David Herzog
Olen katsonut David Herzogin puheita ja koukoussarjan tilaisuuksia TV7 plus-kanavalta sekä seurannut käytyä keskustelua aiheesta jo pidemmän aikaa. Tosiasiallisesti keskustelu käynnistyi jo edellisen vierailun yhteydessä. Mielipiteet jakautuvat puolesta ja vastaan.
Olen elänyt 50 vuotta Suomen siionin ytimessä, lähellä herätysliikkeitä ja monia aiempia ilmiöitä, joka nostaa mieleeni monia muita tilanteita vuosikymmenten varrelta. Tästä syystä en ole ihmeissäni, en hirveän innostunut, enkä varsinkaan hämmästynyt. Jotakin tuttua ja vanhaa tässä Herzog ilmiössäkin on, vähän toisessa muodossa. Aiemmissa ilmiöissä on ollut kultapölyä, naurua joka ei pysähdy, riivaajia on ajettu ulos tai jalat ovat kasvaneet. Nyt on kultahampaita ja tuuheata tukkaa sekä painon alenemista ja nuortumista.
Uskon että erityisesti karismaattinen tai äärikarismaattinen liike tarvitsi Herzogia Suomeen, juuri nyt.
Mutta iloitsen aidosti jokaisesta kokouksessa pelastuneesta ja rukoilen että löytäisivät paikan jossa kasvulle on tilaa. Epäilemättä Hetzogille on tilaus ajassamme.
Jumala puhui minulle Joy-konsertin kautta
Järjestimme 16.11.2013 Finlandia-talossa Joy-konsertin, johon koen saaneeni koordinaatit Jumalalta. Konsertin tuli kohdistua Suomen nuorisoon ja keräyksen teema tuli olla ilo, taivaallinen ilo, näin koin joulukuussa 2012. Konsertti onnistui yli odotusten ja Finlandia-talossa sen oman henkilöstön mukaan ei ole kenties koskaan iloittu alkoholin kanssa tai ilman alkoholia niin kuin nyt raitis yleisö teki. 1000 ihmistä hyppi katsomossa ja vähintään 100 estradilla. Esiintyjät Ida Bois, Olli Helenius ja Harlem Gospel Choir antoivat kaiken kunnian Jumalalle.
Konsertin jälkeen Jumala puhui minulle edelleen ilosta. Hän sanoi, että hän haluaa antaa tällaisen ilon, riemun ja vapauden hengen Suomeen. Paraneminen ja ihmeet eivät ole keskiössä, vaan ilo ja vapaus. Ymmärrän että Hän tekee ihmeitä kaiken aikaa, mutta suurin ihme iankaikkisesta näkökulmasta on kuolemantilasta iankaikkiseen iloon siirtyminen. Taivaan näkökulmasta muilla ihmeillä ei ole merkitystä. Hampaat ja hiukset jäävät tänne joka tapauksessa.
Henkilökohtainen taso
Rakastan Jumalaa yli kaiken. Kiitän Jeesusta Kristusta siitä, että Hän kuoli syntieni puolesta ja iloitsen Pyhästä Hengestä joka rakentaa yhteyden siltaa ihmisten välille, sytyttää ja välillä rauhoittaa, kuiskaa ja hoitaa, antaa ajatuksia ja puheita, joilla saan rakentaa palvelutehtävääni ja seurakuntaani.
En tarvitse tasoa, jossa minun pitäisi katsella toisten suuhun, onko sinne ilmestynyt kultahampaita. Venäjällä pappina työtä tehneenä koen ajatuksen kiusallisena. Me olemme vähän "pilkanneet" neuvostokansaa kultahampaista, joita suusta pilkotti. Onneksi tiedän Jeesukseni kysyvän, mitä minä tahdon että Hän tekisi minulle. En kaipaa tuuheata tukkaa, enkä varsinkaan nuortumista. Nuoruuden ihannointi on niin kovin amerikkalaista ja vastoin luomisjärjestystä. On ihanaa vanheta arvokkaasti ja antaa ryppyjen kertoa koetuista taisteluista.
Mutta jos Jumala on päättänyt herättää kansansa tällä tavoin, niin Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken. Minä rakastan Lunastajaani ja en aio kapinoida Hänen päätöksiään vastaan.
Asiakastyön taso
Eniten olen huolissani niistä meille uskotuista läheisistä, joille euforinen tila on riippuvuus. Työmme parissa kymmenet ihmiset ottavat vastaan Jeesuksen sovituksen vuosittain. Kyse ei ole käännyttämisestä, vaan vapauden ilmapiiristä, jossa ihmiset haluavat valita uskon, joka nostaa heidät takaisin toivorikkaaseen elämään. Osa heistä ihastuu karismaattisiin ilmiöihin ja näistä ilmiöistä tulee heille oikean uskon mittari. Meillä on täysi työ muistuttaa että normaalia ei ole kiertää ympäri Suomen ilmiöiden perässä ja laiminlyödä luonnollinen sosiaalinen ympäristö, paikkakunta johon hänet on asetettu, ystävät ja perhe jotka hänelle on annettu. Myös tavanomainen työ voi jäädä pois, koska se estää "hengellisen elämän". Tavallinen opetus tai rukoustilanne ei maistu miltään, koska siinä ei ole "henkeä". Hengeksi kelpaa voimakkaat äänet ja kiihtynyt mieli, eurofia. Sama johon he olivat myös alkoholissa tai muissa aineissa addiktoituneet.
Mutta kun Pyhä Henki laskeutuu ja sen seurauksena iloitaan, nauretaan, karkeloidaan, puhutaan vierailla kielillä ja tapahtuu, kuten Apostolien tekojen alussa, iloitsen siitä. Iloitsen myös hiljaisuudesta, johon Pyhä Henki voi johdattaa, tasosta jossa voimme kuulla mitä meille puhutaan.
David Wilkerson ja Billy Graham
Minulla on ollut mahdollisuus olla livenä kuuntelemassa näitä kahta suurta maailman evankelistaa. Kun Billy Graham julisti yksinkertaista evankeliumia Helsingin Olympiastadionilla ja lopuksi kutsui ihmisiä parannukseen ja ottamaan vastaan pelastuksen, tuskin ääntään voimistaen, tuhansia ihmisiä ryntäsi ottamaan vastaan Jeesus Kristus elämänsä Herraksi.
David Wilkersonin työ kaduilla narkomaanien ja jengiläisten keskellä oli innoittamassa myös Samaria-työn perustamiseen 60-luvulla. Tämän suuren Jumalan miehen vaikutukset tuntuvat koko maailmassa vielä pitkään. Hän julisti yksinkertaista evankeliumikeskeistä tervettä oppia ja ihmeet ja merkit seurasivat tätä julistusta.
Daavidin poika
Saamme käydä viettämään Jeesuksen Daavidin pojan syntymäjuhlaa. Hän jolla ei ollut paikkaa mihin päänsä kallistaa, ketuillakin oli luolansa, mutta ihmisen pojalla ei ollut majapaikkaa. Hän joka jätti jälkeensä vain viitan ja siitäkin sotamiehet heittivät arpaa. Hän on tuleva takaisin kirkkaudessa ja kunniassa, tavalla joka ei jää keneltäkään huomaamatta. Silloin jokainen polvi taipuu kunniaan. Silloin ihmettely ja epäily vaihtuu näkemiseksi. Sitä ennen hän muistuttaa, että Hän on läsnä jokaisessa nälkäisessä, kodittomassa, ilman vaatteita olevassa, sairaassa ja väsyneessä. Löydämme Hänet kohtaamalla heikompiosaisia, tänäänkin.
Itsenäisyyspäivänä 6.12.2013 Ismo Valkoniemi
15.11.2013
Erehtymätön riippumattomuus konseksuksen hengessä
Kirjoitin edellisen blogini otsikolla "Suuret tulot rukoilemalla ja julistamalla Sanaa". Perimmäinen motiivi oli järjestökouluttajan motiivi. Kirjoitus ei ottanut kantaa sittenkään siihen, ovatko Pirkko Jalovaara ja Leo Meller saaneet suuret tulot rukoilemalla ja julistamalla Sanaa, vaan totesin yksiselitteisesti, etten ota kantaa yksittäisiin tapauksiin. En myöskään ryhdy heidän kouluttajakseen. Ajattelen kuitenkin että helposti yleishyödyllisyyden antamat erityisvapaudet ja niihin liittyvä eritynen vastuullisuus on osittain hukassa säätiöissä, yhdistyksissä ja kansainvälisissä avustusjärjestöissä. Näyttäisi siltä, että myöskin kunnallinen eläkevakuutusyhtiö kompuroi teeman kanssa.
Leo Mellerin osalta mahdollisesti erillisellä vakuutuksella tuettu eläketulo sekä mahdollisesti tulot kirjakustannuksen puolelta, joka on elinkeinotoimintaa, tarjoavat suurelta osin selvityksen tulojen muodostumiseen. Tuloja tulee monista lähteistä. On paljon mahdollista että Pirkko Jalovaaran laajan kirjatuotannon tulot ja kuka tietää, mahdolliset eläketulot voivat aivan hyvin olla osana tulojen muodostuksessa. Olipa niin tai näin, nyt olen arvannut jo liikaakin asiassa, joka ei minulle kuulu.
Se miksi nyt tartuin näppäimistöön, johtuu siitä että en usko kristittyjen, uudestisyntyneiden, helluntailaisten tai vaikkapa lestadiolaisten erehtymättömyyteen. En myöskään usko että kristittyjen tulee elää sellaisessa konseksuksessa, joka estää meitä arvioimasta ja keskustelemasta erilaisten ilmiöiden tai tekojen vaikutuksia tai seurauksia.
Pidän tärkeänä että kukin antaa omastaan. Jos joku on perehtynyt lainsäädäntöön, hän jakakoon sekä varoittavia että oikaisevia lauseita nähdessään tarvetta siihen. Joku toinen taas on etiikan asiantuntija, kolmas verotuksen, neljäs rakentamisen ja niin edelleen. Lista on loputon. Kaikkein pahin tilanne on sellainen, jossa kukaan ei lausu mitään, etenkin jos lausuttava on kohonnut näkyvässä tai näkymättömässä hierarkiassa hengelliselle jalustalle, jonka arvosteleminen liitetään Jumalan ja hänen työnsä arviointiin.
Voiko ihminen kohota tällaiselle tasolla? Ei voi. Korkein asema, mikä ihmisellä voi Jumalan edessä olla, on
armahdetun syntisen asema. Emme sittenkään kykene kohoamaan yhtään tätä korkeammalle elämämme aikana, vaikka palvelisimme Jumalaa millä tavoin tahansa. Meillä vain tahtoo olla tapa pyhittää itseämme ja toisiamme tekojemme mukaan. Me emme kuitenkaan pyhity millään muulla tavalla kuin uskon lahjan kautta, toisin sanoen saamme kohdallemme armon - lahjavanhurskauden.
Katolisen kirkon paavin erehtymättömyys ja Pietarin avaimien kantaminen historiassa pitävät sisällään kaikkein räikeimmät hengellisen ja maallisen vallan sekä materiaalisen mammonan yhteen koplaamiset. Nyt vallassa oleva paavi edustaa jo toisenlaista paaviutta, vaikka rakenteessa on vieläkin valtaisasti epämääräisiä jäänteitä menneisyydestä sekä kestämätöntä opillisuutta. Muun muassa Jehovantodistajien teokratia sisältää elementin, jossa järjestön arvostelu on itse Jehovan "kimppuun käymistä".
