuin elämän peruskysymyksistäkin. Lisäksi työskentelemme yhteisen päämäärän hyväksi, jaamme ruokaa ja käsittelemme henkilökohtaisia ongelmia ja kysymyksiä.

Kristillisessä järjestötyössä meillä on jatkuvasti joukossamme joku muslimi, hindulainen, budhalainen, ateisti, alkoholisti, narkomaani, kleptomaani tai vaikkapa homoseksuaali. Emme me kirjoita seksuaalieettisiä kannanottoja, emme tuomioita muslimeille tai toisin uskoville, emmekä myöskään keskity korostamaan jotakin tiettyä syntiä, josta parannus on tehtävä. Me luemme ja opetamme Raamattua siten kuin se on kirjoitettu. Paljon useammin kuin homoseksuaalit, näissä kirjoituksissa, etenkin Jeesuksen opetuksessa, parannuksen teon paikalle viedään kovasydämiset, kirjanoppineet, fariseukset ja publikaanit. Myöskin rikkaan on vaikea päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Näin me Raamatusta luemme. Olemme myös itse usein parannuksen tekijän paikalla, emme vain opettamassa, sillä lukiessamme Jeesuksen sanoja, hän puhuu myös meille työntekijöille Sanansa kautta.

Ihmettelin ääneen toisessa järjestössä olevalle kollegalle tilannettamme. "Raamatun usko toimii meillä. Kukaan ei loukkaannu sinänsä siitä, että olemme kristittyjä ja toimimme sen mukaan. Kukaan ei syyllisty meidän sanoistamme sinänsä, mutta toki monet pohtivat elämäänsä ja tarvetta korjata sen suuntaa, kun he punnitsevat elämäänsä ja vaikeuksiaan tässä ympäristössä, missä Jumala on terävän sanansa, mutta myös ylivuotavan armonsa kanssa läsnä. Miksi tämä toimii, mutta hajoaa heti jos alan puuhaamaan tätä väkeä seurakuntiin? Olen tehnyt näin monasti. Heti alkavat ongelmat ja opilliset kiistat tai henkilö syyllistyy jonkun seurakuntalaisen sanoista tai syyllistävästä kysymyksestä." Näin tilitin kollegalleni. Hän, pitkän linjan järjestötoimija totesi tunnistavansa saman ilmiön.

Kenelle Jeesus antoi armon ja kenelle tuomion?

Seurakunnilla on suuri haaste kohdata ihmisiä sillä tasolla, jolla he ovat. Niissäkin missä minä olen mukana. Emme kykene nykyisellä jumalanpalvelusmallilla kohtamaan ihmisiä arjen ja elämän tasolla, sillä jolla Jeesus liikkui. Samarialainen nainen sai kuulla, kuinka monta miestä hänellä oli ollut ja nykyinenkään ei ollut hänen, mutta hän sai kuulla myös siitä että hänellekin oli tarkoitettu Elävä Vesi, jonka juotuaan ei enää janoa. Syntiset naiset saivat armon sanomatta mitään - kyyneleet riittivät ja heidän oma huokauksensa sen puoleen, jolla on ikuisen elämän sanat. Halveksittu vilpillinen veronkerääjä Sakkeus muuttui, kun Jeesus ilmoitti haluavansa aterioida hänen kanssaan.

Tästä näkökulmasta ymmärrän, että helluntaikirkko yritti sanoa, että kaikki ovat tervetulleita. Mutta se on niin vaikeata sanoa syntiselle että sinäkin saat tulla, siten että oppimme ei siitä häiriinny. Riittääkö siihen edes kannanotto, epäilen. Seurakunnan on otettava ihmiset vastaan sellaisena kuin he ovat, ilman mitään julistuksia, sillä autuaita ovat puhdassydämiset, eivät puhdasoppineet. Puhdasoppisuudesta (kukaan ei sitä ole - mutta sen julistamisesta) olen varoittanut aiemminkin. Ne seurakunnat taitavat olla enemmän intellektuelleille, älykkäille, paremmalle väelle - keskiluokalle tarkoitettuja, niille, joilla on aikaa ja resursseja puhtain opillinen suuntaus ja voimaa kiivailla virheettömästä tulkinnasta.

