Rehellinen ja suora kristitty: Puhetta seurakunnasta ja siellä haavoittuneista

Rehellinen ja suora. Ensimmäinen on tavoiteltu ja pidetty piirre, jälkimmäisestä ei niinkään pidetä. Mutta väitän, että niitä ei voi erottaa toisistaan. Ollaksesi rehellinen, sinun pitää olla myös suora. Kun tähän lisätään vielä sana kristitty, tulee uusi ulottuvuus mukaan - kolmas. Nimittäin ensimmäisestä olet vastuussa itsellesi, toisesta yhteisölle jossa elät ja kolmannesta Jumalalle.

Näen valtavasti haasteita, joista tulisi puhua, mutta joista puuttuu puhumisen kulttuuri. Kristillisessä seurakunnassa, tarkoitan laajaa ymmärrystä kristillisistä piireistä, on asioita joista vaietaan. Tietenkin niitä on kaikissa yhteisöissä. Täydellisesti avoimia yhteisöjä tuskin on olemassakaan. Emme kenties kestäisi sellaisen keskellä.

Yksi teema, josta on puhuttava, on uskonnollisen toiminnan haavoittamat. On surullista huomata, kuinka paljon uskovaisten kotien nuoria elää vakavasti haavoitettuina ja katkeroituneina. Minulla ei ole tilastollista tietoa käytössä, joten nyt puhun kokemuksesta joka on syntynyt työni kautta. Kun nuorista asiakkaista liian moni on taustaltaan uskovasta kodista, se korreloi todellisesta ongelmasta. Jokin on mennyt usko-projektiossa pieleen, jos nuori on väsynyt uskovan isän väkivaltaiseen käytökseen, toinen on ajettu kodista kadulle liian nuorena siksi, että hän ei kykene elämään kypsää uskovaisen ihmisen elämää ja kolmas on väsynyt vain ulospäin näyttäytyvään pyhään kulissiin, jonka alla piilee taloudellisia väärinkäytöksiä, perheen nimissä otettuja pelivelkoja ja pettämistä.
Ainoa tapa kohdata nuori on puhua avoimesti kristittyjen pienuudesta, heikoista vanhemmista ja haavottuneista sukupolvista, sekä ottaa nuori kokemuksineen todesta. Hän tarvitsee toisenlaista kuvaa kristityistä. Sitä, joka ei puolustele vääryyttä ja väärintekemistä, vaan tilanteen vakavuuden mukaan toimii piittaamatta siitä, onko joku kulissi kaadettava.

Toinen teema on seurakunta, jota jo aiemmassa blogissani käsittelin. Voit lukea sen pohjatekstiksi, jos haluat, aion nimittäin jatkaa siitä mihin se päättyi. Elämän mittaisessa, ajan kestävässä uskossa, meidän ei tule rakentaa elämäämme, eikä seurakuntaelämäämme hengellisen musiikin varaan, ei ylistyksen varaan, ei taidokkaiden puhujien varaan, ei parannuskokemusten varaan, ei ihmeiden varaan, ei temppujen varaan, ei profetioiden varaan, ei kielillä puhumisen varaan, ei sukumme päätösten varaan, ei isiemme perinteen varaan, ei Lutherin varaan, ei tunnustuskirjojen varaan, vaan Kristuksen varaan.
Voimme myös katsoa sitä, mikä on kestänyt aikaa. Ortodoksisuus on yksi vanhimmista kristinuskon suuntauksista. Hieman oikaisten voidaan todeta, että sen tapa rakentaa seurakuntia ja etenkin ylläpitää niitä on kestänyt aikaa noin 2000 vuotta. Tällä tavalla vertaillen katolisuus on myös varsin kestävää. Protestanttisessa kristillisyydessä aikajänne on lyhyempi, mutta niin on muutoksetkin suurempia. Helluntailaisuudessa eletään nyt murroksen aikaa. Monissa seurakunnissa sukupolvenvaihdos teettää suuria ongelmia. Sen myötä, vaihtuu kulttuuri joko seurakunnan sisällä tai seurakunta kuolee ja kulttuuri katoaa sen ulkopuolelle. Vaihtoehtoa ei näytä tälle kehitykselle olevan. Jos tätä katsotaan eteenpäin, se laittaa kysymään, mitä tapahtuu aina 10 - 30 vuoden välein. Pirstoutuminen, kulttuurin hajoaminen ja uusi ryhmä.

