Ajatuksia Jordan Petersonista – ilmiön takana oli sosiologinen tilaus

Ihmiskunta joutuu aika ajoin voimakkaiden ideologioiden vaikutusten alle, jotka ovat tiedon korvikkeita. Niiden starttimottorina on voimakas julistus, jonka imussa saadaan aikaiseksi valtaisa kiihko, jonka vierellä leijuvat vihan pilvet. Ideologiat pyyhkivät maata julistaen totuuttaan niin kauan, kun alkaa käydä ilmeiseksi, että kyse on haavekuvasta.

Kommunismi ja marxismi eri muodoissaan on ollut osa vasemmistolaista ideologiaa, jonka kehystarinassa olivat orjuutetut, rikkaiden sortamat ja riistämät tavalliset työläiset. Vaikka tämä lähtökohtaisesti pitäisikin osittain paikkansa, ratkaisukeinot ovat olleet utopisia. Luvattu maa on paikka, jossa kaikki jakavat tasan keskenään omaisuutensa ja valta on matalimmalla tasolla. Proloteriaatin diktatuurissa johtajat löytyivät hyvin pian ja kurinpito oli entistä ankarampaa. Rikkaiden palkkasorron sijaan tilalle astuivat murhat, toisinajattelijoiden vaientamiset siirtämällä valtaisia väkimääriä maan perukoille pakkotyöhön sekä täydellinen epäluulon ilmapiiri, jossa naapurit valvoivat toisiaan. Samaan aikaan oli parempi luokka jo syntynyt uudessa järjestelmässä ja jako rikkaisiin ja köyhiin oli jälleen voimassa.

60-luvulla tämä ideologia oli vielä niin voimissaan, että tuolloin suomalaisissakin yliopistoissa opiskelevat nuoret näkivät tässä uuden maailmanjärjestyksen. Yliopistoissa vainottiin konservatiivisia kristittyjä ja niitä, jotka eivät nielleet siltä istumalta vasemmistolaista näkemystä. Suolaaminen tapahtui rauhanomaisemmin kuin naapurimaassa, mutta monia sielunkipuja ihmiset kantavat näistä ajoista tänäänkin.

Aika ajoin Euroopan unioni tähtilippuineen sai ideologisen viitan. EU:n sisäpiirissä Suomi liukuisi kohti Keski-Eurooppaa ja Feta-tomaatit kulkisivat kauppaan tuoreena ja ”kotimaisina” hetkessä. Kansojen vapaa liikkuvuus ja kaupanvaihto toimisi häiriöttä, tuottaen paratiisimaiset olosuhteet ja loputtomasti rikkautta, vaurautta ja turvallisuutta. On totta, että meillä menee EU:sta huolimatta varsin hyvin. Saksalla menee erityisen hyvin EU:n vuoksi, sillä se on kerännyt rusinat pullasta, mutta Etelä-Eurooppa kärsii vakavasta pitkäkestoisesta taantumasta ja vapaaliikkuvuus on tuonut meillekin vakavia huume- ja maahanmuuttokysymyksiä, joista ennen emme tienneet mitään. Täydellinen katastrofi EU ei ole ollut, mutta ei myöskään sen kaltainen menestystarina, kuin meille kerrottiin. Tämä johtuu juuri siitä ideologiasta, joka ylitti arkitotuuden.

Identiteettipolitiikassa liberaalit arvot ovat viime vuosina muodostaneet voimakkaan liberaalin aallon, joka lähti liikkeelle Barack Obaman amerikasta ja pyyhki yli läntisen Euroopan, aina Suomeen saakka. Sen myötä avioliittokäsitys muuttui ja voimakas keskustelu lukuisista sukupuolista on täyttänyt julkisen tilan. Jopa kirkollisissa vaaleissa syksyllä 2018, ehdokkailta kysytään, oletko a) mies, b) nainen vai c) muu sukupuolinen. Tämä siitäkin huolimatta, että Suomen lainsäädäntö ei tunne kuin miehen ja naisen sekä vielä vähemmän kirkko virallisine kannanottoineen. Edes pieni tätä ajatusvirtaa kritisoiva mielipide menneisyydessäsi, voi katkaista urasi ja tulevaisuutesi. Näin kävi keväällä 2018 vasta valitulle Porin Jazzin toimitusjohtajalle Aki Ruotsalolle, jonka ura katkesi ensimmäiseen työviikkoon, kun esille nousi hänen vanha ja maltillinen kirjoituksensa, joka ei aivan varauksetta tukenut kaikkia uusia näkemyksiä. Tällaista ilmapiiriä on hyvin perustein voitava kutsua uusmarxistiseksi, sillä sen toimintatavat muistuttavat marxistisen venäjän mielipidepuhdistuksia.

