Tapaus Räsänen

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on aiheuttamassa syyttäjälaitokselle tilannetta, jossa kansan luottamus sitä kohtaan vähenee. Samalla hän tulee rikkoneeksi oman laitoksensa eettisiä ohjeita, joita hän ollut itse rakentamassa. Ongelma on syvenemässä ja sen syy on Toiviaisen tulkinta, rikoslain muutoksesta (2011) - kiihottaminen kansanryhmää vastaan -, jota tulkintaa ei ymmärrä kansa, eivätkä monet asiantuntijat tai kollegatkaan. Tulkinta on jo nyt poikinut laajan ja syyttäjälaitokselle kiusallisen julkisen keskustelun, jossa Toiviaisen ratkaisua ymmärtävät harveneva joukko, mutta se on poikinut myös kaksikymmentä (20 kpl) valitusta
valtakunnansyyttäjän toiminnasta oikeuskanslerille.

Mistä on kyse?

Kansanedustaja (kd.) Päivi Räsäsen tapauksessa ollaan sanan- sekä uskonnonvapauden ytimessä. Räsänen twiittasi kesäkuussa 2019, kysyen miten kirkko sovittaa roolinsa pride-kulkueen virallisena suojelijana ja raamatun opetuksen kesken: ”Kirkko on ilmoittanut olevansa Setan Pride 2019:n virallinen partneri. Miten kirkon oppiperusta, Raamattu sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?”
Kysymys ei ole outo tai vieras, sillä sitä on käyty ja käydään laajasti teologien, pappien ja seurakuntalaisten parissa edelleen. Asiasta voi olla mitä mieltä tahansa, sillä mielipiteen ilmaisun vapaus on ollut läntisen demokratian hyve ja vahvuus, verrattuna totalitaristisiin järjestelmiin. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kuitenkin näki, että tässä on syytä epäillä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan rikoksesta ja määräsi esitutkinnan aiheesta, vaikka poliisiviranomainen oli jo aiemmin tutkinut asian ja todennut, että asiassa ei ole syytä epäillä rikoksesta.

Marraskuussa 2019 Toiviainen määräsi tutkittavaksi 2004 julkaistun pamfletin Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi, jota Räsänen oli ollut tekemässä. Myöhemmin pamflettia esillä pitänyt Lähetyshiippakunnan dekaani Juhana Pohjola on myös ollut poliisikuulustelussa Toiviaisen määräyksestä. Poliisi oli myös pamfletin osalta jo päättänyt, että ei aloiteta rikostutkintaa, koska ei ole syytä epäillä rikosta. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Silen totesi omassa päätelmässään: ”Mikäli esimerkiksi joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava.”

Maaliskuun alussa 2020, valtakunnansyyttäjä Toiviainen määräsi kaksi uutta esitutkintaa Päivi Räsäsen puheista Ruben Stillerin ja Maria Veitolan ohjelmissa.

Syyttäjälaitoksen eettinen ohje

1      Syyttäjälaitoksen eettisen ohjeistuksen mukaan, syyttäjänlaitoksen toiminnalla on merkittävä yhteys perustuslaissakin turvattuun ihmisten yhdenvertaisuuteen lain edessä. Se kertoo kohtelevansa kaikkia tasapuolisesti syrjimättä tai suosimatta ketään.

2   Syyttäjänlaitos myös mainostaa, pysyvänsä puolueettomana eturistiriidoista ja että tätä arvioidaan myös ulkopuolisen silmin.

3   Kyse on siitä, miltä asiat ulkopuolisen silmin näyttävät. Syyttäjänlaitos edelleen toteaa eettisissä ohjeissaan, että luottamuksen säilyttäminen on välttämätöntä.

4   Laitoksen ohje toteaa myös, että luottamusta murentaa, jos toiminta antaa tavalla tai toisella aihetta arvostelulle.

5   Lisäksi ohje muistuttaa, että syyttäjänlaitoksen talous rahoitetaan verovaroin. Näin ollen kustannustehokkuus on oltava toimintaa arvioidessa mukana.

Yllä olen tiivistänyt oleellisia kohtia syyttäjälaitoksen eettisestä ohjeesta, joka on luettavissa kokonaisuudessaan laitoksen sivuilta. Jos näitä keskeisiä kohtia peilataan Räsäsen tapaukseen, voidaan todeta, että
1. Kansanedustaja Päivi Räsänen ei saa yhdenvertaista kohtelua lain edessä. Niin yleistä kirkollinen ja teologinen keskustelu on, että yhden henkilön ottaminen tikun nokkaan vaikuttaa väistämättä tarkoitushakuiselta, etenkin kun esitutkintoja on käynnissä jo neljä.

