Sukupuolijakoa ei voida kiistää

Suomalisen Filosofin, FT Jukka Hankamäen mukaan sukupuoli on laajasta kyseenalaistamispyrkimyksestä huolimatta edelleenkin ensisijaisesti kehollinen ja ruumiillinen ominaisuus ja sukupuolijako sen mukaisesti kaksiarvoinen tosiasia. Väestöliiton nuorisolääkäri Miila Halonen on taas tästä toista mieltä. Hän on julkaissut Väestöliiton sivuilla blogikirjoituksen, jonka mukaan sukupuolia on seitsemän miljardia ja rapiat päälle. Tällöin Halonen mitä ilmeisemmin puhuu siitä, miten henkilö itse kokee sukupuolensa.

Kun merkitykset ja merkityssuhteet muuttuvat epämääräisiksi näin keskeisissä olemassaolon kysymyksissä, kielen rooli korostuu. Myös muutos tajunnallisessa kokemisessa tapahtuu narratiivin eli eräänlaisen kertomuksen tai elämäntulkinnan varassa. Narratiivien voima on siinä, että ne asettavat ihmisen uuteen suhteeseen tapahtuneen kanssa.

Vaikka kulttuurin vaikutus ja seksuaalisuuden historiallinen luonne auttavat ymmärtämään sukupuolisuutta, sukupuolieroa ei voida kiistää sosiokulttuurisin perustein tai uusin käsittein. Jos kaksiarvoinen sukupuoliero kiistetään, lausutaan totuudenvastainen käsitys. Silloin ihminen luulee omistavansa Jumalan tavoin kyvyn tietää hyvä ja paha. Tämä palauttaa mieleen paratiisin käärmeen ihmiselle virittämän kiusauksen syntiinlankeemuskertomuksessa: ”Teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan” (1. Moos. 3:5).
Syntiinlankeemuksen sijaan olisikin ehkä oikeampaa puhua syntiin nousemisesta sekä ihmisen ylpeästä ja itseriittoisesta pyrkimyksestä hallita omaa elämäänsä ja ihmisyyttään.

2.6.2016 Ismo Valkoniemi, artikkeli on julkaistu Ristin Voitto -lehdessä 1.6.2016 sukupuolisuutta käsittelevän artikkelini ns. kainalojuttuna

Seksuaalinen epämääräisyys johtaa yhteiskuntaa kaaokseen - HAASTETTU SUKUPUOLI

Perinteinen sukupuoliajattelu on radikaalisti muuttumassa, kun käsitteet mies ja nainen hämärtyvät. Mihin yhteiskunta on menossa?

Seksuaalisuuteen liittyvät uudet ilmiöt vyöryvät yhteisöihimme, ilman, että kukaan kantaa vastuuta niiden seurauksista. Uusissa seksuaalisuutta koskevissa lakimuutoksissa ja ilmiöissä koekaniineja ovat lapset, nuoret, tunnesairaat ja sisäisesti epävakaat ihmiset.
Jotakin on pielessä, kun Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelimen viime vuoden tilastoissa lähes sata lasta tai nuorta ei osannut määritellä omaa sukupuoltaan. Määrä kasvoi edellisestä vuodesta 457 prosenttia.
Myöskään Opetushallitus ei osaa vastata, kuinka monta sukupuolta ihmisellä on. Mistä tässä oikein on kyse?

Feminismi haastaa perinteisen sukupuolijaon

Feministifilosofia on haastanut perinteisen sukupuolijaottelun. Viimeaikainen feministinen tutkimus on painottanut ruumiin historiallisuutta ja korostanut sen subjektiluonnetta. Se pitää sukupuolta ruumiin olemisen tyylinä. Pääajatuksena tällöin on, että yksilöitä ei voida jakaa kahteen luokkaan, vaan sukupuolta olisi pikemminkin ajateltava liukuvana käsitteenä kahden ääripään – heteromiehen ja heteronaisen – välillä.
Sosiaalisella konstruktionismilla tarkoitetaan tutkimussuuntaa ja ajattelutapaa, jonka taustaoletuksena on tiedon ja käsitteiden yhteisöllinen rakentuminen. Filosofi Jukka Hankamäen mukaan sosiaaliset konstruktionistit päättivät erottaa biologisen ja sosiaalisen sukupuolen käsitteellisesti toisistaan. Biologista sukupuolta he nimittivät englannin kielen käsitteellä sex ja sosiaalista sukupuolta käsitteellä gender. He katsoivat, että myös sukupuolen sosiaaliseen kuvaamiseen ja edustamiseen liittyvä käsite gender on eräänlainen sukupuoli.
Yhdysvaltalainen feminismin teoreetikko Judith Butler esittää kirjassaan Hankala sukupuoli (Gender Trouble, 1990), että sukupuolta ei pidä nähdä luonnollisesti olemassa olevana vaan tehtynä ilmiönä. Hankamäen mukaan tämä merkitsee uskomista siihen, että kun tutkija keksii uusia sanoja tai nimiä, myös ilmiöt sinällään muuttuvat näiden uusien käsitteiden mukaisiksi, kuten gender sukupuoleksi.

Sukupuolen tunnistaminen

Sukupuoli havaitaan arkikokemuksessa tunnistamalla ulkoiset sukupuoliset tunnusmerkit ja ominaisuudet, kuten sukupuolielimet. Sosiaalikulttuurisena ilmiönä sukupuoli näyttäytyy puolestaan sukupuolirooleina tai esimerkiksi yksilöiden haluna pukeutua vastakkaisen sukupuolen käyttämiin vaatteisiin.
Tästä huomataan, kuinka keskeinen jako miehiin ja naisiin on. Transvestiitin tunnistaminen transvestiitiksi tapahtuu kaksinapaisen sukupuolieron avulla: naisten vaatteet miehen päällä. Henkilö, joka haluaa vaihtaa sukupuolensa, on transseksuaali. Hänelle kaksinapainen sukupuoliero on keskeinen. Hankamäki korostaa, että sukupuoli on kiinteä ontologinen ominaisuus, ja siksi myös sukupuoliero on tosiasia.