Elämä haastaa meitä vastuullisuuteen, kasvamaan aikuisuuteen, kypsymään, mutta samalla pysymään lapsen kaltaisina uskossamme. On siinä haastetta meille jokaiselle. Etenkin minulle.
15.11.2013 Ismo Valkoniemi
Leo Mellerin osalta mahdollisesti erillisellä vakuutuksella tuettu eläketulo sekä mahdollisesti tulot kirjakustannuksen puolelta, joka on elinkeinotoimintaa, tarjoavat suurelta osin selvityksen tulojen muodostumiseen. Tuloja tulee monista lähteistä. On paljon mahdollista että Pirkko Jalovaaran laajan kirjatuotannon tulot ja kuka tietää, mahdolliset eläketulot voivat aivan hyvin olla osana tulojen muodostuksessa. Olipa niin tai näin, nyt olen arvannut jo liikaakin asiassa, joka ei minulle kuulu.
Se miksi nyt tartuin näppäimistöön, johtuu siitä että en usko kristittyjen, uudestisyntyneiden, helluntailaisten tai vaikkapa lestadiolaisten erehtymättömyyteen. En myöskään usko että kristittyjen tulee elää sellaisessa konseksuksessa, joka estää meitä arvioimasta ja keskustelemasta erilaisten ilmiöiden tai tekojen vaikutuksia tai seurauksia.
Pidän tärkeänä että kukin antaa omastaan. Jos joku on perehtynyt lainsäädäntöön, hän jakakoon sekä varoittavia että oikaisevia lauseita nähdessään tarvetta siihen. Joku toinen taas on etiikan asiantuntija, kolmas verotuksen, neljäs rakentamisen ja niin edelleen. Lista on loputon. Kaikkein pahin tilanne on sellainen, jossa kukaan ei lausu mitään, etenkin jos lausuttava on kohonnut näkyvässä tai näkymättömässä hierarkiassa hengelliselle jalustalle, jonka arvosteleminen liitetään Jumalan ja hänen työnsä arviointiin.
Voiko ihminen kohota tällaiselle tasolla? Ei voi. Korkein asema, mikä ihmisellä voi Jumalan edessä olla, on
armahdetun syntisen asema. Emme sittenkään kykene kohoamaan yhtään tätä korkeammalle elämämme aikana, vaikka palvelisimme Jumalaa millä tavoin tahansa. Meillä vain tahtoo olla tapa pyhittää itseämme ja toisiamme tekojemme mukaan. Me emme kuitenkaan pyhity millään muulla tavalla kuin uskon lahjan kautta, toisin sanoen saamme kohdallemme armon - lahjavanhurskauden.
Katolisen kirkon paavin erehtymättömyys ja Pietarin avaimien kantaminen historiassa pitävät sisällään kaikkein räikeimmät hengellisen ja maallisen vallan sekä materiaalisen mammonan yhteen koplaamiset. Nyt vallassa oleva paavi edustaa jo toisenlaista paaviutta, vaikka rakenteessa on vieläkin valtaisasti epämääräisiä jäänteitä menneisyydestä sekä kestämätöntä opillisuutta. Muun muassa Jehovantodistajien teokratia sisältää elementin, jossa järjestön arvostelu on itse Jehovan "kimppuun käymistä".
Elämä haastaa meitä vastuullisuuteen, kasvamaan aikuisuuteen, kypsymään, mutta samalla pysymään lapsen kaltaisina uskossamme. On siinä haastetta meille jokaiselle. Etenkin minulle.
15.11.2013 Ismo Valkoniemi
9.11.2013
Suuret tulot rukoilemalla ja julistamalla Sanaa
Verotietojen julkistamisen jälkeen ainakin kaksi hengellisentyön työntekijää on nostettu otsikoihin, rukouspalvelijana tunnettu Pirkko Jalovaara ja itsenäisen riippumattoman lähetyssäätiön entinen johtaja Leo Meller. Aivan varmasti paikallisesti käydään keskustelua myös muista hengellisen työn johtajista.
Itselleni aihe on varsin tuttu ja perusteellisesti perattu. Olen toiminut yleishyödyllisten järjestöjen kouluttajana menneinä vuosina hyvinkin paljon ja kiertänyt etenkin Suomen päihdealan kristilliset järjestöt, noin 100 kpl, läpi koko maantieteellisen Suomen aikanaan. Koulutustoimintani on ulottunut myös muihin järjestöalan toimijoihin. Tähän kytkettynä kirjanpidollinen konsultointi ja tilin- sekä toiminnantarkastustoiminta, jossa olen mukana edelleen, niin uskon voivani lausua asiata jotakin asiantuntijan äänenpainolla.
Tästä kokemuksellisesta tiedostani huolimatta tärkein asia tässä keskustelussa on kutsumustietoisuus ja yleishyödyllisyyden käsitteen sekä kansalaistoiminnan sisäistäminen. Näistä lähtökohdista kirjoitan.
Aatteellisuus-käsite
Yhdistyksiä voidaan vapaasti perustaa aatteellisen tarkoituksen toteutumista varten (YhdL 1:1§). Tällöin käsite aatteellinen on laissa mainittu keskeinen sana.
Yhdistyslain 2§:n 1 momentin mukaan yhdistykset ovat aatteellisia, jos niiden tarkoitus ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen. Tämän pykälän kohdalla lainsäätäjä lähtee siitä, että yhdistyksen olemassaolon tarkoitus on aatteellinen toiminta, ei taloudellinen etu aatteellisessa toiminnassa mukana oleville. Kohtuullinen palkka ei ole sitä tietenkään, sillä aina tehdystä työstä voidaan palkka maksaa jos siihen yhdistyksellä on varoja jotka ovat siihen tarkoitukseen varattuja. Pienessä yhdistyksessä, jossa vain muutamat henkilöt pääsevät vaikuttamaan yhdistyksen rahan käyttöön, jossa nostettavat palkat ja palkkiot menevät kohtuullisen rajan yli, voi yhdistysrekisteri ja veroviranomainen arvioida aatteellisen ja yleishyödyllisyyden rikkoutuneen. Paljon sitä ennen pitäisi järjestön oman kontrollin reagoida, etenkin kristillisissä yhteisöissä.
Yleishyödyllisyyden-käsite
Yleishyödyllisyyden käsite pitää sisällään periaatteen, jossa toiminnan painopiste ja kärki on yleinen hyvä, toimitaan yleiseksi hyväksi, laajemman kansalaisyhteiskunnan hyväksi. Tämä periaate pitää sisällään kohtuullisuuden käsitteen, etenkin kun puhutaan järjestön aktiivitoimijoille maksettavista palkkioista. Jos rahaa laitetaan yleiseen hyvään, mitään rajoitteita ei ole. Tällaiselle toimijalle yhteiskunta antaa ns. verovapauden kerätä varoja tai tuottaa tuloja, niillä tavoin kuin se on laissa määritelty. Samassa kohdassa laintekijät muistuttavat kohtuullisista palkoista, koska vastineena on nimenomaan yleistä hyvää varten saatuja erityisoikeuksia.
Keräyslupa
Poliisihallinnon keräyslupaohjeissa ja periaatteissa annetaan oikeus kerätä rahaa julkisesti jotakin tiettyä tarkoitusta varten, jossa keräyksen pakollisina kuluina voi olla kohtuullisesti keräysorganisaation kuluja, kuten palkkoja. Tavoite on yhteiskunnan antamalla luvalla saada kerättyä varoja, joiden käyttö edistää kansalaisyhteiskunnan tai yhteiskunnan yleistä hyvää. Myös aatteelliseen toimintaa on mahdollista kerätä varoja, kunhan samat varainkäytön periaatteet toteutuvat. Varojen keruuta valvoo Poliisihallinto.
Kutsumuksellinen lähtökohta
Jos kristitty uskoo Jumalan johdatukseen ja siihen, että Hän johtaa polkuamme kun kuljemme rukoillen ja kristitty kokee saaneensa tehtävänsä Jumalalta, tulee vastuullisuus varojenkäytöstä ja työn hedelmistä myös Jumalalle, tai sitten logiikassa on jokin aukko. Tästäkin huolimatta olen nähnyt yli 20 vuoden järjestöuran aikana monenlaista ihmisen "tahtomista" niin, että kaiken huonon päälle ovat asianomaiset vielä rukoilleet ja siunanneet työtä ja pyytäneet Jumalalta lisää varoja.
Omalta osaltani valitsin 2008 kahdesta kilpailevasta työtarjouksesta sen, jossa luvattiin pienempi palkka. Tämä johtui siitä, että tunsin sydämessäni valitsevani oikein. Nyt viiden vuoden jälkeen, tiedän valinnneeni oikein. Tähän työhön sain mukaan vaimoni ja se toinen tarjouksen tehnyt kamppailee aivan ylivertaisissa ongelmissa, meidän kokiessa Samarian työn yllä suurta lepoa ja rauhaa. Olen valinnut elämässä myös väärin, joten en puhu kovaa ja korkealta. Viestini on kuitenkin että kutsumustyö lähtee sydämen tasolta, ei lompakon tasolta.
Henkilökohtainen mielipide
Ajattelen tänään niin, että aina kristillisiin järjestöihin ja seurakuntiin pyrkii sisään Mammonan henki. Siksi aika ajoin avustusjärjestöjen ja kristillisten järjestöjen johtopaikoilla olevien työsuhdeautot ja palkat ja palkkiot tulisi arvioida yllä mainittuja periaatteita noudattaen uudelleen. Jos näitä asioita haluaa pohdiskella lisää, kirjani Mammonan maailmasta kuninkaan perilliseksi on puheenvuoro, jonka voi ottaa pohdinnassa yhdeksi ajatelmaksi. Se on pieni kirjanen, jonka lukee tunnissa parissa.
En ota yksittäisiin tapauksiin kantaa, koska en tunne riittävästi näiden rahanhankintatapoja ja itseansaintalogiikkaa. Mikäli järjestö hankkii itse varoja muutoinkin kuin verovapautta ja keräyslupaa hyödyntäen, sillä on itsenäisempi oikeus päättää näiden muiden varojen kohdentamisesta.
Ismo Valkoniemi 9.11.2013
Itselleni aihe on varsin tuttu ja perusteellisesti perattu. Olen toiminut yleishyödyllisten järjestöjen kouluttajana menneinä vuosina hyvinkin paljon ja kiertänyt etenkin Suomen päihdealan kristilliset järjestöt, noin 100 kpl, läpi koko maantieteellisen Suomen aikanaan. Koulutustoimintani on ulottunut myös muihin järjestöalan toimijoihin. Tähän kytkettynä kirjanpidollinen konsultointi ja tilin- sekä toiminnantarkastustoiminta, jossa olen mukana edelleen, niin uskon voivani lausua asiata jotakin asiantuntijan äänenpainolla.
Tästä kokemuksellisesta tiedostani huolimatta tärkein asia tässä keskustelussa on kutsumustietoisuus ja yleishyödyllisyyden käsitteen sekä kansalaistoiminnan sisäistäminen. Näistä lähtökohdista kirjoitan.