2    Seksuaalietiikassa ja avioliittokäsityksissä voimakkaasti ideologiset liikkeet ovat ajaneet Yhdysvalloissa lanseeratulla tavalla koko läntiseen maailmaan uudenlaisen käsityksen sukupuolisuudesta, avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Syyttäjälaitos ei ole puolueeton, pyrkiessään rajoittamaan kansanedustajan ja kansalaisen sananvapautta lukuisilla rikosepäilyillä kysymyksessä, jossa on vahvasti ideologisia painotuksia.

3    Eetisen ohjeen ulkopuolisina arvioijina voidaan käyttää yleistä mielipidettä, lehdistön tapaa käsitellä asiaa, yleistä oikeustajua sekä asiantuntijoiden lausuntoja. Syyttäjänlaitosta kohtaan koetaan epäluuloa, joka näyttää kasvavan päivä päivältä. Toiviaisen toimintaa kritisoineet lehdet ja yleisö, etenkin sosiaalisessa mediassa, saa myöskin tuekseen monia asiantuntijoita, kuten  eduskuntatutkimuksen professori Markku Jokisipilän, emeritus kihlakunnansyyttäjä Olli Santasen tai Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen ja monia muita, jotka toteavat, että on lain tarkoituksen ja oikeustajun vastaista, jos tästä rangaistaan.

4    Neljä esitutkintamääräystä Poliisin kannan vastaisesti, antaa aihetta arvostella Toiviaista.

5    Poliisiviranomainen on muistuttanut, että sen resurssit ovat rajalliset ja rikoksia jää tutkimatta 20 000 vuosittain. Eettisen ohjeen taloudellinen kirjaus olisi tarkoittanut, että yksi asian perusteellinen selvitys olisi riittänyt, koska kyse on samasta asiasta. Mikäli Päivi Räsäsen lähihistoriaa perkaa, löytyy häneltä vastaavan kaltaisia lausuntoja ja julkisia esiintymisiä satoja, joissa tätä samaa teemaa käsitellään. Toiviaisen logiikalla kaikki esille tulevat asiat, jopa 16 vuoden takaa nostetaan nyt poliisin esitutkintaan, mikäli vain joku niistä tekee tutkimuspyynnön, piittaamatta poliisiviranomaisen omasta tulkinnasta. Tämä tapa rikkoo räikeästi julkisen talouden periaatetta, jota virkamies toteuttaa virkavastuulla.
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tehtäviin kuuluu valvoa valtionhallinnon varjojen käyttöä. Olisi hyvin tärkeätä, että tämän kaltaisiin epäkohtiin kiinnitettäisiin huomiota ja tarvittaessa annettaisiin ohjeistus tai huomautus toiminnasta.

Räsäsen oikeus kommentoida

Perustuslain 2 luvun 6 § sanoo, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Perustuslain 2 luvun 8 § sanoo, että ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Pamfletti, joka käsitteli raamatun avioliittokäsitystä on tutkinnan kohteena lain perusteella, joka säädettiin 2011, vaikka pamfletti kirjoitettiin jo 2004.

Perustuslain 2 luvun 11 § sanoo, että jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Perustuslain 2 luvun 12 § sanoo, että jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Kirkkolain merkitys keskustelussa

Perustuslaissa on säädetty kirkkolaista. Kirkkolaki määrittää 1 luvun 1 §:ssä, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.

Koska keskustelussa usein viitataan vanhentuneeseen raamattukäsitykseen tai muuhun uustulkintaan, joita ideologisista syistä tuodaan esille enenemässä määrin, unohdetaan yllä mainittu laki. Se määrittää, että raamatun lisäksi, kolme vanhan kirkon uskontunnustusta sekä luterilaiset tunnustuskirjat ovat se, mihin laki kirkon veloittaa. Tämä kirjaus sitoo kirkon klassiseen kristinuskon tulkintaan, joka on itse asiassa sama kuin kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja tuomiokapitulien virallisten lausuntojen ja pamflettien kanta. Ja tietysti täysin sama kuin Päivi Räsäsen raamattunäkemys.