Olen jo päätöksen tehnyt omalta osaltani. Elän nyt useammassa seurakuntatodellisuudessa, mutta aikaa myöden joudun valitsemaan sen mihin uskon eniten. Nyt se näyttäisi olevan uudelleen järjestäytyvä protestanttinen kirkko-liike. Sellainen, joka pitää kiini sanasta, viettää ehtoollisjumalanpalvelusta, jossa Sanaa oikein saarnataan, vähintään kerran kuukaudessa, luo järjestelmän jossa on papit ja diakonit, mutta ei tee kompromissejä aikalaisten vaatimuksesta Raamatun opetusten suhteen. Jumalan Sana on kirjoitettu siten kuin se on ja niin se on saarnattava. Armoa ei voi ymmärtää, jos ei ymmärrä että on syntinen. Syntiä ei voi ymmärtää, jos ei synnistä saarnata. Pitää olla rehellinen ja suora kristitty, vaikka kulissit kaatuisivat.

12.2.2018 Ismo Valkoniemi

Mikä on seurakunta?

VANHOISTA TEKSTEISTÄ NOUSEVA MÄÄRITTELY

VT:n seurakuntaa tarkoittava sana on qaahal (5 Moos 9:10). Sillä tarkoitetaan nimenomaan Israelin kansaa, Jumalan kansaa tai sen osaa, jota yhdistää kansana yksi Jumala ja hänen käskynsä. UT:ssa se on käännetty kreikkalaisella sanalla ekklesia (Apt 7:38), joka tarkoittaa uloskutsuttua joukkoa. Uuden testamentin maailmasta uloskutsuttujen Jeesuksen seuraajien esikuva on Egyptistä uloskutsuttu Israel. Alkuseurakunnalla oli käytössä aramean kielinen seurakunta-sana. עדתא , ’ed’ta , hebreassa ad’ata, sanatarkasti 'kunnes Hän tulee'. Maailmasta 'uloskutsutut' ovat samalla niitä, jotka aktiivisesti odottivat Hänen paluutaan. 1Kor. sanoin, "Te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti, kun Hän tulee”.

Alkuseurakunta oli yhteisö, joka järjestäytyi ja otti myös sosiaalis-taloudellisen vastuun seurakuntalaisista. Apostolintekojen alkuseurakunnan jälkeen, Paavalin perustamat seurakunnat eivät menneet omaisuuden jaossa yhtä pitkälle, mutta myös niissä ihanteena oli heikkojen tukeminen, köyhien auttaminen Jeesuksen viitoittaman opetuksen ja esimerkkien valossa. Niin pitkälle kuin Raamattua voidaan seurata, kyse on on ollut yhteisöistä, joissa pyrkimyksenä oli yhteinen ymmärrys uskossa, vahva yhteisöllisyys ja erottautuminen maailmasta Kristukselle uskolliseksi joukoksi.

NYKYKÄSITYS SIITÄ MISSÄ RAAMEISSA VOIDAAN PUHUA SEURAKUNNASTA

Elämme nyt kulttuurissa, jossa seurakunta on mielestämme se, joka a) julistautuu seurakunnaksi, b) rekisteröityy seurakunnaksi tai c) on osa virallista kirkkoa. Tämän lisäksi me läntisessä protestanttisuudessa edellytämme, että kirkossa on nähtävissä sanan ja pöydän eli ehtoollisen sakramentit, apostolinen uskontunnustus tai muu yhteisestä uskon perinteestä nouseva uskontunnustus. Tämän lisäksi toimivan seurakunnan tunnusmerkkinä on säännölliset jumalanpalvelukset tai sitä vastaavat tilaisuudet. Jos yllä mainitut tuntomerkit täyttyvät, kyseessä on nykykäsityksen mukaan seurakunnasta. Säännöllinen voi olla maaseudulla tai hyvin pienissä seurakuntayhteisöissä minimissään vain muutama jumalanpalvelus tai vastaava tilaisuus vuodessa. Tämän lisäksi pidämme jollakin tavoin minimitasona sitä, että seurakunnassa olisi pastori, vaikkapa edes vapaaehtoinen tai muu vastuuta kantava henkilö sekä vähintään yksi seurakuntalainen. Seurakunnan voimavarojen mukaan diakonian ja lähimmäisten auttamisen tulee olla ainakin käsitteellisenä ihanteena läsnä, vaikka teot olisivatkin olemattomia. Tähän jättimäiseen raamiin mahtuvat suuret kirkkoseurakunnat ja pienet protestanttiset seurakunnat.