23.3.2021 Ismo Valkoniemi

Nassara – kuinka kävi Isisin vainoamille kristityille?

Minäkin laitoin Nun-merkin sosiaalisen median profiileihini 2014, kuten monet muutkin, kuultuamme järkyttäviä uutisia kristittyjen vainoista, joissa Isis kalifaatti surmasi ja alisti kaksoisvirtojen maan kristittyjä. Tunsimme myötätuntoa, mutta olimme varsin voimattomia tilanteen edessä. Tyttäreni Ida teki Nassara-nimisen kappaleen 2014/2015, jossa purki taiteen keinoin niitä tunnelmia, joita tuolloin koimme.

                           Nassara (Ida Bois, feat. Mikaveli)

Huoneessa on aivan pimeää. On keskiyö, ei tähden tähteä. Ovelta kuulen huutoa. Tiedän, tulit hakemaan minua. Mutta kun suljen silmäni, näen jo määränpääni.

kerto:
Ota mitä vaan, vaikka ruumiini, sieluni kuuluu toiselle. Leikkaa paloiksi tai polta poroksi, sieluni palaa toiselle. Sinua pelkää en, vain säälistä vapisen. Vain säälistä vapisen.

Hiljaisuus on polttavaa tuntea, hengitys kiivas iholla. Kasvot täynnä väärää vihaa, ja silmistä huokuu pilkka. Mutta kun suljen silmäni, näen jo määränpääni.

Feat: Mä olin yksi niist, Jahtasin ystäviis, Mun kieli pytonii. Syytin mun sanoilla syyttömii. Pään sisäl myrkky tappaa. Mitä sä teet jossei nappaa/ Alkaa huuto, huuto lakkaa / Viha meitä täällä jahtaa. Ja mä oon siihen niin väsyny. Kädet veris seison tässä nyt. Pyydän tätä kaikkee anteeks. Join vihan maljast ja sain siit enemmän ku tarpeeks.

                          

Veljet ja sisaret kaksoisvirran maassa

Saddam Husseinin aikana yleisesti ottaen kristittyjen ja muslimien väliset suhteet olivat kunnossa. Saddamin hallinto ei sallinut kristittyihin kohdistuvaa vainoa. Minun ikäpolveni muistaa Saddamin pitkäaikaisen ulkoministerin Tariq Azizin, mutta harva tietää, että hän oli kaldealaiskatolinen kristitty. Tietysti maassa oli jännitteitä, emmekä voi luoda liian positiivista kuvaa Saddamin Irakista, mutta siellä eli joka tapauksessa 1,5–2 miljoonaa kristittyä alueella, jolta uskon isä Aabraham oli lähtenyt ja jonka kristittyjen historiassa voidaan löytää suorat yhteydet Jeesuksen ajan tapahtumiin. Sisareni ja hänen miehensä sekä hetken myös siskon tytär asuivat Mosulissa, kun monet suomalaiset olivat rakentamassa maan infrastruktuuria.

