28.12.2019

Varastaako kansallismielisyys kristillisyyden?

Joulunaikaan aiheesta silmiini osui kaksi artikkelia aiheesta. KD-lehden artikkeli avasi ranskalaisen professori Evert Van de Pollin Helsingissä marraskuussa State of Europe Forumissa pitämiä luentojaan, jossa hän kuvasi populististen liikkeiden olevan haaste kristinuskolle. The Guardian lehti kirjoitti näyttävän mielipideartikkelin, jossa se suoraan syyttää niitä voimia, jotka vastustavat sukupuolivähemmistöjä ja ovat kansallismielisiä, kristinuskon varastamisesta [1]. Onko vaara todellinen ja miksi olemme tilanteessa, jossa kristittyjen mielipiteellä on suuri merkitys, sittenkin?


Onko kansallismielisyydessä jokin ongelma?



Jos olemme tarkkanäköisiä, huomaamme, että kansallismieliset puolustavat enemmän kristillistä kulttuuriperintöä, kuin kristillistä uskoa, toteaa professori Evert Van de Poll ja jatkaa, että kansallismielisten identiteetti ei ole niinkään eurooppalainen vaan kansallinen[1]. Tähän Van de Pollin lausuntoon on helppo yhtyä, sillä esimerkiksi Perussuomalainen puolue kertoo asian aivan samoin omilla kotisivuillaan. Se ilmoittaa olevansa isänmaallinen ja kristillissosiaalinen puolue, joka edistää kansallista etua[2].

Yleisesti ottaen kansallismieliset, joihin Van de Poll viittaa, ovat puolueita. Näin ollen harvemmin, jos koskaan, puolueiden tehtävä on puolustaa kristillistä uskoa, enemminkin kristillisten arvojen säilymistä yhteiskunnassa eli kulttuuria. Uskon puolustaminen on kirkon tehtävä, seurakuntien tehtävä ja kristittyjen kasvattajien tehtävä.

Olin itse aikanaan, lähes 30 vuotta sitten, aktiivinen silloisen Suomen kristillisen liiton toiminnassa. Toimin muun muassa Etelä-Hämeen piirisihteerinä. Liikkeen heikkoutena oli tuolloin, että sen sisäinen ymmärrys omasta olemuksesta poliittisena vaikuttajana oli heiveröinen. Toiminta keräsi mukaan seurakunta-aktiiveja ja tilaisuudet muodostuivat usein ”seuroiksi”, joissa keskiössä oli rukoukset ja hengelliset laulut. Myöhemmin toimintaa terävöitettiin muuttamalla nimeksi Kristillisdemokraatit, kuvaamaan paremmin poliittisia tarkoitusperiä sekä sitomalla liike vahvemmin Euroopassa ja etenkin Pohjoismaissa vaikuttaviin kristillisdemokraattisiin sisarpuolueisiin. Kristillisdemokraatit kuvaavat perusarvoissaan, että he rakentavat yhteiskuntaa kestävien kristillisten perusarvojen varaan: ”Kristillisillä arvoilla tarkoitamme niitä yleispäteviä ja kestäviä arvoja ja hyveitä, jotka nousevat Raamatusta sekä kristillisestä perinteestä ihmisten hyvän ja toimivan yhteiselämän pohjaksi”[3]. Kristillisdemokraatit eroavat selvemmin Perussuomalaisista EU-myönteisemmän poliittisen ajattelun vuoksi, eikä sitä Perussuomalaisten tapaan leimata kansallismieliseksi, joka on noussut aiheettomasti pilkkanimeksi.

Kansallismielisyyden ongelmaksi voidaan nostaa äärioikeistolainen ajattelu sekä esimerkiksi tähän liittyvä rotuoppi. Näiden kahden olemassaolosta on selkeätä näyttöä myös Suomessa. Kuitenkin näitä aatteita kannattavien määrä on marginaalinen ja enemmänkin niiden olemassaolo on, esimerkiksi, Perussuomalaisille taakka kuin hyöty. Perussuomalaisia kannattaa viimeisen gallup mittauksen mukaan 22,7% Suomalaisista[4]. Tässä joukossa äärioikeistolaisia tai rotuoppivia kannattavia on desimaalin kymmenesosan verran, jos sitäkään, mutta heidän vuokseen koko puolue leimataan poliittisessa retoriikassa ”natsipuolueeksi”. Tämä on kuitenkin nähtävä osana poliittista taistelua, jossa Perussuomalaisten kannatus tuli saada taittumaan keinolla millä hyvänsä.



