USKON PÄIVITTÄMINEN versio 23.1.9.

 Älä katso väärään kohtaan historiassa

Läntinen kristillisyys ja sen ongelmat ja skismat sekä Euroopan sisällä, että sen ulkopuolella ovat eläneet sotaisasti sen jälkeen kun oppi kiinnitettiin keisarilliseen valtarakenteeseen. Ensiksi otettiin pesäero juutalaisiin ja sen jälkeen toisella tavalla ajatteleviin kristityihin ja uskosta osattomiin. Pakkokäännytykset ja kasteet olivat satojen vuosien ajan tapa muuttaa alueita kristillisiksi. Mutta kyse ei ole vain läntisestä kirkosta. Kristillisestä itse ymmärryksessä ongelmat ovat niin idässä, lännessä, etelässä ja pohjoisessa.

Vladimir otti kasteen Khersonesoksessa Krimillä 19. toukokuuta 988, nykyisen Sevastopolin alueella. Kasteen jälkeen ortodoksikristityksi siirtynyt Vladimir avioitui samassa paikassa Konstantinopolin prinsessa Annan kanssa.  Tämän jälkeen Pyhä Vladimir Kiovalainen nimen saanut hallitsija kehotti kaikkia oman hallitsemansa maan asukkaita kastattamaan itsensä Mustassa meressä tai Dniepr joen rannoilla. Näin tapahtuikin. Tässä tapahtumaketjussa katsotaan syntyneen Pyhä Ortodoksinen Venäjän maa – Äiti Venäjä. Tämän syntyhistorian pyhimmät alueet ovat Krim ja Kiova. Moskova oli tuohon aikaan pelkkää suoperäistä lähes asumatonta seutua. Tällä näkökulmalla Venäjän ortodoksinen kirkko siunaa Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan 2022.

Ristiretket Euroopasta Jerusalemiin alkoivat 1000-luvun lopulla. Matkalla tuhottiin paljon juutalaisia ja perillä odotti päävihollinen, zeldzukit.

1600-1700 luvuilla Ruotsin kuningaskunta kävi uskonsotia katolisia vastaan Puolassa ja ortodokseja vastaan Venäjän Karjalassa. Näissä luterilaisuus pyhitettiin tavalla, joka oikeutti toisella tavalla ajattelevien tuhoamiseen. Tämän kaltaisia sotia on kirkkohistoria täynnä. Edellisessä kirjoituksessa käsittelin Lutherin antisemitismiä, jolla on myös linkki holokaustiin.

Missä siis on sellainen kirkko jolla on oikea ymmärrys ja oppi ilman historian tuomaa vääristymää tai traditiota?

Jumalan valtakunta otettiin pois juutalaisilta ja annettiin kenelle? Kristityille – ei, näin ei Raamattu opeta

Matteuksen 21:42-45: ”Jeesus sanoi heille: »Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet: – Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. »Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä. Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja jonka päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa.» Nämä vertaukset kuultuaan ylipapit ja fariseukset ymmärsivät, että Jeesus puhui heistä.”

Hesekielin kirjan 34. luvun jakeissa 7-10 on ennustettu Jeesuksen ilmoittama valtakunnan pois ottaminen. »Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra Jumala: Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimeneni eivät ole tunteneet murhetta niistä. Paimenet ovat pitäneet huolta vain itsestään, minun laumastani he eivät ole huolehtineet. Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan. Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen.

Hes. 34: 21-25: ”Te olette kyljillänne ja hartioillanne sysineet heikkoja, te olette puskeneet  niitä sarvillanne, kunnes olette saaneet ajetuksi ne laumasta. Mutta minä pelastan lampaani,  eivätkä ne enää ole teidän armoillanne. Minä pidän siitä huolen, että oikeus toteutuu lampaiden kesken. »Minä panen yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin. Hän kaitsee heitä, hän on oleva heidän paimenensa. Minä, Herra, olen heidän Jumalansa, ja palvelijani Daavid on heidän kaikkien ruhtinas. Minä, Herra, olen puhunut. »Minä teen heidän kanssaan liiton ja takaan heille rauhan. Minä hävitän pedot koko maasta, niin että he ovat turvassa aavikollakin ja voivat nukkua vaikka metsässä.

Valtakunta eli Israel annetaan Daavidin pojalle Jeesukselle, Jeshualle. Jumala ei voi ottaa valtakuntaa pois vajaalta ja antaa sen toiselle vajaalle, vaan Hän antaa sen Pojalleen, joka kykenee johtamaan laumaa.
Hes. 34:31: »Te, ihmiset, olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat. Minä olen teidän Jumalanne. Näin sanoo Herra Jumala.»
Joh. 10:14: Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut.  

Juutalaiset juuret kaivettava uudelleen esiin

Jeesus, opetuslapset ja Paavali olivat kaikki juutalaisia. Kukaan heistä ei hyljännyt juutalaisuuttaan ja muuttunut kristityksi. Tämän sanominen ei tee minusta judaistia, vaan totuuden puhujan. En hyväksy korvausteologista ajatusta, että Paavali oli ensimmäinen kristitty. Tällainen ajatus on vajaa ymmärrykseltään.
Jeesus oli rabbi, kuten juutalaisten Sanhedrinin jäsen Nikodemus häntä nimitti. Hän osallistui juutalaisten juhliin, mutta antoi lopullisen tulkinnan Mooseksen lakiin ja Tooraan. Se että vain osa juutalaisista ymmärtää tämän, ei muuta sitä tosiasiaa miksikään.
Opetuslapset olivat juutalaisia ja heidän pääasiallinen toiminta-alue olikin juutalaisten keskuudessa.
Paavali oli elämänsä loppuun asti juutalainen, kuten apostolien tekojen lopusta voidaan nähdä.  Apt: 28:16- : Ja kun tulimme Roomaan, sallittiin Paavalin asua erikseen häntä vartioivan sotamiehen  
kanssa. Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui kokoon juutalaisten ensimmäiset. Ja kun he olivat kokoontuneet, sanoi hän heille: "Miehet, veljet! Vaikka en ole mitään tehnyt kansaamme tai isiemme tapoja vastaan, annettiin minut kuitenkin Jerusalemista vankina roomalaisten käsiin. Ja kun he olivat minua tutkineet, tahtoivat he päästää minut irti, koska en ollut tehnyt mitään kuoleman rikosta. Mutta kun juutalaiset sitä vastustivat, oli minun pakko vedota keisariin; ei kuitenkaan niin, että minulla olisi mitään kannetta kansaani vastaan.  Tästä syystä minä nyt olen kutsunut teidät, saadakseni nähdä ja puhutella teitä; sillä Israelin toivon tähden minä kannan tätä kahletta." Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole saaneet kirjettä sinusta Juudean maalta, eikä kukaan tänne saapunut veli ole ilmoittanut eikä puhunut sinusta mitään pahaa. Katsomme kuitenkin syytä olevan kuulla sinulta, mitä sinun
mielessäsi on; sillä tästä lahkosta on meillä tiedossamme, että sitä vastaan kaikkialla kiistetään." Ja he määräsivät hänelle päivän, ja silloin tuli heitä vielä useampia hänen luoksensa majapaikkaan. Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta. Niin se, mitä sanottiin, sai toiset vakuutetuiksi, mutta toiset eivät uskoneet.

Kyseessä oli juutalaisuuden sisällä vallitseva toinen näkemys, kuin mitä fariseukset ja ylipapit edustivat. Alkuseurakunta kasvoi juutalaisuuden keskellä nähden messiasennustukset täyttyneen Jeesuksessa. Se, että monet eivät nähneet messiasta oli myös ennustettu. Heidän silmillään oli peite. Se että näkee Jeesuksessa messiaan ei tee juutalaisesta kristittyä.
Raamattu sisältää lukuisia profeettojen ennustuksia ja UT:n viittauksia tämän tilanteen ennalta ymmärtämiseksi:
Jes. 6:9: Niin hän sanoi: "Mene ja sano tälle kansalle: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.’
Jes. 6:10: Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi."
Hes. 12:2: "Ihmislapsi, sinä asut uppiniskaisen suvun keskellä, niiden, joilla on silmät nähdä, mutta eivät näe, ja korvat kuulla, mutta eivät kuule; sillä he ovat uppiniskainen suku. Joh. 12:40:"Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi."
Ap.t. 28:26: 'Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö.
Room. 11:8: niinkuin kirjoitettu on: "Jumala on antanut heille uneliaisuuden hengen, silmät,
etteivät he näkisi, ja korvat, etteivät he kuulisi, tähän päivään asti."
2. Kor. 3:14: Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan
liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta messiaassa (kristuksessa) se katoaa. (Olen kääntänyt sanan messias Kristuksen tilalle, koska se kuvaa paremmin messiasennustusta, kun kristusteologinen kreikkalainen käännös, joka vie ajatukset messias ymmärryksestä kristinuskoon - kyse on kuitenkin messiasennustuksen täyttymisestä ensisijassa puhuttessa sitä miten Paavali ja opetuslapset sekä alkuseurakunta sen ymmärsivät).