Aatteellisuus-käsite
Yhdistyksiä voidaan vapaasti perustaa aatteellisen tarkoituksen toteutumista varten (YhdL 1:1§). Tällöin käsite aatteellinen on laissa mainittu keskeinen sana.
Yhdistyslain 2§:n 1 momentin mukaan yhdistykset ovat aatteellisia, jos niiden tarkoitus ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen. Tämän pykälän kohdalla lainsäätäjä lähtee siitä, että yhdistyksen olemassaolon tarkoitus on aatteellinen toiminta, ei taloudellinen etu aatteellisessa toiminnassa mukana oleville. Kohtuullinen palkka ei ole sitä tietenkään, sillä aina tehdystä työstä voidaan palkka maksaa jos siihen yhdistyksellä on varoja jotka ovat siihen tarkoitukseen varattuja. Pienessä yhdistyksessä, jossa vain muutamat henkilöt pääsevät vaikuttamaan yhdistyksen rahan käyttöön, jossa nostettavat palkat ja palkkiot menevät kohtuullisen rajan yli, voi yhdistysrekisteri ja veroviranomainen arvioida aatteellisen ja yleishyödyllisyyden rikkoutuneen. Paljon sitä ennen pitäisi järjestön oman kontrollin reagoida, etenkin kristillisissä yhteisöissä.
Yleishyödyllisyyden-käsite
Yleishyödyllisyyden käsite pitää sisällään periaatteen, jossa toiminnan painopiste ja kärki on yleinen hyvä, toimitaan yleiseksi hyväksi, laajemman kansalaisyhteiskunnan hyväksi. Tämä periaate pitää sisällään kohtuullisuuden käsitteen, etenkin kun puhutaan järjestön aktiivitoimijoille maksettavista palkkioista. Jos rahaa laitetaan yleiseen hyvään, mitään rajoitteita ei ole. Tällaiselle toimijalle yhteiskunta antaa ns. verovapauden kerätä varoja tai tuottaa tuloja, niillä tavoin kuin se on laissa määritelty. Samassa kohdassa laintekijät muistuttavat kohtuullisista palkoista, koska vastineena on nimenomaan yleistä hyvää varten saatuja erityisoikeuksia.
Keräyslupa
Poliisihallinnon keräyslupaohjeissa ja periaatteissa annetaan oikeus kerätä rahaa julkisesti jotakin tiettyä tarkoitusta varten, jossa keräyksen pakollisina kuluina voi olla kohtuullisesti keräysorganisaation kuluja, kuten palkkoja. Tavoite on yhteiskunnan antamalla luvalla saada kerättyä varoja, joiden käyttö edistää kansalaisyhteiskunnan tai yhteiskunnan yleistä hyvää. Myös aatteelliseen toimintaa on mahdollista kerätä varoja, kunhan samat varainkäytön periaatteet toteutuvat. Varojen keruuta valvoo Poliisihallinto.
Kutsumuksellinen lähtökohta
Jos kristitty uskoo Jumalan johdatukseen ja siihen, että Hän johtaa polkuamme kun kuljemme rukoillen ja kristitty kokee saaneensa tehtävänsä Jumalalta, tulee vastuullisuus varojenkäytöstä ja työn hedelmistä myös Jumalalle, tai sitten logiikassa on jokin aukko. Tästäkin huolimatta olen nähnyt yli 20 vuoden järjestöuran aikana monenlaista ihmisen "tahtomista" niin, että kaiken huonon päälle ovat asianomaiset vielä rukoilleet ja siunanneet työtä ja pyytäneet Jumalalta lisää varoja.
Omalta osaltani valitsin 2008 kahdesta kilpailevasta työtarjouksesta sen, jossa luvattiin pienempi palkka. Tämä johtui siitä, että tunsin sydämessäni valitsevani oikein. Nyt viiden vuoden jälkeen, tiedän valinnneeni oikein. Tähän työhön sain mukaan vaimoni ja se toinen tarjouksen tehnyt kamppailee aivan ylivertaisissa ongelmissa, meidän kokiessa Samarian työn yllä suurta lepoa ja rauhaa. Olen valinnut elämässä myös väärin, joten en puhu kovaa ja korkealta. Viestini on kuitenkin että kutsumustyö lähtee sydämen tasolta, ei lompakon tasolta.
Henkilökohtainen mielipide
Ajattelen tänään niin, että aina kristillisiin järjestöihin ja seurakuntiin pyrkii sisään Mammonan henki. Siksi aika ajoin avustusjärjestöjen ja kristillisten järjestöjen johtopaikoilla olevien työsuhdeautot ja palkat ja palkkiot tulisi arvioida yllä mainittuja periaatteita noudattaen uudelleen. Jos näitä asioita haluaa pohdiskella lisää, kirjani Mammonan maailmasta kuninkaan perilliseksi on puheenvuoro, jonka voi ottaa pohdinnassa yhdeksi ajatelmaksi. Se on pieni kirjanen, jonka lukee tunnissa parissa.
En ota yksittäisiin tapauksiin kantaa, koska en tunne riittävästi näiden rahanhankintatapoja ja itseansaintalogiikkaa. Mikäli järjestö hankkii itse varoja muutoinkin kuin verovapautta ja keräyslupaa hyödyntäen, sillä on itsenäisempi oikeus päättää näiden muiden varojen kohdentamisesta.
Ismo Valkoniemi 9.11.2013
11.6.2013
Vapaus on rakkauden ymmärtämistä
Jano joka ei sammu
Ihminen pyrkii löytämään mielihyvää tuottavan olotilan luonnostaan. Maailmamme tänään tarjoaa suunnattoman haasteen meille aikuisille, erilaisten mielihyvää tuottavien asioiden puutarhana, mutta vielä selvemmin kehitysvaiheessa olevan nuoren elämässä. Nuoren elämään kuuluvat biologisten ja psyykkisten viettitunteiden herääminen, jotka tosiasiassa ovat tervettä ja tärkeää osaa ihmisen elämässä. Tämä ihmiseen kätketty suuri elämänhalun energia joutuu ennennäkemättömän aistiärsyketulvan keskelle, jonka markkinamiehet ovat valjastaneet käyttöömme. Valtaisat näyttöruudut 3d-laseineen, täydelliset äänimaisemat, tuoksut ja kosketukset avaavat lähes todentuntuisen virtuaalimaailman, jopa kosketuksen tuntua voidaan lisätä virtuaaliseen maailmaan erilaisilla antureilla ja heikkosähkövirroilla. Jos raha riittää, nautinnon määrällä ei näyttäisi olevan loppua. Nautintoa on tarjolla haluavien sielujen nettisivuilta, kemiallisesti tai elektronisesti, hemmottelemalla kehoamme tai etsimällä adrenaliinia korkeudesta, syvyydestä tai nopeudesta.
Samaan aikaan perinteiset kristilliset arvot ovat joutuneet ennen näkemättömän arvostelun ja arvioinnin kohteeksi, joka johtunee houkuttelevan tarjonnan – koetaan vapaudeksi – ja perinteisten arvojen – koetaan esteeksi - välisestä ristiriidasta.
Kipeä ihminen
Lapsi muodostaa käsityksen vanhempien arvomaailmasta, josta tulee hänen elämäänsä valvova osa, psykologien kutsuma superego. Ihminen korjaa tätä sisäistä suhdetta elämänsä normeihin, kieltää osan näistä arvoista, hyväksyttäviin ja ehdottomasti kiellettyihin, rajoittaviin sekä peilaa suhdettaan vanhempiensa arvomaailmaan ja Jumalaan. Koska juuri murrosiästä nuoreksi aikuiseksi käydään suurimmat kamppailut ja irtiottoyritykset tähän elämän perintönä saatuun arvomaailmaan, nuori kokee ahdistusta ja vihaa sitä perinnettä kohtaan joka on esteenä kuvitellulle vapaudelle ja toisaalta joka tosiasiassa suojaisi pahimmilta kivuilta. Vastaavasti rajojen rikkominen synnyttää syyllisyydentuntoa ja häpeää.
Siemen on kylvetty
Vanhempien huoli kipuilevasta nuoresta on usein ennenaikaista. Arvot on koeteltava itse ja uskon vahvuus ja merkitys koettava omakohtaisesti. Tämän ajan houkutukset eivät sittenkään varasta nuoriamme automaattisesti. Ratkaisu ei ole eristäytyminen maailmasta, vaan keinotekoisten ilmiöiden paljastaminen ja niiden merkityksettömyyden osoittaminen. Juuri nuoret jotka ovat kohdanneet nämä ilmiöt elämässään, käyvät tämän kamppailun, joka vanhemman sukupolven elämässä käytiin toisenlaisten houkutusten muodossa. Ilmiöiden määrä ja teho vaikuttavat suunnattoman vahvoilta, mutta tosiasiassa valtaisa tarjonta tekee niistä heikon. Ei ole syytä uskoa mihinkään, sillä huomenna se on jo vanhaa.
Armollinen Jumala
Ykkösohje vanhemmille on armollisen Jumalakuvan opettaminen lapsille ja nuorille. Itse koin pakkoa ja vaatimuksia, jonka vuoksi pakenin uskoa ja koin syyllisyyttä ja häpeää suhteessa vanhempiini ensimmäiset kymmenen aikuisvuottani. Lähes 30-vuotiaana, jo avioon menneenä ja kolmen lapsen isänä, omat elämänvaikeuteni ajoivat minut etsimään Jumalaa. Rakkauden ja armon Jumalan löytyminen palautti minut seurakuntayhteyteen. Armon löytäneinä vanhempina jaoimme sitä myös lapsillemme. Armollinen asenne ei ollut vapaata kasvatusta, vaan uskon luonnollista elämistä arjessa, ilman pakkoa. Lopputulos on sama, mutta ilman kymmenen vuoden pakoretkeä. Jo aikuisille nuorillemme usko Jumalaan on tärkeä voimavara elämässä, jonka kanssa on ollut hyvä perustaa perheitä ja hankkia lapsia, minun lapsenlapsiani.
Ismo Valkoniemi 11.6.2013
10.6.2013
Kapeat piirit ja välinpitämätön yleisö
Siinä he taistelevat, Sari R-L sekä Johanna K vastaan kristityt. Kaksikko ottaa yksittäisiä voittoja lehdistön median tuella. Perusajatuksena lienee heikkojen ja sorrettujen luokkataistelu. Tästä mielikuvasta johtuen mukaan on saatu vasemmistopiirit, vihreät, tunteiden kautta elävät kulttuuripiirit sekä eurooppalaista intellegtuellia ilmapiiriä haistelevat oikeistolaiset. Persut, kristilliset ja osa keskustasta ymmärtää konservatiivien ja karismaatikkojen tuskaa.
Viimeinen näytös koski lähetystyötä, jota vastaan toinen yllämainituista on käynyt jo pitkään. Nyt kuitenkin siitä tuli maailman tärkein asia, yhteys- ja tulkaa kaikki ja tehkää mitä haluatte-liikkeiden myötävaikutuksella. Odotamme innolla, miten tätä lähetystyötä nyt aletaan toteuttamaan. Onko sen kärkenä Kristuksen lähetyskäsky ja evankeliumi, vaiko ilosanoma kaiken sallivuudesta?
