Kaikkien aikojen Jumala, ihmiskunnan Isä - enemmän kuin oppi

Olen sanonut usein, että pidän täydellistä oppia utopiana. Olen kirjoituksissani torjunut ajatuksen, että Pyhän Hengen armolahjat olisivat lakkautuneet. Näillä kirjoituksilla en ole pyrkinyt tukemaan ja kannattamaan karismaattisuutta tai helluntailaisuutta, vaan torjunut näkemyksen, jossa opilla selitetään joidenkin armolahjojen lakkautuneen. Olen myös kirjoittanut koko Raamatun näkemyksen puolesta, sitä vastaan, että pidettäisiin Uutta testamenttia itsessään riittävänä, kuin myös varoittanut painottamasta liiaksi tiettyjä Paavalin kirjeitä. Kaiken tämän lisäksi olen hellästi yrittänyt torjua ajatuksen, että joku meillä oleva Raamatun käännös olisi ylivertainen ja takaisi meille pelastuksen, verrattuna johonkin toiseen käännökseen. Tässä kirjoituksessa avaan sitä, mitä tarkoitan tällä kaikella.

Abrahamin, Iisakin ja Israelin Isä on koko historian Jumala

Se, että me voimme tänään keskustella käännöksien ja opin tarkoista yksityiskohdista ja luoda dogmeja eli opillisia väittämiä on ollut historiassa mahdollista vain nyt. Raamattu kertoo yli 6000 vuotisesta ihmiskunnan historiasta tähän pisteeseen asti. Nykyhetkessä tekninen kehitys ja koulutus on kulkenut siihen pisteeseen, että vain nyt jokainen saa haltuunsa haluamallaan hetkellä lähes kaikki Raamatun käännökset. Vain nyt jokainen voi kuunnella minkä tahansa kirkkokunnan, seurakunnan tai yksityisen opettajan saarnoja, Raamatun opetusta, millä tahansa kielellä, mistäpäin maailmaa tahansa, reaaliajassa. Elämme täysin toisenlaisessa todellisuudessa, kuin koskaan aiemmin.

Nykytodellisuudessa maailma on kuitenkin täysin erilainen, riippuen siitä missä sosioekonomisessa kontekstissa liikutaan. Hyvinvoivassa läntisessä maailmassa kristinuskon opilliset hienoudet, jota voitaisiin kutsua ’hifistelyksi’, ovat irronneet regimenttiopin ja suunnattoman hyvinvoinnin vuoksi tekniseksi kinasteluksi siitä, kuka opettaa oikein, kenellä on virheettömin systemaattinen teologia. Tämä siksi että hätä tai nälkä eivät kosketa ja usko ei hallitse ajattelua, vaan enemmän älyllisyys. Vaikka olen puolustanut Pyhän Hengen armolahjojen muuttumattomuutta, en ole tehnyt sitä siksi että pitäisin yksilökeskeistä, tunteisiin vetoavaa - ’minun kokemukseni’ - karismaattista suuntausta kokonaiskuvana siitä uskosta Israelin Jumalaan, josta Raamattu puhuu Minun kansanani, joka kuulee Paimenen äänen. Jumala voi toimia laumassaan niin kuin haluaa, mutta kokonaisuus on paljon enemmän kuin jokin vivahde tai piirre, joita me havainnoimme Raamatusta ja joihin kiinnitämme huomiomme korostaen sitä.

Kokonaan toisenlainen todellisuus rakentuu sellaisessa sosioekonomisessa todellisuudessa, jossa kurjuus ja köyhyys on läsnä ja jossa olosuhteet muistuttavat Raamatun kertomusten aikoja. Uskon todellisuus rakentuu hetkeen, jossa ihminen koskettaa Jeesuksen vaatteessa roikkuvia, lain käskyistä muistuttavia ’tupsuja’: ”Jospa voisin edes koskettaa Häneen, niin että saisin avun ja paranisin”. Tästä syystä kristinusko kasvaa voimakkaasti kurjuuden ja ahdistuksen keskellä tänäänkin, siellä missä se elää siinä todellisuudessa toivon tuojana, missä kurjuus ja synti rehottavat ja missä demokratia, julkinen hyvinvointi tai ulkopuolinen apu ei näyttäydy arjessa samalla tavalla kuin meillä. Jumalan voima näyttäytyy uskossa ja katoaa siellä missä se on pukeutunut koreuteen, korskeuteen ja opilliseen hienouteen. Jumalan valtakunta ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus kytkeytyvät toisiinsa kurjassa ja köyhässä niin, ettei näitä kahta voi erottaa, eikä regimenttiopista kuulu edes puhua. Erityisen kirkkaasti tämä tulee esille jo Vanhan testamentin profeettojen toiminnassa. He haastoivat valtaa pitäviä tavalla, joka läntisessä maailmassa unohtui taka-alalle kirkon ja kruunun liittouduttua. Onko meistä tullut niin hovikelpoisia, että olemme alkaneet toistaa valtaapitävien teesejä ja emme missään tilanteessa ainakaan haasta näitä näkemyksiä?

Usko on paljon enemmän kuin kirjallinen kirjoitus, oppirakennelma ja ymmärrys opista. Se näyttäytyy toivona, voimana ja rakkautena, joka tunkeutuu epätoivon keskelle, tuskan keskelle, vajavaisuuteen, puutteen ja surun keskelle, poistaa kuivuuden ja antaa sateen, uuden toivon ja uuden kasvun. Se on jotakin jota emme voi täysin käsittää, sillä usko muuttaa maailmaa tänäänkin. Tähän muutokseen liittyy myös tarpeemme muuttua eli tehdä parannus, sillä ymmärrämme kutsun uuteen vanhan sijaan ja ymmärrämme, että Hänen haavojensa kautta me parannumme.

