Kaksi Daavidia, Billy ja Daavidin poika

David Herzog

Olen katsonut David Herzogin puheita ja koukoussarjan tilaisuuksia TV7 plus-kanavalta sekä seurannut käytyä keskustelua aiheesta jo pidemmän aikaa. Tosiasiallisesti keskustelu käynnistyi jo edellisen vierailun yhteydessä. Mielipiteet jakautuvat puolesta ja vastaan.
Olen elänyt 50 vuotta Suomen siionin ytimessä, lähellä herätysliikkeitä ja monia aiempia ilmiöitä, joka nostaa mieleeni monia muita tilanteita vuosikymmenten varrelta. Tästä syystä en ole ihmeissäni, en hirveän innostunut, enkä varsinkaan hämmästynyt. Jotakin tuttua ja vanhaa tässä Herzog ilmiössäkin on, vähän toisessa muodossa. Aiemmissa ilmiöissä on ollut kultapölyä, naurua joka ei pysähdy, riivaajia on ajettu ulos tai jalat ovat kasvaneet. Nyt on kultahampaita ja tuuheata tukkaa sekä painon alenemista ja nuortumista.
Uskon että erityisesti karismaattinen tai äärikarismaattinen liike tarvitsi Herzogia Suomeen, juuri nyt.

Mutta iloitsen aidosti jokaisesta kokouksessa pelastuneesta ja rukoilen että löytäisivät paikan jossa kasvulle on tilaa. Epäilemättä Hetzogille on tilaus ajassamme.

Jumala puhui minulle Joy-konsertin kautta

Järjestimme 16.11.2013 Finlandia-talossa Joy-konsertin, johon koen saaneeni koordinaatit Jumalalta. Konsertin tuli kohdistua Suomen nuorisoon ja keräyksen teema tuli olla ilo, taivaallinen ilo, näin koin joulukuussa 2012. Konsertti onnistui yli odotusten ja Finlandia-talossa sen oman henkilöstön mukaan ei ole kenties koskaan iloittu alkoholin kanssa tai ilman alkoholia niin kuin nyt raitis yleisö teki. 1000 ihmistä hyppi katsomossa ja vähintään 100 estradilla. Esiintyjät Ida Bois, Olli Helenius ja Harlem Gospel Choir antoivat kaiken kunnian Jumalalle.

Konsertin jälkeen Jumala puhui minulle edelleen ilosta. Hän sanoi, että hän haluaa antaa tällaisen ilon, riemun ja vapauden hengen Suomeen. Paraneminen ja ihmeet eivät ole keskiössä, vaan ilo ja vapaus. Ymmärrän että Hän tekee ihmeitä kaiken aikaa, mutta suurin ihme iankaikkisesta näkökulmasta on kuolemantilasta iankaikkiseen iloon siirtyminen. Taivaan näkökulmasta muilla ihmeillä ei ole merkitystä. Hampaat ja hiukset jäävät tänne joka tapauksessa.

Henkilökohtainen taso

Rakastan Jumalaa yli kaiken. Kiitän Jeesusta Kristusta siitä, että Hän kuoli syntieni puolesta ja iloitsen Pyhästä Hengestä joka rakentaa yhteyden siltaa ihmisten välille, sytyttää ja välillä rauhoittaa, kuiskaa ja hoitaa, antaa ajatuksia ja puheita, joilla saan rakentaa palvelutehtävääni ja seurakuntaani.
En tarvitse tasoa, jossa minun pitäisi katsella toisten suuhun, onko sinne ilmestynyt kultahampaita. Venäjällä pappina työtä tehneenä koen ajatuksen kiusallisena. Me olemme vähän "pilkanneet" neuvostokansaa kultahampaista, joita suusta pilkotti. Onneksi tiedän Jeesukseni kysyvän, mitä minä tahdon että Hän tekisi minulle. En kaipaa tuuheata tukkaa, enkä varsinkaan nuortumista. Nuoruuden ihannointi on niin kovin amerikkalaista ja vastoin luomisjärjestystä. On ihanaa vanheta arvokkaasti ja antaa ryppyjen kertoa koetuista taisteluista.

