Kaikkien aikojen Jumala, ihmiskunnan Isä - enemmän kuin oppi

Olen sanonut usein, että pidän täydellistä oppia utopiana. Olen kirjoituksissani torjunut ajatuksen, että Pyhän Hengen armolahjat olisivat lakkautuneet. Näillä kirjoituksilla en ole pyrkinyt tukemaan ja kannattamaan karismaattisuutta tai helluntailaisuutta, vaan torjunut näkemyksen, jossa opilla selitetään joidenkin armolahjojen lakkautuneen. Olen myös kirjoittanut koko Raamatun näkemyksen puolesta, sitä vastaan, että pidettäisiin Uutta testamenttia itsessään riittävänä, kuin myös varoittanut painottamasta liiaksi tiettyjä Paavalin kirjeitä. Kaiken tämän lisäksi olen hellästi yrittänyt torjua ajatuksen, että joku meillä oleva Raamatun käännös olisi ylivertainen ja takaisi meille pelastuksen, verrattuna johonkin toiseen käännökseen. Tässä kirjoituksessa avaan sitä, mitä tarkoitan tällä kaikella.

Abrahamin, Iisakin ja Israelin Isä on koko historian Jumala

Se, että me voimme tänään keskustella käännöksien ja opin tarkoista yksityiskohdista ja luoda dogmeja eli opillisia väittämiä on ollut historiassa mahdollista vain nyt. Raamattu kertoo yli 6000 vuotisesta ihmiskunnan historiasta tähän pisteeseen asti. Nykyhetkessä tekninen kehitys ja koulutus on kulkenut siihen pisteeseen, että vain nyt jokainen saa haltuunsa haluamallaan hetkellä lähes kaikki Raamatun käännökset. Vain nyt jokainen voi kuunnella minkä tahansa kirkkokunnan, seurakunnan tai yksityisen opettajan saarnoja, Raamatun opetusta, millä tahansa kielellä, mistäpäin maailmaa tahansa, reaaliajassa. Elämme täysin toisenlaisessa todellisuudessa, kuin koskaan aiemmin.

Nykytodellisuudessa maailma on kuitenkin täysin erilainen, riippuen siitä missä sosioekonomisessa kontekstissa liikutaan. Hyvinvoivassa läntisessä maailmassa kristinuskon opilliset hienoudet, jota voitaisiin kutsua ’hifistelyksi’, ovat irronneet regimenttiopin ja suunnattoman hyvinvoinnin vuoksi tekniseksi kinasteluksi siitä, kuka opettaa oikein, kenellä on virheettömin systemaattinen teologia. Tämä siksi että hätä tai nälkä eivät kosketa ja usko ei hallitse ajattelua, vaan enemmän älyllisyys. Vaikka olen puolustanut Pyhän Hengen armolahjojen muuttumattomuutta, en ole tehnyt sitä siksi että pitäisin yksilökeskeistä, tunteisiin vetoavaa - ’minun kokemukseni’ - karismaattista suuntausta kokonaiskuvana siitä uskosta Israelin Jumalaan, josta Raamattu puhuu Minun kansanani, joka kuulee Paimenen äänen. Jumala voi toimia laumassaan niin kuin haluaa, mutta kokonaisuus on paljon enemmän kuin jokin vivahde tai piirre, joita me havainnoimme Raamatusta ja joihin kiinnitämme huomiomme korostaen sitä.