Yhdysvaltojen liittoutuman hyökkäys

Yhdysvalloissa kansa vaati tiukkoja otteita ja kostoa äärimuslimeille syyskuun 11. päivänä 2001 tehdystä hyökkäyksestä New Yorkin ytimeen. Joko tekaistuilla syillä tai väärien tiedustelutietojen johdosta Yhdysvallat kokosi liittoutuman joka hyökkäsi Irakiin 2003, hajottaen maan poliisivoimat, armeijan ja hallinnon. Maan sisäinen turvallisuus romahti ja antoi tilaa ääriliikkeille, jotka aloittivat vuosia jatkuvan kostoiskujen sarjan uskonnollisia vihollisia ja Yhdysvaltoja vastaan. Jo seuraavana vuonna 2004 Bagdadissa ja Mosulissa räjähti pommi-iskujen sarja 16 kirkossa. Tuolloin oli päivän selvää, että kristityt tulisivat olemaan sekasortoisen tilanteen suurimmat häviäjät. Hävitys jatkui, kun seuraavana vuonna 2005 kidnapattiin Mosulin syyrialaiskatolinen piispa. Myös 2006 vuonna tapettiin syyrialaisortodoksinen pappi sekä kidnapattiin viisi muuta pappia. Vuonna 2007 pappien tappamiset jatkuivat ja 2008 jälleen surmattiin kaldealaiskatolinen piispa. Sama tahti jatkui vuodesta toiseen aina vuoteen 2014 asti, jolloin tilanne paheni entisestään. Kristittyjen vainot olivat kestäneet tuolloin jo 11 vuotta ja jo sadat tuhannet olivat jättäneet alueen ja lähteneet pakolaisina etsimään turvallista aluetta.

Islamilainen valtio Irakissa ja Syyriassa – Isis

Islamilainen kalifaatti julisti Irakin ja Syyrian islamilaiseksi valtioksi 29.6.2014. Isis (Islamic State in Iraq and Syria) järjestöksi nimetty kalifaatti oli jo aiemmin aloittanut sodan, joka hädin tuskin on tätä kirjoittaessa saatu päätökseen. Mahdollisesti vieläkin joillakin alueilla taistellaan.

Kristittyjen kodit merkittiin Nun-kirjaimella heti loppukesästä 2014, joka kirjain merkitsi kristittyjen haukkuma sanaa Nassara (Nasarialaiset). Heille annettiin vaihtoehdoiksi jizya-veron maksaminen, islamiin kääntyminen tai kaupungista poistuminen ilman mitään omaisuutta. Tämä tapahtui Mosulissa ja Niniven tasongon kristillisissä kylissä. Kun me surimme heidän kohtaloaan, he olivat lähes kaikki päättäneet jättää alueen. Pakolaisia saapui Kurdien hallitsemaan Erbiliin illalla 7. elokuuta noin 125 000. Mosuliin jäi tiettävästi vain kourallinen kristittyjä.

Eräs nainen kertoi haastattelussa, että äärijärjestö ISISiin kuuluvat henkilöt tulivat hänen kotiinsa ja uhkailivat heitä lähtemään 10 tunnin sisällä ja jättämään avaimensa. He sanoivat, että teidän asuntonne on ISIS-järjestön omistuksessa. Niin he lähtivät pakoon, ja matkan varrella ISIS:een kuuluvat uhkaajat ottivat ainoat ruokarahat heiltä ja sanoivat: "Menkää kristittyjen luokse, ne voivat ruokkia teidät ja voivat antaa teille kodin ja uuden elämän." Sitten he sanoivat naisille: "Riisukaa vaatteitanne, näyttäkää meille jos piilotatte kultaa tai lisää rahaa. Lähdette täältä tyhjin taskuin, ainoa asia mitä omistatte on päällysvaatteenne."

Vaikka Yhdysvaltojen ja liittoutuman rooli alueen epävakauden synnyttäjänä todettiin kansainvälisissä tutkimuksissa, tilanne paheni entisestään Barac Obaman kaudella. Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltolan mukaan Barac Obaman haluttomuus puuttua Syyriaan tuki Isisin nousua.

Isis teloitti ensimmäisen vuotensa aikana Syyriassa kaikkiaan 3 027 ihmistä, lähes 1 800 heistä oli siviilejä, ja 74 järjestön Syyriassa kuolemaan tuomitsemista oli lapsia. Isisin valtaamilta alueilta oli pakotettu poistumaan 830 000 siviiliä jo 2014. Sota ja pakolaistilanne alkoivat tuntua myös meillä Suomessa 2015.

