Mihin sinä uskot?

Olemme läntisessä maailmassa kadottaneet ihmisyyden. Maailmassa on kauneutta luonnossa ja kauneutta ihmisissä, mutta silloin kun se ei ole hyvän palveluksessa, se on pahan palveluksessa. Ihmiskauneus on esineellistetty äärimmilleen. Joka päivä voimme katsoa epätodellisesta maailmasta otettuja kuvia 'esineellistetyistä' ihmisistä, joiden luulemme olevan onnellisia.

Kehitys on toki pitkän ajan kehitystä. Lukiessani psykologian isän Friedrich Nietzschen elämästä ja ajatuksista, en voi välttyä ajatukselta, että hän ja hänen seuraajansa ovat olleet jo viitoittamassa tietä ihmisyyden kadottamiselle. Nietzsche seuraajinen tulivat siihen johtopäätökseen, että heidän kulttuurinsa nopean ja rasittavan vanhenemisen syynä olivat vanhat hyveet, joista oli syytä päästä eroon ja vapautua.

Nyt tätä vapautumista tehdään sellaisella voimalla, jota voidaan kuvata tuhovoimaksi. Se on eräänlainen 'henki', joka taistelee omien sanojensa mukaan ihmisarvon puolesta, puhuu ihmisoikeuksista ja samalla romuttaa ihmisen. Tämä 'henki' hävittää ihmisen sukupuolen ja rikkoo persoonan tuhovoimassaan. Nietzschen vihaamat Dickensin kodikkaat maailmat vaihtuivat Kafkan hulluun maailmaan. CD-Facta 2001:n mukaan, kun puhutaan 'kafkamaisesta' tilanteesta tai ilmapiiristä, sen perustuntona on ahdistus, nimetön uhka, joka valtaa Kafkan henkilöt ja lukijan, kun osoittautuu, että todellisuus on käsittämätön ja että on turha yrittää tajuta sitä tai toimia siinä oikein. Tällaista aikaa elämme.

21. vuosisata seksuaalisine vapauksineen toteuttaa miltei kaikki Nietzschen toivomukset. Ihminen saa kaiken haluamansa, mutta unohtaa yhteytensä edellisiin ja seuraaviin sukupolviin. Tuleva sukupolvi tuhotaan ennen aikuisikää. Perimmältään ongelma on maailmankatsomuksellinen. Tieteellinen maailmankuva ei erota ihmistä kasvimaailmasta eikä eläinmaailmasta. Usko ruumiseen ja seksuaaliseen kokemukseen on noussut suuremmaksi kuin usko sieluun ja Pyhään.

Ihminen on menettänyt koko ihmisyytensä, kun se uskoo vain ruumiiseen ja tässä hetkessä itsekkäästi elämiseen. Siitä, ei hänestä, tulee seksikone, työkone, syömäkone, rahantekokone ja lopulta itsekäs eläin. Se, ei hän tai hen, menettää terveytensä ja mielenrauhansa eläessään näin ja sen jälkeen käyttää kaiken rahansa ostaakseen nämä takaisin. Luomisvoima katoaa ja sydän kääntyy mykkyrälle. Tätä tuskaa lievittämään on lääkkeiden lisäksi käytettävissä päihteet, seksi, rahapelit ja sosiaalinen media. Ne henkiset paikat jonne voidaan paeta tuskaa ja jossa adrenaliini ja dopamiini saa vielä kerran kohota.

Kun Nietzsche sanoo kirjassaan Zarathustran suulla, että "Jumala on kuollut", voimme todeta että samalla kuoli myös ihminen. Friedrich Nietzschen sisar, rouva Elisabeth Föster, oli yhdekänkymmenvuotias, kun hän lahjoitti Hitlerille kävelykepin, jota hänen filosofi-veljensä oli käyttänyt kuljeskelleensa alppiniityillä, Venetsian rantakaduilla ja Nizzassa. Raihnaantunut ja epätoivoon vajonnut Eurooppa näki hänessä ennen toista maailman sotaa opettajansa, josta Eurooppa ei vieläkään ole sanoutunut irti. Se syö mieluummin masennuslääkkeitä ja nauttii seksuaalisuuden rajattomuudesta, löytääkseen vapautensa.