Mutta jos Jumala on päättänyt herättää kansansa tällä tavoin, niin Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken. Minä rakastan Lunastajaani ja en aio kapinoida Hänen päätöksiään vastaan.

Asiakastyön taso

Eniten olen huolissani niistä meille uskotuista läheisistä, joille euforinen tila on riippuvuus. Työmme parissa kymmenet ihmiset ottavat vastaan Jeesuksen sovituksen vuosittain. Kyse ei ole käännyttämisestä, vaan vapauden ilmapiiristä, jossa ihmiset haluavat valita uskon, joka nostaa heidät takaisin toivorikkaaseen elämään. Osa heistä ihastuu karismaattisiin ilmiöihin ja näistä ilmiöistä tulee heille oikean uskon mittari. Meillä on täysi työ muistuttaa että normaalia ei ole kiertää ympäri Suomen ilmiöiden perässä ja laiminlyödä luonnollinen sosiaalinen ympäristö, paikkakunta johon hänet on asetettu, ystävät ja perhe jotka hänelle on annettu. Myös tavanomainen työ voi jäädä pois, koska se estää "hengellisen elämän". Tavallinen opetus tai rukoustilanne ei maistu miltään, koska siinä ei ole "henkeä". Hengeksi kelpaa voimakkaat äänet ja kiihtynyt mieli, eurofia. Sama johon he olivat myös alkoholissa tai muissa aineissa addiktoituneet.

Mutta kun Pyhä Henki laskeutuu ja sen seurauksena iloitaan, nauretaan, karkeloidaan, puhutaan vierailla kielillä ja tapahtuu, kuten Apostolien tekojen alussa, iloitsen siitä. Iloitsen myös hiljaisuudesta, johon Pyhä Henki voi johdattaa, tasosta jossa voimme kuulla mitä meille puhutaan.

David Wilkerson ja Billy Graham

Minulla on ollut mahdollisuus olla livenä kuuntelemassa näitä kahta suurta maailman evankelistaa. Kun Billy Graham julisti yksinkertaista evankeliumia Helsingin Olympiastadionilla ja lopuksi kutsui ihmisiä parannukseen ja ottamaan vastaan pelastuksen, tuskin ääntään voimistaen, tuhansia ihmisiä ryntäsi ottamaan vastaan Jeesus Kristus elämänsä Herraksi.

David Wilkersonin työ kaduilla narkomaanien ja jengiläisten keskellä oli innoittamassa myös Samaria-työn perustamiseen 60-luvulla. Tämän suuren Jumalan miehen vaikutukset tuntuvat koko maailmassa vielä pitkään. Hän julisti yksinkertaista evankeliumikeskeistä tervettä oppia ja ihmeet ja merkit seurasivat tätä julistusta.

Daavidin poika

Saamme käydä viettämään Jeesuksen Daavidin pojan syntymäjuhlaa. Hän jolla ei ollut paikkaa mihin päänsä kallistaa, ketuillakin oli luolansa, mutta ihmisen pojalla ei ollut majapaikkaa. Hän joka jätti jälkeensä vain viitan ja siitäkin sotamiehet heittivät arpaa. Hän on tuleva takaisin kirkkaudessa ja kunniassa, tavalla joka ei jää keneltäkään huomaamatta. Silloin jokainen polvi taipuu kunniaan. Silloin ihmettely ja epäily vaihtuu näkemiseksi. Sitä ennen hän muistuttaa, että Hän on läsnä jokaisessa nälkäisessä, kodittomassa, ilman vaatteita olevassa, sairaassa ja väsyneessä. Löydämme Hänet kohtaamalla heikompiosaisia, tänäänkin.