Takaisin paluu ja saldo

Vuosina 2016-2017 Kurdien peshmergat, Irakin armeija ja shiiojen puolisotilaalliset joukot taistelivat Mosulin takaisin saamisesta. 10.7.2017 Irakin pääministeri julisti Mosulin olevan Irakin hallussa jälleen. Sen ilmapiiri oli kuitenkin muuttunut vihamieliseksi kristittyjä kohtaan. Heidän vanhat kodit on annettu muslimeille ja erityistä intoa hallinnolla ei ole palauttaa niitä kristityille. Tästä syystä Kurdialueelta palaavat kristityt ovat suunnanneet vanhoihin kristillisiin kyliin, jossa on voitu aloittaa jälleenrakennustyö pääasiassa ulkomaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen tuella.

Irakin kristittyjen määrä on laskenut 90%. Kaksoisvirranmaan kristittyjä on maassa vain 150 000 – 200 000. Kukaan ei tiedä tarkasti kuinka moni on kuollut, mutta paljon heitäkin on. OpenDoors järjestön World Watch-listan sijalla 11. olevasta Irakista, uusimmalla raportointikaudella ilmoitettiin edelleen useista surmatuista, fyysisesti tai henkisesti vammautuneista sekä uhkailun tai sukupuolisen ahdistelun kohteiksi joutuneista kristityistä. Vaikka joitakin kristittyjä perheitä on palannut koteihinsa, kristittyjen maastapako jatkuu tilanteen turvattomuuden ja synkkien tulevaisuudennäkymien johdosta. Lisääntyvässä määrin on raportoitu myös kristityistä, jotka ovat joutuneet pakkosiirtolaisuuteen kotimaassaan.

– Olen ylpeä siitä, että olen irakilainen. Rakastan maatani, mutta maani ei ole ylpeä siitä, että olen osa sitä. Se, mitä maamme kristityille tapahtuu, ei ole muuta kuin kansanmurha, sanoo Erbilin katolisen kirkon pappi, isä Douglas al-Bazi.

Al-Bazin mukaan Irakin kristityt eivät uskalla kääntyä hallituksen virkamiesten puoleen saadakseen suojelua vakaumuksensa vuoksi, koska eivät voi olla varmoja, ovatko heitä uhanneet hallituksen virkamiehet samoja, joiden pitäisi suojella heitä.

 20.3.2021 Ismo Valkoniemi #WeAreN

Lähteet:

Emil Anton: Kahden virran maa
Wikipedia - Isis (järjestö), Mosulin valtaus (2014), Mosulin valtaus, Irakin sota
IRRTV - https://irr-tv.fi/irakin-kristittyjen-maara-on-romahtanut/
Ekumeeninen neuvosto - http://www.ekumenia.fi/etusivu/ajankohtaista_-_aktuellt/me_irakin_kristityt_olemme_rauhantahtoisia_ihmisia/
OpenDoors - https://opendoors.fi/irak/

Opillinen vai kokemukseen perustuva helluntailaisuus

Areiopagi-sivusto pohdiskeli muutamia viikkoja helluntailaisuutta ja sen synnyttämiä mielikuvia, todeten totuuden mukaisesta – joskaan ei välttämättä aiheellisesti -, että liikettä pidetään joskus epä-älyllisenä, koska se näyttää korostavan uskonnollisen kokemuksen ja Pyhän Hengen vaikutuksen merkitystä enemmän kuin teoreettista akateemista teologiaa. Kirjoitus etsi hyvin rakentavalla tavalla kokemukseen omaavan käsityksen tietoteoreettista pohjaa, joka sekin olisi löydettävissä.

Voimme havaita, että helluntailiikkeen piirissä teologisen ja opillisen perustan vahvistaminen elää nousukautta, mutta ehkä seurakuntien näkökulmasta osin aika villisti ja vapaasti, ikään kuin kaikki teologinen koulutus olisi aina ja automaattisesti sopivaa seurakuntien tarpeisiin. Samaan aikaan liike elää opillisen hämmennyksen aikaa, jossa myös erilaiset näkemykset naispastorien asemasta tai nuorten perustamien uusien seurakuntien asemasta jakavat mielipiteitä. Liikkeen jäsenmäärä on kääntynyt laskuun ja on pienimmillään nyt 25 vuoteen, eikä 53% seurakunnista kastanut yhtään ainutta ihmistä viime vuonna.