Taistelua vallasta

Butlerin mukaan kaksinapaiseen mies-nais-luokitteluun liittyy valta-asetelma, jossa sukupuoli tulee ymmärrettäväksi biologisen ja sosiaalisen sukupuolen sekä seksuaalisen halun yhteydessä. Hankamäki arvioi, että feministiset tutkijat ovat nähneet paljon vaivaa valta- ja tasa-arvomotiiviensa vuoksi, kun he ovat pyrkineet horjuttamaan sukupuolieron ontologista tosiasiaa.
Samanlaisuuden ihanteeseen perustuva tasa-arvon käsite vaikuttaa Hankamäen mukaan myös nykyisen ihmisoikeuspolitikoinnin taustalla. Ranskalainen historioitsija ja filosofi Michel Foucault katsoo, että seksuaalisuuteen liittyy keskeisesti normalisoiva hallinnan valta ja valtasuhteet. Foucault, Butler ja Hankamäki pitävät asiaa valtakysymyksenä. Hankamäen mukaan vallasta on kysymys myös silloin, kun pyritään luomaan sukupuolten tasa-arvoa kiistämällä sukupuolierot. Hankamäen mielestä erilaisuus on rikkautta, ja siksi tavoitetilana tulisi olla tasa-arvon sijaan tasavertaisuus. Sosiaaliset konstruktionistit ja postmodernistit puhuvat tavalla, jossa todistustaakka pyritään vierittämään niille, jotka pitävät miehen ja naisen sukupuolieroa ontologisesti kiistattomana tosiasiana. Näin sosiaalisen konstruktionismin retoriikka laittaa selittämään kiistatonta tosiasiaa.
Myös useat seksuaalivähemmistöihin kuuluvat myöntävät, että heteroseksuaalinen ja homoseksuaalinen käyttäytyminen edellyttävät sukupuolen, johon tarkoitukselliset lauseet voivat viitata. Sukupuolinen käyttäytyminen on suhde. Se edellyttää välttämättä viittauskohteen, jollaisena voi toimia vain tietty sukupuoli. Tämä pätee sekä hetero- että homoseksuaalisuuteen, sillä molemmat suhteet ovat voimassa vain sukupuolieron vallitessa.

Genetiikka tukee kristillistä sukupuolikäsitystä

Perinteisen kristillisen näkemyksen mukaan Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi. Lutherin ja kirkkoisä Augustinuksen mukaan ruumiit ovat ylösnousemuksessa olemukseltaan samanlaisia kuin maallisessa elämässä: ne säilyttävät sukupuolierot.
Raamatun ilmoittamaa ihmiskuvaa tukee myös nykyinen biologinen tutkimus. Sen mukaan ihmisellä on 22 kromosomiparia, jotka koostuvat molemmilta vanhemmilta saadusta perimästä. Näiden lisäksi on olemassa 23 sukupuolen määrittävä kromosomiparia, jotka koostuvat äidiltä peritystä X-kromosomista sekä isältä saadusta X- tai Y-kromosomista. Yhdistelmän YX tuloksena syntyy poika ja vaihtoehtoisesti XX kombinaatio tuottaa tyttölapsen. Näin ollen Y-kromosomista voidaan kartoittaa henkilön perimän isälinjat.
Kaikki ihmiset saavat äidiltään myös niin sanottua mtDNA:ta (mitokondrio-DNA), mutta se ei kuitenkaan periydy seuraavalle sukupolvelle isän kautta. Se on käyttökelpoinen ainoastaan äitilinjojen kartoituksessa.
Tutkimuksellisesta näkökulmasta sukupuolisuus ei ole valinnainen kysymys. Vain X ja Y ovat käytettävissä olevat kromosomit. Naiseksi sukupuolensa muuttanut mies on edelleen sukulinjaltaan mies, sillä kromosomien rakenne ei muutu hormoneja syömällä tai ulkoisia elimiä kirurgisesti käsittelemällä. Pelkästään kromosomeja tai DNA:ta tutkimalla ei siis voida löytää kuin miehiä ja naisia.
Sosiaalisena konstruktiona määritetty sukupuolen rakenne ei näin ulotu genetiikkaan saakka.

Entä aidosti sukupuolettomat?

Tutkijoiden mukaan sukupuolettomia eli intersukupuolisia ihmisiä on Suomessa joitakin satoja. Vuosittain heitä syntyy 2–8 henkilöä. He ovat aidosti poikkeustapauksia, eivätkä he ole voineet valita omaa sukupuolisuuttaan.
Mikäli tällainen ihminen haluaa olla tietty sukupuoli, lääketieteen tulisi auttaa häntä kaikin tavoin.
Kaksinapainen sukupuoliero on ominaisuutena valtakäsitys yhteiskunnassa. Sukupuolinen käyttäytyminen ei muuta ihmisen perusolemusta, vaan se on luonteeltaan normatiivista toimintaa.

Käsitteiden sekavuus johtaa kaaokseen

Perheneuvoja Hanna-Liisa Konttinen kuvaa Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisussa epämääräiseen sukupuolisuuteen liittyviä ajan ilmiöitä. Ne näkyvät päivittäin esimerkiksi tv-sarjoissa ja mediassa. Myös eri puolilla Suomea toimivat perheneuvojat kertovat Konttisen mukaan pitävänsä tilannetta äärimmäisen hämmentävänä. Nuorisopsykiatrian puolella ”samaan sukupuoleen sekoilu”, kuten Konttinen asian ilmaisee, teettää juuri nyt töitä. Nuorten seksuaalinen identiteetti on aikaisempaa enemmän kadoksissa.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimen vuosiraportissa asia näkyy myös tilastollisesti. Kun vuonna 2014 yhteydenottajista 21 määritteli sukupuolensa ”jokin muu” –kategoriaan, viime vuonna jo 96 yhteydenottajaa käytti tätä määritettä. Sukupuolestaan epävarmojen nuorten määrän kasvu heijastaa median viestiä sukupuolen valinnaisuudesta.
Elämme sukupuolisuuden määrittelyssä sekavaa aikaa. Tätä kuvaa muun muassa se, että myös Opetushallituksen oppaassa väitetään olevan enemmän kuin kaksi sukupuolta. Kansanedustaja Mika Raatikainen onkin tehnyt kirjallisen kysymyksen Opetus- ja kulttuuriministerille tästä oppaan väitteestä. Hän kysyy, mihin tieteelliseen tosiasiaan Opetushallitus perustaa käsityksensä.