Kokonaan toisenlainen todellisuus rakentuu sellaisessa sosioekonomisessa todellisuudessa, jossa kurjuus ja köyhyys on läsnä ja jossa olosuhteet muistuttavat Raamatun kertomusten aikoja. Uskon todellisuus rakentuu hetkeen, jossa ihminen koskettaa Jeesuksen vaatteessa roikkuvia, lain käskyistä muistuttavia ’tupsuja’: ”Jospa voisin edes koskettaa Häneen, niin että saisin avun ja paranisin”. Tästä syystä kristinusko kasvaa voimakkaasti kurjuuden ja ahdistuksen keskellä tänäänkin, siellä missä se elää siinä todellisuudessa toivon tuojana, missä kurjuus ja synti rehottavat ja missä demokratia, julkinen hyvinvointi tai ulkopuolinen apu ei näyttäydy arjessa samalla tavalla kuin meillä. Jumalan voima näyttäytyy uskossa ja katoaa siellä missä se on pukeutunut koreuteen, korskeuteen ja opilliseen hienouteen. Jumalan valtakunta ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus kytkeytyvät toisiinsa kurjassa ja köyhässä niin, ettei näitä kahta voi erottaa, eikä regimenttiopista kuulu edes puhua. Erityisen kirkkaasti tämä tulee esille jo Vanhan testamentin profeettojen toiminnassa. He haastoivat valtaa pitäviä tavalla, joka läntisessä maailmassa unohtui taka-alalle kirkon ja kruunun liittouduttua. Onko meistä tullut niin hovikelpoisia, että olemme alkaneet toistaa valtaapitävien teesejä ja emme missään tilanteessa ainakaan haasta näitä näkemyksiä?

Usko on paljon enemmän kuin kirjallinen kirjoitus, oppirakennelma ja ymmärrys opista. Se näyttäytyy toivona, voimana ja rakkautena, joka tunkeutuu epätoivon keskelle, tuskan keskelle, vajavaisuuteen, puutteen ja surun keskelle, poistaa kuivuuden ja antaa sateen, uuden toivon ja uuden kasvun. Se on jotakin jota emme voi täysin käsittää, sillä usko muuttaa maailmaa tänäänkin. Tähän muutokseen liittyy myös tarpeemme muuttua eli tehdä parannus, sillä ymmärrämme kutsun uuteen vanhan sijaan ja ymmärrämme, että Hänen haavojensa kautta me parannumme.

Kirjoitetun sanan historian vaikutus eri ajan ihmisiin

Olemmeko me koskaan ajatelleet, kuinka vähän historiassa Raamattu painettuna ja ’oikein käännettynä’ on ollut ihmisten käytössä? Israelin kansan ensimmäisen temppelin aikana 900 eKr. molemmin puolin, Toora eli Mooseksen kirjat ovat olleet kirjoitettuna kirjakäärönä temppelipalveluksen käytössä. Samoin kuningas Daavidin ja kuningas Salomonin virsiä ja tekstejä on syntynyt temppelipalveluksen tueksi. Tällöin Raamatun historian mukainen ihmisyys on ollut olemassa reilut 3000 vuotta, mutta kirjoituksia on vain yksin kappalein Jerusalemin temppelissä. Toki teksti palvelee Israelin koko kansaa.

Toisen pakkosiirtolaisuuden päätyttyä, toisen temppelin aikana, pappi Esra tuo Mooseksen lain kirjan esille ja sitä aletaan lukea. Tuolloin pakkosiirtolaisuudesta palannut Juudan kansa ymmärtää, Esran reformaation hetkellä n. 450 eKr., että he ovat unohtaneet, eivätkä ole lukeneet ja noudattaneet Jumalan käskyjä 150 vuoteen. Toisen temppelin aikana valmistui Tanak eli Vanhatestamentti, joka käännettiin myös kreikan kielelle 280 eKr., Egyptissä Aleksandriassa asuvan juutalaisväestön käyttöön, jotka eivät osanneet puhua hepreaa tai arameaa. Tässä vaiheessa heprean, aramean ja kreikankielisiä pyhiä kirjoja kopioitiin käsin ja niitä oli käytettävissä merkittävissä synagogissa diasporassa ja Jerusalemissa. Kuitenkin yhden kirjan käsin kopioiminen kesti noin vuoden, tuon ajan välineillä ja kirjoitustavalla, joten kopioita oli koko maailmassa vain joitakin satoja kappaleita Jeesuksen aikaan tultaessa. Tällöin ihmisen historia Raamatun mukaan oli hieman yli 4000 vuotta. Tässä vaiheessa ainoa kirjoitus joka Uuden liiton seurakunnalla oli käytössä on hepreankielinen tai arameankielinen Tanak tai kreikankielinen Septuaginta.

