27.10.2014

Teesit elokuu 2014

En tunne 24 vuoden ajalta, jolloin olen toiminut päihde- ja sosiaalityön ammatissani, yhtään toipumistapausta yhteiskunnasta syrjäytyvien ihmisten, sopeutumattomien, assosiaalisten, rikollisten, neurootikkojen, ylivelkaisten, psykoottisten, vanhojen ja parantumattomasti sairaiden parissa, jossa onnistuneen hoidon takana olisi nerokas hoito-ohjelma, erinomainen lääke tai ammatillisesti huippuunsa viritetty älykkö auttaja. En ainuttakaan!
Kaikissa sadoissa toipumiskertomuksissa, joita olen kerännyt, taustalla on kohtaaminen ihmisen kanssa, jossa on herännyt toivo. Kohtaaminen ihmisen kanssa, joka on voinut olla naapuri, ystävä, järjestötyöntekijä, pappi, diakoni, lääkäri, terapeutti, psykiatri, vanginvartija tai vaikkapa poliisi, mutta ennen kaikkea ihminen.

Toivon voimavaroja saadaan käyttöön, kun onnistutaan muuttamaan yksityisen ihmisen ja yhteiskunnan painajaisuni uudeksi unelmaksi, jossa ihminen täyttyy elämästä, omaan kehoonsa kotiutuneena, avoimena ja suhteessa maailmaan, joka on hänen omansa – lyhyesti, ihminen joka alkaa elää omaa elämäänsä.

Tästä syystä tuntui kovin kummalliselta, että presidentti Niinistön nuorten syrjäytymisen teema, tavallisia asioita, kohtasi niin kovan kritiikin. Juuri tavalliset asiat toimivat – tänäänkin. Presidentin teemat naureskeltiin pois agendalta, mutta ne olisi kiireesti kaivettava esille.
Ne jotka ovat ottaneet ruotsinkielen tai uskonnon vastustamisen elämäntehtäväkseen Suomessa, ovat huomaamattaankin yhteiskuntamme vihollisia. Me tarvitsemme yhteistä ponnistusta ja intoa. Ruotsin- ja suomenkielisten välillä vallitsi jo hyvä yhteisymmärrys ja tiivis yhdessä tekeminen oli astunut kuvaan. Kristillisten perinteiden romuttaminen ja keväällä käyty suvivirsi-taistelu tuntuvat nyt syksyllä jo myrskyltä teelusikassa (vesilasikin on liian suuri kuvaamaan tätä) – maailmassa rintamalinjat ovat revenneet ihan aikuisten oikeasti ja tällä kysymyksellä yritettiin rakentaa eripuraa lintukotoomme. Nyt meidän pitäisi tsempata toisiamme, sen sijaan että alamme luomaan rintamalinjoja kielen, ihonvärin tai uskonnon perusteella.

Olin 28-vuotias yrittäjä kun 90-luvun lama iski Suomeen. Toivoton tilanne vaihtui toivoon ja lukuisiin onnistumisiin, onnistuin uudelleen myös yrittäjänä ja synnytin toimivan tehtaan työpaikkoineen ja laitoin kuntoon monia kolmannen sektorin järjestöjä, sen jälkeen kun sain taistelutahdon ja ilon takaisin. Se on jatkunut tähän päivään asti, mutta ei ilman syytä. Ratkaisevassa asemassa on ollut usko ja toivo, jotka elämääni syttyivät Kristus uskossa. Elämänilo ja into eivät lamaannu pelottavien uutistenkaan edessä, jos sen takana on ikuinen pohja.

Jos me haluamme tämän maan kuntoon, meidän tulee pitää ruotsinkieliset, suomenkieliset, kristityt ja ateistit maamme hyvin voinnin takuumiehinä ja naisina. Ei ole pienintäkään järkeä keskittyä vastakkain asetteluun. Meidän tulee löytää luovuutemme uudelleen ja sulkea jatkuvat negatiiviset uutiset taka-alalle. Kilpaillaan mieluummin toinen toistemme kunnioittamisessa ja kilpaillaan luovuudesta ja innosta! Silloinkin kun ympärillä myllertää, elämä jatkuu ja pelottomat, hengeltään vahvat ja yhtenäiset kansakunnat selviävät.


Ismo Valkoniemi

Karismaattisuuden sivujuonteet

Uuskarismaattisuus, karismaattisuus ja jälkikarismaattisuus

Lähtökohtaisesti meillä on paljon seikkoja, jotka yhdistävät kristittyjä riippumatta siitä mihin kirkkokuntaan tai liikkeeseen kuulutaan. Tunnemme maailman uskonsotien keskellä veljeyttä ja sisaruutta kaukaisien kristittyjen kanssa, kuullessamme heidän kohtaamistaan uskonvainoista, riippumatta siitä mitä me tiedämme heidän opistaan, teologiastaan tai dogmeistaan.
Kotoisassa keskustelussa eri mieltä oleminen vaikkapa Herzogista, nostaa sitten ”myrskyn vesilasissa” ja pahin ja samalla miltei koomisin on väittämä vainosta. Rakkaat ystävät, kun te luette tätä blogia, niin ottakaa tämä tarpeellisena tai tarpeettomana kotimaisena keskusteluna.

Apostolit ja profeetat

Lähes kaikki maailmalla syntyneet herätykset heijastuvat tavalla tai toisella meille. Syntyy joko isompi tai pienempi liikehdintä, kirjoittelua tai ilmiöitä, jotka voidaan johtaa lähtöpisteeseen.
Jo jonkin aikaa olemme havainneet profeettojen ja profetaallisuuden sekä myös apostolien ja apostolisuuden esiinnousua.
Yleisesti apostolina on pidetty henkilöä, joka on Jeesuksen asettama ja hänen ylösnousemuksensa todistaja. Paavali sanoo itseään apostoleista vähäisimmäksi, mutta toisaalta hän kutsuu myös muita evankeliumin julistajia apostoleiksi (Room. 16:7). Näin ollen kotoisat evankelistamme voisivat olla myös apostoleja, sillä tapana oli, että kaikki jotka olivat saaneet Jumalalta tai Jeesukselta tehtävän evankeliumin julistamisesta, olivat apostoleja. Toinen mahdollinen kriteeri oli, että apostoleiksi kutsuttiin nimenomaan ylösnousemuksen todistajia. Tätä kriteeriä käytettiin Mattiaan valinnassa, ja myös Paavali vetosi Herran näkemiseen puolustaessaan omaa apostoliuuttaan (1 Kor. 9:1). Koska ylösnousemuksen todistajat vähitellen kuolivat, nimitys apostoli jäi tosiasiallisesti lähes pois käytöstä.
Profeetta-nimitystä maassamme käyttäneet ovat joutuneet kummastuksen kohteeksi. Tässäkin on hyvä tiedostaa, että nimen käyttäminen ei automaattisesti tuo arvostusta ja auktoriteettia, vaan voi hyvinkin aiheuttaa torjuntareaktion.
Ortodoksinen kirkko opettaa, että Johannes Kastaja, oli viimeinen profeetoista. Johannes välitti ja liitti Vanhan testamentin profeettojen ajan tiukasti Jeesukseen, jossa toteutuu vanhan lain täyttymys ja täydellisyys. Muissa protestanttisissa liikkeissä näyttäisi olevan vallalla käsitys, että profeettoja voisi vieläkin olla.
Koska yleisesti tunnettujen uskontojen perustajat ovat yleensä ilmoittaneet itsensä profeetoiksi, peruskielteisyyden syyt nimen käyttöön ovat myös ymmärrettäviä. Nimi nähdään Johannes kastajan jälkeen monessa muussakin kuin kristillisessä yhteydessä, Islamin perustaja Muhammad sanoi olevansa Allahin profeetta, ja profeetaksi itsensä ilmoitti myös mormonismin perustaja Joseph Smith.

