Viime aikoina vastaani on tullut ajatus, että apostolisen ajan jälkeen Pyhän Hengen armolahjojen näkyvä toiminta, kuten kielilläpuhuminen, profetoiminen ja parantamisen armolahja olisivat lakanneet kokonaan. Ensimmäisten satojen vuosien ajalta voidaan kuitenkin poimia luotettavista lähteistä tietoja, jotka eivät tue tätä väitettä. Samoin, jos alamme kaivelemaan lähihistoriaa, voimme nähdä selvästi kuinka herätyskristillinen toiminta ja Pyhän Hengen rajoittamaton toiminta on nähtävissä historian lehdiltä.
Tämä ei ole kattava esitys, vaan suhteellisen suppea
blogikirjoitus. Tarkoitukseni on kuitenkin avata tätä kysymystä hyvien
lähdeviitteiden avulla, koska itseäni on häirinnyt väite, että Yhdysvalloissa Azusa-kadulla
alkanut herätys olisi päättänyt tuhansia vuosia vallinneen hiljaisen jakson,
jolloin Pyhän Hengen toimintaa ei ollut nähtävissä. Tällainen väittämä on
täysin perätön ja kestämätön väite, joka perustuu heikkoon kirkkohistorian
tuntemukseen. Aloitetaan Suomen herätyksen suuresta nimestä Lars Leevi
Lestadiuksesta:
"Niin käsittämätön on Jumalan työ
ihmisessä, kun hän tulee liikutetuksi Pyhältä Hengeltä, että luonnollisen ihmisen täytyy hämmästyä voimatta käsittää asiaa. Mutta myös
meidän päivinämme
on yksi ja toinen, joka puhuu aivan vierasta kieltä ilman, että olisi käynyt
mitään koulua. On olemassa, sanon minä, yksi ja toinen, joka osaa puhua kieltä, jota kukaan ei ymmärrä,
vaikkakin on harvinaista tavata semmoisia. Mutta niin kuin maailman joukko otti vastaan
Pyhän Hengen vaikutuksia helluntaipäivänä pilkalla, niin vastaanotetaan Pyhän Hengen
vaikutukset vielä tänään pilkalla maailman joukon taholta. Sillä jos joku
kristitty liikutetaan
Pyhältä Hengeltä ja alkaa puhua uutta kieltä parannuksesta, kääntymisestä, uudestisyntymisestä,
uskosta ja pyhityksestä, niin on suruton joukko valmis pilkkaamaan semmoista.
Meidän Vapahtajamme sanoo: “Kun Pyhä Henki tulee, niin hän nuhtelee maailmaa
synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden.”Pyhän Hengen virka on niin
muodoin nuhteluvirka, jonka saattaa kuulla profeettain, Johannes Kastajan,
Vapahtajan ja
Pietarin nuhdesaarnasta helluntaipäivänä. Mutta juuri tästä nuhtelemisesta
maailma ei pidä.
Se oli juuri tämä nuhteleminen, jonka tähden profeetat tulivat aikalaistensa
vihaamiksi ja
vainoamiksi. Saman nuhtelemisen tähden hakattiin Johannes Kastajan kaula, ja nuhdesaarnojensa
tähden tuli Vapahtaja ristiinnaulituksi, koska omavanhurskaat fariseukset eivät
kärsineet semmoisia nuhtelemisia ja rankaisemisia, jotka Vapahtaja julisti
heille erityisesti
elämänsä loppuaikana."