Tasa-arvon sijaan tasavertaisuus

Feminismin taustalla on ymmärrettäviä syitä, joiden vuoksi naisen asemaa on tarpeen käsitellä ja naisia kuulla. Psykologi Pirjo Alajoki nostaa kirjassaan Naiseus vedenjakajalla esiin kristillisen näkökulman feminismiin. Hän tarkastelee Raamatun näkemystä naiseudesta ja miehisyydestä. Alajoki korostaa, että sukupuolisuus on määritelty sosiaalisia konstruktioita syvemmille tasoille: esimerkiksi hormonit vaikuttavat ratkaisevasti elämäämme. Alajoen mukaan feminismin perusta kaiken – myös sukupuolisuuden – tasapäistävänä ajattelutapana on rakennettu vastoin ontologista todellisuutta, jos se yrittää pitää sukupuolisuutta vain sosiaalisena rakenteena.
Kristittynä tutkijana Alajoki nostaa esiin naisen arvon naisena, elämän synnyttäjänä, ylläpitäjänä ja kannattelijana sekä miehen hänen tasavertaisena kumppaninaan. Hän viittaa myös Paavaliin, joka korostaa erilaisuuden rikkautta.

Queer-tutkimus ja normaaliuden raja

Myös feministisessä liikkeessä on alettu nähdä, että sosiaalinen sukupuolisuuden teoria on vanhentumassa. Sen tilalle on nostettu Queer-tutkimus, joka on 1980–1990-luvun taitteessa syntynyt uusi tutkimussuunta.
Englanninkielinen sana ”queer” tarkoittaa omituista, kummallista tai huonovointista henkilöä, joka ei halua määritellä itseään perinteisten nimikkeiden mukaan vaan kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumisen määrittelyn mielekkyyden. Queer-tutkijoiden mielenkiinnon kohteena on muun muassa kysymys siitä, kuinka normaalin ja epänormaalin välinen raja rakentuu ja kuinka sitä pidetään kulttuurissamme yllä.
1990-luvulla katolisen teologian sisällä muotoutunut queer-teologia korostaa seksuaalisuuden ja sukupuolen kulttuurisesti rakentuvaa ja jatkuvasti muuttuvaa luonnetta. Se pyrkii nostamaan esiin kristinuskoon sisältyvän outouden elementin, joka haastaa vakiintuneet käsityksemme normaalista. Se tekee myös teologian tietoisemmaksi sukupuolelle ja seksuaalisuudelle annettujen merkitysten historiallisesta luonteesta.
Professori Paavo Kettusen mukaan nykyisessä sukupuolentutkimuksessa ollaan yksimielisiä siitä, että sukupuoli ja seksuaalisuus muuttuvat ajan ja kulttuurin mukaan. Tällöin on kuitenkin puhuttava sukupuolisuuden kokemuksesta, sillä sukupuolen tosiasiallista ontologista muuttumista toiseksi ei voida saavuttaa pelkästään käsitteitä sosiokulttuurisesti määrittelemällä.

Ismo Valkoniemi 1.6.2016 - Kirjoitus on julkaistu 1.6.2016 Ristin Voitto -lehden asiantuntija-artikkelina

Lähteet:
Alajoki, P. 2005. Naiseus vedenjakajalla. Kristillinen näkökulma feminismiin. Uusi Tie.
Hankamäki, J. 2015. Enkelirakkaus. Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena. Toinen painos. Books on Demand.
Kettunen, P. 2014. Häpeästä hyväksyntään. Kirjapaja.
Niemelä, J. 1999. Usko, hoito, toipuminen. Tutkimus kääntymyksestä ja kristillisestä päihdehoidosta. Stakes tutkimuksia 96. Gummerus.
Ratinen, T. 2003. Kätketty halu. Tutkimus seksuaalisuuteen kohdistuvasta häpeästä. Pro gradu. Käytännöllisen teologian laitos. Itä-Suomen yliopisto.
Ratinen, T. 2014. Torjuttu Jumalan lahja. Yksilön kamppailu häpeällistä seksuaalisuutta vastaan. Väitöskirjatutkimus. Itä-Suomen yliopisto. Dissertation in Education, Humanities, and Theology No 57.
Saarelma, A. (toim.) 2009. Homoseksuaalisuus kristillisessä ihmiskuvassa ja lainsäädännössä. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 105.  
Helsingin Sanomien kuukausiliite 14.4.2016.
Lasten ja nuorten puhelimen vuosiraportti 2015. Lapset ensin. Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Uusapostolinen läikähdys

Meillä omassa kristillisessä lintukodossamme aika ajoin esille nousee taistelu jossa ei ole voittajia, opillinen kiista uuskarismaattisen liikkeen ja jo perinteisen karismaattisen liikkeen välillä. Tuorein läikähdys tapahtui kun ystäväni Aki Miettinen haastatteli Keravan helluntaiseurakunnan pastoria Esa Hyvöstä One Way Mission ohjelmasarjassa Hard Talk.
Tähän keskusteluun tunteella suhtautui muun muassa ystäväni Jani Liukkonen, joka puolusti voimakkaasti Bill Johnsonia sekä muutamia muita Betel-seurakunnan henkilöitä.

Selvää on että perinteisen ja jo koetellut kristillisen teologian valossa uuskarismaattinen liike ylittää ja alittaa rajoja, joihin Esa Hyvönen on paneutunut omalta osaltaan huolellisesti. Aikamedia Oy on julkaisemassa vuoden 2016 alkupuolella Esa Hyvösen kirjan, jossa hän käy uusapostolisen liikkeen teologiaan tarkemmin käsiksi.

Olen itse ottanut kantaa uusapostiliseen liikkeeseen Suomessa henkilökohtaisten kontaktien ja kokemusten kautta ja todennut että ylilyöntejä ja ongelmallisia kohtia on näkyvissä. Ehkä siitä syystä jotkut näkyvät profeetat ja apostolit toimivat pääosin omissa pienissä liikkeissään perinteisten seurakuntien ulkopuolella. Uskon että Esa Hyvösen lähtökohta kritiikille on sama kuin minulla, omakohtaiset kokemukset.
Syy miksi itse otin Hard Talk ohjelman Facebook -tykkäyksen kuitenkin pois, johtui siitä että Jani Liukkosen kritiikissä on myös painavia asioita jotka tulee ottaa huomioon.

