Henkiolentoko?

Päivi Valkoniemen kolumni Suomen Viikkolehdessä:

No jaa, päivä voi alkaa monella tavalla mutta minun päiväni alkavat aamulla ja varmasti varhain! Aviomieheni , tunnetusti ajatteleva ihminen, on nimittänyt minut henkiolennoksi! Ai mistä syystäkö? No siitä syystä, että en nuku, syö, juo ja aamulla kun hän herää olen poissa niin ja illalla kun hän käy nukkumaan olen vielä jossain! Liekö tuo kaikki totta mutta näin hän sen kokee!
Henkiolentona oleminen sai minut ajattelemaan että, jos olisin täysin vapaa kaikesta maallisesta murehtimisesta kuten syöminen tai nukkuminen, niin yltäisin mahdottomiin suorituksiin ja näin ollen olisin lähes tulkoon täydellinen, hmmm? Ei Jumala luonut meitä sitä varten että tekisimme täydellisen ”kunnarin” täällä ajassa vaan Hän tietää että tarvitsemme täydellisen täydellistä tukea. Hän myös tietää, että me emme selviä ilman unta ja ruokaa, mutta emme myöskään ilman rakkautta ja rajoja. Hän tietää, että olemme aika lailla heikkoa tekoa ja siksi rajallisia.
Heikoissa Hän on kuitenkin luvannut olla vahva. Hänen rakkautensa rajattomuus ja suunnitelmansa iättömyys kiehtovat monia ja saavat ihmiset tutkailemaan, että olisiko sittenkin jotain suurempaa ja kauniimpaa olemassa kuin tämä rähjäinen räjähtämispisteessä oleva homo sapiens? Ihminen haluaa olla jotain todella merkittävää ja silti haemme sitä mitättömistä asioista kuten raha, kunnia ja maine.
Rakas ja viisas aviomieheni on todennut että ammattimiesten ja –naisten ylpeys on usein este nöyrtymiselle Jumalan edessä. Todellakin, olen samaa mieltä, sillä oli aika jolloin itsekin sorruin tuohon vanhanaikaiseen. Taivaassa ei kuulemma tarvita sähkömiehiä, koska siellä riittää virtaa muutenkin; pohti hän. Joo olen samaa mieltä että ”rensselit” kannattaa riisua ennen kuin astelee Taivaan portille.
Olen onnellinen ja kiitollinen siitä suurenmoisesta syystä että minulla on tuo omatunto kotona, mieheni kostyymeihin pukeutuneena. Hän muistuttaa ja kuiskuttaa että nyt menee liian kovaa ja nyt pitää hieman tuupata liikkeelle. Mutta ihaninta on että hän saa henkiolennonkin inkarnoitumaan ja ihan yhden viikonlopun aikana. Hyvä ruoka parempi mieli, on ilmeisesti hänen taikatemppunsa mutta myös hänen ihastuttavan rakastettava persoonansa herättää henkiin väsyneenkin.
Olisi surullista jos olisin vain henkiolento, enkä saisi kokea tätä ihmisen arkea. En saisi mahdollisuutta kasvaa ihmisenä tai harjoitella opetuslapsena olemista. En saisi kiukutella ja murehtia eikä minulla olisi mahdollisuutta kokea olevani yksi niistä joiden puolesta on suoritettu ja anteeksiannettu kaikki.
Kiitos Jeesus että saan kulkea kanssasi tässä olomuodossa, ihmisenä, kuten sinäkin teit. Kiitos että saan kokea asioita joiden ymmärtämiseen CV:ni ei riitä. Kiitos että olet minunkin elämääni tullut valoksi ja vapahtajaksi. Aamen.