(Lars
Leevi Laestadius, 1860)[1]
Professorit Jukka ja Lauri Thurénin Kristillinen usko –
Nikean tunnustuksen opas kirjassaan toteavat, että vuosisatoja Pyhästä
Hengestä ei uskallettu sanoa mitään, vaikka kokemuksia olisikin ollut, koska
varminta oli välttää Pyhän Hengen pilkka, niin pelottavana se koettiin. Vasta
300-luvulla kiinnostus Pyhän Hengen määrittelyyn kasvoi. Syynä tähän oli idästä
tulleen mystiikan vaikutus, jotta osattaisiin erottaa harhaopit muusta
hurskausmystiikasta.[2]
Thurénit kuvaavat kirjassaan, että idän mystikkomunkit haastoivat kirkon jo
patristisella ajalla suhteessa Pyhään Henkeen. Syntyvän kirkon oli myös
sanottava Pyhästä Hengestä jotain, vaikka Nikean konsiilin johtava teologi
Gregorios Nyssalainen opettikin, että usko Pyhään Henkeen on tarkoitettu
elettäväksi, ei rikki analysoitavaksi.[3]
Tässä on samankaltainen viisaus, millä olen itse torjumassa täydellistä oppia
ja en voi hyväksyä opillisesti rakennettua ajatusta lakanneista Pyhän Hengen
armolahjoista. Kyse on kaikkivaltiaan Isän, Luojamme yhdestä olomuodosta, Hänen
Pyhästä Hengestään. Jesajan kirjan 55. luvun jakeessa 8-9, Jumala puhuu profeetan
kautta: ”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä
teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi
kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun
ajatukseni teidän ajatuksianne.” Tämä on täysin yhteneväinen sen kuvan
kanssa, jonka Raamattu Pyhästä Hengestä antaa. Joh. 3:8: ”Tuuli puhaltaa,
missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja
minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." Saarn. 11:5:
”Niin kuin et tiedä tuulen teitä etkä luitten rakentumista raskaana olevan
kohdussa, niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki tekee.” 1Kor. 2:11:
”Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka
hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan
Henki.”
Näemme Raamatusta selkeästi, että sen mitä on Jumalassa, sen tietää vain Jumalan
Henki. On täysin turhaa pyrkiä väittämään jollakin opillisella
perusteella, että jokin Pyhän Hengen ominaisuus olisi lakannut.
Herätyskristillisyyden alkujuuret
Esipietismi tai arndtilaisuus olivat saksalaisen teologin
Johan Arndtin (1555-1621) kirjoitusten puheiden ja myöhemmin kirjoitusten
kautta syntyneet herätysliikkeiden eräät juuret. Reformaation jälkeisestä
mystiikkaan ja henkilökohtaiseen hurskauselämään kiinnittyvästä uskonelämästä
tuli tärkeä osa kansan henkilökohtaista uskonelämää.[4]
Voimme aivan hyvin kysyä, mikä on ollut kirkolllisessa sanastossa tarkoitettu
mystiikka, suhteessa Raamatulliseen Pyhän Hengen toimintaan. Kysehän on kuitenkin
vain ihmisen antamasta termistä ilmiöille, jotka eivät ole selitettävissä ihmisjärjellä.
Kun olen keskustellut ortodoksiystävien kanssa mystiikasta, puhumme Pyhän
Hengen toiminnasta, joka perustuu Raamatun kuvauksiin. Mystisismi on
ajatussuunta, jonka mukaan olevaisen ydin on mystinen ja käsitettävissä vain intuitiolla
tai ’hengessä’. Tämä ei ole vierasta Paavalin teologiassa, mutta ei myöskään aiemmin
mainitsemiini Raamatun kohtiin Jumalan olemuksesta, joka jää ymmärryksemme
ulkopuolelle.
Arndtin kirja Totisesta kristillisyydestä oli luterilaisten keskuudessa
Raamatun jälkeen luetuin teos 1600-luvulla ja levinnein hartauskirja 1700-luvulla.
Teoksen johtava ajatus on uskovan rakkaussuhde Kristukseen, sisäinen elämä
Kristuksen yhteydessä ja kristillinen vaellus Pyhän Hengen voimassa.[5]
Kaikissa pietistisissä suunnissa kirkon rappion perussyynä pidettiin Pyhän
Hengen puuttumista.[6]
Pietistinen liike syntyi vastustamaan ulkokohtaista uskoa ja Pyhän Hengen
puuttumista.[7] Herätysliikkeet
syntyivät pietismin muokkaamalle maaperälle[8].