Onneksi olkoon Sari ja Johanna, keltainen lehdistö ja kaikki seksuaalista tasa-arvoa kannattavat piirit. Olette saattaneet Suomen Lähetysseuran sekä kirkon tielle, josta ei ole paluuta. Teidän mielestänne ei pidä ollakaan. Arvatenkin hyvinkin pian SLS raportoi voimakkaista supistuksista. Jo vaurastuneet Afrikan kirkot katkaisevat yhteytensä seuraan tuota pikaa ja kannatus kääntyy laskuun. Mutta teidän tavoitteenne eteni hieman.
Miten Rooman historiassa taas kirjoitettiinkaan rappiosta? Oliko se niin että tämän kaltaiset asiat ja kaikenlainen itsekkyys ja hekuma olivat tulleet siihen mittaan, että kansalla ei ollut enää yhteistä tahtoa puolustaa Roomaa? Olisiko ihan väärin verrata 300-400 luvun Roomaa tämän hetken Eurooppaan?
Eilen Tanskalainen dokumentti kertoi lähes ylistävästi Tanskan Turkkilaisesta nuoresta parista, jolla on perinteiset arvot. Naiset pysyvät neistyenä avioon asti, perheet ja suvut kantavat nuoria ja siirtävät arvonsa heille. Islamin uskolta te kulttuurivihreät otatte tämän ihanteena, kristilliset perinteet te poljette halveksuen. Ette edes halua kuulla, että heillä on vielä tiukempi kanta homoseksuaalisuuteen. Sääli, sillä niin paljon turvallisempi kulttuuri kristillisyys olisi ollut meille kaikille, mutta se olisi pitänyt ottaa sellaisena kuin se on raamatussa kirjoitettu, ei tehdä siitä sellaista "kaikki saavat tulla ja olla"-höttöä.
Eipä mahda mitään, näillä mennään!
10.6.2013 Ismo Valkoniemi
Viimeinen näytös koski lähetystyötä, jota vastaan toinen yllämainituista on käynyt jo pitkään. Nyt kuitenkin siitä tuli maailman tärkein asia, yhteys- ja tulkaa kaikki ja tehkää mitä haluatte-liikkeiden myötävaikutuksella. Odotamme innolla, miten tätä lähetystyötä nyt aletaan toteuttamaan. Onko sen kärkenä Kristuksen lähetyskäsky ja evankeliumi, vaiko ilosanoma kaiken sallivuudesta?
Onneksi olkoon Sari ja Johanna, keltainen lehdistö ja kaikki seksuaalista tasa-arvoa kannattavat piirit. Olette saattaneet Suomen Lähetysseuran sekä kirkon tielle, josta ei ole paluuta. Teidän mielestänne ei pidä ollakaan. Arvatenkin hyvinkin pian SLS raportoi voimakkaista supistuksista. Jo vaurastuneet Afrikan kirkot katkaisevat yhteytensä seuraan tuota pikaa ja kannatus kääntyy laskuun. Mutta teidän tavoitteenne eteni hieman.
Miten Rooman historiassa taas kirjoitettiinkaan rappiosta? Oliko se niin että tämän kaltaiset asiat ja kaikenlainen itsekkyys ja hekuma olivat tulleet siihen mittaan, että kansalla ei ollut enää yhteistä tahtoa puolustaa Roomaa? Olisiko ihan väärin verrata 300-400 luvun Roomaa tämän hetken Eurooppaan?
Eilen Tanskalainen dokumentti kertoi lähes ylistävästi Tanskan Turkkilaisesta nuoresta parista, jolla on perinteiset arvot. Naiset pysyvät neistyenä avioon asti, perheet ja suvut kantavat nuoria ja siirtävät arvonsa heille. Islamin uskolta te kulttuurivihreät otatte tämän ihanteena, kristilliset perinteet te poljette halveksuen. Ette edes halua kuulla, että heillä on vielä tiukempi kanta homoseksuaalisuuteen. Sääli, sillä niin paljon turvallisempi kulttuuri kristillisyys olisi ollut meille kaikille, mutta se olisi pitänyt ottaa sellaisena kuin se on raamatussa kirjoitettu, ei tehdä siitä sellaista "kaikki saavat tulla ja olla"-höttöä.
Eipä mahda mitään, näillä mennään!
10.6.2013 Ismo Valkoniemi
9.2.2013
Menetimmekö sukupolven?
Siinä me istuimme viime viikolla toimistossamme. Kaksi eläkkeellä olevaa rouvaa, jotka toivat tukiasukkaamme käymään toimistossamme. Olivat vapaaehtoisia, seurakunta-aktiiveja, evankelistoja. Kyllä heistä on paistanut jo pitkään armollisus heikkoja kohtaan ja äärimmäinen halu seistä heidän rinnallaan. Miten ovatkin niin esimerkillisiä.
Tukiasukasohjaajamme Marko oli paikalla myös, minä ja lähihoitajaharjoittelija. Marko kertoi kuinka hän on kasvanut neljässä vuodessa takaisin elämään ja usko on tärkeä. "Se on oikeastaan aika ihme", totesin, "koska tullessaan meille työharjoitteluun, käveli Päivin eteen ja ilmoitti että hän sitten ateisti". "Niin olen uskossa ja minun koti oli myös uskovaisten koti, mutta meillä oli väkivaltaa", lisää Marko. "En halunnut kuulla koko uskosta sen jälkeen mitä isä aina teki, vaikka oli innokas seurakunta-aktiivi", Marko jatkaa. Sitten hän kertoo kuinka tuli meillä hyväksytyksi ja kuinka suhde Jumalaan korjaantui, vaikka tuo kodin trauma jäi ja välit isään eivät ole kunnossa. "Voi kuinka koskettava tarina", jatkaa toinen naisista. Minunkin lapset ovat jääneet pois seurakunnasta, kun me olimme aika tiukkoja. Emme sallineet mitään muuta kuin oman herätysliikkeen musiikin ja kirjat ja sitten nuorena hänet erotettiin seurakunnasta", hän kertoo. "On aika katkera seurakunnalle ja aikuinen jo nyt, mutta ei me ymmärretty muusta mieheni kanssa, kun seurakunnassa edellytettiin tällaista tiukkuutta ja ohjattiin siihen, emme me ymmärtäneet että se oli virhe", hän jatkaa.
Toinen naisista kertoo kohta, että hänen poikansa on myös meidän tukiasunnossa Helsingissä. Kipuja on kovasti jäänyt ja ei ole helppo hänelle puhua rakastavasta Jumalasta.
Itse muistelen Hämeenlinnan nuorten uskovaisten porukkaamme. Meitä oli kai lähes 50 nuorta, joista vain muutama on ns. uskossa, ainakin näin julkisesti kuin minäkin. Monet kaverini erotettiin nuoruuden hölmöilyjen takia, jotka ovat melkein väistämättömiä nuorten maailmassa. Irroitettiin "kuivina oksina". Kerron vielä että otin kymmenen vuotta etäisyyttä, enkä halunnut kuulla edes sanaa Jumala, kun koin touhun vastenmieliseksi. Oman armollisen Jumalan löysin, kun lamavuosina kompuroin ja en tiennyt enää muuta avun lähdettä. Hän tulikin hyväksyen ja hienotunteisesti ja sain monenlaista konkreettista ja ihmeellistä apua, jonka kautta tajusin etteivät seurakunnat olleet edustaneet Kristuksen mieltä toiminnassaan oikealla tavalla.
Kaikessa karuudessaan meille kaikille jäi keskustelusta hyvä mieli. Marko ja minä olimme löytäneet armollisen Jumalan ja saamme siitä näkökulmasta tehdä työtä särkyneiden, häpäistyjen ja monista riippuvuuksista kärsivien kanssa. Rouvat olivat mielissään, jospa kuitenkin Jumala voisi korjata myös heidän lastensa ja Jumalan suhteen ja antaa anteeksi ymmärtämättömyydelle, joka menneinä vuosina vallitsi.
Miksi vanhemmat vaativat lapsilta kuuliaisuutta tai alistavat heitä Jumalan sanaan vedoten? Se voi johtua heidän neuvottomuudestaan ja avuttomuudestaan, mutta siinä on myös teologinen virhetulkinta kyseessä. Lapsen ja nuoren kannalta tilanne on kohtuuton, kun omaa tahtoa ei käsitellä armollisesti vaan vastakohdaksi asetetaan Jumalan tahto. Tätä perustellaan pyrkimyksenä taltuttaa ihmisen jumalanvastainen tahto. Synnin turmeleman ihmisen tahdon nähdään olevan suuntautunut pahaan ja ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa. Jumalan on kuitenkin luonut ihmisen, jonka luonnoliseen kasvuun kuuluu erilaisia kehittymisvaiheita, kapinaa, uhmaa ja kiusallisiakin kysymyksiä. Eivät nämä lapsen tai nuoren uhmat pelota Jumalaa, eivät horjuta Hänen valta-asemaansa, vaan ne ovat terveeseen kasvuun kuuluvia kysymksiä, jotka Hän on itse istuttanut meihin kasvaaksemme aikuisuuteen. Näiden tukahduttaminen Jumalan omalla Sanalla on perisynnin eräs piirre. Jos me otamme liian paljon oikeuksia tietää hyvä ja paha toisten puolesta, yläpuolelta, pakottamalla, se menee lähelle perisynnin olemusta: ”…teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan” (1. Moos. 3:5). Perisynti on siis väärä olettamus, että meillä olisi valta hyvä ja pahan tietämisen suhteen. Jumalan ja ihmisen välinen ero on suurempi ja vaatii nöyryyttä ja vähemmän kaikkivoipaisuutta, myös kasvatuksessa.
9.2.2013 Ismo Valkoniemi
Tukiasukasohjaajamme Marko oli paikalla myös, minä ja lähihoitajaharjoittelija. Marko kertoi kuinka hän on kasvanut neljässä vuodessa takaisin elämään ja usko on tärkeä. "Se on oikeastaan aika ihme", totesin, "koska tullessaan meille työharjoitteluun, käveli Päivin eteen ja ilmoitti että hän sitten ateisti". "Niin olen uskossa ja minun koti oli myös uskovaisten koti, mutta meillä oli väkivaltaa", lisää Marko. "En halunnut kuulla koko uskosta sen jälkeen mitä isä aina teki, vaikka oli innokas seurakunta-aktiivi", Marko jatkaa. Sitten hän kertoo kuinka tuli meillä hyväksytyksi ja kuinka suhde Jumalaan korjaantui, vaikka tuo kodin trauma jäi ja välit isään eivät ole kunnossa. "Voi kuinka koskettava tarina", jatkaa toinen naisista. Minunkin lapset ovat jääneet pois seurakunnasta, kun me olimme aika tiukkoja. Emme sallineet mitään muuta kuin oman herätysliikkeen musiikin ja kirjat ja sitten nuorena hänet erotettiin seurakunnasta", hän kertoo. "On aika katkera seurakunnalle ja aikuinen jo nyt, mutta ei me ymmärretty muusta mieheni kanssa, kun seurakunnassa edellytettiin tällaista tiukkuutta ja ohjattiin siihen, emme me ymmärtäneet että se oli virhe", hän jatkaa.
Toinen naisista kertoo kohta, että hänen poikansa on myös meidän tukiasunnossa Helsingissä. Kipuja on kovasti jäänyt ja ei ole helppo hänelle puhua rakastavasta Jumalasta.
