Konservatiivit vs liberaalit

Kirkossa on viime aikoina keskusteltu paljon hajautumisesta eli polarisaatiosta. Useissa piispanvaaleissa ehdokkaita on profiloitu konservatiivi-liberaali-akselin kautta. Eduskunnassa hyväksytty laki samaa sukupuolta olevien avio-oikeudesta veti kirkon mukaan keskusteluun. Nyt olemme tilanteessa, jossa olemme jo nähneet 'kapinallisia' pappeja, jotka vihkivät vastoin kirkon virallista näkemystä avioliittoon samaa sukupuolta olevia.

Samankaltainen keskustelu tradition uudistajien ja säilyttäjien välillä on käynnissä lähes jokaisessa uskonnollisessa liikkeessä. Monien uskonnollisten ryhmien ja uskontojen piiristä (ks. Garrod & Jones 2009). Amerikassa kahtiajako on ollut myös poliittinen. Näyttää siltä, että tämä poliittinen kahtiajako on leviämässä nyt myös Eurooppaan (Halla-aho, Le Pen, Itä-Euroopan maat, Hollanti, Englanti jne.). 2000-luvulla medialla onkin merkittävä rooli mielikuvien luomisessa myös uskonnon alueella. Mediatutkija Johanna Sumiala arvioi median rakentavan draamallista kaarta ja jännitettä kirkollisissa kiistoissa. (Sumiala 2010).

Rajalinjoja konservatiivien ja liberaalien välillä on syntynyt esimerkiksi sen perusteella, miten suhtaudutaan naispappeuteen tai homoseksuaalisuuteen. Vastustajia on kutsuttu konservatiiveiksi, kannattajia liberaaleiksi. (Juntunen 2002; Pursiainen 2004; Lehtipuu 2010; Ruokanen 2010.)  

Kirkkoon kuuluvat liberaalit ja konservatiivit eroavat toisistaan siinä, missä määrin he uskoivat erilaisiin kristinuskon perususkomuksiin, kuten uskontunnustuksessa ilmaistuihin dogmeihin.

Kirkkomonitor 2007 tutkimuksen mukaan 82 % kirkkoon kuuluvasta konservatiivista uskoi vakaasti tai piti todennäköisenä, että Jeesus on Jumalan poika. Uskonnollisesti liberaaleista puolet katsoi Jeesuksen olevan Jumalan poika. 13 % uskonnollisesti liberaalia kirkon jäsentä ei uskonut ollenkaan siihen, että Jeesus on Jumalan poika. Konservatiiveista näin ajatteli kaksi prosenttia. Tänään prosentit ovat jo tuosta muuttuneet konservatiivin näkökulmasta huonompaan suuntaan. Tässä voi olla yksi selitys siihen, miksi konservatiiviset kirkot voivat paremmin kuin liberaalit. Jos ei edes usko, kuinka innostunut on evankeliumin julistamisesta ja koko asiasta? Leipäpappeus ja eläkepäivien odottelu alkaa hiipiä pirtaan ja innottomuus paistaa kauas. Sitä paitsi se ns. the 'Henki' puuttuu!

Samaisen kirkkomonitor tutkimuksen mukaan uskonnollisesti konservatiivit olivat aktiivisempia julkisessa uskonnonharjoituksessa. Konservatiiveista joka seitsemäs (15 %) ja liberaaleista vain noin 5 % osallistui jumalanpalvelukseen ainakin kerran kuukaudessa.  22 % konservatiiveista osallistui ainakin kerran kuussa johonkin muuhun hengelliseen toimintaan, kuin jumalanpalvelukset tai kirkolliset toimitukset. Liberaaleilla vastaava osuus oli edelleen 5 %. Myös yksityisessä uskonnonharjoituksessa konservatiivit seurakuntalaiset ja kirkon työntekijät olivat liberaaleja aktiivisempia. Suhdeluku oli kutakuinkin sama kuin yllä.

Älyllistä epärehellisyyttä?

Miksi olla kirkon papin virassa, mutta ei usko kirkon sanomaan? Olisiko vastaus palkassa tai siinä, että saa arvostusta (tai ainakin sai)? Miksi poistaa käskyjä ja vesittää sanomaan, johon ei kuitenkaan edes usko? Voiko uskontoa joka tästä syntyy, edes loppujen lopuksi kutsua kristinuskoksi? Ei. Vaikka Luther sanoo, että missä oikein saarnataan ja sanaa luetaan sekä sakramentteja vietetään, siellä on Kristuksen kirkko. Onhan se niinkin, mutta saarnoihin tulee epäusko ja lihan maku. Kristuksen tuoksu ja lopulta Hänen seurakuntansa on kadonnut.