Ajattelen että juuri nyt meidän tulisi keskustella paljonkin siitä, minkälainen tietoteoreettinen itseymmärrys liikkeessämme tarvitaan opillisesta perustuksesta, koulutuksen suunnasta ja siitä kuinka asemoimme itsemme ja itseymmärryksemme suhteessa liikkeemme alkuperäiseen voiman lähteeseen, kokemukseen ja Pyhän Hengen vaikutuksen merkitykseen. Entä opillinen kehyksemme ja pastorien sekä seurakuntatyöntekijöiden koulutustaso, mikä tulisi olla meidän liikkeemme vaatimustaso? Teen nyt oman avaukseni, jossa otan myös tietoisen riskin.

Uudet seurakunnat

Jos olen oikein ymmärtänyt, helluntaikirkko suhtautuu myönteisesti nuoremman sukupolven perustamiin uusiin helluntaiseurakuntiin, koska joka tapauksessa ne syntyvät joko liikkeen sisä- tai ulkopuolelle. Mikäli tämä kysymys hoidettaisiin mallikkaasti, tilanne nähtäisiin uusien seurakuntien istutustyönä, joissa voitaisiin positiivisella prosessilla säilyttää vanhan ja uuden suhde, joka on luonnollinen osa elämän jatkumista. Osa seurakunnista ei kykene tätä käsittelemään rakentavasti, joka on johtanut tarpeettoman jännitteen syntymiseen.

Opillinen perusta

Puutteellinen tai sekalainen opillinen pohja on syynä sille, että liikkeestä vuotaa väkeä opillisesti selkeämpiin rakenteisiin, kuten luterilaisuuden eri liikkeisiin ja herätysliikkeisiin, ortodokseihin sekä uusiin opillisesti selkeisiin reformoituihin suuntauksiin, joita alkaa olla kaikissa suurimmissa kaupungeissa. Toki, myöskin karismaattiset liikkeet voivat toiselta seinämältä houkutella joukkoihinsa niitä, jotka eivät löydä riittävää tunteisiin tai kokemukseen pohjautuvaa toimintaa seurakunnan jäykistyessä tai eivät löydä oikeanlaista musiikkia, oikean ikäistä seuraa tai ylistystä jota kaipaavat. Olipa syy mikä tahansa, on selvää että kaikille emme voi tarjota kaikkea.

Itse kävin niin pitkällä luterilaisen tunnustuksellisuuden maisemissa, kuin se on mahdollista. Tunnustuskirjat tulivat kahlattua jo ennen teologin opintoja, suoritettuani diakoni- ja pappistutkinnon luterilaisessa venäjän työhön valmentavassa instituutissa.

Tänään näen, että helluntailaisuuden voima ei ole ollut aiemmin, enkä usko että se löytyy jatkossakaan oppirakenteen ja teologian puhtaudessa ja tiedon kasvattamisessa. Monet muut ovat kulkeneet opillisen älyllisyyden tietä jo satoja vuosia. Emme näe puhdasoppisuuden ja tiukan tunnustuksellisuuden lisäävän liikkeen voimaa. Se kyllä säilyttää, luo traditiota, mutta ei synnytä uutta. Matteuksen evankeliumin 22. luvun jakeen 29, Jeesuksen sanat ovat huomionarvoiset; "Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa." Molempia siis tarvitaan. Eräs helluntailiikkeessä varmuudella ilmennyt vahvuus on ollut vapaus. Liike on ollut vapaampi liturgiassa, kirkkokalenterin noudattamisessa ja myös vapaa ilman kaikkia kirkkoisien tai tunnustuskirjojen painolasteja, sillä niitäkin on. Samalla tunnistan, että näiden täydellinen puuttuminen aiheuttaa monien teemojen puuttumisen ja järjestelmällisyyden katoamisen. Mutta meidän ei ole pakko ammentaa opillista ymmärrystä edes, ja vain, läntisen teologisen oppikäsityksen oikeasta tulkinnasta, vaan voisimme osin ohittaa ison osan kirkollisesta eetoksesta, kreikkalais-hellenistisestä vaikutuksesta ja sellaisesta tunnustuksellisuudesta, joka ei ole tarkoitettu meille tai vapauttamme rajoittamaan.