Kristilliseltä kirkolta kesti kauan sen määrittäminen, mitkä kirjat pitäisi kanonisoida, kuten aiemmassa kirjoituksessani olen kuvannut. Rooman itäosissa kanonisointi eteni hitaammin kuin läntisessä osassa. Kun virallisesti kanonisointi lyötiin lopullisesti lukkoon 400-luvun alussa, niin Itä-Rooman valtakunnassa se tunnustettiin vasta vuonna 600. Vastaavasti tiedämme, että kirkkoisä Origenen Aleksandriassa käytettiin nykyistä Uutta testamenttia jo vuosina 184–253.

Kreikankieli oli menettänyt läntisessä kirkossa asemansa ja se korvattiin latinalla. Ensimmäinen Raamattu Rooman kirkossa oli Jeromen Latinalainen Vulgata. Samalla kirkko katsoi jo varhain, että Raamattua ei ole syytä antaa kansalle sen omalla kielellä, jotta se ei alkaisi itse tulkita sitä ja arvostella kirkon opetuksia kriittisesti. Näin ollen tiedämme varmasti, että Raamattuja ei ollut käytössä myöskään seuraavaan tuhanteen vuoteen kuin harvoilla. Latinankielisiä käsin kopioituja Raamattuja oli merkittävissä kirkoissa ja filosofian sekä myöhemmin teologian laitoksilla yliopistoissa sekä merkittävissä luostareissa. Nyt olemme siis edenneet Raamatun ihmisen historiassa karkeasti 5500 vuotta ilman että Raamattu on saanut vaikuttaa meidän uskoomme suoraan. Raamattua luettiin kansalle latinaksi, joten suoraa suhdetta kansan ja Raamatun suhteen ei ollut kansalaisilla läntisessä kirkossa. Septuaginta sekä heprean ja arameankieliset teksti, pääosin apokryfikirjat elivät omaa elämäänsä. Myöskin Assyrian ja Babylonian sekä Syyrian alueilla kuljettiin eri tahtiin läntisen kristillisyyden kanssa.

Tässä vaiheessa on hyvä kysyä, kuinka Jumala on kohdannut ihmisiä pelastussanomallaan, jos Raamattua ei teknisistä syistä ole voitu saada ihmisten käyttöön tai sitä on tietoisesti pimitetty kansalta? Samalla meidän tulee ymmärtää, että lukutaitoisia oli hyvin vähän. Vastaus on sama kuin minkä me voimme lukea Uudesta testamentista. Usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanasta. Kirkoissa saarnattiin eli opetettiin kansaa sen omalla kielellä ja myöskin kuvat kirkkojen seinillä olivat osana opetusta, mutta ennen kaikkea Jumalan Pyhä Henki puhui ihmisten sydämiin. Siellä tapahtui muutos siksi, että Totuuden Henki johdatti ihmisiä. 1200-luvulla tunnetaan kuvaraamattuja, jotka oli valmistettu lukutaidottomille. Sana kuitenkin pitää ymmärtää kuten sen Jeesuksen opetuslapsi Johannes ymmärsi. ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme!!” Elävä Sana on lihaksi tullut Jeesus, joka koskettaa lukutaidotonta ja köyhää, mutta myös sydämen janoavaa – oli hänen asemansa ja varallisuutensa mikä tahansa. Me tiedämme Hänestä kirjoitetun sanan tähden, mutta myös siksi että Hän on läsnä jokaisessa historian vaiheessa. Tänäänkin me kuulemme Hänen ilmestyneen vainottujen parissa Iranissa tai Myanmarin armeijan tuhoisissa iskuissa karenien asuinsijoille tai vaikkapa elinkautisvangin elämässä Suomalaisessa sellissä. Tämä on todellisuutta, jota emme ymmärrä opilla ja järjellä, vaan se kuuluu uskon alueelle.