KASVAVA RISTIRIITA KÄSITTEEN JA TODELLISUUDEN VÄLILLÄ

Työskentelen itse kristillisessä sosiaalialan järjestössä, jossa kohtaamme eri tavoin Suomessa seitsemällä paikkakunnalla ja Eestissä neljällä paikkakunnalla jopa 700 ihmistä päivittäin. Osallistun itse muutamia kertoja viikottain yhteisöjen toimiin. Pääsääntöisesti asiakkaat tulevat yksiköihimme omista kodeistaan. Valtaosin he ovat yksinäisiä ihmisiä, usein työttömiä, maahanmuuttajia tai erilaisista riippuvuuksista tai sairauksista kärsiviä. Tarjoamme yhteisen aamuaterian, kyselemme kuulumiset ja jokaisessa yksikössä aamiaisen jälkeen pidämme aamuhartauden. Se on toki vapaaehtoinen osallistujille. Valtaosa osallistuu aamunavaukseen, jossa käymme läpi yksinkertaisesti evankeliumeista nousevia perusajatuksia. Kuuntelemme kenties hengellisen laulun ja siunaamme päivän rukouksessa. Päivän aikana me ratkomme erilaisia kipuja ja ongelmia. Ne voivat liittyä toimeentuloon, asumiseen, päihteisiin, perhesuhteisiin tai jopa elämän tarkoitukseen. Näemme myönteisiä elämän muutoksia. Näemme myös elämän tarkoituksen löytämisiä. Toimimme kuin alkuseurakunta, mutta emme ole millään tavalla nykymäärityksen mukaan seurakunta.

Osaan nimetä useita seurakuntia, jossa väki on vähenemässä tai loppunut. Kokoontumiset ovat harventuneet voimien vähetessä. Esillä ovat kaikki seurakunnan tuntomerkit, mutta elämä ei ole jäänyt seurakuntaan. Ei ole väärin, että seurakuntalaiset silti tulevat jumalanpalveluksiin pienelläkin joukolla. He ovat jo usein päivätyönsä tehneet ja yhteisö joka on loppumassa on osa heidän elämäänsä, osa heidän todellisuuttaan. Mitään merkkejä ei kuitenkaan ole näkyvissä, että muutos olisi tulossa.

Temppuseurakunniksi nimeän ne, jotka pyrkivät luoman elämää jollakin aikaan sidotulla elementillä. Näitä ovat videot, musiikki, värivalot ja puheen- ja musiikin nimimiehet. He menestyvät näennäisesti juuri nyt. He tarjoavat sitä, mitä nuori kansa haluaa. Tässä kohdassa en kuitenkaan varauksetta vain varota, vaan yritän muistella aikoja jolloin olin nuori. Yhteisöllisyys edellyttää musiikkia, joka miellyttää. Se edellyttää puheita ja seuraa, joka tuntuu minun yhteisöltäni. Mutta monia vuosia eläneenä, näen että kulttuurisesti kaikki nyt hohdokas on huomenna vanhaa. Todellisen seurakunnan tulisi koskettaa ja liikkua syvemmissä tarpeissa, syvemmässä yhteisöllisyydessä, syvemmässä yhteydessä, kuin mitä nuorisokulttuuri tai muu aikaan sidottu kulttuuri voi tarjota.
 
Neljäntenä nostan esille oikean opin seurakunnan siteenä. Meillä on ryhmiä niin luterilaisuuden ytimessä, helluntailaisuudessa, adventismissä, messiaanisissa ja muissa aatesuunnissa, jotka pyrkivät oikeaoppisuuteen. Oikea oppisuuteen rakentuvat yhteisöllisyys on kuitenkin jossakin määrin aina omahyväistä. Sen sideaine katkeaa kiistoihin ja se pirstoutuu usein aikanaan pienempiin osiin. Kun paksut silmälasit vaihtuvat suurennuslasiin ja lopulta mikroskooppiin, virheitä alkaa löytyä. Tällaiseen liikkeeseen kuuluva kokee hetkellistä voiman tunnetta, kun hän voi suhtautua 'noihin ymmärtämättömiin' oikeasta käsin. Mutta myös tämä liike hautaa omat oppi-isänsä, jotka unohtuvat historian havinaan.