Paavali ja opetuslapset päätyvät siihen, että Paavalin tehtävä on toimia pakanoiden evankelistana, sillä he ymmärsivät valtakunnan pois ottamisen myötä täyttyvän Aabrahamille annettu lupaus, jossa siunaus on tarkoitettu koko maailmalle. Paavalin ja opetuslasten antamat vapaudet pakanoille, eivät kuitenkaan olleet esteenä heille, pysyä juutalaisena elämänsä loppuun asti. Olisi perin outoa kääntyä omasta kansallisuudesta pois tilanteessa, jossa on täysin vakuuttunut siitä että kirjoitukset olivat täyttyneet juuri niin kuin esi-isät olivat kirjoituksissa ennustaneet. Juutalaisuus on ensisijassa syntymän kautta saatu osallisuus tuohon kansaan. Siksi juutalainen on juutalainen myös silloin kun hän ymmärtää Jeshuan olleen tuo kirjoitusten lupaama messias. Paavalin teksti aukeaa paljon rikkaammin, kun ymmärrämme hänen puhuvan ’te – teille’ muodossa pakanoille ja ’me – meille’ muodossa juutalaisille.

Jeesuksen, opetuslasten ja Paavalin ajan kirjoitukset olivat Tanakin eli Vanhan testamentin tekstejä

Pyhät kirjoitukset Raamatussa viittaavat aina Vanhan testamentin teksteihin, sillä Uutta testamenttia ei ollut vielä käytettävissä. Tämä seikka näyttää unohtuvan monelta Raamatun lukijalta. Siksi itselleni on vieras ajatus, että lukisin vain Uutta testamenttia ja Psalmeja. On valtava rikkaus löytää sama pelastussuunnitelma kirkkaasti Vanhasta testamentista ja yhtyä Paavalin ajatukseen, jossa hän muistuttaa opetuslastaan Timoteusta pitämään nämä vanhat kirjoitukset, joista löytyy pelastukseen avaimet.
2. Tim. 3:15-17: Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä.

Tässä ei ole pienintään mahdollisuutta esittää, että joku Uuden testamentin kirje olisi jo valmiina tuolloin, sillä Paavali mainitsee kirjoitukset, jotka ovat olleet olemassa jo kun Timoteus on ollut lapsi.

Raamattu on minulle kokonaisuus VT:n alusta Ilmestyskirjan loppuun saakka.

Uskossa on kyse enemmän suhteesta kuin opista

Todellinen toimiva ja elävä usko ei voi perustua opilliseen rakennelmaan, vaan suhteeseen Jumalan kanssa.
Luomiskertomus osoittaa, että kyse on ensisijaisesti suhderikkomuksesta, joka synnytti häpeää, syyllisyyttä ja pelkoa. Tässä alkukertomuksessa Jumala toimii samoin kuin Hänen olemuksensa kuva Jeesus, myöhemmin Uudessa testamentissa. Jumala aloittaa luomiskertomuksessa keskustelun ihmisen kanssa, joka on piiloutunut. Kysymyksessä, jonka hän esittää Aadamille, ”missä sinä olet?”, kyse ei voi olla siitä, että Jumala ei ihmistä löytäisi. Enemmänkin tämä on nähtävä armotekona, jossa Jumala aloittaa keskustelun ihmisen kanssa joka häpeää tekoaan. Jeesus Jumalan kuvana osoittaa, että hän haluaa keskustella ja olla yhteydessä syntisten kanssa. Hyväksymällä heidät, hän poistaa häpeän, kuten hän poisti häpeän alastomuudesta kärsineiltä Aadamilta ja Eevalta, valmistamalla heille nahkavaatteet. Vasta hyväksynnän osoittamisen jälkeen Jumala otti käsittelyyn rikkomuksen seuraamukset. Myös syntiselle naiselle Jeesus sanoo, sen jälkeen kun kivittäjät ovat poistuneet, ”mene äläkä enää syntiä tee”.

Tämän vuoksi suhde ja suhteen ylläpitäminen on tärkeä teema, eikä meidän tarvitse keskustella aluksi liian paljon yksittäisistä synneistä vaan suhteesta Isään Jumalaan ja Hänen poikaansa Jeesukseen. Tähän kategoriaan on luettava myös opilliset seikat. Usein oppirakennelma on vajaan ymmärryksen tuote, mutta siinä pitäytyminen tuntuu turvalliselta ja siksi sitä rikkonnutta pidetään syntisenä. Näitä ihmisen rakentamia käskyjä rikkonut, saa tuntea nahoissaan jumalalliseksi puetun tuomion, joka jättää sieluun haavan ikuisiksi ajoiksi. Synnin olemus on kuitenkin perimmältään ero Jumalasta eli suhteen katkeaminen.
Room. 3:9-12: Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin ovat synnin vallassa. Onhan kirjoitettu: Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.

Eroon kahlitsevasta uskonnollisuudesta ja tarpeettomista traditioista

1. Mooses 6:5 ”Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään.” Mutta ihminen korotti itsensä Jumalan yläpuolelle, hän keksi itselleen uusia jumaluuksia, joita palvoa ja joiden puoleen kääntyä ja niin hän tahtoo tehdä tänäänkin.

Me joudumme kysymään, mitä tarkoittaa kirkkouskollisuus tai seurakuntauskollisuus? Entä onko se toimivan yhteisön merkki, että se kokoontuu viikoittain yhteen jumalanpalvelukseen? Entä miten suhtaudumme vaatimukseen tai ajatukseen, että on yksi kirkko maailmassa? Onko maailmallinen ja globaali ekumenia sen käskyn toteuttamista, että ”he yhtä olisivat”?

Se että kokoonnumme yhteen jumalanpalvelukseen, ei sisällä mitään väärää, mutta ihmisen halu hallita ja määritellä toimintansa muodot, johtaa nopeasti kirkolliseen organisoitumiseen ja asioiden järjestämiseen siten että kontrolli säilyy täysmääräisesti. Kun tähän lisätään kasvutavoitteet tai edes se, että väki ei lähtisi ja jättäisi, alkaa kompromissien tekeminen. Myös yksilön vaatimus olla kaiken keskiössä ja siihen syntyvät vallankäytön rakenteet ovat aina esiintyneet osana yhteisöjen syntymisen sosiologiaa. Lopulta elämme keskellä loputtomien kompromissien maailmanlaajuista kirkkoa traditioineen ja dogmeineen, johon aidon elettävän elämän kytkeminen ilman oppirakennelmaa ja satojen hyllymetrien selitysteoksia on mahdotonta.

Jumala ei ole ihmisen ohjattavissa, eikä ihmisjärjellä lokeroitavissa ’hallittavaksi kokonaisuudeksi’ tai yhdeksi kirkoksi. Pietari ei ollut kallio vaan pala kalliota, jos olemme tarkkoja alkukielen ja sen perusajatuksen kanssa, jota Jeesus tarkoitti. Jeesus itse on kallio, kulmakivi, jonka rakentajat hylkäsivät.

Kun katsomme tämän päivän kirkkoa Idässä, näemme kansallisen konservatismin, joka siunaa vallanpitäjien väärätkin toimet. Tai kun katsomme protestanttista kirkkoa lännessä, näemme kirkon, joka ei ole pitänyt kiinni Jumalan Sanasta, vaan hyväksyy kaikki ihmisen mielihalut. Lisäksi kansalliset valtakirkot ovat lähes aina sidoksissa valtiolliseen rakenteeseen. Ne ovat usein omaksuneet demokraattiset vaalit osaksi valtarakennetta, joiden kautta myös yksilö, joka ei usko kuten kirkko opettaa, voi päästä kirkon päättäjäksi, kunhan vain on suosittu ja saa ihmisten ääniä puolelleen. Kirkko on joutunut myös kulttuurisodan keskelle, jossa sitä vaaditaan hyväksymään kulloisetkin ajan vaatimukset. Näin ollen sen olemus muuttuu ihmisen vaatimuksesta ihmisen kaltaiseksi. Valtaosa sen jäsenistä näkee kirkon vain osana kansallista traditiota.

Yksi Jumalanpilkan muoto, josta Raamattu puhuu useissa kohdissa, on muotojumalisuus eli eräänlainen tradition suorittaminen ilman sisältöä, tyhjät kuoret vailla henkeä, organisoitu seremoniallisuus. P
”Hän vastasi heille: »Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu: –
  Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä. Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä.» Ja hän jatkoi: »Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn, jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne. Mark. 7:6-9.