Kirjoitetun sanan historian vaikutus eri ajan ihmisiin

Olemmeko me koskaan ajatelleet, kuinka vähän historiassa Raamattu painettuna ja ’oikein käännettynä’ on ollut ihmisten käytössä? Israelin kansan ensimmäisen temppelin aikana 900 eKr. molemmin puolin, Toora eli Mooseksen kirjat ovat olleet kirjoitettuna kirjakäärönä temppelipalveluksen käytössä. Samoin kuningas Daavidin ja kuningas Salomonin virsiä ja tekstejä on syntynyt temppelipalveluksen tueksi. Tällöin Raamatun historian mukainen ihmisyys on ollut olemassa reilut 3000 vuotta, mutta kirjoituksia on vain yksin kappalein Jerusalemin temppelissä. Toki teksti palvelee Israelin koko kansaa.

Toisen pakkosiirtolaisuuden päätyttyä, toisen temppelin aikana, pappi Esra tuo Mooseksen lain kirjan esille ja sitä aletaan lukea. Tuolloin pakkosiirtolaisuudesta palannut Juudan kansa ymmärtää, Esran reformaation hetkellä n. 450 eKr., että he ovat unohtaneet, eivätkä ole lukeneet ja noudattaneet Jumalan käskyjä 150 vuoteen. Toisen temppelin aikana valmistui Tanak eli Vanhatestamentti, joka käännettiin myös kreikan kielelle 280 eKr., Egyptissä Aleksandriassa asuvan juutalaisväestön käyttöön, jotka eivät osanneet puhua hepreaa tai arameaa. Tässä vaiheessa heprean, aramean ja kreikankielisiä pyhiä kirjoja kopioitiin käsin ja niitä oli käytettävissä merkittävissä synagogissa diasporassa ja Jerusalemissa. Kuitenkin yhden kirjan käsin kopioiminen kesti noin vuoden, tuon ajan välineillä ja kirjoitustavalla, joten kopioita oli koko maailmassa vain joitakin satoja kappaleita Jeesuksen aikaan tultaessa. Tällöin ihmisen historia Raamatun mukaan oli hieman yli 4000 vuotta. Tässä vaiheessa ainoa kirjoitus joka Uuden liiton seurakunnalla oli käytössä on hepreankielinen tai arameankielinen Tanak tai kreikankielinen Septuaginta.

Kristilliseltä kirkolta kesti kauan sen määrittäminen, mitkä kirjat pitäisi kanonisoida, kuten aiemmassa kirjoituksessani olen kuvannut. Rooman itäosissa kanonisointi eteni hitaammin kuin läntisessä osassa. Kun virallisesti kanonisointi lyötiin lopullisesti lukkoon 400-luvun alussa, niin Itä-Rooman valtakunnassa se tunnustettiin vasta vuonna 600. Vastaavasti tiedämme, että kirkkoisä Origenen Aleksandriassa käytettiin nykyistä Uutta testamenttia jo vuosina 184–253.

Kreikankieli oli menettänyt läntisessä kirkossa asemansa ja se korvattiin latinalla. Ensimmäinen Raamattu Rooman kirkossa oli Jeromen Latinalainen Vulgata. Samalla kirkko katsoi jo varhain, että Raamattua ei ole syytä antaa kansalle sen omalla kielellä, jotta se ei alkaisi itse tulkita sitä ja arvostella kirkon opetuksia kriittisesti. Näin ollen tiedämme varmasti, että Raamattuja ei ollut käytössä myöskään seuraavaan tuhanteen vuoteen kuin harvoilla. Latinankielisiä käsin kopioituja Raamattuja oli merkittävissä kirkoissa ja filosofian sekä myöhemmin teologian laitoksilla yliopistoissa sekä merkittävissä luostareissa. Nyt olemme siis edenneet Raamatun ihmisen historiassa karkeasti 5500 vuotta ilman että Raamattu on saanut vaikuttaa meidän uskoomme suoraan. Raamattua luettiin kansalle latinaksi, joten suoraa suhdetta kansan ja Raamatun suhteen ei ollut kansalaisilla läntisessä kirkossa. Septuaginta sekä heprean ja arameankieliset teksti, pääosin apokryfikirjat elivät omaa elämäänsä. Myöskin Assyrian ja Babylonian sekä Syyrian alueilla kuljettiin eri tahtiin läntisen kristillisyyden kanssa.

Tässä vaiheessa on hyvä kysyä, kuinka Jumala on kohdannut ihmisiä pelastussanomallaan, jos Raamattua ei teknisistä syistä ole voitu saada ihmisten käyttöön tai sitä on tietoisesti pimitetty kansalta? Samalla meidän tulee ymmärtää, että lukutaitoisia oli hyvin vähän. Vastaus on sama kuin minkä me voimme lukea Uudesta testamentista. Usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanasta. Kirkoissa saarnattiin eli opetettiin kansaa sen omalla kielellä ja myöskin kuvat kirkkojen seinillä olivat osana opetusta, mutta ennen kaikkea Jumalan Pyhä Henki puhui ihmisten sydämiin. Siellä tapahtui muutos siksi, että Totuuden Henki johdatti ihmisiä. 1200-luvulla tunnetaan kuvaraamattuja, jotka oli valmistettu lukutaidottomille. Sana kuitenkin pitää ymmärtää kuten sen Jeesuksen opetuslapsi Johannes ymmärsi. ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme!!” Elävä Sana on lihaksi tullut Jeesus, joka koskettaa lukutaidotonta ja köyhää, mutta myös sydämen janoavaa – oli hänen asemansa ja varallisuutensa mikä tahansa. Me tiedämme Hänestä kirjoitetun sanan tähden, mutta myös siksi että Hän on läsnä jokaisessa historian vaiheessa. Tänäänkin me kuulemme Hänen ilmestyneen vainottujen parissa Iranissa tai Myanmarin armeijan tuhoisissa iskuissa karenien asuinsijoille tai vaikkapa elinkautisvangin elämässä Suomalaisessa sellissä. Tämä on todellisuutta, jota emme ymmärrä opilla ja järjellä, vaan se kuuluu uskon alueelle.