Liberaali identiteettipolitiikka oli keskeisessä roolissa Jordan Peterson ilmiön syntyyn. Petersonin mukaan 1960-luvun jälkeen postmodernit filosofit ja sosiologit väittivät hylänneensä kommunismin ja marxilaisuuden, mutta todellisuudessa rakensivatkin sen päälle ja laajensivat sitä. Luokkataistelu ei toiminut konservatiiviseen porvaristoon, joten työväen sijaan nostettiin uusi joukko sorrettuja. Liberaali identiteettipolitiikka avasi rajattomat mahdollisuudet, sillä jokainen meistä on jollain tavalla ”sorrettu”, vaikka sitten ulkonäön, seksuaali-identiteetin, iän, syntyperän, uskonnon, sukupuolen, historian, kulkuvälineen, rodun, asuinpaikan tai minkä tahansa perusteella. Kun Kanadan sosialistihallitus sääti lain, että ihmisiä, jotka kokevat olevansa muun sukupuolisia on alettava kutsua tätä varten käyttöön otetulla uudella persoonapronominilla, Jordan Peterson kieltäytyi. Asiasta nousseen kohun myötä hänen ajattelunsa tuli tunnetuksi ja nosti hänet valtamedian pääkanaville, youtube-kanavan supertähdeksi sekä maailmanluokan kirjailijaksi.

Psykologian tohtori Norman Doidge mainitsee Jordan Petersonin 12 elämänohjetta -kirjan esipuheessa, että Millenium sukupolvi (vuosituhannen vaihteessa syntyneet) on ensimmäinen, jolle on opetettu moraalikysymyksissä samanaikaisesti kaksi ristiriitaiselta vaikuttavaa ajatusta kouluissa, collegeissa ja yliopistoissa. Liberaali ja konservatiivinen (perinteinen). Kokonainen sukupolvi on kasvanut vailla ”käytännön viisautta”, vaikka heille vakuutetaan että he ovat oppinein sukupolvi koskaan. Mutta se mitä heille opetetaan, on pitkälti tietoa ilman toimivan käytännön sovellutusta. Se on pitkälti relativismia, jossa totuus on suhteellista ja totuuksia on loputon määrä. Tällainen moraalirelativismi synnyttää tyhjyyttä ja kaaosta ja se lisää nihilismiä ja epätoivoa. Juuri tähän saumaan syntyy ilmiö Jordan Petersonista. Kypsässä iässä oleva professori, joka kertoo, että se mitä ennen tehtiin ei ollut huonoa ja toimimatonta, vaan monien sukupolvien parhaat havainnot. Säännöt eivät ole olleet kiusaamista varten, vaan parasta mahdollista elämistä varten. Perinteiset arvot eivät ole vanhanaikaisuutta, vaan kestävyyttä ja selviytymistä varten.

Olin 11.11.2018 katsomassa ja kuuntelemassa ilmiön takana olevaa professori Petersonia Kulttuuritalolla, koska sain isäinpäivälahjaksi liput. En olisi varmasti itse hankkinut lippuja, mutta mieluisa kokemus tämä lahja oli kaikkinensa. Hän oli lupautunut toistamiseen Suomeen viikon sisällä, koska ensimmäinen tilaisuus myytiin loppuun. Niin kävi toisenkin kerran, kuten jokaisessa Eurooppalaisessa suurkaupungissa. Lyhyen kiertueensa aikana Eurooppalaisia nuoria oli tilaisuuksissa yhteensä 250 000 henkilöä. Arviolta 30 ikävuoden molemmin puolin olevassa yleisössä 60% oli miehiä ja 40% naisia. Tämä oli sekä oma, että järjestäjän arvio. Myös yksin tulleita nuoria naisia näkyi yleisössä. Halvin lippukaterkoria oli 65 euroa ja kallein 200 euroa, joita oli tarjolla 150 kpl. Tuohon kalleimpaan kategoriaan liittyi tapaaminen tilaisuuden jälkeen.