Mistä nousee huoli kristillisyyden varastamisesta poliittisiin tarkoitusperiin?


Van de Poll vastaa itse siihen, mikä on perimmäinen ongelma. Hän muistuttaa, että nyt käyty keskustelu nousee kirkon johtajien huolista. Eurooppalaiset kirkkojen piispat ja muut hengelliset johtajat varoittelevat populismin vaaroista. Itse he ovat Eurooppa myönteisiä ja he ovat unohtaneet opettaa ihmisiä Raamatun opetuksista kansoista, kuinka eletään kansana. He ovat keskittyneet lähimmäisenrakkauden, muukalaisista huolehtimisen ja uskonnonvapauden tärkeyden korostamiseen[5].

Identiteettipolitiikassa ja samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudessa arkkipiispana toiminut Kari Mäkinen sai loputtomasti palstatilaa, niin että tavallisen kristityn on vaikea muistaa mitään muuta asia, jota Mäkinen olisi urallaan edistänyt. Populistisia puolueita äänestävät kristityt eivät yhdy kirkollisten johtajiensa näkemyksiin. Heille tärkeää on, että joku kertoo puolustavansa kristillistä kulttuuria ja perinteitä ja että edelleenkin tavallisella kristityllä on lupa ajatella oman maan ja kansan parasta. Tärkeää monelle on myös saada pitäytyä biologisessa sukupuolikäsityksessä tai vaikkapa näkemyksessä, jossa lisääntymistä ja ydinperhettä olisi ollut suojeltava, säilyttämällä avioliitto miehen ja naisen välisenä instituutiona.



Painajainen liberalismin kannattajille?



Monen arvoliberaalin mielestä tilanne Euroopassa ja läntisessä maailmassa alkaa tuntua jälleen ahdistavalta. "Tyhmä” kansa kääntyi kansallismielisten ja konservatiivisia perusarvoja tukevien puoleen, jotka vaarantavat kaiken sen mitä saavutettiin, niinkö? Eikö kyse ole kuitenkin enemmän pettymyksestä, joka purkautuu tällä tavoin? Lupauksiin ja ”tarinoihin” ei enää kyetä uskomaan ja siksi palataan niihin arvoihin, joiden varassa olimme vaurautemme ja hyvinvointimme saavuttaneet?

Humanismi, usko ihmisyyteen kehittyi posthumaniksi, tulimme osaksi luontoa ja uskomme muuttui osin tieteellisen maailmankuvan valoittamaksi. Tästä kehittyi transhumanismi, joka tänään uskoo teknologian ja tieteen voivan muuttaa meidät toiseksi. Se ilmoittaa korjaavansa jopa syntymässä tapahtuneen virheen sukupuolessamme. Kiusallista on, että niiden ääni voimistuu, jotka ovat käyneet muutosprosesseja läpi ja tänään ovat pettyneitä. Heidän kehonsa ovat nyt rikottuja ja lupaukset täydellisestä muutoksesta eivät täyttyneet. Kohta he vaativat rangaistuksia niille, jotka heitä leikkelivät.

Kulttuuriliberalismin myötä lainsäädäntöä muutettiin nopeasti monissa maissa, aivan viime vuosina. Myös tämä on nostattanut vastareaktion, jossa kirkollinen puoli on valinnut, ainakin Suomessa, hyvin muutosta ymmärtävän kannan, usein vastoin kirkkoväen näkemyksiä. Professori Van de Poll’n mukaan aiemmin perinteisistä yhteisistä arvoista, niin uskonnollisten kuin uskonnottomienkin kesken, vallinnut laaja konsensus on rikkoutunut. Esimerkiksi LGBT-liikkeen ajamat muutokset perhelainsäädäntöön sekä suhtautuminen eutanasiaan ja aborttiin ovat ihmisiä voimakkaasti jakavia aiheita[6].

Euroopan Unioni syntyi sodan jälkeiseen rauhan tarpeeseen. Se laajeni ja otti omakseen kansoja idästä ja pohjoisesta. Suomikin pääsi hieman yli 50% kannatuksella perheeseen, joka alkoi pian natista liitoksissaan. 2000-luvulla on eletty taloudellisessa jännitystilanteessa, jossa olemme saaneet seurata eri maiden taloudellisen kantokyvyn romahduksia unionin sisällä.

