Valtakunnan perusta

2009 työpaikkakunnallani Porvoossa, sekä kotiseudullani Hämeenlinnassa on käynyt arvovieraita, muistelemassa vuoden 1809 tapahtumia, kun Suomi siirrettiin Ruotsin vallan alta Venäjälle. Samaria-Centerin ikkunasta olemme voineet katsella muun muassa Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin astelua Porvoon kirkkotorilla yhdessä presidentti Tarja Halosen kanssa. Hämeenlinnassa poliisit pysäyttivät liikenteen kokonaan, kun vanhaan Hämeen linnaan lipui mustien autojen ketju, sisällään koko Ruotsin hallitus.

1809 Suomen alueen virkamieskunta oli pääosin ruotsinkielistä ja he joutuivat perin outoon tilanteeseen. Nyt piti palvella Venäjän keisarikuntaa. Näissä ajatuksissa juuri suomenruotsalaiset virkamiehet aloittivat Suomen kansan tukemisen, jotta se löytäisi oman kansallishenkensä, jonka varaan voi rakentaa kansakunnallista valtioelämää. Tuolloin katseet kääntyivät Turun seudulla elpyneeseen uusromantiikkaan, jossa Elias Lönnrotin Karjalasta keräämät runot rakentuivat Kalevalaksi ja J. V. Snellman alkoi kantaa huolta suomenkielen asemasta. Tällä tiellä syntyi Suomi, lippuineen, kielineen, urheilijoineen ja mytologioineen.

Suomen valtio on iältään Euroopan nuorimpia. Meille Suomen nyt eläville asukkaille, maamme, kansamme ja kulttuurimme tuntuu ikuiselta ja pysyvältä. Historiaa tutkiessamme huomaamme, että kansallisvaltiokäsite on historiassa verraten nuori. Kaikki maailman kansallisvaltiot ovat korkeintaan vain muutamia satoja vuosia vanhoja ja kaikkien syntykaava on sama. Pohjalla on jokin kansallinen eepos tai muu mytologinen kertomus, josta nousevat erilaiset symbolit; liput, kansanluonteet ja muut kansalliset piirteet. Ne ovat enemmän tai vähemmän hataran myyttisen kertomuksen varassa. Kansallisvaltiot pysyvät koossa tehtyjen sopimusten, kielten, kansojenvälisten urheilusuoritusten, piirrettyjen karttojen, lippujen ja muiden symbolien vuoksi. Silloin tällöin ne lakkaamat olemassa, pirstoutuvat tai niitä muodostetaan uudelleen. Minunkin elinaikanani Eurooppaan on syntynyt uusia valtioita ja vanhoja on lakkautettu. Vaikka me rakastamme maatamme, me emme tiedä kuinka paljon sillä on elinvuosia.

Tätä taustaa vasten Jumalanvaltakunta tuntuu hyvin loogiselta ja todelliselta, koska se perustuu mytologisia kertomuksia vahvemmalle historialliselle kertomukselle todellisesta sankarista, Jeesuksesta. Tässä voimallisessa kertomuksessa Jumalan poika uhraa itsensä sinun ja minun syntien tähden, saattaakseen meidät rauhaan Jumalan kanssa ja mahdollistaakseen meidän pääsymme valtakuntaan sisälle. Tämä kertomus on selkeä ja kirkas kansallisiin mytologioihin verrattuna ja historiallisena Jumalan järjestämänä tapahtumana sen synnyttämä valtakunta on ikuinen. Sen keskeisintä symbolia, ristiä, on lainattu monissa lipuissa, juuri sen kertomusvoiman vuoksi. Tämä valtakunta on aluksi sydämessämme pieni kuin sinapinsiemen, mutta eläessämme valtakuntaa todeksi ja lukiessamme Jumalan Sanaa Raamattua, valtakunnan mittasuhteet alkavat hahmottua äärettömyyksiin. Lopulta voimme luottaa että se ulottuu myös kuoleman yli.

Ismo Valkoniemi 2009

Kommentit