Missä mennään kristitty - ajatuksia vuoden lopussa 2018

On hyvä pysähtyä ja kysyä, missä mennään tällä hetkellä. Meno on paikoin niin sähäkkää, että maisemat jäävät huomaamatta. Aina kun pysähtyy, niin maisema näyttää entistä vieraammalta, se tuttukin. Ilmapiiri on muuttunut kolkoksi vai miksi se ei tunnu samalta kuin ennen?


Kysymykset sukupuoli-identiteetistä

Pahin kilpahuudanta alkaa olla ohi. Äänihuulet ovat käheät ja käsitykset eri sukupuolista edelleen sekavat. Sosiaalinen media on jakanut osan ihmisistä samanmielisiin kupliin, joissa tuetaan toinen toisia yhteisillä mielipiteillä. Yksi asia on varma, jakolinjat ovat syvät ja sosiaalinen media, joka lupasi yhdistää ihmiset, on ollut keskeisessä roolissa erottamassa ihmiset samanmielisiin ryhmiin ja juoksuhautoihin.

Sosiaalisen median bannit ovat arkipäivää erimielisille. Saksassa ensimmäiset oikeusjutut Facebookin banneista ovat osoittamassa bannaamiset laittomaksi, jos mittana käytetään vihapuhe-termiä. Täysin määrittelemätön vihapuhe-termi ei riitä rajoittamistoimenpiteen perusteluksi. Oikeuden mukaan kyse on puheen kontrollista, jota "virallisesti oikeassa olevat" kohdistavat eri mieltä oleviin.

Itselleni eräs kesän pettymyksiä oli Ortodoksikirkon pappien laaja linnottautuminen Yhteys-liikkeen julistukseen, jossa sanotaan että homoseksuaalisuus on synnynnäinen taipumus, ei valinta. On oikein hyväksyä kaikella tavalla ajattelevat, kokevat ja tuntevat ihmiset seurakunnan keskellä. Kohdella heitä hyvin ja tasavertaisesti, mutta kirkon ei pitäisi lausua enemmän kuin totta on. Näin ortodoksikirkko tekee, lausuessaan homoseksuaalisuuden synnynnäiseksi. Sitä se ei ole useinkaan, niiden monien tapaamieni henkilöiden kertomuksen valossa. Se ei ole aina edes lopullinen käsitys omasta suuntautuneisuudesta, vaan asiaan saattaa tulla muutoksia puoleen tai toiseen iän myötä. Eikä se ole sitä myöskään yksiselitteisesti tutkimuksen valossa. Sanoessaan niin, hyvää tarkoittava kirkko pahentaa monen tilannetta. Se hylkää monet, luulleessaan hyväksyvänsä heidät.

Islam ja maahanmuutto

Julkisen lehden nettialusta on asettanut julkaisurajoituksia myös istuville kansanedustajille, jos he ovat puhuneet maahanmuutosta tai islamista liian rohkeasti. Maahanmuuttokysymys on synnyttämässä pohjaa uudelle jytkylle, mutta samalla sen kylkeen kiinnittynyt kansallismielisyys lähestyy jopa rotuopillisia piirteitä. Ja juuri nyt, samassa paketissa antisemitismi on tutkimusten mukaan Euroopassa korkeamalla tasolla kuin koskaan aiemmin, toisen maailmansodan jälkeen.

Euroopaan tuli noin miljoona pakolaista 2015. Turkkiin heitä on tullut hyvinkin jo 4 miljoonaa. Alan kallistua itse sille kannalle, että täällä olevat maahanmuuttajat eivät pääsääntöisesti esitä kääntyneensä kristinuskoon, vaan he kääntyvät, jos kääntyvät. Tällaisia maahanmuuttajia on arviolta 2000 Suomessa. He ovat myös täällä vainottuja ja pilkattuja heti tämän tehtyään. Turkissa kristinuskoon kääntyneitä on vielä enemmän. Siellä voidaan jo puhua herätyksestä ja siellä asiaan suhtaudutaan fanaattisen kielteisesti muslimien taholta, mutta ilmiö ei ole pysähtymässä. Vaikuttaa siltä, että valtaisat ihmisryhmät löytävät kristinuskon, samaan aikaan kun länsimainen kristillisyys heikkoudessaan kumartaa ja tasoittaa tietä islamille ja muille uskonnoille - ettei vain loukkaisi ketään.