Integraation syventymisen myötä euroskeptisyys on vahvistunut. Brittien enemmistön toistuva päätös joulukuussa 2019, tukea EU:sta irtautumista on yksi selkeä osoitus tästä.
Maahanmuuttoaalto 2015 osoitti Unionin heikkoudet. Avoimet rajat ovat muuttaneet poliittista ilmapiiriä ja maiden käyttäytymistä. [7] Monet maat ovat sulkeneet rajansa, vastoin Unionin sopimuksia ja suosituksia.


Oikeistopopulistiset isänmaallisuutta korostavat puolueet ovat valtapuolueina monissa Itä-Euroopan maissa, kuten Puolassa, Slovakiassa, Kroatiassa, Unkarissa ja Ukrainassa. Ne vastustavat liberaaleja moraaliarvoja, joita lännessä usein kutsutaan ”eurooppalaisiksi arvoiksi”. Niiden yksi keskeinen tavoite on myös torjua muslimimaahanmuuttajat. Jotkut näistä maista ovat sisällyttäneet kristilliset arvot tai esimerkiksi heteroavioliiton säilymisen perustuslakiinsa, suojatakseen itseään [8].


Mitä Raamattu sanoo kansoista?



Mitä on se opetus, joka Van de Pollin mukaan on kirkon toimesta laiminlyöty kansoista ja kansalaisuudesta? Tätä en tiedä, mutta hän viittaa Raamattuun, joten on syytä katsoa mitä Raamattu sanoo kansoista:
1. Kaikki kansat ovat olleet mukana Jumalan pelastussuunnitelmassa alusta alkaen (1. Moos. 12:3), 2. Jeesus oli Messias kaikille kansoille (Matt. 28:19), 3. Sanoman vieminen kaikille kansoille (Apt. 13:47), 4. Yhdestä ihmisestä [Jumala] on tehnyt koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.” (Apt. 17:26-27).

Kansat ovat Raamatussa läsnä ja Jumalan on asettanut kansoille rajat. Kaikkien kansojen yhdistäminen oli Vanhan testamentin kauhukertomus, ihmisen oma yritys Babyloniassa, tulla suuremmaksi kuin oli todellisesti mahdollista. Globalismi tai edes tätä pienempi suuri valtioliitto, ei historian valossa näytä mahdolliselta. Siinä ylitetään joitakin lainalaisuuksia ja se muistuttaa ideologisesti transhumanismia, jossa tieteen avulla voidaan muokata ihmisestä toinen kuin mitä se luontaisesti on. Taloudellisen kasvun ympäristölliset rajat ovat tulleet vastaan yhä selvemmin, minkä lisäksi teknologinen kehitys on katkaisut vuosikymmeniä jatkuneen kiinteän yhteyden kasvun ja työllisyyden välillä[9]. Emme hallitse globaalia maailmaa, johon julistamme kuuluvamme. Me taistelemme päästöjä vastaan, jota toisella puolella maailmaa lisätään sata kertaisesti vuosittain siihen, mihin maamme yhteensä pahimmillaan pystyisi.



Lopulta kyse on arvoista ja kuinka me ne käsitämme



Jos Postipankin entinen johtaja Seppo Lindblom kirjassaan Kansankodin tuolla puolen – hyvinvointivaltion tilivelvollisuuden tarkastelua, toteaa jo vuonna 2002, että poliittisessa mielessä vasemmisto ja oikeistopolitiikka ei enää ole vastakkaista ja että käsitteet ovat enää sanoja[10], tänään tämä on totta vieläkin enemmän. Päivän poliittinen retoriikka ei ole enää sopusoinnussa käytännön kanssa.
Oikeisto-vasemmisto -jaon sijaan puolueet jakautuvat yhä vahvemmin sen mukaan, miten ne suhtautuvat eettisiin ja arvokysymyksiin. Perinteiset puolueet ovat usein näissä kyseissä sisäisesti hajanaisia ja ovat siksi menettäneet jalansijaa[11]. Matti Vanhasen kaudella keskusta pyrki esiintymään ”city-keskustana” ja se pyrki aidosti ehdokasasettelullaan myös pääkaupunkiseudulle. Samalla sen politiikka liberalisoitui. Kun samaan aikaan arvoliberaalin politiikan takuupuolueina toimivat perinteisesti Vihreät, RKP, Vasemmistoliitto ja Sosiaalidemokraatit, pyrki Keskusta ja myös Kokoomus ottamaan osansa liberaalin kansan äänistä. Juuri tämä arvoliberaalien liitto huipentui tasa-arvoiseen avioliittolakiin, joka jätti osalle kansasta arpia ja käden symbolisesti nyrkkiin taskun pohjalle, jossa toinen käsi oli jo kenties EU-kansanäänestyksen jäljiltä samassa asennossa. Samalla unohtui toinen osa kansasta, se, joka seurasi hölmistyneenä arvoliberalismin läpimurtoa ja globalismin aaltoa, jossa oman kansan asiat tuntuivat siirtyneen toiselle sijalle.