Kun useamman kerran tilaisuuden aikana yleisö nousi taputtamaan, aloin pohtimaan miksi ilmiöön on syntymässä henkilöpalvonnan elementtejä. Päädyin kuitenkin siihen, että kyse oli kunnioituksesta. Peterson oli vastannut siihen tarpeeseen, niihin kysymyksiin ja siihen kaaokseen ja hämmennykseen, johon nuoret olivat joutuneet. Aavistuksen hengellistäen totean, että Raamatun mukaan 'kivetkin huutavat'. Tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa on syntynyt tarve, jota professori Peterson täyttää.
Kirkko on yrittänyt puhutella nuoria aikuisia, mutta nähnyt vain liberaalin, poliittisesti usein vihervasemmistolaisen aatemaailman puhuttelutavaksi. Viimeistään nyt jokaisen pitäisi ymmärtää, että meillä on kasvava joukko nuoria, jotka eivät saa vastauksia uusista elämän perusteita muuttavista arvoista, vaan he kaipaavat selkeää viestiä paljon näitä kestävämmistä ja pidempi kestoisista arvoista.

Kaksituntiset monologit suhteellisen haastavalla englanninkielellä ovat vaikeita lähes kaikille, mutta eivät niille joiden sydän janoaa kuulla ontologisista tosiasioista, kestävistä arvoista ja ideologioita torjuvasta maalaisjärjestä. Ilmiö Peterson täyttää tyhjiötä joka syntyi totuuden jälkeisessä ajassa.

12.11.2018 Ismo Valkoniemi

Uskotko siihen mitä sinulle kerrotaan? Tiedätkö mihin uskot?

Keskustelu tiedon ja uskon rajasta on yhteiskunnassamme vääristynyttä. Valtaosa suomalaisista uskoo tietävänsä, josta käsin he katsovat omaavansa oikeuden naureskella niille, jotka rohkenevat poiketa valtavirran tiedoksi naamioidusta käsityksestä. Presidentinvaaleissa Laura Huhtasaari sai osakseen kohtuullisen voimakasta, hieman pilkallistakin naurua, hänen tunnustauduttua evoluutioteorian kriitikoksi.

Meillä vallitsee voimakkaan vääristynyt todellisuuskäsitys, jota voitaisiin kutsua yleiseksi tiedeuskoksi. Suhtaudun vakavasti tieteen tekemiseen, enkä tule tässä kirjoituksessa esittämään mitään pseudotieteellisiä teorioita. Jos puhun uskostani, niin mainitsen sen. Päämääräni on puhtaasti saattaa vallitsevat tietoteoriat ja ihmisen tiedon rajat oikeaan mittasuhteeseen.

Aloitetaan kevyesti käymällä läpi CERN tutkimuslaitoksen viimevuosien prosesseja. CERN on Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus, joka on perustettu 1954. Tutkimuskeskuksessa on rahoittajajäsenenä 22 valtiota, myös Suomi. Laitoksen budjetti on tällä hetkellä noin 1,1 miljardia euroa vuodessa. Tähän asti laitoksen yhteenlaskettu rahamäärä, joka siihen on sijoitettu, vastaa Suomen valtion vuosittaista budjettia eli yli 50 miljardia euroa.

Vuosina 2012 – 2014 laitoksessa tehtiin kokeita, joilla etsittiin muun muassa Higgsin Botonia. Tuolloin lehdet kirjoittivat näyttävästi tämän jumalpartikkeliksi kuvatun hiukkasen etsintää ja analysointia, muun muassa Keski-Suomalinen lehti kirjoitti: ”Cern tutkijat uskovat löytäneensä ”jumalhiukkasen”[1].
Partikkelin löytyminen olisi tärkeätä, jotta se todistaisi materian ja antimaterian erilaisen painon, erilaisen latauksen tai varauksen tai nyt viimeksi, jotakin eroa edes magneettisuudessa.
Antimateria eli antiaine on ainetta, joka koostuu antihiukkasista. Antihiukkasella on tavalliseen hiukkaseen nähden vastakkainen sähkövaraus ja muut hiukkasfysikaaliset kvanttiluvut. Esimerkiksi normaali vetyatomi koostuu protonista ja sitä kiertävästä elektronista, kun taas antivety koostuu negatiivisesti varautuneesta antiprotonista ja positiivisesti varautuneesta positronista.
Joutuessaan kosketuksiin normaalin hiukkasen kanssa sekä antihiukkanen että hiukkanen tuhoutuvat annihilaationa tunnetussa reaktiossa ja molempien hiukkasten energiat vapautuvat sähkömagneettisena säteilynä. Annihilaatiossa vapautuva energia voidaan laskea kaavalla E=mc2.