Kontekstuaalisuus tarkoittaa tänään sitä, että meidän on elettävä ihmisten keskellä itse täytettyinä Jumalan elävällä Sanalla. Meidän tulee elää siinä todellisuudessa, missä me nyt olemme, pyytäen Jumalan viisautta ja Pyhää Henkeä, jotta elämä muuttuu, jotta kurjuus katoaa, jotta ne jotka kärsivät, saavat lohdutusta. Teologian pitää juurtua paikalliseen maaperään ja saada tuottaa uudenlaisia ajatuksia vastauksina todellisiin kysymyksiin. Teologia ei saa toimia rajoittavasti, kertomalla normatiivisesta länsimaisesta teologisesta ymmärryksestä ja kulkemalla sormi pystyssä, kun poiketaan piirunkin siitä kristologisesta käsityksestä, joka itse ei kuitenkaan kykene pitämään yllä elämää vaan muuttuu kuolevaksi opiksi, jos se jää vain opiksi. Katoava läntinen kristillisyys saisi nyt pohtia, että millä perusteella se väittää olevansa oikeassa, kun ihmiset hylkäävät sen. Nyt pitäisi kysyä nöyränä, mikä meni pieleen, kun sanoma ei kiinnosta? Minä sanoisin, että syynä on oikeana mielletty oppi, joka on samalla elämälle vieras. Siitä on lämmikettä vain hetkeksi, sen sijaan oikea suhde Elävään Jumalaan, joka alkaa siitä että me ymmärrämme tarvitsevamme parantajaa ja syntiemme sovittajaa, joka pitää meidät oikealla tiellä – siinä on eväitä elämän mittaiselle matkalle. Oppi on yksinkertainen sydämen ympärileikkaus.

Nyt palaamme aikaan, jolloin saimme Raamatun. John Wycliffen käännös Uudesta testamentista ja osin Raamatusta syntyivät 1382-1395, mutta käännökset kiellettiin jo vuonna 1401 ja kaikki niitä käyttäneet ja levittäneet tapettiin vaarallisina kirkon pettureina. Samoin kävi myös 150 vuotta myöhemmin William Tyndalelle, joka poltettiin roviolla 1536 samasta ’synnistä’ syytettynä. Kuitenkin jo vuoden päästä Tyndalen ystävä Myles Coverdalen jatkama Tyndalen käännöstyö laillistettiin, kun sitä ennen Englannin kuningas Henry VIII oli heittänyt ’oikeaoppiset’ katoliset ulos Englannin kirkosta. Tunnemme hyvin Lutherin ja Saksan Wittenbergin kirjapainon vaikutuksen Suomessakin ja kuinka tuo protesti synnytti elämää. 1700-luvun alkuun mennessä koko Raamattu oli painettu 25 eri kielelle.
Pietismi ja aiemmin kirjoituksessani kertomani herätysliikkeiden synty vaikutti ratkaisevasti siihen, että Jeesuksen lähetyskäsky otettiin jälleen todesta. Raamatunkäännöstyö laajeni merkittävällä tavalla myös Euroopan ulkopuolelle. Tässä innostuksessa syntyivät 1800-luvun alussa ns. Pipliaseurat (Bible society).

Ensimmäinen Uusi testamentti ilmestyi 1548 Mikael Agrigolan kääntämänä nimellä Wsi Testamenti. Sen painosmäärä oli pieni ja päätyi lähinnä kirkon viranhaltijoille. Ensimmäinen suomenkielinen kokoraamattu, Biblia, Coco Pyhä Raamattu Suomexi, ilmestyi vuonna 1642. Sen taustalla oli vaimoni Päivin suora esi-isä piispa Rothovius, joka kiirehti käännöstyötä ja rakensi voimakkaan kirkkokurin kautta ’oikeaa oppia’ katolilaisuuden tilalle. Samaan aikaan Ruotsi-Suomi kävi 30 vuotista uskonsotaa katolilaisen maailman kanssa. Sotien vuoksi painos viivästyi ja valmistui siis 1642. Raamattu painettiin Tukholmassa, josta tuotiin Suomeen 750 kappaletta. Tavallisella kansalla ei siis ollut tähän mennessä vielä mahdollisuutta hankkia Raamattua.

1776 Pöytyän rovasti Antti Lizeliuksen valmistama Vanha kirkkoraamattu oli ensimmäinen Raamattu, joka tavoitti lukutaitoisen väestön laajemmin. Vanha Raamattu oli käytössä maassamme 164 vuotta aina 1933 käännettyyn ja 1938 hyväksynnän saaneeseen Raamatun käännökseen saakka, jonka painotyöt käynnistyivät sotavuosina 1940. Tuolloin Jumalan Sanan tarve oli kontekstuaalisesti maamme historian kipein. Kirkoissa huudettiin Jumalan puoleen ja Raamattuja toimitettiin tuhansia kappaleita koti- ja sotarintamalle. On päivänselvää, että tässä historiallisessa tilanteessa ei ollut ainuttakaan ihmistä maassamme, joka keskittyi käännöksen virheisiin tai oikeaan oppiin. Oikea oppi oli Jumala, jonka puoleen huudettiin todellisessa hädässä, ylivoimaisen vihollisen Neuvostoliiton vyöryessä maamme rajoille ja sen ylikin. Samaan aikaan oma äitini otti Jeesuksen vastaan elämäänsä Äänekoskella, veljensä Pentin kanssa. Elettiin kovia sotavuosia ja taloudellisesti vaikeassa tilanteessa ollut perhe oli menettänyt juuri isänsä, joka oli päättänyt päivänsä oman käden kautta. Sotavuodet ja sitä seuraavat vuodet olivat aikaa, jolloin herätysliikkeet myös levisivät voimakkaasti. Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta herätysliikkeet toivat myös kirkolliseen elämään eloa, kun niin sanotut viidesläiset herätysliikkeet syntyivät ennen ja jälkeen toisen maailman sodan.