Liberalismi ja konservatismi

Kuten olen aiemminkin sanonut, tuntui hetken kuin olisi jyrän alle jäänyt. Valtaisa liberaalinen hyökyaalto vyöryi ylitsemme ja muutti lait ja asetukset, avioliiton ja sukupuolet. Painoi terävällä korkokengällään klassisen kristinuskon maanrakoon, piipittämään sieltä vapaan seksuaalisuuden vaaroista ja muistuttamaan tuhansien vuosien avioliittokäsityksistä.

Eurooppa oli valinnut tiensä ja Unionin integraation arvopohjaksi on valittu uusi liberalismi, ainakin ihanteena, vaikka hyvin tiedettiin että Etelä-Euroopan katolisilla alueilla muutos tulisi olemaan hidasta. Yhdysvaltojen Barak Obama ihasteli Eurooppalaisia arvoja ja molemmat mantereet tukivat toisiaan. Valkoinen talo valaistiin sateenkaaren väreihin ja juhlittiin näyttävästi vapautta.

Hanke oli kuitenkin enemmän eliitin ja median, kuin kansan. Vaikka koko mediakoneisto oli sitä tukemassa, niin kuitenkin amerikassa tapahtui vallanvaihto, Britanniassa Brexit, Unkari, Puola ja monet muutkin Itä-Euroopan maat alkoivat sulkeutua liberalismin ihanteelle. Ja kaiken tämän päälle, Kanadasta nousi älykkö, professori Jordan Peterson, joka hetken kuin yksittäisenä airueena kävi taistoon suurta koneistoa vastaan ja osin voitti sen. Vai kuinka pitäisi kuvata ilmiötä, joka hänen ympärilleen syntyi.

Kaikki tämä tapahtui siksi, että kansan syvät rivit eivät olleet muutoksissa mukana. He puristivat kättä nyrkkiin ja odottivat tilaisuuttaan. Sitä, joka ehkä näkyy tulevissa vaaleissa ja vielä monien länsimaiden elämässä. Tätä kirjoittaessani Ranskassa on käynnissä ennätysmäiset mielenosoitukset, Belgian hallitus on kaatunut ja Euroopan komission puheenjohtaja Juncker seilaa kännissä milloin missäkin. Jos rinnalle laitetaan Euroopan johtaja ja amerikan johtaja, emme voi ampua merten yli.

Kristillisyys Suomessa

Uskon, että kirkon piirissä tapahtuu nyt enemmän kuin vapaissa suunnissa. Kotiverkosto-seurakunta ja kirkon herätysliikkeet saavat rinnalleen uskonsa uudistavia kirkkoherroja, paitsi alueilla joissa liberaalit voimat ovat keskittäneet huomionsa ja hyödyntäneet alhaista äänestysprosenttia, kuten Helsingin Kalliossa.

Helluntaiherätys järjestäytyy ja kirkollistuu, vapaakirkko toimii oman allianssihenkisen näkynsä pohjalta ja voi varsin hyvin, mutta ei synnytä herätystä, uuskarismaattisten seurakuntien terä on poissa, mutta hyvin vapaasti järjestyneet ei-formaalit nuorten aikuisten seurakunnat kasvavat, ne jotka muistuttavat kirkon Kotiverkostoa. Tällaisten ryhmät ovat nimeltään usein pysäkkejä, satamia, lataamoja, stationeja ja niin edelleen. Niissä tervehenkinen kristillisyys, hyvä musiikki, lasten ja aikuisten läsnä olo ja rentomeininki ja yhdessäolo Hyvän Sanoman äärellä muodostavat toimivan rungon. Ne eivät kuulu mihinkään tai ovat väljästi jonkun suuremman alla.

Myöskin Hillsong-tyyppinen seurakuntarakenne ja lähestymistapa ovat muuttaneet Helsingin Filan ja osin jopa Helsingin Saalem-seurakunnan tapaa toimia. Ne ovat kuitenkin opillisesti itsenäisiä ja enemmän omaksuneet joitakin uusia kulttuurisia tapoja osana toimintaa, kuin suoraa oppia.

