Uusapostolinen läikähdys

Meillä omassa kristillisessä lintukodossamme aika ajoin esille nousee taistelu jossa ei ole voittajia, opillinen kiista uuskarismaattisen liikkeen ja jo perinteisen karismaattisen liikkeen välillä. Tuorein läikähdys tapahtui kun ystäväni Aki Miettinen haastatteli Keravan helluntaiseurakunnan pastoria Esa Hyvöstä One Way Mission ohjelmasarjassa Hard Talk.
Tähän keskusteluun tunteella suhtautui muun muassa ystäväni Jani Liukkonen, joka puolusti voimakkaasti Bill Johnsonia sekä muutamia muita Betel-seurakunnan henkilöitä.

Selvää on että perinteisen ja jo koetellut kristillisen teologian valossa uuskarismaattinen liike ylittää ja alittaa rajoja, joihin Esa Hyvönen on paneutunut omalta osaltaan huolellisesti. Aikamedia Oy on julkaisemassa vuoden 2016 alkupuolella Esa Hyvösen kirjan, jossa hän käy uusapostolisen liikkeen teologiaan tarkemmin käsiksi.

Olen itse ottanut kantaa uusapostiliseen liikkeeseen Suomessa henkilökohtaisten kontaktien ja kokemusten kautta ja todennut että ylilyöntejä ja ongelmallisia kohtia on näkyvissä. Ehkä siitä syystä jotkut näkyvät profeetat ja apostolit toimivat pääosin omissa pienissä liikkeissään perinteisten seurakuntien ulkopuolella. Uskon että Esa Hyvösen lähtökohta kritiikille on sama kuin minulla, omakohtaiset kokemukset.
Syy miksi itse otin Hard Talk ohjelman Facebook -tykkäyksen kuitenkin pois, johtui siitä että Jani Liukkosen kritiikissä on myös painavia asioita jotka tulee ottaa huomioon.

Ensimmäinen ja tärkein pointti on että me emme saisi tappaa niiden nuorten evankelistojen innostusta, joille tärkeintä on julistaa Kristuksen ilosanomaa. Tarvitsemme lisää näitä nuoria miehiä ja naisia ilosanoman ja nimenomaan painotan sanaa ILOsanoman julistamiseen. Tällainen julistus ei lähde automaattisesti syvästä teologisesta perehtyneisyydestä, vaan yksinkertaisesta ja selkeästä evankeliumista. Näitä henkilöitä ovat Liukkosen lisäksi, Mika Jantunen tai Jussi Korvajärvi vain muutamia mainitakseni. Näillä nuorilla on mentorina myös karismaattisuutta hyvin ymmärtävä teologi, rovasti Heikki Hilvo. Tietenkin näitä nuoria on siellä ja täällä muitakin.

Se mikä Jani Liukkosen kritiikissä minulle avautui, liittyi muutamiin raamatun kohtiin, jossa uusapostolista liikettä arvioidaan kriittisesti tavalla joka ei saa mielestäni riittävästi tukea raamatusta. Otin tykkäykseni toisin sanoen pois siksi, että vaikka pidän hyvänä sitä että Miettinen ja Hyvönen arvioivat kriittisesti uusapostolista liikettä, arviointi ei kuitenkaan saa sisältää ristiriitaisuuksia raamatun sanan kanssa.

Mitä nämä raamatun kohdat olivat? Evankeliumit tuovat Jeesuksen eri puolia esiin, näin lienee myös erilaisten kristillisten liikkeiden suhteen. Jotkut korostavat Jeesuksen Jumaluutta, kuten Johanneksen evankeliumikin tekee, joku taas inhimillisiä puolia, kuten muista evankeliumin kirjoituksista voidaan nähdä. Näen tässä turhan helpon kohdan ampua uusapostolista liikettä, jos sen painotus on enemmän Johanneksen evankeliumin kaltainen. Joh. 14 Jeesus sanoo, "joka uskoo minuun hän on tekevä jopa suurempia tekoja kuin minä teen". Esa Hyvönen ottaa esille kriittisenä seikkana tämän mahdollisuuden. Hyvönen puhuu myös "pikku Kristuksista", jota pitää ongelmallisena seikkana. Tätä nimitystä käytti Lutherkin kehottaessaa meitä olemaan "pikku Kristuksia" toinen toisilleen.

Pitkän elämän aikana meillä on jokaisella omat kokemuksemme. Kun yritän asettua Esa Hyvösen ja Aki Miettisen ajatuksiin on se minulle suhteellisen helppoa, koska olen elänyt lähellä helluntailiikettä niinä vuosina kun Torontolaisuuden ja City-seurakuntien tuulet pyyhkäisivät maamme päälle. Kultapölyistä ei paljon jäänyt jäljelle, kun arki koitti.
Samalla pystyn asettumaan päihdejärjestön johtajana myös Jani Liukkosen ja muiden nuorten pastorien asemaan. Janin oma elämä muuttui voimallisen Jumalan kohtaamisen seurauksena, jolla ei ole mitään tekemistä teologian kanssa. Kyse oli Jeesus persoonan kohtaamisesta, jota nämä janoiset nuoret haluavat jakaa eteenpäin toisille. Bill Johnson on esikuva monille siksi, että näissä seurakunnissa on "actionia", mutta samalla tiedän että hänen elämässään on myös tapahtunut "hengellisiä" ylilyöntejä joita on tarpeetonta puolustella.