Kuvasin aiemmin kirjoituksessani 1700- ja 1800-luvulla syntyneiden rukoilevaisuuden, herännäisyyden, lestadiolaisuuden suhdetta niin sanottuun Pyhän Hengen näkyvään toimintaan, jossa on saman kaltaisia piirteitä kuin helluntailaisuuden synnyssä 1900-luvun alussa. Viidesläisyys koostuu eri järjestöistä, joista merkittävimmät ovat Suomen Raamattuopisto (SRO), Kansan Raamattuseura (KRS) ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL).  Sota ja ahdistus ovat selkeässä syy-seurausyhteydessä seurakuntien elävöitymisessä enemmän kuin puhdasoppineisuus, joka johtaa itsessään jopa uskonsotiin. Toki kaikki herätysliikkeet ovat tuoneet opillisia jännitteitä, mutta suuremmassa kuvassa opilliset asiat eivät ole olleet jakavia, eivät pelastuksen kannalta keskeisiä, eivätkä taanneet parempaa uskon elämää tai puhtaampaa vaellusta sen paremmin herätysliikkeen sisä-, kuin ulkopuolellakaan. Sydämen tasolla Isän Jumalan edessä ratkaistaan kaikki edellä luettelemani kysymykset riippumatta siitä, minkä kyltin alla matkaa tehdään.

Voimme sanoa, että yli 6000 vuoden jaksolla, Raamattu on ollut vapaasti ja helposti kaikkien saatavilla, ehkä noin 250 vuotta, niissä maissa jossa on ollut riittävästi vapautta. Maailmassa on edelleen monia kieliä, joille Raamattua ei ole käännetty sekä monia maita, joissa se ei ole vapaasti saatavana, kuten Pohjois-Korea. Arvioilta noin 250 miljoonaa ihmistä asuu kielialueilla, joille Raamattua ei ole vielä käännetty. Jumala on kaikkien aikojen ja kaikkien ihmisten Jumala, riippumatta siitä kuinka painettu Raamattu on ollut saatavana tai minkälainen opin käsitys on ympäristössä ollut tarjolla. Ihmiset ovat aina huutaneet Jumalan puoleen, Jumala on valinnut ihmisiä Raamatun historiassa eri tavoin. Silloinkin kun profeetta Elias oletti olevansa viimeinen joka vielä uskoo, hän sai kuulla Jumalalta, että oli vielä 7000 israelilaista, jotka eivät olleet polvistuneet Baalin edessä (1. Kun. 19:14).

Elämää ylläpitävä lumoava Jumala, joka lähetti Poikansa

Ajoin pikatietä edes takaisin ja katsoin mihin kohtaan voisin Mitsubishi Pajeron keulan suunnata, että elämä päättyisi heti, enkä jäisi kitumaan. Oli vuosi 1990. Uutiset olivat kertoneet Nokian pääjohtajan Kairamon itsemurhasta. Samoin jopa puolitutut yrittäjät päättivät päivänsä Hämeenlinnassa järkyttävällä tavalla. Synkät pilvet olivat laskeutuneet Suomen talouden ylle. Tiesin että loppu tulee myös minun ylläpitämässäni rakennusalan sijoitustoiminnassa. Alasajo oli jo alkanut. Juuri valmistunut paritalo ja suuret velat tuntuivat ylivoimaiselta.

Syksyllä tilanne oli realisoitunut jo osin ja vaikeudet olivat päällä. Pankit alkoivat olla vaikeuksissa, pankkilakko ja 18 prosenttiin nousseet korot olivat viimeinen niitti – vai olivatko? Oli sittenkin Jumala, joka puhui sydämeeni ja myös Päivin sydämeen, että Hän on todellinen ja elävä. Päätimme antaa taloudellisen kriisin ja siitä syntyneen syvän aviokriisin ja kaikki näiden seuraukset Hänelle, jota emme tunteneet, mutta joka oli lähestynyt meidän sisintämme. Mieleeni laskeutui ajatus, jossa kehotettiin antamaan oma ruumis eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi. Ihmettelin tätä ajatusta, mutta muistin että ehkä sellainen oli Raamatussa. Kaivoin tuon paikan esiin Roomalaiskirjeen 12. luvun alusta. Tässä kohdassa vakuutettiin, että tämä on ihmisen järjellinen jumalanpalvelus. Tämä on se jonka järkemme tulee päättää ja joka tulee tehdä, että annamme itsemme Hänelle. Edelleen varoitettiin mukautumasta tämän maailmanajan mukaan, jotta voimme muuttua mielen uudistuksen kautta, ymmärtääksemme mikä on Jumalan tahto elämässämme. Teimme näin sen vajavaisen ymmärryksen mukaan jota meillä oli. Mutta se riitti.

Seuraavat reilut 30 vuotta ovat kuluneet enemmän tai vähemmän lähimmäistyössä, viljelyn ja varjelun teemoissa ja oikean opin ymmärtämisessä tai kaiketi tänään siinä, että en vieläkään ymmärrä mitä oikea oppi olisi. Välillä loputon opiskelu teologisessa tiedekunnassa, kirkon omissa oppilaitoksissa ja myös tunnustuskirjojen läpi tankkaaminen eivät ole vakuuttaneet minua siitä, että voitaisiin puhua oikeasta opista tai oikeasta teologiasta. Olisiko se tämä vai tämä tai kenties tuo? Kyse on sittenkin oikeasta Jumalasta ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta, Jeshuasta, joka tuli Eläväksi Sanaksi meidän keskellemme ja joka on luvannut viedä meidät perille.

Miksi en usko yhteen ainoaan oikeaan tarkasti määriteltyyn oppiin?

Lopuksi vastaan alussa esittämääni ajatukseen, että tämä kirjoitus selittäisi sen miksi en usko tietynlaiseen oikeaan oppiin tai täydelliseen teologiseen oppirakennelmaan. Olemme nyt kahlanneet läpi historiaa ja kirjoitetun sanan historiaa. Elämme aarteiden aikaa, kun käytössämme on kaikki se tieto kirjoitetun sanan historiasta, mitä jokainen esi-isämme olisi kaivannut. Samalla siellä missä kaikki tämä on helpoiten saatavilla, elämme läntisen kristillisyyden suuressa alennustilassa, joka syvenee vuosi vuodelta. On aika kysyä muutamia kysymyksiä ja vastata niihin.
Miksi aikalaisemme hylkäävät kristinuskon? Vastaan tänään, että siksi, että se ei kosketa heidän arkeaan. Onko yhteys sitä, että istumme kuuntelemassa keskinkertaisen yhteiskuntapoliittisen saarnan kirkossa? Vai onko se sitä, että kuulemme, kuinka joku toinen kristillinen taho on opillisesti väärässä? Onko palveleminen sitä, että saan toimia seurakunnassa järjestysmiehenä tai peräti juontaa jumalanpalveluksen?
Jos me olemme löytäneet oikean opin, niin kuinka hedelmät lasketaan? Toisesta seurakunnasta ’loikanneiden’ määrällä vai näemmekö kuoleman laaksosta nousevan ihmisiä takaisin elämään?