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2013 Ismo Valkoniemi

Erehtymätön riippumattomuus konseksuksen hengessä

Kirjoitin edellisen blogini otsikolla "Suuret tulot rukoilemalla ja julistamalla Sanaa". Perimmäinen motiivi oli järjestökouluttajan motiivi. Kirjoitus ei ottanut kantaa sittenkään siihen, ovatko Pirkko Jalovaara ja Leo Meller saaneet suuret tulot rukoilemalla ja julistamalla Sanaa, vaan totesin yksiselitteisesti, etten ota kantaa yksittäisiin tapauksiin. En myöskään ryhdy heidän kouluttajakseen. Ajattelen kuitenkin että helposti yleishyödyllisyyden antamat erityisvapaudet ja niihin liittyvä eritynen vastuullisuus on osittain hukassa säätiöissä, yhdistyksissä ja kansainvälisissä avustusjärjestöissä. Näyttäisi siltä, että myöskin kunnallinen eläkevakuutusyhtiö kompuroi teeman kanssa.

Leo Mellerin osalta mahdollisesti erillisellä vakuutuksella tuettu eläketulo sekä mahdollisesti tulot kirjakustannuksen puolelta, joka on elinkeinotoimintaa, tarjoavat suurelta osin selvityksen tulojen muodostumiseen. Tuloja tulee monista lähteistä. On paljon mahdollista että Pirkko Jalovaaran laajan kirjatuotannon tulot ja kuka tietää, mahdolliset eläketulot voivat aivan hyvin olla osana tulojen muodostuksessa. Olipa niin tai näin, nyt olen arvannut jo liikaakin asiassa, joka ei minulle kuulu.

Se miksi nyt tartuin näppäimistöön, johtuu siitä että en usko kristittyjen, uudestisyntyneiden, helluntailaisten tai vaikkapa lestadiolaisten erehtymättömyyteen. En myöskään usko että kristittyjen tulee elää sellaisessa konseksuksessa, joka estää meitä arvioimasta ja keskustelemasta erilaisten ilmiöiden tai tekojen vaikutuksia tai seurauksia.

Pidän tärkeänä että kukin antaa omastaan. Jos joku on perehtynyt lainsäädäntöön, hän jakakoon sekä varoittavia että oikaisevia lauseita nähdessään tarvetta siihen. Joku toinen taas on etiikan asiantuntija, kolmas verotuksen, neljäs rakentamisen ja niin edelleen. Lista on loputon. Kaikkein pahin tilanne on sellainen, jossa kukaan ei lausu mitään, etenkin jos lausuttava on kohonnut näkyvässä tai näkymättömässä hierarkiassa hengelliselle jalustalle, jonka arvosteleminen liitetään Jumalan ja hänen työnsä arviointiin.

Voiko ihminen kohota tällaiselle tasolla? Ei voi. Korkein asema, mikä ihmisellä voi Jumalan edessä olla, on
armahdetun syntisen asema. Emme sittenkään kykene kohoamaan yhtään tätä korkeammalle elämämme aikana, vaikka palvelisimme Jumalaa millä tavoin tahansa. Meillä vain tahtoo olla tapa pyhittää itseämme ja toisiamme tekojemme mukaan. Me emme kuitenkaan pyhity millään muulla tavalla kuin uskon lahjan kautta, toisin sanoen saamme kohdallemme armon - lahjavanhurskauden.

Katolisen kirkon paavin erehtymättömyys ja Pietarin avaimien kantaminen historiassa pitävät sisällään kaikkein räikeimmät hengellisen ja maallisen vallan sekä materiaalisen mammonan yhteen koplaamiset. Nyt vallassa oleva paavi edustaa jo toisenlaista paaviutta, vaikka rakenteessa on vieläkin valtaisasti epämääräisiä jäänteitä menneisyydestä sekä kestämätöntä opillisuutta. Muun muassa Jehovantodistajien teokratia sisältää elementin, jossa järjestön arvostelu on itse Jehovan "kimppuun käymistä".

Elämä haastaa meitä vastuullisuuteen, kasvamaan aikuisuuteen, kypsymään, mutta samalla pysymään lapsen kaltaisina uskossamme. On siinä haastetta meille jokaiselle. Etenkin minulle.