 

Tutkimuksen mukaan päivittäin rukoilevien konservatiivien osuus oli lähes kaksinkertainen liberaaleihin verrattuna. Olisiko tällä jotakin tekemistä voiman, voiman tunteen tai voimavaikutuksen kanssa? Samalla sanon niille, jotka katsovat että nyt konservatiivi kehuu konservatiiveja, että aidoimmillaan tämä rukous on alati sen pyytämistä, että 'ole minulle kurjalle syntiselle pelastaja, lunasta minut vapaaksi!' Siitä on kehu kaukana, mutta elämän mielekkyys ja toivo lähellä.

Konservatiivit ja liberaalit poikkesivat toisistaan selvästi, kun heiltä kysyttiin näkemyksiä samaa sukupuolta olevien suhteesta. Erot tulivat esiin sekä seurakuntalaisten että kirkon työntekijöiden ryhmässä. On siis tutkimuksin osoitettavissa konservatiivisen ja liberaalin uskonnon ja kirkon erot. Ne näkyvät niin jäsenten kuin työntekijöiden uskossa ja asenteessa. Käsityksissä homoseksuaalisuudesta konservatiivit ja liberaalit siis poikkesivat toisistaan myös selvästi. Suhtautuminen naispappeuteen ei sen sijaan papeilla ja kanttoreilla voimakkaasti erotellut konservatiivisuutta tai liberaalisuutta. Selkeästi itseään konservatiiveina pitävistä vain kymmenesosa vastusti naispappeutta.

Kuten edellä kuvattu osoittaa, konservatiivisuus ja liberaalisuus ilmenevät hyvin monella uskonnollisuuden sektorilla. Konservatiivit ja liberaalit uskovat ja toimivat eri tavoin. Tämä ilmenee julkisessa uskonnonharjoituksessa (osallistuminen), yksityisessä uskonnonharjoituksessa (raamatunluku ja rukous), kuin sitoutumisessa uskonkäsityksiin. Konservatiivit osallistuvat useammin ja harjoittavat uskontoa myös yksityisesti aktiivisemmin kuin liberaalit. Konservatiivit pitäytyvät liberaaleja vahvemmin uskontunnustuksessa ilmaistuun dogmaan.

Kirkon polarisaatio ei siis ole vain median luoma kupla tai erilaista ajattelua jossakin yksittäisessä kysymyksessä. Yksittäisten moraalikysymysten ohella liberaalien ja konservatiivien käsitykset Jumalasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä poikkeavat toisistaan. Liberaalit ja konservatiivit papit painottavat myös työssään eri asioita. Kysymys on siis sekä sisällöllisistä että käytännön ratkaisuihin liittyvistä erilaisista painotuksista, joilla voi olla kauaskantoisia seurauksia. Minä näen normatiivisuuden katoavan liberaalin kirkon mukana palapalalta, kun se hyväksyy äänekkäiden ryhmien vaatimukset. Koko uskonnollinen kenttä kokee uusjaon, jos kehityksessä ei tapahdu muutosta.

Uskon voimavaikutukset esiintyvät siellä missä Sanaa julistetaan, rukoillaan Isää totisella sydämellä ja mielellä, ei siellä missä se on liturgiaan sitoutunut rakennelma, jonka takana ei uskota olevan mitään todellista. Pelkkä uskon konstruktio ei riitä antamaan ikuista elämää.

Mihin sinä uskot?

Olemme läntisessä maailmassa kadottaneet ihmisyyden. Maailmassa on kauneutta luonnossa ja kauneutta ihmisissä, mutta silloin kun se ei ole hyvän palveluksessa, se on pahan palveluksessa. Ihmiskauneus on esineellistetty äärimmilleen. Joka päivä voimme katsoa epätodellisesta maailmasta otettuja kuvia 'esineellistetyistä' ihmisistä, joiden luulemme olevan onnellisia.