Ehkä noin kymmenen vuotta sitten törmäsin tutkimuskirjallisuuteen, joka puhui läntisen kristinuskon pirstoutuneen 15 000 eri tunnustuskuntaan. Aivan hiljattain, kun tutkin aihetta uudelleen, tutkimuskirjallisuus puhuu 30 000 eri tunnustuskunnasta. Olipa luku mitä tahansa, niin tämä tarkoittaa sitä, että mikäli jakautuminen jatkuu, niin kohta jokaisella on oma tunnustuskuntansa. Niitä on sitten yhtä paljon kuin on kristittyjäkin. Jakoa ei samassa tahdissa tapahdu katolisessa kirkossa eikä ortodoksisessa kirkossa. Se ei tee niistä opillisesti parempia, mutta asian käsittely siltä osin on jätettävä toiseen kertaan. Toki niissäkin muutamia suuria perusrepeämiä on historiassa tapahtunut.

Helluntailaisuus, joka on seurakuntataustani tänään, on Suomessa elänyt hyvin erikoisella tavalla. Kirjoitettua oppia ei ole lainkaan. Jos tarkkaan oppinsa määrittelevät luterilaiset ja kalvinistit käyttävät sanontaa 'yksin kirjoituksista' tai 'yksin Raamatusta', kertoakseen että heidän oppinsa rakentuu Raamatun varaan, niin paljon enemmän Suomen helluntailaiset voisivat sanoa tämän. Yksin Raamattu periaate on hallinnut yli 100 vuotta Suomen helluntailaisuutta siksi, että kirjoitettua oppia ei ole lainkaan. Kuinka tämä liike sitten on pysynyt hengissä, ollen lestadiolaisuuden jälkeen toiseksi suurin herätysliike maassamme? Helluntailaisuudessa on pyritty elämään opillisen opin ja teorian käytännön puolella, siellä missä koetaan Jumalan todellisuus. Kuitenkin muun aineiston vähyyden vuoksi Raamatun lukemisen tärkeys on aina korostunut. Tämä on samalla luonut siltoja karismaattisesti maltillisten helluntailaisten ja Raamatun arvovaltaa korostavien tunnustuksellisten kirkkokuntien välillä.

Mutta ongelma tänään laajasti on se, että uskomme ja toimintamme ei vastaa enää ympäröivän elämän kysymyksiin. Missä on aito vuorovaikutus, joka elää ihmisten arjessa ja juhlassa, kivussa ja ilossa, sairaudessa ja voitoissa? Jos Jumalan sana on elävä ja voimallinen meissä sisäisesti, saamme olla tänäänkin ihmisten keskellä, – se ei tapahdu vain seurakunnassa – vaan niiden keskellä, jotka ovat kadottaneet yhteyden toisiin ja itseensäkin, mutta joilla yhteys ympäröivään todellisuuteen palautuu kun yhteys aidolla tavalla uudesti luodaan. Jumalan voima ei ole opin hienouksissa, vaan elävässä suhteessa Häneen, jolloin jakaessamme omaa arkeamme, Sana on keskellämme – luonnollisena ja ilman että tämä karkottaa ketään pois. Meidän ei tarvitse käännyttää ketään, vaan hyväksyä kaikki ja muutos tapahtuu. Hänen armonsa tähden, ei meidän suorituksemme tähden. Meidän ei tarvitse julistaa, vaan me voimme yhdessä ihmetellä ja käydä dialogia, sillä dialogos on sana, jota julistamisessa Raamattu kreikankielellä käyttää. Hän, Jeesus, muuttaa minua ja toisia yhteydessä ja vuorovaikutuksessa.

Roomalaiskirje 12 jatkuu aiemmasta ajatuksesta näin: ”Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut. Sillä niin kuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Messiaassa (Kristuksessa), mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä; ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu…”

Pyhän Hengen toiminta ennen helluntailaisuutta 1500–1800 luvuilla

Viime aikoina vastaani on tullut ajatus, että apostolisen ajan jälkeen Pyhän Hengen armolahjojen näkyvä toiminta, kuten kielilläpuhuminen, profetoiminen ja parantamisen armolahja olisivat lakanneet kokonaan. Ensimmäisten satojen vuosien ajalta voidaan kuitenkin poimia luotettavista lähteistä tietoja, jotka eivät tue tätä väitettä. Samoin, jos alamme kaivelemaan lähihistoriaa, voimme nähdä selvästi kuinka herätyskristillinen toiminta ja Pyhän Hengen rajoittamaton toiminta on nähtävissä historian lehdiltä.

Tämä ei ole kattava esitys, vaan suhteellisen suppea blogikirjoitus. Tarkoitukseni on kuitenkin avata tätä kysymystä hyvien lähdeviitteiden avulla, koska itseäni on häirinnyt väite, että Yhdysvalloissa Azusa-kadulla alkanut herätys olisi päättänyt tuhansia vuosia vallinneen hiljaisen jakson, jolloin Pyhän Hengen toimintaa ei ollut nähtävissä. Tällainen väittämä on täysin perätön ja kestämätön väite, joka perustuu heikkoon kirkkohistorian tuntemukseen. Aloitetaan Suomen herätyksen suuresta nimestä Lars Leevi Lestadiuksesta: 