Kontekstuaalisuus tarkoittaa tänään sitä, että meidän on elettävä ihmisten keskellä itse täytettyinä Jumalan elävällä Sanalla. Meidän tulee elää siinä todellisuudessa, missä me nyt olemme, pyytäen Jumalan viisautta ja Pyhää Henkeä, jotta elämä muuttuu, jotta kurjuus katoaa, jotta ne jotka kärsivät, saavat lohdutusta. Teologian pitää juurtua paikalliseen maaperään ja saada tuottaa uudenlaisia ajatuksia vastauksina todellisiin kysymyksiin. Teologia ei saa toimia rajoittavasti, kertomalla normatiivisesta länsimaisesta teologisesta ymmärryksestä ja kulkemalla sormi pystyssä, kun poiketaan piirunkin siitä kristologisesta käsityksestä, joka itse ei kuitenkaan kykene pitämään yllä elämää vaan muuttuu kuolevaksi opiksi, jos se jää vain opiksi. Katoava läntinen kristillisyys saisi nyt pohtia, että millä perusteella se väittää olevansa oikeassa, kun ihmiset hylkäävät sen. Nyt pitäisi kysyä nöyränä, mikä meni pieleen, kun sanoma ei kiinnosta? Minä sanoisin, että syynä on oikeana mielletty oppi, joka on samalla elämälle vieras. Siitä on lämmikettä vain hetkeksi, sen sijaan oikea suhde Elävään Jumalaan, joka alkaa siitä että me ymmärrämme tarvitsevamme parantajaa ja syntiemme sovittajaa, joka pitää meidät oikealla tiellä – siinä on eväitä elämän mittaiselle matkalle. Oppi on yksinkertainen sydämen ympärileikkaus.

Nyt palaamme aikaan, jolloin saimme Raamatun. John Wycliffen käännös Uudesta testamentista ja osin Raamatusta syntyivät 1382-1395, mutta käännökset kiellettiin jo vuonna 1401 ja kaikki niitä käyttäneet ja levittäneet tapettiin vaarallisina kirkon pettureina. Samoin kävi myös 150 vuotta myöhemmin William Tyndalelle, joka poltettiin roviolla 1536 samasta ’synnistä’ syytettynä. Kuitenkin jo vuoden päästä Tyndalen ystävä Myles Coverdalen jatkama Tyndalen käännöstyö laillistettiin, kun sitä ennen Englannin kuningas Henry VIII oli heittänyt ’oikeaoppiset’ katoliset ulos Englannin kirkosta. Tunnemme hyvin Lutherin ja Saksan Wittenbergin kirjapainon vaikutuksen Suomessakin ja kuinka tuo protesti synnytti elämää. 1700-luvun alkuun mennessä koko Raamattu oli painettu 25 eri kielelle.
Pietismi ja aiemmin kirjoituksessani kertomani herätysliikkeiden synty vaikutti ratkaisevasti siihen, että Jeesuksen lähetyskäsky otettiin jälleen todesta. Raamatunkäännöstyö laajeni merkittävällä tavalla myös Euroopan ulkopuolelle. Tässä innostuksessa syntyivät 1800-luvun alussa ns. Pipliaseurat (Bible society).

Ensimmäinen Uusi testamentti ilmestyi 1548 Mikael Agrigolan kääntämänä nimellä Wsi Testamenti. Sen painosmäärä oli pieni ja päätyi lähinnä kirkon viranhaltijoille. Ensimmäinen suomenkielinen kokoraamattu, Biblia, Coco Pyhä Raamattu Suomexi, ilmestyi vuonna 1642. Sen taustalla oli vaimoni Päivin suora esi-isä piispa Rothovius, joka kiirehti käännöstyötä ja rakensi voimakkaan kirkkokurin kautta ’oikeaa oppia’ katolilaisuuden tilalle. Samaan aikaan Ruotsi-Suomi kävi 30 vuotista uskonsotaa katolilaisen maailman kanssa. Sotien vuoksi painos viivästyi ja valmistui siis 1642. Raamattu painettiin Tukholmassa, josta tuotiin Suomeen 750 kappaletta. Tavallisella kansalla ei siis ollut tähän mennessä vielä mahdollisuutta hankkia Raamattua.