Vertailin kirkkoja ja herätysliikkeitä - jopa 25 asteen pakkasessa!

Vertailussa mukana:
Suomenkielinen helluntaiherätys (vm. 1910, 238 Suomenkielistä seurakuntaa, 46.400 jäsentä)
Suomen Vapaakirkko (vm. 1870/1927, 100 seurakuntaa, 15.437 jäsentä)
Suomen Evankelisluterilainen kansanlähetys (vm. 1967, pääorganisaatio, 18 piirijärjestöä – kannattajamäärä arviolta alle 20.000 jäsentä)
Kansan Raamattuseura (vm. 1945, kannattajajäseniä arviolta 30.000 jäsentä)
Suomen evankelis-luterilainen kirkko (vm. 1527/1686, noin 4 miljoonaa jäsentä)

Helluntaiherätys
Voimanlähteet: Usko ja Pyhän Hengen kaste.
Erityisen käyttökelpoinen: Julistaminen ja Sanan levittäminen vaikeissa olosuhteissa, tiet ja aitovieret, vankilat ja kadunvarret. Toimii kyllä nykyisin varsin hyvin myös keskiluokkaisiin tarpeisiin.
Plussat: Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä.
Miinukset: Oikeassa olemisen tarve ja siunausten omiminen.
Hyvä valinta tinkimättömälle kulkijalle, joka ei väsy helposti vaativassakaan seurassa.

Vapaakirkko
Voimanlähteet: Usko, vapaus ja kristittyjen yhteys, Pyhän Hengen yhteys.
Erityisen käyttökelpoinen: Kun tarvitaan työjuhtaa eri näkemysten sovittamisessa ja yhteistyöhankkeissa.
Plussat: Jakaa ehtoollista kaikille, kunhan vain uskoo. Laulamaan pääsee kuoroihinkin, vaikkei kuulu seurakuntaan.
Miinukset: Laittaa kättä silmien eteen ja painaa villaisella silloinkin, kun pitäisi vähän nuhdella.
Hyvä valinta vapautta ja armollista otetta kaipaaville perinteisen kristinuskon kannattajille.

Suomen Evankelisluterilainen kansanlähetys
Voimanlähteet: Usko ja opillinen puhtaus.
Erityisen käyttökelpoinen: Etsii joka niemen ja notkelman jossa kokoontua. Sytyttää lamppuja siellä missä ovat jo sammuneet ja toimii esimerkillisesti lähetystyössä.
Plussat: Uskon puolustaminen, peräänantamattomuus.
Miinukset: Ei tahdo uusiutua riittävän ripeästi, muutoksille ei aina tilaa.
Hyvä valinta turvallista, vakaata ja uskollista työtä arvostaville. Tarjoaa erinomaisen kanavan, jos tarvetta puolustaa perinteisiä klassista kristinuskoa.

Kansan Raamattuseura
Voimanlähteet: Usko ja armo.
Erityisen käyttökelpoinen: Toimii loistavasti kompuroivien ja epäonnistuneiden parissa. Armon ymmärtämisessä erityinen talentti. Toimii myös kovilla pakkasilla, mm. Pyhätunturin Kairosmajalla.
Plussat: Ihmisen kokoinen
Miinukset: Haastava rakenteellisesti. Kuinka pitää dynaamisena kulkijana (no armossa on kylliksi)?
Hyvä valinta niille, jotka tarvitsevat armoa elämässään jokaisena päivänä.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Voimanlähteet: Kristillinen usko sellaisena kuin me sen tänään ymmärrämme ja traditio
Erityisen käyttökelpoinen: Jos seurakuntaan on vaikea mennä kapeiden oviaukkojen ja korkean kynnyksen vuoksi, kirkko on oikea paikka. Ovet ovat kutakuinkin mitoitettu elefanteille ja kynnyksiä ei ole.
Plussat: Ottaa avosylin vastaan kaikki joille se itse kelpaa ja on paikalla myöhemminkin – vaikka 100 vuoden päästä.
Miinukset: Moniäänisyyttä ei voi kutsua enää acapellaksi, se tahtoo mennä kakofoniaksi.
Hyvä valinta valtaosalle.

Eettiset kysymykset haastavat auttajan

Voiko auttaja säilyttää oman eettisen tai raamattuun pohjautuvan kantansa oikeaan ja väärään, mutta silti auttaa? Tietenkin voi! Meillä ei ole minkäänlaista tietoa siitä, mikä oli ryöstetyn etiikka raamatun kertomuksessa Laupiaasta Samarialaisesta. Emme tiedä oliko hän ansainnut tulla ryöstetyksi vai ei, mutta sillä ei ollut auttajalle merkitystä. Raamatun mukaan ryöstetty oli vain ”eräs mies”.