Ne levisivät myös Suomeen herännäisyytenä eli körttiläisyytenä tunnetun herätysliikkeen sekä rukoilevaisuuden muodossa. Herätyksiä syttyi eri puolilla maata varsin lähellä ajallisesti toisiaan. Listani ei ole kattava, mutta otan muutamia otoksia kirkkohistoriasta. 1760-luvulla saatiin ensimmäinen kosketus Pohjanmaan separatisteihin. Pommerin sodan jälkeen muutti Puskamarkkiin Gustav Gisselkors. Hän levitti oppiaan seurakunnassa. Nousiaisissa 1768 lasten keskuudessa alkunsa saanut hurmoksellinen herätys levisi vuoteen 1770 mennessä Merikarvialle. Siellä Anna Rogel aloitti hurmossaarnansa, joita kuulemaan tultiin myös Pohjanmaalta (mm. Vaasasta, Kristiinankaupungista, Lapväärtistä ja Närpiöstä).[9]
Orimattilan herätyksen vaikutuksista kirjasi lääninlääkäri Carl Daniel Ekmark, joka elokuussa 1782 kirjoitti asiasta selonteon tuomiokapituliin. Ekmark kertoo itse osallistuneensa jumalanpalvelukseen Orimattilan kirkossa, jossa hurmostilana kuvatut tapahtumat olivat levinneet kyläläisten keskuuteen synnyttäen voimakkaan herätyksen.[10] Orimattilan papisto pyysi myöhemmin myös Porvoon tuomiokapitulilta apua hurmoksellisen liikehdinnän taltuttamiseen, mutta lisävoimia ei hellinnyt.[11]
Telppäs-niityllä silloisen Iisalmen pitäjän Savojärven kylässä, Lapinlahden kirkon lähellä, kesken heinänteon 1796, tuli voimakas tuulenpuuska ja niityllä olleet kahden talon, Asikkalan ja Heikkilän ihmiset kokivat, että kuin suuri käsi olisi kaatanut heidät maahan. Heinäniityllä työskentelemässä olleet ihmiset olivat Pyhän Hengen vaikutuksesta kaatuneet maahan, nähneet näkyjä ja puhuneet kielillä[12]. Väki piti tätä Pyhän Hengen laskeutumisena heidän päälleen. Tilanteessa ilmeni myös kielilläpuhumista ja näkyjen näkemistä. Tämä sai aikaan mukana olleissa voimakkaan hengellisen herätyksen, joka levisi aluksi kyläläisten keskuuteen, sitten laajemmalle. Tapahtumaa pidetään Savon herännäisyyden alkuna.[13]
Rukoilevaisuuden taustana on 1700-luvun loppupuolen
länsisuomalainen kansanherätys sekä Satakunnassa ja Vakka-Suomessa autonomian
kauden alussa esiintynyt hurmoksellinen hyppyherätys. Nämä synnyttivät
Länsi-Suomen rukoilevaisliikkeen. Hurmoksellisuuden lisäksi liikkeessä
korostetaan rukousta (myös polvirukoukset) ja aktiivista parannusta.[14]
Jesajan kirjan 20. luvussa kerrotaan Jumalan antaneen Jesajalle tehtävän kulkea
3 vuotta ilman ns. säkkipukua (vaipatta) sekä ilman kenkiä, jotta se tulee
häpeäksi Egyptille kun takapuolet ovat paljaana. Pappi Lars Ustadius koki
saaneensa saman käskyn, hän siis koki olevansa profeetta tuolle ajalle. Tuon entisen
papin ulkomuoto muuttui samana aikana profeettamaiseksi erakoksi, joka
osallistui kaikkiin Turun Tuomiokirkon arki- ja pyhäpalveluksiin. Hän oli
tuonut julki syyn toiminnalleen ja kun kolmen vuoden ’profetaallinen’ kausi tuli
täyteen, hän 22.7.1688 keskeytti tuomiokirkossa Gregorius Kolhoviuksen saarnan.