1776 Pöytyän rovasti Antti Lizeliuksen valmistama Vanha kirkkoraamattu oli ensimmäinen Raamattu, joka tavoitti lukutaitoisen väestön laajemmin. Vanha Raamattu oli käytössä maassamme 164 vuotta aina 1933 käännettyyn ja 1938 hyväksynnän saaneeseen Raamatun käännökseen saakka, jonka painotyöt käynnistyivät sotavuosina 1940. Tuolloin Jumalan Sanan tarve oli kontekstuaalisesti maamme historian kipein. Kirkoissa huudettiin Jumalan puoleen ja Raamattuja toimitettiin tuhansia kappaleita koti- ja sotarintamalle. On päivänselvää, että tässä historiallisessa tilanteessa ei ollut ainuttakaan ihmistä maassamme, joka keskittyi käännöksen virheisiin tai oikeaan oppiin. Oikea oppi oli Jumala, jonka puoleen huudettiin todellisessa hädässä, ylivoimaisen vihollisen Neuvostoliiton vyöryessä maamme rajoille ja sen ylikin. Samaan aikaan oma äitini otti Jeesuksen vastaan elämäänsä Äänekoskella, veljensä Pentin kanssa. Elettiin kovia sotavuosia ja taloudellisesti vaikeassa tilanteessa ollut perhe oli menettänyt juuri isänsä, joka oli päättänyt päivänsä oman käden kautta. Sotavuodet ja sitä seuraavat vuodet olivat aikaa, jolloin herätysliikkeet myös levisivät voimakkaasti. Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta herätysliikkeet toivat myös kirkolliseen elämään eloa, kun niin sanotut viidesläiset herätysliikkeet syntyivät ennen ja jälkeen toisen maailman sodan.

Kuvasin aiemmin kirjoituksessani 1700- ja 1800-luvulla syntyneiden rukoilevaisuuden, herännäisyyden, lestadiolaisuuden suhdetta niin sanottuun Pyhän Hengen näkyvään toimintaan, jossa on saman kaltaisia piirteitä kuin helluntailaisuuden synnyssä 1900-luvun alussa. Viidesläisyys koostuu eri järjestöistä, joista merkittävimmät ovat Suomen Raamattuopisto (SRO), Kansan Raamattuseura (KRS) ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL).  Sota ja ahdistus ovat selkeässä syy-seurausyhteydessä seurakuntien elävöitymisessä enemmän kuin puhdasoppineisuus, joka johtaa itsessään jopa uskonsotiin. Toki kaikki herätysliikkeet ovat tuoneet opillisia jännitteitä, mutta suuremmassa kuvassa opilliset asiat eivät ole olleet jakavia, eivät pelastuksen kannalta keskeisiä, eivätkä taanneet parempaa uskon elämää tai puhtaampaa vaellusta sen paremmin herätysliikkeen sisä-, kuin ulkopuolellakaan. Sydämen tasolla Isän Jumalan edessä ratkaistaan kaikki edellä luettelemani kysymykset riippumatta siitä, minkä kyltin alla matkaa tehdään.

Voimme sanoa, että yli 6000 vuoden jaksolla, Raamattu on ollut vapaasti ja helposti kaikkien saatavilla, ehkä noin 250 vuotta, niissä maissa jossa on ollut riittävästi vapautta. Maailmassa on edelleen monia kieliä, joille Raamattua ei ole käännetty sekä monia maita, joissa se ei ole vapaasti saatavana, kuten Pohjois-Korea. Arvioilta noin 250 miljoonaa ihmistä asuu kielialueilla, joille Raamattua ei ole vielä käännetty. Jumala on kaikkien aikojen ja kaikkien ihmisten Jumala, riippumatta siitä kuinka painettu Raamattu on ollut saatavana tai minkälainen opin käsitys on ympäristössä ollut tarjolla. Ihmiset ovat aina huutaneet Jumalan puoleen, Jumala on valinnut ihmisiä Raamatun historiassa eri tavoin. Silloinkin kun profeetta Elias oletti olevansa viimeinen joka vielä uskoo, hän sai kuulla Jumalalta, että oli vielä 7000 israelilaista, jotka eivät olleet polvistuneet Baalin edessä (1. Kun. 19:14).