Raamatun kertomuksessa on myös kaksi muuta henkilöä, pappi ja leeviläinen. He edustivat molemmat temppelipapistoa, jotka huolehtivat päivittäisistä uhrimenoisa. Papiksi ei tuohon aikaan voinut ryhtyä, vaan pappeus oli perinnöllistä. Papit olivat Mooseksen veljen Aaronin jälkeläisiä ja leeviläiset olivat alempaa papistoa, Jaakobin pojan Leevin sukujuurta. Sukuasema toi suuren arvostuksen lähinnä Jumalaa olevasta heimosta. Tästä syystä pidän perin kummallisena, että he eivät pysähtyisi ryöstetyn kansalaisensa luo.

Auttaja oli Samarialainen, Juutalaisten näkökulmasta epäpyhä kansa. Jeesuksen esimerkki Samarialaisesta on tietoinen, hän osoitti että oikealla sydämellä varustettu voi tulla mistä tahansa. Kertomuksessa meille aukeaa vain laupiaan Samarialaisen etiikka. Hän halusi auttaa tuntematonta ”erästä miestä”, joka saattoi papin ja leeviläisen mielestä ansaita kohtalonsa, koska he menivät ohi. On myös mahdollista että ”eräs mies” oli vieraasta heimosta ja näin ollen pappi ja leeviläinen katsoivat että miehen ongelmat eivät kuulu heille. Juutalaisen papin ja leeviläisen ei ollut mahdollista kävellä oman kansansa ryöstetyn ja pahoinpidellyn ohi ilman syytä. Olipa syy mikä tahansa, se ei merkinnyt laupiaalle Samarialaiselle mitään.

Kun Samarialainen tuli miehen luo, häntä säälitti hänen tilansa. Tuo mies oli ihminen, ehkä ansainnut tuon tapahtuman, mutta nyt hän kärsi. Hän hoiti miehen haavat öljyllä ja sitoi ne, otti miehen kyytiinsä ja toimitti hänet majataloon lepäämään ja toipumaan. Hän jäi itse samaan majataloon yöksi ja varmasti kävi pitkin iltaa ja yötä katsomassa, että kaikki oli hyvin. Aamulla hän antoi majatalon isännälle rahaa ja pyysi hoitamaan potilasta hyvin. Mikäli hoito maksaisi enemmän kuin hän antoi, hän lupasi vielä palata takaisin ja maksaa tarvittava summa.

Voimmeko me auttaa ihmistä, jonka seksuaalinen suuntautuminen on mielestämme väärä, jolla on tatuointeja, joka tupakoi, joka käyttäytyy häiritsevästi, käyttää päihteitä tai puhuu sopimattomia. Jumala katsoo sydämeen, ihmiset katsovat tekoihin ja ulkokuoreen. Voisimmeko mekin nähdä ihmisen samoin kuin Laupias Samarialainen, että meille tulisi häntä sääli, että me olisimme valmiit uhraamaan elämästämme päivän tai pari tuntemattoman ihmisen auttamiseksi tai varojamme hitusen verran.

Kun Jeesus oli kertonut tämän opetuksen hän sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin kuin laupias Samarialainen”. 

Tarpeellinen kristinuskon etiikka

Valtio-opin professori Kaisa Herne kirjoitti Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 5.11.2014 että uskonto ei sovi poliittisten päätösten perusteeksi. Hän kohdistaa pääsanomansa erityisesti tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyyn. Hänen mielestään uskontoon tai luonnonjärjestykseen vetoaminen ei ole oikea perustelu, vaan perustelun tulisi olla julkinen. Samalla hän tulee itse vedonneeksi Yhdysvaltalaiseen yhteiskuntafilosofi John Rawlsin 1993 ilmestyneeseen teokseen ja sen hahmotelmaan ihanneyhteiskunnasta, jossa poliittinen päätöksen teko perustuu julkiseen perusteluun.

Hän jatkaa toteamalla, että julkinen perustelu ei ole julkinen perustelu liberaalissa moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa vallitsee uskonnonvapaus. Samalla hän tulee kumonneeksi uskonnonvapauteen liittyvän keskeisen oikeutuksen, siis sen että poliittisilla päättäjillä tulee olla mahdollisuus käyttää uskonnonvapautta ajattelussaan sekä soveltaa niitä arvoja joita se tuo hänen ajatteluunsa ja elämäänsä. Jos politiikko ei saa käyttää ajattelussaan uskonnonvapautta, se ei ole vapautta laisinkaan.