Itse muistelen Hämeenlinnan nuorten uskovaisten porukkaamme. Meitä oli kai lähes 50 nuorta, joista vain muutama on ns. uskossa, ainakin näin julkisesti kuin minäkin. Monet kaverini erotettiin nuoruuden hölmöilyjen takia, jotka ovat melkein väistämättömiä nuorten maailmassa. Irroitettiin "kuivina oksina". Kerron vielä että otin kymmenen vuotta etäisyyttä, enkä halunnut kuulla edes sanaa Jumala, kun koin touhun vastenmieliseksi. Oman armollisen Jumalan löysin, kun lamavuosina kompuroin ja en tiennyt enää muuta avun lähdettä. Hän tulikin hyväksyen ja hienotunteisesti ja sain monenlaista konkreettista ja ihmeellistä apua, jonka kautta tajusin etteivät seurakunnat olleet edustaneet Kristuksen mieltä toiminnassaan oikealla tavalla.
Kaikessa karuudessaan meille kaikille jäi keskustelusta hyvä mieli. Marko ja minä olimme löytäneet armollisen Jumalan ja saamme siitä näkökulmasta tehdä työtä särkyneiden, häpäistyjen ja monista riippuvuuksista kärsivien kanssa. Rouvat olivat mielissään, jospa kuitenkin Jumala voisi korjata myös heidän lastensa ja Jumalan suhteen ja antaa anteeksi ymmärtämättömyydelle, joka menneinä vuosina vallitsi.
Miksi vanhemmat vaativat lapsilta kuuliaisuutta tai alistavat heitä Jumalan sanaan vedoten? Se voi johtua heidän neuvottomuudestaan ja avuttomuudestaan, mutta siinä on myös teologinen virhetulkinta kyseessä. Lapsen ja nuoren kannalta tilanne on kohtuuton, kun omaa tahtoa ei käsitellä armollisesti vaan vastakohdaksi asetetaan Jumalan tahto. Tätä perustellaan pyrkimyksenä taltuttaa ihmisen jumalanvastainen tahto. Synnin turmeleman ihmisen tahdon nähdään olevan suuntautunut pahaan ja ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa. Jumalan on kuitenkin luonut ihmisen, jonka luonnoliseen kasvuun kuuluu erilaisia kehittymisvaiheita, kapinaa, uhmaa ja kiusallisiakin kysymyksiä. Eivät nämä lapsen tai nuoren uhmat pelota Jumalaa, eivät horjuta Hänen valta-asemaansa, vaan ne ovat terveeseen kasvuun kuuluvia kysymksiä, jotka Hän on itse istuttanut meihin kasvaaksemme aikuisuuteen. Näiden tukahduttaminen Jumalan omalla Sanalla on perisynnin eräs piirre. Jos me otamme liian paljon oikeuksia tietää hyvä ja paha toisten puolesta, yläpuolelta, pakottamalla, se menee lähelle perisynnin olemusta: ”…teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan” (1. Moos. 3:5). Perisynti on siis väärä olettamus, että meillä olisi valta hyvä ja pahan tietämisen suhteen. Jumalan ja ihmisen välinen ero on suurempi ja vaatii nöyryyttä ja vähemmän kaikkivoipaisuutta, myös kasvatuksessa.
9.2.2013 Ismo Valkoniemi
2.7.2012
Oikea jumalanpalvelus
Mustavalkoinen ajattelu on helppo ampua alas, mutta aika ajoin se on hyvä väline erottamaan selkeästi ilmiöitä toistaan. Sen tähden aion syyllistyä nyt kuvaamaan tämän ajan ilmiöitä hengellisessä elämässä mustavalkoisesti.
YLISTÄMINEN
Raamatussa, etenkin Vanhassa Testamentissa, ylistämistä kuvataan paljon. Näitä raamatun paikkoja siteerataan ahkerasti aina kun joku esittää kritiikkiä sitä ylistämistä kohtaan, joka on nyt muotia nuoren karismaattisen liikehdinnän parissa. Vanhassa testamentissa ylistys liittyy aina jonkun erityisen suuren ja merkittävän tai hyvin vaikean tapahtuman jälkeiseen aikaan, jolloin ylistys kumpusi aidosta elämäntilanteesta. Ensimmäinen suuri ylistyksen paikka Jumalan kansalla oli sen jälkeen kun Faarao miehineen hukkui Kaislamereen (2. Moos. 15), toinen silloin kun liitonarkki tuotiin Jerusalemiin (1. Aik. 16:7). Ylistystä käytettiin myös taistelun eturintamassa, jolloin ilmeisesti juuri ylistyksen vuoksi vihollisen huomio kiinnittyi muualle ja yllätyshyökkäys onnistui (2. Aik. 20:22). Mutta entä tänään? Ylistys on irrallaan taistelusta, irrallaan oikeasta Jumalanpalveluksesta, joissa hoidetaan leskiä, orpoja tai taistellaan kärsivien lasten, nälkäisten tai pahoinpideltyjen rinnalla. Itse asiassa juuri siksi se on heikkoa ja aiheuttaa paikka paikoin nolostumisen tunteita kuulijoissa, siitä on tullut pakollinen liturgia, joka on suoritettava jokaisessa kokoontumisessa, vaikka taisteluvoitoista ei olisi tietoakaan.
VOIMATON SEURAKUNTA
Jumala ei antanut lahjoja siksi, että me viihdyttäisimme niillä toisiamme. Se on enemmänkin bonusta meille, että saamme nauttia erilaisista lahjoista ja armolahjoista seurakuntamme keskellä. Lahjat ovat varustusta taisteluun, joka käydään maailmassa. Jos meidän tavoitteenamme olisi voittaa paha niillä ”aseilla”, jotka meille on annettu, me tuskin varustautuisimme viikosta toiseen viihdyttämään toisiamme kaikella sillä media-arsenaalilla, musiikilla, kirjallisuudella, lehdillä, taiteella ja tanssilla, joka meillä on käytössämme. Tästä viihdyttämisen ja hengellisten elämysten tarjonnasta seuraa täydellinen heikkous, mistä kiittäisin, mistä ylistäisin, mistä riemuitsisin? Seurakunnat ovat masennuksen ja väsymyksen pesiä, koska todelliset taisteluvoitot puuttuvat ja niiden kautta aito sydämestä kumpuava ylistys ja kiitoskarkelointi. Vihollinen on kasvanut niin suureksi ja pelottavaksi, että seurakunta on käpertynyt pitämään yllä myyttiä ja viihdyttämään jäljelle jääneitä.
TAISTELEVA USKO
Katsoimme vaimoni Päivin kanssa Suomessa vain DVD:llä ilmestyneen elokuvan Machine Gun Preacher, joka kertoo amerikkalaisen Sam Childersin työstä Etelä-Sudaniin rakentamansa orpokodin ja Joseph Konyn sissiarmeijan kaappaamien lapsisotilaiden parissa. Elokuva on kohdannut yllättävää vastustusta hengellisyytensä takia ja siksi sitä ei otettu teatterilevitykseen, esimerkiksi Ranskassa se kiellettiin juuri liian hengellisenä, kun taas Yhdysvalloissa kristilliset piirit ovat kritisoineet sen maallisuutta ja rajua kielenkäyttöä. Tosiasia on että Childer on pelastanut itseään säästämättä Etelä-Sudanin, Kongon ja Pohjois-Ugandan lapsisotilaita yli 1000, hakemalla heidät sisseiltä takaisin. Pennsylvanialainen entinen moottoripyöräjengiläinen, nykyisin saarnamies ja taistelija Sam Childers ei sovi mihinkään totuttuun hengelliseen muottiin, ei pukeutumisensa eikä käytöksensä puolesta, mutta lopputulos olisi seurakunnalle ylistyksen ja kiitoksen paikka ja niin se ylistääkin. Childersin seurakunta The Shekinah fellowship church on perinteinen amerikkalainen seurakunta, jossa ylistys on osa seurakuntaelämää, mutta ei ilman syytä.
Seurakunnan tulisi astua ulos saleista ja katsella omaa elinpiiriään, onko siellä lapsia, jotka voivat huonosti, vanhuksia jotka tarvitsevat apua ja ovat yksinäisiä, yksinhuoltajia ja heidän isättömiä tai äidittömiä lapsia joita voi rohkaista, suurperheitä jotka taipuvat arjen haasteellisuuden alle tai kenties nälkäisiä ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta syrjäytymiskierteessä? Keskustelu ja hymy, rohkaisu tai pieni apu ovat paikallaan aina. Jos seurakunta kilpailee välittämisessä ja rakkaudessa, se ei jää jalkoihin, kovin vähän muita kilpakumppaneita on rinnalla. Tämä johtaa väistämättä kehitykseen, jossa myös ylistys ja kiitos alkaa kummuta todellisista lähteistä, voitoista ja Jumalan ihmeellisestä avusta. Tästä seuraa innostus, yhteishenki ja masentuneet jalat alkavat kantaa, riemun kiljahdusten saattelemana!
Jaak. 1:26-17: Jos joku luulee olevansa Jumalan palvelija mutta ei pysty hillitsemään kieltään, hän pettää itsensä ja hänen jumalanpalveluksensa on turha. Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.
2.7.2012 Ismo Valkoniemi
YLISTÄMINEN
Raamatussa, etenkin Vanhassa Testamentissa, ylistämistä kuvataan paljon. Näitä raamatun paikkoja siteerataan ahkerasti aina kun joku esittää kritiikkiä sitä ylistämistä kohtaan, joka on nyt muotia nuoren karismaattisen liikehdinnän parissa. Vanhassa testamentissa ylistys liittyy aina jonkun erityisen suuren ja merkittävän tai hyvin vaikean tapahtuman jälkeiseen aikaan, jolloin ylistys kumpusi aidosta elämäntilanteesta. Ensimmäinen suuri ylistyksen paikka Jumalan kansalla oli sen jälkeen kun Faarao miehineen hukkui Kaislamereen (2. Moos. 15), toinen silloin kun liitonarkki tuotiin Jerusalemiin (1. Aik. 16:7). Ylistystä käytettiin myös taistelun eturintamassa, jolloin ilmeisesti juuri ylistyksen vuoksi vihollisen huomio kiinnittyi muualle ja yllätyshyökkäys onnistui (2. Aik. 20:22). Mutta entä tänään? Ylistys on irrallaan taistelusta, irrallaan oikeasta Jumalanpalveluksesta, joissa hoidetaan leskiä, orpoja tai taistellaan kärsivien lasten, nälkäisten tai pahoinpideltyjen rinnalla. Itse asiassa juuri siksi se on heikkoa ja aiheuttaa paikka paikoin nolostumisen tunteita kuulijoissa, siitä on tullut pakollinen liturgia, joka on suoritettava jokaisessa kokoontumisessa, vaikka taisteluvoitoista ei olisi tietoakaan.
VOIMATON SEURAKUNTA
Jumala ei antanut lahjoja siksi, että me viihdyttäisimme niillä toisiamme. Se on enemmänkin bonusta meille, että saamme nauttia erilaisista lahjoista ja armolahjoista seurakuntamme keskellä. Lahjat ovat varustusta taisteluun, joka käydään maailmassa. Jos meidän tavoitteenamme olisi voittaa paha niillä ”aseilla”, jotka meille on annettu, me tuskin varustautuisimme viikosta toiseen viihdyttämään toisiamme kaikella sillä media-arsenaalilla, musiikilla, kirjallisuudella, lehdillä, taiteella ja tanssilla, joka meillä on käytössämme. Tästä viihdyttämisen ja hengellisten elämysten tarjonnasta seuraa täydellinen heikkous, mistä kiittäisin, mistä ylistäisin, mistä riemuitsisin? Seurakunnat ovat masennuksen ja väsymyksen pesiä, koska todelliset taisteluvoitot puuttuvat ja niiden kautta aito sydämestä kumpuava ylistys ja kiitoskarkelointi. Vihollinen on kasvanut niin suureksi ja pelottavaksi, että seurakunta on käpertynyt pitämään yllä myyttiä ja viihdyttämään jäljelle jääneitä.