15.11.2013 Ismo Valkoniemi

Suuret tulot rukoilemalla ja julistamalla Sanaa

Verotietojen julkistamisen jälkeen ainakin kaksi hengellisentyön työntekijää on nostettu otsikoihin, rukouspalvelijana tunnettu Pirkko Jalovaara ja itsenäisen riippumattoman lähetyssäätiön entinen johtaja Leo Meller. Aivan varmasti paikallisesti käydään keskustelua myös muista hengellisen työn johtajista.

Itselleni aihe on varsin tuttu ja perusteellisesti perattu. Olen toiminut yleishyödyllisten järjestöjen kouluttajana menneinä vuosina hyvinkin paljon ja kiertänyt etenkin Suomen päihdealan kristilliset järjestöt, noin 100 kpl, läpi koko maantieteellisen Suomen aikanaan. Koulutustoimintani on ulottunut myös muihin järjestöalan toimijoihin. Tähän kytkettynä kirjanpidollinen konsultointi ja tilin- sekä toiminnantarkastustoiminta, jossa olen mukana edelleen, niin uskon voivani lausua asiata jotakin asiantuntijan äänenpainolla.

Tästä kokemuksellisesta tiedostani huolimatta tärkein asia tässä keskustelussa on kutsumustietoisuus ja yleishyödyllisyyden käsitteen sekä kansalaistoiminnan sisäistäminen. Näistä lähtökohdista kirjoitan.

Aatteellisuus-käsite

Yhdistyksiä voidaan vapaasti perustaa aatteellisen tarkoituksen toteutumista varten (YhdL 1:1§). Tällöin käsite aatteellinen on laissa mainittu keskeinen sana.

Yhdistyslain 2§:n 1 momentin mukaan yhdistykset ovat aatteellisia, jos niiden tarkoitus ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen. Tämän pykälän kohdalla lainsäätäjä lähtee siitä, että yhdistyksen olemassaolon tarkoitus on aatteellinen toiminta, ei taloudellinen etu aatteellisessa toiminnassa mukana oleville. Kohtuullinen palkka ei ole sitä tietenkään, sillä aina tehdystä työstä voidaan palkka maksaa jos siihen yhdistyksellä on varoja jotka ovat siihen tarkoitukseen varattuja. Pienessä yhdistyksessä, jossa vain muutamat henkilöt pääsevät vaikuttamaan yhdistyksen rahan käyttöön, jossa nostettavat palkat ja palkkiot menevät kohtuullisen rajan yli, voi yhdistysrekisteri ja veroviranomainen arvioida aatteellisen ja yleishyödyllisyyden rikkoutuneen. Paljon sitä ennen pitäisi järjestön oman kontrollin reagoida, etenkin kristillisissä yhteisöissä.

Yleishyödyllisyyden-käsite

Yleishyödyllisyyden käsite pitää sisällään periaatteen, jossa toiminnan painopiste ja kärki on yleinen hyvä, toimitaan yleiseksi hyväksi, laajemman kansalaisyhteiskunnan hyväksi. Tämä periaate pitää sisällään kohtuullisuuden käsitteen, etenkin kun puhutaan järjestön aktiivitoimijoille maksettavista palkkioista. Jos rahaa laitetaan yleiseen hyvään, mitään rajoitteita ei ole. Tällaiselle toimijalle yhteiskunta antaa ns. verovapauden kerätä varoja tai tuottaa tuloja, niillä tavoin kuin se on laissa määritelty. Samassa kohdassa laintekijät muistuttavat kohtuullisista palkoista, koska vastineena on nimenomaan yleistä hyvää varten saatuja erityisoikeuksia.

Keräyslupa

Poliisihallinnon keräyslupaohjeissa ja periaatteissa annetaan oikeus kerätä rahaa julkisesti jotakin tiettyä tarkoitusta varten, jossa keräyksen pakollisina kuluina voi olla kohtuullisesti keräysorganisaation kuluja, kuten palkkoja. Tavoite on yhteiskunnan antamalla luvalla saada kerättyä varoja, joiden käyttö edistää kansalaisyhteiskunnan tai yhteiskunnan yleistä hyvää. Myös aatteelliseen toimintaa on mahdollista kerätä varoja, kunhan samat varainkäytön periaatteet toteutuvat. Varojen keruuta valvoo Poliisihallinto.