Erikoista on että Herne ei näe luonnonmukaisen järjestyksen kuuluvan julkisen perustelun piiriin. Sen jos minkä luulisi olevan sovellettavissa yleiseksi ja julkiseksi periaatteeksi, koska se on ainoa tapa lisääntyä. Sen sijaan hänelle julkinen periaate toteutuu miehen ja miehen, tai naisen ja naisen avioliitossa sillä perusteella että se pohjautuu tasa-arvoiseen kunnioittamiseen. Mutta emmekö me ole tällä perusteella epätasa-arvoisia koska emme hyväksy esimerkiksi kolmen miehen tai neljän naisen keskinäistä avioliittoa, yhden miehen ja kahdeksan naisen avioliittoa.

Edelleen Herne sanoo hieman terävämmällä äänellä, että oman maailmankatsomuksen tyrkyttäminen muille, viittaa siihen, että muita ihmisiä ja heidän arvojaan ei pidetä yhdenvertaisina omien arvojen kanssa. Valtio-opin professori Kaisa Herne, sinähän tyrkytät maailmakuvaa joka ei arvosta luonnonmukaista järjestystä, vetoat raamatun sijaan John Rawlsin hahmotelmiin liberaalista ihannekuvasta ja samalla ajatuksesi kiertävät kehäpäätelmässä.

Ystävällisesti vasta-argumentoiden

Ideologin ongelmat

Olen idealisti, etenkin sen jälkeen kun aloin ymmärtää että juuri ideamaailmasta käsin elämälläni on perusta. Varmaankin kaikkina ikäkausina perustana on ollut joku idea maailmasta ja omista tavoitteistani, mutta nuoruuden ja nuoren aikuisen perusta, jossa keskeistä oli "oma ansaintalogiikka", maksimaalinen hyöty ja menestyminen, ei tarjonnut iloa kuin -90/-91 lamaan asti.

Pienellä paikalla, suurissa ongelmissa hahmotin ideamaailmani pettäneen ja sen kautta joutuneeni keskelle vaikeuksia. Tässä samassa sopassa kiehui valtaisa joukko ekonomisteja ja yrittäjiä sekä tavallisia kansalaisia, jotka olivat saaneet lainaa määrättömästi ylelliseen elämiseen.

Uusi kestävä ideaali Jumalan valtakunnasta on tarjonnut pohdittavaa ja purtavaa jo 24 vuotta. Seuraavat lamat menivät jo heittäen ja mitkään sodat, myrskyt tai tsunamit eivät ole järkyttäneet maailmankuvaani. Omalta puoleltani koen eläväni suhteessa, jonka toinen osapuoli on pohjaton Hyvyys ja Oikeudenmukaisuus. Tässä suhteessa kasvaminen on ollut sekä kipeätä että turvallista. Se on tuonut myös mielekkäitä tehtäviä, jotka eivät näytä loppuvan, mutta se aiheuttaa jatkuvasti myös konflikteja maailmankuvien törmätessä.

Olen ollut innostunut kristillisestä päihde- ja sosiaalityöstä, jossa tästä ideaalista käsin on ollut riemullista tehdä työtä. Mutta jos tämän työn pariin tai muuhun kristilliseen aatteelliseen työhön alkaa kantautua ajatuksia, jotka huonosti istuvat aatteellisen toiminnan kanssa, minusta tulee ikävä ideologi. Suurten ansiotulojen perusteleminen vertailemalla sitä yrityselämän tai tulospalkkaus, eivät sytytä aatteelista idealistia. Suuret tulot aatteellisessa toiminnassa vahingoittavat koko sektoria, etenkin kun niihin oikeutetusti julkisuudessa puututaan. Vielä rahaakin suurempi ongelma aatteelliselle sektorille on aatteen kadottaminen. Silloin koko kantava pääoma on menetetty.

Kasvaessaan järjestöt, kirkot ja seurakunnat laitostuvat, jäykistyvät ja ideologialle ei ole enää sijaa. Uskonpuhdistuksen tehtävä on ideologian palauttaminen, ideaalin ottaminen kantavaksi rakenteen sijaan. Tänään olisi paljon tilaa uskonpuhdistukselle, protestisuudelle josta protestanttisuus sai nimensä, niin järjestöissä, kuin kristillisissä seurakunnissa ja kirkoissa.

Uskon aiheuttamat mainehaitat

Uskon keskeisten elementtien esillä pitäminen julkisesti herättää kahdenlaisia tunteita itsessäni. Mitä työn kautta minut tuntevat, arkisia asioita viranpuolesta pyörittävät, vanhat koulukaverit tai ystävät ja naapurit kymmenien vuosien takaa ajattelevat, kun jakelen uskoon liittyviä ajatuksiani?

Kenties, että Ismo on aina ollut aika radikaali tai vähintäänkin omituinen? Ei näinä aikoina erityisesti kannattaisi profiloitua noin selkeästi hengen mieheksi, nolottaa hänen puolestaan? Ihme että kuitenkin on pärjännyt elämässä?