Tämän ajatuksen punainen lanka on nähtävissä myöhemmin kirjoituksissa, kun Jumalalle oli rakennettu asuinpaikka eli temppeli. Aluksi palvelus oli vilpitöntä, mutta hiljalleen se muodostui rutiiniksi, huulten palvelukseksi, ja sen päälle alettiin rakentaa rituaaleja. Kuningas Hiskian reformissa hävitettiin myös Mooseksen risti, josta oli tullut palvonnan kohde. Tässä on kohta, joka meidän tulisi erityisesti lukea ja pohtia mitä se tarkoittaa meidän traditioissamme:
2. Kun. 18:4: Hän hajotti uhrikukkuloiden alttarit, murskasi kivipatsaat ja kaatoi asera-tarhat. Myös Mooseksen tekemän pronssikäärmeen hän löi palasiksi. Aina niihin päiviin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja tälle käärmeelle, jota kutsuttiin Nehustaniksi.         

Jumala ei halunnut seremonioita, vaan sydämen kontaktia ja aitoa kanssakäymistä.
Jes 1: 13: ”Lakatkaa jo tarjoamasta turhia uhrejanne, minä inhoan niiden savua! Uusikuu ja sapatti, kokoukset ja juhlat – minä en siedä teidän pyhiä juhlianne ja pahoja tekojanne.
Jes 1:17 Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.

Myös Uusi Testamentti puhuu samasta ongelmasta, joten se ei ole vieras ajatus myöskään kristillisessä kontekstissa. Meilläkin on ’kirkko’, jonka alaisuudessa muotojumalisuutta harjoitetaan, meilläkin syntyy uusia temppeleitä ja seurakuntia oppikysymysten erimielisyyden perustalle, jotta tätä ’omaa’ jumalaa voitaisiin palvoa ’omalla’ tavalla.

Ilm. 2:2 ”Minä tiedän sinun tekosi, sinun vaivannäkösi ja kestävyytesi. Minä tiedän, ettet voi sietää pahoja ihmisiä. Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi, vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi. Kestävyyttäkin sinulla on, olethan joutunut moneen vaivaan minun nimeni tunnustamisen tähden etkä ole antanut periksi. Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan.”

Ihmislähtöinen kokoontuminen temppeleissä ja kirkoissa laittaa niin helposti Jumalan pieneen sievään laatikkoon, jossa Häntä voidaan säilyttää ja ottaa esiin vain Jumalanpalveluspäivänä. Hänet otetaan mukaan  laatikosta kulkueisiin, rituaaleihin ja esityksiin. Tästä tulee traditiota, josta Jumala itse puuttuu. Pyhyyden kokemus otetaan ulkoisista elementeistä. Kirkolliset elementit voivat olla vaikkapa urut kaikuvassa korkeassa kirkkosalissa, vanhan liiton leeviläisten asusteita jäljittelevissä kultakäädyissä ja suitsutusasioissa tai vapaissa suunnissa trendikkäiden asujen ja musiikin ylistyksessä. Perimmältään temppeli olemme me ja meidän tulee kuulla Paimenen ääni. 

Tässäkään suhteessa ei ole eroa juutalaisella tai pakanalla, molemmat harjoittavat enemmän traditioita, kuin sydämen ympärileikkausta, kadottaen ensirakkautensa. Samanlaisten rutiinien toistuessa vuodesta toiseen, turrumme, kyllästymme ja tulemme penseiksi ja viimein poissylkäistyiksi.

Kuinka nopeasti palava into sammuu, kuinka nopeasti herätysliike muuttuu liikkeeksi, kuinka helposti rutiini tai tapa ohittaa jumalasuhteen vaalimisen, rukouksen ja Raamatun lukemisen?
Jaak. 1:25-27: Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään. Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.

Muistilista:

1. Mistään muualta ei voi löytyä viisautta kuin Herran pelosta (Psalmi 111:10)

2. Mistään muualta ei voi löytyä tyydytystä meidän aina janoavalle sielullemme kuin yhteydestä elävään Jumalaan. Tätä yhteyttä vaalimme lukemalla Raamattua sekä rukoilemalla ja ylistämällä häntä. Vanha testamentti on erittäin tärkeä osa tätä lukemista.

3. Meidän on enemmän katsottava Israelin suuntaan kuin kirkkojen suuntaan. On hyvä hyväksyä ne tosiasiat, joista Raamattu puhuu selkeästi: Raamatulliset juhlat ovat Jumalan omia juhlia, eivät Israelin. ”Viettäkää minun juhla-aikoja…”, kun Jeesus palaa maan päälle hän ei ala noudattaa Rooman keisari Juliuksen tai Paavi Gregoriuksen kalenteria, tämä on täysin selvää. Mutta meidän ei tarvitse, emmekä saa myöskään suhtautua asioihin pakkoina, vaan meidät on ympärileikattu sydämen ympärileikkauksella katoamattomaan vapauden lakiin.

4. Jeesus messiaana on kaiken täyttymys ja ratkaisu, kun suhde häneen syntyy ja muuttuu uskossa todelliseksi. Voimme sanoa kuin vaikeuksista selvinnyt Job 42:5: ”Vain korvakuulolta olin sinusta kuullut, mutta nyt ovat silmäni nähneet sinut.”

5. Naisen asema on paljon tärkeämpi Raamatun historiassa, kuin se on kirkon traditiossa. Löydämme valtavan määrän aivan keskeisellä paikalla olleita naisia, joita ilman kansat eivät olisi syntyneet, eivät profeetat tai edes meidän Herramme Jeesus. Itse näen niin, että seurakunta on enemmän yhteisö, joka elää todeksi suhdetta Jumalaan ja meidän Herramme Jeesukseen sekä elää suhteessa toinen toisiimme.

Kaikkien aikojen Jumala, ihmiskunnan Isä - enemmän kuin oppi

Olen sanonut usein, että pidän täydellistä oppia utopiana. Olen kirjoituksissani torjunut ajatuksen, että Pyhän Hengen armolahjat olisivat lakkautuneet. Näillä kirjoituksilla en ole pyrkinyt tukemaan ja kannattamaan karismaattisuutta tai helluntailaisuutta, vaan torjunut näkemyksen, jossa opilla selitetään joidenkin armolahjojen lakkautuneen. Olen myös kirjoittanut koko Raamatun näkemyksen puolesta, sitä vastaan, että pidettäisiin Uutta testamenttia itsessään riittävänä, kuin myös varoittanut painottamasta liiaksi tiettyjä Paavalin kirjeitä. Kaiken tämän lisäksi olen hellästi yrittänyt torjua ajatuksen, että joku meillä oleva Raamatun käännös olisi ylivertainen ja takaisi meille pelastuksen, verrattuna johonkin toiseen käännökseen. Tässä kirjoituksessa avaan sitä, mitä tarkoitan tällä kaikella.

Abrahamin, Iisakin ja Israelin Isä on koko historian Jumala

Se, että me voimme tänään keskustella käännöksien ja opin tarkoista yksityiskohdista ja luoda dogmeja eli opillisia väittämiä on ollut historiassa mahdollista vain nyt. Raamattu kertoo yli 6000 vuotisesta ihmiskunnan historiasta tähän pisteeseen asti. Nykyhetkessä tekninen kehitys ja koulutus on kulkenut siihen pisteeseen, että vain nyt jokainen saa haltuunsa haluamallaan hetkellä lähes kaikki Raamatun käännökset. Vain nyt jokainen voi kuunnella minkä tahansa kirkkokunnan, seurakunnan tai yksityisen opettajan saarnoja, Raamatun opetusta, millä tahansa kielellä, mistäpäin maailmaa tahansa, reaaliajassa. Elämme täysin toisenlaisessa todellisuudessa, kuin koskaan aiemmin.

Nykytodellisuudessa maailma on kuitenkin täysin erilainen, riippuen siitä missä sosioekonomisessa kontekstissa liikutaan. Hyvinvoivassa läntisessä maailmassa kristinuskon opilliset hienoudet, jota voitaisiin kutsua ’hifistelyksi’, ovat irronneet regimenttiopin ja suunnattoman hyvinvoinnin vuoksi tekniseksi kinasteluksi siitä, kuka opettaa oikein, kenellä on virheettömin systemaattinen teologia. Tämä siksi että hätä tai nälkä eivät kosketa ja usko ei hallitse ajattelua, vaan enemmän älyllisyys. Vaikka olen puolustanut Pyhän Hengen armolahjojen muuttumattomuutta, en ole tehnyt sitä siksi että pitäisin yksilökeskeistä, tunteisiin vetoavaa - ’minun kokemukseni’ - karismaattista suuntausta kokonaiskuvana siitä uskosta Israelin Jumalaan, josta Raamattu puhuu Minun kansanani, joka kuulee Paimenen äänen. Jumala voi toimia laumassaan niin kuin haluaa, mutta kokonaisuus on paljon enemmän kuin jokin vivahde tai piirre, joita me havainnoimme Raamatusta ja joihin kiinnitämme huomiomme korostaen sitä.