Kutsumuksellinen lähtökohta
Jos kristitty uskoo Jumalan johdatukseen ja siihen, että Hän johtaa polkuamme kun kuljemme rukoillen ja kristitty kokee saaneensa tehtävänsä Jumalalta, tulee vastuullisuus varojenkäytöstä ja työn hedelmistä myös Jumalalle, tai sitten logiikassa on jokin aukko. Tästäkin huolimatta olen nähnyt yli 20 vuoden järjestöuran aikana monenlaista ihmisen "tahtomista" niin, että kaiken huonon päälle ovat asianomaiset vielä rukoilleet ja siunanneet työtä ja pyytäneet Jumalalta lisää varoja.

Omalta osaltani valitsin 2008 kahdesta kilpailevasta työtarjouksesta sen, jossa luvattiin pienempi palkka. Tämä johtui siitä, että tunsin sydämessäni valitsevani oikein. Nyt viiden vuoden jälkeen, tiedän valinnneeni oikein. Tähän työhön sain mukaan vaimoni ja se toinen tarjouksen tehnyt kamppailee aivan ylivertaisissa ongelmissa, meidän kokiessa Samarian työn yllä suurta lepoa ja rauhaa. Olen valinnut elämässä myös väärin, joten en puhu kovaa ja korkealta. Viestini on kuitenkin että kutsumustyö lähtee sydämen tasolta, ei lompakon tasolta.

Henkilökohtainen mielipide

Ajattelen tänään niin, että aina kristillisiin järjestöihin ja seurakuntiin pyrkii sisään Mammonan henki. Siksi aika ajoin avustusjärjestöjen ja kristillisten järjestöjen johtopaikoilla olevien työsuhdeautot ja palkat ja palkkiot tulisi arvioida yllä mainittuja periaatteita noudattaen uudelleen. Jos näitä asioita haluaa pohdiskella lisää, kirjani Mammonan maailmasta kuninkaan perilliseksi on puheenvuoro, jonka voi ottaa pohdinnassa yhdeksi ajatelmaksi. Se on pieni kirjanen, jonka lukee tunnissa parissa.

En ota yksittäisiin tapauksiin kantaa, koska en tunne riittävästi näiden rahanhankintatapoja ja itseansaintalogiikkaa. Mikäli järjestö hankkii itse varoja muutoinkin kuin verovapautta ja keräyslupaa hyödyntäen, sillä on itsenäisempi oikeus päättää näiden muiden varojen kohdentamisesta.

Ismo Valkoniemi 9.11.2013

Vapaus on rakkauden ymmärtämistä

Jano joka ei sammu

Ihminen pyrkii löytämään mielihyvää tuottavan olotilan luonnostaan. Maailmamme tänään tarjoaa suunnattoman haasteen meille aikuisille, erilaisten mielihyvää tuottavien asioiden puutarhana, mutta vielä selvemmin kehitysvaiheessa olevan nuoren elämässä. Nuoren elämään kuuluvat biologisten ja psyykkisten viettitunteiden herääminen, jotka tosiasiassa ovat tervettä ja tärkeää osaa ihmisen elämässä. Tämä ihmiseen kätketty suuri elämänhalun energia joutuu ennennäkemättömän aistiärsyketulvan keskelle, jonka markkinamiehet ovat valjastaneet käyttöömme. Valtaisat näyttöruudut 3d-laseineen, täydelliset äänimaisemat, tuoksut ja kosketukset avaavat lähes todentuntuisen virtuaalimaailman, jopa kosketuksen tuntua voidaan lisätä virtuaaliseen maailmaan erilaisilla antureilla ja heikkosähkövirroilla. Jos raha riittää, nautinnon määrällä ei näyttäisi olevan loppua. Nautintoa on tarjolla haluavien sielujen nettisivuilta, kemiallisesti tai elektronisesti, hemmottelemalla kehoamme tai etsimällä adrenaliinia korkeudesta, syvyydestä tai nopeudesta.
Samaan aikaan perinteiset kristilliset arvot ovat joutuneet ennen näkemättömän arvostelun ja arvioinnin kohteeksi, joka johtunee houkuttelevan tarjonnan – koetaan vapaudeksi – ja perinteisten arvojen – koetaan esteeksi - välisestä ristiriidasta.

