Edellisen laman uhrina, sieltä uudet elämän rakennusaineet löytäneenä, nyt päässä raksuttaa mikä neuvoksi toisille, jotka nyt menettävät kaiken?
Mitään pikavoittoa ei ole luvassa, mutta tässä piilee mahdollisuus löytää todellinen elämä joka ei kiinnity materiaan. Jeesus sanoo, että Hän antaa meille rauhan, muttei sellaista rauhaa mitä maailma antaa. Tämän maailman rauha on kiinni ulkonaisista seikoista, Jumalan todellinen rauha sisäisissä. Emme voi sotkea niin pahasti elämäämme, ettei Jumala kykenisi meitä johdattamaan pois sotkusta. Seinät voivat olla suljettuja joka puolelle, liikkumatilaa ei enää ole, mutta ylöspäin sitä ei voi ihminen sulkea. Jumalan maailma on todellinen ja löydettävissä.
Itse maksoin lamavelkoja 14 vuotta kuolleena uusille omille tavoitteilleni. En siis tavoitellut enää rikkautta, vaan elin yhteydessä elävään Jumalaan. Ajatuksen tasolla nipistelin itsenäni usein ja pohdin onko yhteys kuviteltua, mutta koin myös paljon asioita joita en voi selittää järjellä. Menestystäkin tuli. Minulle avautui polku, jota oli hyvä kulkea. En etsinyt töitä, sillä minua kutsuttiin järjestöihin. Synnytin myös yrityksen, joka myöhemmin on AAA-luokituksen yritys ja myös monia palkintoja saanut.
Tällaiseen en olisi kyennyt silloin, kun tavoittelin varallisuutta, sillä ahneus esti näkemästä todellisia arvoja. Nyt hylättyjen ihmisten - päihde- ja mielenterveysongelmissa elävien, hylättyjen vaatteiden parista nousseet terveet liiketoimintamallit yms. avautuivat eteeni. Se mitä ei arvostettu ihmisten silmissä, oli Jumalalle arvokasta ja hän kykeni tekemään niistä myös maallista hyvää. Elin siis ihmeessä, olin astunut tarinaan jota käsikirjoitti ikiaikojen Jumala. En ollut ainoa, tapasin ja tapaan edelleen kymmeniä tuhansia Suomalaisia ja tiedän että maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka ovat kuolleet omille tavoitteille ja astuneet Jumalan suunnitelmaan.
Monet näkevät tällaiset ihmiset hurskastelijoina ja turhan lupaajina, mutta sen takana voi olla myös ristiriita oman elämän kanssa. Jos jumalanpalvelijoita vaaditaan tilille sanoistaan, niin miksei pitäisi vielä enemmän vaatia tilille rikkauden mainostajia. Talousuutiset, pörssintapahtumat ja rikkauden palatsit olivat täyttäneet tiedotusvälineemme ja kansa seurasi henkeä pidättäen mammonan sielunmessua. Muut ohjelmat saivat väistyä maailman tärkeimpien talousohjelmien edestä. Sokea liberaalitalouden uskonto oli voittanut, hetkeksi.
Tämä lama oli väistämätön tosi. Ihmisen ahneudessaan aiheuttama. Olisi epänormaalia jos sitä ei olisi tullut. Rahaa oli liian paljon liikkeellä ja vain ahneuden tähden sitä kylvettiin joka paikkaan varomattomasti. Tämän laman suuruus muuttaa valtasuhteita maailmassa. En ole lopunajan ennustaja, mutta näen että historiaa kirjoitetaan uusiksi ja lopulta kaikki on kuitenkin Jumalan hallinnassa. Ihminen saa sitä mitä tilaa.
Ismo Valkoniemi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taloustaantuma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taloustaantuma. Näytä kaikki tekstit
11.10.2008
29.9.2008
Kuinka syvä lamasta tulee?
Tänään näyttää aika synkältä talouden saralla. Koko viikonlopun yhdysvalloissa etsittiin ratkaisua, jolla rauhoitettaisiin rahoitusmarkkinat. Lähes 700 miljardin dollarin rahoituspaketti näyttää tänään voimattomalta. On epävarmaa syntyykö sitä ollenkaan, mutta yhtä epävarmaa on auttaako se rauhoittamaan rahoitusmarkkinoiden kriisiä. Tänään viisi eurooppalaista pankkia ja yksi yhdysvaltalaispankki ajautuivat jälleen konkurssiin tai valtion syliin.
Kuinka syvä lamasta tulee? Kun ennen näimme kansallisia romahduksia, niin nyt, etenkin länsimaissa yhteen sidottu finassijärjestelmä levittää kriisin maailmanlaajuiseksi. Lännen lisäksi Venäjä ja Kiina joutuvat soppaan mukaan.
Tulemme näkemään ennätyksellisen synkän uutissyksyn talouden saralla, myrskyn merkit ovat jo nähtävissä. Olemme rakentaneet monenlaisia auttamisjärjestelmiä 90-luvun lamavelallisille, mutta uusille tulokkaille ne eivät vielä lohtua tuo.
Ahdistuneen kannattaa nyt etsiä pysyvämpiä arvoja, joiden varaan loppuelämän voi rakentaa. Niin minäkin tein edellisen laman uhrina ja nyt seuraan tyynesti tätä myrskyä, rauha sydämessä.
29.9.2008 Ismo Valkoniemi
Kuinka syvä lamasta tulee? Kun ennen näimme kansallisia romahduksia, niin nyt, etenkin länsimaissa yhteen sidottu finassijärjestelmä levittää kriisin maailmanlaajuiseksi. Lännen lisäksi Venäjä ja Kiina joutuvat soppaan mukaan.
Tulemme näkemään ennätyksellisen synkän uutissyksyn talouden saralla, myrskyn merkit ovat jo nähtävissä. Olemme rakentaneet monenlaisia auttamisjärjestelmiä 90-luvun lamavelallisille, mutta uusille tulokkaille ne eivät vielä lohtua tuo.
Ahdistuneen kannattaa nyt etsiä pysyvämpiä arvoja, joiden varaan loppuelämän voi rakentaa. Niin minäkin tein edellisen laman uhrina ja nyt seuraan tyynesti tätä myrskyä, rauha sydämessä.
29.9.2008 Ismo Valkoniemi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Häiriintyikö elämäsi piispojen uudesta tulkinnasta?
Jos katsoo kirkkohistoriaa pelkistettynä ja vähän silmiä siristäen, niin saa suoran linkin tämän päivän ongelmiin. Otetaanpa ä...
-
Harva teologi on ryhtynyt vakavissaan pohtimaan sitä, miten kuvaisimme tarkemmin enkeleitä ja heidän olemustaan sekä toimintatapoja. Tuomas...
-
Vertailussa mukana: Suomenkielinen helluntaiherätys (vm. 1910, 238 Suomenkielistä seurakuntaa, 46.400 jäsentä) Suomen Vapaakirkko (vm. ...