Kokonaan toisenlainen todellisuus rakentuu sellaisessa sosioekonomisessa todellisuudessa, jossa kurjuus ja köyhyys on läsnä ja jossa olosuhteet muistuttavat Raamatun kertomusten aikoja. Uskon todellisuus rakentuu hetkeen, jossa ihminen koskettaa Jeesuksen vaatteessa roikkuvia, lain käskyistä muistuttavia ’tupsuja’: ”Jospa voisin edes koskettaa Häneen, niin että saisin avun ja paranisin”. Tästä syystä kristinusko kasvaa voimakkaasti kurjuuden ja ahdistuksen keskellä tänäänkin, siellä missä se elää siinä todellisuudessa toivon tuojana, missä kurjuus ja synti rehottavat ja missä demokratia, julkinen hyvinvointi tai ulkopuolinen apu ei näyttäydy arjessa samalla tavalla kuin meillä. Jumalan voima näyttäytyy uskossa ja katoaa siellä missä se on pukeutunut koreuteen, korskeuteen ja opilliseen hienouteen. Jumalan valtakunta ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus kytkeytyvät toisiinsa kurjassa ja köyhässä niin, ettei näitä kahta voi erottaa, eikä regimenttiopista kuulu edes puhua. Erityisen kirkkaasti tämä tulee esille jo Vanhan testamentin profeettojen toiminnassa. He haastoivat valtaa pitäviä tavalla, joka läntisessä maailmassa unohtui taka-alalle kirkon ja kruunun liittouduttua. Onko meistä tullut niin hovikelpoisia, että olemme alkaneet toistaa valtaapitävien teesejä ja emme missään tilanteessa ainakaan haasta näitä näkemyksiä?

Usko on paljon enemmän kuin kirjallinen kirjoitus, oppirakennelma ja ymmärrys opista. Se näyttäytyy toivona, voimana ja rakkautena, joka tunkeutuu epätoivon keskelle, tuskan keskelle, vajavaisuuteen, puutteen ja surun keskelle, poistaa kuivuuden ja antaa sateen, uuden toivon ja uuden kasvun. Se on jotakin jota emme voi täysin käsittää, sillä usko muuttaa maailmaa tänäänkin. Tähän muutokseen liittyy myös tarpeemme muuttua eli tehdä parannus, sillä ymmärrämme kutsun uuteen vanhan sijaan ja ymmärrämme, että Hänen haavojensa kautta me parannumme.

Kirjoitetun sanan historian vaikutus eri ajan ihmisiin

Olemmeko me koskaan ajatelleet, kuinka vähän historiassa Raamattu painettuna ja ’oikein käännettynä’ on ollut ihmisten käytössä? Israelin kansan ensimmäisen temppelin aikana 900 eKr. molemmin puolin, Toora eli Mooseksen kirjat ovat olleet kirjoitettuna kirjakäärönä temppelipalveluksen käytössä. Samoin kuningas Daavidin ja kuningas Salomonin virsiä ja tekstejä on syntynyt temppelipalveluksen tueksi. Tällöin Raamatun historian mukainen ihmisyys on ollut olemassa reilut 3000 vuotta, mutta kirjoituksia on vain yksin kappalein Jerusalemin temppelissä. Toki teksti palvelee Israelin koko kansaa.

Toisen pakkosiirtolaisuuden päätyttyä, toisen temppelin aikana, pappi Esra tuo Mooseksen lain kirjan esille ja sitä aletaan lukea. Tuolloin pakkosiirtolaisuudesta palannut Juudan kansa ymmärtää, Esran reformaation hetkellä n. 450 eKr., että he ovat unohtaneet, eivätkä ole lukeneet ja noudattaneet Jumalan käskyjä 150 vuoteen. Toisen temppelin aikana valmistui Tanak eli Vanhatestamentti, joka käännettiin myös kreikan kielelle 280 eKr., Egyptissä Aleksandriassa asuvan juutalaisväestön käyttöön, jotka eivät osanneet puhua hepreaa tai arameaa. Tässä vaiheessa heprean, aramean ja kreikankielisiä pyhiä kirjoja kopioitiin käsin ja niitä oli käytettävissä merkittävissä synagogissa diasporassa ja Jerusalemissa. Kuitenkin yhden kirjan käsin kopioiminen kesti noin vuoden, tuon ajan välineillä ja kirjoitustavalla, joten kopioita oli koko maailmassa vain joitakin satoja kappaleita Jeesuksen aikaan tultaessa. Tällöin ihmisen historia Raamatun mukaan oli hieman yli 4000 vuotta. Tässä vaiheessa ainoa kirjoitus joka Uuden liiton seurakunnalla oli käytössä on hepreankielinen tai arameankielinen Tanak tai kreikankielinen Septuaginta.

Kristilliseltä kirkolta kesti kauan sen määrittäminen, mitkä kirjat pitäisi kanonisoida, kuten aiemmassa kirjoituksessani olen kuvannut. Rooman itäosissa kanonisointi eteni hitaammin kuin läntisessä osassa. Kun virallisesti kanonisointi lyötiin lopullisesti lukkoon 400-luvun alussa, niin Itä-Rooman valtakunnassa se tunnustettiin vasta vuonna 600. Vastaavasti tiedämme, että kirkkoisä Origenen Aleksandriassa käytettiin nykyistä Uutta testamenttia jo vuosina 184–253.

Kreikankieli oli menettänyt läntisessä kirkossa asemansa ja se korvattiin latinalla. Ensimmäinen Raamattu Rooman kirkossa oli Jeromen Latinalainen Vulgata. Samalla kirkko katsoi jo varhain, että Raamattua ei ole syytä antaa kansalle sen omalla kielellä, jotta se ei alkaisi itse tulkita sitä ja arvostella kirkon opetuksia kriittisesti. Näin ollen tiedämme varmasti, että Raamattuja ei ollut käytössä myöskään seuraavaan tuhanteen vuoteen kuin harvoilla. Latinankielisiä käsin kopioituja Raamattuja oli merkittävissä kirkoissa ja filosofian sekä myöhemmin teologian laitoksilla yliopistoissa sekä merkittävissä luostareissa. Nyt olemme siis edenneet Raamatun ihmisen historiassa karkeasti 5500 vuotta ilman että Raamattu on saanut vaikuttaa meidän uskoomme suoraan. Raamattua luettiin kansalle latinaksi, joten suoraa suhdetta kansan ja Raamatun suhteen ei ollut kansalaisilla läntisessä kirkossa. Septuaginta sekä heprean ja arameankieliset teksti, pääosin apokryfikirjat elivät omaa elämäänsä. Myöskin Assyrian ja Babylonian sekä Syyrian alueilla kuljettiin eri tahtiin läntisen kristillisyyden kanssa.

Tässä vaiheessa on hyvä kysyä, kuinka Jumala on kohdannut ihmisiä pelastussanomallaan, jos Raamattua ei teknisistä syistä ole voitu saada ihmisten käyttöön tai sitä on tietoisesti pimitetty kansalta? Samalla meidän tulee ymmärtää, että lukutaitoisia oli hyvin vähän. Vastaus on sama kuin minkä me voimme lukea Uudesta testamentista. Usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanasta. Kirkoissa saarnattiin eli opetettiin kansaa sen omalla kielellä ja myöskin kuvat kirkkojen seinillä olivat osana opetusta, mutta ennen kaikkea Jumalan Pyhä Henki puhui ihmisten sydämiin. Siellä tapahtui muutos siksi, että Totuuden Henki johdatti ihmisiä. 1200-luvulla tunnetaan kuvaraamattuja, jotka oli valmistettu lukutaidottomille. Sana kuitenkin pitää ymmärtää kuten sen Jeesuksen opetuslapsi Johannes ymmärsi. ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme!!” Elävä Sana on lihaksi tullut Jeesus, joka koskettaa lukutaidotonta ja köyhää, mutta myös sydämen janoavaa – oli hänen asemansa ja varallisuutensa mikä tahansa. Me tiedämme Hänestä kirjoitetun sanan tähden, mutta myös siksi että Hän on läsnä jokaisessa historian vaiheessa. Tänäänkin me kuulemme Hänen ilmestyneen vainottujen parissa Iranissa tai Myanmarin armeijan tuhoisissa iskuissa karenien asuinsijoille tai vaikkapa elinkautisvangin elämässä Suomalaisessa sellissä. Tämä on todellisuutta, jota emme ymmärrä opilla ja järjellä, vaan se kuuluu uskon alueelle.