Ei ole lainkaan ihmeellistä, että ihmiset ovat valmiita taistoon suojellakseen jotain, mikä estää heitä ajautumasta kaaokseen ja kauhun valtaan – Jordan Petterson[12].

Porvoossa 28.12.2019
Ismo Valkoniemi





[1] https://www.kdlehti.fi/2019/12/27/onko-konservatiivinen-populismi-kaapannut-kristillisyyden-pohtii-professori-evert-van-de-poll/


[2] https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/arvomaailmamme/


[3] https://www.kd.fi/politiikka/ohjelmat/periaateohjelma/


[4] https://yle.fi/uutiset/3-11136291


[5] www.kdlehti.fi/2019/12/27/onko-konservatiivinen-populismi-kaapannut-kristillisyyden-pohtii-professori-evert-van-de-poll/


[6] https://www.kdlehti.fi/2019/12/27/euroopassa-maapera-populismin-ja-nationalismin-nousulle/


[7] https://www.kdlehti.fi/2019/12/27/euroopassa-maapera-populismin-ja-nationalismin-nousulle/


[8] https://www.kdlehti.fi/2019/12/27/onko-konservatiivinen-populismi-kaapannut-kristillisyyden-pohtii-professori-evert-van-de-poll/


[9] Seppo Lindblom. Kansankodin tuolla puolen – Hyvinvointivaltion tilivelvollisuuden tarkastelua. VTT 34. 2002. Sivu 131


[10] Seppo Lindblom. Kansankodin tuolla puolen – Hyvinvointivaltion tilivelvollisuuden tarkastelua. VTT 34. 2002. Sivu 16


[11] https://www.kdlehti.fi/2019/12/27/euroopassa-maapera-populismin-ja-nationalismin-nousulle/


[12] Jordan B. Peterson. 12 elämänohjetta. Käsikirja kaaosta vastaan. WSOY 2018. Sivu 33.



[1] https://www.theguardian.com/commentisfree/2019/dec/25/the-guardian-view-on-the-rise-of-christian-nativist-populists-a-troubling-sign-of-things-to-come

2.10.2019

Syntyvyyden romahdus ja väestökato on todellisuutta. Vanhan testamentin kielellä sanottuna, olemme menettäneet siunauksen


Taloussanomat, syyskuu 2019: Suomalaisten syntyvyys romahtaa odotettua nopeammin – HS: Näiden lukujen piti toteutua vasta 2045[1].
Kansainvälinen pitkän aikavälin laadullinen seurantatutkimus 2015: Syy syntyvyyden laskuun psykologinen eikä taloudellinen[2].
Syntyvyyttä kuvaavassa kokonaishedelmällisyysluvussa nähtiin raju pudotus viimeksi 70-luvun taitteessa, sanoo Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch.[3]

Tilastokeskuksen lukujen valossa vuodet 1968, 1996 ja 2010 kääntävät tilastot laskuun


Kun perkasin syntyvyyden tilastoja tilastokeskuksen sivuilla, havaitsin vuosilukuja, joissa käänne on selkeästi nähtävissä. Tällaisia negatiiviseen syntyvyyteen sysääviä vuosilukuja ovat 1968 (laskua 7 vuotta), 1996 (laskua 8 vuotta) ja 2010 (lasku jatkunut nyt 9 vuotta). [4]

Mitä sen kaltaista tapahtuu, joka voisi selittää psykologisen syyn (2015 tehdyn kansainvälisen tutkimuksen tulos nosti tärkeimmäksi psykologiset syyt) näille nousu ja laskukausille. Jos kyse olisi sattumasta, kyse ei olisi vuosien jatkumosta, vaan nousut ja laskut seuraisivat vuoron perään tai enemmänkin epäsymmetrisesti. Mikä on sellainen tapahtuma noissa vuosissa, joka vaikuttaa nuoriin lisääntymiskykyisiin aikuisiin kuvatulla tavalla? Onko tätä mahdollista löytää? Uskon että tutkijat sanovat, että kyse on monista eri asioista ja muuttujia on liian paljon yhden syyn löytämiseksi.