Itse asiassa alkuräjähdyksen pohjallakin on olettamus näiden eroavaisuuksista, samoin kuin painovoimateoriassa. Mikäli ne olisivat täysin identtisiä, nykyisillä teorioilla ei voitaisi selittää maailmankaikkeuden olemassaoloa. Itseasiassa tutkijat joutuisivat toteamaan, että meidän ei pitäisi edes olla olemassa.

Valtavalla vauhdilla kiihdytetyt protonit laitettiin pyörimään 100 metriä maanpinnan alapuolella olevaan 27 kilometriä pitkään kiihdytysspiraaliin Sveitsin ja Ranskan rajamaille, lähelle Geneveä, paikkaan jossa CERN sijaitsee. Kaikkinensa noin 100 kokeellista fyysikkoa tekivät töitä vuosia. Viimein lokakuussa 2017 saimme tuon lähes 8 miljardia euroa tuottaneen kokeen tuloksen. Sen mukaan maailmankaikkeutta ei pitäisi olla olemassakaan, sillä materia ja antimateria ovat täysin symmetrisiä. Tekniikan Maailma -lehti on yksi niistä harvoista suomalaisista lehdistä, jotka kirjoittivat tästä 24.10.2017: "Maailmankaikkeutta ei pitäisi olla olemassa, tutkijat sanovat – Uusi tutkimus syventää mysteeriä", otsikoi TM.[2] Muu media on ollut suhteellisen hiljaa tästä löydöksestä, koska uutinen horjuttaa uskoa, sitä uskoa jota on pidetty lopullisena totena. Sitä, joka selittää maailmat, jumalat ja ihmiset.

Kun teoreettisen fysiikan tutkijat, Einstein ja hänen seuraajansa, ovat laskeneet monimutkaisia laskelmia maailmankaikkeuden olemuksesta, se on nimensä mukaisesti teoreettista fysiikkaa. Kokeellinen fysiikka ei ole voinut vahvistaa näitä tuloksia siten, että niitä voitaisiin veilä pitää täysin totena. Niitä pidetään parhaimpina ajateltavissa olevina teorioina, mutta niistä puhutaan faktana.

Onko tiede tietoa vai sisältääkö se myös uskoa, uskomuksia ja olettamuksia?

Puhtaasti luonnontieteellisen näkemyksen mukaan me ihmiset olemme vettä, kalsiumia ja orgaanisia molekyylejä. Vaikka tämä voidaan todistaa luonnontieteellisesti, jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, että me olemme paljon enemmän ja että näiden mainittujen aineiden koossa pysyminen vain tietyn lyhyen ajanjakson ajan, liikkuvan, elävän, hengittävän ja tutkivan itseään vaikkapa mikroskoopilla. Ihminen voi ihmetellä, mikä ja kuka hän on ja miksi hän on? Tämä on suunnaton ihme. Aivan kuin nämä aineet kokoontuisivat määrätyksi ajaksi elämään ja lisääntymään, ajattelemaan, suremaan, iloitsemaan ja lopulta kuolemaan. Miksi - on paljon suurempi kysymys, kuin vastaaminen siihen mistä aineista koostumme.

Kun tietouskova maailman kansalainen nauraa toiselle, sellaiselle, joka kysyy, miksi maailmankaikkeus ylipäänsä on olemassa, ja miksi me – vettä, kalsiumia ja orgaanisia molekyylejä – olemme täällä hetken hillumassa, hän itseasiassa olettaa, että luonnontiede on kertonut kaiken, mitä todellisuudesta voidaan tietää. Jollakin omituisella tavalla kansalaisen mielestä luonnontiede myös kyseenalaistaa uskon ja uskonnot.

Kysymys on myös menetelmästä. Nauru tuntuu hyytyvän, kun tiedemies alkaa puhua metafysiikasta ja multiversumeista eli yliluonnollisista ja selittämättömistä ilmiöistä ja sellaista ulottuvuuksista, joita on vaikea edes käsitteenä ymmärtää. Näitä olettamuksia toisista maailmoista eivät tee enää vain kristityt, vaan myöskin filosofien lisäksi fyysikot ja kosmologit. Onko niin, että vain jälkimmäiset tietävät ja ensimmäiset uskovat. Ei, kyllä kaikki tiede edellyttää olettamuksia, uskomuksia ja uskoa, hyvinkin paljon. Miksi sitten nauramme vain kristityille tai niille, jotka eivät voi uskoa evoluutioteoriaan sellaisenaan? Epäilihän Darwinkin, että voiko hänen ajatuksensa olla sittenkään oikea, koska hän polveutuu apinasta, eikä apinasta polveutuvan ajattelu ole kuitenkaan riittävän loogista ja älyllistä.