Kuvasin tässä tarkoitukselle niitä ristiriitaisia tunteita, joita arkityöni ja seurakuntaharrastukseni on tuottanut. En tarkoita, etteikö maassamme olisi hyviä seurakuntia. Kyllä niitä on ja niitä myös nousee uudelleen jo haudattujen seurakuntien tuhkasta.

HYVÄN SEURAKUNNAN TUNNUSMERKIT

Oman käsitykseni mukaan hyvä seurakunta ottaa huomioon todellisuuden ja hengellisyyden erilaiset tarpeet:

Yhteisö- ja yhteys: Pääajatuksena on seurakunta pyhien yhteytenä ja rakkauden yhteisönä, jonka Pyhä Henki kokoaa. Lähtökohtana on seurakunta meidän Herramme ruumiina, jonka jäsenet kuuluvat yhteen ja tarvitsevat toisiaan.

Institutionaalisuus: Seurakunnalla on oltava rakenteita, virkakäsitteitä ja -nimityksiä sekä hierarkiaa toiminnallisuuden edellyttämällä tasolla. Seurakunta ei syvimmältä olemukseltaan saisi olla näkyvä instituutio, mitä suuret rakenteet väistämättä kuitenkin ovat. Institutionaalisuuden tason tulisi olla sellainen, mikä on välttämätöntä hyvän toiminnallisuuden ylläpitämiseksi. Ei yhtään sen enempää.

Sakramentaalisuus: Seurakunta itsessään on sakramentti, Jumalan armon näkyvä merkki. Sanan ja pöydän sakramentit, kasteen rukouksen, uskontunnustuksen, syntien anteeksijulistammisen, avioliittoon vihkimisen ja muiden kasvuriittien symboliset toiminteet muistuttavat meitä Messiaan todellisesta jumalanpalveluksesta, jonka hän on jo tehnyt ja jota hän toimittaa Isän oikealla puolella alati. Tämän mallin vaarana on esteettisten kokemusten ylikorostaminen ja itseriittoisuus. Seurakunnan tehtävä julistaa evankeliumia ja palvella, voivat unohtua, jos sakramentaalisuus kasvaa keskeiseksi asiaksi.

Palvelukeskeisessä mallissa korostetaaan Kristusta, joka tuli maailmaan palvelemaan, eikä palveltavaksi. Seurakunta palvelee kaikkia, jotka tarvitsevat apua. Seurakunnan työntekijät puolestaan palvelevat seurakuntalaisia julistuksella ja sakramenteilla. Alkuseurakunnan diakonit olivat myös sananpalvelijoita. Mikäli sosiaalinen työ erotetaan liiaksi evankeliumin julistamisesta, se voi olla kadottamassa seurakunnan ydinolemusta ja seurakunta muuttuu vähitellen sosiaalitoimistoksi ja ruokavarastoksi.

Lähetyskeskeisessä seurakunnassa toteutetaan lähetyskäskyä. Aika on kuitenkin jatkuvassa muutoksessa. Kaikkeen maailmaan -tarkoittaa nyt myös meidän omia kotikulmiamme.


YHTEENVETO

Yhteisön ulkonaisina tuntomerkkeinä olivat apostolinen opetus ja siihen liittyvä kaste sekä keskinäinen yhteys. Jumalan kansa tässä maailmassa on julistamassa evankeliumia, kohtaamassa sairaita, rampoja ja ruokkimassa nälkäisiä, niin kaukomailla kuin kotikulmilla. Tarvitsemme aina paikallisseurakuntia, jotka kuuntelevat mitä heidän luokseen tulevat ihmiset tarvitsevat. Tarpeet eivät aukene saarnastuolista tai esiintymislavalta käsin, vaan on mentävä sinne missä ihmiset ovat ja kuultava heitä.