Hei älä suotta, sanon minä! Olen tietoinen mainehaitoista ja omituisuudestani, mutta minulle elämä kiertyy uskon ympärille. Uskon ytimestä elämä lähtee liikkeelle. Sen ympärille rakentuu kaikki; perhe, ihmissuhteet, työ ja harrastukset. Kiitämme vaimoni kanssa ruoastakin, myös silloin kun meillä on ystäviä ja vieraita, joille tapa on vieras. On siinä hetken sellainen kiusallinen tunne, että mitähän he nyt ajattelevat, mutta vaikka kaava olisi lapsille tarkoitettu, ”siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme”, niin se on sitten siunattua ruokaa ja lopulta kaikki ovat iloisia. Luulenpa että epäilijäkin toivoo, josko toimenpide takaisi vielä maukkaamman aterian. Minun aikanani ruoka on ollut itsestäänselvyys,  mutta tuntuu hyvältä kiittää siitä. Tämä on keskeinen osa minun persoonaani, olen ja elän näin ja ajattelen näin.

Pystyn nauttimaan hyvästä ruoasta, hyvistä elokuvista, pienet extreme tekemiset edelleen innostaa, musiikissa menee gospelin lisäksi jazz-groove ja joskus vanhana kitaristina luukutan autossa jotain, jossa tuhdit kitarasoundit jyräävät maukkaasti, alkoholi ei kuulu enää elämääni, mutta valinta tilanne oli vapaa ja vasta aikuisiällä.

Ehkä juuri siksi rokkari Kari Peitsamon jutut kolahtivat minuun Samaria-päivässä. Olipa hyvä kun otin ”riskin” ja kutsuin miehen kertomaan ajatuksiaan ja esittämään laulelmiaan. Peitsamo on 40 vuotta kiertänyt kapakoita ja roheita festareita, kaivanut hautoja ja katsellut maailmaa kommunistin silmälasien takaa ja nyt hän puhuu Kristuksesta ilman pitkän seurakuntaelämän jäykistämää ajattelua. Yleisöstä joku ystävämme huusi, että ”miten ihmiset ovat suhtautuneet siihen että olet uskossa, oletko menettänyt ystäviä”. Hän vastasi, että esiintyvät taiteilijat ovat omituisia, vähän hullujakin ja se on vaan eduksi siinä genressä. Tähän samaan omituisuuteen hän katsoo menevän uskon, aidon, rehellisen ja rohean elämisen, johon Kristus kuuluu.

Teologisesti on kyse näkemisestä - todistuksellisesti kyse on kokemuksellisesta suhteesta ja "turha toivo" on vaihtunut odotukseksi.
Näillä mennään ystävät ja kylänmiehet! Toivottelen siunattuja päiviä sinullekin, jolle termi on vieras - onhan se vähän "naismainen" totta!

Tatuointi, merkki taivaasta

90-luvun alkupuolella työskentelin Pauli Rantasen Selkikeskuksessa viisi vuotta. Takana oli raskas romahdus lama-ajan yrittäjänä sekä onnistunut roolisiirtymä totaalisen luovuttautumisen seurauksena Herran hommiin päihdeongelmaisten ja maahanmuuttajien kanssa käsittelemään lumpuista uusiotuotteita. Joskus S-ryhmän parhaana myyjänä palkittuna, vanhana Seppälän myymäläpäällikkönä ja entisenä juppi-grynderinä nipistelin itseäni ja yritin kysyä Herralta että tämäkö on minun paikkani? Sinähän lupasit tehdä mitä osoitan, tästä kun aloitat, niin paljon saat oppia, tuntui taivas vastaavan.

Ongelmat tulivat ja menivät, enimmäkseen tulivat, mukana tuli myös maahanmuuttajia ilman mitään hallittua järjestelmää. Kristian tuo maailman paras sähköinsinööri oli paennut Romaniasta Ceausescun hirmuhallintoa. Välillä hän oli piilossa Turun arkkipiispan hoteissa maassa karkotusta ja välillä korjaili vanhoja telkkareita myyntiin. Hän katseli jokaisen komponentin käyriä, vaihteli pienimmätkin osaset – tuohon aikaan jo meillä vaihdettiin kokonaiset piirikortit – sekä valitteli insinöörien laskeneen väärin jäähdytyksen, jolloin osat paukkuivat. Ei hätää hän totesi ja lisäili lattarautaa telkun koneistoon.

Mutta oli siellä myös Seppo, Suomen paras joululehtien myyjä. 700 kultalyhdettä meni Vihtiläisiin koteihin ovelta ovelle että heilahti. Seppo oli jäänyt mopon kanssa auton alle ja raahautunut satoja metriä auton mukana, sillä seurauksella että hän oli vammautunut päästä. Tämä uskon soturi oli pylväs jota en unohda koskaan. Kukaan ei harjaillut lattioita yhtä uskollisesti, eikä kukaan muu tullutkaan töihin Rejtexin konkurssin jälkeen kun Seppo ja minä, koska meille ei merkannut mitään pesänhoitajan ilmoitus, että palkkaa ei makseta. Konkurssipesän hoitajalle Seppo huusi jo kaukaa, että mikä mies on tulossa. Kun sikaria poltellut ilmoitti olevansa pesänhoitaja, Seppo meni halaamaan miestä, nosti laakerikengät ilmaan ja ilmoitti että olet siis sieltä ampiaspesästä.