Ensimmäinen ja tärkein pointti on että me emme saisi tappaa niiden nuorten evankelistojen innostusta, joille tärkeintä on julistaa Kristuksen ilosanomaa. Tarvitsemme lisää näitä nuoria miehiä ja naisia ilosanoman ja nimenomaan painotan sanaa ILOsanoman julistamiseen. Tällainen julistus ei lähde automaattisesti syvästä teologisesta perehtyneisyydestä, vaan yksinkertaisesta ja selkeästä evankeliumista. Näitä henkilöitä ovat Liukkosen lisäksi, Mika Jantunen tai Jussi Korvajärvi vain muutamia mainitakseni. Näillä nuorilla on mentorina myös karismaattisuutta hyvin ymmärtävä teologi, rovasti Heikki Hilvo. Tietenkin näitä nuoria on siellä ja täällä muitakin.

Se mikä Jani Liukkosen kritiikissä minulle avautui, liittyi muutamiin raamatun kohtiin, jossa uusapostolista liikettä arvioidaan kriittisesti tavalla joka ei saa mielestäni riittävästi tukea raamatusta. Otin tykkäykseni toisin sanoen pois siksi, että vaikka pidän hyvänä sitä että Miettinen ja Hyvönen arvioivat kriittisesti uusapostolista liikettä, arviointi ei kuitenkaan saa sisältää ristiriitaisuuksia raamatun sanan kanssa.

Mitä nämä raamatun kohdat olivat? Evankeliumit tuovat Jeesuksen eri puolia esiin, näin lienee myös erilaisten kristillisten liikkeiden suhteen. Jotkut korostavat Jeesuksen Jumaluutta, kuten Johanneksen evankeliumikin tekee, joku taas inhimillisiä puolia, kuten muista evankeliumin kirjoituksista voidaan nähdä. Näen tässä turhan helpon kohdan ampua uusapostolista liikettä, jos sen painotus on enemmän Johanneksen evankeliumin kaltainen. Joh. 14 Jeesus sanoo, "joka uskoo minuun hän on tekevä jopa suurempia tekoja kuin minä teen". Esa Hyvönen ottaa esille kriittisenä seikkana tämän mahdollisuuden. Hyvönen puhuu myös "pikku Kristuksista", jota pitää ongelmallisena seikkana. Tätä nimitystä käytti Lutherkin kehottaessaa meitä olemaan "pikku Kristuksia" toinen toisilleen.

Pitkän elämän aikana meillä on jokaisella omat kokemuksemme. Kun yritän asettua Esa Hyvösen ja Aki Miettisen ajatuksiin on se minulle suhteellisen helppoa, koska olen elänyt lähellä helluntailiikettä niinä vuosina kun Torontolaisuuden ja City-seurakuntien tuulet pyyhkäisivät maamme päälle. Kultapölyistä ei paljon jäänyt jäljelle, kun arki koitti.
Samalla pystyn asettumaan päihdejärjestön johtajana myös Jani Liukkosen ja muiden nuorten pastorien asemaan. Janin oma elämä muuttui voimallisen Jumalan kohtaamisen seurauksena, jolla ei ole mitään tekemistä teologian kanssa. Kyse oli Jeesus persoonan kohtaamisesta, jota nämä janoiset nuoret haluavat jakaa eteenpäin toisille. Bill Johnson on esikuva monille siksi, että näissä seurakunnissa on "actionia", mutta samalla tiedän että hänen elämässään on myös tapahtunut "hengellisiä" ylilyöntejä joita on tarpeetonta puolustella.

Vertailin kirkkoja ja herätysliikkeitä - jopa 25 asteen pakkasessa!

Vertailussa mukana:
Suomenkielinen helluntaiherätys (vm. 1910, 238 Suomenkielistä seurakuntaa, 46.400 jäsentä)
Suomen Vapaakirkko (vm. 1870/1927, 100 seurakuntaa, 15.437 jäsentä)
Suomen Evankelisluterilainen kansanlähetys (vm. 1967, pääorganisaatio, 18 piirijärjestöä – kannattajamäärä arviolta alle 20.000 jäsentä)
Kansan Raamattuseura (vm. 1945, kannattajajäseniä arviolta 30.000 jäsentä)
Suomen evankelis-luterilainen kirkko (vm. 1527/1686, noin 4 miljoonaa jäsentä)

Helluntaiherätys
Voimanlähteet: Usko ja Pyhän Hengen kaste.
Erityisen käyttökelpoinen: Julistaminen ja Sanan levittäminen vaikeissa olosuhteissa, tiet ja aitovieret, vankilat ja kadunvarret. Toimii kyllä nykyisin varsin hyvin myös keskiluokkaisiin tarpeisiin.
Plussat: Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä.
Miinukset: Oikeassa olemisen tarve ja siunausten omiminen.
Hyvä valinta tinkimättömälle kulkijalle, joka ei väsy helposti vaativassakaan seurassa.

Vapaakirkko
Voimanlähteet: Usko, vapaus ja kristittyjen yhteys, Pyhän Hengen yhteys.
Erityisen käyttökelpoinen: Kun tarvitaan työjuhtaa eri näkemysten sovittamisessa ja yhteistyöhankkeissa.
Plussat: Jakaa ehtoollista kaikille, kunhan vain uskoo. Laulamaan pääsee kuoroihinkin, vaikkei kuulu seurakuntaan.
Miinukset: Laittaa kättä silmien eteen ja painaa villaisella silloinkin, kun pitäisi vähän nuhdella.
Hyvä valinta vapautta ja armollista otetta kaipaaville perinteisen kristinuskon kannattajille.