"Niin käsittämätön on Jumalan työ ihmisessä, kun hän tulee liikutetuksi Pyhältä Hengeltä, että luonnollisen ihmisen täytyy hämmästyä voimatta käsittää asiaa. Mutta myös meidän päivinämme on yksi ja toinen, joka puhuu aivan vierasta kieltä ilman, että olisi käynyt mitään koulua. On olemassa, sanon minä, yksi ja toinen, joka osaa puhua kieltä, jota kukaan ei ymmärrä, vaikkakin on harvinaista tavata semmoisia. Mutta niin kuin maailman joukko otti vastaan Pyhän Hengen vaikutuksia helluntaipäivänä pilkalla, niin vastaanotetaan Pyhän Hengen vaikutukset vielä tänään pilkalla maailman joukon taholta. Sillä jos joku kristitty liikutetaan Pyhältä Hengeltä ja alkaa puhua uutta kieltä parannuksesta, kääntymisestä, uudestisyntymisestä, uskosta ja pyhityksestä, niin on suruton joukko valmis pilkkaamaan semmoista. Meidän Vapahtajamme sanoo: “Kun Pyhä Henki tulee, niin hän nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden.”Pyhän Hengen virka on   niin muodoin nuhteluvirka, jonka saattaa kuulla profeettain, Johannes Kastajan, Vapahtajan ja Pietarin nuhdesaarnasta helluntaipäivänä. Mutta juuri tästä nuhtelemisesta maailma ei pidä. Se oli juuri tämä nuhteleminen, jonka tähden profeetat tulivat aikalaistensa vihaamiksi ja vainoamiksi. Saman nuhtelemisen tähden hakattiin Johannes Kastajan kaula, ja nuhdesaarnojensa tähden tuli Vapahtaja ristiinnaulituksi, koska omavanhurskaat fariseukset eivät kärsineet semmoisia nuhtelemisia ja rankaisemisia, jotka Vapahtaja julisti heille erityisesti elämänsä loppuaikana." 
(Lars Leevi Laestadius, 1860)[1]

Professorit Jukka ja Lauri Thurénin Kristillinen usko – Nikean tunnustuksen opas kirjassaan toteavat, että vuosisatoja Pyhästä Hengestä ei uskallettu sanoa mitään, vaikka kokemuksia olisikin ollut, koska varminta oli välttää Pyhän Hengen pilkka, niin pelottavana se koettiin. Vasta 300-luvulla kiinnostus Pyhän Hengen määrittelyyn kasvoi. Syynä tähän oli idästä tulleen mystiikan vaikutus, jotta osattaisiin erottaa harhaopit muusta hurskausmystiikasta.[2] Thurénit kuvaavat kirjassaan, että idän mystikkomunkit haastoivat kirkon jo patristisella ajalla suhteessa Pyhään Henkeen. Syntyvän kirkon oli myös sanottava Pyhästä Hengestä jotain, vaikka Nikean konsiilin johtava teologi Gregorios Nyssalainen opettikin, että usko Pyhään Henkeen on tarkoitettu elettäväksi, ei rikki analysoitavaksi.[3]

Tässä on samankaltainen viisaus, millä olen itse torjumassa täydellistä oppia ja en voi hyväksyä opillisesti rakennettua ajatusta lakanneista Pyhän Hengen armolahjoista. Kyse on kaikkivaltiaan Isän, Luojamme yhdestä olomuodosta, Hänen Pyhästä Hengestään. Jesajan kirjan 55. luvun jakeessa 8-9, Jumala puhuu profeetan kautta: ”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” Tämä on täysin yhteneväinen sen kuvan kanssa, jonka Raamattu Pyhästä Hengestä antaa. Joh. 3:8: ”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." Saarn. 11:5: ”Niin kuin et tiedä tuulen teitä etkä luitten rakentumista raskaana olevan kohdussa, niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki tekee.” 1Kor. 2:11: ”Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.”
Näemme Raamatusta selkeästi, että sen mitä on Jumalassa, sen tietää vain Jumalan Henki. On täysin turhaa pyrkiä väittämään jollakin opillisella perusteella, että jokin Pyhän Hengen ominaisuus olisi lakannut.

Herätyskristillisyyden alkujuuret

Esipietismi tai arndtilaisuus olivat saksalaisen teologin Johan Arndtin (1555-1621) kirjoitusten puheiden ja myöhemmin kirjoitusten kautta syntyneet herätysliikkeiden eräät juuret. Reformaation jälkeisestä mystiikkaan ja henkilökohtaiseen hurskauselämään kiinnittyvästä uskonelämästä tuli tärkeä osa kansan henkilökohtaista uskonelämää.[4] Voimme aivan hyvin kysyä, mikä on ollut kirkolllisessa sanastossa tarkoitettu mystiikka, suhteessa Raamatulliseen Pyhän Hengen toimintaan. Kysehän on kuitenkin vain ihmisen antamasta termistä ilmiöille, jotka eivät ole selitettävissä ihmisjärjellä. Kun olen keskustellut ortodoksiystävien kanssa mystiikasta, puhumme Pyhän Hengen toiminnasta, joka perustuu Raamatun kuvauksiin. Mystisismi on ajatussuunta, jonka mukaan olevaisen ydin on mystinen ja käsitettävissä vain intuitiolla tai ’hengessä’. Tämä ei ole vierasta Paavalin teologiassa, mutta ei myöskään aiemmin mainitsemiini Raamatun kohtiin Jumalan olemuksesta, joka jää ymmärryksemme ulkopuolelle.

Arndtin kirja Totisesta kristillisyydestä oli luterilaisten keskuudessa Raamatun jälkeen luetuin teos 1600-luvulla ja levinnein hartauskirja 1700-luvulla. Teoksen johtava ajatus on uskovan rakkaussuhde Kristukseen, sisäinen elämä Kristuksen yhteydessä ja kristillinen vaellus Pyhän Hengen voimassa.[5] Kaikissa pietistisissä suunnissa kirkon rappion perussyynä pidettiin Pyhän Hengen puuttumista.[6] Pietistinen liike syntyi vastustamaan ulkokohtaista uskoa ja Pyhän Hengen puuttumista.[7] Herätysliikkeet syntyivät pietismin muokkaamalle maaperälle[8].

