Rehellinen ja suora kristitty: Puhetta seurakunnasta ja siellä haavoittuneista

Rehellinen ja suora. Ensimmäinen on tavoiteltu ja pidetty piirre, jälkimmäisestä ei niinkään pidetä. Mutta väitän, että niitä ei voi erottaa toisistaan. Ollaksesi rehellinen, sinun pitää olla myös suora. Kun tähän lisätään vielä sana kristitty, tulee uusi ulottuvuus mukaan - kolmas. Nimittäin ensimmäisestä olet vastuussa itsellesi, toisesta yhteisölle jossa elät ja kolmannesta Jumalalle.

Näen valtavasti haasteita, joista tulisi puhua, mutta joista puuttuu puhumisen kulttuuri. Kristillisessä seurakunnassa, tarkoitan laajaa ymmärrystä kristillisistä piireistä, on asioita joista vaietaan. Tietenkin niitä on kaikissa yhteisöissä. Täydellisesti avoimia yhteisöjä tuskin on olemassakaan. Emme kenties kestäisi sellaisen keskellä.

Yksi teema, josta on puhuttava, on uskonnollisen toiminnan haavoittamat. On surullista huomata, kuinka paljon uskovaisten kotien nuoria elää vakavasti haavoitettuina ja katkeroituneina. Minulla ei ole tilastollista tietoa käytössä, joten nyt puhun kokemuksesta joka on syntynyt työni kautta. Kun nuorista asiakkaista liian moni on taustaltaan uskovasta kodista, se korreloi todellisesta ongelmasta. Jokin on mennyt usko-projektiossa pieleen, jos nuori on väsynyt uskovan isän väkivaltaiseen käytökseen, toinen on ajettu kodista kadulle liian nuorena siksi, että hän ei kykene elämään kypsää uskovaisen ihmisen elämää ja kolmas on väsynyt vain ulospäin näyttäytyvään pyhään kulissiin, jonka alla piilee taloudellisia väärinkäytöksiä, perheen nimissä otettuja pelivelkoja ja pettämistä.
Ainoa tapa kohdata nuori on puhua avoimesti kristittyjen pienuudesta, heikoista vanhemmista ja haavottuneista sukupolvista, sekä ottaa nuori kokemuksineen todesta. Hän tarvitsee toisenlaista kuvaa kristityistä. Sitä, joka ei puolustele vääryyttä ja väärintekemistä, vaan tilanteen vakavuuden mukaan toimii piittaamatta siitä, onko joku kulissi kaadettava.

Toinen teema on seurakunta, jota jo aiemmassa blogissani käsittelin. Voit lukea sen pohjatekstiksi, jos haluat, aion nimittäin jatkaa siitä mihin se päättyi. Elämän mittaisessa, ajan kestävässä uskossa, meidän ei tule rakentaa elämäämme, eikä seurakuntaelämäämme hengellisen musiikin varaan, ei ylistyksen varaan, ei taidokkaiden puhujien varaan, ei parannuskokemusten varaan, ei ihmeiden varaan, ei temppujen varaan, ei profetioiden varaan, ei kielillä puhumisen varaan, ei sukumme päätösten varaan, ei isiemme perinteen varaan, ei Lutherin varaan, ei tunnustuskirjojen varaan, vaan Kristuksen varaan.
Voimme myös katsoa sitä, mikä on kestänyt aikaa. Ortodoksisuus on yksi vanhimmista kristinuskon suuntauksista. Hieman oikaisten voidaan todeta, että sen tapa rakentaa seurakuntia ja etenkin ylläpitää niitä on kestänyt aikaa noin 2000 vuotta. Tällä tavalla vertaillen katolisuus on myös varsin kestävää. Protestanttisessa kristillisyydessä aikajänne on lyhyempi, mutta niin on muutoksetkin suurempia. Helluntailaisuudessa eletään nyt murroksen aikaa. Monissa seurakunnissa sukupolvenvaihdos teettää suuria ongelmia. Sen myötä, vaihtuu kulttuuri joko seurakunnan sisällä tai seurakunta kuolee ja kulttuuri katoaa sen ulkopuolelle. Vaihtoehtoa ei näytä tälle kehitykselle olevan. Jos tätä katsotaan eteenpäin, se laittaa kysymään, mitä tapahtuu aina 10 - 30 vuoden välein. Pirstoutuminen, kulttuurin hajoaminen ja uusi ryhmä.