Sosiaali- ja lähimmäistyö, jonka alkuperäinen nimi on ollut diakoniatyö, voi nyt paremmin kuin vuosiin ja vuosikymmeniin. Sadat seurakunnat järjestävät erilaisia ruokailu- ja ruoanjakotapoja ja niiden yhteydessä muutakin toimintaa. Vapaakirkollinen Viadia ry on malliesimerkki siitä, kuinka kirkkokunta rakentaa tyhjästä 10 vuodessa mittavan valtakunnallisen diakoniatyön. Kirkko tekee sitä edelleen suuressa mittakaavassa ja suurella sydämellä. Helluntaiseurakunnat ovat myös heränneet, mutta eivät niin järjestäytyneesti kuin vapaakirkolliset ja adventistit.

Maahanmuuttajatyö tuottaa hedelmiä, siis hengellistä tulosta. Patmoksessa työskentelevät Helena ja Timo Keskitalo ovat tehneet pinnan alla uskomattoman hyvää työtä, toki ei vain Patmoksen nimissä vaan eri seurakuntien ja kansainvälisen seurakunnan kauttakin.

Lopunajat

Tilanne Israelin, Syyrian ja koko Lähi-Idän alueella on jatkuvasti jännittävä. Löydämme helposti raamatusta ennustuksia, jotka antavat meille oikeuden arvioida aikaa jossa elämme. Hesekielin kirjan 38 luku on ollut minullakin esillä useasti, monien muiden Raamatun lukujen kera. Jollakin tavalla Hilja Aaltosen ajatukset kirkon herätyksestä, nuo mainitsemani Raamatun luvut, puhumattakaan David Wilkersonin ja monien muiden edesmenneinen Jumalan palvelijoiden ajatuksista ovat mielessä. Kuitenkin niin, että me emme voi tietää aikoja ja hetkiä. Nyt vuosi vaihtuu ja aamuisin meillä on lupa pyytää Herran siunausta päiväämme! Jatketaan työtä ja pidetään kiinni niistä asioista, jotka meille voimaa antavat.

19.12.2018  Ismo Valkoniemi

Ajatuksia Jordan Petersonista – ilmiön takana oli sosiologinen tilaus

Ihmiskunta joutuu aika ajoin voimakkaiden ideologioiden vaikutusten alle, jotka ovat tiedon korvikkeita. Niiden starttimottorina on voimakas julistus, jonka imussa saadaan aikaiseksi valtaisa kiihko, jonka vierellä leijuvat vihan pilvet. Ideologiat pyyhkivät maata julistaen totuuttaan niin kauan, kun alkaa käydä ilmeiseksi, että kyse on haavekuvasta.

Kommunismi ja marxismi eri muodoissaan on ollut osa vasemmistolaista ideologiaa, jonka kehystarinassa olivat orjuutetut, rikkaiden sortamat ja riistämät tavalliset työläiset. Vaikka tämä lähtökohtaisesti pitäisikin osittain paikkansa, ratkaisukeinot ovat olleet utopisia. Luvattu maa on paikka, jossa kaikki jakavat tasan keskenään omaisuutensa ja valta on matalimmalla tasolla. Proloteriaatin diktatuurissa johtajat löytyivät hyvin pian ja kurinpito oli entistä ankarampaa. Rikkaiden palkkasorron sijaan tilalle astuivat murhat, toisinajattelijoiden vaientamiset siirtämällä valtaisia väkimääriä maan perukoille pakkotyöhön sekä täydellinen epäluulon ilmapiiri, jossa naapurit valvoivat toisiaan. Samaan aikaan oli parempi luokka jo syntynyt uudessa järjestelmässä ja jako rikkaisiin ja köyhiin oli jälleen voimassa.

60-luvulla tämä ideologia oli vielä niin voimissaan, että tuolloin suomalaisissakin yliopistoissa opiskelevat nuoret näkivät tässä uuden maailmanjärjestyksen. Yliopistoissa vainottiin konservatiivisia kristittyjä ja niitä, jotka eivät nielleet siltä istumalta vasemmistolaista näkemystä. Suolaaminen tapahtui rauhanomaisemmin kuin naapurimaassa, mutta monia sielunkipuja ihmiset kantavat näistä ajoista tänäänkin.