Päivi Valkoniemi

”Sitten kitket porkkanamaan…”

Päivi Valkoniemen kolumni Suomen Viikkkolehdessä:

Aamuhetken rikkoo iloinen puheen sorina. Väki on saapunut Ilolaan! Työtehtävien jako alkaa käytännössä välittömästi. Jos jostain syystä näin ei tapahdu muodostuu ovelleni jonkinlainen jono. Voisin verrata sitä vaikkapa K-kaupan lihatiskin vuorolappujonoon sillä erolla että minulle ei ole vuorolappuja.
Tehtävät jaetaan osaamisen ja ennen kaikkea jaksamisen mukaan. Kenenkään ei tarvitse kokea olevansa tarpeeton. Onnistumisen ilo on jaettavissa aina päivän päättyessä ja se on todella palkitsevaa varsinkin silloin kun ihminen on pudonnut kaikista verkoista läpi ja onnistumisia on ollut todella vähän elämässä. Onpa hienoa kuinka mahtavia ammattilaisia muodostuukaan ihmisistä jotka itse luulivat vielä hetki sitten että he eivät osaa tai jaksa mitään! On hienoa tehdä työtä heidän kanssaan joilta työttömyys, päihde- ja velkaongelmat tai muut syyt ovat suistaneet elämän raiteiltaan.
Joskus minusta tuntuu että etenen liian vauhdikkaasti ja kaikki eivät ehkä pysy perässä. Silloin joudun pohtimaan että toiminko oikein? Saadessani kuitenkin palautteen päivän päättyessä ”kiva kun on oikeaa tekemistä” ja muistan erään nuoren miehen joka hymyillen tokaisi minulle tehtävä jaon keskeltä ” ja sitten kitket porkkanamaan”.
Olisiko mahdollista että Jumala jakaisi ihmiset osaamisen tai jaksamisen mukaan? Voisitko kuvitella että Taivaallinen Isämme arvottaisi meitä jonkun ammattitaidon tai oppiarvon mukaan? Tämä maailma jossa me nyt elämme on täynnä ja täyttyy entisestään ihmisistä jotka arvostavat vain onnistumista, menestystä ja kauneutta. Se joka ei näitä kriteerejä täytä sitä ei huomata. Meillä on laumoittain erilaisia ammattilaisia, terapeutteja jne. mutta kuitenkin meillä on aina vain enemmän ahdistuneita ihmisiä. Voisiko olla niin että meillä on liian vähän kuuntelijoita ja rinnalla kulkijoita? Liian vähän niitä ihmisiä jotka kaiken touhun keskeltä muistavat sanoa muutakin kuin ”sitten kitket porkkanamaan”. Onko meillä aikaa toiselle ihmiselle oikeasti?
Joudun usein miettimään omaa rooliani suhteessa niihin ihmisiin jotka Jumala on meille antanut tähän työhön. Ei riitä että meillä on mukavaa ja tarpeellista tekemistä vaan olen huomannut että tuohon aamujonottamiseen liittyy paljon myös huomatuksi ja kuulluksi tulemista. Sen ajan jonka ehdin viettää heidän kanssaan keskustellen ja sydämestäni perehtyen heidän elämäänsä tulee moninkertaisesti takaisin. Olen sen vasta hiljattain todella ymmärtänyt ja olen siitä nöyrän kiitollinen. Nuo monet ihmiskohtalot ovat puhutelleet minua aivan uudella hiljaisella tavalla. Rukoilen ja toivon että kykenisin viemään kaikki asiat Jeesukselle. Monta kertaa huomaan että silmäni täyttyvät kyynelistä juuri jonkun tietyn ihmisen kohdalla ja tiedän että Pyhä Henki puhuu hänestä aivan erityisellä tavalla.
Tiedän että jokainen ihminen tarvitsee myös omaa tilaa hengittää ja ladata akkujaan. Hoidammeko kuitenkin enemmän toisia kuin itseämme? Ajan henki on kuitenkin sellainen että haluamme aikaa itsellemme ja se mitä jäljelle jää ”vapaa-ajasta” olemme uupuneita. Paljon on tehtävää ja aika loppuu kesken, ajattelemme. Totuus on kuitenkin siinä että viimeisellä matkalla emme vie täältä mitään mukanamme.
Olisiko aika herätä ajattelemaan että Jumala antoi Poikansa Jeesuksen että meillä olisi rauha sydämessä. Sinun ei tarvitse ajatella että vielä lopuksi ”kitket porkkanamaan”!

Päivi Valkoniemi

Yhteiskunnallinen avioliitto menettää merkityksensä

Kristillisessä perinteessä miehen ja naisen välisen liiton tärkein elementti on Jumalan siunauksen saaminen yhteiselle elämälle. Yhteiskunnallinen merkitys on tukenut kristillistä maailmankuvaa antamalla avioliitolle myös lainsuomia oikeuksia.
Oikeusministeri Tuija Braxin käynnistämä valmistelu tekee yhteiskunnallisen avioliittoinstitution sukupuolineutraaliksi ja on avaamassa avioliitto-oikeuden myös samaa sukupuolta oleville.