Tutkimuksessa yleistä on etsiä yhteisiä nimittäjiä näiden vuosien välillä. Kävin läpi näiden vuosien lehdistön tarjontaa ja omissa silmissäni avautui näköala, joissa oli yhteneväisyyttä syntyvyyden laskuun. Tämä liittyi moraaliseen ja seksuaaliseen arvomaailman suureen muutokseen, jota voitaisiin nimittää seksuaalivallankumoukseksi. Aihe alue on riittävän lähellä myös ihmisen lisääntymiseen liittyvää toimintaa, joten se ansaitsee vähintäänkin yhden artikkelin verran pohdintaa.

Koska olen teologi ja sosiologi, käsittelen asiaa sekä Raamatun teologian että sosiologian näkökulmasta.

1968 kaikki muuttui, etenkin seksuaalimoraalin alueella

Maailma kuohui vuonna 1968 rajummin kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. "Hullua vuotta" leimasivat Tšekkoslovakian miehitys, opiskelijoiden radikalismi, Vietnamin sota, Kiinan kulttuurivallankumous sekä Martin Luther Kingin ja Robert Kennedyn salamurhat. Suomessa uusiksi menivät tapakulttuuri, seksuaalikäyttäytyminen, moraalikäsitykset sekä suhtautuminen kirkkoon, isänmaahan ja yhteiskuntaan. Vanhat käsitykset pyyhkäistiin kerta heitolla pois kaapin päältä, kertoo Suomen kuvalehti, tuon vuoden tapahtumista.[5] Timo Hännikäinen ja Tommi Melender: Liberalismin petos. Esseistinen pamfletti -kirjassaan kuvaavat seuraavana vuonna New Yorkissa tapahtunutta Woodstockin rock festivaalia, johon osallistui puoli miljoonaa ihmistä näin: ”Mutavellissä rypeneille massoille oli lopulta tärkeämpää jorata, polttaa pilveä ja harrastaa vapaata seksiä kuin hävittää maailmasta riisto, sorto ja fasismi.”[6] Samaan aikaan vapaata seksiä häirinnyt kuppa saatiin kuriin antibiooteilla ja 1965 ehkäisypilleristä tuli laillinen ehkäisyväline Yhdysvalloissa[7]. Uskon, että jokainen myöntää, että näillä tapahtumilla on oltava yhteys syntyvyyden alenemiseen niissä maissa, joita ilmapiiri kosketti ja alkaneeseen kirkosta eroamiseen Suomessa ja muissakin länsimaissa.

1996 ja 2010 olivat myös seksuaalisen vallankumouksen vuosia Suomessa

Onko samaa sukupuolta olevien liitto pyhäinhäväistys vai ihmisoikeus? Entä mitä tapahtuu ydinperheelle, vanhemmuudelle, lapsille? Näin kysyttiin ajankohtaisen Kakkosen homoilloissa vuosina 1996 ja 2010. Ne herättivät vilkkaan julkisen keskustelun yhteiskunnassa ja voimakkaan kirkosta eroamisen piikin.[8] Näissä keskustelun kärkenä oli homoseksuaalisuus, ensiksi parisuhdelainsäädännön esiin nostamisen kautta 1996 ja 2010 samaa sukupuolta olevien avioliittokäsitteen avaamisen vuoksi. Kuten tiedämme, näistä keskusteluista syntyi voimakas kahtiajakautuminen ja turhautuminen kansamme keskuudessa, jonka voidaan olleen yksi laukaiseva tekijä syntyvyyden laskussa. Syy-yhteys ei ole yhtä suoraan johdettavissa, kuin 1968 tapahtumissa, mutta jos syyt ovat psykologisia, kuten tutkimuksesta voidaan päätellä, syy-yhteys on kuitenkin jossakin määrin todennäköinen.

Siunaus-käsite Raamatun Vanhassa testamentissa


Raamatun vanhan testamentin käsite siunaus liittyy vahvasti maan ja ihmisten hedelmällisyyteen. Psalmissa 128, joka on otsikoitu Herran pelko tuo siunauksen, kuvaa siunauksen merkitystä kattavasti. Siunausta ovat työn hedelmät, kukoistava vaimo ja lapsia pöydän ympärillä runsaasti. Malakian kirjan 2. luvun jae 15 muistuttaa siitä, että jälkeläisen saaminen edellyttää vakaata parisuhdetta: Ei Jumala luonut vain miestä eikä antanut elämää ja henkeä vain hänelle. Miten mies yksin voisi pyytää jälkeläisiä Jumalalta? Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan, jonka on ottanut jo nuoruudessaan!