Kontekstuaalisuus tarkoittaa tänään sitä, että meidän on elettävä ihmisten keskellä itse täytettyinä Jumalan elävällä Sanalla. Meidän tulee elää siinä todellisuudessa, missä me nyt olemme, pyytäen Jumalan viisautta ja Pyhää Henkeä, jotta elämä muuttuu, jotta kurjuus katoaa, jotta ne jotka kärsivät, saavat lohdutusta. Teologian pitää juurtua paikalliseen maaperään ja saada tuottaa uudenlaisia ajatuksia vastauksina todellisiin kysymyksiin. Teologia ei saa toimia rajoittavasti, kertomalla normatiivisesta länsimaisesta teologisesta ymmärryksestä ja kulkemalla sormi pystyssä, kun poiketaan piirunkin siitä kristologisesta käsityksestä, joka itse ei kuitenkaan kykene pitämään yllä elämää vaan muuttuu kuolevaksi opiksi, jos se jää vain opiksi. Katoava läntinen kristillisyys saisi nyt pohtia, että millä perusteella se väittää olevansa oikeassa, kun ihmiset hylkäävät sen. Nyt pitäisi kysyä nöyränä, mikä meni pieleen, kun sanoma ei kiinnosta? Minä sanoisin, että syynä on oikeana mielletty oppi, joka on samalla elämälle vieras. Siitä on lämmikettä vain hetkeksi, sen sijaan oikea suhde Elävään Jumalaan, joka alkaa siitä että me ymmärrämme tarvitsevamme parantajaa ja syntiemme sovittajaa, joka pitää meidät oikealla tiellä – siinä on eväitä elämän mittaiselle matkalle. Oppi on yksinkertainen sydämen ympärileikkaus.

Nyt palaamme aikaan, jolloin saimme Raamatun. John Wycliffen käännös Uudesta testamentista ja osin Raamatusta syntyivät 1382-1395, mutta käännökset kiellettiin jo vuonna 1401 ja kaikki niitä käyttäneet ja levittäneet tapettiin vaarallisina kirkon pettureina. Samoin kävi myös 150 vuotta myöhemmin William Tyndalelle, joka poltettiin roviolla 1536 samasta ’synnistä’ syytettynä. Kuitenkin jo vuoden päästä Tyndalen ystävä Myles Coverdalen jatkama Tyndalen käännöstyö laillistettiin, kun sitä ennen Englannin kuningas Henry VIII oli heittänyt ’oikeaoppiset’ katoliset ulos Englannin kirkosta. Tunnemme hyvin Lutherin ja Saksan Wittenbergin kirjapainon vaikutuksen Suomessakin ja kuinka tuo protesti synnytti elämää. 1700-luvun alkuun mennessä koko Raamattu oli painettu 25 eri kielelle.
Pietismi ja aiemmin kirjoituksessani kertomani herätysliikkeiden synty vaikutti ratkaisevasti siihen, että Jeesuksen lähetyskäsky otettiin jälleen todesta. Raamatunkäännöstyö laajeni merkittävällä tavalla myös Euroopan ulkopuolelle. Tässä innostuksessa syntyivät 1800-luvun alussa ns. Pipliaseurat (Bible society).

Ensimmäinen Uusi testamentti ilmestyi 1548 Mikael Agrigolan kääntämänä nimellä Wsi Testamenti. Sen painosmäärä oli pieni ja päätyi lähinnä kirkon viranhaltijoille. Ensimmäinen suomenkielinen kokoraamattu, Biblia, Coco Pyhä Raamattu Suomexi, ilmestyi vuonna 1642. Sen taustalla oli vaimoni Päivin suora esi-isä piispa Rothovius, joka kiirehti käännöstyötä ja rakensi voimakkaan kirkkokurin kautta ’oikeaa oppia’ katolilaisuuden tilalle. Samaan aikaan Ruotsi-Suomi kävi 30 vuotista uskonsotaa katolilaisen maailman kanssa. Sotien vuoksi painos viivästyi ja valmistui siis 1642. Raamattu painettiin Tukholmassa, josta tuotiin Suomeen 750 kappaletta. Tavallisella kansalla ei siis ollut tähän mennessä vielä mahdollisuutta hankkia Raamattua.

1776 Pöytyän rovasti Antti Lizeliuksen valmistama Vanha kirkkoraamattu oli ensimmäinen Raamattu, joka tavoitti lukutaitoisen väestön laajemmin. Vanha Raamattu oli käytössä maassamme 164 vuotta aina 1933 käännettyyn ja 1938 hyväksynnän saaneeseen Raamatun käännökseen saakka, jonka painotyöt käynnistyivät sotavuosina 1940. Tuolloin Jumalan Sanan tarve oli kontekstuaalisesti maamme historian kipein. Kirkoissa huudettiin Jumalan puoleen ja Raamattuja toimitettiin tuhansia kappaleita koti- ja sotarintamalle. On päivänselvää, että tässä historiallisessa tilanteessa ei ollut ainuttakaan ihmistä maassamme, joka keskittyi käännöksen virheisiin tai oikeaan oppiin. Oikea oppi oli Jumala, jonka puoleen huudettiin todellisessa hädässä, ylivoimaisen vihollisen Neuvostoliiton vyöryessä maamme rajoille ja sen ylikin. Samaan aikaan oma äitini otti Jeesuksen vastaan elämäänsä Äänekoskella, veljensä Pentin kanssa. Elettiin kovia sotavuosia ja taloudellisesti vaikeassa tilanteessa ollut perhe oli menettänyt juuri isänsä, joka oli päättänyt päivänsä oman käden kautta. Sotavuodet ja sitä seuraavat vuodet olivat aikaa, jolloin herätysliikkeet myös levisivät voimakkaasti. Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta herätysliikkeet toivat myös kirkolliseen elämään eloa, kun niin sanotut viidesläiset herätysliikkeet syntyivät ennen ja jälkeen toisen maailman sodan.

Kuvasin aiemmin kirjoituksessani 1700- ja 1800-luvulla syntyneiden rukoilevaisuuden, herännäisyyden, lestadiolaisuuden suhdetta niin sanottuun Pyhän Hengen näkyvään toimintaan, jossa on saman kaltaisia piirteitä kuin helluntailaisuuden synnyssä 1900-luvun alussa. Viidesläisyys koostuu eri järjestöistä, joista merkittävimmät ovat Suomen Raamattuopisto (SRO), Kansan Raamattuseura (KRS) ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL).  Sota ja ahdistus ovat selkeässä syy-seurausyhteydessä seurakuntien elävöitymisessä enemmän kuin puhdasoppineisuus, joka johtaa itsessään jopa uskonsotiin. Toki kaikki herätysliikkeet ovat tuoneet opillisia jännitteitä, mutta suuremmassa kuvassa opilliset asiat eivät ole olleet jakavia, eivät pelastuksen kannalta keskeisiä, eivätkä taanneet parempaa uskon elämää tai puhtaampaa vaellusta sen paremmin herätysliikkeen sisä-, kuin ulkopuolellakaan. Sydämen tasolla Isän Jumalan edessä ratkaistaan kaikki edellä luettelemani kysymykset riippumatta siitä, minkä kyltin alla matkaa tehdään.

Voimme sanoa, että yli 6000 vuoden jaksolla, Raamattu on ollut vapaasti ja helposti kaikkien saatavilla, ehkä noin 250 vuotta, niissä maissa jossa on ollut riittävästi vapautta. Maailmassa on edelleen monia kieliä, joille Raamattua ei ole käännetty sekä monia maita, joissa se ei ole vapaasti saatavana, kuten Pohjois-Korea. Arvioilta noin 250 miljoonaa ihmistä asuu kielialueilla, joille Raamattua ei ole vielä käännetty. Jumala on kaikkien aikojen ja kaikkien ihmisten Jumala, riippumatta siitä kuinka painettu Raamattu on ollut saatavana tai minkälainen opin käsitys on ympäristössä ollut tarjolla. Ihmiset ovat aina huutaneet Jumalan puoleen, Jumala on valinnut ihmisiä Raamatun historiassa eri tavoin. Silloinkin kun profeetta Elias oletti olevansa viimeinen joka vielä uskoo, hän sai kuulla Jumalalta, että oli vielä 7000 israelilaista, jotka eivät olleet polvistuneet Baalin edessä (1. Kun. 19:14).