Olen jo päätöksen tehnyt omalta osaltani. Elän nyt useammassa seurakuntatodellisuudessa, mutta aikaa myöden joudun valitsemaan sen mihin uskon eniten. Nyt se näyttäisi olevan uudelleen järjestäytyvä protestanttinen kirkko-liike. Sellainen, joka pitää kiini sanasta, viettää ehtoollisjumalanpalvelusta, jossa Sanaa oikein saarnataan, vähintään kerran kuukaudessa, luo järjestelmän jossa on papit ja diakonit, mutta ei tee kompromissejä aikalaisten vaatimuksesta Raamatun opetusten suhteen. Jumalan Sana on kirjoitettu siten kuin se on ja niin se on saarnattava. Armoa ei voi ymmärtää, jos ei ymmärrä että on syntinen. Syntiä ei voi ymmärtää, jos ei synnistä saarnata. Pitää olla rehellinen ja suora kristitty, vaikka kulissit kaatuisivat.

12.2.2018 Ismo Valkoniemi

Yhteysateria

Selviämisen ja hengissä käymisen perusmuoto - syöminen














Korkein voi alentua matalimmalle tasolle, mutta matalin ei pysty kohoamaan korkeimman tasolle. Siksi Kristus tuli sille tasolle, jossa ihmisistä kaikkein heikoimmat ovat. Hän tuli ateriaksi ja juomaksi sekä puhtaudeksi.

Kaikille ihmisille yhteisestä kaikkein yhteisintä on se, että heidän täytyy syödä ja juoda. Samalla tämä piirre on mitä egoistisin, ehdottomin ja henkilökohtaisin asia meille. Voin antaa muiden tietää mitä ajattelen, voin antaa heidän nähdä mitä näen ja sadat ihmiset saavat kuulla mitä puhun, mutta sitä minkä yksittäinen ihminen syö, ei voi kukaan muu syödä.

Syömisen itsekkyyteen yhdistyy toistuva yhdessä oleminen, lämmin yhdessä olo. Yhdessä syöminen yhdistää. Muinaisilla seemiläisillä syöminen yhdessä merkitsi veljellistä suhdetta, joka syntyi käymällä Jumalan ruokapöydän ääreen – uhriaterialle. Se tekee verivihollisesta ystävän. Uhriaterialla tarjottiin yhteinen liha ja veri.

1267 Wienin konsiili sääti jyrkän juutalaisvastaisen lain, etteivät kristityt saaneet istua juutalaisten kanssa samassa pöydässä. Intiassa alempikastiset eivät saaneet istua ylempien kanssa, minkä vuoksi he aterioivat yksin usein edelleenkin, jos eivät ole varmoja kumppanin kastista.

Yhteisöt jotka ovat ymmärtäneet yhteisen aterian syvällisemmän sosiaalisen merkityksen, syövät samaan aikaan kauniisti katetusti, esteettisesti, siksi kehittyivät kauniit ruokailuvälineet, samankokoiset lautaset -.symmetriset- jotka symboloivat tasavertaisuutta.

Kristillinen ehtoollinen, joka samaistaa leivän Kristuksen ruumiiseen ja veren Kristuksen vereen on symboli siitä, mitä Kristus haluaa jakaa meidän kanssamme. Kukaan ei tässä nauti toiselta evättyä osaa kokonaisuudesta. Jokainen nauttii koko osallisuuden Kristuksen ruumiista ja verestä, joka on jaettu jokaiselle yhtäläisesti annettavasta jakamattomasta Kristuksesta ja jokainen voi itsenäisesti nauttia tästä syömistapahtumasta. Jos emme kävisi joskus niin alhaalla, kuten meillä ihmisillä on tapana käydä ihmissuhteissamme sekä suhteissamme ympäröiviin yhteisöihin, emme osaisi arvostaa tätä ateriayhteyttä ja nauttia sen estetiikasta. Mutta syvällä tavalla se osoittaa meille, että me olemme hyväksyttyjä ja arvollisia käymään aterialle kenen tahansa arvovieraan kanssa, Juuri meille Kristus valmisti itsensä ja yhdessä toisten kanssa saamme pureksia kukin tyyliillämme hänen ruumiinsa ja juoda hänen verensä muistoaterian.

Se, että taivaassa iloitaan yhdestä syntisestä enemmän kuin kymmenestä vanhurskaasta, ilmaisee tätä Jumalan maailman sisäistä rakennetta. Kyse on sinusta, sinulle valmistetusta armopöydästä, sinun elämästäsi, sinun pesemistä puhtaaksi, sinulle tarjotusta elämän vedestä ja yhteydestä. Samalla kyse on meistä, jotka tässä yhdessä olemme Kristuksen edessä.

Kritustus kirkkauden Kruunu

Hesekiel 36:25-26: ”Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. [Ps. 51:4; Sak. 13:1]. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.

5.6.2016 Ismo Valkoniemi