Mihin me tarvitsemme tietoteoreettisen kehyksen jostakin filosofisesta suuntauksesta? Toki yleissivistys edellyttää perusasioiden ymmärryksen. Eikö meille riitä yksinkertainen uskon oppi, jonka voisimme paaluttaa maailman suurimman helluntailiikkeen Assembly of God -kirkkokunnan tapaan, vaikkapa riittävällä määrällä niitä peruskäsityksiä, joita ajattelumme ytimessä on? Eikö meidän tulisi olla osa sitä helluntailiikkeen perustaa, jonka ilmapiirissä liike on syntynyt? AOG:n 16 opillista pylvästä ovat: Pyhät kirjoitukset innoittavat, yksi tosi Jumala, Herran Jeesuksen Kristuksen jumaluus, ihmisen lankeemus, ihmisen pelastus, seurakunnan toimitukset, Pyhän Hengen kaste, alkuperäinen fyysinen todiste Pyhän Hengen kasteesta, pyhitys, seurakunta ja sen tehtävä, ydintehtävä, Jumalallinen parantaminen, siunattu toivo, Kristuksen tuhatvuotinen hallituskausi, lopullinen tuomio, uudet taivaat ja uusi maa.

Kysyt ehkä, että mitä ongelmia tunnustuskirjoissa tai kirkkoisien ajattelussa sitten on. Otan joitakin haastavia ja osin ongelmallisia pilkahduksia, joita itse hahmotan suhteessa läntiseen kristilliseen teologiaan? En kuitenkaan väitä että ne olisivat välttämättä ongelmia, mutta ne ovat ongelmia helluntailaisuudelle, joka on perustunut kokemukseen, Pyhän Hengen toiminnan olemassa olon tunnustamiseen ja vapauteen. Mikäli meistä tulee 'pikku luterilaisia' tai muulla tavoin emme löydä omaa identiteettiämme ja alamme rakentamaan vahvaa opillista ja tunnustuksellista rakennetta, meistä tulee entistä enemmän säilyttäjiä.

Katolisen teologin Emil Antonin kirja, Kahden virran maa, avaa ymmärrystä siitä kristinuskon haarasta, joka ei ole ollut läntisten kirkkoisien tai kreikkalais-hellenistisen kulttuurin vaikutuksen alla. Kirja ohittaa sen kirkkohistoria, jonka tunnemme ja kuitenkin näemme, että Messias itse on rakentamassa seurakuntaansa myös siellä, missä kreikkalainen, Roomalainen tai läntinen kristillinen ajattelu ei ole pesäänsä tehnyt. Kyse ei ole vain tästä kirjasta, vaan myös meillä on monia läntisen kristillisyyden yli katsovia, jotka näkevät vääristymän joka on läpäissyt myös meidät.
Mikäli annamme ymmärryksemme kasvaa, meidän on myönnettävä, että yhden kirkon käsite tai Paavin Pietarin istuin -teema ei ole ongelmaton, eikä se ole ollutkaan. Erityisesti maahanmuuttotyössä näemme, että Kristus ja kristologia on korvannut juutalaisen Messiaan silloinkin, kun sen ei pitäisi ja lähestymme aika ajoin korvausteologisia näkökulmia. Kalenteri, jota noudatamme ei istu lainkaan siihen aikakäsitykseen, josta Jumala itse puhuu Raamatussa. Raamatun vuosi ei ala keskellä pimeintä talvea keskiyöllä, vaan siitä kun luonto herää uuteen kasvukauteen päivän taittuessa iltaan. Elämme Roomalaisten keisarien määrittämässä vuosirytmissä, jossa edes kaikkein pyhin juhla, pääsiäinen, ei ole oikeassa paikassa. Kaiken lisäksi Raamattu kertoo voimista jotka muuttavat ajat ja lait. Kreikkalainen hellenistinen filosofia läpäisee läntisen kirkollisen ajattelun niin suvereenisti, että emme edes ymmärrä mitä olisi elämä ilman sen värittämää maailmankuvaa.