Aika ajoin Euroopan unioni tähtilippuineen sai ideologisen viitan. EU:n sisäpiirissä Suomi liukuisi kohti Keski-Eurooppaa ja Feta-tomaatit kulkisivat kauppaan tuoreena ja ”kotimaisina” hetkessä. Kansojen vapaa liikkuvuus ja kaupanvaihto toimisi häiriöttä, tuottaen paratiisimaiset olosuhteet ja loputtomasti rikkautta, vaurautta ja turvallisuutta. On totta, että meillä menee EU:sta huolimatta varsin hyvin. Saksalla menee erityisen hyvin EU:n vuoksi, sillä se on kerännyt rusinat pullasta, mutta Etelä-Eurooppa kärsii vakavasta pitkäkestoisesta taantumasta ja vapaaliikkuvuus on tuonut meillekin vakavia huume- ja maahanmuuttokysymyksiä, joista ennen emme tienneet mitään. Täydellinen katastrofi EU ei ole ollut, mutta ei myöskään sen kaltainen menestystarina, kuin meille kerrottiin. Tämä johtuu juuri siitä ideologiasta, joka ylitti arkitotuuden.

Identiteettipolitiikassa liberaalit arvot ovat viime vuosina muodostaneet voimakkaan liberaalin aallon, joka lähti liikkeelle Barack Obaman amerikasta ja pyyhki yli läntisen Euroopan, aina Suomeen saakka. Sen myötä avioliittokäsitys muuttui ja voimakas keskustelu lukuisista sukupuolista on täyttänyt julkisen tilan. Jopa kirkollisissa vaaleissa syksyllä 2018, ehdokkailta kysytään, oletko a) mies, b) nainen vai c) muu sukupuolinen. Tämä siitäkin huolimatta, että Suomen lainsäädäntö ei tunne kuin miehen ja naisen sekä vielä vähemmän kirkko virallisine kannanottoineen. Edes pieni tätä ajatusvirtaa kritisoiva mielipide menneisyydessäsi, voi katkaista urasi ja tulevaisuutesi. Näin kävi keväällä 2018 vasta valitulle Porin Jazzin toimitusjohtajalle Aki Ruotsalolle, jonka ura katkesi ensimmäiseen työviikkoon, kun esille nousi hänen vanha ja maltillinen kirjoituksensa, joka ei aivan varauksetta tukenut kaikkia uusia näkemyksiä. Tällaista ilmapiiriä on hyvin perustein voitava kutsua uusmarxistiseksi, sillä sen toimintatavat muistuttavat marxistisen venäjän mielipidepuhdistuksia.

Liberaali identiteettipolitiikka oli keskeisessä roolissa Jordan Peterson ilmiön syntyyn. Petersonin mukaan 1960-luvun jälkeen postmodernit filosofit ja sosiologit väittivät hylänneensä kommunismin ja marxilaisuuden, mutta todellisuudessa rakensivatkin sen päälle ja laajensivat sitä. Luokkataistelu ei toiminut konservatiiviseen porvaristoon, joten työväen sijaan nostettiin uusi joukko sorrettuja. Liberaali identiteettipolitiikka avasi rajattomat mahdollisuudet, sillä jokainen meistä on jollain tavalla ”sorrettu”, vaikka sitten ulkonäön, seksuaali-identiteetin, iän, syntyperän, uskonnon, sukupuolen, historian, kulkuvälineen, rodun, asuinpaikan tai minkä tahansa perusteella. Kun Kanadan sosialistihallitus sääti lain, että ihmisiä, jotka kokevat olevansa muun sukupuolisia on alettava kutsua tätä varten käyttöön otetulla uudella persoonapronominilla, Jordan Peterson kieltäytyi. Asiasta nousseen kohun myötä hänen ajattelunsa tuli tunnetuksi ja nosti hänet valtamedian pääkanaville, youtube-kanavan supertähdeksi sekä maailmanluokan kirjailijaksi.