Uusmarxilaisuus rajoittaa sananvapautta

Neuvostoliiton rikoslain 58 pykälä oli aikanaan laadittu siten, että kuka tahansa saataisiin sen avulla tuomituksi vankileirille. Pykälällä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on paljon yhteistä historiallisen edeltäjänsä kanssa. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että sen avulla voidaan kuka tahansa tuomita, koska sen tarkoitusta ja soveltamisalaa ei ole määritelty eikä myöskään selvennetä, millä tavalla kiihottaminen kansaa ryhmää vastaan toimii, vaikkapa Räsäsen tapauksessa, joka puhui oman ja klassisen kristinuskon vakaumuksen pohjalta.
Valtionsyyttäjä Mika Illman linjasi väitöskirjassaa ”Hets mot folkgrupp” (2005), periaatteen sananvapauden rajoittamiseksi, jonka mukaan ”saa ajatella, mutta ei saa lausua ääneen.” Myöhemmissä ”sananvapausrikoksiin” liittyvissä oikeudenkäynneissä, joissa Illman usein itsekin esiintyi, luotiin se jo vakiintuneeksi muodostunut nykypäivänäkin vaikuttava oikeuskäytäntö. Illman oli toki tunnistanut pykälän kiihottamisesta kansanryhmää vastaan väljäksi, koska hän lausui julkisesti; ”Tuskin millään rikosoikeuden lohkolla on lainkäyttäjälle jätetty yhtä paljon harkintavaltaa kuin sananvapausrikosten alueella.”

Varastaako kansallismielisyys kristillisyyden?

Joulunaikaan aiheesta silmiini osui kaksi artikkelia aiheesta. KD-lehden artikkeli avasi ranskalaisen professori Evert Van de Pollin Helsingissä marraskuussa State of Europe Forumissa pitämiä luentojaan, jossa hän kuvasi populististen liikkeiden olevan haaste kristinuskolle. The Guardian lehti kirjoitti näyttävän mielipideartikkelin, jossa se suoraan syyttää niitä voimia, jotka vastustavat sukupuolivähemmistöjä ja ovat kansallismielisiä, kristinuskon varastamisesta [1]. Onko vaara todellinen ja miksi olemme tilanteessa, jossa kristittyjen mielipiteellä on suuri merkitys, sittenkin?


Onko kansallismielisyydessä jokin ongelma?

Jos olemme tarkkanäköisiä, huomaamme, että kansallismieliset puolustavat enemmän kristillistä kulttuuriperintöä, kuin kristillistä uskoa, toteaa professori Evert Van de Poll ja jatkaa, että kansallismielisten identiteetti ei ole niinkään eurooppalainen vaan kansallinen[1]. Tähän Van de Pollin lausuntoon on helppo yhtyä, sillä esimerkiksi Perussuomalainen puolue kertoo asian aivan samoin omilla kotisivuillaan. Se ilmoittaa olevansa isänmaallinen ja kristillissosiaalinen puolue, joka edistää kansallista etua[2].

Yleisesti ottaen kansallismieliset, joihin Van de Poll viittaa, ovat puolueita. Näin ollen harvemmin, jos koskaan, puolueiden tehtävä on puolustaa kristillistä uskoa, enemminkin kristillisten arvojen säilymistä yhteiskunnassa eli kulttuuria. Uskon puolustaminen on kirkon tehtävä, seurakuntien tehtävä ja kristittyjen kasvattajien tehtävä.

Olin itse aikanaan, lähes 30 vuotta sitten, aktiivinen silloisen Suomen kristillisen liiton toiminnassa. Toimin muun muassa Etelä-Hämeen piirisihteerinä. Liikkeen heikkoutena oli tuolloin, että sen sisäinen ymmärrys omasta olemuksesta poliittisena vaikuttajana oli heiveröinen. Toiminta keräsi mukaan seurakunta-aktiiveja ja tilaisuudet muodostuivat usein ”seuroiksi”, joissa keskiössä oli rukoukset ja hengelliset laulut. Myöhemmin toimintaa terävöitettiin muuttamalla nimeksi Kristillisdemokraatit, kuvaamaan paremmin poliittisia tarkoitusperiä sekä sitomalla liike vahvemmin Euroopassa ja etenkin Pohjoismaissa vaikuttaviin kristillisdemokraattisiin sisarpuolueisiin. Kristillisdemokraatit kuvaavat perusarvoissaan, että he rakentavat yhteiskuntaa kestävien kristillisten perusarvojen varaan: ”Kristillisillä arvoilla tarkoitamme niitä yleispäteviä ja kestäviä arvoja ja hyveitä, jotka nousevat Raamatusta sekä kristillisestä perinteestä ihmisten hyvän ja toimivan yhteiselämän pohjaksi”[3]. Kristillisdemokraatit eroavat selvemmin Perussuomalaisista EU-myönteisemmän poliittisen ajattelun vuoksi, eikä sitä Perussuomalaisten tapaan leimata kansallismieliseksi, joka on noussut aiheettomasti pilkkanimeksi.