26.1.2018 Ismo Valkoniemi

Raamatusta nousevia ajatuksia teemaan ”voittava seurakunta”

4.6.2016 Teksti perustuu saarnatekstiini joskus muinoin Hämeenlinnan vapaaseurakunnassa

Valtakunta, joka ei järky, Hepr. 12:14-29:

”Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet. Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa. Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi.

Ette te ole tulleet käsin kosketettavan, tulta suitsevan vuoren juurelle, sinne, missä oli synkkä pilvi, pimeys ja myrskytuuli, ette sinne, missä kuultiin torventoitotus ja ääni, joka puhui niin, että kaikki pyysivät päästä kuulemasta enempää. He eivät kestäneet määräystä: "Jokainen, vaikkapa eläinkin, joka koskettaa vuorta, on kivitettävä hengiltä." Se näky oli niin pelottava, että Mooseskin sanoi: "Minä pelkään ja vapisen." Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget, ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri, joka huutaa, mutta ei kostoa niin kuin Abelin veri.

Varokaa torjumasta häntä, joka puhuu! Kun isät Siinailla torjuivat hänet, joka ilmoitti tahtonsa maan päällä, he eivät päässeet rangaistuksetta. Vielä huonommin käy meidän, jos käännämme selkämme hänelle, jonka sanat tulevat taivaasta. Hänen äänensä pani silloin maan järisemään, ja nyt hän on luvannut:

        - Vielä viimeisen kerran minä panen maan järkkymään, enkä vain sitä, vaan myös taivaan.

Sanat "vielä viimeisen kerran" tarkoittavat sitä, että kaikki luotu järkkyy ja siirtyy sijoiltaan, jotta se, mikä ei järky, pysyisi paikallaan. Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein, sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli.”

Miksi sinä käyt seurakunnassa? Miksi seurakunta jatkaa lähetystyötä? Miksi jotkut tekevät seurakunnassa lapsityötä, toiset nuorisotyötä ja joku päihdetyötäkin? Onko meillä vain tavan vuoksi syntynyt joukko asioita, joita kristityt tekevät? Ovatko he ulkoisen vai sisäisen pakon vuoksi seurakunnassa sunnuntaisin?

Uuden testamentin sana eklesia, voi tunnetusti viitata joko paikallisseurakuntaan taikka kaikkien kristittyjen joukkoon. Kummassakin tapauksessa se pohjimmiltaan merkitsee valittua ja kokoontunutta Jumalan kansaa. Eklesiaa kuvataan Uudessa testamentissa Kristuksen ruumiina, Jumalan omana kansana (1. Piet. 2:9-10), Jumalan peltona, rakennuksena ja temppelinä (1. Kor. 3:9, 16-17), Jumalan perheenä (Ef. 2:19) ja valittuna äitinä (2.Joh. 1).  Teksteissä puhutaan monesta jäsenestä, joita jokin pitää yhdessä koossa. Mikä on tämä jokin?

Uusi Testamentti luettelee seurakunnalle muutamia tehtäviä, kuten evankeliumin julistaminen koko maailmaan (Luuk 24:47, Matt. 28:19) sekä yhteys toisiin ja Jumalaan - Jeesuksen rukous, Joh. 17:21-22. Lisäksi seurakunnan tehtävä on hajallaan olevien ihmisten kokoaminen (Joh. 10:16, 11:51-52) ja opettamisen yhtenäisesti Jumalan Hengen avulla (1.Joh. 4:1-3, 2.Joh. 9-10). Ilmestyskirja kertoo Jumalan kansan tulevan yksimieliseksi uudessa taivaassa ja uudessa maassa (Ilm. 21:3, 22-27) tai Efesolaiskirjeen 4:4-6 mukaan ”On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu.”

Eikö yksi ruumis ja yksi Henki tarkoita hyvinkin vahvaa ”me henkeä”? Kyse ei ole minusta, vaan meistä…Anna meille meidän joka päiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi!

Seurakunnan pyhittäminen ja puhdistaminen

Paavali kirjoittaa Kolossan seurakunnalle. 1:24: ”Nyt iloitsen saadessani kärsiä teidän hyväksenne. Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta.”