Hän tuomitsi luterilaista kirkon tilan ja sen aikaisen kristillisyyden hengettömäksi
muodoksi ja ulkonaiseksi menoksi sekä syyttäen erityisesti papistoa siitä, että
se vailla Pyhää Henkeä oli poikennut Jumalan sanasta omiin keksimiinsä oppeihin
ja eli huonosti ahneudessa ja muissa synneissä. Kun hänen 'uskontunnustuksensa'
lukeminen keskeytettiin ja vartijat kävivät häneen käsiksi viedäkseen hänet
ulos, hän hetkeksi riuhtaisi kiinniottajien käsistä, niin että vaateriekaleet
putosivat hänen yltään, ja ilkialastomana hän huudahti: 'Näin on vielä pappien
häpeä paljastuva niin kuin minä nyt olen alastomana'.”[15]
Useille 1700-luvun herätyksille leimallisia piirteitä olivat hengen kosketuksen eli ns. hurmoksen ja ekstaattisuuden ohella virsilaulun ja aktiivisen rukouselämän merkityksen korostaminen sekä lopunaikojen lähestyminen.[16] Monet seurakuntalaiset kertoivat nähneensä näkyjä taivaasta ja helvetistä. Kokemuksen taustalla oli heidän oman kertomansa mukaan voimakkaasti vaikuttanut ymmärrys kadotuksen syvyydestä ja rangaistuksista. Osa oli kuullut Vapahtajan puhuvan, jotkut kertoivat kokeneensa omakohtaisesti Vapahtajan läsnäolon.[17]
Amerikan pyhitysliike ja sen seuraukset
Amerikasta alkunsa saaneesta pyhitysliikkeestä on käytetty nimitystä ” The Holiness Movement”. Liike sai alkunsa 1800-luvun alkupuolella ja kosketti miltei kaikkia protestanttisia kirkkoja, mutta erityisesti metodismia. Yhtenä alkusysäyksenä tässä herätyksessä oli New Yorkissa vaikuttanut naissaarnaaja Phoebe Palmer, jonka kodissa järjestettiin lähes 20 vuoden ajan rukouskokouksia. Näissä kokouksissa puhuttiin ”toisesta siunauksesta” ja kehotettiin osallistujia tuomaan ”kaikki asiat alttarille”[18] Erityisesti Tennesseen ja Kentuctyn rajaseudulla pidettiin yötä päivää kestäviä kokouksia. Näissä kokouksissa ilmeni ekstaattisia kokemuksia.[19]
Charles G. Finney syntyi elokuun 29. päivänä 1792 Connecticutissa, Yhdysvalloissa. Hän sai hyvän koulutuksen ja aloitti lakiopinnot 26-vuotiaana. Näihin aikoihin alkoivat hänen hengelliset kokemuksensa. Kolme vuotta myöhemmin, syksyllä 1821, hän joutui syvään uskonkriisiin. Pyhä Henki oli todistanut hänet läpikotaisin syylliseksi ja syntiseksi ja hän huusi Jumalalta armoa. Uskon kautta Herraan Jeesuksen Kristukseen hän sai rauhan Jumalan kanssa, ja samana iltana hän sai myös valtavan Pyhän Hengen kasteen, joka näkyi hänen julistuksessaan ja toiminnassaan tuosta hetkestä alkaen. Finneyn pyhitysnäkemyksessä on ollut ominaista ”Pyhän Hengen kaste” eli ”toinen siunaus”[20].
Kenwickin -liike sai nimensä 1875 Kenwickissä pidetystä kokouksesta.
Herätysliike eroaa metodistisesta pyhitysliikkeestä siten, että se on pyrkinyt välttämään
voimakkaita opillisia korostuksia. Kenwickin liikkeessä tärkeää on ollut aina ajatus
”Pyhän Hengen Kasteesta”, joka vie ihmisen tasolle, jossa hän saa voiman luopua
synnistä. Olennaista ei ole kuitenkaan ekstaattinen kokemus, vaan voimalla
varustaminen Jumalan valtakunnan työtä varten. Tärkeää on ollut myös tahdon alistaminen Jumalalle ja
Pyhän Hengen johdatukseen antautuminen.[21]
Yhteenveto
Karismaattinen liike on toiminut väärin ylikorostaessaan
Pyhän Hengen armolahjoja tavalla, jota ei voi puolustaa. Tässä on karismaattisen liikkeen haaste.