Elämää ylläpitävä lumoava Jumala, joka lähetti Poikansa

Ajoin pikatietä edes takaisin ja katsoin mihin kohtaan voisin Mitsubishi Pajeron keulan suunnata, että elämä päättyisi heti, enkä jäisi kitumaan. Oli vuosi 1990. Uutiset olivat kertoneet Nokian pääjohtajan Kairamon itsemurhasta. Samoin jopa puolitutut yrittäjät päättivät päivänsä Hämeenlinnassa järkyttävällä tavalla. Synkät pilvet olivat laskeutuneet Suomen talouden ylle. Tiesin että loppu tulee myös minun ylläpitämässäni rakennusalan sijoitustoiminnassa. Alasajo oli jo alkanut. Juuri valmistunut paritalo ja suuret velat tuntuivat ylivoimaiselta.

Syksyllä tilanne oli realisoitunut jo osin ja vaikeudet olivat päällä. Pankit alkoivat olla vaikeuksissa, pankkilakko ja 18 prosenttiin nousseet korot olivat viimeinen niitti – vai olivatko? Oli sittenkin Jumala, joka puhui sydämeeni ja myös Päivin sydämeen, että Hän on todellinen ja elävä. Päätimme antaa taloudellisen kriisin ja siitä syntyneen syvän aviokriisin ja kaikki näiden seuraukset Hänelle, jota emme tunteneet, mutta joka oli lähestynyt meidän sisintämme. Mieleeni laskeutui ajatus, jossa kehotettiin antamaan oma ruumis eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi. Ihmettelin tätä ajatusta, mutta muistin että ehkä sellainen oli Raamatussa. Kaivoin tuon paikan esiin Roomalaiskirjeen 12. luvun alusta. Tässä kohdassa vakuutettiin, että tämä on ihmisen järjellinen jumalanpalvelus. Tämä on se jonka järkemme tulee päättää ja joka tulee tehdä, että annamme itsemme Hänelle. Edelleen varoitettiin mukautumasta tämän maailmanajan mukaan, jotta voimme muuttua mielen uudistuksen kautta, ymmärtääksemme mikä on Jumalan tahto elämässämme. Teimme näin sen vajavaisen ymmärryksen mukaan jota meillä oli. Mutta se riitti.

Seuraavat reilut 30 vuotta ovat kuluneet enemmän tai vähemmän lähimmäistyössä, viljelyn ja varjelun teemoissa ja oikean opin ymmärtämisessä tai kaiketi tänään siinä, että en vieläkään ymmärrä mitä oikea oppi olisi. Välillä loputon opiskelu teologisessa tiedekunnassa, kirkon omissa oppilaitoksissa ja myös tunnustuskirjojen läpi tankkaaminen eivät ole vakuuttaneet minua siitä, että voitaisiin puhua oikeasta opista tai oikeasta teologiasta. Olisiko se tämä vai tämä tai kenties tuo? Kyse on sittenkin oikeasta Jumalasta ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta, Jeshuasta, joka tuli Eläväksi Sanaksi meidän keskellemme ja joka on luvannut viedä meidät perille.

Miksi en usko yhteen ainoaan oikeaan tarkasti määriteltyyn oppiin?

Lopuksi vastaan alussa esittämääni ajatukseen, että tämä kirjoitus selittäisi sen miksi en usko tietynlaiseen oikeaan oppiin tai täydelliseen teologiseen oppirakennelmaan. Olemme nyt kahlanneet läpi historiaa ja kirjoitetun sanan historiaa. Elämme aarteiden aikaa, kun käytössämme on kaikki se tieto kirjoitetun sanan historiasta, mitä jokainen esi-isämme olisi kaivannut. Samalla siellä missä kaikki tämä on helpoiten saatavilla, elämme läntisen kristillisyyden suuressa alennustilassa, joka syvenee vuosi vuodelta. On aika kysyä muutamia kysymyksiä ja vastata niihin.
Miksi aikalaisemme hylkäävät kristinuskon? Vastaan tänään, että siksi, että se ei kosketa heidän arkeaan. Onko yhteys sitä, että istumme kuuntelemassa keskinkertaisen yhteiskuntapoliittisen saarnan kirkossa? Vai onko se sitä, että kuulemme, kuinka joku toinen kristillinen taho on opillisesti väärässä? Onko palveleminen sitä, että saan toimia seurakunnassa järjestysmiehenä tai peräti juontaa jumalanpalveluksen?
Jos me olemme löytäneet oikean opin, niin kuinka hedelmät lasketaan? Toisesta seurakunnasta ’loikanneiden’ määrällä vai näemmekö kuoleman laaksosta nousevan ihmisiä takaisin elämään?

Ehkä noin kymmenen vuotta sitten törmäsin tutkimuskirjallisuuteen, joka puhui läntisen kristinuskon pirstoutuneen 15 000 eri tunnustuskuntaan. Aivan hiljattain, kun tutkin aihetta uudelleen, tutkimuskirjallisuus puhuu 30 000 eri tunnustuskunnasta. Olipa luku mitä tahansa, niin tämä tarkoittaa sitä, että mikäli jakautuminen jatkuu, niin kohta jokaisella on oma tunnustuskuntansa. Niitä on sitten yhtä paljon kuin on kristittyjäkin. Jakoa ei samassa tahdissa tapahdu katolisessa kirkossa eikä ortodoksisessa kirkossa. Se ei tee niistä opillisesti parempia, mutta asian käsittely siltä osin on jätettävä toiseen kertaan. Toki niissäkin muutamia suuria perusrepeämiä on historiassa tapahtunut.

Helluntailaisuus, joka on seurakuntataustani tänään, on Suomessa elänyt hyvin erikoisella tavalla. Kirjoitettua oppia ei ole lainkaan. Jos tarkkaan oppinsa määrittelevät luterilaiset ja kalvinistit käyttävät sanontaa 'yksin kirjoituksista' tai 'yksin Raamatusta', kertoakseen että heidän oppinsa rakentuu Raamatun varaan, niin paljon enemmän Suomen helluntailaiset voisivat sanoa tämän. Yksin Raamattu periaate on hallinnut yli 100 vuotta Suomen helluntailaisuutta siksi, että kirjoitettua oppia ei ole lainkaan. Kuinka tämä liike sitten on pysynyt hengissä, ollen lestadiolaisuuden jälkeen toiseksi suurin herätysliike maassamme? Helluntailaisuudessa on pyritty elämään opillisen opin ja teorian käytännön puolella, siellä missä koetaan Jumalan todellisuus. Kuitenkin muun aineiston vähyyden vuoksi Raamatun lukemisen tärkeys on aina korostunut. Tämä on samalla luonut siltoja karismaattisesti maltillisten helluntailaisten ja Raamatun arvovaltaa korostavien tunnustuksellisten kirkkokuntien välillä.

Mutta ongelma tänään laajasti on se, että uskomme ja toimintamme ei vastaa enää ympäröivän elämän kysymyksiin. Missä on aito vuorovaikutus, joka elää ihmisten arjessa ja juhlassa, kivussa ja ilossa, sairaudessa ja voitoissa? Jos Jumalan sana on elävä ja voimallinen meissä sisäisesti, saamme olla tänäänkin ihmisten keskellä, – se ei tapahdu vain seurakunnassa – vaan niiden keskellä, jotka ovat kadottaneet yhteyden toisiin ja itseensäkin, mutta joilla yhteys ympäröivään todellisuuteen palautuu kun yhteys aidolla tavalla uudesti luodaan. Jumalan voima ei ole opin hienouksissa, vaan elävässä suhteessa Häneen, jolloin jakaessamme omaa arkeamme, Sana on keskellämme – luonnollisena ja ilman että tämä karkottaa ketään pois. Meidän ei tarvitse käännyttää ketään, vaan hyväksyä kaikki ja muutos tapahtuu. Hänen armonsa tähden, ei meidän suorituksemme tähden. Meidän ei tarvitse julistaa, vaan me voimme yhdessä ihmetellä ja käydä dialogia, sillä dialogos on sana, jota julistamisessa Raamattu kreikankielellä käyttää. Hän, Jeesus, muuttaa minua ja toisia yhteydessä ja vuorovaikutuksessa.

Roomalaiskirje 12 jatkuu aiemmasta ajatuksesta näin: ”Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut. Sillä niin kuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Messiaassa (Kristuksessa), mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä; ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu…”

Helluntaiteologin Sola Scriptura kritiikki

Luterilainen usko ja raamatuntulkinta lepäävät tämän periaatteen varassa, samoin reformoitujen kirkkojen ja liikkeiden osalta kyse on keskeisestä periaatteesta. Koska teologiaan kuuluvat debatit ja keskustelu, niin helluntaiteologina pohdin tätä väittämää kriittisesti. Samalla kunnioitan syvästi niitä vilpittömiä luterilaisia ja reformoituja, jotka ovat löytäneet elävän uskon Isään Jumalaan ja ottaneet vastaan sovituksen Jeesuksessa.