Moderni profeettaliike uuskarismaattisuudessa

Mike Bickle johti Kansas City Fellowship (KCF) seurakuntaa, jonka ympärillä oli evankeliseen liikkeeseen kuuluvia julistajia, joita alettiin pitämään Jumalan profeettoina. Tunnetuimpia näistä ovat Bicklen lisäksi Paul Cain, John Paul Jackson ja Bob Jones. Michael Maudlin kirjoitti Christianity Today lehdessä: ”...jotkut profeetta julistajat ovat esittäneet ilmestyksiä ja oppeja, jotka eivät perustu kirjoituksiin (kuten, että demonien tunnistaminen vaatii ensin pihvin syömisen)... Kaikki Kansas City Fellowship ja Vineyard johtajat painottivat tuolloin, että profeetallinen liike oli (vielä) epäkypsä ja altis virheille. Samalla he uskoivat, että monet näistä profeetoista olivat erittäin kyvykkäitä, muun muassa ”erehtymätön” Paul Cain.
Profeetat kertoivat ja heillä sanottiin olevan monenlaisia kykyjä. Esim. Bob Jones sanoi omaavansa lahjan ”haistaa Jumalan tuoksu”. Jumala tuoksui ruusuilta. Profeettaliike sai yhdeksi puolustajakseen Dallasin teologisen seminaarin entisen professorin Jack Deeren. Hän esitti, että vaikka monet väitteet kuulostavat oudoilta, se ei silti välttämättä tarkoita, etteivätkö ne voisi olla totta. Liikkeessä yleisen käsityksen mukaan Jumala on vastuussa myös vääristä profetioista, jos ja kun niitä esiintyy liikkeen sisällä.
”Erehtymättömälle” Cainille tapahtui lankeemus, kuten niin monille ”korotetuille”, mutta häntä pidettiin tästä huolimatta lähes pyhimyshahmona. Kertomusten mukaan enkeli ilmestyi häntä odottavalle äidille ja ilmoitti tälle syntyvästä ihmelapsesta, jolle tulee antaa apostoli Paavalin nimi. Cain kertoo enkelin vierailleen luonaan ensimmäisen kerran, kun hän oli 8 -vuotias. Hänen todistuksensa itsestään sisältää myös seuraavan: Jeesus materialisoitui Paul Cainin Lincoln-merkkisen auton istuimelle 1950 -luvulla ja teki autossa olevalle Paulille selväksi, että hän on mustasukkainen, koska Paulilla on morsian. Tämä ”Jeesus” vaati sitten Paulia pysymään naimattomana ja selibaatissa koko ikänsä. Varhaisempina vuosinaan Cain toimi yhdessä William Branhamin kanssa, jota hän piti Jumalan profeettana.
Kevin Springerin kysyessä Cainilta Branhamista, tämän vastaus oli: ”...William Branham oli suurin 1900 -luvun profeetoista, hänen väärät opetuksensa olivat vain pieni osa hänen esiintymistään. Opetusta tärkeämpi asia oli hänen tiedonsanojen lahjansa, kukaan ei koskaan kyseenalaistanut hänen Kristuksen kaltaista luonnettaan, tuhannet tulivat tuntemaan pelastavan tiedon Kristuksesta hänen kokouksissaan.”
Moderni profeettaliike organisoitui lopulta Kansas Cityssä vuonna 1982. Ns. hippiliikkeestä syntynyt Vinyard-liike oli aluksi voimakkaasti mukana profeettaliikkeessä, mutta jo Vineyard -pastoreiden kokouksessa Denverissä vuonna 1991 profeetallisuutta arvioitiin uudelleen. Vaikka profeetallisuutta pidettiin tärkeänä, sen koettiin vieneen liikaa huomiota seurakuntien perustehtäviltä.
Profeettaliikkeessä pääasiaksi alkoivat nousta erilaiset ’manifestaatiot’, ’portaalit’ ja erikoiset ’ilmestykset’. Vineyard-pastori Randy Clark oli tuonut Howard-Brownen ”voitelun” Toronto Airport Vineyard -seurakuntaan vuoden 1994 alussa, jota voidaan pitää Torontolaisuuden alkuna.
Toronto Airport Vineyard -seurakunta (”Toronton siunauksen” kotipaikka) erotettiin kansainvälisestä Vineyard-liikkeestä joulukuussa 1995. Erottaminen tapahtui sen jälkeen, kun Vineyard-liike ja John Wimber olivat vuoden ajan varoittaneet sitä uudestaan ja uudestaan ylilyönneistä ja hengestä joka kielsi ilmiön arvostelemisen. Torontolaisuudessa jaettiin seuraavia varoituksia niille jotka ilmiöstä olivat huolissaan:
1. Tiedätkö, mitä tapahtui Ananiakselle ja Safiiralle? 2. Älä jää makaamaan tomuun seurakunnan edetessä Jumalan kanssa eteenpäin. 3. Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni.

Helluntailaisuudesta Herzogiin

William Branham vieraili Suomessa 1950. Häntä vastaanottamassa oli Helsingin Saalem seurakunnan johtaja Eino Manninen. Kansanedustaja Mauri Ryömä esitti sisäasiainministeri Urho Kekkoselle kysymyksen: ”Onko Hallitus kiinnittänyt huomiota eräiden parhaillaan Helsingissä vierailevien amerikkalaisten "ihmeparantajien" vahingolliseen toimintaan; ja jos on, niin mitä Hallitus aikoo tehdä tällaisen vahingollisen toiminnan estämiseksi?”
Poiminta Urho Kekkosen vastauksesta:  ”Mitään ilmoitusta petollisesta menettelystä tai muusta suoranaisesta vääryydestä ei viranomaisille ole tehty... Kuten edellä olevasta selviää, ei viranomaisilla enemmän kuin hallituksellakaan ole ollut mahdollisuuksia puuttua kyselyssä tarkoitettujen 'ihmeparantajien' toimintaan, vaikka hallituskin pitää näiden toimintaa tarpeettomana ja toivoisi sellaisesta päästävän.”
Pelkästään Googlea käyttämällä on helppo löytää yhteyksiä, joka kuvaavat alussa mainitsemiani virtausten liikkeitä, esim. Branhamista, Cainiin – Cainista Torontolaisuuteen ja Bentleyhin – Bentleystä Herzogiin ja päinvastoin – jopa kotimaisista tapahtuman järjestäjistä Torontolaiseen Bentleyhin (2008) ja tietysti myöhemmin Herzogiin. Olympiastadionin tapahtumassa silmiinpistävä piirre oli uusien karismaattisen liikkeen jääminen suurtapahtumassa yksin. Mukana olivat Torontolaisuudesta voimaa ammentanut City-seurakunta, Uskon Sana-liikkeen seurakuntia sekä vahvaa profetaallisuutta korostova pieni rukousliike, joka on pitänyt myös profeettakoulua sekä TV7 kanava, joka on vaarassa kaventua sisällöltään jälkikarsimaattiseksi.

Helluntailiike, joka 1950 toimi jollakin tavalla verrattavissa olevan tapahtuman järjestäjänä, varoitteli 2014 vierailijan kirjoissa olevasta erikoisista väittämistä yhdessä Patmoksen ja One Way missionin kanssa. 

Loppukaneettina lienee meille kaikille tarpeellista kerrata Paavalin neuvo Tessalonikalaisille: Tes. 5:16-21: ”Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on.”

12.8.2014

Modernin profeettaliikkeen kriittinen tarkastelu

Sain puhelun eilen 11.8. eräältä eläkkeelle jäävältä ”ikinuorelta” helluntaipastorilta, joka kysyi mielipidettäni 7.8.2014 Ristin Voitto-lehden artikkeliin, jossa Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen peräänkuuluttaa apostolien ja profeettojen virkoja helluntailiikkeeseen. Sitä ennen omassa pastorin virassani olin saanut seurakuntani keskelle henkilön, joka oman yhdistyksensä sivuilla ilmoitti olevansa profeetta. Tämän tutustumisjakson aikana pääsin hieman perille rakenteista, joilla on yhteys maailmanlaajuisiin rukous- ja profeettaliikkeisiin, ainakin virtausten ja painotusten muodossa. Olin myös saanut tiedustelun seurakuntaani yhdeltä maamme suurimmalta helluntaiseurakunnalta. Kysymys oli muotoiltu siten että haluttiin tietää miten seurakuntamme suhtautuu henkilöön joka ilmoittaa nettisivujensa mukaan toimivansa laaja-alaisesti ”apostolis-profeetallisessa kutsumuksessa ja voitelussa”, jossa tehtävänä ovat muuna muassa olla seurakunnan perusta, perustaa seurakuntia, antaa seurakunnalle säädöksiä ja ohjeita, nuhdella, oikaista vääriä käsityksiä, antaa lakeja, käskyjä ja säädöksiä, kurittaa, osoittaa tietä ja paimentaa, voidella, asettaa eri tehtäviin sekä ”Apostolis-profeetallisen” kutsumuksen saanut sai nettisivujen mukaan kutsun ja tehtävän suoraan Jumalalta. Tässä siis aihetta pohtia mistä on kyse?

Seurakuntamme vastasi, että henkilö vastaa itse yhdistyksensä ja sen hallituksen kautta toiminnastaan ja sanomisistaan, mutta seurakunnassa hänen roolinsa on sovittu ja hallinnassa. Vaikka en varsinaisesti häntä koskien, sydämeen jäi kuitenkin huoli toiminnasta, jossa tosiasiallisesti ei olla vastuussa kenellekään. Myös profeetta-nimitysten käyttäminen ilman että välissä olisi kontrollia, antaa mahdollisuuden nimen käyttöön myös narsisistisille ja valtaa haluaville persoonille. Millä tavoin voimme arvioida tulevaisuudessa satojen seurakuntayhteyttä vailla olevien yhdistysten ja tittelien viidakossa kuka on todella Jumalan asettama ja kuka ei. Oli niin tai näin, huoli jäi sydämeen.