Elämää ylläpitävä lumoava Jumala, joka lähetti Poikansa

Ajoin pikatietä edes takaisin ja katsoin mihin kohtaan voisin Mitsubishi Pajeron keulan suunnata, että elämä päättyisi heti, enkä jäisi kitumaan. Oli vuosi 1990. Uutiset olivat kertoneet Nokian pääjohtajan Kairamon itsemurhasta. Samoin jopa puolitutut yrittäjät päättivät päivänsä Hämeenlinnassa järkyttävällä tavalla. Synkät pilvet olivat laskeutuneet Suomen talouden ylle. Tiesin että loppu tulee myös minun ylläpitämässäni rakennusalan sijoitustoiminnassa. Alasajo oli jo alkanut. Juuri valmistunut paritalo ja suuret velat tuntuivat ylivoimaiselta.

Syksyllä tilanne oli realisoitunut jo osin ja vaikeudet olivat päällä. Pankit alkoivat olla vaikeuksissa, pankkilakko ja 18 prosenttiin nousseet korot olivat viimeinen niitti – vai olivatko? Oli sittenkin Jumala, joka puhui sydämeeni ja myös Päivin sydämeen, että Hän on todellinen ja elävä. Päätimme antaa taloudellisen kriisin ja siitä syntyneen syvän aviokriisin ja kaikki näiden seuraukset Hänelle, jota emme tunteneet, mutta joka oli lähestynyt meidän sisintämme. Mieleeni laskeutui ajatus, jossa kehotettiin antamaan oma ruumis eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi. Ihmettelin tätä ajatusta, mutta muistin että ehkä sellainen oli Raamatussa. Kaivoin tuon paikan esiin Roomalaiskirjeen 12. luvun alusta. Tässä kohdassa vakuutettiin, että tämä on ihmisen järjellinen jumalanpalvelus. Tämä on se jonka järkemme tulee päättää ja joka tulee tehdä, että annamme itsemme Hänelle. Edelleen varoitettiin mukautumasta tämän maailmanajan mukaan, jotta voimme muuttua mielen uudistuksen kautta, ymmärtääksemme mikä on Jumalan tahto elämässämme. Teimme näin sen vajavaisen ymmärryksen mukaan jota meillä oli. Mutta se riitti.

Seuraavat reilut 30 vuotta ovat kuluneet enemmän tai vähemmän lähimmäistyössä, viljelyn ja varjelun teemoissa ja oikean opin ymmärtämisessä tai kaiketi tänään siinä, että en vieläkään ymmärrä mitä oikea oppi olisi. Välillä loputon opiskelu teologisessa tiedekunnassa, kirkon omissa oppilaitoksissa ja myös tunnustuskirjojen läpi tankkaaminen eivät ole vakuuttaneet minua siitä, että voitaisiin puhua oikeasta opista tai oikeasta teologiasta. Olisiko se tämä vai tämä tai kenties tuo? Kyse on sittenkin oikeasta Jumalasta ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta, Jeshuasta, joka tuli Eläväksi Sanaksi meidän keskellemme ja joka on luvannut viedä meidät perille.

Miksi en usko yhteen ainoaan oikeaan tarkasti määriteltyyn oppiin?

Lopuksi vastaan alussa esittämääni ajatukseen, että tämä kirjoitus selittäisi sen miksi en usko tietynlaiseen oikeaan oppiin tai täydelliseen teologiseen oppirakennelmaan. Olemme nyt kahlanneet läpi historiaa ja kirjoitetun sanan historiaa. Elämme aarteiden aikaa, kun käytössämme on kaikki se tieto kirjoitetun sanan historiasta, mitä jokainen esi-isämme olisi kaivannut. Samalla siellä missä kaikki tämä on helpoiten saatavilla, elämme läntisen kristillisyyden suuressa alennustilassa, joka syvenee vuosi vuodelta. On aika kysyä muutamia kysymyksiä ja vastata niihin.
Miksi aikalaisemme hylkäävät kristinuskon? Vastaan tänään, että siksi, että se ei kosketa heidän arkeaan. Onko yhteys sitä, että istumme kuuntelemassa keskinkertaisen yhteiskuntapoliittisen saarnan kirkossa? Vai onko se sitä, että kuulemme, kuinka joku toinen kristillinen taho on opillisesti väärässä? Onko palveleminen sitä, että saan toimia seurakunnassa järjestysmiehenä tai peräti juontaa jumalanpalveluksen?
Jos me olemme löytäneet oikean opin, niin kuinka hedelmät lasketaan? Toisesta seurakunnasta ’loikanneiden’ määrällä vai näemmekö kuoleman laaksosta nousevan ihmisiä takaisin elämään?