Psykologian tohtori Norman Doidge mainitsee Jordan Petersonin 12 elämänohjetta -kirjan esipuheessa, että Millenium sukupolvi (vuosituhannen vaihteessa syntyneet) on ensimmäinen, jolle on opetettu moraalikysymyksissä samanaikaisesti kaksi ristiriitaiselta vaikuttavaa ajatusta kouluissa, collegeissa ja yliopistoissa. Liberaali ja konservatiivinen (perinteinen). Kokonainen sukupolvi on kasvanut vailla ”käytännön viisautta”, vaikka heille vakuutetaan että he ovat oppinein sukupolvi koskaan. Mutta se mitä heille opetetaan, on pitkälti tietoa ilman toimivan käytännön sovellutusta. Se on pitkälti relativismia, jossa totuus on suhteellista ja totuuksia on loputon määrä. Tällainen moraalirelativismi synnyttää tyhjyyttä ja kaaosta ja se lisää nihilismiä ja epätoivoa. Juuri tähän saumaan syntyy ilmiö Jordan Petersonista. Kypsässä iässä oleva professori, joka kertoo, että se mitä ennen tehtiin ei ollut huonoa ja toimimatonta, vaan monien sukupolvien parhaat havainnot. Säännöt eivät ole olleet kiusaamista varten, vaan parasta mahdollista elämistä varten. Perinteiset arvot eivät ole vanhanaikaisuutta, vaan kestävyyttä ja selviytymistä varten.

Olin 11.11.2018 katsomassa ja kuuntelemassa ilmiön takana olevaa professori Petersonia Kulttuuritalolla, koska sain isäinpäivälahjaksi liput. En olisi varmasti itse hankkinut lippuja, mutta mieluisa kokemus tämä lahja oli kaikkinensa. Hän oli lupautunut toistamiseen Suomeen viikon sisällä, koska ensimmäinen tilaisuus myytiin loppuun. Niin kävi toisenkin kerran, kuten jokaisessa Eurooppalaisessa suurkaupungissa. Lyhyen kiertueensa aikana Eurooppalaisia nuoria oli tilaisuuksissa yhteensä 250 000 henkilöä. Arviolta 30 ikävuoden molemmin puolin olevassa yleisössä 60% oli miehiä ja 40% naisia. Tämä oli sekä oma, että järjestäjän arvio. Myös yksin tulleita nuoria naisia näkyi yleisössä. Halvin lippukaterkoria oli 65 euroa ja kallein 200 euroa, joita oli tarjolla 150 kpl. Tuohon kalleimpaan kategoriaan liittyi tapaaminen tilaisuuden jälkeen.

Kun useamman kerran tilaisuuden aikana yleisö nousi taputtamaan, aloin pohtimaan miksi ilmiöön on syntymässä henkilöpalvonnan elementtejä. Päädyin kuitenkin siihen, että kyse oli kunnioituksesta. Peterson oli vastannut siihen tarpeeseen, niihin kysymyksiin ja siihen kaaokseen ja hämmennykseen, johon nuoret olivat joutuneet. Aavistuksen hengellistäen totean, että Raamatun mukaan 'kivetkin huutavat'. Tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa on syntynyt tarve, jota professori Peterson täyttää.
Kirkko on yrittänyt puhutella nuoria aikuisia, mutta nähnyt vain liberaalin, poliittisesti usein vihervasemmistolaisen aatemaailman puhuttelutavaksi. Viimeistään nyt jokaisen pitäisi ymmärtää, että meillä on kasvava joukko nuoria, jotka eivät saa vastauksia uusista elämän perusteita muuttavista arvoista, vaan he kaipaavat selkeää viestiä paljon näitä kestävämmistä ja pidempi kestoisista arvoista.

Kaksituntiset monologit suhteellisen haastavalla englanninkielellä ovat vaikeita lähes kaikille, mutta eivät niille joiden sydän janoaa kuulla ontologisista tosiasioista, kestävistä arvoista ja ideologioita torjuvasta maalaisjärjestä. Ilmiö Peterson täyttää tyhjiötä joka syntyi totuuden jälkeisessä ajassa.

12.11.2018 Ismo Valkoniemi