Suomen Evankelisluterilainen kansanlähetys
Voimanlähteet: Usko ja opillinen puhtaus.
Erityisen käyttökelpoinen: Etsii joka niemen ja notkelman jossa kokoontua. Sytyttää lamppuja siellä missä ovat jo sammuneet ja toimii esimerkillisesti lähetystyössä.
Plussat: Uskon puolustaminen, peräänantamattomuus.
Miinukset: Ei tahdo uusiutua riittävän ripeästi, muutoksille ei aina tilaa.
Hyvä valinta turvallista, vakaata ja uskollista työtä arvostaville. Tarjoaa erinomaisen kanavan, jos tarvetta puolustaa perinteisiä klassista kristinuskoa.

Kansan Raamattuseura
Voimanlähteet: Usko ja armo.
Erityisen käyttökelpoinen: Toimii loistavasti kompuroivien ja epäonnistuneiden parissa. Armon ymmärtämisessä erityinen talentti. Toimii myös kovilla pakkasilla, mm. Pyhätunturin Kairosmajalla.
Plussat: Ihmisen kokoinen
Miinukset: Haastava rakenteellisesti. Kuinka pitää dynaamisena kulkijana (no armossa on kylliksi)?
Hyvä valinta niille, jotka tarvitsevat armoa elämässään jokaisena päivänä.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Voimanlähteet: Kristillinen usko sellaisena kuin me sen tänään ymmärrämme ja traditio
Erityisen käyttökelpoinen: Jos seurakuntaan on vaikea mennä kapeiden oviaukkojen ja korkean kynnyksen vuoksi, kirkko on oikea paikka. Ovet ovat kutakuinkin mitoitettu elefanteille ja kynnyksiä ei ole.
Plussat: Ottaa avosylin vastaan kaikki joille se itse kelpaa ja on paikalla myöhemminkin – vaikka 100 vuoden päästä.
Miinukset: Moniäänisyyttä ei voi kutsua enää acapellaksi, se tahtoo mennä kakofoniaksi.
Hyvä valinta valtaosalle.

Eettiset kysymykset haastavat auttajan

Voiko auttaja säilyttää oman eettisen tai raamattuun pohjautuvan kantansa oikeaan ja väärään, mutta silti auttaa? Tietenkin voi! Meillä ei ole minkäänlaista tietoa siitä, mikä oli ryöstetyn etiikka raamatun kertomuksessa Laupiaasta Samarialaisesta. Emme tiedä oliko hän ansainnut tulla ryöstetyksi vai ei, mutta sillä ei ollut auttajalle merkitystä. Raamatun mukaan ryöstetty oli vain ”eräs mies”.

Raamatun kertomuksessa on myös kaksi muuta henkilöä, pappi ja leeviläinen. He edustivat molemmat temppelipapistoa, jotka huolehtivat päivittäisistä uhrimenoisa. Papiksi ei tuohon aikaan voinut ryhtyä, vaan pappeus oli perinnöllistä. Papit olivat Mooseksen veljen Aaronin jälkeläisiä ja leeviläiset olivat alempaa papistoa, Jaakobin pojan Leevin sukujuurta. Sukuasema toi suuren arvostuksen lähinnä Jumalaa olevasta heimosta. Tästä syystä pidän perin kummallisena, että he eivät pysähtyisi ryöstetyn kansalaisensa luo.

Auttaja oli Samarialainen, Juutalaisten näkökulmasta epäpyhä kansa. Jeesuksen esimerkki Samarialaisesta on tietoinen, hän osoitti että oikealla sydämellä varustettu voi tulla mistä tahansa. Kertomuksessa meille aukeaa vain laupiaan Samarialaisen etiikka. Hän halusi auttaa tuntematonta ”erästä miestä”, joka saattoi papin ja leeviläisen mielestä ansaita kohtalonsa, koska he menivät ohi. On myös mahdollista että ”eräs mies” oli vieraasta heimosta ja näin ollen pappi ja leeviläinen katsoivat että miehen ongelmat eivät kuulu heille. Juutalaisen papin ja leeviläisen ei ollut mahdollista kävellä oman kansansa ryöstetyn ja pahoinpidellyn ohi ilman syytä. Olipa syy mikä tahansa, se ei merkinnyt laupiaalle Samarialaiselle mitään.

Kun Samarialainen tuli miehen luo, häntä säälitti hänen tilansa. Tuo mies oli ihminen, ehkä ansainnut tuon tapahtuman, mutta nyt hän kärsi. Hän hoiti miehen haavat öljyllä ja sitoi ne, otti miehen kyytiinsä ja toimitti hänet majataloon lepäämään ja toipumaan. Hän jäi itse samaan majataloon yöksi ja varmasti kävi pitkin iltaa ja yötä katsomassa, että kaikki oli hyvin. Aamulla hän antoi majatalon isännälle rahaa ja pyysi hoitamaan potilasta hyvin. Mikäli hoito maksaisi enemmän kuin hän antoi, hän lupasi vielä palata takaisin ja maksaa tarvittava summa.

Voimmeko me auttaa ihmistä, jonka seksuaalinen suuntautuminen on mielestämme väärä, jolla on tatuointeja, joka tupakoi, joka käyttäytyy häiritsevästi, käyttää päihteitä tai puhuu sopimattomia. Jumala katsoo sydämeen, ihmiset katsovat tekoihin ja ulkokuoreen. Voisimmeko mekin nähdä ihmisen samoin kuin Laupias Samarialainen, että meille tulisi häntä sääli, että me olisimme valmiit uhraamaan elämästämme päivän tai pari tuntemattoman ihmisen auttamiseksi tai varojamme hitusen verran.

Kun Jeesus oli kertonut tämän opetuksen hän sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin kuin laupias Samarialainen”. 

Tarpeellinen kristinuskon etiikka

Valtio-opin professori Kaisa Herne kirjoitti Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 5.11.2014 että uskonto ei sovi poliittisten päätösten perusteeksi. Hän kohdistaa pääsanomansa erityisesti tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyyn. Hänen mielestään uskontoon tai luonnonjärjestykseen vetoaminen ei ole oikea perustelu, vaan perustelun tulisi olla julkinen. Samalla hän tulee itse vedonneeksi Yhdysvaltalaiseen yhteiskuntafilosofi John Rawlsin 1993 ilmestyneeseen teokseen ja sen hahmotelmaan ihanneyhteiskunnasta, jossa poliittinen päätöksen teko perustuu julkiseen perusteluun.