TAISTELEVA USKO
Katsoimme vaimoni Päivin kanssa Suomessa vain DVD:llä ilmestyneen elokuvan Machine Gun Preacher, joka kertoo amerikkalaisen Sam Childersin työstä Etelä-Sudaniin rakentamansa orpokodin ja Joseph Konyn sissiarmeijan kaappaamien lapsisotilaiden parissa. Elokuva on kohdannut yllättävää vastustusta hengellisyytensä takia ja siksi sitä ei otettu teatterilevitykseen, esimerkiksi Ranskassa se kiellettiin juuri liian hengellisenä, kun taas Yhdysvalloissa kristilliset piirit ovat kritisoineet sen maallisuutta ja rajua kielenkäyttöä. Tosiasia on että Childer on pelastanut itseään säästämättä Etelä-Sudanin, Kongon ja Pohjois-Ugandan lapsisotilaita yli 1000, hakemalla heidät sisseiltä takaisin. Pennsylvanialainen entinen moottoripyöräjengiläinen, nykyisin saarnamies ja taistelija Sam Childers ei sovi mihinkään totuttuun hengelliseen muottiin, ei pukeutumisensa eikä käytöksensä puolesta, mutta lopputulos olisi seurakunnalle ylistyksen ja kiitoksen paikka ja niin se ylistääkin. Childersin seurakunta The Shekinah fellowship church on perinteinen amerikkalainen seurakunta, jossa ylistys on osa seurakuntaelämää, mutta ei ilman syytä.
Seurakunnan tulisi astua ulos saleista ja katsella omaa elinpiiriään, onko siellä lapsia, jotka voivat huonosti, vanhuksia jotka tarvitsevat apua ja ovat yksinäisiä, yksinhuoltajia ja heidän isättömiä tai äidittömiä lapsia joita voi rohkaista, suurperheitä jotka taipuvat arjen haasteellisuuden alle tai kenties nälkäisiä ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta syrjäytymiskierteessä? Keskustelu ja hymy, rohkaisu tai pieni apu ovat paikallaan aina. Jos seurakunta kilpailee välittämisessä ja rakkaudessa, se ei jää jalkoihin, kovin vähän muita kilpakumppaneita on rinnalla. Tämä johtaa väistämättä kehitykseen, jossa myös ylistys ja kiitos alkaa kummuta todellisista lähteistä, voitoista ja Jumalan ihmeellisestä avusta. Tästä seuraa innostus, yhteishenki ja masentuneet jalat alkavat kantaa, riemun kiljahdusten saattelemana!
Jaak. 1:26-17: Jos joku luulee olevansa Jumalan palvelija mutta ei pysty hillitsemään kieltään, hän pettää itsensä ja hänen jumalanpalveluksensa on turha. Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.
2.7.2012 Ismo Valkoniemi
27.2.2012
Homoseksuaalisuuden hyväksyminen ei valtavirta kristillisyydessä
Amerikan suurin luterilainen kirkko, 4,2 miljoonan jäsenen Amerikan evenkelikaalinen luterilainen kirkko (ELCA) avasi vuonna 2009 homoseksuaalisessa parisuhteessa eläville mahdollisuuden palvella kirkon viroissa. Teologisesti konservatiivisempi, 2,8 miljoonan jäsenen Missourin Synodi ilmoitti hiljattain, että kirkon ei ole enää mahdollista jatkaa yhteistyötä ELCA:n kanssa. Käytännössä kirkkojen yhteys on katkennut tämän kysymyksen vuoksi.
Amerikan uusin luterilainen kirkko on the North American Lutherican Church, joka perustettiin 2010, vastineeksi ELCAn liberaalille seksuaalietikkalle. Siihen on liittynyt reilussa vuodessa noin 300 seurakuntaa ja 100.000 jäsentä. Vastaavasti ELCA on menettänyt vuosittain yli 80.000 jäsentä.
Tämän lisäksi Amerikassa toimivat Wisconsin Evankelikaalinen Luterilainen synodi sekä evankelikaalinen luterilainen synodi ovat pidättyväisiä homoseksuaalisuutta koskevissa kysymyksissä. Näissä jälkimmäisissä jäseniä on noin 500.000.
Maailmanlaajuisesti homoseksuaalisuuteen pidättyvästi suhtautuvat kristilliset valtakirkot, kuten Itäinen ortodoksinen kirkko 220 miljoonaa jäsentä sekä Romalaiskatolinen kirkko 1,12 miljardia jäsentä. Muita kielteisesti kysymykseen suhtautuvia kirkkoja ovat seitsemännenpäivän adventtikirkko 16,3 miljoonalla jäsenellä, valtaosa evankelikaalisista sekä reformoiduista kirkoista sekä uuskarismaattiset seurakunnat, jotka kaikki yhteensä muodostavat noin 400 miljoonan kristityn jäsenpohjan.
ELCAn 4,2 miljoonan jäsenen tukena liberaalia seksuaalietiikkaa ajavat ovat maailmanlaajuisesti piskuinen joukko, joka koostuu muutamasta luterilaisesta kirkosta sekä osasta anglikaaneja, joita kysymys repii voimakkaasti. Yhdistynyt Kanadan luterilainen kirkko tukee liberaalia näkemystä 152.000 jäsenen voimalla, Saksan evankelisluterilainen kirkko 24 miljoonalla jäsenellä sekä ruotsin luterilainen kirkko n. 6,5 miljoonalla jäsenellä. Ruotsin ja eräiden Saksan kirkkojen jäsenmäärän lasku on Suomen ohella maailman nopeinta. Norjan, Tanskan ja Suomen luterilaiset kirkot, yhteensä noin 12,5 miljoonaa jäsentä ovat ruotsia varovaisempia avioliittokysymyksessä, mutta siunaavat homoparien liitot. Suomessa luterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrä kaventui viime vuonna 65 839 jäsenellä - kirkosta erosi 83 097.
Toisin kuin pohjoismaiset serkkunsa, Viron luterilainen kirkko kasvatti jäsenmääräänsä 12 000 henkilöllä. Lisäystä edellisvuoteen oli 7,5 prosenttia. Kokonsa puolesta Viron kirkko on Ruotsin ja Suomen kirkkoihin verrattuna kärpässarjassa runsaalla 170 000 jäsenellään. Viron kirkko katsoo homoseksuaalisuutta Pohjoismaisia kirkkoja paljon jyrkemmin. Myös 15.000 jäsenen Inkerin kirkko suhtautuu homoseksuaalisuuteen hyvin pidättyvästi.
Maailmanlaajuisesti ne kirkot jotka ovat ottaneet liberaalin kannan homoseksuaalisuuteen näyttävät ajautuvan jäsenmäärien laskukierteeseen sekä vuosia tai vuosikymmeniä jatkuviin riitoihin ja kirkon jakaantumisiin.
Karkeasti tilastojen valossa näyttää siltä, että liberaalin kannan homoseksuaalisuuteen ottaneet kirkot muodostavat maailman kristityistä alle 50 miljoonaa jäsentä, joka tarkoittaa 2,5% kristitystä maailmasta.
Ismo Valkoniemi
Amerikan uusin luterilainen kirkko on the North American Lutherican Church, joka perustettiin 2010, vastineeksi ELCAn liberaalille seksuaalietikkalle. Siihen on liittynyt reilussa vuodessa noin 300 seurakuntaa ja 100.000 jäsentä. Vastaavasti ELCA on menettänyt vuosittain yli 80.000 jäsentä.
Tämän lisäksi Amerikassa toimivat Wisconsin Evankelikaalinen Luterilainen synodi sekä evankelikaalinen luterilainen synodi ovat pidättyväisiä homoseksuaalisuutta koskevissa kysymyksissä. Näissä jälkimmäisissä jäseniä on noin 500.000.
Maailmanlaajuisesti homoseksuaalisuuteen pidättyvästi suhtautuvat kristilliset valtakirkot, kuten Itäinen ortodoksinen kirkko 220 miljoonaa jäsentä sekä Romalaiskatolinen kirkko 1,12 miljardia jäsentä. Muita kielteisesti kysymykseen suhtautuvia kirkkoja ovat seitsemännenpäivän adventtikirkko 16,3 miljoonalla jäsenellä, valtaosa evankelikaalisista sekä reformoiduista kirkoista sekä uuskarismaattiset seurakunnat, jotka kaikki yhteensä muodostavat noin 400 miljoonan kristityn jäsenpohjan.
ELCAn 4,2 miljoonan jäsenen tukena liberaalia seksuaalietiikkaa ajavat ovat maailmanlaajuisesti piskuinen joukko, joka koostuu muutamasta luterilaisesta kirkosta sekä osasta anglikaaneja, joita kysymys repii voimakkaasti. Yhdistynyt Kanadan luterilainen kirkko tukee liberaalia näkemystä 152.000 jäsenen voimalla, Saksan evankelisluterilainen kirkko 24 miljoonalla jäsenellä sekä ruotsin luterilainen kirkko n. 6,5 miljoonalla jäsenellä. Ruotsin ja eräiden Saksan kirkkojen jäsenmäärän lasku on Suomen ohella maailman nopeinta. Norjan, Tanskan ja Suomen luterilaiset kirkot, yhteensä noin 12,5 miljoonaa jäsentä ovat ruotsia varovaisempia avioliittokysymyksessä, mutta siunaavat homoparien liitot. Suomessa luterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrä kaventui viime vuonna 65 839 jäsenellä - kirkosta erosi 83 097.
Toisin kuin pohjoismaiset serkkunsa, Viron luterilainen kirkko kasvatti jäsenmääräänsä 12 000 henkilöllä. Lisäystä edellisvuoteen oli 7,5 prosenttia. Kokonsa puolesta Viron kirkko on Ruotsin ja Suomen kirkkoihin verrattuna kärpässarjassa runsaalla 170 000 jäsenellään. Viron kirkko katsoo homoseksuaalisuutta Pohjoismaisia kirkkoja paljon jyrkemmin. Myös 15.000 jäsenen Inkerin kirkko suhtautuu homoseksuaalisuuteen hyvin pidättyvästi.
Maailmanlaajuisesti ne kirkot jotka ovat ottaneet liberaalin kannan homoseksuaalisuuteen näyttävät ajautuvan jäsenmäärien laskukierteeseen sekä vuosia tai vuosikymmeniä jatkuviin riitoihin ja kirkon jakaantumisiin.
Karkeasti tilastojen valossa näyttää siltä, että liberaalin kannan homoseksuaalisuuteen ottaneet kirkot muodostavat maailman kristityistä alle 50 miljoonaa jäsentä, joka tarkoittaa 2,5% kristitystä maailmasta.