Samalla historiasta
näemme, että aina kun Pyhän Hengen toiminta on näkyvää ja se aiheuttaa muutosta
ihmisissä, myöskin fariseukset ja kirjanoppineet heräävät. Voimme nähdä Uuden
testamentin lehdiltä fariseusten ja kirjanoppineiden sekä temppelipappien ja
ylipappien ärtyvän Jumalan Hengen toiminnasta. Samoin näemme tässäkin lyhyessä
blogissa, missä herätys- ja laaja parannus ja katumus, jota Pyhä Henki
ihmisissä sai aikaan, huolestutti päättäjiä erityisesti kirkossa.
Samalla kun meidän on löydettävä terveet rajat karismaattiselle toiminnalle,
meidän on torjuttava oppi, joka astuu sellaiselle alueelle, joka on Raamatun
mukaan ihmiselle tuntematon ja joka kuuluu Jumalan salaisuuden vaikutuspiiriin.
Lähteet:
- Ahonen, Risto. Lähetetty kirkko, Näkökohtia keskusteluun kirkon uudistuksesta. Jyväskylä: Kirkon tutkimuskeskus. 1996
- Bastman, Eeva-Liisa: Poetiikka ja pietismi 1700- ja 1800-luvun Suomen kielen suomalaisessa virsirunoudessa. Suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos. Humanistinen tiedekunta, Helsingin yliopisto, väitöskirja 2017.
- Heino, Harri . 1976. Hyppyherätys- Länsi-Suomen rukoilevaisuuden synnyttäjä. SKHST 99. Diss. Helsinki. Loimaa.
- Huotari, Voitto. 1981. Kirkkomme herätysliikkeet tänään. Pieksämäki.
- Kauppala, Jalmari: Helluntai-ilmiöitä Suomen Siionissa entisaikana, 2 p., Ristin Voitto, Hämeenlinna,1982, ISBN: 951-605-765-9 (sid.)
- Pirinen, Satu. Uskonnollisen kirjallisuuden omistaminen Iisalmen seurakunnassa 1800-1850. Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto. Pro gradu -tutkielma, 2014
- Rosendal, Mauno: Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla 1, Kustannusyhtiö Herättäjä, Oulu 1902
- Thuren, Jukka. Thuren, Lauri. Kristillinen usko – Nikean tunnustuksen opas. Kauniainen: Perussanoma 2017.
- Vuolasto, Johanna. Pietismin kuva – ikkuna yksityiseen hengellisyyteen, Johan Arndtin opetukset pietistisen embleemin perustana. Helsingin yliopisto, väitöskirja 2011.
- Åkerblom, K. V. 1938. Lappfjärds historia. Första delen. Wasa.
[1] Laestadius, Lars Levi: Saarnat puhtaina: N:o 66 HELLUNTAIPÄIVÄNÄ 1860, s. 424–425. Luetun pyhän tekstimme johdosta pitää meidän tällä Herralle pyhitetyllä hetkellä tutkistella ja ajatella, kuinka Pyhän Hengen vaikutukset ilmestyivät helluntaipäivänä ja mitä maailma näistä vaikutuksista arveli. Pieksämäki 1984: Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, 1860.
[2] Thurén J&L 2017, 147̶148.
[3] Thurén J&L 2017, 145̶146
[4] Vuolasto 2011, 12
[5] Vuolasto 2011, 29
[6] Vuolasto 2011, 32
[7] Vuolasto 2011, 251
[8] Vuolasta 2011, 253
[9] Heino 1976, 37; Åkerblom 1938, 74
[10] Bastman, s. 13
[11] Bastman, s. 16
[12] Pirinen, s. 19
[13] Rosendal, s. 3
[14] Huotari 1981, 48
[15] https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/2575
[16] Bastman, s. 15
[17] Bastman, s. 16
[18] Ahonen 1996, 45̶46.
[19] Ahonen 1996, 46̶47.
[20] Ahonen 1996,47̶48.
[21] Ahonen 1996, 50̶51.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti