Häiriintyikö elämäsi piispojen uudesta tulkinnasta?

 

      Jos katsoo kirkkohistoriaa pelkistettynä ja vähän silmiä siristäen, niin saa suoran linkin   tämän päivän ongelmiin. Otetaanpa äärimmäisen lyhyt ja pelkistetty historia, poimien sieltä tiettyjä perustukseen suoraan vaikuttavia seikkoja:

325 Nikean kirkolliskokous käytännössä puhdisti syntyvän kirkon juutalaisista, jotta siitä tulisi eri aikaan tyystin erilainen kuin mitä Raamatun juutalaisen Jeesuksen ja opetuslasten opettamana oli, mm. Pääsiäinen muutettiin täysin antisemitistisistä syistä. Tämän tekeminen oli suhteellisen helppoa, koska varhaisen kirkon itseymmärryksen mukaan kirkolla oli autenttinen tulkinta kristillisen sanoman perustavista teksteistä[1].

Keisari Konstantinuksen arvovalta piti opillisia näkemyksiä jonkin verran kurissa, kunnes ne ryöpsähtivät esiin jälleen hänen kuolemansa 337 jälkeen.

Kolminaisuuteen liittyvät kiistat hallitsivat seuraavina vuosisatoina, samoin Jeesuksen äidin asemasta kiisteltiin. Valtataistelu keskittyi Aleksandrian ja Konstantinopolin patriarkkojen välille. Myös selibaatti oli kiistelyn kohteena. Kuvaavaa on että väillä saavutettu kompromissi repesi 449, kun Efesoksen toisessa kirkolliskokouksessa patriarkka Flavianos tuomittiin ja hakattiin henkihieveriin alttarin edessä.[2]

Idän kirkko jäi lännen kirkosta kokonaan ulkopuolelle ja myöskin lännenkirkko jakaantui Ikonoklasmin eli kuvakiistan vuoksi vähitellen vuosien 700-1054 välillä. Lähi-itään jäänyt kirkko, Itäinen ortodoksinen kirkko sekä Paavin Rooman kirkko olivat nyt jakautuneet kolmeen suureen lahkoon. Tämän lisäksi tiedetään, että aina on ollut pieniä        ryhmiä, jotka ovat pyrkineet elämään Raamatun käskyjen mukaisesti ilman hierarkista kirkkorakennetta. Tällaisia pieniä kotiseurakuntia oli Keski-Afrikassa ja Aasian armenialaisten keskuudessa sekä Valdolaiseksi sanottuja ryhmiä Länsi-Euroopassa, jotka Paavi kukisti myöhemmin ristiretkillä vuoristossa asuvien kansojen pariin.[3]

1300-luvulla uskonpuhdistuksen ja raamatunkäännöstyön pioneeri, teologian tohtori John Wycliffe vastusti Paavin kirkkoa, selibaattia ja vääränlaista auktoriteettien kunnioittamista. Hänen kuoltuaan hänen seuraajansa joutuivat vainon kohteeksi.

Samalla vuosisadalla Jan Hus sekä hänen seuraajansa Hieronymus pyrkivät Prahasta käsin saamaan aikaiseksi reformaation katolisessa kirkossa, mutta päätyivät roviolle poltettaviksi.

1500-luvulla uskonpuhdistaja Lutherin tarina on yleisesti tunnettu. Sveitsissä Zwingly ja Ranskassa Calvin olivat vastaavasti lähes samoihin aikoihin liikkeellä. Pian näiden tapahtumien jälkeen alkoivat uskonsodat 1545-1648, johon Ruotsin kuningas pakotti mukaan jopa maatyöläisiä Suomesta sotimaan oikean opin puolesta.

Helluntaiherätyksen yksi keskeisiä hahmoja oli herätysliikkeen alkuaikoina Eino I. Manninen. Hän kirjoittaa kirjassaan Evankeliumin kaste, että ”on selvää, ettei uskonpuhdistus ollut kertakaikkinen, vaan se jäi monessa suhteessa kesken. Parhaiten sen ymmärtää, kun vertaa katolista ja luterilaista kirkkoa, niiden katkismuksia ja jumalanpalvelusmenoja ym. ja silloin havaitsee, että lukuunottamatta vanhurskauttamisoppia ne ovat suurin piirtein samastettavissa[4].

Tämän jälkeen valistusajan syntyminen (liberalismi) oli enemmän kuin ymmärrettävää.

Perfektionismi oli 600 – 1600-luvuilla vallalla ollut valtionäkemys. Sen pohjalla oli aristoteelinen ajatus, jossa valtion tehtävänä oli kasvattaa kansalaisia suurimman hyvän tuntemiseen ja tavoittelemiseen. Kirkko oli lähellä valtiota. Tällöin myös valtion tehtävä oli tukea hyveitä ja hurskasta toimintaa, jonka arvopohjaa kirkko määritteli. Kirkko oli kuitenkin 1500-luvulla ajautunut suvaitsemattomuuteen ja vainosi toisin ajattelijoita. Euroopassa elettiin samaan aikaan jo uudessa pimeydessä ja taikauskossa, jota kirkko oli pyhäinjäännöksillä ja latinalla ruokkinut.

Kirkko tarvitsi valtion suojelusta uskonnolliselle vapaudelleen uskonsotien keskellä, ja valtion päämies tarvitsi kirkon tukea valtakunnan yhdistämiseen ja moraaliseen järjestykseen. Luterilaiselle teologialle järjestely ei ollut ongelmaton, sillä samalla kun kirkoista tuli valtioiden ”uskontohuoltovirastoja”, regimentit sekoittuivat.

Maallinen ja kirkollinen olivat olleet aviopareja, mutta pitkät sodat oikean uskon puolesta väsyttivät maalliset päättäjät ja kirkot siirrettiin vallan keskiöstä hieman sivulle. Kirkko alkoi maallisen vallan sijaan tarkastella ympäristöä, jossa se toimi.

Papeista tuli 1700-luvulla maatalousneuvojia, pappiloista terveyasemia ja huoltolaitoksia. Kirkkojen valta siirtyi valtionsaleista ja kuninkaansaleista maaseutupitäjien keskelle. Siellä kirkolla oli valtaa laittaa väärintekijät vaikka jalkapuuhun. Toisaalta alueen hallitsija sai päättää, minkä tunnustuskunnan mukaan alueella uskottiin. Tämä  ratkaisu johti  yksiuskontoisten, tunnustuksellisten valtakuntien syntymiseen. Näissä maissa oli tyypillisesti valtiokirkkojärjestelmä, kuten Skandinaviassa. Hengellinen ja maallinen valta toimivat läheisessä yhteistyössä ja kirkko sai tulla osalliseksi vasallin verotuloista.

Valistuksen ajan näkemys, ettei uskonnon tullut enää olla julkisen vallan käyttäjä, ei siis syntynyt tyhjästä. Sen taustalla olivat uskonnollisten kirkko- ja tunnustuskuntien keskinäiset sekä uskonnollisten ja poliittisten johtajien väliset ristiriidat.
Valistusaikana erityisesti kulttuurieliitti asetti kyseenalaiseksi uskonnon paikan  julkisen vallan määrääjänä ja käyttäjänä. Eurooppalainen kulttuurieliitti katsoi että ollakseen todellisesti puolueeton erilaisia uskontoja ja katsomuksia kohtaan, julkisen toiminnan tuli olla maallista, uskonnollisesti tunnustuksetonta.

Länsimaissa auktoriteetteja on ollut ainakin viisi; Rooman valtakunta, paavi, Raamattu,
kuninkaat ja tsaarit sekä näiden jälkeen ihmisen oma järki ja nykyinen individualismin
nimeen vannova nihilismi, jonka kohtalo ratkaistaan näennäisdemokraattisissa kulttuurisodissa.

Reformaation ja sitä seuranneen uskonnollisen hajaannuksen jälkeistä valtionäkemystä nimitetään protektionistiseksi. Siihen liittyi ajatus luonnollisista oikeuksista, joita valtion on suojeltava (right-protecting) ja kunnioitettava (right-honouring). Nyt me elämme tämän aikakauden loppuosaa. Tilanne on jopa koominen, jos katsomme mikä kirkko on tänään Suomessa:

■       Se saa verottaa kansaa 900 miljoonalla eurolla sekä lisäksi saa valtiolta 100 miljoonaa euroa hautaustyöhön

■       Valtiopäivät avataan jumalanpalveluksella

■       Kirkko ei pääse enää päiväkoteihin, kouluihin ja yliopistot ovat lakkauttamassa jumalanpalvelukset

     Kyseesä on jonkilainen ameba-jäänne valtiokirkosta, jota tarvitaan pönkittämään valtaa seremonioiden avulla, mutta joka ei saa kertoa uskostaan valtion päiväkodeissa, kouluissa tai yliopistoissa.

Katolinen kirkko käyttää ääntä vahvasti julkisessa tilassa – se elää osittain protektionistisessa ajattelussa edelleen, mutta luterilainen kirkko on hyväksynyt regimenttiopin kautta poliittisen liberalismin. Tämä on johtanut siihen, että kirkon auktoriteettien ääni on enemmän kuultu liberaalisen tulkinnan puolesta, kuin sitä vastaan. Tämän taustalla on nähtävä myös luterilaisen kirkon tulkinta Raamatusta, jossa kulttuurit, tulkinnat ja tavat voidaan muuttaa ajan muuttuessa.

Tutkija Eino Murtorinteen mukaan maallisen regimentin näkeminen hengellisestä erillisenä ja silti Jumalan tahtomana, korosti aiempaan verrattuna maallisen vallan ja hallinnon arvoa. Tämä taas vahvisti maallisen esivallan auktoriteetin kasvua ja ruhtinaiden valtaa. Näin Lutherin tulkinta oli vaikuttamassa kansallisvaltioiden syntyyn ja kehitykseen Euroopassa. Samalla maallisen regimentin tunnustaminen Jumalan toimintakanavaksi on vahvistanut esivallan, lain ja koko yhteiskuntajärjestyksen kunnioitusta. Kuuliaisuutta näitä kohtaan on pidetty kristityn hyveenä.

Toisaalta Murtorinteen mukaan maallisen regimentin korostus on johtanut kirkossa myös maallisen esivallan tarpeettomaan korostamiseen sekä näkemykseen kirkosta maallisen esivallan alamaisena. Joskus ylenpalttinen kuuliaisuus esivallalle on johtanut kirkossa kritiikittömyyteen esivallan toimia kohtaan. Erityisesti luterilaisten kansankirkkojen hän  katsoo olleen  toisinaan  kiinnostuneempia  hyvistä suhteista maalliseen esivaltaan kuin kirkon tunnusmerkkien, evankeliumin julistamisen ja sakramenttien toimittamisen, puhtaana säilymisestä.

Mikä meni pieleen?

Lähtökohtaisesti kirkossa on valuvika. Se on rakennettu maallisen ja hengellisen vallan liitolle, jolla on hyvin vähän tekemistä Jeesuksen ja evankeliumin opetuksen kanssa. Teokraattinen kristillinen valtiomalli ei ole mahdollinen, eikä vielä Raamatun Jumalan suunnitelmissa. Hän on suunnitellut tällaisen mallin, mutta silloin Hän lähettää meille Kuninkaan. Juutalainen Menora kynttelikkö kuvaa joidenkin tulkintojen mukaan vuosituhansia. Neljäs eli keskimmäinen valo on se todellinen Valo, joka ilmestyi juutalaisen ajanlaskun mukaan noin vuonna 4000, joka on meidän ajanlaskumme nollapiste. Teokraattinen valtakunta, jossa aseet taotaan auroiksi on varsin yleisen aikakäsityksen mukaan Kunikaan toisessa tulemuksessa oleva seitsemäs vuosituhat eli sapatin ja levon aika.

Jeesus on myös Raamatun lukijoiden ja tulkitsijoiden näkemyksen mukaan se kolmas temppeli, jonka Hän sanoi rakentavansa kolmessa päivässä (ylösnousemus). Tässä temppelissä ei tehdä vääriä tulkintoja eikä ylipappimme tulkitse väärin. Tästä syystä minulle on melko yhdentekevää, mitä valtionkirkkojäännöksen piispat kulloinkin päättävät. Kulttuurisota ei tule koskaan ulottumaan viimeiseen temppeliin eikä siihen uskovia horjuteta arvottomilla päätöksillä.

22.3.2024 Ismo Valkoniemi

---

[1] Tuomo Mannermaa, Kristillisen opin vaiheet s. 14. 3.painos. Oy Gaudeamus Ab 1977.

[2] Emil Anton, Kahden virran maa, Siviilisaation ja kristinuskon Irakilainen tarina. Kirjapaja 2020.

[3] Ellen G. White, Suuri Taistelu, Muinaiset ennustukse toteutuvat silmiemme edessä. Kirjatoimi 1993.

[4] Eino Manninen, Evankeliumin kaste s. 4. Ristin Voitto 1948.

Missä mennään kristitty - ajatuksia vuoden lopussa 2018

On hyvä pysähtyä ja kysyä, missä mennään tällä hetkellä. Meno on paikoin niin sähäkkää, että maisemat jäävät huomaamatta. Aina kun pysähtyy, niin maisema näyttää entistä vieraammalta, se tuttukin. Ilmapiiri on muuttunut kolkoksi vai miksi se ei tunnu samalta kuin ennen?


Kysymykset sukupuoli-identiteetistä

Pahin kilpahuudanta alkaa olla ohi. Äänihuulet ovat käheät ja käsitykset eri sukupuolista edelleen sekavat. Sosiaalinen media on jakanut osan ihmisistä samanmielisiin kupliin, joissa tuetaan toinen toisia yhteisillä mielipiteillä. Yksi asia on varma, jakolinjat ovat syvät ja sosiaalinen media, joka lupasi yhdistää ihmiset, on ollut keskeisessä roolissa erottamassa ihmiset samanmielisiin ryhmiin ja juoksuhautoihin.

Sosiaalisen median bannit ovat arkipäivää erimielisille. Saksassa ensimmäiset oikeusjutut Facebookin banneista ovat osoittamassa bannaamiset laittomaksi, jos mittana käytetään vihapuhe-termiä. Täysin määrittelemätön vihapuhe-termi ei riitä rajoittamistoimenpiteen perusteluksi. Oikeuden mukaan kyse on puheen kontrollista, jota "virallisesti oikeassa olevat" kohdistavat eri mieltä oleviin.

Itselleni eräs kesän pettymyksiä oli Ortodoksikirkon pappien laaja linnottautuminen Yhteys-liikkeen julistukseen, jossa sanotaan että homoseksuaalisuus on synnynnäinen taipumus, ei valinta. On oikein hyväksyä kaikella tavalla ajattelevat, kokevat ja tuntevat ihmiset seurakunnan keskellä. Kohdella heitä hyvin ja tasavertaisesti, mutta kirkon ei pitäisi lausua enemmän kuin totta on. Näin ortodoksikirkko tekee, lausuessaan homoseksuaalisuuden synnynnäiseksi. Sitä se ei ole useinkaan, niiden monien tapaamieni henkilöiden kertomuksen valossa. Se ei ole aina edes lopullinen käsitys omasta suuntautuneisuudesta, vaan asiaan saattaa tulla muutoksia puoleen tai toiseen iän myötä. Eikä se ole sitä myöskään yksiselitteisesti tutkimuksen valossa. Sanoessaan niin, hyvää tarkoittava kirkko pahentaa monen tilannetta. Se hylkää monet, luulleessaan hyväksyvänsä heidät.

Islam ja maahanmuutto

Julkisen lehden nettialusta on asettanut julkaisurajoituksia myös istuville kansanedustajille, jos he ovat puhuneet maahanmuutosta tai islamista liian rohkeasti. Maahanmuuttokysymys on synnyttämässä pohjaa uudelle jytkylle, mutta samalla sen kylkeen kiinnittynyt kansallismielisyys lähestyy jopa rotuopillisia piirteitä. Ja juuri nyt, samassa paketissa antisemitismi on tutkimusten mukaan Euroopassa korkeamalla tasolla kuin koskaan aiemmin, toisen maailmansodan jälkeen.

Euroopaan tuli noin miljoona pakolaista 2015. Turkkiin heitä on tullut hyvinkin jo 4 miljoonaa. Alan kallistua itse sille kannalle, että täällä olevat maahanmuuttajat eivät pääsääntöisesti esitä kääntyneensä kristinuskoon, vaan he kääntyvät, jos kääntyvät. Tällaisia maahanmuuttajia on arviolta 2000 Suomessa. He ovat myös täällä vainottuja ja pilkattuja heti tämän tehtyään. Turkissa kristinuskoon kääntyneitä on vielä enemmän. Siellä voidaan jo puhua herätyksestä ja siellä asiaan suhtaudutaan fanaattisen kielteisesti muslimien taholta, mutta ilmiö ei ole pysähtymässä. Vaikuttaa siltä, että valtaisat ihmisryhmät löytävät kristinuskon, samaan aikaan kun länsimainen kristillisyys heikkoudessaan kumartaa ja tasoittaa tietä islamille ja muille uskonnoille - ettei vain loukkaisi ketään.