Hän jatkaa toteamalla, että julkinen perustelu ei ole julkinen perustelu liberaalissa moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa vallitsee uskonnonvapaus. Samalla hän tulee kumonneeksi uskonnonvapauteen liittyvän keskeisen oikeutuksen, siis sen että poliittisilla päättäjillä tulee olla mahdollisuus käyttää uskonnonvapautta ajattelussaan sekä soveltaa niitä arvoja joita se tuo hänen ajatteluunsa ja elämäänsä. Jos politiikko ei saa käyttää ajattelussaan uskonnonvapautta, se ei ole vapautta laisinkaan.

Erikoista on että Herne ei näe luonnonmukaisen järjestyksen kuuluvan julkisen perustelun piiriin. Sen jos minkä luulisi olevan sovellettavissa yleiseksi ja julkiseksi periaatteeksi, koska se on ainoa tapa lisääntyä. Sen sijaan hänelle julkinen periaate toteutuu miehen ja miehen, tai naisen ja naisen avioliitossa sillä perusteella että se pohjautuu tasa-arvoiseen kunnioittamiseen. Mutta emmekö me ole tällä perusteella epätasa-arvoisia koska emme hyväksy esimerkiksi kolmen miehen tai neljän naisen keskinäistä avioliittoa, yhden miehen ja kahdeksan naisen avioliittoa.

Edelleen Herne sanoo hieman terävämmällä äänellä, että oman maailmankatsomuksen tyrkyttäminen muille, viittaa siihen, että muita ihmisiä ja heidän arvojaan ei pidetä yhdenvertaisina omien arvojen kanssa. Valtio-opin professori Kaisa Herne, sinähän tyrkytät maailmakuvaa joka ei arvosta luonnonmukaista järjestystä, vetoat raamatun sijaan John Rawlsin hahmotelmiin liberaalista ihannekuvasta ja samalla ajatuksesi kiertävät kehäpäätelmässä.

Ystävällisesti vasta-argumentoiden

Ideologin ongelmat

Olen idealisti, etenkin sen jälkeen kun aloin ymmärtää että juuri ideamaailmasta käsin elämälläni on perusta. Varmaankin kaikkina ikäkausina perustana on ollut joku idea maailmasta ja omista tavoitteistani, mutta nuoruuden ja nuoren aikuisen perusta, jossa keskeistä oli "oma ansaintalogiikka", maksimaalinen hyöty ja menestyminen, ei tarjonnut iloa kuin -90/-91 lamaan asti.

Pienellä paikalla, suurissa ongelmissa hahmotin ideamaailmani pettäneen ja sen kautta joutuneeni keskelle vaikeuksia. Tässä samassa sopassa kiehui valtaisa joukko ekonomisteja ja yrittäjiä sekä tavallisia kansalaisia, jotka olivat saaneet lainaa määrättömästi ylelliseen elämiseen.

Uusi kestävä ideaali Jumalan valtakunnasta on tarjonnut pohdittavaa ja purtavaa jo 24 vuotta. Seuraavat lamat menivät jo heittäen ja mitkään sodat, myrskyt tai tsunamit eivät ole järkyttäneet maailmankuvaani. Omalta puoleltani koen eläväni suhteessa, jonka toinen osapuoli on pohjaton Hyvyys ja Oikeudenmukaisuus. Tässä suhteessa kasvaminen on ollut sekä kipeätä että turvallista. Se on tuonut myös mielekkäitä tehtäviä, jotka eivät näytä loppuvan, mutta se aiheuttaa jatkuvasti myös konflikteja maailmankuvien törmätessä.

Olen ollut innostunut kristillisestä päihde- ja sosiaalityöstä, jossa tästä ideaalista käsin on ollut riemullista tehdä työtä. Mutta jos tämän työn pariin tai muuhun kristilliseen aatteelliseen työhön alkaa kantautua ajatuksia, jotka huonosti istuvat aatteellisen toiminnan kanssa, minusta tulee ikävä ideologi. Suurten ansiotulojen perusteleminen vertailemalla sitä yrityselämän tai tulospalkkaus, eivät sytytä aatteelista idealistia. Suuret tulot aatteellisessa toiminnassa vahingoittavat koko sektoria, etenkin kun niihin oikeutetusti julkisuudessa puututaan. Vielä rahaakin suurempi ongelma aatteelliselle sektorille on aatteen kadottaminen. Silloin koko kantava pääoma on menetetty.

Kasvaessaan järjestöt, kirkot ja seurakunnat laitostuvat, jäykistyvät ja ideologialle ei ole enää sijaa. Uskonpuhdistuksen tehtävä on ideologian palauttaminen, ideaalin ottaminen kantavaksi rakenteen sijaan. Tänään olisi paljon tilaa uskonpuhdistukselle, protestisuudelle josta protestanttisuus sai nimensä, niin järjestöissä, kuin kristillisissä seurakunnissa ja kirkoissa.

Uskon aiheuttamat mainehaitat

Uskon keskeisten elementtien esillä pitäminen julkisesti herättää kahdenlaisia tunteita itsessäni. Mitä työn kautta minut tuntevat, arkisia asioita viranpuolesta pyörittävät, vanhat koulukaverit tai ystävät ja naapurit kymmenien vuosien takaa ajattelevat, kun jakelen uskoon liittyviä ajatuksiani?

Kenties, että Ismo on aina ollut aika radikaali tai vähintäänkin omituinen? Ei näinä aikoina erityisesti kannattaisi profiloitua noin selkeästi hengen mieheksi, nolottaa hänen puolestaan? Ihme että kuitenkin on pärjännyt elämässä?

Hei älä suotta, sanon minä! Olen tietoinen mainehaitoista ja omituisuudestani, mutta minulle elämä kiertyy uskon ympärille. Uskon ytimestä elämä lähtee liikkeelle. Sen ympärille rakentuu kaikki; perhe, ihmissuhteet, työ ja harrastukset. Kiitämme vaimoni kanssa ruoastakin, myös silloin kun meillä on ystäviä ja vieraita, joille tapa on vieras. On siinä hetken sellainen kiusallinen tunne, että mitähän he nyt ajattelevat, mutta vaikka kaava olisi lapsille tarkoitettu, ”siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme”, niin se on sitten siunattua ruokaa ja lopulta kaikki ovat iloisia. Luulenpa että epäilijäkin toivoo, josko toimenpide takaisi vielä maukkaamman aterian. Minun aikanani ruoka on ollut itsestäänselvyys,  mutta tuntuu hyvältä kiittää siitä. Tämä on keskeinen osa minun persoonaani, olen ja elän näin ja ajattelen näin.