Ismo Valkoniemi
18.2.2012
Kristuksen sisäinen tunteminen
Nuoren Paavo Ruotsalaisen ja seppä Jaakko Högmanin kohtaaminen 1700-luvun loppupuolella on jättänyt paljon pohditun ja tutkitun repliikin elämään "Yksi sinulta puuttuu ja sen kanssa kaikki: Kristuksen sisällinen tunto".
Lukuisat tutkimukset ja kirjoitukset, viimeisin erinomaisen hyvä ja ansioitunut artikkeli juuri ilmestyneessä Teologisessa Aikakauskirjassa, näyttävät päättyvän ajatukseen, että loppuosa "Kristuksen sisällinen tunto" on irroitettu asiayhteydestä ja liitetty virkkeeseen.
Paavali puhuu kuitenkin täsmälleen seppä Jaakko Högmanin ajatuksia Filippiläiskirjeen 3. luvun jakeissa 1-11. Luku on otsikoitukin "tärkeintä on Kristuksen tunteminen". En äkkisiltään näe mitään syytä ajatella, etteikö Kristuksen sisällinen tunto tai Kristuksen tunteminen olisi juuri se avainasia jota Paavo Ruotsalainen tarvitsi tai sinä ja minä tarvitsemme tänäänkin, vaikka monet tuntuvat ajattelevan ettei tuo lause voinut olla se joka Paavon vapautti.
Paavali pitää kaikkea muuta halpana, suoranaisena tappiona, sen rinnalla mitä Kristuksen tunteminen hänelle merkitsee. Hän on menettänyt Jeesuksen kanssa kohtaamisensa jälkeen kaiken yhteiskunnallisen asemansa, vapauden - sillä kirjoittaa vankeudesta - syntyperänsä ja suvun merkityksen asemaansa sekä myös huomionsa kansan keskuudessa "tosi hurskaana" ihmisenä. Hän sanoo suorastaan heittäneensä tuon kaiken roskana pois.
Tutkimus viittaa seppä Högmanin ajatuksen olevan peräisin enemmänkin Markuksen evankeliumin 10. luvun jakeeseen 21, jossa Jeesus sanoo: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua."
Mutta eikö ajatus ole sama kuin Paavalilla? Paavalin väärä aarre oli mammonan sijaan oikeassa olemisen ylpeys, kiivailu, virheettömät suoritukset ja omat teot ja asema. Ne piti heittää pois, hylätä. Rikkaan miehen taas hänen tapauksessaan omaisuus. Se piti myydä ja antaa rahat köyhille. Sanoma on sama! Heitä pois, myy tai luovu muulla tavalla kaikesta siitä, mikä estää sinua seuraamasta Jeesusta, oli sitten kyse aineellisesta tai henkisestä asiasta.
Minulle Seppä Jaakko Högmanin lause voi edelleen kuulua siten kuin se on Jyväskylän hautausmaan muistokivessä:
"Tällä paikalla sijainneessa pajassa Paavo Ruotsalainen v. 1799 tapasi Jaakko Högmanin, jyväskyläläisen sepän, jonka sanat: "Yksi sinulta puuttuu ja sen kanssa kaikki, Kristuksen sisällinen tunto", tekivät hänestä kansamme herättäjän.
Nyt olisi uudelle Paavolle tilaus, väyrynen ei riitä!
Ismo Valkoniemi
Lukuisat tutkimukset ja kirjoitukset, viimeisin erinomaisen hyvä ja ansioitunut artikkeli juuri ilmestyneessä Teologisessa Aikakauskirjassa, näyttävät päättyvän ajatukseen, että loppuosa "Kristuksen sisällinen tunto" on irroitettu asiayhteydestä ja liitetty virkkeeseen.
Paavali puhuu kuitenkin täsmälleen seppä Jaakko Högmanin ajatuksia Filippiläiskirjeen 3. luvun jakeissa 1-11. Luku on otsikoitukin "tärkeintä on Kristuksen tunteminen". En äkkisiltään näe mitään syytä ajatella, etteikö Kristuksen sisällinen tunto tai Kristuksen tunteminen olisi juuri se avainasia jota Paavo Ruotsalainen tarvitsi tai sinä ja minä tarvitsemme tänäänkin, vaikka monet tuntuvat ajattelevan ettei tuo lause voinut olla se joka Paavon vapautti.
Paavali pitää kaikkea muuta halpana, suoranaisena tappiona, sen rinnalla mitä Kristuksen tunteminen hänelle merkitsee. Hän on menettänyt Jeesuksen kanssa kohtaamisensa jälkeen kaiken yhteiskunnallisen asemansa, vapauden - sillä kirjoittaa vankeudesta - syntyperänsä ja suvun merkityksen asemaansa sekä myös huomionsa kansan keskuudessa "tosi hurskaana" ihmisenä. Hän sanoo suorastaan heittäneensä tuon kaiken roskana pois.
Tutkimus viittaa seppä Högmanin ajatuksen olevan peräisin enemmänkin Markuksen evankeliumin 10. luvun jakeeseen 21, jossa Jeesus sanoo: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua."
Mutta eikö ajatus ole sama kuin Paavalilla? Paavalin väärä aarre oli mammonan sijaan oikeassa olemisen ylpeys, kiivailu, virheettömät suoritukset ja omat teot ja asema. Ne piti heittää pois, hylätä. Rikkaan miehen taas hänen tapauksessaan omaisuus. Se piti myydä ja antaa rahat köyhille. Sanoma on sama! Heitä pois, myy tai luovu muulla tavalla kaikesta siitä, mikä estää sinua seuraamasta Jeesusta, oli sitten kyse aineellisesta tai henkisestä asiasta.
Minulle Seppä Jaakko Högmanin lause voi edelleen kuulua siten kuin se on Jyväskylän hautausmaan muistokivessä:
"Tällä paikalla sijainneessa pajassa Paavo Ruotsalainen v. 1799 tapasi Jaakko Högmanin, jyväskyläläisen sepän, jonka sanat: "Yksi sinulta puuttuu ja sen kanssa kaikki, Kristuksen sisällinen tunto", tekivät hänestä kansamme herättäjän.
Nyt olisi uudelle Paavolle tilaus, väyrynen ei riitä!
Ismo Valkoniemi
12.2.2012
Rakkauden näkökulma homoseksuaalisuuteen
Viimeistään nyt jokaisessa kyläyhteisössä Suomen perimmäisessäkin kolkassa sekä jokaisessa pienessä ja sulkeutuneessa seurakuntayhteisössä on tieto siitä, että me emme pääse homoseksuaalisuudesta eroon kertomalla omasta kielteisestä kannastamme, muistuttamalla tiettyjen raamatunpaikkojen olemassaolosta tai estämällä homoseksuaaleilta osallistumisoikeuksia keskuudessamme.
Homoseksuaaleista on tullut näkyvä ja erityisen kuuluva osa yhteiskuntaamme, halusimme sitä tai emme. Tämän edellisen lauseen avaaminen vaatisi sosiologian tutkimusta tai muuta perusteellista analyysiä siitä, ketkä muut kuin homoseksuaalit ja millä motiiveilla ovat halunneet nostaa heidän äänensä näin suureksi, suhteessa heidän määräänsä. Eräs osin tutkimaton selite tuntuisi liittyvän laajempaan tarpeeseen länsimaissa murtaa vanha patriarkkaalinen kristillisyys sekä ylipäänsä murtaa kristillisyyden valta sanella oikean ja väärän kysymystä. Oli asia niin tai näin, voimakas flow-noste ovat tehneet jo tehtävänsä. He ovat täällä, tervetuloa!
Koska kyse on ihmisistä, joista suurella osalla homoseksuaalisuus ei ole tietoisesti valittu toimintatapa ja koska seksuaalisuus ja tunteet kietoutuvat syvälle toisiinsa, meidän tulisi kohdelle heitä oikein, kanssa ihmisinä, Jumalan luomina. Paljon parjattu kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ansaitsee julkisen kehun asiasta, josta enemmät pluspisteet ovat tainneet valua Pekka Haavistolle. Kehoitettuaan homoseksuaaleja muuttamaan Ahvenanmaalle (jossa Haaviston kannatus olikin suurempaa kuin mantereella), hän soitti ja pyysi anteeksi Haavistolta sekä kutsui Haaviston tutustumaan kotikyläänsä, yritykseensä ja kotiinsa. Hakkarainen sanoo olevansa nykyisin Haaviston ystävä, mutta äänestäneensä Sauli Niinistöä. Hakkarainen loi mielestäni mallin, joka kristittyjen tulisi nyt kaivaa esiin, rakkauden malli, "Haavisto on ystäväni, mutta äänestin arvojeni mukaan". Kiitos Teuvo!
Luulen niin, että kristittyjen tulisi nyt viimeistään perehtyä ja paneutua homoseksuaalisuuden myötä seurakuntaan tulleeseen haasteeseen paljon nykyistä syvällisemmin. Seurakunnista löytyy niitä, jotka mieluusti ottavat tämän osa-alueen pohdinnan työskentelyn alle, myös niitä joita tämä asia koskettaa omakohtaisesti, löytyy seurakunnista. Aslan ry:täkään ei kannata pelätä keskustelukumppanina, vaikka järjestöä on mustamaalattu oikein olen takaa jo tovin.
En pidä siitä, että kirkon ja seurakunnan työntekijät lausuvat joko tai kantoja, se on hyvin tuhoava tie. Tarkoitan sitä että se ei ole rakentavaa, että me tuomitsemme homoseksuaalisuuden ohella huomaamattamme ihmisen, joka ei koe voineensa valita tai vastaavasti asian hyväksyneet painostavat muita kaikin käytettävissä olevin keinoin, uhkaamalla, kiristämällä ja lahjomalla.
Olen itse viimeaikoina lisännyt syventymistäni asiaan, lukemalla sosiologian tutkimuksia nuorten maailmasta, jossa seksuaalinen identiteetti vahvistuu suuntaan tai toiseen, lukemalla homoseksuaalien kertomuksia, tutustunut ihmisiin jotka sanovat eheytyneensä ja niihin jotka eivät voi ymmärtää koko eheytymis-logiikkaa. Tähän asti, puolueettomasti, vastaan on tullut vilpittömiä ihmisiä joilla on traagisia kertomuksia matkasta homoseksuaalisuuteen tai siitä pois sekä niitä jotka ovat jääneet seurakunnan keskelle, elävät selibaatissa, elääkseen Sanan mukaisesti, koska muutosta ei ole tapahtunut.
Kaipaan kipeästi vuorovaikutusta, jossa vaikuttaa rakkauden henki, ymmärrystä, mutta myös oikeutta löytää rinnakkaiselolle nykyistä parempi malli, esimerkiksi Hakkaraisen malli, "olen ystäväsi, mutta ajattelen näin". Minä rakastan Jumalan Sanaa ja luomisjärjestystä, enkä voi hyväksyä sellaista elämänmuotoa normaalina, joka riitelee näitä vastaan, mutta rakastan myös lähimmäistä niin kuin itseäni ja kun katsomme ihmistä, pysähdymme rinnalle, kuuntelemme häntä ja hänen näkökulmaansa, me emme voi tuomita ettei meitä tuomittaisi.