Liberalismi ja konservatismi

Kuten olen aiemminkin sanonut, tuntui hetken kuin olisi jyrän alle jäänyt. Valtaisa liberaalinen hyökyaalto vyöryi ylitsemme ja muutti lait ja asetukset, avioliiton ja sukupuolet. Painoi terävällä korkokengällään klassisen kristinuskon maanrakoon, piipittämään sieltä vapaan seksuaalisuuden vaaroista ja muistuttamaan tuhansien vuosien avioliittokäsityksistä.

Eurooppa oli valinnut tiensä ja Unionin integraation arvopohjaksi on valittu uusi liberalismi, ainakin ihanteena, vaikka hyvin tiedettiin että Etelä-Euroopan katolisilla alueilla muutos tulisi olemaan hidasta. Yhdysvaltojen Barak Obama ihasteli Eurooppalaisia arvoja ja molemmat mantereet tukivat toisiaan. Valkoinen talo valaistiin sateenkaaren väreihin ja juhlittiin näyttävästi vapautta.

Hanke oli kuitenkin enemmän eliitin ja median, kuin kansan. Vaikka koko mediakoneisto oli sitä tukemassa, niin kuitenkin amerikassa tapahtui vallanvaihto, Britanniassa Brexit, Unkari, Puola ja monet muutkin Itä-Euroopan maat alkoivat sulkeutua liberalismin ihanteelle. Ja kaiken tämän päälle, Kanadasta nousi älykkö, professori Jordan Peterson, joka hetken kuin yksittäisenä airueena kävi taistoon suurta koneistoa vastaan ja osin voitti sen. Vai kuinka pitäisi kuvata ilmiötä, joka hänen ympärilleen syntyi.

Kaikki tämä tapahtui siksi, että kansan syvät rivit eivät olleet muutoksissa mukana. He puristivat kättä nyrkkiin ja odottivat tilaisuuttaan. Sitä, joka ehkä näkyy tulevissa vaaleissa ja vielä monien länsimaiden elämässä. Tätä kirjoittaessani Ranskassa on käynnissä ennätysmäiset mielenosoitukset, Belgian hallitus on kaatunut ja Euroopan komission puheenjohtaja Juncker seilaa kännissä milloin missäkin. Jos rinnalle laitetaan Euroopan johtaja ja amerikan johtaja, emme voi ampua merten yli.

Kristillisyys Suomessa

Uskon, että kirkon piirissä tapahtuu nyt enemmän kuin vapaissa suunnissa. Kotiverkosto-seurakunta ja kirkon herätysliikkeet saavat rinnalleen uskonsa uudistavia kirkkoherroja, paitsi alueilla joissa liberaalit voimat ovat keskittäneet huomionsa ja hyödyntäneet alhaista äänestysprosenttia, kuten Helsingin Kalliossa.

Helluntaiherätys järjestäytyy ja kirkollistuu, vapaakirkko toimii oman allianssihenkisen näkynsä pohjalta ja voi varsin hyvin, mutta ei synnytä herätystä, uuskarismaattisten seurakuntien terä on poissa, mutta hyvin vapaasti järjestyneet ei-formaalit nuorten aikuisten seurakunnat kasvavat, ne jotka muistuttavat kirkon Kotiverkostoa. Tällaisten ryhmät ovat nimeltään usein pysäkkejä, satamia, lataamoja, stationeja ja niin edelleen. Niissä tervehenkinen kristillisyys, hyvä musiikki, lasten ja aikuisten läsnä olo ja rentomeininki ja yhdessäolo Hyvän Sanoman äärellä muodostavat toimivan rungon. Ne eivät kuulu mihinkään tai ovat väljästi jonkun suuremman alla.

Myöskin Hillsong-tyyppinen seurakuntarakenne ja lähestymistapa ovat muuttaneet Helsingin Filan ja osin jopa Helsingin Saalem-seurakunnan tapaa toimia. Ne ovat kuitenkin opillisesti itsenäisiä ja enemmän omaksuneet joitakin uusia kulttuurisia tapoja osana toimintaa, kuin suoraa oppia.