Kipeä ihminen

Lapsi muodostaa käsityksen vanhempien arvomaailmasta, josta tulee hänen elämäänsä valvova osa, psykologien kutsuma superego. Ihminen korjaa tätä sisäistä suhdetta elämänsä normeihin, kieltää osan näistä arvoista, hyväksyttäviin ja ehdottomasti kiellettyihin, rajoittaviin sekä peilaa suhdettaan vanhempiensa arvomaailmaan ja Jumalaan. Koska juuri murrosiästä nuoreksi aikuiseksi käydään suurimmat kamppailut ja irtiottoyritykset tähän elämän perintönä saatuun arvomaailmaan, nuori kokee ahdistusta ja vihaa sitä perinnettä kohtaan joka on esteenä kuvitellulle vapaudelle ja toisaalta joka tosiasiassa suojaisi pahimmilta kivuilta. Vastaavasti rajojen rikkominen synnyttää syyllisyydentuntoa ja häpeää.

Siemen on kylvetty

Vanhempien huoli kipuilevasta nuoresta on usein ennenaikaista. Arvot on koeteltava itse ja uskon vahvuus ja merkitys koettava omakohtaisesti. Tämän ajan houkutukset eivät sittenkään varasta nuoriamme automaattisesti. Ratkaisu ei ole eristäytyminen maailmasta, vaan keinotekoisten ilmiöiden paljastaminen ja niiden merkityksettömyyden osoittaminen. Juuri nuoret jotka ovat kohdanneet nämä ilmiöt elämässään, käyvät tämän kamppailun, joka vanhemman sukupolven elämässä käytiin toisenlaisten houkutusten muodossa. Ilmiöiden määrä ja teho vaikuttavat suunnattoman vahvoilta, mutta tosiasiassa valtaisa tarjonta tekee niistä heikon. Ei ole syytä uskoa mihinkään, sillä huomenna se on jo vanhaa.  

Armollinen Jumala

Ykkösohje vanhemmille on armollisen Jumalakuvan opettaminen lapsille ja nuorille. Itse koin pakkoa ja vaatimuksia, jonka vuoksi pakenin uskoa ja koin syyllisyyttä ja häpeää suhteessa vanhempiini ensimmäiset kymmenen aikuisvuottani. Lähes 30-vuotiaana, jo avioon menneenä ja kolmen lapsen isänä, omat elämänvaikeuteni ajoivat minut etsimään Jumalaa. Rakkauden ja armon Jumalan löytyminen palautti minut seurakuntayhteyteen. Armon löytäneinä vanhempina jaoimme sitä myös lapsillemme. Armollinen asenne ei ollut vapaata kasvatusta, vaan uskon luonnollista elämistä arjessa, ilman pakkoa. Lopputulos on sama, mutta ilman kymmenen vuoden pakoretkeä. Jo aikuisille nuorillemme usko Jumalaan on tärkeä voimavara elämässä, jonka kanssa on ollut hyvä perustaa perheitä ja hankkia lapsia, minun lapsenlapsiani.


Ismo Valkoniemi 11.6.2013

Kapeat piirit ja välinpitämätön yleisö

Siinä he taistelevat, Sari R-L sekä Johanna K vastaan kristityt. Kaksikko ottaa yksittäisiä voittoja lehdistön median tuella. Perusajatuksena lienee heikkojen ja sorrettujen luokkataistelu. Tästä mielikuvasta johtuen mukaan on saatu vasemmistopiirit, vihreät, tunteiden kautta elävät kulttuuripiirit sekä eurooppalaista intellegtuellia ilmapiiriä haistelevat oikeistolaiset. Persut, kristilliset ja osa keskustasta ymmärtää konservatiivien ja karismaatikkojen tuskaa.