Kansallismielisyyden ongelmaksi voidaan nostaa äärioikeistolainen ajattelu sekä esimerkiksi tähän liittyvä rotuoppi. Näiden kahden olemassaolosta on selkeätä näyttöä myös Suomessa. Kuitenkin näitä aatteita kannattavien määrä on marginaalinen ja enemmänkin niiden olemassaolo on, esimerkiksi, Perussuomalaisille taakka kuin hyöty. Perussuomalaisia kannattaa viimeisen gallup mittauksen mukaan 22,7% Suomalaisista[4]. Tässä joukossa äärioikeistolaisia tai rotuoppivia kannattavia on desimaalin kymmenesosan verran, jos sitäkään, mutta heidän vuokseen koko puolue leimataan poliittisessa retoriikassa ”natsipuolueeksi”. Tämä on kuitenkin nähtävä osana poliittista taistelua, jossa Perussuomalaisten kannatus tuli saada taittumaan keinolla millä hyvänsä.



Mistä nousee huoli kristillisyyden varastamisesta poliittisiin tarkoitusperiin?

Van de Poll vastaa itse siihen, mikä on perimmäinen ongelma. Hän muistuttaa, että nyt käyty keskustelu nousee kirkon johtajien huolista. Eurooppalaiset kirkkojen piispat ja muut hengelliset johtajat varoittelevat populismin vaaroista. Itse he ovat Eurooppa myönteisiä ja he ovat unohtaneet opettaa ihmisiä Raamatun opetuksista kansoista, kuinka eletään kansana. He ovat keskittyneet lähimmäisenrakkauden, muukalaisista huolehtimisen ja uskonnonvapauden tärkeyden korostamiseen[5].

Identiteettipolitiikassa ja samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudessa arkkipiispana toiminut Kari Mäkinen sai loputtomasti palstatilaa, niin että tavallisen kristityn on vaikea muistaa mitään muuta asia, jota Mäkinen olisi urallaan edistänyt. Populistisia puolueita äänestävät kristityt eivät yhdy kirkollisten johtajiensa näkemyksiin. Heille tärkeää on, että joku kertoo puolustavansa kristillistä kulttuuria ja perinteitä ja että edelleenkin tavallisella kristityllä on lupa ajatella oman maan ja kansan parasta. Tärkeää monelle on myös saada pitäytyä biologisessa sukupuolikäsityksessä tai vaikkapa näkemyksessä, jossa lisääntymistä ja ydinperhettä olisi ollut suojeltava, säilyttämällä avioliitto miehen ja naisen välisenä instituutiona.



Painajainen liberalismin kannattajille?



Monen arvoliberaalin mielestä tilanne Euroopassa ja läntisessä maailmassa alkaa tuntua jälleen ahdistavalta. "Tyhmä” kansa kääntyi kansallismielisten ja konservatiivisia perusarvoja tukevien puoleen, jotka vaarantavat kaiken sen mitä saavutettiin, niinkö? Eikö kyse ole kuitenkin enemmän pettymyksestä, joka purkautuu tällä tavoin? Lupauksiin ja ”tarinoihin” ei enää kyetä uskomaan ja siksi palataan niihin arvoihin, joiden varassa olimme vaurautemme ja hyvinvointimme saavuttaneet?

Humanismi, usko ihmisyyteen kehittyi posthumaniksi, tulimme osaksi luontoa ja uskomme muuttui osin tieteellisen maailmankuvan valoittamaksi. Tästä kehittyi transhumanismi, joka tänään uskoo teknologian ja tieteen voivan muuttaa meidät toiseksi. Se ilmoittaa korjaavansa jopa syntymässä tapahtuneen virheen sukupuolessamme. Kiusallista on, että niiden ääni voimistuu, jotka ovat käyneet muutosprosesseja läpi ja tänään ovat pettyneitä. Heidän kehonsa ovat nyt rikottuja ja lupaukset täydellisestä muutoksesta eivät täyttyneet. Kohta he vaativat rangaistuksia niille, jotka heitä leikkelivät.