Miltei inflaation on kokenut minun mielessäni sana ”läpimurto” tai ”läpimurtorukous” tai jokin mystifioitu mekanismi jolla saadaan jotakin uutta Jumalan maailmassa. Uskossa vielä alkumetreillä olevat pitää pitää kaukana näistä asioista ja uskosta osattomilta toiminta salataan kokonaan. En jaksa ymmärtää kristillisyyttä jonka täytyy verhoutua, jotta "kasvot" säilyvät. Minun mielestäni rehellinen, läpinäkyvä ja avoin usko kestää toisten katseet - sitä voi harjoittaa myös uskosta osattomien läsnäollessa. Jumala haluaa totuutta salatuimpaankin saakka ja tätä avointa, murrettua, läpinäkyvää, haurasta saa katsella - koska sen takana loistaa Täydellinen ja Kestävä.

Modernin profeettaliikkeen tausta
Mike Bickle johti Kansas City Fellowship (KCF) seurakuntaa ja hänen ympärilleen kerääntyi joitakin evankeliseen liikkeeseen kuuluvia julistajia, joita alettiin pitämään Jumalan profeettoina. Tunnetuimpia näistä ovat Bicklen lisäksi Paul Cain, John Paul Jackson ja Bob Jones. Michael Maudlin kirjoitti Christianity Today lehdessä: ”...jotkut profeetta julistajat ovat esittäneet ilmestyksiä ja oppeja, jotka eivät perustu kirjoituksiin (kuten, että demonien tunnistaminen vaatii ensin pihvin syömisen)... Kaikki Kansas City Fellowship ja Vineyard johtajat painottivat tuolloin, että profeetallinen liike oli (vielä) epäkypsä ja altis virheille... samalla he uskoivat, että monet näistä profeetoista olivat erittäin kyvykkäitä, muun muassa ”erehtymätön” Paul Cain.

Profeetat kertoivat ja heillä sanottiin olevan monenlaisia kykyjä. Esim. Bob Jones sanoi omaavansa lahjan ”haistaa Jumalan tuoksu”. Jumala tuoksui ruusuilta. Kun kaikenlaisia kummastusta herättäviä väitteitä alkoi tulla esille, profeettaliike sai yhdeksi puolustajakseen Dallasin teologisen seminaarin entisen professorin Jack Deeren. Hän esitti, että vaikka monet väitteet kuulostavat oudoilta, se ei silti välttämättä tarkoita, etteivätkö ne voisi olla totta. Liikkeessä yleisen käsityksen mukaan Jumala on vastuussa myös vääristä profetioista, jos ja kun niitä esiintyy liikkeen sisällä.

Paul Cainille tapahtui lankeemus, kuten niin monille ”korotetuille”, mutta häntä pidettiin lankeemuksestaan huolimatta lähes pyhimyshahmona. Kertomusten mukaan enkeli ilmestyi häntä odottavalle äidille ja ilmoitti tälle syntyvästä ihmelapsesta, jolle tulee antaa apostoli Paavalin nimi. Cain kertoo enkelin vierailleen luonaan ensimmäisen kerran, kun hän oli 8 -vuotias. Hänen todistuksensa itsestään sisältää myös seuraavan: Jeesus materialisoitui Paul Cainin Lincoln-merkkisen auton istuimelle 1950 -luvulla ja teki autossa olevalle Paulille selväksi, että hän on mustasukkainen, koska Paulilla on morsian. Tämä ”Jeesus” vaati sitten Paulia pysymään naimattomana ja selibaatissa koko ikänsä.

Varhaisempina vuosinaan Cain toimi yhdessä William Branhamin kanssa, jota hän piti Jumalan profeettana.
Moderni profeettaliike organisoitui lopulta Kansas Cityssä vuonna 1982. Ns. hippiliikkeestä syntynyt Vinyard-liike oli aluksi voimakkaasti mukana profeettaliikkeessä, mutta jo Vineyard -pastoreiden kokouksessa Denverissä vuonna 1991 profeetallisuutta arvioitiin uudelleen. Vaikka profeetallisuutta pidettiin tärkeänä, sen koettiin vieneen liikaa huomiota seurakuntien perustehtäviltä.

Toronto Airport Vineyard -seurakunta (”Toronton siunauksen” kotipaikka) erotettiin kansainvälisestä Vineyard-liikkeestä joulukuussa 1995. Erottaminen tapahtui sen jälkeen, kun Vineyard-liike ja John Wimber olivat vuoden ajan varoittaneet sitä uudestaan ja uudestaan ylilyönneistä ja hengestä joka kielsi ilmiön arvostelemisen. Torontolaisuudessa jaettiin seuraavia varoituksia niille jotka ilmiöstä olivat huolissaan:
1. Tiedätkö, mitä tapahtui Ananiakselle ja Safiiralle?
2. Älä jää makaamaan tomuun seurakunnan edetessä Jumalan kanssa eteenpäin.
3. Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni.

Ongelmallinen opetus ja ylilyönnit

Profeettaliikkeessä pääasiaksi alkoivat nousta erilaiset ’manifestaatiot’, ’portaalit’ ja hyvin erikoiset ’ilmestykset’. Vineyard-pastori Randy Clark oli tuonut Howard-Brownen ”voitelun” Toronto Airport Vineyard -seurakuntaan vuoden 1994 alussa, jota voidaan pitää Torontolaisuuden alkuna.
Paljon parjattu Benny Hinn oli ironista kylläkin, yksi ensimmäisistä jotka alkoivat puhua Torontolaisuuden ongelmista, esimerkiksi PTL-televisiokanavalla heinäkuussa 1997.

”Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:8)

Paavali sanoi: ”Meidän lihamme on himoineen ja haluineen ristiinnaulittu.” Jeesus sanoi: ”Ottakoon kukin ristinsä ja seuratkoon minua.”
Ihmisiä on niin helppo johtaa harhaan lupaamalla sellaista, joka ruokkii ihmisen lihaa. Rikkautta, menestystä, onnea jne. Sitä ovat kaikki eksytykset täynnä ja siksi ne ovat niin mieluisia kuulijoille.
”Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.” (2 Tess. 2:15)
”Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla.” (Ef. 5:6)

Nyt helluntailiike toimi Herzogin kokouksessa varoittelijana. 64 vuotta aiemmin se oli itse samassa tilanteessa - tilanne kuvaa liikkeen kypsymistä
William Branham vieraili Suomessa 1950. Häntä vastaanottamassa oli Helsingin Saalem seurakunnan johtaja Eino Manninen. Kansanedustaja Mauri Ryömä esitti sisäasiainministeri Urho Kekkoselle kysymyksen: ”Onko Hallitus kiinnittänyt huomiota eräiden parhaillaan Helsingissä vierailevien amerikkalaisten "ihmeparantajien" vahingolliseen toimintaan; ja jos on, niin mitä Hallitus aikoo tehdä tällaisen vahingollisen toiminnan ehkäisemiseksi?”
Poiminta Urho Kekkosen vastauksesta: ”...Helsingissä järjestetyissä tilaisuuksissa on arvioitu olevan noin 75 % muualta tulleita. Tilaisuudet on aloitettu uskonnollisilla lauluilla, rukouksilla ja puheilla, joita suomalaiset saarnaajat ovat pitäneet. Branham on myöskin esiintymisensä alussa pitänyt puheen ja rukoillut, ryhtyen vasta sen jälkeen parannustoimeensa. Itse 'parantaminen' tapahtuu sen jälkeen rukoilemalla joko yksityisten potilaiden tai potilasryhmien puolesta...Ihmeparantajien toimintaa tarkkailtaessa ei voikaan välttyä vaikutelmalta, että huomattava osa tilaisuuksiin saapuneista on lähtenyt matkalle hakeakseen parannusta ruumiillisille sairauksilleen ja että ainakin suurin osa näistä on tehnyt matkansa kokonaan turhaan. Luotettavasti on ainakin selvittämättä toistaiseksi onko edes yhtään todellista paranemista näissä tilaisuuksissa tapahtunut, joskin useat henkilöt ovat sellaisista kertoneet. Tilaisuuksien järjestäjät eivät ainakaan julkisesti ole kuitenkaan mitään ehdotonta parantumista luvanneetkaan ja Branhamkin on nimenomaisesti asettanut totisen uskon mahdollisen paranemisen perusedellytykseksi. Tilaisuuksien runsas yleisömenestys pikemminkin on laskettava tilaisuuksia selostavien sanomalehtiuutisten ja joko todellisista tai kuvitelluista 'ihmeteoista' kertovien ihmisten levittämien huhujen ansioksi. Mitään ilmoitusta petollisesta menettelystä tai muusta suoranaisesta vääryydestä ei viranomaisille ole tehty... Kuten edellä olevasta selviää, ei viranomaisilla enemmän kuin hallituksellakaan ole ollut mahdollisuuksia puuttua kyselyssä tarkoitettujen 'ihmeparantajien' toimintaan, vaikka hallituskin pitää näiden toimintaa tarpeettomana ja toivoisi sellaisesta päästävän.”