Mutta oli siellä myös Sami, tuo Egyptin kopti, joka oli joutunut muslimien vainoamaksi ja paennut Suomeen. Hän esitteli minulle ylpeänä ranteensa kohdalla olevan ristinmerkkitatuoinnin ja sanoi, että se on Egyptissä merkki Jeesuksesta, taivaasta, jonka jokainen Kopti haluaa pukea päällensä kuin vaatteen, mutta niin että sitä ei muslimit riistää. Siksi se tatuoidaan käteen.

Protestisuus ja katatonisuus

Protestanttisuus
1500-luvun härskiintynyt Katolinen valtakirkkorakennelma oli katatonisessa tilassa ja sen harjoittajat kuuluivat oikeammin ilmaistuna katatoniseen kirkkoon. Tämä synnytti protestin, jonka nimestä väännettiin protestanttisuus – oikeampi ilmaisu olisi protestisuus.

Helluntailaisus
Helluntailaisuus syntyi ihmisten kaipuusta Elävän veden lähteille. Tuohon rutikuivaan maaperään eli ihmisen sieluun laskettiin innoittavat ja virvoittavat Hengen sateet. Syntyi helluntailiike. Samalla se oli protesti olemassa oleville kirkoille ja hengellisille liikkeille, siis protestisuutta.

Uuskarismaattisuus ja jälkikarismaattisuus
2014 Sateita runsaasti saaneessa Seinäjoen helluntaiseurakunnasta – viimeksi olisin olettanut että sieltä - irtoaa nuorten ryhmä tyytymättömyydestä, siis protestina nykytilaan. Se on vain yksi vaatimaton esimerkki lukuisien vastaavien kirjossa 2000-luvulla. Protestisuus elää ja voi hyvin protestanttisuudessa.

Historian perspektiivi
Luterilaiset ovat myöhäisiä kristillisiä kirkkoja, sitä ennen kristikansa on elänyt Jeesuksen seuraajina 1500 vuotta. Helluntailaiset ovat hyvin myöhäisiä kristillisiä liikkeitä, sitä ennen kristikansa on elänyt 1900 vuotta.  Uuskarismaattiset liikkeet, joita syntyy kuin sieniä sateella – hyvä että on sadetta - ovat hyvin, hyvin, hyvin myöhäisiä liikkeitä, sitä ennen kristikansa on elänyt 2000 vuotta Jeesuksen seuraajina. Protestanttisuus eli protestisuus voi hyvin ja varmaankin vastaa katatonisuuteen joka hiipii jäykistyviin herätysliikkeisiin, eikä katolisuudella eli katatonisella liikkeelläkään hullummin mene. ”Minun Isälläni on monta huonetta”, sanoi Jeesuskin.

Isän, äidin, veljen ja sisaren vaihtaminen parempiin
Protestisuus on myös kulttuurinen ilmiö. Käydessäni Burundissa keväällä 2014, seurakuntien nuoret halusivat tietää millaista kristillisyyttä meillä on Suomessa. Kun olimme kuvanneet heille pääsuuntaukset, aloimme luettelemaan uusia tulijoita ja minkälaisesta protestista tai tarpeesta näitä syntyy, kysyimme: ”Olettehan tekin varmasti vaihtaneet seurakuntaa, kun olette tulleet maaseudulta kaupunkiin?” Hämmästyneet nuoret sanoivat, että näin ole asian laita. Heidän johtava pastorinsa tai piispansa on edelleen entinen kotikylän piispa, hän joka on kastanut, joka on rukoillut joka on ollut kasvussa mukana. Sen jälkeen he kääntyivät puolemme ja sanoivat: ”Ei isää tai äitiä voi vaihtaa, ei siskoa tai veljeä voi valita. Me synnymme seurakuntaan ja he ovat isiämme, äitejämme ja veljiämme vaikka itse lähdemmekin muualle kasvettuamme.”

Vapauden vastuuttomuus

Vapaat kuin taivaan linnut! Monesti he ovat tulossa valtakirkon tai heidän tulkintansa mukaan liian tiukan autoritäärisen muun seurakunnan helmoista.
Ymmärrän heitä sinänsä hyvin. Lähtö voi olla perusteltua monin syin ja jopa teologisesti, mutta vapauden tulkinnasta olen eri mieltä. Se ei ole hillumista paratiisin hehkussa!

Pääosin he ajautuvat hengellisiin ryhmiin, joissa keskeistä on ylistää ja palvoa Herraa ja saada sinänsä tärkeän päämäärän ohessa hyviä fiiliksiä. Herran ylistäminen onkin tärkeätä, mutta euforisten tunteiden hakeminen ei motiivina ole kovin ylevä. Tärkeintä on että kukaan ei rajoita, mikään ei purista, eikä kukaan ole asettamassa minkäänlaisia kahleita. Hengen johdatuksessa tapahtuvat kaikki merkittävät asiat ja se on riittävä ohje mille tahansa tapahtumalle, katuaktiolle tai projektiolle.