Vaihtoehtokin on, löytää uudelleen ihmisyys. Se edellyttää Jumalan löytämistä uudelleen. Ikuisen Pyhän löytänyt tekee toivottomiltakin näyttävissä tilanteissa rakkauden, anteeksiantamuksen tai ystävällisyyden tekoja. Hän ei tee niitä siksi, että uskoisi tekojen muuttavan maailman välittömästi, vaan siksi että ne liittyvät siihen mitä Jumala on kehoittanut tekemään ja luvannut. Hän ei näe epämääräistä tulevaisuutta, vaan valon, jonka loisteessa näkökulma on jumalallinen. Se joka peilaa tulevaan ratkaisuun, lopulliseen.

Tehopakkauksia - väsyneitä vaeltajia

Luin kirjoituksen, jossa sielunhoitaja jakoi armoa niille, jotka kokivat huonommuuden tunnetta tehopakkauksien rinnalla. Lohduttaessaan väsyneitä, hän arveli, että liiassa tekemisessä ja esillä olemisessa on pohjasyynä luonteen epäterveet piirteet.

Työnohjaus, masennus ja työuupumus ovat verrattain uusia, mutta nykyisin päivittäistä sanastoa työpaikoilla. Työnantajan velvollisuus on katsoa, ettei työntekijä väsytä itseään työssä ja toimia työntekijän suojana. Olen esimiehenä ollessani nähnyt, että väsyminen ja uupuminen johtuvat harvoin paljosta työstä ja tekemisestä. Pääosin syyt ovat ristiriidoissa, uhkakuvissa, vähättelyssä tai epävarmuudessa.

Nouseeko esillä oleminen vain luonteen epäterveistä piirteistä? Ei toki. Ei voi olla johtaja, jos ei seiso johtajan paikalla. Vanhan testamentin taisteluissa johtajat olivat etunenässä. Niin kauan kuin Mooses piti taistelussa käsiä ylhäällä, Israel oli voitolla. Kun hän väsyi ja laski kätensä, Amalekilaiset olivat voitolla.

Elämme maailmassa, jossa evankeliumia saarnataan henkilökohtaisen kohtaamisen lisäksi internetin, TV:n, radion, painotuotteiden ja kokoustoiminnan avulla. Kaikki eivät voi tehdä työtä massamedioiden kautta. Jokaisessa liikkeessä, seurakunnassa ja järjestössä on muutamia näkyviä persoonallisuuksia. Samojen naamojen näkyminen voi myös ärsyttää. Miksi he haluavat olla esillä, kirjoittaa lehtiin tai tehdä musiikkia? Osittain kyse on johtajuudesta, taisteluesimerkistä ja sisäisestä näystä.

Mukana voi olla oman kuvan tuotteistamista ja vaara ihastua tähän tuotteeseen. Ei ihminen pyhity, vaikka esiintyy kristillisessä mediassa, eikä se vapauta narsismin vaarasta, mutta tunnistan siellä paljon vilpitöntä tahtoa vaikuttaa evankeliumin asian edistämiseksi. Minulla on ehdotus niiden ihmisten arviointiin, jotka esillä olemisensa vuoksi jakavat mielipiteitä. Kysytään kaksi kysymystä: Minkälaisia hedelmiä on korissa ja mitä meiltä puuttuisi ilman tätä henkilöä. Näin arvioiden olen lähes poikkeuksetta ollut siunaajan paikalla.

Maailmassa on lopulta vain kaksi eri joukkoa. Niitä jotka ovat Jumalan puolella ja Amalekilaiset, jotka ovat vastassa. Kaikki joutuvat valitsemaan. Uudestisyntyneitä Jeesuksen seuraajia on joitakin prosentteja maamme väestöstä. Pastorit ja hengellisen työn tekijät pitää laskea promilleina. Kun tästä piskuisesta joukosta joku antaa kuvansa, äänensä ja oman persoonansa julkisuuteen arvostelun kohteeksi, hymähtelyjen kohteeksi ja käy puolustamaan evankeliumia, hän on ottanut johtajan paikan.

Kuuntelin puhelinvastaajaani yöllä jätetyn viestin. Kuulin kuinka humalaisen soperruksen takana soi oma Kulkuri-laulumme. Ainoa evankelista, joka tuohon juoppokämppään pääsi yön pikkutunteina, oli CD-levy. Se saarnasi ja julisti väsymättä, välittämättä savusta ja metelistä. Julkaisemme uuden äänitteen, kirjoitan kirjoja ja kolumneja, saarnaan ilosanomaa ja taistelemme päihdeongelmaisten rinnalla. Enkä aio lopettaa. Laulan kutsujan lauluja ja syön Hänen leipäänsä, niin kauan kuin kutsu on voimassa.

Ismo Valkoniemi
Koluni RV-lehdessä 16.6.2009