Suora linja karismaattisen profeettalikkeen ja nykyprofettojen välillä?


Kevin Springerin kysyessä Cainilta Branhamista, tämän vastaus oli: ”...William Branham oli suurin 1900 -luvun profeetoista, hänen väärät opetuksensa olivat vain pieni osa hänen esiintymistään. Opetusta tärkeämpi asia oli hänen tiedonsanojen lahjansa, kukaan ei koskaan kyseenalaistanut hänen Kristuksen kaltaista luonnettaan, tuhannet tulivat tuntemaan pelastavan tiedon Kristuksesta hänen kokouksissaan.”

Mitä raamattu sanoo siitä, onko opetusta tärkeämpää innostus, sytyttäminen tai evankeliumi joka on ”melkein” puhdasta?
Matt. 5:19. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

Room. 16:17. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.
2. Kor. 11:4. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.
Gal. 1: 6.-12: Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.  Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

Kol. 2:8-9: Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen. Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
2 Joh. 1:10. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;

Mitä mieltä ehdotuksesta että helluntaiherätys tarvitsisi profeettoja ja apostoleja?

Uuden testamentin mukaan toiset nimitettiin apostoleiksi, toiset profeetoiksi. Tarvitaan kuitenkin järjestys, Kristuksen ruumis - seurakunta, jonka sisällä näitä virkoja käytetään seurakunnan rakennukseksi. Tarkaan on pohdittava kuinka tätä titteliä käytetään. Sosiaalisen median ja internetsivujen mukaan meillä on jo valtaisa määrä profeettoja ja apostoleja, jotka sanovat Jumalan nimittäneen heidät. Onko seurakuntaoppaassa jatkossa; johtava pastori Mauri M, profeetta Pekka K ja apostoli Raimo S - ehkä ei - toivottavasti!

Ismo Valkoniemi

Lähteet:
http://sport.aliexirs.ir/Karismaattinen-liike-parantajat-ja-mesmerismi.html
http://www.rauhantervehdys.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00011313

28.7.2014

Ihmeiden aika suurtapahtuma

Takana on Olympiastadionilla järjestetyn Ihmeiden aika tapahtumien -"suurkokoukset". Tapahtuma jatkuu Helsingin urheiluhallilla sopivammissa puitteissa.

David Herzogin edellisen vierailun yhteydessä katsoin TV7:n kautta pari tilaisuutta kokonaan. Itseäni häiritsi pinnallisina Herzogin puheissa olleet toisarvoiset asiat, kuten laihtuminen, kultahampaat tai tuuhea tukka sekä sen kaltaiset periamerikkalaiset ihanteet. Mainitsin kuitenkin silloisessa blogikirjoituksessani, että sinänsä julistus sisälsi myös evankelistalle kuuluvia elementtejä ja olin iloinen niistä joiden elämä muuttui, vaikkakin huoli jäi mihin he juurtuvat - kiertue toteutettiin ilman paikallisseurakuntia.

Erityisen kriittinen olen ollut kovaa ja tuomitsevaa uuskarismaattisuutta edustavien "profeettojen" puheisiin siitä, että Herzog on kirkas lamppu joka paljastaa seurakuntien tilan. Olen samaa mieltä että paljasti, mutta täsä tapauksessa lähinnä sen mikä oli epätervettä raamatun valossa Herzogin kirjassa Kirkkauden invaasio.

Tapahtuman järjestäjältä varmistin, onko Herzog saanut tiedon Patmos ry.n Leo Mellerin, teologian maisteri Petri Mäkilän (joka on saanut koulutuksen myös Livets Ordin raamattukoulussa ja 20 vuotta ollut Uskon sana-liikkeessä), teologian maisteri Pasi Turusen ja teologian tohtori Juha Ahvion kritiikin. Minulle vakuutettiin että kritiikki on tiedossa Herzogilla ja uskonkin että Ihmeiden aika tapahtuman julistuksessa hän vältti ylilyöntejä sekä viittauksia kirjansa ajatuksiin. Tätä pidän hyvänä ja siksi koen että myös tapahtuma oli varsin toimiva sisällöltään. Hienoa että tallainen terve julistus levisi 170.000 kotiin TV7:n kautta.

Tapahtuman ehdottomasti suurimmat virheet näen yhteistyökyvyttömyyden ja yli suuren ja kalliin Olympiastadionin valinnassa. Tiedän että Herzog jakaa yhdessä kotimaisen järjestäjän kanssa kymmenien tuhansien alijäämän. Onko se haitallista tai ei, joka tapauksessa jäähallissa pidettynä tapahtuma olisi taloudellisesti omillaan ja vähäisen väkimäärän aiheuttama "epäonnistumisen" leima olisi pois.

Mitään peruuttamatonta vahinkoa tuskin tapahtui. Ääripositiivinen Herzog puhuu ja evankelioi jatkossakin siellä missä hänelle ovi avataan ja ääripositiivinen Jantunen järjestää tapahtumia jatkossakin. Olympiastadion täyttyy ja seurakunnat ovat mukana, kun etukäteen keskustellaan riittävästi. Nyt keskustelut avattiin vasta kun oli jo päätetty kutsua Herzog Olympiastadionille. Siinä vaiheessa on tuntemattoman evankelistan taakse vaikea saada seurakuntiamme, etenkin kun edellinen kiertue tehtiin seurakunnilta mitään kysymättä. Oli jo vähän "paha maku suussa" ennen suuria suunnitelmia. Siksi tapahtuma jäi yleisömäärältään myös kohtuullisen vaatimattomaksi ja turhaa sanailua nähtiin.

Uskon että meillä on seurakunnissa yhteinen tavoite, tavoittaa oma kansamme uudelleen. Tehkäämme jatkossa etukäteen "Jerusalemin kokous" johon kutsutaan paavalit ja barnabaat - puhutaan asioista niin kauan kuin voidaan todeta UT:n tavoin että "Pyhä Henki ja me olemme päättäneet..."

28.7.2014 Ismo Valkoniemi

1.1.2014

Katsaus kristillisyyteen Suomessa 2014

Muutamat teemat ovat vahvasti mielessä uuden vuoden alussa. 

Kristillinen seurakunta tänään

Luterilainen kirkko kamppailee alkaneen jäsenkadon kanssa, joka ei tule pysähtymään. Mitä voimakkaamman haasteen se ilmiössä kohtaa, sitä enemmän alamme näkemään hermostumisen merkkejä, mutta myös terveitä ja epäterveitä ilmiöitä. Sinänsä terve ilmiö on ollut Kallion kirkon kirkkoherran Teemu Laajasalon nousu kirkon viralliseksi "kasvoksi" ja "äänitorveksi", koska hän kykenee analysoimaan ilmiötä jollakin tasolla sekä luomaan nopeasti tarvittavia uusia rakenteita, sekä liikkumaan luontevasti mediassa. Laajasaloja tarvitaan enemmän.
Vastaavasti hengen uudistus-liike tai muut kirkon herätys liikkeet voivat hyvinkin koota eksyneitä lampaita, koska heillä on edelleen sanottavaa. Rukoilevat herätysliikkeet voivat jälleen kerran koitua kirkon siunaukseksi, vaikka kirkko on paikoin osoittanut niille oveakin. Nyt sillä ei ole enää mahdollisuuttakaan tehdä sitä. 
Pääkaupunkiseudun seurakuntien protesti herätysliikkeitä vastaan jää pitkässä juoksussa ilmiöksi joka osuu väärään aikaan ja joka ei tuo mitään hyvää kirkon elämään.

Vapaakristillisyys

Vapaalla kristillisyydellä tarkoitan kaikkia ei luterilaisen, katolisen ja ortodoksisen kirkon sisälle kuuluvaa kristillistä toimintaa, siis vapaita suuntia laajasti ymmärrettynä. Tällä hetkellä vanhat seurakuntarakenteet pohtivat, kuinka suhtautua maahan TV7:n avustamana vyöryville uuskarismaattisille ilmiöille ja puhujille. Kuka voi ja kenen pitää lausua niistä jotakin, jotta oma lauma olisi turvallisissa käsissä. Toisaalta pitääkö vain seurata sivusta, koska omassakaan piirissä ei ole tapahtunut mitään merkittävää vuosikymmeniin. Osa vanhojen seurakuntien pastoreistakin ovat nähneet enemmän elämää ja voimaa karismaattisuudessa, kuin omissa piireissä aikoihin ja ovat epävarmoja kantansa suhteen.
Samaaan aikaan vapaaseurakunnissa ja helluntaiseurakunnissa on käynnissä voimakas diakonia ja puutteen alaisten tarpeiden näkeminen, joka muuttuu teoiksi ja tuo seurakuntiin siunauksia.