Mutta huolissani olen silti. Miksi uutiset vyöryvät nyt jo seuraavaa aaltoa, moniavioisuutta, miksi avioliittolaki pitää muuttaa, miksi myös monet uudet asiat pyytävät jo lupaa tulla hyväksytyksi kulman takana? Olenko avaamassa tietä jollekin sellaiselle jota en voi hyväksyä, vai alkaako elokuva- ja viihdeteollisuus, media ja yleinen mielipide murtaa seuraavaksi tahtoani jossakin muussa kysymyksessä joka on ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa?
Ehkä, mutta tässä homoseksuaalisuutta käsittelevässä kysymyksessäkin vastaukseni on sama. Tulen pitämään kiinni Jumalan Sanasta, mutta olen valmis etsimään tapoja ihmisen kunnioittamiseen ja rakastamiseen sekä rinnakkaiselon löytymiseksi.
Ismo Valkoniemi
Homoseksuaaleista on tullut näkyvä ja erityisen kuuluva osa yhteiskuntaamme, halusimme sitä tai emme. Tämän edellisen lauseen avaaminen vaatisi sosiologian tutkimusta tai muuta perusteellista analyysiä siitä, ketkä muut kuin homoseksuaalit ja millä motiiveilla ovat halunneet nostaa heidän äänensä näin suureksi, suhteessa heidän määräänsä. Eräs osin tutkimaton selite tuntuisi liittyvän laajempaan tarpeeseen länsimaissa murtaa vanha patriarkkaalinen kristillisyys sekä ylipäänsä murtaa kristillisyyden valta sanella oikean ja väärän kysymystä. Oli asia niin tai näin, voimakas flow-noste ovat tehneet jo tehtävänsä. He ovat täällä, tervetuloa!
Koska kyse on ihmisistä, joista suurella osalla homoseksuaalisuus ei ole tietoisesti valittu toimintatapa ja koska seksuaalisuus ja tunteet kietoutuvat syvälle toisiinsa, meidän tulisi kohdelle heitä oikein, kanssa ihmisinä, Jumalan luomina. Paljon parjattu kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ansaitsee julkisen kehun asiasta, josta enemmät pluspisteet ovat tainneet valua Pekka Haavistolle. Kehoitettuaan homoseksuaaleja muuttamaan Ahvenanmaalle (jossa Haaviston kannatus olikin suurempaa kuin mantereella), hän soitti ja pyysi anteeksi Haavistolta sekä kutsui Haaviston tutustumaan kotikyläänsä, yritykseensä ja kotiinsa. Hakkarainen sanoo olevansa nykyisin Haaviston ystävä, mutta äänestäneensä Sauli Niinistöä. Hakkarainen loi mielestäni mallin, joka kristittyjen tulisi nyt kaivaa esiin, rakkauden malli, "Haavisto on ystäväni, mutta äänestin arvojeni mukaan". Kiitos Teuvo!
Luulen niin, että kristittyjen tulisi nyt viimeistään perehtyä ja paneutua homoseksuaalisuuden myötä seurakuntaan tulleeseen haasteeseen paljon nykyistä syvällisemmin. Seurakunnista löytyy niitä, jotka mieluusti ottavat tämän osa-alueen pohdinnan työskentelyn alle, myös niitä joita tämä asia koskettaa omakohtaisesti, löytyy seurakunnista. Aslan ry:täkään ei kannata pelätä keskustelukumppanina, vaikka järjestöä on mustamaalattu oikein olen takaa jo tovin.
En pidä siitä, että kirkon ja seurakunnan työntekijät lausuvat joko tai kantoja, se on hyvin tuhoava tie. Tarkoitan sitä että se ei ole rakentavaa, että me tuomitsemme homoseksuaalisuuden ohella huomaamattamme ihmisen, joka ei koe voineensa valita tai vastaavasti asian hyväksyneet painostavat muita kaikin käytettävissä olevin keinoin, uhkaamalla, kiristämällä ja lahjomalla.
Olen itse viimeaikoina lisännyt syventymistäni asiaan, lukemalla sosiologian tutkimuksia nuorten maailmasta, jossa seksuaalinen identiteetti vahvistuu suuntaan tai toiseen, lukemalla homoseksuaalien kertomuksia, tutustunut ihmisiin jotka sanovat eheytyneensä ja niihin jotka eivät voi ymmärtää koko eheytymis-logiikkaa. Tähän asti, puolueettomasti, vastaan on tullut vilpittömiä ihmisiä joilla on traagisia kertomuksia matkasta homoseksuaalisuuteen tai siitä pois sekä niitä jotka ovat jääneet seurakunnan keskelle, elävät selibaatissa, elääkseen Sanan mukaisesti, koska muutosta ei ole tapahtunut.
Kaipaan kipeästi vuorovaikutusta, jossa vaikuttaa rakkauden henki, ymmärrystä, mutta myös oikeutta löytää rinnakkaiselolle nykyistä parempi malli, esimerkiksi Hakkaraisen malli, "olen ystäväsi, mutta ajattelen näin". Minä rakastan Jumalan Sanaa ja luomisjärjestystä, enkä voi hyväksyä sellaista elämänmuotoa normaalina, joka riitelee näitä vastaan, mutta rakastan myös lähimmäistä niin kuin itseäni ja kun katsomme ihmistä, pysähdymme rinnalle, kuuntelemme häntä ja hänen näkökulmaansa, me emme voi tuomita ettei meitä tuomittaisi.
Mutta huolissani olen silti. Miksi uutiset vyöryvät nyt jo seuraavaa aaltoa, moniavioisuutta, miksi avioliittolaki pitää muuttaa, miksi myös monet uudet asiat pyytävät jo lupaa tulla hyväksytyksi kulman takana? Olenko avaamassa tietä jollekin sellaiselle jota en voi hyväksyä, vai alkaako elokuva- ja viihdeteollisuus, media ja yleinen mielipide murtaa seuraavaksi tahtoani jossakin muussa kysymyksessä joka on ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa?
Ehkä, mutta tässä homoseksuaalisuutta käsittelevässä kysymyksessäkin vastaukseni on sama. Tulen pitämään kiinni Jumalan Sanasta, mutta olen valmis etsimään tapoja ihmisen kunnioittamiseen ja rakastamiseen sekä rinnakkaiselon löytymiseksi.
Ismo Valkoniemi
2.2.2012
Armon vuosi 2033
Herättyäni luen tilastot herätys-nettiportaalista, jonka takana ovat vapaiden ja entisten kirkollisten piirien herätyskristilliset liikkeet sekä 276 muuta kristillistä ryhmittymää, jotka ovat vuosikymmenten aikana syntyneet kirkon jäänteisiin. Helluntailaiset ovat järjestäytyneet kokonaan omaksi kirkkokunnaksi, joten heidän tilastoimisensa on helppoa. Heitä on vähän yli 100.000 ja muiden määräksi arvioidaan noin 500.000.
Katolisessa kirkossa jäseniä on miltei 100.000, Suomenkielisessä ortodoksikirkossa 120.000 ja venäjänkielisessä 150.000.
Tarkastan ev.lut kirkon jäsenmäärän, joka näyttäisi olevan melko tarkasti 1.600.000 jäsentä. Prosentuaalisesti suurissa kaupungeissa sekä Uudellamaalla on kirkon jäsenmäärät ovat muuta maata pienemmät, vastaavasti juuri herätyskristilliset piirit ovat levittäytyneet Uudellemaalle ja suuriin kaupunkeihin.
Sukupuolineutraaliavioliittolaki on hyväksytty vuosia sitten ja luterilainen kirkko suorittaa avioliittoon vihkimyksiä lain mukaisesti, mutta käytännössä samaa sukupuolta olevien avioliittoja hyvin vähän, koska kirkkoinstituutio on menettänyt merkityksensä ja avioliitot solmitaan pääosin maistraatissa.
Korkeimmassa oikeudessa on ollut jo 2 vuotta käsittelemättä helluntaikirkon ja katolisen kirkon valitus vihkioikeuden menettämisestä tilanteessa, jossa maistraatin myöntämällä valtuutuksella oleva pastori on kieltäytynyt toistamiseen vihkimästä homoparia sekä takataskussa suunnitelma irroittautua yhteiskunnallisesta avioliittovelvoitteesta ja korvata se Jumalan siunauksella. Korkein hallinto-oikeus odottaa Euroopan Unionin ihmisoikeustuomioistuimen lausuntoa, joka on viivästynyt katolisten Etelä-Euroopan maiden voimakkaaseen vastarintaan.
Venäjä on painostanut Suomen säätämään tukun erillislakeja, syystä että Suomen suurin vähemmistö pitää sisällään 500.000 venäjänkielistä. Yksi näistä erillilaeista vapauttaa venäjänkielisen ortodoksisen kirkon Suomalaisen lainsäädännön vihkikysymyksistä.
--------------
Tässä olikin paljon optimismia ja ehkä jonkun mielstä myös pessimismiä. Ensimmäinen optimismi liittyi siihen, että minä olen 2033 hengissä, Kristillis-eskatologisessa mielessä toinen liittyy otsikon armonaika-väitteeseen, kolmas siihen että EU on edelleen olemassa ja neljäs siihen että venäjä on tyytynyt muutamiin lakeihin.
Katolisessa kirkossa jäseniä on miltei 100.000, Suomenkielisessä ortodoksikirkossa 120.000 ja venäjänkielisessä 150.000.
Tarkastan ev.lut kirkon jäsenmäärän, joka näyttäisi olevan melko tarkasti 1.600.000 jäsentä. Prosentuaalisesti suurissa kaupungeissa sekä Uudellamaalla on kirkon jäsenmäärät ovat muuta maata pienemmät, vastaavasti juuri herätyskristilliset piirit ovat levittäytyneet Uudellemaalle ja suuriin kaupunkeihin.
Sukupuolineutraaliavioliittolaki on hyväksytty vuosia sitten ja luterilainen kirkko suorittaa avioliittoon vihkimyksiä lain mukaisesti, mutta käytännössä samaa sukupuolta olevien avioliittoja hyvin vähän, koska kirkkoinstituutio on menettänyt merkityksensä ja avioliitot solmitaan pääosin maistraatissa.
Korkeimmassa oikeudessa on ollut jo 2 vuotta käsittelemättä helluntaikirkon ja katolisen kirkon valitus vihkioikeuden menettämisestä tilanteessa, jossa maistraatin myöntämällä valtuutuksella oleva pastori on kieltäytynyt toistamiseen vihkimästä homoparia sekä takataskussa suunnitelma irroittautua yhteiskunnallisesta avioliittovelvoitteesta ja korvata se Jumalan siunauksella. Korkein hallinto-oikeus odottaa Euroopan Unionin ihmisoikeustuomioistuimen lausuntoa, joka on viivästynyt katolisten Etelä-Euroopan maiden voimakkaaseen vastarintaan.
Venäjä on painostanut Suomen säätämään tukun erillislakeja, syystä että Suomen suurin vähemmistö pitää sisällään 500.000 venäjänkielistä. Yksi näistä erillilaeista vapauttaa venäjänkielisen ortodoksisen kirkon Suomalaisen lainsäädännön vihkikysymyksistä.
--------------
Tässä olikin paljon optimismia ja ehkä jonkun mielstä myös pessimismiä. Ensimmäinen optimismi liittyi siihen, että minä olen 2033 hengissä, Kristillis-eskatologisessa mielessä toinen liittyy otsikon armonaika-väitteeseen, kolmas siihen että EU on edelleen olemassa ja neljäs siihen että venäjä on tyytynyt muutamiin lakeihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)