Viimeinen näytös koski lähetystyötä, jota vastaan toinen yllämainituista on käynyt jo pitkään. Nyt kuitenkin siitä tuli maailman tärkein asia, yhteys- ja tulkaa kaikki ja tehkää mitä haluatte-liikkeiden myötävaikutuksella. Odotamme innolla, miten tätä lähetystyötä nyt aletaan toteuttamaan. Onko sen kärkenä Kristuksen lähetyskäsky ja evankeliumi, vaiko ilosanoma kaiken sallivuudesta?

Onneksi olkoon Sari ja Johanna, keltainen lehdistö ja kaikki seksuaalista tasa-arvoa kannattavat piirit. Olette saattaneet Suomen Lähetysseuran sekä kirkon tielle, josta ei ole paluuta. Teidän mielestänne ei pidä ollakaan. Arvatenkin hyvinkin pian SLS raportoi voimakkaista supistuksista. Jo vaurastuneet Afrikan kirkot katkaisevat yhteytensä seuraan tuota pikaa ja kannatus kääntyy laskuun. Mutta teidän tavoitteenne eteni hieman.

Miten Rooman historiassa taas kirjoitettiinkaan rappiosta? Oliko se niin että tämän kaltaiset asiat ja kaikenlainen itsekkyys ja hekuma olivat tulleet siihen mittaan, että kansalla ei ollut enää yhteistä tahtoa puolustaa Roomaa? Olisiko ihan väärin verrata 300-400 luvun Roomaa tämän hetken Eurooppaan?

Eilen Tanskalainen dokumentti kertoi lähes ylistävästi Tanskan Turkkilaisesta nuoresta parista, jolla on perinteiset arvot. Naiset pysyvät neistyenä avioon asti, perheet ja suvut kantavat nuoria ja siirtävät arvonsa heille. Islamin uskolta te kulttuurivihreät otatte tämän ihanteena, kristilliset perinteet te poljette halveksuen. Ette edes halua kuulla, että heillä on vielä tiukempi kanta homoseksuaalisuuteen. Sääli, sillä niin paljon turvallisempi kulttuuri kristillisyys olisi ollut meille kaikille, mutta se olisi pitänyt ottaa sellaisena kuin se on raamatussa kirjoitettu, ei tehdä siitä sellaista "kaikki saavat tulla ja olla"-höttöä.

Eipä mahda mitään, näillä mennään!

10.6.2013 Ismo Valkoniemi

Menetimmekö sukupolven?

Siinä me istuimme viime viikolla toimistossamme. Kaksi eläkkeellä olevaa rouvaa, jotka toivat tukiasukkaamme käymään toimistossamme. Olivat vapaaehtoisia, seurakunta-aktiiveja, evankelistoja. Kyllä heistä on paistanut jo pitkään armollisus heikkoja kohtaan ja äärimmäinen halu seistä heidän rinnallaan. Miten ovatkin niin esimerkillisiä.

Tukiasukasohjaajamme Marko oli paikalla myös, minä ja lähihoitajaharjoittelija. Marko kertoi kuinka hän on kasvanut neljässä vuodessa takaisin elämään ja usko on tärkeä. "Se on oikeastaan aika ihme", totesin, "koska tullessaan meille työharjoitteluun, käveli Päivin eteen ja ilmoitti että hän sitten ateisti". "Niin olen uskossa ja minun koti oli myös uskovaisten koti, mutta meillä oli väkivaltaa", lisää Marko. "En halunnut kuulla koko uskosta sen jälkeen mitä isä aina teki, vaikka oli innokas seurakunta-aktiivi", Marko jatkaa. Sitten hän kertoo kuinka tuli meillä hyväksytyksi ja kuinka suhde Jumalaan korjaantui, vaikka tuo kodin trauma jäi ja välit isään eivät ole kunnossa. "Voi kuinka koskettava tarina", jatkaa toinen naisista. Minunkin lapset ovat jääneet pois seurakunnasta, kun me olimme aika tiukkoja. Emme sallineet mitään muuta kuin oman herätysliikkeen musiikin ja kirjat ja sitten nuorena hänet erotettiin seurakunnasta", hän kertoo. "On aika katkera seurakunnalle ja aikuinen jo nyt, mutta ei me ymmärretty muusta mieheni kanssa, kun seurakunnassa edellytettiin tällaista tiukkuutta ja ohjattiin siihen, emme me ymmärtäneet että se oli virhe", hän jatkaa.