Omalta osaltani olen päättänyt arvioida ilmiöt, aivan kuten Paavali kehottaa Korintolaiskirjeessään. Nyt maahamme on ilmaantunut useita profeettoja, joilla on vahvat juuret amerikan profeettaliikkeeseen sekä myöskin muihin uuskarismaattisiin suuntiin. Osa heistä ilmoittaa, että ovat suoraan Jumalan kutsumina, eivätkä ole siten riippuvaisia mistään seurakunnasta. Uuden testamentin profeetoista puhuessaan Paavali ei kerro seurakunnan ulkopuolisista profeetoista, vaan kehottaa näitä pysymään järjestyksessä.

UT:n lopussa ovat sanat: "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetien sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan" (Ilm. 22:18). En usko että ilmoitus on jatkunut apostolisen ajan jälkeen, vaan se mitä on ilmoitettu on koko ilmoitus. "Muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on" (1. Kor. 3:11). "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on" (1. Kor. 4:6).

Haaveita

Haaveilen vuodesta, jossa voin olla rohkea ja vapaa. Vuodesta, jossa kirkon tilaisuudet täyttyvät iloisesta ja vapaasta julistuksesta, seurakunnista joissa iloa ja vapautta nähdään enemmän kuin koskaan. Ihmisistä, jotka ovat ahkeria ja auttavat itseään ja toisia enemmän kuin aiemmin. Yhteiskunnasta joka ottaa päällensä presidenttinsä maalleen pyytämän Jumalan siunauksen, haaveilen ilmiöistä jotka innostava meitä kaikkia ilman jakolinjoja.

Haluan nähdä viisaita karismaatikkoja, jotka ymmärtävät meitä Suomalaisia ja tuovat omalla toiminnallaan vapautta ja iloa ja säästävät meidät noloilta ihmeitä korostavilta tilanteilta, joissa emme koe ihmettä tai epämiellyttäviltä kaatamisyrityksiltä rukousjonoissa, kun tuntuu että seisomme tukevasti maan pinnalla.

Haluan nähdä viisaita vanhojen seurakuntien pastoreita, jotka toivottavat uudet tuulet tervetulleeksi, mutta arvioivat ilmiöt ja pitävät seurakunnissa puhtaan Jumalan Sanan kirkkaana ja rajoittavat itseään korottavien karismaatikkojen toimintaa tarvittaessa, tarkkaillen samalla omaa egoaan ja kriittisyyttään terveellä tavalla.

Haluan nähdä kristillistä radio- ja TV-työtä, jossa annetaan tilaa kaikille tarpeille ja jossa ymmärretään erilaiset seurakuntaperheet ja erilaiset tarpeet.

Haaveilen Samaria-työstä, joka on niin rakkauden kyllästämää, että missä vain Samarialaiset liikkuvat, niin joku tulee kosketetuksi.

Haluan vähetä, jotta Kristus voisi enetä minun elämässäni! Haluan olla parempi esimies, parempi työryhmän vetäjä, parempi isä ja isoisä sekä aviomies!

Haluen vähetä, jotta kristus voisi enätä minun elämässäni!

Ja nyt jo osa haaveista on ollut koetuksella, mutta onhan jo tammikuun ensimmäinen päivä, joten apuasi Jumala tosiaan tarvitaan...!

Armon vuonna 2014, tammikuun ensimmäisen päivän iltana, Ismo Valkoniemi

6.12.2013

Kaksi Daavidia, Billy ja Daavidin poika

David Herzog

Olen katsonut David Herzogin puheita ja koukoussarjan tilaisuuksia TV7 plus-kanavalta sekä seurannut käytyä keskustelua aiheesta jo pidemmän aikaa. Tosiasiallisesti keskustelu käynnistyi jo edellisen vierailun yhteydessä. Mielipiteet jakautuvat puolesta ja vastaan.
Olen elänyt 50 vuotta Suomen siionin ytimessä, lähellä herätysliikkeitä ja monia aiempia ilmiöitä, joka nostaa mieleeni monia muita tilanteita vuosikymmenten varrelta. Tästä syystä en ole ihmeissäni, en hirveän innostunut, enkä varsinkaan hämmästynyt. Jotakin tuttua ja vanhaa tässä Herzog ilmiössäkin on, vähän toisessa muodossa. Aiemmissa ilmiöissä on ollut kultapölyä, naurua joka ei pysähdy, riivaajia on ajettu ulos tai jalat ovat kasvaneet. Nyt on kultahampaita ja tuuheata tukkaa sekä painon alenemista ja nuortumista.
Uskon että erityisesti karismaattinen tai äärikarismaattinen liike tarvitsi Herzogia Suomeen, juuri nyt.

Mutta iloitsen aidosti jokaisesta kokouksessa pelastuneesta ja rukoilen että löytäisivät paikan jossa kasvulle on tilaa. Epäilemättä Hetzogille on tilaus ajassamme.

Jumala puhui minulle Joy-konsertin kautta

Järjestimme 16.11.2013 Finlandia-talossa Joy-konsertin, johon koen saaneeni koordinaatit Jumalalta. Konsertin tuli kohdistua Suomen nuorisoon ja keräyksen teema tuli olla ilo, taivaallinen ilo, näin koin joulukuussa 2012. Konsertti onnistui yli odotusten ja Finlandia-talossa sen oman henkilöstön mukaan ei ole kenties koskaan iloittu alkoholin kanssa tai ilman alkoholia niin kuin nyt raitis yleisö teki. 1000 ihmistä hyppi katsomossa ja vähintään 100 estradilla. Esiintyjät Ida Bois, Olli Helenius ja Harlem Gospel Choir antoivat kaiken kunnian Jumalalle.

Konsertin jälkeen Jumala puhui minulle edelleen ilosta. Hän sanoi, että hän haluaa antaa tällaisen ilon, riemun ja vapauden hengen Suomeen. Paraneminen ja ihmeet eivät ole keskiössä, vaan ilo ja vapaus. Ymmärrän että Hän tekee ihmeitä kaiken aikaa, mutta suurin ihme iankaikkisesta näkökulmasta on kuolemantilasta iankaikkiseen iloon siirtyminen. Taivaan näkökulmasta muilla ihmeillä ei ole merkitystä. Hampaat ja hiukset jäävät tänne joka tapauksessa.

Henkilökohtainen taso

Rakastan Jumalaa yli kaiken. Kiitän Jeesusta Kristusta siitä, että Hän kuoli syntieni puolesta ja iloitsen Pyhästä Hengestä joka rakentaa yhteyden siltaa ihmisten välille, sytyttää ja välillä rauhoittaa, kuiskaa ja hoitaa, antaa ajatuksia ja puheita, joilla saan rakentaa palvelutehtävääni ja seurakuntaani.
En tarvitse tasoa, jossa minun pitäisi katsella toisten suuhun, onko sinne ilmestynyt kultahampaita. Venäjällä pappina työtä tehneenä koen ajatuksen kiusallisena. Me olemme vähän "pilkanneet" neuvostokansaa kultahampaista, joita suusta pilkotti. Onneksi tiedän Jeesukseni kysyvän, mitä minä tahdon että Hän tekisi minulle. En kaipaa tuuheata tukkaa, enkä varsinkaan nuortumista. Nuoruuden ihannointi on niin kovin amerikkalaista ja vastoin luomisjärjestystä. On ihanaa vanheta arvokkaasti ja antaa ryppyjen kertoa koetuista taisteluista.

Mutta jos Jumala on päättänyt herättää kansansa tällä tavoin, niin Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken. Minä rakastan Lunastajaani ja en aio kapinoida Hänen päätöksiään vastaan.

Asiakastyön taso

Eniten olen huolissani niistä meille uskotuista läheisistä, joille euforinen tila on riippuvuus. Työmme parissa kymmenet ihmiset ottavat vastaan Jeesuksen sovituksen vuosittain. Kyse ei ole käännyttämisestä, vaan vapauden ilmapiiristä, jossa ihmiset haluavat valita uskon, joka nostaa heidät takaisin toivorikkaaseen elämään. Osa heistä ihastuu karismaattisiin ilmiöihin ja näistä ilmiöistä tulee heille oikean uskon mittari. Meillä on täysi työ muistuttaa että normaalia ei ole kiertää ympäri Suomen ilmiöiden perässä ja laiminlyödä luonnollinen sosiaalinen ympäristö, paikkakunta johon hänet on asetettu, ystävät ja perhe jotka hänelle on annettu. Myös tavanomainen työ voi jäädä pois, koska se estää "hengellisen elämän". Tavallinen opetus tai rukoustilanne ei maistu miltään, koska siinä ei ole "henkeä". Hengeksi kelpaa voimakkaat äänet ja kiihtynyt mieli, eurofia. Sama johon he olivat myös alkoholissa tai muissa aineissa addiktoituneet.