Kulttuuriliberalismin myötä lainsäädäntöä muutettiin nopeasti monissa maissa, aivan viime vuosina. Myös tämä on nostattanut vastareaktion, jossa kirkollinen puoli on valinnut, ainakin Suomessa, hyvin muutosta ymmärtävän kannan, usein vastoin kirkkoväen näkemyksiä. Professori Van de Poll’n mukaan aiemmin perinteisistä yhteisistä arvoista, niin uskonnollisten kuin uskonnottomienkin kesken, vallinnut laaja konsensus on rikkoutunut. Esimerkiksi LGBT-liikkeen ajamat muutokset perhelainsäädäntöön sekä suhtautuminen eutanasiaan ja aborttiin ovat ihmisiä voimakkaasti jakavia aiheita[6].

Euroopan Unioni syntyi sodan jälkeiseen rauhan tarpeeseen. Se laajeni ja otti omakseen kansoja idästä ja pohjoisesta. Suomikin pääsi hieman yli 50% kannatuksella perheeseen, joka alkoi pian natista liitoksissaan. 2000-luvulla on eletty taloudellisessa jännitystilanteessa, jossa olemme saaneet seurata eri maiden taloudellisen kantokyvyn romahduksia unionin sisällä.

Integraation syventymisen myötä euroskeptisyys on vahvistunut. Brittien enemmistön toistuva päätös joulukuussa 2019, tukea EU:sta irtautumista on yksi selkeä osoitus tästä.
Maahanmuuttoaalto 2015 osoitti Unionin heikkoudet. Avoimet rajat ovat muuttaneet poliittista ilmapiiriä ja maiden käyttäytymistä. [7] Monet maat ovat sulkeneet rajansa, vastoin Unionin sopimuksia ja suosituksia.

Oikeistopopulistiset isänmaallisuutta korostavat puolueet ovat valtapuolueina monissa Itä-Euroopan maissa, kuten Puolassa, Slovakiassa, Kroatiassa, Unkarissa ja Ukrainassa. Ne vastustavat liberaaleja moraaliarvoja, joita lännessä usein kutsutaan ”eurooppalaisiksi arvoiksi”. Niiden yksi keskeinen tavoite on myös torjua muslimimaahanmuuttajat. Jotkut näistä maista ovat sisällyttäneet kristilliset arvot tai esimerkiksi heteroavioliiton säilymisen perustuslakiinsa, suojatakseen itseään [8].

Mitä Raamattu sanoo kansoista?



Mitä on se opetus, joka Van de Pollin mukaan on kirkon toimesta laiminlyöty kansoista ja kansalaisuudesta? Tätä en tiedä, mutta hän viittaa Raamattuun, joten on syytä katsoa mitä Raamattu sanoo kansoista:
1. Kaikki kansat ovat olleet mukana Jumalan pelastussuunnitelmassa alusta alkaen (1. Moos. 12:3), 2. Jeesus oli Messias kaikille kansoille (Matt. 28:19), 3. Sanoman vieminen kaikille kansoille (Apt. 13:47), 4. Yhdestä ihmisestä [Jumala] on tehnyt koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.” (Apt. 17:26-27).

Kansat ovat Raamatussa läsnä ja Jumalan on asettanut kansoille rajat. Kaikkien kansojen yhdistäminen oli Vanhan testamentin kauhukertomus, ihmisen oma yritys Babyloniassa, tulla suuremmaksi kuin oli todellisesti mahdollista. Globalismi tai edes tätä pienempi suuri valtioliitto, ei historian valossa näytä mahdolliselta. Siinä ylitetään joitakin lainalaisuuksia ja se muistuttaa ideologisesti transhumanismia, jossa tieteen avulla voidaan muokata ihmisestä toinen kuin mitä se luontaisesti on. Taloudellisen kasvun ympäristölliset rajat ovat tulleet vastaan yhä selvemmin, minkä lisäksi teknologinen kehitys on katkaisut vuosikymmeniä jatkuneen kiinteän yhteyden kasvun ja työllisyyden välillä[9]. Emme hallitse globaalia maailmaa, johon julistamme kuuluvamme. Me taistelemme päästöjä vastaan, jota toisella puolella maailmaa lisätään sata kertaisesti vuosittain siihen, mihin maamme yhteensä pahimmillaan pystyisi.