Kehitys on toki pitkän ajan kehitystä. Lukiessani psykologian isän Friedrich Nietzschen elämästä ja ajatuksista, en voi välttyä ajatukselta, että hän ja hänen seuraajansa ovat olleet jo viitoittamassa tietä ihmisyyden kadottamiselle. Nietzsche seuraajinen tulivat siihen johtopäätökseen, että heidän kulttuurinsa nopean ja rasittavan vanhenemisen syynä olivat vanhat hyveet, joista oli syytä päästä eroon ja vapautua.

Nyt tätä vapautumista tehdään sellaisella voimalla, jota voidaan kuvata tuhovoimaksi. Se on eräänlainen 'henki', joka taistelee omien sanojensa mukaan ihmisarvon puolesta, puhuu ihmisoikeuksista ja samalla romuttaa ihmisen. Tämä 'henki' hävittää ihmisen sukupuolen ja rikkoo persoonan tuhovoimassaan. Nietzschen vihaamat Dickensin kodikkaat maailmat vaihtuivat Kafkan hulluun maailmaan. CD-Facta 2001:n mukaan, kun puhutaan 'kafkamaisesta' tilanteesta tai ilmapiiristä, sen perustuntona on ahdistus, nimetön uhka, joka valtaa Kafkan henkilöt ja lukijan, kun osoittautuu, että todellisuus on käsittämätön ja että on turha yrittää tajuta sitä tai toimia siinä oikein. Tällaista aikaa elämme.

21. vuosisata seksuaalisine vapauksineen toteuttaa miltei kaikki Nietzschen toivomukset. Ihminen saa kaiken haluamansa, mutta unohtaa yhteytensä edellisiin ja seuraaviin sukupolviin. Tuleva sukupolvi tuhotaan ennen aikuisikää. Perimmältään ongelma on maailmankatsomuksellinen. Tieteellinen maailmankuva ei erota ihmistä kasvimaailmasta eikä eläinmaailmasta. Usko ruumiseen ja seksuaaliseen kokemukseen on noussut suuremmaksi kuin usko sieluun ja Pyhään.

Ihminen on menettänyt koko ihmisyytensä, kun se uskoo vain ruumiiseen ja tässä hetkessä itsekkäästi elämiseen. Siitä, ei hänestä, tulee seksikone, työkone, syömäkone, rahantekokone ja lopulta itsekäs eläin. Se, ei hän tai hen, menettää terveytensä ja mielenrauhansa eläessään näin ja sen jälkeen käyttää kaiken rahansa ostaakseen nämä takaisin. Luomisvoima katoaa ja sydän kääntyy mykkyrälle. Tätä tuskaa lievittämään on lääkkeiden lisäksi käytettävissä päihteet, seksi, rahapelit ja sosiaalinen media. Ne henkiset paikat jonne voidaan paeta tuskaa ja jossa adrenaliini ja dopamiini saa vielä kerran kohota.

Kun Nietzsche sanoo kirjassaan Zarathustran suulla, että "Jumala on kuollut", voimme todeta että samalla kuoli myös ihminen. Friedrich Nietzschen sisar, rouva Elisabeth Föster, oli yhdekänkymmenvuotias, kun hän lahjoitti Hitlerille kävelykepin, jota hänen filosofi-veljensä oli käyttänyt kuljeskelleensa alppiniityillä, Venetsian rantakaduilla ja Nizzassa. Raihnaantunut ja epätoivoon vajonnut Eurooppa näki hänessä ennen toista maailman sotaa opettajansa, josta Eurooppa ei vieläkään ole sanoutunut irti. Se syö mieluummin masennuslääkkeitä ja nauttii seksuaalisuuden rajattomuudesta, löytääkseen vapautensa.

Vaihtoehtokin on, löytää uudelleen ihmisyys. Se edellyttää Jumalan löytämistä uudelleen. Ikuisen Pyhän löytänyt tekee toivottomiltakin näyttävissä tilanteissa rakkauden, anteeksiantamuksen tai ystävällisyyden tekoja. Hän ei tee niitä siksi, että uskoisi tekojen muuttavan maailman välittömästi, vaan siksi että ne liittyvät siihen mitä Jumala on kehoittanut tekemään ja luvannut. Hän ei näe epämääräistä tulevaisuutta, vaan valon, jonka loisteessa näkökulma on jumalallinen. Se joka peilaa tulevaan ratkaisuun, lopulliseen.

Ajanmerkit etenevät vauhdilla. Lähi-idässä tapahtuu.