Ne levisivät myös Suomeen herännäisyytenä eli körttiläisyytenä tunnetun herätysliikkeen sekä rukoilevaisuuden muodossa. Herätyksiä syttyi eri puolilla maata varsin lähellä ajallisesti toisiaan. Listani ei ole kattava, mutta otan muutamia otoksia kirkkohistoriasta. 1760-luvulla saatiin ensimmäinen kosketus Pohjanmaan separatisteihin. Pommerin sodan jälkeen muutti Puskamarkkiin Gustav Gisselkors. Hän levitti oppiaan seurakunnassa. Nousiaisissa 1768 lasten keskuudessa alkunsa saanut hurmoksellinen herätys levisi vuoteen 1770 mennessä Merikarvialle. Siellä Anna Rogel aloitti hurmossaarnansa, joita kuulemaan tultiin myös Pohjanmaalta (mm. Vaasasta, Kristiinankaupungista, Lapväärtistä ja Närpiöstä).[9]

Orimattilan herätyksen vaikutuksista kirjasi lääninlääkäri Carl Daniel Ekmark, joka elokuussa 1782 kirjoitti asiasta selonteon tuomiokapituliin. Ekmark kertoo itse osallistuneensa jumalanpalvelukseen Orimattilan kirkossa, jossa hurmostilana kuvatut tapahtumat olivat levinneet kyläläisten keskuuteen synnyttäen voimakkaan herätyksen.[10] Orimattilan papisto pyysi myöhemmin myös Porvoon tuomiokapitulilta apua hurmoksellisen liikehdinnän taltuttamiseen, mutta lisävoimia ei hellinnyt.[11]

Telppäs-niityllä silloisen Iisalmen pitäjän Savojärven kylässä, Lapinlahden kirkon lähellä, kesken heinänteon 1796, tuli voimakas tuulenpuuska ja niityllä olleet kahden talon, Asikkalan ja Heikkilän ihmiset kokivat, että kuin suuri käsi olisi kaatanut heidät maahan. Heinäniityllä työskentelemässä olleet ihmiset olivat Pyhän Hengen vaikutuksesta kaatuneet maahan, nähneet näkyjä ja puhuneet kielillä[12]. Väki piti tätä Pyhän Hengen laskeutumisena heidän päälleen. Tilanteessa ilmeni myös kielilläpuhumista ja näkyjen näkemistä. Tämä sai aikaan mukana olleissa voimakkaan hengellisen herätyksen, joka levisi aluksi kyläläisten keskuuteen, sitten laajemmalle. Tapahtumaa pidetään Savon herännäisyyden alkuna.[13]

Rukoilevaisuuden taustana on 1700-luvun loppupuolen länsisuomalainen kansanherätys sekä Satakunnassa ja Vakka-Suomessa autonomian kauden alussa esiintynyt hurmoksellinen hyppyherätys. Nämä synnyttivät Länsi-Suomen rukoilevaisliikkeen. Hurmoksellisuuden lisäksi liikkeessä korostetaan rukousta (myös polvirukoukset) ja aktiivista parannusta.[14]

Jesajan kirjan 20. luvussa kerrotaan Jumalan antaneen Jesajalle tehtävän kulkea 3 vuotta ilman ns. säkkipukua (vaipatta) sekä ilman kenkiä, jotta se tulee häpeäksi Egyptille kun takapuolet ovat paljaana. Pappi Lars Ustadius koki saaneensa saman käskyn, hän siis koki olevansa profeetta tuolle ajalle. Tuon entisen papin ulkomuoto muuttui samana aikana profeettamaiseksi erakoksi, joka osallistui kaikkiin Turun Tuomiokirkon arki- ja pyhäpalveluksiin. Hän oli tuonut julki syyn toiminnalleen ja kun kolmen vuoden ’profetaallinen’ kausi tuli täyteen, hän 22.7.1688 keskeytti tuomiokirkossa Gregorius Kolhoviuksen saarnan.
Hän tuomitsi luterilaista kirkon tilan ja sen aikaisen kristillisyyden hengettömäksi muodoksi ja ulkonaiseksi menoksi sekä syyttäen erityisesti papistoa siitä, että se vailla Pyhää Henkeä oli poikennut Jumalan sanasta omiin keksimiinsä oppeihin ja eli huonosti ahneudessa ja muissa synneissä. Kun hänen 'uskontunnustuksensa' lukeminen keskeytettiin ja vartijat kävivät häneen käsiksi viedäkseen hänet ulos, hän hetkeksi riuhtaisi kiinniottajien käsistä, niin että vaateriekaleet putosivat hänen yltään, ja ilkialastomana hän huudahti: 'Näin on vielä pappien häpeä paljastuva niin kuin minä nyt olen alastomana'.”^[15]

Useille 1700-luvun herätyksille leimallisia piirteitä olivat hengen kosketuksen eli ns. hurmoksen ja ekstaattisuuden ohella virsilaulun ja aktiivisen rukouselämän merkityksen korostaminen sekä lopunaikojen lähestyminen.[16] Monet seurakuntalaiset kertoivat nähneensä näkyjä taivaasta ja helvetistä. Kokemuksen taustalla oli heidän oman kertomansa mukaan voimakkaasti vaikuttanut ymmärrys kadotuksen syvyydestä ja rangaistuksista. Osa oli kuullut Vapahtajan puhuvan, jotkut kertoivat kokeneensa omakohtaisesti Vapahtajan läsnäolon.[17]

Amerikan pyhitysliike ja sen seuraukset

Amerikasta alkunsa saaneesta pyhitysliikkeestä on käytetty nimitystä ” The Holiness Movement”. Liike sai alkunsa 1800-luvun alkupuolella ja kosketti miltei kaikkia protestanttisia kirkkoja, mutta erityisesti metodismia. Yhtenä alkusysäyksenä tässä herätyksessä oli New Yorkissa vaikuttanut naissaarnaaja Phoebe Palmer, jonka kodissa järjestettiin lähes 20 vuoden ajan rukouskokouksia. Näissä kokouksissa puhuttiin ”toisesta siunauksesta” ja kehotettiin osallistujia tuomaan ”kaikki asiat alttarille”[18] Erityisesti Tennesseen ja Kentuctyn rajaseudulla pidettiin yötä päivää kestäviä kokouksia. Näissä kokouksissa ilmeni ekstaattisia kokemuksia.[19]