He ärsyyntyvät helposti, kun aletaan puhua suunnittelusta, työryhmistä, organisaatiosta tai valtasuhteista. Näille ei ole tilaa Jeesuksen vapauttamissa ja tällaiset toimielimet tai suunnitelmat ovat turhia. Pahimmillaan he kapinoivat seurakunnassa ja erilaisissa kristillisissä organisaatioissa ja kokevat kutsua heittäytyä tuulen kuljetettavaksi, piittaamatta huomisesta.

Mutta vapaus ei generoi aineellisia tuloksia! Näissä piireissä ei järin suuria summia liikutella, ei synny kehitysapua, köyhäin apua tai diakoniaa. Silloin kun isompia summia liikkuu, mukaan on tullut joku hyvin organisoidun yrityksen omistaja tai vastaava, joka tulee kosketetuksi ryhmän heittäytymisestä tai vilpittömyydestä.

Jokaisessa järjestössä tai seurakunnassa, jossa aidosti syntyy työpaikkoja, maksetaan palkkaa ihan oikeilla euroilla tai järjestetään mittavaa humanitääristä apua niin koti-, kuin ulkomaillakin, niissä on toimintasuunnitelmat, vuosibudjetit, työryhmät, toimiva organisaatio ja valtasuhteet. Niissä työntekijän on tehtävä ihan oikeaa töitä palkkansa eteen ja oltava ahkerakin.

Eden ei ollut lomakylä, jossa tsillailtiin ilkosillaan päiväntasaajan lämmössä! Jumala pani Adamin, kuvansa, Eedenin paratiisiin viljelemään tai varjelemaan eli työskentelemään (1.Moos. 2:15). Työnteko oli olemassa jo ennen syntiinlankeemusta.

Paavali menee teemassa vieläkin pidemmälle. 2. Tes. 7-10: ”…emme pakoilleet velvollisuuksiamme, …emme syöneet ilmaiseksi kenenkään leipää, …teimme työtä ja uurastimme yötä päivää, …emme olleet toisten vaivoina, …halusimme olla esimerkkinä, …me määräsimme, että jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä!

Ja aivan kuin ostos-TV:ssä, eikä siinä vielä kaikki. Työnteko onkin oikeata palvontaa ja ylistystä! Kol. 3:22-24: Herra itse sanoo, että meidän on tehtävä työtä Jumalan mieliksi, ei ihmisten ja kun teemme työtä se on Kristuksen palvelemista!

Vapaus johon Kristus meidät vapautti, on sisäistä vapautta tehdä työtä ja rakastaa, sillä siihen meidät on kutsuttu ja mikään ei ole sen suurempaa!

Temppelin puhdistaminen

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te teette siitä rosvojen luolan."

Otsikko 8.9.2014 MTV3.fi:  ”Uskonveljiä käytetty härskisti hyväksi huijauksessa", ”Nova-jutussa tuomittu epäiltynä sijoitushuijauksessa”. Pidä penkistäsi kiinni kun luet tätä, Valkoniemellä alkaa keittää!

Tein taloudellisen mahalaskun 90-luvun alussa, koska yritystoimialani rakennuttaminen joutui silloisessa lamassa ylipääsemättömään tilanteeseen rahoitusmarkkinoiden reagoidessa tilanteeseen paniikinomaisesti. Samalla tein elämäni löydön! Löysin yhteyden Jumalaan ja tunsin nahoissani johdatuksen joka ohjasi minut uusille urille henkisen ja hengellisen työn pariin, vähäosaisten ja päihdeongelmaisten rinnalle. Seurakunnassa tutustuin upeisiin ihmisiin, mutta näin myös mukana yrittäjiä jotka pelasivat lain rajamailla.

Varoitin tuolloin paikallista helluntaiseurakuntaa henkilöistä, joilla oli saarnaoikeus ja jotka nauttivat suurta luottamusta mahdollisesti suuren taloudellisen ”uhrialttiuden” vuoksi sillä seurauksella, etten saanut jatkaa ao. seurakunnan tilintarkastajana. Samoissa piireissä tapasin jo silloin 20-vuotta myöhemmin valtakunnan yhdessä suurimmassa skandaalissa ryvettyneen yrittäjän. Silloinkin 90-luvulla henkilö tuomittiin rikoksista vankeuteen, kuten nytkin. Kaikki tämä on jo tapahtunut. Seurakuntakin huomasi varoitukseni tarkoitusperän lopulta vuosien päästä, joka koski hänen kumppaniaan, ja minut kutsuttiin takaisin tilintarkastajaksi.

2014 uutisoidaan edelleen saman ryhmän ”ongelmista”. Ymmärrän että syyllisiä on vaikea hakea, mutta missä on hengellinen johtajuus jos he kaikki nämä vuodet ovat eläneet seurakunnan keskellä?

”Ja hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos pyhäköstä heidät kaikki lampaineen ja härkineen ja kaasi vaihtajain rahat maahan ja työnsi heidän pöytänsä kumoon”.