Nyt puhun uskostani käsin, ilmoitan, kuten aluksi lupasin. Ehkä siksi, että jos Raamatun Jumala on olemassa, me pelkäämme – koska emme tunne tai ymmärrä Hänen olemustaan, Hänen rakkauttaan, Hänen läsnäoloaan, Hänen kykyjään. Rakkaus, joka ilmenee Hänen teossaan ihmiskuntaa kohtaan on myös vaikea ottaa vastaan. Miksi minun pitäisi? Enkö voisi olla tietoni varassa? Voisiko kertomus, että Hän rakasti maailmaa niin, että antoi ainoan Poikansa? Voisiko se olla  mahdollista, että jokainen voisi olla yhteydessä Häneen, hyväksyttynä, koska hyväksyntä ei riipu meidän erinomaisuudestamme, vaan siitä että Hän valitsi meidät, sovitustyön erinomaisuudesta, ei meidän tiedoistamme, ei meidän älystämme, eikä meidän tyhmyydestämme. Näin uskon, kyse on Hänen teostaan, jota emme voi mitätöidä.

19.2.2018 Ismo Valkoniemi

---

[1] https://www.ksml.fi/ulkomaat/Cernin-tutkijat-uskovat-l%C3%B6yt%C3%A4neens%C3%A4-jumalhiukkasen/183252

[2] https://tekniikanmaailma.fi/maailmankaikkeutta-ei-pitaisi-olla-olemassa-tutkijat-sanovat-uusi-tutkimus-syventaa-mysteeria/

Ideologin ongelmat

Olen idealisti, etenkin sen jälkeen kun aloin ymmärtää että juuri ideamaailmasta käsin elämälläni on perusta. Varmaankin kaikkina ikäkausina perustana on ollut joku idea maailmasta ja omista tavoitteistani, mutta nuoruuden ja nuoren aikuisen perusta, jossa keskeistä oli "oma ansaintalogiikka", maksimaalinen hyöty ja menestyminen, ei tarjonnut iloa kuin -90/-91 lamaan asti.

Pienellä paikalla, suurissa ongelmissa hahmotin ideamaailmani pettäneen ja sen kautta joutuneeni keskelle vaikeuksia. Tässä samassa sopassa kiehui valtaisa joukko ekonomisteja ja yrittäjiä sekä tavallisia kansalaisia, jotka olivat saaneet lainaa määrättömästi ylelliseen elämiseen.

Uusi kestävä ideaali Jumalan valtakunnasta on tarjonnut pohdittavaa ja purtavaa jo 24 vuotta. Seuraavat lamat menivät jo heittäen ja mitkään sodat, myrskyt tai tsunamit eivät ole järkyttäneet maailmankuvaani. Omalta puoleltani koen eläväni suhteessa, jonka toinen osapuoli on pohjaton Hyvyys ja Oikeudenmukaisuus. Tässä suhteessa kasvaminen on ollut sekä kipeätä että turvallista. Se on tuonut myös mielekkäitä tehtäviä, jotka eivät näytä loppuvan, mutta se aiheuttaa jatkuvasti myös konflikteja maailmankuvien törmätessä.

Olen ollut innostunut kristillisestä päihde- ja sosiaalityöstä, jossa tästä ideaalista käsin on ollut riemullista tehdä työtä. Mutta jos tämän työn pariin tai muuhun kristilliseen aatteelliseen työhön alkaa kantautua ajatuksia, jotka huonosti istuvat aatteellisen toiminnan kanssa, minusta tulee ikävä ideologi. Suurten ansiotulojen perusteleminen vertailemalla sitä yrityselämän tai tulospalkkaus, eivät sytytä aatteelista idealistia. Suuret tulot aatteellisessa toiminnassa vahingoittavat koko sektoria, etenkin kun niihin oikeutetusti julkisuudessa puututaan. Vielä rahaakin suurempi ongelma aatteelliselle sektorille on aatteen kadottaminen. Silloin koko kantava pääoma on menetetty.

Kasvaessaan järjestöt, kirkot ja seurakunnat laitostuvat, jäykistyvät ja ideologialle ei ole enää sijaa. Uskonpuhdistuksen tehtävä on ideologian palauttaminen, ideaalin ottaminen kantavaksi rakenteen sijaan. Tänään olisi paljon tilaa uskonpuhdistukselle, protestisuudelle josta protestanttisuus sai nimensä, niin järjestöissä, kuin kristillisissä seurakunnissa ja kirkoissa.