Charles G. Finney syntyi elokuun 29. päivänä 1792 Connecticutissa, Yhdysvalloissa. Hän sai hyvän koulutuksen ja aloitti lakiopinnot 26-vuotiaana. Näihin aikoihin alkoivat hänen hengelliset kokemuksensa. Kolme vuotta myöhemmin, syksyllä 1821, hän joutui syvään uskonkriisiin. Pyhä Henki oli todistanut hänet läpikotaisin syylliseksi ja syntiseksi ja hän huusi Jumalalta armoa. Uskon kautta Herraan Jeesuksen Kristukseen hän sai rauhan Jumalan kanssa, ja samana iltana hän sai myös valtavan Pyhän Hengen kasteen, joka näkyi hänen julistuksessaan ja toiminnassaan tuosta hetkestä alkaen. Finneyn pyhitysnäkemyksessä on ollut ominaista ”Pyhän Hengen kaste” eli ”toinen siunaus”[20].

Kenwickin -liike sai nimensä 1875 Kenwickissä pidetystä kokouksesta. Herätysliike eroaa metodistisesta pyhitysliikkeestä siten, että se on pyrkinyt välttämään voimakkaita opillisia korostuksia. Kenwickin liikkeessä tärkeää on ollut aina ajatus ”Pyhän Hengen Kasteesta”, joka vie ihmisen tasolle, jossa hän saa voiman luopua synnistä. Olennaista ei ole kuitenkaan ekstaattinen kokemus, vaan voimalla varustaminen Jumalan valtakunnan työtä varten. Tärkeää on ollut myös tahdon alistaminen Jumalalle ja Pyhän Hengen johdatukseen antautuminen.[21]

Yhteenveto

Karismaattinen liike on toiminut väärin ylikorostaessaan Pyhän Hengen armolahjoja tavalla, jota ei voi puolustaa. Tässä on karismaattisen liikkeen haaste.
Samalla historiasta näemme, että aina kun Pyhän Hengen toiminta on näkyvää ja se aiheuttaa muutosta ihmisissä, myöskin fariseukset ja kirjanoppineet heräävät. Voimme nähdä Uuden testamentin lehdiltä fariseusten ja kirjanoppineiden sekä temppelipappien ja ylipappien ärtyvän Jumalan Hengen toiminnasta. Samoin näemme tässäkin lyhyessä blogissa, missä herätys- ja laaja parannus ja katumus, jota Pyhä Henki ihmisissä sai aikaan, huolestutti päättäjiä erityisesti kirkossa.

Samalla kun meidän on löydettävä terveet rajat karismaattiselle toiminnalle, meidän on torjuttava oppi, joka astuu sellaiselle alueelle, joka on Raamatun mukaan ihmiselle tuntematon ja joka kuuluu Jumalan salaisuuden vaikutuspiiriin.

Lähteet:

• Ahonen, Risto. Lähetetty kirkko, Näkökohtia keskusteluun kirkon uudistuksesta. Jyväskylä: Kirkon tutkimuskeskus. 1996
• Bastman, Eeva-Liisa: Poetiikka ja pietismi 1700- ja 1800-luvun Suomen kielen suomalaisessa virsirunoudessa. Suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos. Humanistinen tiedekunta, Helsingin yliopisto, väitöskirja 2017.
• Heino, Harri . 1976. Hyppyherätys- Länsi-Suomen rukoilevaisuuden synnyttäjä. SKHST 99. Diss. Helsinki. Loimaa.
• Huotari, Voitto. 1981. Kirkkomme herätysliikkeet tänään. Pieksämäki.
• Kauppala, Jalmari: Helluntai-ilmiöitä Suomen Siionissa entisaikana, 2 p., Ristin Voitto, Hämeenlinna,1982, ISBN: 951-605-765-9 (sid.)
• Pirinen, Satu. Uskonnollisen kirjallisuuden omistaminen Iisalmen seurakunnassa 1800-1850. Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto. Pro gradu -tutkielma, 2014
• Rosendal, Mauno: Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla 1, Kustannusyhtiö Herättäjä, Oulu 1902
• Thuren, Jukka. Thuren, Lauri. Kristillinen usko – Nikean tunnustuksen opas. Kauniainen: Perussanoma 2017.
• Vuolasto, Johanna. Pietismin kuva – ikkuna yksityiseen hengellisyyteen, Johan Arndtin opetukset pietistisen embleemin perustana. Helsingin yliopisto, väitöskirja 2011.
• Åkerblom, K. V. 1938. Lappfjärds historia. Första delen. Wasa.

---

[1] Laestadius, Lars Levi: Saarnat puhtaina: N:o 66 HELLUNTAIPÄIVÄNÄ 1860, s. 424–425. Luetun pyhän tekstimme johdosta pitää meidän tällä Herralle pyhitetyllä hetkellä tutkistella ja ajatella, kuinka Pyhän Hengen vaikutukset ilmestyivät helluntaipäivänä ja mitä maailma näistä vaikutuksista arveli. Pieksämäki 1984: Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, 1860.

[2] Thurén J&L 2017, 147̶148.

[3] Thurén J&L 2017, 145̶146

[4] Vuolasto 2011, 12

[5] Vuolasto 2011, 29

[6] Vuolasto 2011, 32

[7] Vuolasto 2011, 251

[8] Vuolasta 2011, 253

[9] Heino 1976, 37; Åkerblom 1938, 74

[10] Bastman, s. 13

[11] Bastman, s. 16

[12] Pirinen, s. 19

[13] Rosendal, s. 3

[14] Huotari 1981, 48

[15] https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/2575

[16] Bastman, s. 15

[17] Bastman, s. 16

[18] Ahonen 1996, 45̶46.

[19] Ahonen 1996, 46̶47.

[20] Ahonen 1996,47̶48.

[21] Ahonen 1996, 50̶51.