Pystyn nauttimaan hyvästä ruoasta, hyvistä elokuvista, pienet extreme tekemiset edelleen innostaa, musiikissa menee gospelin lisäksi jazz-groove ja joskus vanhana kitaristina luukutan autossa jotain, jossa tuhdit kitarasoundit jyräävät maukkaasti, alkoholi ei kuulu enää elämääni, mutta valinta tilanne oli vapaa ja vasta aikuisiällä.

Ehkä juuri siksi rokkari Kari Peitsamon jutut kolahtivat minuun Samaria-päivässä. Olipa hyvä kun otin ”riskin” ja kutsuin miehen kertomaan ajatuksiaan ja esittämään laulelmiaan. Peitsamo on 40 vuotta kiertänyt kapakoita ja roheita festareita, kaivanut hautoja ja katsellut maailmaa kommunistin silmälasien takaa ja nyt hän puhuu Kristuksesta ilman pitkän seurakuntaelämän jäykistämää ajattelua. Yleisöstä joku ystävämme huusi, että ”miten ihmiset ovat suhtautuneet siihen että olet uskossa, oletko menettänyt ystäviä”. Hän vastasi, että esiintyvät taiteilijat ovat omituisia, vähän hullujakin ja se on vaan eduksi siinä genressä. Tähän samaan omituisuuteen hän katsoo menevän uskon, aidon, rehellisen ja rohean elämisen, johon Kristus kuuluu.

Teologisesti on kyse näkemisestä - todistuksellisesti kyse on kokemuksellisesta suhteesta ja "turha toivo" on vaihtunut odotukseksi.
Näillä mennään ystävät ja kylänmiehet! Toivottelen siunattuja päiviä sinullekin, jolle termi on vieras - onhan se vähän "naismainen" totta!

Tatuointi, merkki taivaasta

90-luvun alkupuolella työskentelin Pauli Rantasen Selkikeskuksessa viisi vuotta. Takana oli raskas romahdus lama-ajan yrittäjänä sekä onnistunut roolisiirtymä totaalisen luovuttautumisen seurauksena Herran hommiin päihdeongelmaisten ja maahanmuuttajien kanssa käsittelemään lumpuista uusiotuotteita. Joskus S-ryhmän parhaana myyjänä palkittuna, vanhana Seppälän myymäläpäällikkönä ja entisenä juppi-grynderinä nipistelin itseäni ja yritin kysyä Herralta että tämäkö on minun paikkani? Sinähän lupasit tehdä mitä osoitan, tästä kun aloitat, niin paljon saat oppia, tuntui taivas vastaavan.

Ongelmat tulivat ja menivät, enimmäkseen tulivat, mukana tuli myös maahanmuuttajia ilman mitään hallittua järjestelmää. Kristian tuo maailman paras sähköinsinööri oli paennut Romaniasta Ceausescun hirmuhallintoa. Välillä hän oli piilossa Turun arkkipiispan hoteissa maassa karkotusta ja välillä korjaili vanhoja telkkareita myyntiin. Hän katseli jokaisen komponentin käyriä, vaihteli pienimmätkin osaset – tuohon aikaan jo meillä vaihdettiin kokonaiset piirikortit – sekä valitteli insinöörien laskeneen väärin jäähdytyksen, jolloin osat paukkuivat. Ei hätää hän totesi ja lisäili lattarautaa telkun koneistoon.

Mutta oli siellä myös Seppo, Suomen paras joululehtien myyjä. 700 kultalyhdettä meni Vihtiläisiin koteihin ovelta ovelle että heilahti. Seppo oli jäänyt mopon kanssa auton alle ja raahautunut satoja metriä auton mukana, sillä seurauksella että hän oli vammautunut päästä. Tämä uskon soturi oli pylväs jota en unohda koskaan. Kukaan ei harjaillut lattioita yhtä uskollisesti, eikä kukaan muu tullutkaan töihin Rejtexin konkurssin jälkeen kun Seppo ja minä, koska meille ei merkannut mitään pesänhoitajan ilmoitus, että palkkaa ei makseta. Konkurssipesän hoitajalle Seppo huusi jo kaukaa, että mikä mies on tulossa. Kun sikaria poltellut ilmoitti olevansa pesänhoitaja, Seppo meni halaamaan miestä, nosti laakerikengät ilmaan ja ilmoitti että olet siis sieltä ampiaspesästä.

Mutta oli siellä myös Sami, tuo Egyptin kopti, joka oli joutunut muslimien vainoamaksi ja paennut Suomeen. Hän esitteli minulle ylpeänä ranteensa kohdalla olevan ristinmerkkitatuoinnin ja sanoi, että se on Egyptissä merkki Jeesuksesta, taivaasta, jonka jokainen Kopti haluaa pukea päällensä kuin vaatteen, mutta niin että sitä ei muslimit riistää. Siksi se tatuoidaan käteen.

Protestisuus ja katatonisuus

Protestanttisuus
1500-luvun härskiintynyt Katolinen valtakirkkorakennelma oli katatonisessa tilassa ja sen harjoittajat kuuluivat oikeammin ilmaistuna katatoniseen kirkkoon. Tämä synnytti protestin, jonka nimestä väännettiin protestanttisuus – oikeampi ilmaisu olisi protestisuus.

Helluntailaisus
Helluntailaisuus syntyi ihmisten kaipuusta Elävän veden lähteille. Tuohon rutikuivaan maaperään eli ihmisen sieluun laskettiin innoittavat ja virvoittavat Hengen sateet. Syntyi helluntailiike. Samalla se oli protesti olemassa oleville kirkoille ja hengellisille liikkeille, siis protestisuutta.