Sinä päivänä kun näin tapahtuu, minulle yhteiskunnan sallima avioliitto menettää merkityksensä. Kyse on sen jälkeen vain yhteiskunnan antamasta nimikkeestä, joka ei merkitse mitään muuta kuin juridiikkaa. Sen jälkeen minulle ja vaimolleni Päiville on aivan yhdentekevää, olemmeko yhteiskunnan tarkoittamalla tavalla naimisissa vai emme. Aion tutkia juridiikka sekä keskustella seurakuntien ja kristillisten piirien kanssa, selvittääkeni onko yhteiskunnallinen avioliitto enää tarpeen kohdallamme. Voimme samalla vahvistaa liittomme vaikkapa puolimatkan siunauksella. Ehkä sinä päivänä olisi syytä purkaa yhteiskunnallinen, ns. valtion avioliitto, sillä ainoa asia joka koko instituutiossa on merkinnyt meille kaikkea ja joka sai meidät jo 1981 avioitumaan, oli tapahtuman kristillinen, raamattuun ja siksi mielestämme Jumalan antamaan ohjeeseen liittyvä seikka. Halusimme Jumalan silmien edessä antaa lupauksen toisillemme pysyvästä suhteesta, johon pyysimme Hänen siunaustaan.

Emme me menneet juridiikan vuoksi avioliittoon, vaan uskon vuoksi. Ei meitä vaivannut se, että opiskelijoina tukemme pienenivät avioliittoratkaisun vuoksi. Kyse oli uskoon liittyvästä ideologiasta, ei juridiikasta, ei oikeuksista - vaan rakkaudesta Jumalan Sanaan ja toisiimme.

Ismo Valkoniemi

Paikka jossa seisot on Pyhä!

Päivi Valkoniemen kolumni Suomen Viikkolehdessä

”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot on pyhä” Herra sanoi vielä: ”Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala”. Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. 2. Moos. 3:5-6
Näin Jumala kutsui Mooseksen tehtävään. Hän sai myös voiman ja viisauden vaikka heikkona ja epäuskoisena yrittikin väistää vastuuta. Tästä kaikesta alkoi merkittävä tapahtumien sarja. Mooses kiehtoo minua juuri heikon itsetuntonsa kautta. En ole kelvollinen. En osaa tehdä mitään merkittävää. Miten voisin olla johtaja? Miten osaan pukea sanoiksi ja olla vielä uskottava?
”Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa”
2. Moos. 4:12.

Muistan kuinka usein vuosia sitten mietin, että minkälaista olisi jos voisin kuulla Jumalan äänen? Voisinko olla sellainen ”pyhempi, parempi” ihminen vai riittäisikö tällainen ”tavis”? En ymmärtänyt silloin että olin jo asian äärellä. Jumala kutsui mutta laitoin ”stereot” lujemmalle etten kuulisi. Meni vuosia ja jouduin pohtimaan monia asioita uudelleen hieman pintaa syvemmältä. Tapahtui paljon, jouduin kulkemaan monta kiertotietä. Apuvälineitä joita Jumala aina aika ajoin heitteli en huomannut tai käänsin vain katseeni pois! Kuulostaako tutulta?

”Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa vihattuina ja toisiamme vihaten. Mutta kun Jumalan meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, Hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta” Tit. 3:3-5

Valtava oivallus ”tuli näkyviin”! Sain siis kokea kuinka näkymätön tuli näkyväksi. Nyt näen ja kuulen, siis elän. Kiitollisena saan nauttia Jumalan läheisyydestä ja aidon kohtaamisen kautta voin välittää sitä suurta rakkautta jota olen itse saanut. Pyhän paikan kokemiseen ei tarvita paljoa. Riittää vain usko Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyö ristillä.