Olen aiemminkin kirjoittanut, että täydellinen oppi tai jonkun tietyn kirkon tai seurakuntaliikkeen ”ainoa oikea dogma” on utopia, mutta tietyistä keskeisistä pääperiaatteista voidaan löytää näkemyksiä, jonka varassa kristittyjen yhteys voi toteutua.

Raamattu yksin -periaate on oikein, mutta se ei kuitenkaan näytä olevan 'yksin' siellä missä periaatetta käytetään, vaikka sen sanotaan olevan yksin. Raamattu on minulle ylin auktoriteetti ja kritiikkini kärki ei ole siinä, että näkisin tradition arvon samoin kuin katoliset ja ortodoksit, Raamatun Sanan rinnalla. Enemmän näen että periaate toimii 'kuolleena' lyömäaseena sellaisen tradition rinnalla, jolle ollaan omassa kirkossa tai liikkeessä sokeita tai ei haluta rinnastaa omaa traditiota toisten tradition, koska oma traditio on sittenkin tarpeellinen.

Sola Scriptura - Raamattu yksin -periaate ei toimi käytännössä, koska se ei ole yksin

Sola Scriptura tarkoittaa ns. yksin Raamattu -periaatetta sitä, että a) uskon, opin ja kristillisen elämän tulee perustua yksin Raamatun sanaan ja b) Raamattu on oltava ainoa uskon ja elämän ohjenuora sekä auktoriteetti kirkossa ja seurakunnassa. Toisin sanoen kaikki oppi pitää pystyä perustelemaan Raamatulla, sen selkeillä opin sijaintipaikoilla. Raamattu on siis Sola Scripturassa opin ainoa normi.

Jos mietitään tarkemmin mitä tämä tarkoittaa, meidän on tämän ajatuksen pohjalta myönnettävä, että periaate antaa jokaiselle ihmiselle oikeuden tutkia ja lukea Raamattua sekä tulkita sitä. Periaate itsessään osoittaa, että koska Raamattu itse on ylin auktoriteetti, ei mikään muu kirja tai auktoriteetti ole Raamatun yläpuolella raamatun tulkinnassa.
Sola Scriptura -periaatteen kuuluu, että Raamattu on riittävän selkeä, jotta yksi ainoa totuus voidaan täsmällisesti löytää ja perustella Raamatun sanalla.

Apostolien kuoltua heidän kirjoituksistaan tai heidän vaikutuspiirissään syntyneistä kirjoituksista tuli regula fidei, uskon sääntö ja sitä myöten regula veritatis, totuuden sääntö. Pyhissä ”kiistakirjoituksissa” kirkko yleisesti tunnusti vuoden 200 (mm. Irenaeus) tienoilla UT:n kaanoniin kuuluvan 21 kirjoitusta. Vasta 300-luvun lopulla nykyinen 27 kirjoituksen kaanon alkoi saavuttaa pysyvän aseman (1). Katolisen kirkon neljännessä Karthagon konsiilissa vuonna 419 jKr. tämä pyhien kirjojen luettelo vahvistettiin. Tekstit, jotka kirkossa kanonisoitiin Uudeksi testamentiksi, olivat olleet kirjoitetut jo noin 50-150 jKr. ja niistä useimpia oli pidetty arvovaltaisina pitkään kirkossa. Kaikki kristilliset kirkot kuitenkin tunnustavat, että ilmoitus on annettu Raamatussa kokonaisuutenaan, sen alusta loppuun asti ja mitään muuta tähän ei voida lisätä. Deuterokanoniset kirjat eli myöhemmin Raamattuun kanonisoidut kirjat ovat saaneet niin vahvan aseman katolisessa ja ortodoksisessa kirjassa, että tekstejä luetaan myös kirkkovuoden tekstien mukana. Protestanttisuudessa niitä pidetään hyödyllisinä, mutta Raamatun ulkopuolisina.

Keskiajan uskonpuhdistuksissa kritiikin kärki katolista kirkkoa kohtaan oli se, että katolisen kirkon oppi ja elämä eivät perustuneet yksin Raamatulle, vaan Pietarin istuimen valta ja vääristynyt traditio olivat vieneet kirkon kauas pois Raamatun sanomasta ja alkuseurakuntien elämästä, Paavalin opetuksista ja apostolien antamista esimerkeistä. Raamatun sijaan katolisessa kirkossa vaikutti, uskonpuhdistajien näkökulmasta, tradition myötä kirkkoon tulleita ihmisoppeja, kuten pyhimysten rukoileminen, Marian dogmit, paavin asema, anekauppa ja tekoihin liittyvä pyhitysoppi. Näiden syiden takia uskonpuhdistajat katsoivat Rooman kirkon olevan antikristuksen kirkko, Lutherin omin sanoin, jota hallitsee paavi eli perkele, suuri lopunaikojen eksytys.

Sola Scriptura -periaate näytti uskonpuhdistuksen näkökulmasta toimivan hyvin taistelussa monen kirjavia traditioita vastaan. Lutherille Raamatussa oli sisällöllinen keskuksensa, josta käsin sitä on tulkittava – kaikki se, mikä ajaa Kristusta. Kristus puolestaan on Jumalan Poika, syntisiä ihmisiä rakastavan Jumalan maailmaan lähettämä pelastaja, joka kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan avaa kaikille häneen uskoville tien taivasten valtakuntaan – Sola Fide, Sola Gratia, Sola Sciptura, Solos Christus, Soli Deo Gloria - yksin uskosta, yksin armosta, yksin Raamatusta, yksin Kristuksen tähden, yksin Jumalalle kunnia.

Yksin Raamattu -periaattelle ison loven teki käsitteen isä, Luther, joka arvosteli voimakkaasti tekojen vanhurskautta julistavaa Jaakobin kirjettä ja piti sitä Uuteen testamenttiin kuulumattomana olkikirjeenä. Tätä kristologista kaanonin tulkintaa seuraten Luther katsoi, että myös Hebrealaiskirje, Juudaksen kirje ja Johanneksen ilmestys eivät kuuluisi Raamatun kristologiseen kaanoniin. Hän väitti tunnetusti: ”Mikä ei opeta Kristusta, se ei ole apostolista, vaikka sitä opettaisi Pietari tai Paavali, ja vastaavasti mikä saarnaa Kristusta, se on apostolista, saarnatkoon sitä vaikka Juudas, Hannas, Pilatus tai Herodes” (2).

Erimielisyydet Raamatun tulkinnassa kasvoivat, kun uudistusliikkeet etenivät eri puolilla läntistä Eurooppaa. Joidenkin reformaattorien suhde ihmisen osuuteen omassa pelastuksessaan oli erilainen. 

Pyhän Hengen toiminta ja tulkinta sen toiminnasta on jakanut kristittyjä satoja vuosia. Näin kävi myös helluntailiikkeen syntymisen yhteydessä, erityisesti siihen liittyvän Pyhän Hengen toiminnan suhteen, joka alkoi Yhdysvalloissa ns. Azusa-kadun voimakkaiden helluntaipäivää muistuttavien tapahtumien vuoksi. Pyhän Hengen toiminta on palautettavissa Sola Scriptura -käsitteen kautta, toteamalla että Raamattu puhuu tällaisista ilmiöistä ja Pyhän Hengen toiminnasta hyvin paljon. Lasten kastaminen, joka on ollut keskeistä kirkkojen ja myös luterilaisen kirkon opetuksessa, ei kuitenkaan ole palautettavissa Raamattu yksin -periaatteeseen, vaan tämä tapa on löydettävä rivien välistä ja traditiosta, mutta melko selkeästi ja suoraan Raamatusta silloin kun uskon vastaanottaneet ihmiset kastetaan upottamalla.

Myöskin Pyhän Hengen kytkeminen vain kasteeseen, ei ole palautettavissa Raamattu yksin -periaatteen kautta. Apostolien teoista näemme selkeästi, että kasteessa uskon vastaan ottaneet eivät täyttyneet Pyhällä Hengellä automaattisesti, vaan erikseen sen jälkeen kun apostolit laskivat käden heidän päälleen Pyhän Hengen lahjan vastaanottamiseksi (Apt. 8:16-17).

Ehtoollisen merkitys jakoi myös tulkintoja. Lutherin käsitys Kristuksen reaalisesta läsnäolosta ehtoollisaineissa tuli jakavaksi tekijäksi Sveitsin reformaattorien kanssa, jotka pitivät ehtoollista muistoateriana. Katolisten ehtoollisvälineiden muuttuminen todelliseksi lihaksi ja vereksi ja luterilaisten reaalinen läsnäolo leivässä ja viinissä, edellyttävät traditiota ja tulkintaa enemmän kuin reformoitujen, evankelikaalisten ja helluntailaisten muistoateria, joka käy ilmi Jeesuksen sanoista.