Al-Jazeera uutiskanava 7.6.2017 kertoo, että Turkin parlamentti on hyväksynyt sen, että Turkki sijoittaa Qatariin 10 000 sotilasta uuteen sotilastukikohtaan.[i] Kun tiedetään, että Qatar ja Saudi-Arabia ovat lausuneet toinen toisilleen tyypilliset islamilaiset tervehdykset ”kuolema Saudi-Arabialle” ja ”kuolema Qatarille”, niin vaikuttaa kuitenkin siltä, että ensimmäisen liikkeen oman tilanteen turvaamiselle on tehnyt Qatar.

Tällä toimenpiteellä Qatar varmistaa, että Saudi-Arabia ei voi suunnitella lähettävänsä joukkoja Qatariin. Qatarin emiiri on torjunut Saudi-Arabian ja sen liittolaisten vaatimuksen lopettaa terroristien tukeminen.  Sopan tekee mielenkiintoiseksi se, että Qatarissa on Turkkilaisten lisäksi Yhdysvaltalainen lentotukikohta, jossa siinäkin on 10 000 amerikkalaissotilasta.

Saudi-Arabian pyrkimys oli eristää Iran. Koska Qatar oli lausunut joitakin positiivisia ilmauksia Iranista, sitä piti näpäyttää. Nyt Turkki on astunut suurella sotakoneistolla Qatarin maaperälle ja ilmoittanut olevansa Iranin ja Qatarin puolella. Samaan aikaan Iran syyttää Saudi-Arabiaa Teheranissa tapahtuneesta terrori-iskusta.

Raamatusta ei löydy yhtäkään mainintaa New Yorkista, Tokiosta, Pariisista tai Brysselistä. Sen sijaan siellä mainitaan, kuten edellisessä blogikirjoituksessani jo olen todennut, Egypti, Libya, Persia (Iran), Lydia (Turkki), Jemen, Arabia ja Jerusalem. Hesekielin 30 luku puhuu tästä tulevasta joukosta, jotka liittoutuvat ja käyvät Israelin kimppuun.

Hyvin mielenkiintoista on seurata myös mitä Egyptissä tapahtuu. Qatar on perustanut aikanaan islamilaisen veljeskunnan, joka oli hetken Egyptissä vallassa. Kun Turkki on tarjoutunut tukemaan Egyptin armeijan uudelleen rakentamista ja vahvistamista, se samalla lähentyy Qatarin kanssa. Turkissa islamilaisen veljeskunnan johtajisto istuu vankilassa. Turkin lisäksi Yhdysvallat tukee Egyptin armeijaa monin tavoin vahvistumaan uudelleen.

Mistä Saudi-Arabia oikein todellisuudessa ärähti? Saudi-Arabia on julkisesti ilmoittanut, että Qatar tukee terroristijärjestöjä ja muita ryhmiä, mukaan lukien Muslimien veljeskunta, Al-Qaidaa sekä Jemenissä toimivia ääriryhmiä. Tämä lienee totta tai muutoin Saudi-Arabian reaktiot ovat suhteettomia. Se katkaisi kaikki diplomaattisuhteet, taloudelliset siteet, pysäytti elintarvikkeiden tuonnin ja lakkautti lennot Qatariin. Se myös käski kaikki Qatarin kansalaiset ja diplomaatit poistumaan Saudi-Arabiasta. Samalla Qatar, Turkki ja Iran lähentyvät toisiaan. Kuviot ovat hyvin mielenkiintoiset Raamatun ennustusten valossa.

Jos olemme ajatelleet, että Turkki hakee yhteyttä maltillisten sunni-muslimien kanssa ja karttaa shia-Irania, tilanne kuitenkin näyttää todellisuudessa aivan toisenlaiselta. Erdòganin suunnittelema Ottomaanien valtakunta tarvitsee kiivaan ja vihaisen liittolaisen. Se tarvitsee muslimien veljeskunnan, Iranin, Al-Qaidan ja länttä liiaksi myötäilevä Saudi-Arabia on raivattava pois.

Saudi-Arabialla on tukenaan vielä tällä hetkellä Egypti, Bahrain, Yhdistyneet arabiemiirikunnat (UAE), Jemen, Libya ja Malediivit, jotka kaikki muodostavat Iranin vastaisen rintaman. Raamatun profetian mukaan Turkki menee Egyptiin ja käy Libyaa vastaan (Daniel 11) sekä tekee Iranin kanssa liittouman, joka kattaa Jemenin ja Bahrainin, jotka lähtevät Saudi-Arabian helmasta.