Mutta kun Pyhä Henki laskeutuu ja sen seurauksena iloitaan, nauretaan, karkeloidaan, puhutaan vierailla kielillä ja tapahtuu, kuten Apostolien tekojen alussa, iloitsen siitä. Iloitsen myös hiljaisuudesta, johon Pyhä Henki voi johdattaa, tasosta jossa voimme kuulla mitä meille puhutaan.

David Wilkerson ja Billy Graham

Minulla on ollut mahdollisuus olla livenä kuuntelemassa näitä kahta suurta maailman evankelistaa. Kun Billy Graham julisti yksinkertaista evankeliumia Helsingin Olympiastadionilla ja lopuksi kutsui ihmisiä parannukseen ja ottamaan vastaan pelastuksen, tuskin ääntään voimistaen, tuhansia ihmisiä ryntäsi ottamaan vastaan Jeesus Kristus elämänsä Herraksi.

David Wilkersonin työ kaduilla narkomaanien ja jengiläisten keskellä oli innoittamassa myös Samaria-työn perustamiseen 60-luvulla. Tämän suuren Jumalan miehen vaikutukset tuntuvat koko maailmassa vielä pitkään. Hän julisti yksinkertaista evankeliumikeskeistä tervettä oppia ja ihmeet ja merkit seurasivat tätä julistusta.

Daavidin poika

Saamme käydä viettämään Jeesuksen Daavidin pojan syntymäjuhlaa. Hän jolla ei ollut paikkaa mihin päänsä kallistaa, ketuillakin oli luolansa, mutta ihmisen pojalla ei ollut majapaikkaa. Hän joka jätti jälkeensä vain viitan ja siitäkin sotamiehet heittivät arpaa. Hän on tuleva takaisin kirkkaudessa ja kunniassa, tavalla joka ei jää keneltäkään huomaamatta. Silloin jokainen polvi taipuu kunniaan. Silloin ihmettely ja epäily vaihtuu näkemiseksi. Sitä ennen hän muistuttaa, että Hän on läsnä jokaisessa nälkäisessä, kodittomassa, ilman vaatteita olevassa, sairaassa ja väsyneessä. Löydämme Hänet kohtaamalla heikompiosaisia, tänäänkin.

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2013 Ismo Valkoniemi

15.11.2013

Erehtymätön riippumattomuus konseksuksen hengessä

Kirjoitin edellisen blogini otsikolla "Suuret tulot rukoilemalla ja julistamalla Sanaa". Perimmäinen motiivi oli järjestökouluttajan motiivi. Kirjoitus ei ottanut kantaa sittenkään siihen, ovatko Pirkko Jalovaara ja Leo Meller saaneet suuret tulot rukoilemalla ja julistamalla Sanaa, vaan totesin yksiselitteisesti, etten ota kantaa yksittäisiin tapauksiin. En myöskään ryhdy heidän kouluttajakseen. Ajattelen kuitenkin että helposti yleishyödyllisyyden antamat erityisvapaudet ja niihin liittyvä eritynen vastuullisuus on osittain hukassa säätiöissä, yhdistyksissä ja kansainvälisissä avustusjärjestöissä. Näyttäisi siltä, että myöskin kunnallinen eläkevakuutusyhtiö kompuroi teeman kanssa.

Leo Mellerin osalta mahdollisesti erillisellä vakuutuksella tuettu eläketulo sekä mahdollisesti tulot kirjakustannuksen puolelta, joka on elinkeinotoimintaa, tarjoavat suurelta osin selvityksen tulojen muodostumiseen. Tuloja tulee monista lähteistä. On paljon mahdollista että Pirkko Jalovaaran laajan kirjatuotannon tulot ja kuka tietää, mahdolliset eläketulot voivat aivan hyvin olla osana tulojen muodostuksessa. Olipa niin tai näin, nyt olen arvannut jo liikaakin asiassa, joka ei minulle kuulu.

Se miksi nyt tartuin näppäimistöön, johtuu siitä että en usko kristittyjen, uudestisyntyneiden, helluntailaisten tai vaikkapa lestadiolaisten erehtymättömyyteen. En myöskään usko että kristittyjen tulee elää sellaisessa konseksuksessa, joka estää meitä arvioimasta ja keskustelemasta erilaisten ilmiöiden tai tekojen vaikutuksia tai seurauksia.

Pidän tärkeänä että kukin antaa omastaan. Jos joku on perehtynyt lainsäädäntöön, hän jakakoon sekä varoittavia että oikaisevia lauseita nähdessään tarvetta siihen. Joku toinen taas on etiikan asiantuntija, kolmas verotuksen, neljäs rakentamisen ja niin edelleen. Lista on loputon. Kaikkein pahin tilanne on sellainen, jossa kukaan ei lausu mitään, etenkin jos lausuttava on kohonnut näkyvässä tai näkymättömässä hierarkiassa hengelliselle jalustalle, jonka arvosteleminen liitetään Jumalan ja hänen työnsä arviointiin.

Voiko ihminen kohota tällaiselle tasolla? Ei voi. Korkein asema, mikä ihmisellä voi Jumalan edessä olla, on
armahdetun syntisen asema. Emme sittenkään kykene kohoamaan yhtään tätä korkeammalle elämämme aikana, vaikka palvelisimme Jumalaa millä tavoin tahansa. Meillä vain tahtoo olla tapa pyhittää itseämme ja toisiamme tekojemme mukaan. Me emme kuitenkaan pyhity millään muulla tavalla kuin uskon lahjan kautta, toisin sanoen saamme kohdallemme armon - lahjavanhurskauden.

Katolisen kirkon paavin erehtymättömyys ja Pietarin avaimien kantaminen historiassa pitävät sisällään kaikkein räikeimmät hengellisen ja maallisen vallan sekä materiaalisen mammonan yhteen koplaamiset. Nyt vallassa oleva paavi edustaa jo toisenlaista paaviutta, vaikka rakenteessa on vieläkin valtaisasti epämääräisiä jäänteitä menneisyydestä sekä kestämätöntä opillisuutta. Muun muassa Jehovantodistajien teokratia sisältää elementin, jossa järjestön arvostelu on itse Jehovan "kimppuun käymistä".

Elämä haastaa meitä vastuullisuuteen, kasvamaan aikuisuuteen, kypsymään, mutta samalla pysymään lapsen kaltaisina uskossamme. On siinä haastetta meille jokaiselle. Etenkin minulle.

15.11.2013 Ismo Valkoniemi

9.11.2013

Suuret tulot rukoilemalla ja julistamalla Sanaa

Verotietojen julkistamisen jälkeen ainakin kaksi hengellisentyön työntekijää on nostettu otsikoihin, rukouspalvelijana tunnettu Pirkko Jalovaara ja itsenäisen riippumattoman lähetyssäätiön entinen johtaja Leo Meller. Aivan varmasti paikallisesti käydään keskustelua myös muista hengellisen työn johtajista.

Itselleni aihe on varsin tuttu ja perusteellisesti perattu. Olen toiminut yleishyödyllisten järjestöjen kouluttajana menneinä vuosina hyvinkin paljon ja kiertänyt etenkin Suomen päihdealan kristilliset järjestöt, noin 100 kpl, läpi koko maantieteellisen Suomen aikanaan. Koulutustoimintani on ulottunut myös muihin järjestöalan toimijoihin. Tähän kytkettynä kirjanpidollinen konsultointi ja tilin- sekä toiminnantarkastustoiminta, jossa olen mukana edelleen, niin uskon voivani lausua asiata jotakin asiantuntijan äänenpainolla.

Tästä kokemuksellisesta tiedostani huolimatta tärkein asia tässä keskustelussa on kutsumustietoisuus ja yleishyödyllisyyden käsitteen sekä kansalaistoiminnan sisäistäminen. Näistä lähtökohdista kirjoitan.

Aatteellisuus-käsite

Yhdistyksiä voidaan vapaasti perustaa aatteellisen tarkoituksen toteutumista varten (YhdL 1:1§). Tällöin käsite aatteellinen on laissa mainittu keskeinen sana.

Yhdistyslain 2§:n 1 momentin mukaan yhdistykset ovat aatteellisia, jos niiden tarkoitus ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen. Tämän pykälän kohdalla lainsäätäjä lähtee siitä, että yhdistyksen olemassaolon tarkoitus on aatteellinen toiminta, ei taloudellinen etu aatteellisessa toiminnassa mukana oleville. Kohtuullinen palkka ei ole sitä tietenkään, sillä aina tehdystä työstä voidaan palkka maksaa jos siihen yhdistyksellä on varoja jotka ovat siihen tarkoitukseen varattuja. Pienessä yhdistyksessä, jossa vain muutamat henkilöt pääsevät vaikuttamaan yhdistyksen rahan käyttöön, jossa nostettavat palkat ja palkkiot menevät kohtuullisen rajan yli, voi yhdistysrekisteri ja veroviranomainen arvioida aatteellisen ja yleishyödyllisyyden rikkoutuneen. Paljon sitä ennen pitäisi järjestön oman kontrollin reagoida, etenkin kristillisissä yhteisöissä.