Uuskarismaattisuus ja jälkikarismaattisuus
2014 Sateita runsaasti saaneessa Seinäjoen helluntaiseurakunnasta – viimeksi olisin olettanut että sieltä - irtoaa nuorten ryhmä tyytymättömyydestä, siis protestina nykytilaan. Se on vain yksi vaatimaton esimerkki lukuisien vastaavien kirjossa 2000-luvulla. Protestisuus elää ja voi hyvin protestanttisuudessa.

Historian perspektiivi
Luterilaiset ovat myöhäisiä kristillisiä kirkkoja, sitä ennen kristikansa on elänyt Jeesuksen seuraajina 1500 vuotta. Helluntailaiset ovat hyvin myöhäisiä kristillisiä liikkeitä, sitä ennen kristikansa on elänyt 1900 vuotta.  Uuskarismaattiset liikkeet, joita syntyy kuin sieniä sateella – hyvä että on sadetta - ovat hyvin, hyvin, hyvin myöhäisiä liikkeitä, sitä ennen kristikansa on elänyt 2000 vuotta Jeesuksen seuraajina. Protestanttisuus eli protestisuus voi hyvin ja varmaankin vastaa katatonisuuteen joka hiipii jäykistyviin herätysliikkeisiin, eikä katolisuudella eli katatonisella liikkeelläkään hullummin mene. ”Minun Isälläni on monta huonetta”, sanoi Jeesuskin.

Isän, äidin, veljen ja sisaren vaihtaminen parempiin
Protestisuus on myös kulttuurinen ilmiö. Käydessäni Burundissa keväällä 2014, seurakuntien nuoret halusivat tietää millaista kristillisyyttä meillä on Suomessa. Kun olimme kuvanneet heille pääsuuntaukset, aloimme luettelemaan uusia tulijoita ja minkälaisesta protestista tai tarpeesta näitä syntyy, kysyimme: ”Olettehan tekin varmasti vaihtaneet seurakuntaa, kun olette tulleet maaseudulta kaupunkiin?” Hämmästyneet nuoret sanoivat, että näin ole asian laita. Heidän johtava pastorinsa tai piispansa on edelleen entinen kotikylän piispa, hän joka on kastanut, joka on rukoillut joka on ollut kasvussa mukana. Sen jälkeen he kääntyivät puolemme ja sanoivat: ”Ei isää tai äitiä voi vaihtaa, ei siskoa tai veljeä voi valita. Me synnymme seurakuntaan ja he ovat isiämme, äitejämme ja veljiämme vaikka itse lähdemmekin muualle kasvettuamme.”

Vapauden vastuuttomuus

Vapaat kuin taivaan linnut! Monesti he ovat tulossa valtakirkon tai heidän tulkintansa mukaan liian tiukan autoritäärisen muun seurakunnan helmoista.
Ymmärrän heitä sinänsä hyvin. Lähtö voi olla perusteltua monin syin ja jopa teologisesti, mutta vapauden tulkinnasta olen eri mieltä. Se ei ole hillumista paratiisin hehkussa!

Pääosin he ajautuvat hengellisiin ryhmiin, joissa keskeistä on ylistää ja palvoa Herraa ja saada sinänsä tärkeän päämäärän ohessa hyviä fiiliksiä. Herran ylistäminen onkin tärkeätä, mutta euforisten tunteiden hakeminen ei motiivina ole kovin ylevä. Tärkeintä on että kukaan ei rajoita, mikään ei purista, eikä kukaan ole asettamassa minkäänlaisia kahleita. Hengen johdatuksessa tapahtuvat kaikki merkittävät asiat ja se on riittävä ohje mille tahansa tapahtumalle, katuaktiolle tai projektiolle.

He ärsyyntyvät helposti, kun aletaan puhua suunnittelusta, työryhmistä, organisaatiosta tai valtasuhteista. Näille ei ole tilaa Jeesuksen vapauttamissa ja tällaiset toimielimet tai suunnitelmat ovat turhia. Pahimmillaan he kapinoivat seurakunnassa ja erilaisissa kristillisissä organisaatioissa ja kokevat kutsua heittäytyä tuulen kuljetettavaksi, piittaamatta huomisesta.

Mutta vapaus ei generoi aineellisia tuloksia! Näissä piireissä ei järin suuria summia liikutella, ei synny kehitysapua, köyhäin apua tai diakoniaa. Silloin kun isompia summia liikkuu, mukaan on tullut joku hyvin organisoidun yrityksen omistaja tai vastaava, joka tulee kosketetuksi ryhmän heittäytymisestä tai vilpittömyydestä.

Jokaisessa järjestössä tai seurakunnassa, jossa aidosti syntyy työpaikkoja, maksetaan palkkaa ihan oikeilla euroilla tai järjestetään mittavaa humanitääristä apua niin koti-, kuin ulkomaillakin, niissä on toimintasuunnitelmat, vuosibudjetit, työryhmät, toimiva organisaatio ja valtasuhteet. Niissä työntekijän on tehtävä ihan oikeaa töitä palkkansa eteen ja oltava ahkerakin.

Eden ei ollut lomakylä, jossa tsillailtiin ilkosillaan päiväntasaajan lämmössä! Jumala pani Adamin, kuvansa, Eedenin paratiisiin viljelemään tai varjelemaan eli työskentelemään (1.Moos. 2:15). Työnteko oli olemassa jo ennen syntiinlankeemusta.

Paavali menee teemassa vieläkin pidemmälle. 2. Tes. 7-10: ”…emme pakoilleet velvollisuuksiamme, …emme syöneet ilmaiseksi kenenkään leipää, …teimme työtä ja uurastimme yötä päivää, …emme olleet toisten vaivoina, …halusimme olla esimerkkinä, …me määräsimme, että jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä!

Ja aivan kuin ostos-TV:ssä, eikä siinä vielä kaikki. Työnteko onkin oikeata palvontaa ja ylistystä! Kol. 3:22-24: Herra itse sanoo, että meidän on tehtävä työtä Jumalan mieliksi, ei ihmisten ja kun teemme työtä se on Kristuksen palvelemista!

Vapaus johon Kristus meidät vapautti, on sisäistä vapautta tehdä työtä ja rakastaa, sillä siihen meidät on kutsuttu ja mikään ei ole sen suurempaa!