Ehkä noin kymmenen vuotta sitten törmäsin tutkimuskirjallisuuteen, joka puhui läntisen kristinuskon pirstoutuneen 15 000 eri tunnustuskuntaan. Aivan hiljattain, kun tutkin aihetta uudelleen, tutkimuskirjallisuus puhuu 30 000 eri tunnustuskunnasta. Olipa luku mitä tahansa, niin tämä tarkoittaa sitä, että mikäli jakautuminen jatkuu, niin kohta jokaisella on oma tunnustuskuntansa. Niitä on sitten yhtä paljon kuin on kristittyjäkin. Jakoa ei samassa tahdissa tapahdu katolisessa kirkossa eikä ortodoksisessa kirkossa. Se ei tee niistä opillisesti parempia, mutta asian käsittely siltä osin on jätettävä toiseen kertaan. Toki niissäkin muutamia suuria perusrepeämiä on historiassa tapahtunut.

Helluntailaisuus, joka on seurakuntataustani tänään, on Suomessa elänyt hyvin erikoisella tavalla. Kirjoitettua oppia ei ole lainkaan. Jos tarkkaan oppinsa määrittelevät luterilaiset ja kalvinistit käyttävät sanontaa 'yksin kirjoituksista' tai 'yksin Raamatusta', kertoakseen että heidän oppinsa rakentuu Raamatun varaan, niin paljon enemmän Suomen helluntailaiset voisivat sanoa tämän. Yksin Raamattu periaate on hallinnut yli 100 vuotta Suomen helluntailaisuutta siksi, että kirjoitettua oppia ei ole lainkaan. Kuinka tämä liike sitten on pysynyt hengissä, ollen lestadiolaisuuden jälkeen toiseksi suurin herätysliike maassamme? Helluntailaisuudessa on pyritty elämään opillisen opin ja teorian käytännön puolella, siellä missä koetaan Jumalan todellisuus. Kuitenkin muun aineiston vähyyden vuoksi Raamatun lukemisen tärkeys on aina korostunut. Tämä on samalla luonut siltoja karismaattisesti maltillisten helluntailaisten ja Raamatun arvovaltaa korostavien tunnustuksellisten kirkkokuntien välillä.

Mutta ongelma tänään laajasti on se, että uskomme ja toimintamme ei vastaa enää ympäröivän elämän kysymyksiin. Missä on aito vuorovaikutus, joka elää ihmisten arjessa ja juhlassa, kivussa ja ilossa, sairaudessa ja voitoissa? Jos Jumalan sana on elävä ja voimallinen meissä sisäisesti, saamme olla tänäänkin ihmisten keskellä, – se ei tapahdu vain seurakunnassa – vaan niiden keskellä, jotka ovat kadottaneet yhteyden toisiin ja itseensäkin, mutta joilla yhteys ympäröivään todellisuuteen palautuu kun yhteys aidolla tavalla uudesti luodaan. Jumalan voima ei ole opin hienouksissa, vaan elävässä suhteessa Häneen, jolloin jakaessamme omaa arkeamme, Sana on keskellämme – luonnollisena ja ilman että tämä karkottaa ketään pois. Meidän ei tarvitse käännyttää ketään, vaan hyväksyä kaikki ja muutos tapahtuu. Hänen armonsa tähden, ei meidän suorituksemme tähden. Meidän ei tarvitse julistaa, vaan me voimme yhdessä ihmetellä ja käydä dialogia, sillä dialogos on sana, jota julistamisessa Raamattu kreikankielellä käyttää. Hän, Jeesus, muuttaa minua ja toisia yhteydessä ja vuorovaikutuksessa.

Roomalaiskirje 12 jatkuu aiemmasta ajatuksesta näin: ”Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut. Sillä niin kuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Messiaassa (Kristuksessa), mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä; ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu…”