Yleishyödyllisyyden-käsite

Yleishyödyllisyyden käsite pitää sisällään periaatteen, jossa toiminnan painopiste ja kärki on yleinen hyvä, toimitaan yleiseksi hyväksi, laajemman kansalaisyhteiskunnan hyväksi. Tämä periaate pitää sisällään kohtuullisuuden käsitteen, etenkin kun puhutaan järjestön aktiivitoimijoille maksettavista palkkioista. Jos rahaa laitetaan yleiseen hyvään, mitään rajoitteita ei ole. Tällaiselle toimijalle yhteiskunta antaa ns. verovapauden kerätä varoja tai tuottaa tuloja, niillä tavoin kuin se on laissa määritelty. Samassa kohdassa laintekijät muistuttavat kohtuullisista palkoista, koska vastineena on nimenomaan yleistä hyvää varten saatuja erityisoikeuksia.


Keräyslupa

Poliisihallinnon keräyslupaohjeissa ja periaatteissa annetaan oikeus kerätä rahaa julkisesti jotakin tiettyä tarkoitusta varten, jossa keräyksen pakollisina kuluina voi olla kohtuullisesti keräysorganisaation kuluja, kuten palkkoja. Tavoite on yhteiskunnan antamalla luvalla saada kerättyä varoja, joiden käyttö edistää kansalaisyhteiskunnan tai yhteiskunnan yleistä hyvää. Myös aatteelliseen toimintaa on mahdollista kerätä varoja, kunhan samat varainkäytön periaatteet toteutuvat. Varojen keruuta valvoo Poliisihallinto.

Kutsumuksellinen lähtökohta
Jos kristitty uskoo Jumalan johdatukseen ja siihen, että Hän johtaa polkuamme kun kuljemme rukoillen ja kristitty kokee saaneensa tehtävänsä Jumalalta, tulee vastuullisuus varojenkäytöstä ja työn hedelmistä myös Jumalalle, tai sitten logiikassa on jokin aukko. Tästäkin huolimatta olen nähnyt yli 20 vuoden järjestöuran aikana monenlaista ihmisen "tahtomista" niin, että kaiken huonon päälle ovat asianomaiset vielä rukoilleet ja siunanneet työtä ja pyytäneet Jumalalta lisää varoja.

Omalta osaltani valitsin 2008 kahdesta kilpailevasta työtarjouksesta sen, jossa luvattiin pienempi palkka. Tämä johtui siitä, että tunsin sydämessäni valitsevani oikein. Nyt viiden vuoden jälkeen, tiedän valinnneeni oikein. Tähän työhön sain mukaan vaimoni ja se toinen tarjouksen tehnyt kamppailee aivan ylivertaisissa ongelmissa, meidän kokiessa Samarian työn yllä suurta lepoa ja rauhaa. Olen valinnut elämässä myös väärin, joten en puhu kovaa ja korkealta. Viestini on kuitenkin että kutsumustyö lähtee sydämen tasolta, ei lompakon tasolta.

Henkilökohtainen mielipide

Ajattelen tänään niin, että aina kristillisiin järjestöihin ja seurakuntiin pyrkii sisään Mammonan henki. Siksi aika ajoin avustusjärjestöjen ja kristillisten järjestöjen johtopaikoilla olevien työsuhdeautot ja palkat ja palkkiot tulisi arvioida yllä mainittuja periaatteita noudattaen uudelleen. Jos näitä asioita haluaa pohdiskella lisää, kirjani Mammonan maailmasta kuninkaan perilliseksi on puheenvuoro, jonka voi ottaa pohdinnassa yhdeksi ajatelmaksi. Se on pieni kirjanen, jonka lukee tunnissa parissa.

En ota yksittäisiin tapauksiin kantaa, koska en tunne riittävästi näiden rahanhankintatapoja ja itseansaintalogiikkaa. Mikäli järjestö hankkii itse varoja muutoinkin kuin verovapautta ja keräyslupaa hyödyntäen, sillä on itsenäisempi oikeus päättää näiden muiden varojen kohdentamisesta.

Ismo Valkoniemi 9.11.2013

11.6.2013

Vapaus on rakkauden ymmärtämistä


Jano joka ei sammu

Ihminen pyrkii löytämään mielihyvää tuottavan olotilan luonnostaan. Maailmamme tänään tarjoaa suunnattoman haasteen meille aikuisille, erilaisten mielihyvää tuottavien asioiden puutarhana, mutta vielä selvemmin kehitysvaiheessa olevan nuoren elämässä. Nuoren elämään kuuluvat biologisten ja psyykkisten viettitunteiden herääminen, jotka tosiasiassa ovat tervettä ja tärkeää osaa ihmisen elämässä. Tämä ihmiseen kätketty suuri elämänhalun energia joutuu ennennäkemättömän aistiärsyketulvan keskelle, jonka markkinamiehet ovat valjastaneet käyttöömme. Valtaisat näyttöruudut 3d-laseineen, täydelliset äänimaisemat, tuoksut ja kosketukset avaavat lähes todentuntuisen virtuaalimaailman, jopa kosketuksen tuntua voidaan lisätä virtuaaliseen maailmaan erilaisilla antureilla ja heikkosähkövirroilla. Jos raha riittää, nautinnon määrällä ei näyttäisi olevan loppua. Nautintoa on tarjolla haluavien sielujen nettisivuilta, kemiallisesti tai elektronisesti, hemmottelemalla kehoamme tai etsimällä adrenaliinia korkeudesta, syvyydestä tai nopeudesta.
Samaan aikaan perinteiset kristilliset arvot ovat joutuneet ennen näkemättömän arvostelun ja arvioinnin kohteeksi, joka johtunee houkuttelevan tarjonnan – koetaan vapaudeksi – ja perinteisten arvojen – koetaan esteeksi - välisestä ristiriidasta.

Kipeä ihminen


Lapsi muodostaa käsityksen vanhempien arvomaailmasta, josta tulee hänen elämäänsä valvova osa, psykologien kutsuma superego. Ihminen korjaa tätä sisäistä suhdetta elämänsä normeihin, kieltää osan näistä arvoista, hyväksyttäviin ja ehdottomasti kiellettyihin, rajoittaviin sekä peilaa suhdettaan vanhempiensa arvomaailmaan ja Jumalaan. Koska juuri murrosiästä nuoreksi aikuiseksi käydään suurimmat kamppailut ja irtiottoyritykset tähän elämän perintönä saatuun arvomaailmaan, nuori kokee ahdistusta ja vihaa sitä perinnettä kohtaan joka on esteenä kuvitellulle vapaudelle ja toisaalta joka tosiasiassa suojaisi pahimmilta kivuilta. Vastaavasti rajojen rikkominen synnyttää syyllisyydentuntoa ja häpeää.

Siemen on kylvetty

Vanhempien huoli kipuilevasta nuoresta on usein ennenaikaista. Arvot on koeteltava itse ja uskon vahvuus ja merkitys koettava omakohtaisesti. Tämän ajan houkutukset eivät sittenkään varasta nuoriamme automaattisesti. Ratkaisu ei ole eristäytyminen maailmasta, vaan keinotekoisten ilmiöiden paljastaminen ja niiden merkityksettömyyden osoittaminen. Juuri nuoret jotka ovat kohdanneet nämä ilmiöt elämässään, käyvät tämän kamppailun, joka vanhemman sukupolven elämässä käytiin toisenlaisten houkutusten muodossa. Ilmiöiden määrä ja teho vaikuttavat suunnattoman vahvoilta, mutta tosiasiassa valtaisa tarjonta tekee niistä heikon. Ei ole syytä uskoa mihinkään, sillä huomenna se on jo vanhaa.  

Armollinen Jumala

Ykkösohje vanhemmille on armollisen Jumalakuvan opettaminen lapsille ja nuorille. Itse koin pakkoa ja vaatimuksia, jonka vuoksi pakenin uskoa ja koin syyllisyyttä ja häpeää suhteessa vanhempiini ensimmäiset kymmenen aikuisvuottani. Lähes 30-vuotiaana, jo avioon menneenä ja kolmen lapsen isänä, omat elämänvaikeuteni ajoivat minut etsimään Jumalaa. Rakkauden ja armon Jumalan löytyminen palautti minut seurakuntayhteyteen. Armon löytäneinä vanhempina jaoimme sitä myös lapsillemme. Armollinen asenne ei ollut vapaata kasvatusta, vaan uskon luonnollista elämistä arjessa, ilman pakkoa. Lopputulos on sama, mutta ilman kymmenen vuoden pakoretkeä. Jo aikuisille nuorillemme usko Jumalaan on tärkeä voimavara elämässä, jonka kanssa on ollut hyvä perustaa perheitä ja hankkia lapsia, minun lapsenlapsiani.