Näiden tapahtumien jälkeen Matteuksen evankeliumi jatkuu kuin se olisi aivan luonnollista. Jo seuraavassa jakeessa sanotaan :

Ja hänen tykönsä pyhäkössä tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät.

Tänäänkin saa kokea aitoa Jeesuksen läsnäoloa, mutta sitä ennen on tarjottava suurta kengän kuvaa persuksille näille ”uskoville” jotka pelaavat perkeleellisen mammonan kanssa vuosikymmenestä toiseen ja lokaavat temppelin lopullisesti! Heillekin on tarjolla tie jossa on nöyrryttävä pieniin askeleisiin ja kerättävä kivet joita on tullut kylvetyksi.

Ismo Valkoniemi

Teesit elokuu 2014

En tunne 24 vuoden ajalta, jolloin olen toiminut päihde- ja sosiaalityön ammatissani, yhtään toipumistapausta yhteiskunnasta syrjäytyvien ihmisten, sopeutumattomien, assosiaalisten, rikollisten, neurootikkojen, ylivelkaisten, psykoottisten, vanhojen ja parantumattomasti sairaiden parissa, jossa onnistuneen hoidon takana olisi nerokas hoito-ohjelma, erinomainen lääke tai ammatillisesti huippuunsa viritetty älykkö auttaja. En ainuttakaan!
Kaikissa sadoissa toipumiskertomuksissa, joita olen kerännyt, taustalla on kohtaaminen ihmisen kanssa, jossa on herännyt toivo. Kohtaaminen ihmisen kanssa, joka on voinut olla naapuri, ystävä, järjestötyöntekijä, pappi, diakoni, lääkäri, terapeutti, psykiatri, vanginvartija tai vaikkapa poliisi, mutta ennen kaikkea ihminen.

Toivon voimavaroja saadaan käyttöön, kun onnistutaan muuttamaan yksityisen ihmisen ja yhteiskunnan painajaisuni uudeksi unelmaksi, jossa ihminen täyttyy elämästä, omaan kehoonsa kotiutuneena, avoimena ja suhteessa maailmaan, joka on hänen omansa – lyhyesti, ihminen joka alkaa elää omaa elämäänsä.

Tästä syystä tuntui kovin kummalliselta, että presidentti Niinistön nuorten syrjäytymisen teema, tavallisia asioita, kohtasi niin kovan kritiikin. Juuri tavalliset asiat toimivat – tänäänkin. Presidentin teemat naureskeltiin pois agendalta, mutta ne olisi kiireesti kaivettava esille.

Ne jotka ovat ottaneet ruotsinkielen tai uskonnon vastustamisen elämäntehtäväkseen Suomessa, ovat huomaamattaankin yhteiskuntamme vihollisia. Me tarvitsemme yhteistä ponnistusta ja intoa. Ruotsin- ja suomenkielisten välillä vallitsi jo hyvä yhteisymmärrys ja tiivis yhdessä tekeminen oli astunut kuvaan. Kristillisten perinteiden romuttaminen ja keväällä käyty suvivirsi-taistelu tuntuvat nyt syksyllä jo myrskyltä teelusikassa (vesilasikin on liian suuri kuvaamaan tätä) – maailmassa rintamalinjat ovat revenneet ihan aikuisten oikeasti ja tällä kysymyksellä yritettiin rakentaa eripuraa lintukotoomme. Nyt meidän pitäisi tsempata toisiamme, sen sijaan että alamme luomaan rintamalinjoja kielen, ihonvärin tai uskonnon perusteella.

Olin 28-vuotias yrittäjä kun 90-luvun lama iski Suomeen. Toivoton tilanne vaihtui toivoon ja lukuisiin onnistumisiin, onnistuin uudelleen myös yrittäjänä ja synnytin toimivan tehtaan työpaikkoineen ja laitoin kuntoon monia kolmannen sektorin järjestöjä, sen jälkeen kun sain taistelutahdon ja ilon takaisin. Se on jatkunut tähän päivään asti, mutta ei ilman syytä. Ratkaisevassa asemassa on ollut usko ja toivo, jotka elämääni syttyivät Kristus uskossa. Elämänilo ja into eivät lamaannu pelottavien uutistenkaan edessä, jos sen takana on ikuinen pohja.

Jos me haluamme tämän maan kuntoon, meidän tulee pitää ruotsinkieliset, suomenkieliset, kristityt ja ateistit maamme hyvin voinnin takuumiehinä ja naisina. Ei ole pienintäkään järkeä keskittyä vastakkain asetteluun. Meidän tulee löytää luovuutemme uudelleen ja sulkea jatkuvat negatiiviset uutiset taka-alalle. Kilpaillaan mieluummin toinen toistemme kunnioittamisessa ja kilpaillaan luovuudesta ja innosta! Silloinkin kun ympärillä myllertää, elämä jatkuu ja pelottomat, hengeltään vahvat ja yhtenäiset kansakunnat selviävät.

Ismo Valkoniemi