Sosiaali- ja lähimmäistyö, jonka alkuperäinen nimi on ollut diakoniatyö, voi nyt paremmin kuin vuosiin ja vuosikymmeniin. Sadat seurakunnat järjestävät erilaisia ruokailu- ja ruoanjakotapoja ja niiden yhteydessä muutakin toimintaa. Vapaakirkollinen Viadia ry on malliesimerkki siitä, kuinka kirkkokunta rakentaa tyhjästä 10 vuodessa mittavan valtakunnallisen diakoniatyön. Kirkko tekee sitä edelleen suuressa mittakaavassa ja suurella sydämellä. Helluntaiseurakunnat ovat myös heränneet, mutta eivät niin järjestäytyneesti kuin vapaakirkolliset ja adventistit.

Maahanmuuttajatyö tuottaa hedelmiä, siis hengellistä tulosta. Patmoksessa työskentelevät Helena ja Timo Keskitalo ovat tehneet pinnan alla uskomattoman hyvää työtä, toki ei vain Patmoksen nimissä vaan eri seurakuntien ja kansainvälisen seurakunnan kauttakin.

Lopunajat

Tilanne Israelin, Syyrian ja koko Lähi-Idän alueella on jatkuvasti jännittävä. Löydämme helposti raamatusta ennustuksia, jotka antavat meille oikeuden arvioida aikaa jossa elämme. Hesekielin kirjan 38 luku on ollut minullakin esillä useasti, monien muiden Raamatun lukujen kera. Jollakin tavalla Hilja Aaltosen ajatukset kirkon herätyksestä, nuo mainitsemani Raamatun luvut, puhumattakaan David Wilkersonin ja monien muiden edesmenneinen Jumalan palvelijoiden ajatuksista ovat mielessä. Kuitenkin niin, että me emme voi tietää aikoja ja hetkiä. Nyt vuosi vaihtuu ja aamuisin meillä on lupa pyytää Herran siunausta päiväämme! Jatketaan työtä ja pidetään kiinni niistä asioista, jotka meille voimaa antavat.

19.12.2018  Ismo Valkoniemi

Yhteiskunnallinen avioliitto menettää merkityksensä

Kristillisessä perinteessä miehen ja naisen välisen liiton tärkein elementti on Jumalan siunauksen saaminen yhteiselle elämälle. Yhteiskunnallinen merkitys on tukenut kristillistä maailmankuvaa antamalla avioliitolle myös lainsuomia oikeuksia.
Oikeusministeri Tuija Braxin käynnistämä valmistelu tekee yhteiskunnallisen avioliittoinstitution sukupuolineutraaliksi ja on avaamassa avioliitto-oikeuden myös samaa sukupuolta oleville.

Sinä päivänä kun näin tapahtuu, minulle yhteiskunnan sallima avioliitto menettää merkityksensä. Kyse on sen jälkeen vain yhteiskunnan antamasta nimikkeestä, joka ei merkitse mitään muuta kuin juridiikkaa. Sen jälkeen minulle ja vaimolleni Päiville on aivan yhdentekevää, olemmeko yhteiskunnan tarkoittamalla tavalla naimisissa vai emme. Aion tutkia juridiikka sekä keskustella seurakuntien ja kristillisten piirien kanssa, selvittääkeni onko yhteiskunnallinen avioliitto enää tarpeen kohdallamme. Voimme samalla vahvistaa liittomme vaikkapa puolimatkan siunauksella. Ehkä sinä päivänä olisi syytä purkaa yhteiskunnallinen, ns. valtion avioliitto, sillä ainoa asia joka koko instituutiossa on merkinnyt meille kaikkea ja joka sai meidät jo 1981 avioitumaan, oli tapahtuman kristillinen, raamattuun ja siksi mielestämme Jumalan antamaan ohjeeseen liittyvä seikka. Halusimme Jumalan silmien edessä antaa lupauksen toisillemme pysyvästä suhteesta, johon pyysimme Hänen siunaustaan.

Emme me menneet juridiikan vuoksi avioliittoon, vaan uskon vuoksi. Ei meitä vaivannut se, että opiskelijoina tukemme pienenivät avioliittoratkaisun vuoksi. Kyse oli uskoon liittyvästä ideologiasta, ei juridiikasta, ei oikeuksista - vaan rakkaudesta Jumalan Sanaan ja toisiimme.

Ismo Valkoniemi