Me saamme juuri nyt olla tuolla ”pyhällä paikalla”. Olenko riisunut ”kengät” ne turhuuden markkinat jotka pitävät uskon vaimeana ja tehottomana? Olenko altistunut maailmaan enkä kuule sen hälinän takaa Jumalan ääntä tai kutsua? Olenko turtunut hädän keskellä ajattelemaan ettei minun panokseni kuitenkaan riitä lievittämään tätä tuskaa? Olenko, elänkö, riitänkö?
Paikka jossa seisot on Pyhä! Jumala kutsuu sinua nyt toimimaan, uskaltamaan, riittämään, elämään ja olemaan Hänen yhteydessään!

Päivi Valkoniemi
Teksti on Suomen viikkolehden kolumnikirjoitus

Työmies on palkkansa ansainnut

Googlasin eräänä iltana tuota lausetta ”työmies on palkkansa ansainnut” ja törmäsin lukuisiin kannanottoihin, blogeihin ja artikkeleihin joissa vaatimalla vaadittiin oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa palkkausjärjestelmiin. Ajatukseni lähti liikkeelle alkuperäisestä siitä originaalista opetuksesta joka sijaitsee Luukkaan evankeliumissa 10: 7. Jeesus opetti ja opettaa edelleen että meidän tulee lähteä ja toimia niiden keskellä jotka apua tarvitsevat, palvellen ja rakastaen.

Jouduin kuitenkin hieman harhaan kun kuvittelin että Matteuksen evankeliumi 20: 1-16 pitäisi sisällään tämän lainauksen. Siinä Jeesus opetti kuinka kaikille työmiehille maksettiin sama palkka riippumatta siitä kuinka pitkän päivän he olivat tehneet. Toiset kuitenkin nurisivat että heille kuului isompi palkka koska he olivat tulleet jo aikaisemmin työhön ja isäntä joutui ojentamaan heitä sanoin: ” Enkö saa tehdä omallani, mitä haluan? Vai onko silmäsi nurja sen tähden, että minä olen hyvä?”(Matt. 20:15).

Joudumme jatkuvasti näiden kysymysten äärelle arkipäivän toimissa. Olenko minä oikeutettu saamaan enemmän ja olenko arvokkaampi kuin joku toinen? Se missä yhteydessä Jeesus opetti meitä saamaan sen minkä olemme ansainneet oli mielenkiintoista todeta. Luukas 10: 2 Ja hän sanoi heille:”Eloa on paljon mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa”.
Ja tässä yhteydessä Jeesus vielä sanoi että :”Kun tulette johonkin taloon, niin sanokaa ensiksi: ”Rauha tälle talolle! Ja jos siellä on rauhan lapsi , niin teidän rauhanne on lepäävä hänen päällänsä, mutta jos ei ole niin se palajaa teille. Ja olkaa siinä talossa ja syökää ja juokaa , mitä heillä on tarjota, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta taloon” (Luuk. 10:5-7).

Mielenkiintoista ja aivan päinvastoin kuinka me ymmärrämme ja käytämme tänä päivän tuota ikuista lausetta. Me olemme oikeutettuja ilman esityötä eli rukousta vaatimaan asioita ja oikeutusta omille pyrkimyksillemme. Me emme uskalla lähteä teille ja aitovierille ilman asiaan kuuluvia täsmävarusteita. Pelkäämme joutuvamme kuin lampaat susien keskelle, siis pelkäämme vaikka Jeesus sanoo, että Hän antaa meille vallan tallata käärmeitä, skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava (Luuk. 10:3-4 ja 19). Mutta meidän täytyy tehdä se rukoillen ja näin itseämme varustaen.

Omassa työssäni joudun joka päivä sen tosiasian eteen että ilman rukousta, keskustelua Jumalan kanssa en jaksa enkä uskalla käydä päivän työhön ja vaatimuksiin. Jumala on ihmeellinen voimanantaja eikä Hän pyydä muuta kuin uskollisuutta sanansa toteuttamiselle ja keskusteluyhteyttä. Työmies on palkkansa ansainnut mutta rukoilkaa siis elon Herraa! ”Rakasta Herraa Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi, koko voimastasi ja koko mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”

Päivi Valkoniemi
Kirjoittaja toimii oy noark ab:ssä johtajana, työkuntoutuspalvelut vastuualueenaan

Velkakello

Velkakello.fi

Olen todella huolestunut, kuten monet muutkin, euroopan ja Suomen taloustilanteesta. Oheisesta velkakellosta näet missä mennään.

1.6.2010 Ismo Valkoniemi