Minä tiedän että kaikkia meidän seurakuntiamme on koeteltu hyvästä syystä. Hän pyhittää ja puhdistaa sen erilaisten tapahtumien ja vaiheiden kautta. Tämä ei ole yleensä myötäkarvaan silittämistä, vaan niitä vaiheita jotka tuntuvat tapahtumien vyöryessä vaikealta. Paavalille uhraukset seurakunnan hyväksi olivat Kristuksen kärsimysten täyttämistä. Tuosta voisi jo päätellä, että Paavalin virka ei ollut viihdyttäminen, eikä hänen päämääränsä ollut kepeä.Paavali kirjoittaa Efeson seurakunnalle 5:25-27. ”Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä.”

Laumassa on puolueita

Puolueet: 1. Kor. 11.19: ”Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.”

Lauma: Apt. 20:28: "Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut.”

Seurakunnassa on erilaisia persoonallisuuksia

Arvohenkilöitä: Gal. 2:2: ”Menin sinne kokemani ilmestyksen johdosta. Tein siellä selkoa evankeliumista, jota julistan kansojen keskuudessa; puhuin yksityisesti seurakunnan arvohenkilöille. Tahdoin varmistautua siitä, ettei kaikki vaivannäköni menisi hukkaan.”

Pylväitä ja köyhiä: Gal. 2:9-10: ”Kun Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät, minkä tehtävän Jumala oli minulle armossaan antanut, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi: meidän oli määrä mennä vieraiden kansojen, heidän taas juutalaisten keskuuteen. Heidän köyhiään meidän vain tuli muistaa, ja niin minä olen ahkerasti tehnytkin.”

Apostoleja, profeettoja, opettajia, ihmeiden tekijöitä, parantajia, auttajia, johtajia ja kielillä puhujia: 1. Kor. 12:28: ”Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä.”

Lahjat annettiin, jotta saavuttaisimme aikuisuudenEf. 4:11-16: ”Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.”

Seurakunta – Jumalan salaisuus – salainen ase

Avaruuden henkivallat ja voimat tulevat seurakunnan avulla tuntemaan Jumalan viisauden, Ef. 3:8-118: ”Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja, on ikiajoista asti pitänyt salaisuutenaan. Näin myös avaruuden henkivallat ja voimat tulevat seurakunnan välityksellä tuntemaan Jumalan viisauden kaikessa moninaisuudessaan. Tällainen oli Jumalan ikiaikainen suunnitelma, joka meidän Herramme Kristuksen Jeesuksen oli määrä toteuttaa.”

Mitä avaruuden henkivallat ja voimat tulevat näkemään? Jaak. 5:14-15: ”Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.

1. Piet. 2:9: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. 10. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut.”

Ydin (voima) = Henkinen luottamuksen ja levon taso, yliluonnollinen rauha jota tämä maailma ei voi antaa, jossa Pyhä Henki on läsnä ja hengellinen elämä ylistää Jumalaa!

Kun tämä ydin on seurakunnassamme kunnossa, se kykenee käyttämään tietoista tasoa luoda rakenteita ja ohjelmia.
Rauhan ja levon tilasta, se voi hallita ympäristöään ja olla toiminnallisesti aktiivinen.

Kristuksen osallisuus

Joh. 15:4-9: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.

"Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.

"Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen.”

Kulkekaa rukoillen, Minä johdatan: Jer 31:9: ”He tulevat itkien, hartaasti rukoillen, ja minä itse johdatan heitä.”

Salaisuus toimii – jos ydin on kunnossa, sykettä riittää

Lue, kehota, opeta, älä lyö laimin armolahjaa, 1. Tim. 4:13-14: ”Lue seurakunnalle pyhiä kirjoituksia, kehota ja opeta ahkerasti siihen saakka, kun tulen. Älä lyö laimin armolahjaa, jonka sait silloin, kun vanhimmat profeettain sanojen perusteella panivat kätensä sinun päällesi.”

Älä lyö laimin seurakunnan kokouksia, rohkaise toisia, Hepr. 10:25: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.”

”Me voimmekin ylpeinä kertoa teidän kestävyydestänne”, 2. Tess. 1:4: ”Me voimmekin ylpeinä kertoa Jumalan seurakunnissa teistä ja teidän kestävyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissa ja ahdingoissa, joiden keskellä elätte.”

Henki ja morsian sanovat tule! Ilm. 22:16-17: "Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti.” Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Joka tämän kuulee, sanokoon: "Tule!" Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.”