Turkki ei unohda, että Saudi-Arabian kuningas ei tukenut Erdógania vallankaappauksessa aluksi. Iran sen sijaan tuki. Tässä on yksi syy, jonka vuoksi Saudi-Arabia allekirjoitti oman 'kuolemantuomionsa' Turkin mielestä. Kun samaan aikaan Irania lähellä olevat lähteet ovat päätyneet omissa tutkimuksissaan siihen, että Saudi-Arabia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat olivat tosiasiallisesti Turkin vallankaappausyrityksen taustalla, on epäluulo kylvetty. Tutkimusten luotettavuutta voi epäillä, koska Iranilla on suuri intressi saada Turkki puolellaan ja kääntymään Saudi-Arabiaa vastaan.

Iranin taktiikka on toiminut. Turkin joukkojen siirto Qatariin on osoitus tästä. Turkki on solminut läheiset suhteet Venäjän kanssa, Iranin kanssa ja nyt Qatarin sekä muslimi veljeskunnan kanssa. Olen seurannut uutisia Israelista. Eräässä TV-ohjelmassa asiantuntijat kertoivat seuraavansa erityisesti Turkin Erdóganin liikkeitä ja puheita Ottomaanien valtakunnan uudelleen perustamisesta. Jos meillä uutiset eivät kerro tämän kaltaisista Lähi-Idän uutisista mitään, niin Israelissa sekulaari koneisto on hyvin tietoinen kaikesta tämänkin blogin sisällöstä.

Turkin päämäärä on lopulta perustaa sotilasliitto. ”Meillä ei ole uskontoa, jota kutsutaan ”sunni” tai ”shiia” islamilaiseksi”, sanoi Erdógan. ”Sen sijaan meillä on syntymässä islamilainen liittoutuma, joka sisältää myös Iranin ja Turkki haluaa olla tämän uuden liittouman vartija.” Tällainen puhe on hyvin hämmästyttävää, etenkin kun lukee Hesekielin kirjan 38. luvun jakeen 7. Kuten edellisessä blogissani kirjoitin, Erdógan on varsin vaarallinen henkilö. Hän aikoo yhdistää muslimimaailman Israelia vastaan. Mitä muuta Ottomaanien valtakunnan tehtäväksi voisi tulla? Ehkä myös Läntisen-Euroopan sivaltaminen. Mikä asia ylipäänsä maailmassa voisi yhdistää rikkinäisen ja riitelevän muslimimaailman. On yksi asia, jolle kaikki syttyvät. Israelin ajaminen mereen.

Edellisessä blogissani viittaamani Walid Shoebat on sanonut seuraavan lauseen:
”Saanen selittää Lähi-idän ajattelutavan ja ideologian entisenä PLO:n terroristina yksinkertaisesti: ’Kuolema Turkkiin’, sanoo Egypti ja kun Turkki vastaa ’kuolema Egyptiin’, Libya sanoo myös ’kuoleman Turkille’, ja kun Turkki vastaa ’kuolema Libyaan’, Saudi-Arabia sanoo ’Kuolema Iraniin’ ja Iran vastaa ’kuolema Saudi-Arabiaan’, Jemeni sanoo tähän ’kuoleman Saudi-Arabialle’ ja kun taas Saudit vastaavat ’kuolemaan Jemeniläisille’, Hamas sanoo, ’kuolema palestiinalaishallinnolle’ ja kun palestiinalaishallinto vastaa ’kuolema Hamasille', niin lopulta kaikki sopivat yhdestä asiasta eli ’Israelin kuolemasta ja Amerikan kuolemasta’. Näin on saavutettu yhteisymmärrys ja voidaan hyökätä.[ii]

Porvoossa 1.7.2017 Ismo Valkoniemi

---

[i] http://www.aljazeera.com/news/2017/06/turkey-fast-track-troops-deployment-qatar-170607151127104.html

[ii] http://shoebat.com/2017/06/07/turkey-is-sending-a-massive-military-force-10000-troops-near-the-u-s-military-base-in-qatar-forming-an-ottoman-muslim-league-in-fulfillment-of-bible-prophecy-saudi-arabia-is-toast/