Mitä me tarvitsemme?

Ajattelen tänään niin, että me tarvitsemme ennen kaikkea Raamattuherätyksen, voimakkaan, eräänlaisen helluntailaisen pietismin, jossa palaamme alkujuurille etsimään Jumalan tahtoa Sanan uskomattomista aarteista. Ajattelen, että emme tarvitse niinkään teologista opinahjoa, vaan tähän riittää oman liikkeemme seminaarin taidot ja ymmärrys ja jossa kutsumus ja innostus ovat läsnä. Toki teologisia aineita voi olla tarvittava määrä mukana.
Tarvitsemme enemmän kutsumustietoisia paimenia, joilla riittävät opinnot ja ymmärrys Raamatusta, kuin erinomaisen teologisen pohjakoulutuksen saaneita, joskin heitäkin tarvitaan. Ajattelen niin, että tarvitsemme Raamatun opettajia, jotka innostuneesti ja syväluotaavasti avaavat Raamatun salaisuuksia ja kysyvät Jumalalta neuvoa opetustehtävään. Unelmoin opetuksesta, joka koukuttaa kuulijoita paikalle rehevällä ja rehellisellä Sanan ymmärrykseen pohjaavalla opetuksella, yli liikkeemme rajojen. Ajattelen niin, että seurakunnat ovat erilaisia, mutta niillä on riittävät opilliset paalut ja doktriinit, joiden varassa ne ovat osa helluntailiikettä.

Ajattelen niin, että meidän on annettava ennakkoluulottomasti tilaa sille työlle, mitä Pyhä Henki haluaa parissamme tehdä. Voolahden pikkuruisessa helluntaiseurakunnassa, salimme täyttyy maahanmuuttajista, joille kirkkomme on rakas paikka, jossa pienten alkuvaikeuksien jälkeen mausteet saavat haista ja pianon polkimet rikkoutua. Tilat voidaan tuulettaa ja polkimet korjata iloiten, sillä kuoleman sijaan elämä jatkuu.

Ajattelen niin, että meillä on varaa ruokkia nälkäisiä, vaatettaa alastomia ja tarjota turvaa lyödyille. Ajattelen niin, että tämä kaikki syntyy vain siksi, että me olemme valmiita kuolemaan sille joka pidättää, myöntämään sen että me emme ole mitään ilman eläväksi tekevää Isää, jonka kasvojen eteen saamme mennä meidän sukulunastajamme, Messiaan ja Herramme nimessä.

Matteus 22:37-40: Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
Toisin sanoen, Jeesus sanoi että laki ja profeetat ovat oikeastaan näissä kahdessa käskyssä. Jos oppi on pelkistettävissä tähän rakkauden kaksoiskäskyyn ja vanhurskauttaminen tapahtuu uskossa, ei tiedossa, meidän on varjeltava liikettä uudistaessamme uskon tasoa. Olen elämässäni tavannut joitakin henkilöitä, jotka ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen sydämen vanhurskaudella, vaikka he ovat olleet meidän asettamamme opillisen järjestelmän ulkopuolella, ns. oppineita.

Toistan lopuksi alussa mainitsemani kysymyksen. Mikä tulisi olla meidän liikkeemme vaatimustaso?

8.3.2021 Ismo Valkoniemi