Toinen naisista kertoo kohta, että hänen poikansa on myös meidän tukiasunnossa Helsingissä. Kipuja on kovasti jäänyt ja ei ole helppo hänelle puhua rakastavasta Jumalasta.

Itse muistelen Hämeenlinnan nuorten uskovaisten porukkaamme. Meitä oli kai lähes 50 nuorta, joista vain muutama on ns. uskossa, ainakin näin julkisesti kuin minäkin. Monet kaverini erotettiin nuoruuden hölmöilyjen takia, jotka ovat melkein väistämättömiä nuorten maailmassa. Irroitettiin "kuivina oksina". Kerron vielä että otin kymmenen vuotta etäisyyttä, enkä halunnut kuulla edes sanaa Jumala, kun koin touhun vastenmieliseksi. Oman armollisen Jumalan löysin, kun lamavuosina kompuroin ja en tiennyt enää muuta avun lähdettä. Hän tulikin hyväksyen ja hienotunteisesti ja sain monenlaista konkreettista ja ihmeellistä apua, jonka kautta tajusin etteivät seurakunnat olleet edustaneet Kristuksen mieltä toiminnassaan oikealla tavalla.

Kaikessa karuudessaan meille kaikille jäi keskustelusta hyvä mieli. Marko ja minä olimme löytäneet armollisen Jumalan ja saamme siitä näkökulmasta tehdä työtä särkyneiden, häpäistyjen ja monista riippuvuuksista kärsivien kanssa. Rouvat olivat mielissään, jospa kuitenkin Jumala voisi korjata myös heidän lastensa ja Jumalan suhteen ja antaa anteeksi ymmärtämättömyydelle, joka menneinä vuosina vallitsi.

Miksi vanhemmat vaativat lapsilta kuuliaisuutta tai alistavat heitä Jumalan sanaan vedoten? Se voi johtua heidän neuvottomuudestaan ja avuttomuudestaan, mutta siinä on myös teologinen virhetulkinta kyseessä. Lapsen ja nuoren kannalta tilanne on kohtuuton, kun omaa tahtoa ei käsitellä armollisesti vaan vastakohdaksi asetetaan Jumalan tahto. Tätä perustellaan pyrkimyksenä taltuttaa ihmisen jumalanvastainen tahto. Synnin turmeleman ihmisen tahdon nähdään olevan suuntautunut pahaan ja ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa. Jumalan on kuitenkin luonut ihmisen, jonka luonnoliseen kasvuun kuuluu erilaisia kehittymisvaiheita, kapinaa, uhmaa ja kiusallisiakin kysymyksiä. Eivät nämä lapsen tai nuoren uhmat pelota Jumalaa, eivät horjuta Hänen valta-asemaansa, vaan ne ovat terveeseen kasvuun kuuluvia kysymksiä, jotka Hän on itse istuttanut meihin kasvaaksemme aikuisuuteen. Näiden tukahduttaminen Jumalan omalla Sanalla on perisynnin eräs piirre. Jos me otamme liian paljon oikeuksia tietää hyvä ja paha toisten puolesta, yläpuolelta, pakottamalla, se menee lähelle perisynnin olemusta: ”…teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan” (1. Moos. 3:5). Perisynti on siis väärä olettamus, että meillä olisi valta hyvä ja pahan tietämisen suhteen. Jumalan ja ihmisen välinen ero on suurempi ja vaatii nöyryyttä ja vähemmän kaikkivoipaisuutta, myös kasvatuksessa.

9.2.2013 Ismo Valkoniemi