Lopulta kyse on arvoista ja kuinka me ne käsitämme



Jos Postipankin entinen johtaja Seppo Lindblom kirjassaan Kansankodin tuolla puolen – hyvinvointivaltion tilivelvollisuuden tarkastelua, toteaa jo vuonna 2002, että poliittisessa mielessä vasemmisto ja oikeistopolitiikka ei enää ole vastakkaista ja että käsitteet ovat enää sanoja[10], tänään tämä on totta vieläkin enemmän. Päivän poliittinen retoriikka ei ole enää sopusoinnussa käytännön kanssa.
Oikeisto-vasemmisto -jaon sijaan puolueet jakautuvat yhä vahvemmin sen mukaan, miten ne suhtautuvat eettisiin ja arvokysymyksiin. Perinteiset puolueet ovat usein näissä kyseissä sisäisesti hajanaisia ja ovat siksi menettäneet jalansijaa[11]. Matti Vanhasen kaudella keskusta pyrki esiintymään ”city-keskustana” ja se pyrki aidosti ehdokasasettelullaan myös pääkaupunkiseudulle. Samalla sen politiikka liberalisoitui. Kun samaan aikaan arvoliberaalin politiikan takuupuolueina toimivat perinteisesti Vihreät, RKP, Vasemmistoliitto ja Sosiaalidemokraatit, pyrki Keskusta ja myös Kokoomus ottamaan osansa liberaalin kansan äänistä. Juuri tämä arvoliberaalien liitto huipentui tasa-arvoiseen avioliittolakiin, joka jätti osalle kansasta arpia ja käden symbolisesti nyrkkiin taskun pohjalle, jossa toinen käsi oli jo kenties EU-kansanäänestyksen jäljiltä samassa asennossa. Samalla unohtui toinen osa kansasta, se, joka seurasi hölmistyneenä arvoliberalismin läpimurtoa ja globalismin aaltoa, jossa oman kansan asiat tuntuivat siirtyneen toiselle sijalle.

Ei ole lainkaan ihmeellistä, että ihmiset ovat valmiita taistoon suojellakseen jotain, mikä estää heitä ajautumasta kaaokseen ja kauhun valtaan – Jordan Petterson[12].

Porvoossa 28.12.2019
Ismo Valkoniemi

---

[1] https://www.kdlehti.fi/2019/12/27/onko-konservatiivinen-populismi-kaapannut-kristillisyyden-pohtii-professori-evert-van-de-poll/

[2] https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/arvomaailmamme/

[3] https://www.kd.fi/politiikka/ohjelmat/periaateohjelma/

[4] https://yle.fi/uutiset/3-11136291

[5] www.kdlehti.fi/2019/12/27/onko-konservatiivinen-populismi-kaapannut-kristillisyyden-pohtii-professori-evert-van-de-poll/

[6] https://www.kdlehti.fi/2019/12/27/euroopassa-maapera-populismin-ja-nationalismin-nousulle/

[7] https://www.kdlehti.fi/2019/12/27/euroopassa-maapera-populismin-ja-nationalismin-nousulle/

[8] https://www.kdlehti.fi/2019/12/27/onko-konservatiivinen-populismi-kaapannut-kristillisyyden-pohtii-professori-evert-van-de-poll/

[9] Seppo Lindblom. Kansankodin tuolla puolen – Hyvinvointivaltion tilivelvollisuuden tarkastelua. VTT 34. 2002. Sivu 131

[10] Seppo Lindblom. Kansankodin tuolla puolen – Hyvinvointivaltion tilivelvollisuuden tarkastelua. VTT 34. 2002. Sivu 16

[11] https://www.kdlehti.fi/2019/12/27/euroopassa-maapera-populismin-ja-nationalismin-nousulle/

[12] Jordan B. Peterson. 12 elämänohjetta. Käsikirja kaaosta vastaan. WSOY 2018. Sivu 33.

---

[1] https://www.theguardian.com/commentisfree/2019/dec/25/the-guardian-view-on-the-rise-of-christian-nativist-populists-a-troubling-sign-of-things-to-come