1. Mooseksen kirjan 39. luvun 5 jae kertoo Egyptin Faaron hoviherrasta Potifarista, joka otti juutalaisen Joosefin talouden hoitajakseen ja tämän teon vuoksi siunaus näkyi kaikessa, mitä Potifarilla oli. Kun kansa oli Egyptistä lähdön vuoksi siirtymässä luvattuun maahan erämaavaelluksen jälkeen, Mooses kertoo kansalle, jäähyväispuheessaan, että mikäli kansa pysyy uskollisena he saavat siunauksen, joka ulottuu jälkeläisiin, maan hedelmiin, viljaan, viiniin, öljyyn ja karjaan. Maasta ei löydy hedelmätöntä miestä, eikä naista, joka ei voi saada lasta, eikä myöskään karjaeläintä, joka ei ole terve (5. Moos. 7:13-14).

Vastaavasti Vanha testamentti kuvaa siunauksen katoamista tilanteissa, jossa Jumalan kunnioitus katoaa ja siunaus muuttuu kiroukseksi, joka tarkoittaa hedelmättömyyttä niin viljelyssä, karjassa kuin lasten syntyvyydessäkin. Jumalan kunnioituksen katoaminen tarkoittaa syntyvyyttä käsiteltäessä esimerkiksi Jumalan luomisjärjestyksen vastaista toimintaa. Luomisjärjestyksellä tarkoitetaan teologisessa termistössä tilaa, joka on luonnollinen ja jolla kuvataan biologista maailmaa ja sen hedelmällisyyttä, erilaisia materiaalisia aineosia ja koostumuksia ja maailmassamme vallitsevia luonnon lainalaisuuksia.

Jumalan luomisjärjestykseen kuuluu luonnollinen lisääntyminen, niin kasvien, eläinten kuin ihmistenkin osalta. Tänä päivänä luomisjärjestyksen vastaisena voitaisiin käsittää asiat, jotka sotivat sitä vastaan, kuten ihmisen omat biologian ja luonnonlakien vastaiset käsitykset, luonnon tuhoaminen, luonnollisen muokkaaminen ihmisen omien halujen mukaiseksi, käyttäytyminen, joka ei edistä luonnollista lisääntymistä ja niin edelleen. Halut voivat liittyä taloudelliseen ahneuteen, jonka vuoksi eläimiä jalostetaan niiden kokemaan kärsimykseen asti, ravintogeenejä muokataan niin paljon, että niistä aiheutuu terveysuhka käyttäjälle tai synnytetään ajatuksia, jotka horjuttavat esimerkiksi identiteetiltään hauraiden nuorten käsitystä omasta sukupuolesta siten, että hän poistaa itseltään lisääntymismahdollisuuden lopun elämänsä osalta.

Vanhan testamentin määritelmien valossa me olemme menettäneet Jumalan siunauksen, jonka seurauksena emme lisäänny riittävästi. Monet maanviljelijäystäväni lisäisivät tähän, että pahalta näyttää myös ruoantuotannon näkökulmasta. Ahneus ja viimevuosina harjoitettu maatalouspolitiikka on saattanut maataloutemme tilaan, että emme kestä tulevia katovuosia.

Meillä on kuitenkin toivoa, sillä Raamatun Uuden testamentin siunaus, joka myös on ennustettu Vanhassa testamentissa, on messias, Jeesus Kristus. Hän on se lopullinen siunaus. ”Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen.” Voimme vielä palata tielle, jolla siunaus on. Siunaus ei ole kadonnut mihinkään, mutta me olemme kulkeneet sen alta pois.

Ismo Valkoniemi


[1] https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006253040.html
[3] https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006253357.html
[4] http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__synt/statfin_synt_pxt_003.px/
[5] https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/hullu-vuosi-1968-vallankumous-jai-suomessa-naytokseksi/
[6] https://www.vihrealanka.fi/kulttuuri/lanka-arvioi-liberalismin-petos
[7] https://moodle.amk.fi/mod/page/view.php?id=637&lang=ca
[8] https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/10/19/ajankohtaisen-kakkosen-homoillat

Häiriintyikö elämäsi piispojen uudesta tulkinnasta?

          Jos katsoo kirkkohistoriaa pelkistettynä ja vähän silmiä siristäen, niin saa suoran linkin    tämän  päivän ongelmiin. Otetaanpa ä...