Todellinen uskon elämä ei ole teoriaa eikä teologiaa. Se on yhteyttä elävään Sanaan. Me emme löydä kristillistä kirkkoa tai seurakuntaliikettä, jossa raamatuntulkintaa hallitsisi Raamattu yksin -periaate. Löydämme aina lopulta kirkon tai seurakunnan tulkinnan sekä paljonkin sellaista traditiota, joka ei ole palautettavissa suoran Raamattuun. Puhtaana Sola Scriptura toimii vain yksittäisen ihmisen elämässä, joka on valmis luopumaan kaikesta turhasta traditiosta, kaikista perinteisiin liittyvistä tavoista, joita ei sellaisenaan löydy Raamatusta.

On luonnollista, että Jokaisella kirkolla ja seurakuntaliikkeellä on Raamatun lisäksi jokin auktoriteetti tai useita auktoriteetteja sekä perinnäistapoja, jotka sitovat kirkkoon tai seurakuntaliikkeeseen kuuluvia ihmisiä yhteen. Luterilaisessa kirkossa näitä auktoriteetteja ovat Tunnustuskirjat sekä niitä ja Raamattua tulkitseva kirkon johto. Vuosia lisääntyneet katolisuuteen viittaavat entistä koreammat asut, Roomalaiset toogat, ja kiinnostus palata enemmän ja enemmän traditioon. Tämä kertoo minulle, että Sola Scriptura -periaate on vain kaunis nimi osana kirkon traditiota. Tämä on helppo havaita siitä, että toisistaan irrallisia tunnustuksellisia luterilaisia kirkkoja on kymmeniä, jotka katsovat edustavansa oikeaa ja puhdasoppista luterilaisuutta, mutta joilla ei ole ehtoollisyhteyttä toisiinsa opin ja tulkinnan erojen vuoksi.

Samoin on reformoitujen seurakuntaliikkeiden kanssa. Yhdysvaltain suuret reformoidut kirkkokunnat – presbyteerit, kongregationalistit ja hollantilaiset reformoidut – menettivät määrällisen valta-asemansa metodisteille jo ennen 1800-luvun puoliväliä syntyneissä herätyksissä ja ovat sittemmin jakautuneet lukuisiin toisilleen vihamielisiin ryhmittymiin, vaikka niiden opille keskeistä on Sola Scriptura, Yksin Raamattu -periaate. Tuolloin alkanut kirkollis-teologinen kahtiajako on jatkunut Yhdysvalloissa aina nykypäiviin asti. Rintamalinjojen kummallakin puolella oltiin silti yhtä mieltä siitä, että ainoaa oikeaa uskontulkintaa oli reformoitu käsitys kaikkien elämänalojen alisteisuudesta Jumalalle. Reformaattoreiden käynnistämä Sola Scriptura –teologia on johtanut, aivan kuten Lutherin opponentti Johann Eck ennusti, tuhansiin eri tulkintoihin Raamatusta. Yksistään USA:ssa on sanottu olevan yli 30 000 protestanttista kirkkokuntaa, suurempia ja pienempiä (3).

Meille rantautuvista reformoiduista liikkeistä voidaan havaita systemaattinen Paavalin teologiaan rakentunut oppi, jossa on tavattoman hyviä piirteitä, mutta paljon puuttuu siitä kokonaisilmoituksesta joka 1. Mooseksen kirjasta Johanneksen ilmestykseen näyttäytyy. Liian paljon kannetaan perinteiden painolastia amerikan yhteiskunnallisen kahtiajaon ja uskonnollisen taistelukentän kovasta pelistä. Vihollisia on kaikkialla ja ne pitää lannistaa järkiperäisellä systemaattisella opilla, ei rakkaudella, joka kuitenkin olisi Raamatun opetuksen tärkein 'ase'. Määrätyt kirkkoisät myös nostetaan sellaisella tavalla jalustalle, jossa syvällisempi analyysi kirkkoisien antisemitismista ja muista ongelmista, jätetään huomiotta. Eikö Pyhän Hengen toiminnan tästä ajasta lähes pois sulkeva kalvinismi menettettänyt enemmistö asemansa yhdysvalloissa kuitenkin juuri siksi, että Pyhän Hengen vaikutuksesta levinneet herätykset vyöryivät Yhdysvaltojen yli? Erään Suomalaisen sananjulistajan sanoin, etsitään tietoa ja ylpeillään systemaattisella teologialla, taistellaan kristillisen länsimäisen vapauden puolesta, mutta henki puuttuu ja rakkauden kohteet ovat ennalta valittuja.

Hedelmät

Sola Scriptura -periaatetta voi katsoa siis siitä näkökulmasta, mitä hedelmää se on saanut aikaan. Vaikuttaa siltä, että aina uuden tarkemman ymmärryksen valossa syntyy ”puhdasoppisempi kirkko, puhdasoppisempi seurakuntaliike”, kunnes syntyy uusi ”puhdasoppisempi”, kunnes…

Periaate on ollut enemmän ase opillisesti erimielisiä vastaan, kuin todellinen Raamattu-herätyksen lähde. Se on toiminut uskonpuhdistuksessa menestyksellisesti kirkon loppumattomiin paisuvaa traditioperinnettä vastaan ja silloin kun kirkon ahneus on noussut äärettömään mittaan, mutta ei myönnetä Raamattu yksin -periaatteen suhteen ristiriitaa  oman kirkon ja liikkeen traditioon liittyen ja Raamatun tulkintaan vaikuttavia muita lähteitä ja auktoriteetteja.

Periaate on yksilöihmisen kilvoittelun kannalta käyttökelpoinen tänäänkin. Raamatun edessä me voimme peilata elämäämme ja karsia siitä tarpeetonta pois, uudistua uskossamme ja palata alkujuurille. Kirkon seurakuntaliikkeiden elämässä periaatten käyttö on yhtä väljä kuin erilaiset laatustandardileimat yritysten papereissa. Traditio ja instituutioiden muut auktoriteetit vastaavat tulkinnasta, eivätkä ole valmiita muuttamaan totuttuja käytäntöjä. Tästä syystä pirstoutuminen jatkuu ja tapojen pohjalla on enemmän traditio kuin Raamattu.  

Lopuksi

Koska aloitin kirjoitukseni esittämällä itseni helluntaiteologiksi ja että tästä lähtökohdasta esitän kriittisen arvioni Sola scriptura -periaatteesta, teen sen täysin yksityisenä ihmisenä, tietämättä tarkalleen miten kysymystä on käsitelty liikkeessämme aiemmin.

Omassa elämässäni noudatan periaatetta, jossa hyväksyn Raamatun ylimmäksi auktoriteetiksi alusta loppuun asti. Helluntailaisuudessa keskeistä on paikallisseurakuntien itsenäisyys, yhteydessä keskustellen toisten seurakuntien kanssa. Yksittäisen seurakuntalaisen elämässä tunnistan, että me olemme matkalla koko elämämme ajan ja kasvamme uskon ja ymmärryksen osalta kaiken aikaa. Tämä matka edellyttää Raamatun Sanan kanssa elämistä, elämän ilojen ja vaikeuksien keskellä. Siihen kuuluu Pyhän Hengen antama ymmärrys Sanan tulkintaan.

Itse en koe olevani sidottu opissa ja tulkinnoissa, vaan valmis hyväksymään uusia näkökulmia silloin, kun ne avautuvat ja täydentävät aiempaa käsitystäni. Tässä auttavat Raamatun lisäksi toiset. Minulle helluntailaisena se tarkoittaa ketä tahansa ihmistä, millä tahansa tavalla, mistä tahansa kirkkokunnasta tai seurakuntaliikkeestä. Edes kuulumattomuus mihinkään seurakuntaan, ei muuta tätä periaatetta. Mutta kaikki tapahtuu niin että voin ajan kanssa ja Raamatun Sanaan peilaten pohtia asiaa ja pyytää rukouksessa Isältä viisautta ymmärtää oikein.

Kirjallisuutta

1. Vartija-lehti 2017/12 sivu 192.

2. Carl E. Braaten määritteli ”kristologisen kaanonin” näin: ”...the gospel of free grace and justification through faith alone solely on account of Christ”. Carl E. Braaten, Principles of Lutheran Theology (Philadelphia: Fortress Press, 1983), s. 2.

3. Ruotsila, Markku: Yhdysvaltain kristillinen oikeisto. Helsinki: Gaudeamus 2008.