Ismo Valkoniemi 11.6.2013

10.6.2013

Kapeat piirit ja välinpitämätön yleisö

Siinä he taistelevat, Sari R-L sekä Johanna K vastaan kristityt. Kaksikko ottaa yksittäisiä voittoja lehdistön median tuella. Perusajatuksena lienee heikkojen ja sorrettujen luokkataistelu. Tästä mielikuvasta johtuen mukaan on saatu vasemmistopiirit, vihreät, tunteiden kautta elävät kulttuuripiirit sekä eurooppalaista intellegtuellia ilmapiiriä haistelevat oikeistolaiset. Persut, kristilliset ja osa keskustasta ymmärtää konservatiivien ja karismaatikkojen tuskaa.

Viimeinen näytös koski lähetystyötä, jota vastaan toinen yllämainituista on käynyt jo pitkään. Nyt kuitenkin siitä tuli maailman tärkein asia, yhteys- ja tulkaa kaikki ja tehkää mitä haluatte-liikkeiden myötävaikutuksella. Odotamme innolla, miten tätä lähetystyötä nyt aletaan toteuttamaan. Onko sen kärkenä Kristuksen lähetyskäsky ja evankeliumi, vaiko ilosanoma kaiken sallivuudesta?

Onneksi olkoon Sari ja Johanna, keltainen lehdistö ja kaikki seksuaalista tasa-arvoa kannattavat piirit. Olette saattaneet Suomen Lähetysseuran sekä kirkon tielle, josta ei ole paluuta. Teidän mielestänne ei pidä ollakaan. Arvatenkin hyvinkin pian SLS raportoi voimakkaista supistuksista. Jo vaurastuneet Afrikan kirkot katkaisevat yhteytensä seuraan tuota pikaa ja kannatus kääntyy laskuun. Mutta teidän tavoitteenne eteni hieman.

Miten Rooman historiassa taas kirjoitettiinkaan rappiosta? Oliko se niin että tämän kaltaiset asiat ja kaikenlainen itsekkyys ja hekuma olivat tulleet siihen mittaan, että kansalla ei ollut enää yhteistä tahtoa puolustaa Roomaa? Olisiko ihan väärin verrata 300-400 luvun Roomaa tämän hetken Eurooppaan?

Eilen Tanskalainen dokumentti kertoi lähes ylistävästi Tanskan Turkkilaisesta nuoresta parista, jolla on perinteiset arvot. Naiset pysyvät neistyenä avioon asti, perheet ja suvut kantavat nuoria ja siirtävät arvonsa heille. Islamin uskolta te kulttuurivihreät otatte tämän ihanteena, kristilliset perinteet te poljette halveksuen. Ette edes halua kuulla, että heillä on vielä tiukempi kanta homoseksuaalisuuteen. Sääli, sillä niin paljon turvallisempi kulttuuri kristillisyys olisi ollut meille kaikille, mutta se olisi pitänyt ottaa sellaisena kuin se on raamatussa kirjoitettu, ei tehdä siitä sellaista "kaikki saavat tulla ja olla"-höttöä.

Eipä mahda mitään, näillä mennään!

10.6.2013 Ismo Valkoniemi

9.2.2013

Menetimmekö sukupolven?

Siinä me istuimme viime viikolla toimistossamme. Kaksi eläkkeellä olevaa rouvaa, jotka toivat tukiasukkaamme käymään toimistossamme. Olivat vapaaehtoisia, seurakunta-aktiiveja, evankelistoja. Kyllä heistä on paistanut jo pitkään armollisus heikkoja kohtaan ja äärimmäinen halu seistä heidän rinnallaan. Miten ovatkin niin esimerkillisiä.

Tukiasukasohjaajamme Marko oli paikalla myös, minä ja lähihoitajaharjoittelija. Marko kertoi kuinka hän on kasvanut neljässä vuodessa takaisin elämään ja usko on tärkeä. "Se on oikeastaan aika ihme", totesin, "koska tullessaan meille työharjoitteluun, käveli Päivin eteen ja ilmoitti että hän sitten ateisti". "Niin olen uskossa ja minun koti oli myös uskovaisten koti, mutta meillä oli väkivaltaa", lisää Marko. "En halunnut kuulla koko uskosta sen jälkeen mitä isä aina teki, vaikka oli innokas seurakunta-aktiivi", Marko jatkaa. Sitten hän kertoo kuinka tuli meillä hyväksytyksi ja kuinka suhde Jumalaan korjaantui, vaikka tuo kodin trauma jäi ja välit isään eivät ole kunnossa. "Voi kuinka koskettava tarina", jatkaa toinen naisista. Minunkin lapset ovat jääneet pois seurakunnasta, kun me olimme aika tiukkoja. Emme sallineet mitään muuta kuin oman herätysliikkeen musiikin ja kirjat ja sitten nuorena hänet erotettiin seurakunnasta", hän kertoo. "On aika katkera seurakunnalle ja aikuinen jo nyt, mutta ei me ymmärretty muusta mieheni kanssa, kun seurakunnassa edellytettiin tällaista tiukkuutta ja ohjattiin siihen, emme me ymmärtäneet että se oli virhe", hän jatkaa.

Toinen naisista kertoo kohta, että hänen poikansa on myös meidän tukiasunnossa Helsingissä. Kipuja on kovasti jäänyt ja ei ole helppo hänelle puhua rakastavasta Jumalasta.

Itse muistelen Hämeenlinnan nuorten uskovaisten porukkaamme. Meitä oli kai lähes 50 nuorta, joista vain muutama on ns. uskossa, ainakin näin julkisesti kuin minäkin. Monet kaverini erotettiin nuoruuden hölmöilyjen takia, jotka ovat melkein väistämättömiä nuorten maailmassa. Irroitettiin "kuivina oksina". Kerron vielä että otin kymmenen vuotta etäisyyttä, enkä halunnut kuulla edes sanaa Jumala, kun koin touhun vastenmieliseksi. Oman armollisen Jumalan löysin, kun lamavuosina kompuroin ja en tiennyt enää muuta avun lähdettä. Hän tulikin hyväksyen ja hienotunteisesti ja sain monenlaista konkreettista ja ihmeellistä apua, jonka kautta tajusin etteivät seurakunnat olleet edustaneet Kristuksen mieltä toiminnassaan oikealla tavalla.

Kaikessa karuudessaan meille kaikille jäi keskustelusta hyvä mieli. Marko ja minä olimme löytäneet armollisen Jumalan ja saamme siitä näkökulmasta tehdä työtä särkyneiden, häpäistyjen ja monista riippuvuuksista kärsivien kanssa. Rouvat olivat mielissään, jospa kuitenkin Jumala voisi korjata myös heidän lastensa ja Jumalan suhteen ja antaa anteeksi ymmärtämättömyydelle, joka menneinä vuosina vallitsi.

Miksi vanhemmat vaativat lapsilta kuuliaisuutta tai alistavat heitä Jumalan sanaan vedoten? Se voi johtua heidän neuvottomuudestaan ja avuttomuudestaan, mutta siinä on myös teologinen virhetulkinta kyseessä. Lapsen ja nuoren kannalta tilanne on kohtuuton, kun omaa tahtoa ei käsitellä armollisesti vaan vastakohdaksi asetetaan Jumalan tahto. Tätä perustellaan pyrkimyksenä taltuttaa ihmisen jumalanvastainen tahto. Synnin turmeleman ihmisen tahdon nähdään olevan suuntautunut pahaan ja ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa. Jumalan on kuitenkin luonut ihmisen, jonka luonnoliseen kasvuun kuuluu erilaisia kehittymisvaiheita, kapinaa, uhmaa ja kiusallisiakin kysymyksiä. Eivät nämä lapsen tai nuoren uhmat pelota Jumalaa, eivät horjuta Hänen valta-asemaansa, vaan ne ovat terveeseen kasvuun kuuluvia kysymksiä, jotka Hän on itse istuttanut meihin kasvaaksemme aikuisuuteen. Näiden tukahduttaminen Jumalan omalla Sanalla on perisynnin eräs piirre. Jos me otamme liian paljon oikeuksia tietää hyvä ja paha toisten puolesta, yläpuolelta, pakottamalla, se menee lähelle perisynnin olemusta: ”…teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan” (1. Moos. 3:5). Perisynti on siis väärä olettamus, että meillä olisi valta hyvä ja pahan tietämisen suhteen. Jumalan ja ihmisen välinen ero on suurempi ja vaatii nöyryyttä ja vähemmän kaikkivoipaisuutta, myös kasvatuksessa.

9.2.2013 Ismo Valkoniemi

Häiriintyikö elämäsi piispojen uudesta tulkinnasta?

          Jos katsoo kirkkohistoriaa pelkistettynä ja vähän silmiä siristäen, niin saa suoran linkin    tämän  päivän ongelmiin. Otetaanpa ä...